tiistai 31. heinäkuuta 2018

Etääntyminen negatiivisuuskierteestä: Mihin tarvitset negatiivisuutta?


Negatiivisuus, mielenpahoittamiset, katkeruus. Anteeksi yleistäminen, mutta joskus nämä tuntuvat suomalaisten vakiovarusteilta. Itse ainakin myönnän kantaneeni kyseisiä vakiovarusteita mukanani, ja erittäin ahkerasti olen niitä käyttänyt. Valitettavasti vaikutukset eivät vain ole tehneet hyvää. Myönnän myös viihtyneeni vähän turhankin hyvin negatiivisuuskierteessä. Puoli vuotta sitten tuli kuitenkin jokin erikoinen ”ahaa-elämys”. Pakko myöntää, että oloni on kummasti keventynyt muutamien negatiivisua ajatuksia kyseenalaistavien kysymysten myötä. 

Mihin minä tarvitsen negatiivisuutta?
Niin. Mitä ihmettä sillä tekee? Kun tarkemmin miettii, ilmankin voisi pärjätä, tai edes pienemmillä määrillä. Tietenkään totutut ajatusmallit eivät vaihdu toiseen sormia napsauttamalla, mutta pieni negatiivisuuden kyseenalaistaminen voi keventää kummasti. Kyse ei ole kuitenkaan ”ajattele positiivisesti” - tyylistä. Tietenkin positiivinen ajattelu kannattaa (ainakin tiettyyn pisteeseen asti). Itse kuitenkin näkisin tarpeelliseksi vähentää negatiivista ajattelua ennen kuin sitä yrittää korvata jollain muulla.

Millä perustelen väitteeni? Totta puhuen en yhtikäs millään. Toisaalta ihmiset ovat erilaisia, ja eri ajatus mallit toimivat eri tavalla eri ihmisillä. Mutta tuskin negatiivisuuden kyseenalaistamisesta on haittaakaan.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson negative


Entä jos en vatvoisikaan menneitä?
Joskus niitä menneitä vain unohtuu pyörittelemään mielessä. En sanoisi että elämäni olisi ollut helpommasta päästä, mutta tuskin vaikeimmastakaan. Vastoinkäymiset vain tahtovat jättämään jälkensä. Nyt en puhu omasta kokemuksesta, mutta osa vastoinkäymisistä on sitä luokkaa (esim. kriisitilanteet), että ne jättävät hieman syvemmät jäljet ja asioita on käsiteltävä hieman perusteellisemmin. Trauma lienee osuvin määritelmä.

On kuitenkin asioita, joiden vatvominen voi viedä huomion nykyhetkeltä. Harva meistä aikuisihmisistä on selvinnyt tähän päivään asti ilman loukatuksi tulemista. Kyse voi olla tahallisesta tai tahottomasta loukkauksesta. Mielenpohjalla voivat kaihertaa myös omat teot. Mutta entä jos ei vatvoisikaan menneitä? Entä jos seuraavan muutaman minuutin ajan yrittää hyväksyä sen tosiasian, että tapahtuneita asioita ei voi muuttaa. Ja vielä yksi kysymys: Kannattaako nykyhetkeä ja tulevaisuutta uhrata menneiden vatvomiselle?


Kuvahaun tulos haulle homer simpson negative


Tässäkään muutos ei tapahtu hetkessä. Menneiden murehtiminen ei kuitenkaan anna läheskään niin paljon kuin se voi pahimmillaan ottaa. On tietenkin jokaisen henkilökohtainen päätös kuinka annettua aikaa käyttää. Joskus se aika vain tahtoo hujahtaa nopeammin kuin olettaisi. Asian huomaa yleensä vasta tähän tapaan: ”Ai kamala, siitäkin on kymmenen vuotta!”.

Entä jos en pahoittaisikaan mieltäni?
Niin, entä jos ottaisikaan heitettyä negatiivisuus- tai luokkauspalloa vastaan vaan heittäisi sen välittömästi pois? Viime aikoina tätä on tullut pohdittua, ja myönnän muutaman testikerran antaneen lupaavia tuloksia. Tätä ajatusmalliahan voi toteuttaa erittäin arkisissa tilanteissa esimerkiksi näin: olet väsynyt ja hieman kiukkuinen, ja päätynyt ruokaostoksille arkipäivänä suunnilleen klo 15-17. Pääset siis kaltaistesi joukkoon. Selviät kassajonoon, jossa joku ystävällinen mutta kiukkuinen ihminen yrittää sinua tönimällä saada jonoa kulkemaan nopeammin.

Kettuuntuako vaiko ei? Jos päädyt kettuuntumiseen, kulkeeko jono sen nopeammin, ja onko takana oleva henkilö yhtään tyytyväisempi? Luulen että vastaus on ei. Jono kulkisi yhtä hitaasti ja takanasi oleva henkilö elättelee edelleenkin toivoa jonotuksen nopeutumisesta sinua tönimällä. Erona on vain se, että olet entistä huonommalla tuulella. Ehkä osa näkee kannattavaksi pahastua ja provosoitua, mutta itse en ole löytänyt kannattavuuteen viittaavia perusteluja. Ei sillä ettenkö koskaan pahastuisi tai provosoituisi..


Kuvahaun tulos haulle homer simpson negative


Pohdintaa
Kuten totesin, välitön pyrkiminen positiiviseen ajatteluun ei toimi kaikilla. Mihin nämä esittämäni ajatusmallit itse asiassa liittyvät? Totta puhuen kesti hetken ennen kuin itsekin muistin. Hoitojaksojen aikana vuosia sitten minulta kysyttiin: ”Mihin sinä tarvitset syömishäiriötä?” Se oli paha! Mitään hyvää perustelua en tietenkään keksinyt. Samaan voi ajatella: ”Mihin sinä tarvitset jatkuvaa negatiivista ajattelua, katkeruutta ja provosoitumista?”

En kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö negatiivisia asioita tulisi käsitellä asianmukaisesti ja tarpeen vaatimalla tavalla. On kuitenkin eri asia rypeä jatkuvassa negatiivisuudessa. Mielen pahohittamisen välttämisellä puolestaan en tarkoita, että jokaisen tulisi niellä mitä tahansa. Jos se pomo tai kollega töissä käyttäytyy selkeästi asiattomasti, loukkaa ja häiriköi, ei kenenkään tule olla sellaisen käytöksen kohteena. Toinen vastaavanlainen ilmiö voisi olla kiusaaminen niin koulumaailmassa kuin työelämässä. Kantani on ehdoton ei.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson no


Voiko negatiivisuuskierteestä päästä kerralla pois? En tiedä, mutta olen skeptinen. Lipsuinkohan kohti negatiivisuutta? Luulen että negatiivuuskierteestä voi vähitellen etääntyä. Toisaalta lienee hyvä muistaa, että ihmiset kokevat ja käsittelevät negatiivisuuden eri tavoin. Jonkun harmitellessa syksyn tuloa yksi kuulija voi käsittää toteamuksen raskaan sarjan murehtimisena, kesän kaipuuna ja lohduttomuutena jonka tuleva talvi saa aikaan. Toinen taas käsittää lauseen neutraalina toteamuksena, kolmas ehkä odottaa lauseeseen jatkoa ”mutta onpa hauskaa kun vuodenaika vaihtuu!”. Milloin ihminen siis on joutunut negatiivisuuskierteeseen riippuu kaiketi siitä, millainen ajattelutapa on hänelle ominaista.

Entä omat kokemukseni? Onko se negatiivuus yhtään vähentynyt? Totta puhuen kyllä, ja olo kieltämättä on hieman kevyempi. Mikään yltiöoptimisti en ole. En sellaiseksi ehkä haluakaan tullla, sillä en koe sellaista itselleni ominaiseksi. Älkää käsittäkö väärin, en myöskään kritisoi rankemmankaan luokan optimismia, sillä kukin tyylillään. Mutta sen verran ehdin itseni löytää negatiivisuuden ja loukkaantumisten keskeltä, että pieni kyseenalaistaminen alkoi olla paikallaan. Koska mainituissa asioissa roikkumiseen ei löytynyt järkeviä perusteluita, oli siirryttävä näistä asioista erkaantumiseen. Kaikessa yksinkertaisuudessa lopputulosta voisi luonnehtia näin: Kannatti. Negatiivisuudelta kannatti leikata kulmat pois.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson style

Mukavaa viikkoa kaikille!

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Vedessä pelkäävästä uimariksi?


Pariinkin kertaan kuluneen viikon aikana olen päässyt nauttimaan uimisesta. Totta puhuen olen tykännyt kovasti, ja niin kauan kuin kelejä pitää, tulen kyllä hyödyntämään kyseistä mahdollisuuteen. Taas kerran mielessä juolahti säännöllisen uimisen jatkaminen myös syksyllä ja talvella. Samaan aikaan mielessä kaihertaa kiusallinen tosiasia: tätä ennen uimisessani oli kahden vuoden tauko. Ja siihen taukoon ei liittynyt edes varpaiden kastelua. Mutta nyt kun vauhtiin pääsin, säännöllinen uintiharrastus kieltämättä houkuttelisi. Mikä siinä pulikoimisessa sitten on niin mutkikasta? Josta edettäisiin kronologisesti..

Arkuus: Opin uimaan vasta 7,5 -vuotiaana
Vasta ja vasta.. miten sen nyt ottaa. Kieltämättä edustin ekalla luokalla nolostuttavan pientä vähemmistöä, taisin nimittäin olla toinen niistä kahdesta jotka eivät osanneet uida. Noloa oli kuitenkin se, että olin ainoa joka ei uskaltanut ”isompaan” lastenaltaaseen. Kyse ei ollut jääräpäisyydestä (tai ehkä siitäkin), vaan arkuudesta. Minä pelkäsin hukkuvani. Toisaalta olin aika pienikokoinen, jolloin altaan jalkani olisivat yltäneet juuri ja juuri pohjaan altaan matalammassa päässä.

Viihdyin kyllä vedessä, mutta pelkäsin jos vähänkin mentiin syvemmälle. En tiedä vaikuttiko nuoremmalla iällä sattunut ”äksidentti” asiaan. Sain kesämökillä kokeilla sellaista selkäpuolelta avointa uimarengasta. Minulla näytettiin mallia kuinka sen kanssa polskitaan. Metrin matkan verran homma sujui, mutta ilmeisesti rengas oli liian suuri ja humpsahdin nurinkurin. Potkiminen jatkui asianmukaisesti, mutta se ei liioin vienyt eteenpäin pää veden alla ja jalat ilmassa. Näky oli varmasti koominen, mutta kieltämättä pelästyin koska hämärästi muistan etten päässyt renkaasta irti. Toinen vanhemmista taisi kääntää minut toisin päin. No, tämä saattoi vaikuttaa arkuuteen, mutta osa oli kyllä omasta takaa.


Kuvahaun tulos haulle swimming split rings Näidenkin kanssa voi siis kämmätä..


Ennen tokaa luokkaa asiaan tartuttiin. Isäni taisi opettaa koirauinnin syvällistä teoriaa. Lopulta suostuin kokeilemaan matalassa, mutta riittävän syvässä vedessä. Minä todella uin! Tosin meno oli paniikinomaista ja taisin huutaa apua. Ööh... ikävä kyllä tämä on totta. Mutta draamasta huolimatta opin viimeinkin uimaan.

Miten niin ”vasta”? Uimakulttuuri näyttää vaihtelevan paikkakuntakohtaisesti. Vaikka kuuluin ikäluokkani viimeisiin uimisen oppimisessa (taisin olla kolmanneksi viimeinen), pk-seudulla tämä olisi ollut todella harvinaista. Asiaa voisi selittää uimakoulujen yleisyydellä sekä koulun panostuksella lasten uimataitoon. Toisaalta omalla asuinpaikallani uimakoulut rajoittuivat paikalliseen lampeen, jolloin esimerkiksi lämpötilat vaikuttivat paljon. Lähempänä sijainneissa uimapaikoissa pohja ei myöskään ollut aivan lempeä uimataidottomille.

Kastuminen ei ole kivaa!
En tykkää! Uimiseen liittyy kova aloittamisen vaikeus vaikka vesi olisi miten lämmintä tahansa. Itse en kuulu heihin jotka vain hyppäävät veteen. Etenemiseni on melkein naurettavan hidasta ja aina kun uusi kohta kropasta kastuu, hyvä kun en kirkaise! Ja sitäkin tulee harrastettua..

Kuvahaun tulos haulle cat getting wet En ole kissaihmisiä, mutta tässä suhteessa ne otukset saavat kaiken sympatiani. 


Hyppiminen vs. Kuntouinti
Pidän kuntouinnista, tai oikeastaan matkan uimisesta. Pidemmän päälle tämä kuitenkin kyllästyttää, ja siihen se säännöllinen uiminenkin tahtoo lässähtää. Näillä parilla edellisellä uintireissulla olen kylläkin keskittynyt ”perus” uimiseen, sillä parin vuoden paussi ei ole vaikuttanut suotuisasti uimisen sujuvuuteen. Tuo vakiotyylinä käytetty sammakon ja koiran sekoitus menee entiseen malliin, mutta selkäuintia piti jopa hakea. Krooli oli varmasti totaalisen virheellistä perhosuinnista puhumattakaan! No, aion harjoitella näitä vielä..


Kuvahaun tulos haulle homer simpson swimming


Lapsena (siis vähän uimataitoisempana) tykästyin hyppimiseen. Pää edellä en oppinut hyppäämään, mutta ponnahduslaudalta ja kolmesta metristä oli hauska hypätä. Viittä metriä kokeilin myös, mutta kieltämättä se oli vähän.. jännää? Jos todella aloittaisin uimisen uudelleen, hyppimisestä voisin innostua taas. Mielessäni kävi olisiko aikuisille jotain uimahypyn alkeet -kurssia, mutta ilmeisesti ei. Vai onko? Mutta jos tuota hyppimista tulen uudelleen kokeilemaan, minun on kyllä opeteltava eroon eräästä klassisesta huonosta tavasta: nenästä kiinni pitämisestä..

Toisaalta en halua asettua liian ehdottomalle kannalle. Kuten totesin, kuntouinnin kaltainen uinti ihan mukavaa, mutta vaihtelu virkistää. Ehkä sen ja hyppimisen vuorottelu voisi toimia parhaiten. Noloa myöntää, mutta pari vuotta sitten tehdyillä uimareissuilla hyppimistä on rajoittanut hommaan sopimaton uima-asu..

Kylmäallergia”, surkea ääreisverenkierto ja Raynaud
Nämä kyllä pistävät ketuttamaan ja valituksen päälle! Kyllä, olen valmis luovuttamaan julki kitinää ties miten pitkään. Syy siihen että olen voinut uida ongelmitta on lämpötilassa: Kroppani ei oireile 27-asteisessa vedessä ja vähintään yhtä lämpimässä ilmassa. Tunnen itseni melkein kansanpetturiksi kuuluessani helteistä pitäviin ja hyötyjiin.

Syksyllä, talvella ja keväällä saan nauttia erityisesti kämmenselkiin mutta myös varpaisiin ilmestyneestä kylmäihottumasta, jonka aiheuttama kutina vie tarvittaessa yöunetkin. Näinä alkoina myös Raynaud'n oireyhtymä alkaa oireilla, mikä haittaa mm. kauppareissuilla lompakkoa käyttäessä, ennen jäätä luistimia sitoessa tai missä tahansa aktiviteetissa jossa käsiä tarvitaan. Varpaat ja jalkaterät puolestaan ovat usein osaksi tunnottomat ja suloisen sinertävät.


Kuvahaun tulos haulle avanto Tältä se tuntuu!


Kuten arvata saattaa, uimahallissa lämpötilat eivät tahdot riittää. Veden lämpötila olisi ok, mutta ilman lämpötilan pitäisi olla korkeampi, sellainen sademetsää vastaava. Periaatteessa pystyn uimaan uimahalleissa, ainakin osassa. Kylmäherkkyys vaikuttaa kuitenkin esimerkiksi niin, että joudun pysyttelemään yhtäjaksoiseksi liikkeessä. Esimerkiksi saunareissu välissä ei vaikuta suotuisasti, sillä hallien saunat ovat usein liian vilpoisia. Tosin uinnin jälkeen ennen lopetusta saunominen menee. Mutta tosiaan, jos meni altaassa menee liian leppoisaksi, sinertävät huulet ilmoittavat nopeasti mikä on tilanne.

Veteen vai ei?
Hyvä kysymys! Muistan kyllä sen innostuksen mitä lapsena koin riehuessani vedessä ja tehdessäni hyppyjä toisensa perään. Myös sukeltaminen oli hauskaa! Tosin laitesukelluksesta en ole innostunut. Syy: pelottavaa! Kylmäherkkyys ei kuitenkaan ole ainoa ongelma, vaan myös iän myötä herkistynyt iho. Voi arvata miten paljon hipiä kloorivedestä tykkää..

Kitiinä ja ”se ei käy koska..”-pohdinta siis riittää. Miksi edes vaivautua pohtimaan säännöllistä uimaharrastusta? Varmaankin siksi, koska mielekkäänn suoritusmuodon seurauksena uskoisin tykkääväni kovasti, ja uinti olisi hyvää vaihtelua luistelun ja salitouhun rinnalla. Suhteeni veteen on ristiriitainen. Edelleenkin siihen liittyy paljon pelkoa, mutta samalla viihdyn vedessä. Puolielementti? Haasteita on, mutta samalla houkuttelisi. Ehkä sopiva ratkaisu olisi tässä kelien suosiessa kertailla ja terästää uimataitoa, etenkin tuo merivesi on osoittautunut aika hauskaksi uintiympäristöksi. Tokalla kerralla tuli muuten testattua uimista vähän reilummassa aallokossa! Mainittakoon nyt sitten, että uin vielä mieluummin vedessä jossa jalat yltävät pohjaan. Noloa ehkä, mutta kaipaan varmuutta uimataitooni. Tai sitten fiksua?

Kuvahaun tulos haulle homer simpson swimming pool

Mutta ehkä painostan puolisoa (joka todella viihtyy vedessä) painostamaan minua mukaan uimahalliin testaamaan miltä se pulikointi tuntuu. Ja mistäpä sitä tietää jos vaikka vielä uskaltaisin hypätä kolmesta metristä. Never say never..

Olisiko aiheeseen enemmän perehtyneillä vinkkejä? Minua kieltämättä vähän houkuttelisi nuo uimahypyn alkeet..