RV33 (32+) kuulumisia: Vauvakutsut ja kontrolliultrassa kaikki hyvin!

 Viikko alkaa olla loppusuoralla, samoin helmikuu. Vaikka tästä kunnon talvesta pitäisi iloita, en edelleenkään pahastuisi jos tämä kunnon talvi alkaisi tämän vuoden osalta olla ohi. No, aina saa toivoa. Meneillään on ollut RV33 (32+). Tälle viikolle on mahtunut tunteita ja ajatuksia laidasta laitaan. Heti alkuun ennen itse asiaa kerrottakoon Juniorin kuulumiset: kontrolliultrassa kaikki oli kunnossa, mikä oli suuri huojennus! Olin tosiaan jännittänyt erityisesti ovatko jo keskiraskauden alussa alkaneet harjoitussupistukset vaikuttaneet kohdunkaulaan. Sitä oli hyvin jäljellä! Juniori itse on ollut varsin liikkuvainen vaikka tilaa alkaa olla vähemmän. Erityisen mukavaa puuhaa on testailla miten "seinä" antaa myöten. Näin ulkopuolelta tarkasteltuna näky on.. erikoinen. 

Sitten toinen ja minulle aivan uusi asia mikä tuli täydellisenä yllätyksenä: vauvakutsut! Myönnän olleeni ennakkoluuloinen ajatusta kohtaan yleensä, kiitos amerikkalaisten tv-sarjojen joissa etikettiin kuuluu kirkuminen, lepertely yms. Oletan että käsitykseni on todella realistinen. Kesällä osallistuin vauvakutsujen järjestämiseen, ja käsitykseni muuttui paljon! Oho.. siellä ei ole pakko kirkua, leperrellä, puhua vauvantuoksuisen arjen odottamisesta jne. vaan ihmiset voivat ihan vai nauttia toistensa seurasta ja toisaalta jakaa kokemuksiaan!

Edessä ystäviä ja tuttavia vuosien takaa!

Voi sitä tunnetta kun edessä seisoo ihmisiä joiden kanssa on viettänyt lapsuuden ja edellisestä näkemisestä livenä on vuosia.. yritä siinä sitten niellä itkua, hillitä naurua ja niitä 87 muuta tunnetta! Hetkessä mieleen tulivat muistot muskarista, koulusta ja ties mistä aina nukkeleikeistä yhteisiin harrastuksiin. 

Mennyttä ja tulevaa tulevaa käydessä läpi väkisin sitä mietti ajan kummallisuutta. Kun joukkoon saapui vielä yksi, nyt iäkkäämpi henkilö mutta meille 90-luvulla lapsia olleille merkittävä aikuinen, tuntui kuin mennyttä aikaa ei olisi ollut olemassakaan! No, me "lapset" olemme nyt aikuisia, itse asiassa lähellä keski-ikää, mutta tämä henkilö tuntui niin muuttumattomalta!

Realistisia ja fiksuja neuvoja!

Vaikka lastani rakastan koko sydämestäni, en suurella todennäköisyydellä edes lapsen syntymän jäljeisten hormonien vaikutuksesta ole äiti joka korkealla äänellä puhuu pienestä "rakkauspakkauksesta" ihanassa "vauvantuoksuisessa" arjessa. Hempeily ei vain ole koskaan ollut minun juttuni. -Jos lapsuuden fiksaatiota vaaleanpunaiseen väriin ei lasketa. Ehkä se vaaleanpunainen vaihe täytti hempeilysaldoni. 

Aika style!! 

Kuin mielessäni olevat kysymykset lukien, paikalla olleet ystävät ja tuttavat antoivat arvokkaita vinkkejä ja neuvoja käytännön tasolla inhimillisyyttä unohtamatta. Jokainen oli ihanasti oma itsensä saaden minutkin unohtamaan tilanteeseen liittyvän etiketin mukaisen roolin. -Hyvä näin, en nimittäin tiedä millainen rooli kyseessä olisi. Kiitos ihanan ilmapiirin ja tuttuuden, jokainen sai todella olla oma itsensä, myös minä <3 Mainittakoon että minun on aina ollut vaikea löytää oikeanlaista roolia sosiaalisissa tilanteissa. 

Näitä kuulemma saattaa tarvita selviytymisvarana.. uskon!!

Ehkä paras neuvo oli: sen oppii tekemällä. Näin tosiaan taitaa olla. Laskettuun aikaan on enää/vielä vähän reilu seitsemän viikkoa, mutta varmasti paljon sen jälkeenkin on täysi mysteeri minkä sorttinen vauva Juniori on ulkomaailmassa. 

..Ja ties mitä ihailtavaa!

Vaikka teen käsitöitä ja satunnaisesti maalaan tai piirrään, askartelu ja koristelu ovat minulle vierasta työmaata. Jos minun pitäisi järjestää juhlat, olisin aivan pihalla rekvisiittojen kanssa! Erityisen vaikuttunut olin vaippakakusta, minkä sain kuulla olevani itse koottu! Lisää ihastusta herättivät eritlaiset koristeet sekä tarjoiltavien joukkossa olevat vesimelonista koverretut "vaunut". Mistä ihmiset näitä keksivät??

Lämmin kiitos tästä ihanasta yllätyksestä, hyvä mieli on näitä muistellessa jatkunut päivästä toiseen <3

Parin kuluneen päivän kaikkia koskettavista murheista huolimatta: Hyvää viikonloppua kaikille!

P.S Löydät Aliisan myös IG:stä aliisa_85  :)

75 Hard Challenge: taas yksi turha villitys vai oikeasti jotain uutta?

Lukupäiväkirja -postauksista huolimatta luen mielelläni myös lifestyle -hömppää. Ehkä kaikessa tavoitteellisuudessani kaipaan ohelle jotain kevyempää. Tällä kertaa huomasin ilmiön 75 Hard Challenge. Jaaha, taas jokin HIIT- harjoittelun kaltainen innovaatio jonka tavoitteena saada noudattajansa hetkessä kireään kuntoon. Tällä kertaa erehdyin. Ajatuksena on siis noudattaa 75 päivää (oletan että senkin jälkeen?) tätä haastetta. Pyrkimyksenä ei ole ainoastaan fyysisten ominaisuuksien, vaan myös henkisen tason muutos. Mitä tämä taas yksi uusi hienous sisältää?

- 45 minuuttia liikuntaa kahdesti päivässä. Näistä toinen osio tapahtuu ulkoilun muodossa. 

- Ruokavalio: ei nk. cheat mealia eikä alkoholia.

- Juo 4 litraa vettä päivässä (siis juotuna)

-  Lue 10 sivua sivistävää/ei fiktiivistä kirjallisuutta 

- Ota viiden minuutin kylmä suihku päivittäin

- Kuvaa päivittäin kehitystäsi

No niin, sitten kritis.. siis arvioimaan!

Ruokavalio

Mielestäni ruokavalio kuulostaa väljyytensä vuoksi terveelliseltä ja mahdolliset erikoisruokavaliot huomioivalta. Velvoitetta ton-linjalle ei ilmeisesti ole alkoholia lukuunottamatta. No, eipä tuo liuotin mikään terveystuote ole ja ilmankin pärjää. Nim. kesäkuusta asti holittomalla linjalla ollut, siis jo ennen raskautta. Okei, haksahdin uutenavuotena Rieslingin holittomaan kuohariin. 

Fitnessin ollessa pinnalla cheat meal oli suuri hitti. Tarkoituksena oli siis (ymmärtääkseni) saadaa rankkaan dieettiin yksi vapaapäivä, jona sai syödä mitä halusi. Oletan että harvalla tämä tarkoitti esimerkiksi raakoja kasviksia. Näin jälkeenpäin pidän tuota tyyliä haitallisena, sillä yhden päivän sallittu vapaa syöminen voi ehdollistaa pitämään ruokaa palkintona ja saada näin aikaan vääränlaista mielihyvää. Itse kannatan ns. kunnon ruuan suosimista lautasmallin mukaan sekä säännöllistä ruokailurytmiä, mutta myös herkkujen sallimista vaikka päivittäin. Suuremmalla todennäköisyydellä niitä ei tee mieli niin paljoa. 

Neljä litraa vettä kuulostaa turhan suurelta määrältä, jopa epäterveelliseltä mikäli nestettä ei sitten myös poistu todella paljon. Toki vettä on tärkeä juoda riittävästi päivittäin, mutta myös neste-elektrolyyttitasapainon pitäisi pysyä. -Siis ihan hengissäpysymistä ajatellen. Tätä osiota lukuunottamatta kuulostaa ihan hyvältä. Itse lisäisin riittävän energiamäärän suhteessa kulutukseen. 

10 sivua sivistävää kirjallisuutta päivittäin

Tälle näytän vihreää valoa. Toisaalta hivenen puolueellisesti. Usein ihmetyttää miten vähän ihmiset lukevat, ja vielä enemmän harmittaa lukemattomuuden vaikutukset. -Lukemattomat vaikutukset. No, on aina ollut ihmisiä joita lukeminen ei yksinkertaisesti kiinnosta. Tämä sallittakoon, ei minustakaan tullut autoista ja autoilusta innostunutta naisihmistä vaikka kuinka yritin. Lopputulos oli itse asiassa päinvastainen. 

Kannatan siis lukemiseen panostamista. Toisaalta jos haasteeseen tarttuu henkilö jonka lukeminen on vuosikymmenen ajan keskittynyt klikkiotsikoiden lukemiseen, 10 sivua sivistävää kirjallisuutta voi tuntua todella haasteelliselta. Itselleni 10 sivua päivässä ei ole ongelma jos lukemisto on vähänkin mukavuusalueen sisäpuolella. Auta armias kun pitäisi lukea tieteellistä englantia ja vieläpä täysin vieraasta aiheesta! Tässä kohden höllentäisin tavoitteen sisältöä kartoittamalla millä tasolla oma lukeminen on. 

Kaikessa tavoitteellisuudessani ja suorituskeskeisyydessäni en kannata vapaaehtoisen lukemisen (edes somehaasteessa) kääntämistä suorittamiseksi. Mieluummin oman tason mukaan ja vaikeustasoa nostaen. Jos lähtökohtana ovat sarjakuvat, niin ne ovat riittävä aloitus. Ja hei, sarjakuviakin on varsin vaativaa tasoa. Vähitellen voi siirtyä "kuvattomaan" tekstiin ja kartoittaa millaiset aiheet kiinnostavat. 

Tietoa saa myös romaaneista..

Pidän historiaa tässä kohden hyvänä esimerkkinä. Poliittinen historia ei todellakaan olisi kiinnostanut samaan tapaan kuin nyt, ennen kuin hankin riittävästi pohjatietoa. Olen myös kiinnostunut esimerkiksi biologiasta, mutta en lähtisi lukemaan eksaktia tietotekstiä mitokondrion toimintaan liittyvistä biokemiallisista reaktioissa ennen kuin olen palauttanut mieleeni mitokondrion toiminnan pääpiirteisemmin. Sitten on aika selvittää oliko kyse sittenkään biokemiallisista, vaiko enemmänkin fysikaalisista reaktioista vai kenties molemmista. Yhteenveto: ensin aiheen pääpiirteet. 

Voisiko tätä muokata.. 

Alkoholista luopuminen voi olla osalle vaikeaa vaikkei alkoholiongelmaa olisikaan. Alkoholi voi olla vanha tottumus esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa tietyssä porukassa tai esimerkiksi 1-2 olutta tai siideriä saunaillan päätteeksi lauantaisin. Eipä tuo minun korvaani niin hirveältä kuulosta. Mutta jos todella haluaa tarttua haasteeseen mutta tapa on tiukassa, voi toisen annoksen joko jättää pois aluksi ja/tai vaihtaa alkoholittomaan juomaan. 

Liikunnassa 45 minuuttia kahdesti voi olla haasteellinen toteuttaa sellaisenaan etenkin jos aikataulut ovat tiukat. Tällöin antaisin mahdollisuuden pilkkoa erityisesti ulkona (ja miksei muunkin) tapahtuvan liikunnan pienempiin osiin. Mikäli liikunta ei hetkeen ole ollut tapana ja kynnys aloittaa on korkea, 45 minuuttia kahdesti voi tuntua ylitsepääsemättömältä haasteelta. Tällöin edes kerran 45 minuuttia voisi olla vähitellen saavutettava tavoite. Esimerkiksi hyötyliikunta on hyvä aloitus, ja määrää voi nostaa vähitellen. 

Tarvitseeko kokonaisuuteen liittyä "tappotreeniä"? Leppoisa kävely ja esimerkiksi jooga vaikuttavat myös erittäin positiivisesti niin arkeen kuin terveyteen. Mainitut olivat vain esimerkkejä lukuisten joukosta. Kukaan ei estä vaikkapa metsäsmästä Pokémoneja. -Paitsi yksityisalueilla. 

Tuon nk. sivistävän kirjallisuuden suhteen tulikin jo pohdittua ns. pehmeää aloitusta, mitä voi vähitellen viedä eteenpäin. 

Kysymykseni teille: Jos innostuisit kokeilemaan tätä haastetta, millainen olisi kokonaisuutesi?

P.S Löydät Aliisan myös Instagramista aliisa_85          :)

Vaikeampia elementtejä nuoremmalla iällä: Alkaako taitoluistelu lähestyä risteysasemaa?

 Vaikka suuren vatsani kanssa minulla itselläni ei ole hetkeen mitään asiaa jäälle, edelleen pidän taitoluistelua ehkä ihanimpana lajina niin itse tehden kuin katseltavana. Ohessa ovat muut taitolajit, kuten telinevoimistelu ja rytminen voimistelu. Taitoluistelussa (kuten monissa muissakin urheilulajeissa) historia pitää sisällään skandaalin toisensa jälkeen. Nyt valokeilaan on päässyt nuoren venäläisluistelijan doping -epäily. Ylen sivuston mielipidekirjoituksessa otettiin vahvasti kantaa mm. alaikärajan nostamiseen. Artikkelin voit lukea täältä. 

Olen itse ollut vuosikausia halunnut nähdä ja itsekin kokeilla erilaisten fyysisesten rajojen ylittämistä. Vähitellen kuitenkin jo fysiikan lait voivat tulla vastaan kehon luontaisista rajoitteista puhumattakaan. Erityisesti neloishypyt naisilla/tytöillä ovat yleistyneet. -Tosin vain "raskaan sarjan" luistelumaissa. Myös taiteellisuutta ja perusluistelua on pyritty tuomaa esille, mutta edelleen painopiste ainakin pisteytyksessä tuntuisi menevän lajitekniselle puolelle. 

Kuin sirkuksen kummajaiset

Taitoluistelu ja voimistelu tuntuvat ajoittain "sirkusesitykseltä" jossa katsojat ja tuomarit viedään sanatomiksi rajoja rikkomalla. Rajat asetetaan kuitenkin tekniseen vaikeustasoon, jossa nuori ikä tuo enemmän pisteitä. Myönnän että itsekin lumouduin aikoinaan itseäni pari vuotta vanhemman Tara Lipinskin luistelusta. Pikkutyttö aikuisten joukossa ja mitaleille! Todennäköisesti Lipinskystä tuli tuolloin monen pienen luistelijan esikuva. 

Voimistelun puolella historiaa teki aikoinaan romanialainen Nadia Komaneci. Nadian saama huomio liittyi korkean taitotason ohella ikään ja pieneen kokoon. Jälkimmäinen ei ollut luontainen ominaisuus. Tämän videon ohjelma oli Nadian historiallinen esitys. Tyttö oli tuolloin 14-vuotias. 

Niin Nadian kuin monen muunkin lapsiurheilijan tai minkä tahansa alan lapsitähden kohdalla, ikä ja aikuistuminen veivät ajan myötä hohdon urasta. Kuten tiedämme, elokuvamaailmassa samoin kävi monille lapsitähdille. Valitettavan usein heidän lapsuutensa oli kaikkea muuta kuin normaali tai edes turvattu. -Jos sitä edes lapsuudeksi saattoi kutsua. 

Tara Lipinski oli samanikäinen kuin Nadia päästessään ensimmäisiä kertoja samoille jäille huippuluistelijoiden kanssa. Muistan vieläkin miten juontaja ihasteli Taran luistelua ja pientä olemusta. Tämä oli 90-luvun loppua. Itse asiassa Tara oli jopa 14-vuotiaaksi todella pieni. Kuten Nadiakaan, tuskin kyseessä olivat aivan luontaiset mitat. 15-vuotiaana Tara voittti olympiakultaa. Valitettavasti Tarankaan keho ei kestänyt, vaan joutui vaikeiden leikausoperaatioiden myötä jättämään luistelu-uransa kilpajäillä. Myönnän että tämä esitys tosiaan lumosi minutkin aikoinaan. Huomatkaa: helmat ovat hieman pidentyneet reilu 20 vuoden aikana. 

Kuinka pitkälle teknistä tasoa voi nostaa?

Neloishypyt ja todella kovan notkeutta vaativat piruetit ovat yleistyneet, erityisesti nuorempian luistelijoiden keskuudessa. Mitä esimerkiksi Instagram on antanut ymmärtää, samoja elementtejä tekevät todellisuudessa myös alle 14-vuotiaat luistelijat. Somessa näihin suhtaudutaan yleensä saavutuksina miettimättä mitä nähty elementti vaatii ja kuinka se vaikuttaa kasvuikäisen kehoon. 

Tämä ajatus ei tule asiantuntijan suusta vaan omasta logiikastani ja siitä vähästä mitä ehdin terveydenhuoltoalalla ja toisaalta aktiivilikkujana oppia: neloishypyt ja kisaohjelmat ylipäänsä erityisesti korkeammalla tasolla ovat fyysisesti kuormittavia ja vaativat lukuisia toistoja. Toisaalta keho on saatava myös palautua, minkä pohjalla ovat riittävä lepo, saatu energiamäärä ja ennen kaikkea monipuolinen ruokavalio. Kasvuiässä palautumise merkitys korostuu entisestään.

Itse kyseenalaistaisin onko näin nuorien urheilijoiden keho valmis niin suureen kuormitukseen mitä näin vaativat tekniset elementit sekä usean minuutin ohjelmat vaativat. Valmista ja tutkimuksiin perustuvaa vastausta minulla ei ole tällä hetkellä tarjota. Vain kysymys: miksi niin monen tällaisen nuoren luistelijan ura näyttää päättyvän alle 18-vuotiaana? On totta että lajin omaksuminen vaatii varhaista aloittamisikää. Mutta onko keho vietävä äärirajojen yli iässä missä keho ei ole sellaiseen valmis.. 

Taiteellisuuden rooli

Olin vuosia hyppyihmisiä eikä perusluistelu ja askeleet kiinnostaneet pätkääkään. Lajin kehitys ei kuitenkaan kysynyt harrastetason aikuisluistelijan mielipidettä. Perusluistelun ja askeleiden rooli muuttui merkittävämmäksi ja 90-luvun kilpailuohjelmat alkoivat näyttää hivenen tyhjiltä. Ilmaisun rooli on kasvanut, ja välillä näkee suorastaan tanssillisia ohjelmia. Olen näihin itsekin alkanut mieltyä, erityisesti laaja-alaiseen kehonkäyttöön osana kokonaisuutta. 

Neloishyppyjä ja ääriasentoihin vietyjä piruetteja sekä puoliakrobaattisia liikkeitä on vaikea kieltää, mutta esimerkiksi tanssillisuuden ja ilmaisun painoarvon lisääminen tekisi ohjelmista monipuolisempia. Kuten mainitsin, aivan mielettömän upean tulkinnan omaavia ohjelmia näkyykin säännöllisesti. Jostain syystä "puoliakrobatia" tai oikeastaan akrobatia tuo mieleen Surya Bonalyn voltin, mikä tosin liikkeenä myöhemmin kiellettiin turvallisuussyistä. 

Ajatuksia..

En haluaisi ajatella näin kyynisesti ja pessimistisesti, mutta tuskin urheilussa kaikkea epäkohtia saa koskaan hiottua. Toisaalta kaikkea ei pidetä epäkohtana juuri silloin, kun asia tapahtuu. Hyvä esimerkki tästä on Tara Lipinsky, jonka nuori ikä ja pieni koko aikoinaan herättivät suurta ihastusta. Toisaalta huippu-urheilussa ollaan huipulla, jolloin harjoittelu on sen mukaista. Eri asia on, minkä ikäisiä urheilijoita huipulle halutaan lähettää ja millaisin vaatimuksin? 

Edelleen "taitolajit" kuuluvat suosikkeihin ja toivon, että tällaiset kohu-uutiset johtaisivat pelkkien puheiden ja paheksunnan sijaan toimenpiteisiin joiden tavoitteena on muokata lajia eettisempään ja toisaalta myös terveyttä edistävämpään suuntaan. Sitä odotellessa taidan Youtubesta selailla kisaohjelmia keskittyen positiivisiin puoliin. Välillä katse saattaa karata pallomahaan (tarkoitan vauvaa, en sisäelimiäni) jonka sisältöä rakastan yli kaiken mutta kaikessa ihmisyydessäni ja itsekkyydessäni kaipaan jäälle.. 

RV32 kuulumisia: Haparoivia suunnitelmia ja akryylimaalausta

 Taas meni yksi viikko ja uusi alkoi. Hyvällä säällä viikon alkua ei voi tällä kertaa kehua, mutta tätähän se talven ja kevään taite on: sadetta ties missä muodossa, välillä liukasta, välillä ei, välillä paistaa jopa aurinko ja välillä harmaa on vallitseva sävy. Yleensä maaliskuun puolella menee enemmän kevään puolelle. -Ellei takatalvi yllätä. Jottei yleisnegatiivisuus valtaisi kaikkea, se hyvä puoli tässä talvessa on, etten ole joutunut ajamaan. Voi helpotus!

Sunnuntaina alkoi myös RV32 (31+0), eli eteenpäin mennään. Matkaa on vielä jäljellä, en tosin osaa sanoa vähän vai paljon. Riippuu tilanteesta: Kenkiä, housuja ja sukkia pukiessa paljon, ajatuksen konkretisoitumista vauvasta vähän. En kuitenkaan pidä tätä huolestuttavana, sillä kyseessä on ensimmäinen raskaus ja lapsi. Mielikuvia on vaikea luoda ilman konkreettista kokemusta. Sitten viime päivien kuulumisiin..

Raskaus unohtuu säännöllisesti.. 

Normaalia vai ei? Päätin että on. Kun tässä "tilassa" ollaan ollut useampi kuukausi, ehkä siihen tottuminen on ihan luonnollista. No, tietenkin vatsa alkaa olla teillä enkä aina hahmota esim. kroppani etäisyyttä vaikkapa pöydästä.. mutta jotenkin moni asia aina on muuttunut niin rutiiniksi että ajatukset käyvät raskauden sekä tulevan äitiyden ulkopuolella. 

Millaiset asiat ovat sitten olleet mielessä? Esimerkiksi luistelun suhteen esiintyy uusia ideoita. Myös opintojen suhteen mietin paljon jatkoa ja "kehtaisiko" vielä ottaa jotain opintoja aiheesta mistä en hyötyisi työelämän suhteen. Toisaalta murehdin pääsenkö taas kiinni työelämään. Sen verran äitiys tulee mukaan etten haluaisi laittaa lasta kovin pienenä päivähoitoon. En siis asiaa, sillä joskus tilanne on vain sellainen että töihin päästävä. Tai ehkä käykin niin, että kaipaan päästä töihin esimerkiksi osapäiväisesti. Näitä lienee turha ennustaa. 

Lukemisprojekti toistaiseksi hyvällä mallilla

Siinä mielessä lukupäiväkirjan pitäminen julkisesti oli osoittautui hyväksi ideaksi, sillä aloin panostamaan lukemiseen hieman enemmän ja ennen kaikkea myös kirjoihin joita en ole lukenut. Olen ollut melko skeptinen ns. uuden luettavan kanssa ja pysynyt aina mukavuusalueellani. Tosin en ole päässyt eroon historiallisista romaaneista ja historiaa koskevista tietoteksteistä. Oikeastaan poliittinen historia oli suuri askel ja herätti toisaalta kiinnostuksen. Viimeisin lukupäiväkirja löytyy täältä. 

Yksi essee valmis..

En ole koskaan käyttänyt ns. normaalin mittaiseen esseeseen näin paljoa aikaa! Mainittakoon että aloitin esseen tekemisen vuosi sitten, eli aikana jolloin oli todella vaikeaa ja lopulta opinnot jäivät kesken. Kesällä pystyin taas palaamaan esseen pariin, mutta kaikki tuntui yhdeltä sekasotkulta. Syksyn mittaan jatkoin ja vähitellen selkeni. Tosin alkuraskauden väsymys ja "kestokrapula" vaikeuttivat työskentelyä. 

Voi olla että lähdeluettelon kanssa tulee korjattavaa, mutta silti tämän 3000 sanan esseen saaminen valmiiksi tuntuu yhtä suurelta saavutukselta kuin gradun valmistuminen. Ehkä tässä on jotain symbolista: vaikka moni asia kaatui kumoon keväällä, pääsin taas jaloilleni. Esseen ja toivottavasti myös tämän yksittäisen kurssin saaminen suoritettua on osa sitä jaloilleen nousemista. 

Juniorin kuulumisia..

Menoa riittää vaikka tila vähenee. Kaikella kunnioituksella: luulen että lapseni on perinyt äitinsä suuntavastottomuuden: luulee että pääsevänsä seinän läpi ulos. Toisaalta parempi näin kun toivottavia viikkoa on vielä jäljellä. Hereilläolo- ja nukkumisajat ovat menneet melko oppikirjamaisesti: hiljaiset jaksot kestävät 1-2 tuntia, niiden välillä vilkkaus vaihtelee. Liikkuminen on muuttunut enemmänkin möyrimiseksi koska tilaa on vähemmän. 

Juniori näyttää reagoivan ääniin, eli ottaa kantaa keskusteluihin joita kuulee. Vaikka ymmärryskyvystä ei ole tietoa, yritän olla puhumatta ääneen viikon kuluttua olevasta kontrolliultrasta ettei ramppikuumetta.. Kontrolliultra tehdään siis istukan sijainen vuoksi: ei aivan alhaalla mutta turhan alhaalla. Katsotaan siis josko olisi noussut.

Jotain suunnitelmiin viittaavaa?

Ensi viikolla olisi tosiaan ultra. Lisäsi tässä pitäisi panostaa vielä pariin Kela-juttuun joista en osaa iloita vaikka näin pitäisikin tehdä. -Koska asumme hyvinvointivaltiossa. Kaiken vain pitäisi tapahtua itsestään.. No, ehkä selviän lomakkeiden täyttämisestä. Periaatteessa tässä pitäisi panostaa muutamien vaatekappeleiden hankkimiseen, tässä kohden imetysliiveihin, paitoihin yms. Jostain syystä asia tuntuu niin kaukaiselta etten ole saanut aikaiseksi. 

Opintojen kanssa on turhauttavampi odotteluvaihe, mutta ehkä saan pian hieman lisää tietoa mihin suuntaan kannattaa nyt edetä. Onneksi aina voi lukea eri alojen kirjallisuutta. Omasta kirjastosta korkeakoulutason kirjallisuutta on.. ei suoranaisesti heikosti mutta ihan eri tapaan kuin yliopiston kirjastossa. Toisaalta asuinpaikkani kirjaston valikoima tällä alueella ei loista samaan tapaan kuin Helmetin alue, mistä saattoi saada lähes samat kirjat kuin yliopiston kirjastosta. 

Tällä viikolla tuli edes pieni harppaus: sain valmiiksi ensimmäisen akryylimaalaus -kokeilun! Tai ensimmäisen n. seitsemän vuoden tauon jälkeen. Jälki on vielä hakusessa mutta tuntuma on löytymään päin. Näin alkuun asetelma oli turvallinen aloitus. Seuraavaksi ajattelin kokeilla jotain vaaleampaa pienelle taulupohjalle. Jotain luontoon liittyvää etsin, mutta tarkat yksityiskohdat saavat odottaa.. 

Jos jotain toivon, niin toivottavasti ulkoilukelit paranevat hieman! Tällä hetkellä tuo räntä ja loska eivät takaa kaikkein mukavimpia lenkkeilyolosuhteita, mutta toisaalta hyvällä onnella tämä tietää kevättä. -Tai minun tuurillani takatalvea. 

Näin alkoi RV32. Jollain tapaa tämä pieni vauhdin ja hektisyyden väheneminen ovat jopa mukavaa vaihtelua. 

Mukavaa viikkoa kaikilla! Älkää liukastuko.. 

Helmikuussa luettua: Poliittista historiaa ja ajankuvalle rohkeita ratkaisuja

Lukemisprojekti on jatkunut. Jälleen olen pitänyt "kriteerinä" kirjan lukemista loppuun. Vaikka siis listalla olisi useampi kirja, se ei tarkoita että olisin nopea lukija. Toisaalta ehkä lukunopeus kehittyy lukemalla? Haluan kuitenkin pitää suorittamisen mahdollisimman vähällä. 

Suomen puolueet (Rauli Mickelson)

Kuten arvata saattaa, tämä kirja tuli lukemistoon opintojen kautta. Aivan kevyttä luettavaa tämä ei ollut, mutta mielenkiintoista kylläkin! -Siis mikäli aihe kiinnostaa. Vaikka olen kiinnostunut politiikasta, tietoni ovat aika hatarat. Vaikka kirjan sisältö oli varsin tiivistä ja vaatii varmasti kertaamista, myönnän että nykyisten puolueiden toiminta ilmenee aivan uudesta näkökulmasta. Jälleen tietoisuus historiasta antoi paljon. 

Toinen mielenkiintoinen ilmiö oli yleisten olojen vaikutus eri puolueiden syntyyn sekä siihen, miten eri puolueet rakensivat identiteettiään. Melko surkuhupaisalta tuntui olla samaa mieltä ajatuksen kanssa konflikteista uusien puolueiden synnyttäjänä. 

Puuvillatehtaan varjossa (Ann-Christin Antell)

Tämän kirjan toi joulupukki, ja jo kansikuvan nähtyäni olin toiveikas! Vastoin kuten monissa lukemissani historiallisissa romaaneissa, paikkana oli tällä kertaa Helsingin ja Espoon sijaan Turku. Kirjan päähenkilö Tapahtumat sijoittuivat aikaan ennen suurlakkoa ja vaaliuudistusta. Eli naisten äänioikeudesta ja yleisistä oikeuksista vasta keskusteltiin. 

Kirjassa henkilöt eivät kohdanneet aikansa suuria ja dramaattisia historian tapahtumia, vaan tapahtumat kohdistuivat enemmän yksilötasolle. -Ajan arvomaailmaa ja kulttuuria unohtamatta. Erittäin mielenkiintoista sisältöä antoi ns. paremman säädyn naisen radikaalit ratkaisut suhteessa odotuksiin. No, en paljasta liikaa! Kirja oli melko helposti luettava, eli suosittelen myös vähemmän aktiivisille lukijoille joita aihe kuitenkin kiinnostaa!

Auschwitzin naisorkesteri (Jean-Jacques Felstein)

Kuten nimestä on havaittavissa, tapahtumat sijoittuvat juutalaisvainoihin ja keskitysleiriin. Pääseminen orkesteriin tarkoitti suojatumpaa asemaa keskitysleirillä, mutta ei kuitenkaan suuria etuoikeuksia. -Kuten esimerkiksi täyttä ihmisarvoa. Klassinen musiikki sai kirjassa aivan uuden perspektiivin. Väkisinkin lukiessa tuli pohdittua miltä tuntui kuulla leirin ohjelmistoon kuuluvia kappaleita. -Siis jotka hengissä sieltä selvisivät. 

Kirjan alussa henkilöiden hahmottaminen voi olla hieman vaikeaa, mutta takakannessa oli todella selkeällä ulkoasulla varustettu luettelo orkesterin jäsenistä. Tässä kohden pienikin haave fiktiivisyydestä katoaa. Itse unohduin usein lukemaan mm. tunteiden kuvaamista ja jotain aivan uutta: leirillä olevien harjoittamaa mustaa huumoria leirin tapahtumista! Toisaalta kuten sotarintamallakin, musta huumori saattoi olla ravintoakin merkittävämpi tekijä selviytymisen kannalta. Suosittelen tätä kirjaa kaikille sisällön aihepiiristä kiinnostuneille. 

Ilmenikö tässä "kolmikossa" tuttuja kirjoja? 

Ajatuksia vuoden 2022 sisustusmuodista: puolesta vai vastaan?

 Pukeutumismuodin ohella myönnän olevani kiinnostunut sisustuksesta. Valitettavasti tiuhaan tahtiin tulevat muutot vähentävän mahdollisuutta panostaa sisustukseen tarkemmin. Noiden muuttojen tiheä väli on yksinkertaisesti jotain absurdua tuuria mistä en liioin pidä itsekään. Tiedän että 2-3 muuttoa olisi vielä edessä lähivuosina. Sitten oikeasti toivoisin pääseväni pysyvämpään asuntoon. 

18-25 -vuotiaana fanitin metallimusiikkia ja goottityyliä. Jälkimmäistä tuli harrastettua hyvinkin intensiivisesti 20-vuotiaasta lähtien. Tähän osaltaan vaikutti vaatteiden saatavuuden helpottuminen pk-seudulle muuton myötä. Sama tyyli ilmeni sisustuksessa: tummanpunaista, tummanviolettia ja tietenkin mustaa. 

Kolmenkympin taitteessa aloin yksinkertaisesti kyllästyä ja kaipasin ympärilleni raikkautta ja ripauksen vaaleutta. Erityisesti kiinostuin minimalismista ja "osittaisesta" skandinaavisuudesta: ei vitivalkoista, mutta sopivan kirkasta ja ripaus väriä joukkoon. Tällä hetkellä suosin valkoisen keskellä kylmiä värejä, mutta ne eivät ole pakollisia. Pientä inspiraatiota keksiäkseni tarkastelin vuoden 2022 sisustustrendejä.. Lopputulos: puolesta vai vastaan? Lähteeni eivät ehkä ole laadukkaimpia mahdollisia: Iltasanomat sekä Kotiliesi. Ainakin näillä pääsi hieman alkuun!

Ajatuksia hittiväreistä

Mitä "lähteeni" antavat ymmärtää, violetti olisi tekemässä paluuta. Mitenköhän tähän suhtautuisi.. lämpenen ja en. Kuten mainittua tuli, erityisesti tummaa violettia tuli harrastettua niin sisustuksessa, vaatteissa, meikissä kuin hiuksissakin. Jälkimmäiseen tarkennut: kuiturastat. 

Olen aina ollut muodin suhteen joko jäljessä tai edellä.Vierastan hieman violetin värin käyttöä, mutta toisaalta violetit yksityiskohdat voisivat sopia vaaleuden keskelle. Violetti taitaa olla minulle hieman enemmän "makuuhuoneväri", mutta maltillisesti käytettynä. Toisaalta esimerkiksi violettisävyinen taulu voisi tuoda lämpöä. -Erityisesti valkoista seinää vasten. 

Kotilieden artikkelissa mainituille ruskeille sävyille sen sijaan ole koskaan lämmennyt. Olen lapsesta asti inhonnut ruskeita vaatteita ja asusteita. Tähän vaikutti sekin, että ruskeasilmäisenä ja vielä ruskeilla hiuksilla varustettuna yksilönä minussa on omasta takaa ruskeaa väriä ihan riittävästi. -Ai niin, ihoni on helposti ruskettuvaa sorttia. Toisaalta puu materiaalina on poikkeus. Pidän puutaloista, instrumenteista ja esimerkiksi puusta valmistetut pöydät ja hyllyt tuovat kodikkuutta. 

Vihreä sen sijaan kuulostaa oikein mukavalta, ja myönnän tehneeni pidemmän aikaa "tutustumismatkaa" kyseiseen väriin. Oliivinvihreä taas.. näin äkkiseltään en osaa innostua, mutta ehkä pienissä määrin? Viininpunainen puolestaan on samaa sarjaa kuin violetti. Se tuli aikanaan kulutettua pahasti loppuun. Toisaalta minulla oli pitkään makuuhuoneessa viininpunaiset verhot tekivät tehtävänsä: eivät päästäneet valoa läpi. Jep, eivät olleet niinkään tunnelmaa luomassa. Toisaalta pienissä määrin esimerkiksi sohvatyynyissä viininpunainen voisi ollakin ihan mukava?

IS:n artikkelissa puolestaan vilahti mintunvihreä. Hmm, mikä jottei? Toisaalta riippuen missä kyseinen väri esiintyy. Hieman murrettuna ja ehkä hillityn kuvioinnin kanssa voisin kuvitella tämän värin esimerkiksi keittiöön verhoihin. Toisaalta tuollainen raikas ja viileä väri yhdistyy mielessäni myös kylpyhuoneeseen tiloihin. Tai ehkä lastenhuoneeseen? Tosin menee tovi että sellainen saadaan.. 

Huonekalut joista haaveilen vs. mahdolliset tulevat trendit..

"Pyöreät muodot ja tuftatut pinnat".. Toivottavasti kirjoitin oikein jälkimmäisen.  Pidän "lyhytkarvaisista" karvalankamatoista koska ne tuntuvat mukavilta jalkoja vasten. Sen sijaan niiden siistiminen on hivenen ärsyttävää. Vaikka vaalea väri ei ole paras mahdollinen, kieltämättä haluaisin nimenomaan vaalean maton. Toisaalta lattianväri vaikuttaa osaltaan. Sen sijaan sama pinta tyynyssä ei vielä houkuttele. Koomista tässä on, että valmistan mielelläni ryijyjä aina jos aikaa ja välineet löytyy. 

Kirjahyllystä olen haaveillut pitkään. Koska Juniori suurella todennäköisyydessä alkaa ennemmin tai myöhemmin liikkua, olen ollut yhä enemmän matalan ja mahdollisimman ei-kiikkerän mallin kannalta. Tietenkin seinään kiinnitettävä hylly olisi myös yksi vaihtoehto. -Siis jos on sellainen seinä mihin voi kiinnittää. Vitriinikaappi on hieno ja vähentäisi pölyn kerääntymistä, mutta se kiikkeryys hieman huolestuttaa.. 

Mitä pyöreissä muodoissa ja 80-90 -luvun trendeistä ei ole noussut esille on säkkituoli. Jostain syystä olen muutamia kertoja sellasta katsellut. Toisaalta luulen että käyttö jäisi vähäiseksi, etenkin sillä kokoluokalla mitä säkkituolit yleensä ovat. Katsotaan innostunko ja löydänkö... Ja mikä suhteeni kyseiseen tavaraan on näin "täysikasvuisena" eli 158-senttisenä. Säkkituolissa oli kuitenkin hieman erilaista 30 cm lyhyempänä.

Seinille jotain?

Olen ns. sisustustaulujen suhteen varsin nirso. Pidän siitä että seinällä on vähän jotain, mutta samalla reilusti tilaa. Suurella varauksella mutta edes vähän rohkeasti olen taas kerran yrittänyt palauttaa maalaustaitoja ja ehkä jossain vaiheessa piirustustaitoja. Pääasiassa teen akryyli- ja akvarellimaalauksia. Liidut sen sijaan ovat jääneet vähälle. Nuorempana kuivapastelli oli miltei suosikkini, mutta "vanhemmiten" käteni eivät eivät enää tykänneet liiduista. Sama pätee hiileen. Ns. öljypastelli taas tuntuu suorastaan vastenmieliseltä. 

Jos nyt onnistun saamaan edes osan aiemmasta osaamisesta takaisin, esimerkiksi maisemakuvat voisivat olla mukavia. Toisaalta valokuviakin olisi hauska alkaa laittamaan esille. 

Hyvästit minimalismille?

Apua! Tähän en suostu ainakaan täysin! Toisaalta en koskaan ryhtynyt myöskään raskaan sarjan minimalismiin. Pidän mielelläni ns. näkyvän pikkutavaran määrän pienenä. Jotenkin näkyvä tila rauhoittaa, etenkin jos mahdolliset koriste-esineet ja yksityiskohdat ovat aseteltu sopiviin kohtiin. Ai miten niin olen ylitarkka??

Esimerkiksi tässä olevassa kuvassa ilmenee juuri sellainen tyyli mitä itse haen. En ehkä juuri noilla kuoseilla, mutta tilassa on sekä väljyyttä että värittäsiä yksityiskohtia. Pidän nimenomaan siitäkin, että tavarat on aseteltu tilan reunoille. Tästä syystä en ole koskaan halunnut omaan asuntooni esimerkiksi sohvapöytää. Tämä ei siis ole herja eikä kritiikkiä heille jotka sellaisista tykkäävät. Itse onnistun lähinnä törmäämään sellaiseen. 

Ajatuksia

Vaikka toisin kaikessa ennakkoluuloisuudessani oletin, ilmeisesti olen osittain valmis ottamaan vaikutteita tämän hetken trendeistä, mutta mukauttamaan niitä omaan makuuni. Mikä tekstissä jäi mainitsematta on kierrätyksen suosiminen. Tälle näytän välittömästi "vihreää valoa" niin taloudellisista kuin ekologisista syistä. Erityisesti vauvantarvikkeiden kohdalla nettikirpparit ovatkin olleet ahkerassa käytössä. 

Jos oppisin ja minulla olisi sekä motivaatiota että aikaa (motivaatiolla lienee suurempi rooli), harjoittelisin mielelläni nk. re-make -projekteja eli tekisin vanhasta uutta. Vaatteiden kohdalla tämä toki mahdollistaisi ompelemisen harjoittelun varsin edullisesti. Mutta se aloittaminen.. Joskus tein enemmänkin esimerkiksi pitkähihaisista paidoista toppeja yms. Olen kieltämättä myös ihaillut kangaspaloista valmistettuja hameita ja tunikoita. 

Millaisesta sisustuksesta sinä pidät?

P.S Aliisan vähemmän selkeää toilailujen linjaa voit seurata Instagramissa aliisa_85  :D

Näin olen liikkunut viimeisellä raskauskolmanneksella

Vaikka usein kitisenkin miten yksipuoliseksi liikkuminen on käynyt raskauden aikana ja etenkin sen edetessä, kuulun niihin onnekkaisiin jotka ovat voineet liikkua. Ensimmäisen kolmanneksen aikana liikkumista rajoitivat lähinnä infernaalinen väsymys, satunnainen pahoinvointi sekä jatkuva kuvotus. Kun toisella kolmanneksella energisyys palasi ainakin hetkeksi, alkoi vatsalle tulla sen verran kokoa että taas oli hieman karsittava. Nyt viimeisen kolmanneksen aikana sekä (käytännön tasolla) suuri vatsa että kertynyt lisämassa ovat tuoneet lisähaasteita. Silti olen pystynyt liikkumaan varsin mukavasti suhteessa viikkoihin. Nyt siis alkoi RV31 (30+). 

"Mammajooga"

En ole käynyt ohjatuilla tunneilla, vaan katsonut esimerkiksi Youtubesta erilaisia liikkeitä. Alkuun liikeskaala oli laajempi, mutta nyt käytössä on pääasiassa raskauteen sovellettu versio "aurinkotervehdyksestä". Yleensä venyttelen liikesarjassa myös reisilihakset, joihin raskaus tahtoo kerryttää nestettä. Olen liittänyt mukaan myös selkää vahvistavia liikkeitä, sillä vatsalihakset ovat pitkään väistötiloissa. Eli vetäytyneet antamaan tilaa Juniorille sekä tämän yksiölle. Lisäksi suunilleen joka toinen päivä liikesarjaan kuuluu myös pakaralihaksia vahvistavia liikkeitä. 

Ns. notkeusharjoittelu on myös spagaattien osalta jäänyt vähemmälle, sillä vastoin aiempaa nämä pidemmälle menevät venytykset saavat lonkankoukistajat ja nivustaipeet sen verran jumiin, että notkeusharjoittelu tuolla tasolla saa jäädä tauolle. Palataan asiaan pääsiäisen jälkeen.. voihan toki olla että aluksi venyttely kirjaimellisesti on jäykkää. Toisaalta olen niin monen vuoden ajan tehnyt siltoja ja ylispagaatteja, että eiköhän ne sieltä päivittäisellä mutta maltillisella harjoittelulla taas löydy. Ja ei se liikkuvuus ole ainakaan vielä kadonnut..

Omalla kohdallani tämä jooga ja selkää vahvistavat liikkeet päivittäin tehtyinä ovat pitäneet selkäkivut loitolla hämmentävän pitkään. Tämä ei kuitenkaan ole yleistettävissä jokaisen kohdalle, sillä jokainen keho ja raskaus on oma ainutta laatuaan. Myös samalla henkilöllä keho voi reagoida eri tavalla eri kerroilla. Omalla kohdallani mm. selän ja lonkkien kestävyyttä on saattanut helpottaa hyvä lihaskunto ja sopivanlainen liikunta ennen raskautta. Toisaalta myös hyvä tuuri. 

Lenkkeily

Lenkkeily on ollut tärkeää henkisesti ja fyysisesti. Tosin mitä enemmän viikkoja kertyy, sitä pienemmillä askeleillä mennään. Matkat ovat pysyneet melko samoina, mutta yhtämittaisia pidempiä reissuja teen selkeästi harvemmin. Nyt kun tämä "pakkoloma" on asian mahdollistanut, teen päivän aikana yleensä pari lyhyempää reissua yhden pidemmän sijaan. Näin väliin mahtuu lepoa ja toisaalta ulkona tulee käytyä enemmän. 

 

Hyvin satunnainen vastuskuminauhan hyödyntäminen

Tässä olen kieltämättä ollut hivenen laiska. Asiaan saattaa liittyä sekin, että ylävartalon treenaaminen mihin kuminauhaa käytän on mennyt aiemmin akroliikkeiden ohessa tai esimerkiksi kuntosalilla. Onneksi joogaliikkeet ottavat myös ylävartaloon, eli aivan toimettomana lihakset eivät ole. 

No, olen yrittänyt pari kertaa viikossa (enemmänkin olisi hyvä) treenata kuminauhalla mm. olkapäivä, hauiksia, yläselkää sekä rintalihaksia. Eli juuri ja juuri ylläpitävää harjoittelu. Miksi harjoittelu on näin vähäistä? Totta puhuen varmaan siksi, koska se tuntuu auttamattoman tylsältä. Toisaalta en näe syytä stressata, sillä parhaassa tapauksessa muutaman kuukauden kuluttua pääsee ainakin varovasti kokeilemaan taas liikkeitä, jotka tällä hetkellä ovat kiellettyjä. 

Tavoitteellisuus

Kuten aiemmissa teksteissä toin esille, tavoitteeni raskauden aikaiselle liikunnalle on ollut kehon valmistaminen raskauden etenemiseen, synnytykseen ja toisaalta myös palautumisen parantamiseen. Lisäksi liikunnalla on ollut henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeä rooli. Vaikka usein mietin mitä kaikkea haluaisin taas tehdä kun taas pystyy, etenemistahdin määrää oma kehoni. Juoksen ja teen kyllä esimerkiksi hyppyharjoituksia, mutta kehoni valmiudet sellaiseen määrää milloin on aika aloittaa ja miten edetään. Luulen riittävän toipumisen jälkeen on autuus kävellä hieman pienemmällä kuormituksella. 

Periaatteessa on hyvä, että laskettu aika on huhtikuun puolessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, etten voi palata jääharjoittelun pariin ainakaan liian aikaisin, vaan olosuhteet suosivat juurikin vaunulenkkejä ja varovaista ulkotreeniä. Ja koska kesäkeleihin on aikaa, esimerkiksi akroliikkeet tulevat väkisinkin odotamaan vähintään muutaman kuukauden. Hyvä ajoitus kieltämättä!

Näillä tunnelmilla toivotan itse kullekin mukavaa viikkoa!

P.S Jos haluatte esittää kysymyksiä liittyen..mihin vain (?), Q &A -teksti löytyy täältä. 

RV30: "pakkoloma" ja epävarmuutta

 Taas alkaa yksi viikko loppusuoralla! Täälläkin viikko alkoi varsin lumisissa merkeissä. RV30 alkaa myös olla loppusuoralla, mikä osaltaan on helpotus. Vaikka vauvan kannalta aletaan olla turvallisemmilla viikoilla, toivon että viikkoja tulisi vielä runsaasti. Työrintamalla tapahtui todella suuria muutos, mihin totuttelu vie oman aikansa. Kokonaisuudessaan tätä viikkoa kuvaa kysymys "mitähän nyt?". Onneksi mukana on paljon hyvääkin.. 

Vatsa alkaa olla tiellä mutta osa liikkumisesta helpottunut..

Ristiriitaista mutta totta. Lenkkeily on jostain syystä ollut helpompaa, mikä luonnollisesti on todella mukava juttu. Varmuuden vuoksi olen muuttanut reitit sellaiseksi, että olen kodin lähellä jos väsymys iskee tai tulee muu syy palata kotiin nopeammin. Supistukset ovat myös vähentyneet, mikä on rohkaissut liikkumaan. Kyse on tosiaan ns. harjoitussupistuksista ilman kipua tai säännöllisyyttä. 

Mutta ei tässä haasteitta olla selvitty. Kengät saan jalkaan vielä, joskin koomisessa asennossa. Istualtaan kenkien laittaminen on haastaallisempaa, mutta seisaaltaan onnistuu. Ja asento on.. jalat harallaan ja yläkroppa sivusuuntaan käännettynä. Onneksi asento on tuttu joogasta.. ei siis ole mennyt sekään hukkaan!

Jooga kun tuli mainittua, sitä olen jatkanut. -Tosin enimmäkseen sovelletun "aurinkotervehdyksen" muodossa. Vaikka jalat taipuvat melko hyvin suhteessa viikkoihin, polvia pitää muistaa kääntää sivusuuntaan askelkyykkyä muistuttavassa asennossa. Taas kerran vatsa alkaa olla tiellä... toisaalta kyseinen asento onnistuu ja venyttää erityisesti lonkankoukistajia. 

Suuri muutos töissä..

Vaikken voi työstäni kovin tarkkaan kertoa, sen verran uskaltaudun paljastamaan että työpaikalla ihmisiä on paljon ja ajoittain pienissä tiloissa suhteessa väkimäärään. Koronatartuntojen lisääntyessä jouduin tekemään vaikean päätöksen, eli jäämään töistä pois varhennetulle äitiysvapaalle. Tavallaan tämä oli huojennus, mutta samalla kauhistus. Pidin työstäni todella paljon, ja muiden rajoitusten (liikunta, ihmisten tapaaminen ja tietyt harrastukset ylipäänsä) lisääntyessä työpaikan merkitys kasvoi. No, onneksi/toivottavasti pääsen takaisin vastaavanlaiseen työhön. 

Rutiinit, aikataulut ja ennakkotieto päivän tapahtumista ovat minulle tärkeitä. Vaikka pitäisi iloita lisääntyneestä ajasta ja mahdollisuudesta levätä, näin radikaali muutos ahdistaa kovasti. Todennäköisesti tulen laatimaan itselleni jonkinlaisen "lukujärjestyksen" erityisesti arkipäiviksi jotta voimakas eksyneisyyden tunne vähenisi hieman. Olen kuullut kummastuneita kysymyksiä miksen voi vai ottaa rennosti ja löhöillä. -Koska sellainen ei ole koskaan ollut minun juttuni ilman tarvetta rentoutua. Ts. esim. tv:n katselu lauantai-iltana. Toistaiseksi päiväsaikaan tulee varmaan ulkoiltua, luettua, tehtyä opintoja jos sellaisia vielä löytyy, treenattua soittoa yms. Tietenkin kotityöt ovat mukana. Kai tämä tästä..

"Niin sä olet voinut sentään ihan hyvin?"

Tämä kysymys vetää hiljaiseksi. Ei suoranaisesti dramaattisella tavalla, mutta tähän on vaikea vastata. Mitä tarkoittaa että voi hyvin, ja mikä tarkoittaa ettei voi hyvin? Kai vastaus on kiinni vastaajasta ja millaiseksi hän vointinsa kokee. Toki asianmukaiset krempat ja vaivat ovat mukana kuvioissa, mutta jotenkin olen tottunut niihin. 

Välillä (enemmän kuin pari kertaa päivässä) supistelee mikä on kivuttomuudesta huolimatta epämukavaa, välillä on vaikea nukkua, välillä on huono olo, iho ja hiukset ovat kuivat, närästys/refluksivaiva on aiheuttanut kestoyskän jne. Toisaalta olen toimintakykyinen ja pystyn tehdä paljon asioita itse. Olen todennut helpoimmaksi vastaukseksi todeta voivani ihan hyvin, mutta tässä vaiheessa "tila" alkaa tuntua. Näin ensikertalaisena en totta puhuen tiedä mitä tuohon kysymykseen pitäisi vastata. Siksi päädyin vastaukseen minkä kuulemisen oletan kysyjälle helpoksi käsitellä. 

Olen oikeastan potenut huonoa omaatuntoa koska olen voinut niin hyvin. Hullua mutta totta. Toisaalta olen ihan tyytyväinen siihen miten raskaus on mennyt. Se että tulin raskaaksi oli itsessään ihana asia. Vaikkei raskaus ole ollut "oireeton" ja paljon puhuttu hehku on tuntunut p**kalta markkinoinnilta, aika plussaamisen jälkeen on ollut moninkertaisesti helpompaa kuin pari kulunutta vuotta ennen sitä. Siinä mielessä olen todellakin voinut erittäin hyvin, koska en olisi viime keväänä osannut kuvitella tällaista elämää. 

Tarvikkeita vauvalle..

Tässä projektissa on viimein tapahtunut edistymistä! Taas kerran melkein hävettää.. mutta todella paljon tarvikkeita on löytynyt käytettyinä mutta hyväkuntoisina. Itse lähtökohtaisesti halusin etsiä monet tarvikkeet käytettyinä lyhyen käyttöajan vuoksi. Tällä hetkellä löytyvät mm. turvakaukalo ja telakka, pinnasänky, hoitopöytä, vaunut (pitää vielä tsekata toimivuus) ja vaatteita. Äitiyspakkauksesta toki löytyy omat juttunsa, mutta esim. vaippoja, tuttipulloja yms. 

Näin äkkiseltään tuntuu siltä että "heti tarvittavat" tarvikkeet on hankittu. Siis sellaiset joita ei ehkä lähikaupasta saa. Näihin kuuluvat juurikin tuttipullot ja vaipat. Ajattelin osittaisessa käytössä kokeilla kestovaippoja. Muita ei vielä hankittuja tarvikkeita ovat mm. leikkimatto, rintapumppu (jos maidontulo vain toimii), rintareppu (minun tuurillani vauva ei viihdy sellaisessa), vaipparoskis olisi myös hyvä.. Nyt kun näen listan jatkuvan, se tuntuu loppumattomalta! No, tässä on vielä 2,5 kuukautta aikaa jos vauva syntyy ajallaan..

Juniorin kuulumiset..

Edelleen liikkuu oikein mukavasti! Liikkeista tosin huomaa että kaverilla on taas enemmän kokoa ja tykkää kovasti testailla miten vatsa antaa myöten. Jälleen olen onnekas, sillä (toistaiseksi) potkut eivät tunnu kivuliailta. Joskus hieman epämukavilta mutta hyvällä tavalla: kertovat että yksiössä kaikki on hyvin!

Liikkeiden yhteydessä vatsan pinnassa näkyy ja tuntuu selvästi kovia möykkyjä. Minulla ei vain edelleenkään ole mitään aavistusta onko kyseessä pää, peppu, selkä, polvi, tai esimerkiksi potkaiseeko Juniori jalalla vai yrittääkö nyrkkeillä. Lohduttaudun edelleen sillä, että tärkeintä on erottaa mainitut osat toisistaan kun vauva on syntynyt. 

Ajatuksia kuluneesta viikosta

Vaikka vatsa alkaa olla tiellä, kieltämättä aika tyhjän olon töiden lopettaminen jätti. Suoraan sanottuna ahdistavan. Vaikka miten saan kuulla päätöksen olleen paras mahdollinen minun ja vauvan turvallisuuden kannalta, kyllä se vaan kirpaisee. Erityisesti huolestuttaa miten töiden saaminen jatkossa onnistuu. Toki etuna ovat jo mukavasti kertynyt työkokemus kahdelta eri alalta ja hyvällä onnella saan opinpoja hiljalleen eteenpäin. Tosin niidenkin kanssa on nihkeää, sillä sopivia kursseja on tarjolla aika heikosti. 

Ehkä tässä vähitellen sopeutuu, mutta myönnän että vaikeaa on ollut. No, vastahan tässä ollaan oltu pari päivää varhaistetulla "lomalla". Sitä kun on tottunut tekemään ja menemään säännöllisesti, tällainen on aika kova pudotus. Onneksi lukeminen ja soittaminen antavat sentään jotain aktiviteettia. Siis sellaista missä missä saa hieman ajatella ja keskittyä. Televisiota ei edelleenkään ole ikävä, eikä paljon puhuttu tarjonta erityisemmin houkuttele. Yleltä tosin voisi tiukan paikan tullen katsoa dokumentteja ja Youtubesta taitoluistelua. 

No, ehkä tässä vielä päivät alkavat tuntua ajan kanssa mielekkäämmiltä. Seuraava projekti lienee lukea muutama aukeama parista kirjasta ja lähteä sitten ulkoilemaan ja kauppareissulle. Näin aamupäivällä väkeä nimittäin on sen verran vähän että kaupassa voi käydä melko turvallisin mielin. -Joskin maskin kanssa.

Ensi viikolla ei ole mitään suurempaa "äksöniä" neurologin soittoaikaa ja hammaslääkärikäyntiä laskematta. Wohoo. Viikon alussa pitää varmaan käydä kirjastossa hieman täydentämässä lukemisvarastoja. Ihan mielenkiinnosta voisin katsoa josko historian perusopintojen englanninkielisiä kirjoja löytyisi näiltä kulmilta. 

Eipä kummoista tällä kertaa. Mukavaa pian alkavaa viikonloppua kaikille!