lauantai 28. toukokuuta 2016

Juhlia ja tavoitteita

Pidän sanontaa "sateen jälkeen paistaa aina aurinko" miltei raivostuttavana kliseenä, kiitos hivenen negatiiviseen suuntaan jämähtäneen asenteeni. Tänään jouduin kuitenkin todistamaan tuon sanonnan toteutumista. Parin päivän ajan olotilani ei ole ollut paras mahdollinen. Näin suurien tai keskisuurien muutosten aikaan (ja välillä ihan muuten vain) vanhat tutut henkiset ongelmani nousevat pintaan. Kyseessä eivät ole syömiseen liittyvät ongelmat, vaan erittäin epämiellyttävät ajatukset jotka ystävällisesti päättävät itse vierailunsa keston. Tänään oli aamulla viimeinen ohjattu jää, mistä jäi erittäin positiivinen olo erityisesti pienten onnistumisten myötä. Eilen sain spontaanisti kutsun ystäväni valmistujaisiin. Itse asiassa tunsimme jo lapsena, ja hän vanhempineen kuuluu nk. perhetuttuihin. Kun mietin omien opintojeni edistymistä, tunsin suurta ihailua ystävääni kohtaan, ja siinä ohella tarpeen ryhdistäytyä hieman. Oma valmistumiseni on pitkän matkan päässä, mutta onneksi lähestyy koko ajan välillä nopeammin ja välillä hitaammin. Juhlapaikalla oli muutamia tuttua, joista yksi oli opettajani ala-asteen ajoista. Olen aina pitänyt keskusteluista hänen kanssaan, vaikka näin (mukamas) aikuisena se tietynlainen tasavertaisuus hämmentää. Juhlissa tapahtui myös toinen iloinen kohtaaminen. Eräs toinen, asteen ajoilta tuttu opettaja saapui paikalle. Hän oli ystävän "lempiope", ja näin ollen kutsuttu juhliin, mikä mielestäni oli aivan ihana ajatus! Tämä opettaja ei ehkä aivan spontaanisti tunnistanut minua, mutta kun hämmennyksissäni mutta iloisesti yllättyneenä lausuin nimeni äärettömän typerällä äänellä, hän tunnisti minut. Siinäpä sitten tuli lukuisia keskusteluja aina koulunkäynnistä musiikkiin ja liikuntaan. Tällaisina hetkinä mietin usein, että ehkä sittenkin haluaisin suorittaa pedagogisia opintoja. No, asia kerrallaan. Juhlista jäi kaiken kaikkiaan hyvä mieli ja keskusteluista paljon ajatuksia. Koska negatiivinen puoleni haluaa puheenvuoron, se hänelle sallittakoon: jalkani eivät tykkää edes mukavista korkokengistä!

Jäällä tosiaan sujui harvinaisen hyvin etenkin siihen nähden, että edellinen kerta oli maanantaina. Huomenna poikkean vielä katsomassa josko yleisövuoron jää olisi luisteltavassa kunnossa viime viikkoisen lammikon sijaan. Kaksoisritti jäi tämän kevään osalta onnistumatta, vaikka edistystä tapahtuikin. Harmittaa hieman kun ennen elokuuta pääsen jäälle korkeintaan 2-3 kertaa, mutta kenties rullaluistimien kanssa voi ainakin yksöishyppyjä kokeilla tuntuman löydyttyä. Axelissa ja kaksoissalchowissa kroppa suostui viimeinkin hakeutumaan rotaatioasentoon, ja kierrosten vajaamäärä oli aiempaa pienempi, mutta ei kuitenkaan poistunut. Maanantaina asiaa erityisesti axelissa auttoi valmenjana ohje ottaa kädet paremmin mukaan. Minkä kun tykkään asettaa tavoitteita joista saavutan yleensä 30%, teen sellaisia jälleen tulevaa kesää varten. Joissain osa-alueissa tapahtui siirtymistä taaksepäin, minkä vuoksi tavoitteissa on oltava edes hieman realistinen. Taitorullaluistimien kanssa en uskalla ennen kokeilemista asettaa suuria tavoitteita perusluistelun, sirklauksen sekä helppojen elementtien ohelle. Kun tuntuma löytyy, on tavoitteiden asettaminen helpompaa. Nyt kun malttaisin vain odottaa.. mutta odotellessa jään ulkopuolella odottaa seuraavia harjoituksia: 
- Kestävyys/ kunnonkohotus juoksemisen ja kenties myös pyöräilyn muodossa. Myös nk. mäkispurtit tulevat osaksi harjoittelua, ja tuolla lyhyellä matkalla ja loivassa mäessä toistojen määrää nostetaan hiljalleen. 

- Motoriikka/ mikä lie taitavuus: balettiharjoitteet jatkuvat. Ihanne olisi vähintään kerran viikossa, ja askelyhdistelmiä olisi hyvä kehitellä. JOS taitorullaluistimien kanssa harjoittelu sujuu, pieniä askelsarjoja voisi yrittää myös. 

-Hyppyharjoittelu: porrashyppelyä ja hyppelyä esteiden yli. Jos pelkoni vähenee, esteitä voisi yrittää korottaa. Korkeampia hyppyjä olen tehnyt tasajalkahypyillä, mutta rohkeuden riittäess myös yhdellä jalalla olisi hyvä kokeilla. Mukaan kuuluvat myös iki-ihanat jännehypyt paikoillaan ja mäkeä ylös.

-Tekniikka: kierroshyppyjä rotaatioasennon kanssa ja kaksoishypyt. 

-Notkeus: vaakaliukuasento mahdollisimman lähelle spagaattia myös "huonolla" puolella. Linjeeraukseen liittyviä venytyksiä tulee olemaan, mutta itse linjeeraus ei rakenteellisista syistä ole "virallisena" tavoitteena. 

Lihastreenin pidän osaksi samana, mutta yritän tehdä pieniä lisäyksiä. Nyt kun kesätyö on vuorotyön muodossa, en uskalla tehdä liian kunnianhimoisia tavoitteita. Toistaiseksi jalkatreeni on tällainen:
- jännehypyt 10x3, (askelkyykyt 20x2), kyykkyhyppy punnerrusasennossa 10x2-3, varpaillenousut kahdella ja yhdellä jalalla sekä polven salliessa yhden jalan kyykkyjä. 

Keskivartalon treeni on muuten pysynyt samana, mutta esimerkiksi ulkona teen kädet kahdella tangolla jalkojen nostamista suorina sekä selkiä laudalla jalkoja nostaen. Selkätreenissä hämmentävää on se, miten paljon toistoja tarvitaan että alkaa tuntua. Aina mahdollisuuksien ja viitsimyksen mukaan kokeilen kärrynpyöriä sekä helponnettua puolivolttia, eli sillasta jalat yli. Tähän liikkeeseen sopivia paikkoja on vain vähänlaisesti, sillä sisätiloilla, eli kotosalla tila ei ihan riitä. Ja jottei tanko jäisi syrjään, myös sitä tulee hyödynnettyä keskivartalotreenissä. Vaikka tämä liike liittyy enemmänkin voimisteluun, haluaisin joskus kyetä nousemaan käsilläseisontaan lihasvoimalla ilman ponnistusta jaloilla. Onnistuuko tämä joskus? En tiedä, mutta kokeilen säännöllisesti. 

Kesän aikana toivon myös pääseväni kokeilemaan muitakin lajeja, ainakin osittaisena. Kuten aiemmin olen todennut, olen surkea kilpailija, siispä pelaan liikun huvikseni ja hoidan kilpailemiset pahimman vastustajani, eli itseni kanssa. Lajeja joita toivon pääseväni kokeilemaan ovat mm. sulkapallo, rullaluistelu (tavallisilla rulliksilla), voimistelu nurmikolla, koripallo (tuskin onnistuu) ja last but not least: onkiminen! Jälkimmäinen vastaa meditaatiota, mutta otettakoon mukaan urheilulajeihin. Sählyä ja koripalloa olisi myös hauska kokeilla, mutta tuskin onnistuvat. Ja jos oikein hyvä tuuri käy, kenties voisin kokeilla jotain uutta? Uusista lajeista puheen ollen, ystäväni jonka valmistujaisissa olin, harrastaa amerikkalaista jalkapalloa. Siinä on kyllä laji johon rohkeuteni ei riittäisi! Jotain harjoitteita tai tekniikkaa olisi kieltämättä hauska kokeilla, mutta itse pelissa luikahtaisin piiloon. Jotenkin tämä tuntuu ristiriitaiselta, sillä johan taitoluistelu on totuttanut tärskyihin. Ehkä ihminen on pelottavampi kohde törmätä kuin jää? Heitto -ja kiinniottotaitoni ovat tosin sitä luokkaa, että takaisin joukkueelle varman häviön, enkä tajua säännöistä yhtikäs mitään. Mutta kenties kokeilu voisi olla mielenkiintoinen kokemus. 

Näiltä näkyminen toivotan kaikille oikein leppoisaa viikonloppua! Varokaa kliseitä, ne voivat iskeä takaisin jos sorrutte inhoamaan niitä liikaa. 




perjantai 27. toukokuuta 2016

Työaika lähestyy, jääaika päättyy

"Puolilomaviikko" lähenee loppuaan. Jostain syystä minuun iskin jonkinlainen sisunpuuska esseen suhteen. En tiedä mikä voima oli asialla, mutta eilen tekstiin tuli selkeää etenemistä, ja nyt mokoma projekti alkaa olla tiivistämistä ja loppupohdintoja vaille valmis. Tehtävä on niin pahasti myöhässä, etten odota että sitä hyväksyttäisiin, tai edes luettaisiin. Halusin kuitenkin hoitaa projektin loppuun asti, sillä kesken jättäminen on jotain sellaista, mihin en haluaisi ryhtyä, vaikka sellaiseen liian usein sorrunkin. Ehkä taustalla on amk-aikojen tapahtumat, kun luovutin liian monta kertaa. Tosin olisin voinut jättää koko tutkinnon suorittamatta, mutta kaikki oli niin pitkällä ettei kannattanut keskeyttää. Näin jälkeenpäin olen iloinen siitä, että pinnistin loppuun asti viiveestä huolimatta. Usein harmittelen sitä, miten voimani tai motivaationi vähenevät juuri silloin kun niitä todella tarvitsisi, toisin sanoen loppusuoralla. Tämä on sellainen piirre, mistä toivon edes joskus pääseväni eroon. No, nyt aion tehdä tehtävän valmiiksi ja lähettää opettajalle, joka voi itse päättää mitä tehdä mokomalle tekeleelle. Kieltämättä toivon myös, että kesätyöt ja kesän aika muutenkin lisäävät opiskelumotivaatiota. Syksyllä täytyy kai hieman tasaisemmin ottaa tentittäviä kursseja, vaikka toisaalta sellaisia ei pahemmin ole jäljellä. Toisaalta praktikum voi olla todella tervetullutta vaihtelua, vaikka kuulemani perusteella raskasta.

Maanantaina tosiaan on ensimmäinen työpäivä. Itse työ ei jännitä läheskään niin paljoa kuin uuteen vuorokausirytmiin tottuminen. Herätykset tulevat nimittäin aamuvuoroissa olemaan sen verran aikaisia, että nukkumaanmenon olisi hyvä tapahtua yhdeksään mennessä, mieluummin aikaisemmin. En ainakaan mielestäni enää harrasta raskaan sarjan valvomista, tai ehkä jonkun mielestä kyllä. Nykyään nukkumaanmenoni vapaapäivinä (etenkin viikolla) ajoittuvat yhdentoista jommalle kummalle puolelle. Ilman herätyskelloa heräilen yleensä kahdeksan paikkeilla, eli nyt edessä on reilu kolmen tunnin siirto taaksepäin. Alku on varmaankin haasteellinen, mutta tuskin tällainen siirto on mahdotonkaan. Vaikka aikaisia aamuja ei ole päivittäin, yritän silti aikaistaa nukkumaanmenoa mahdollisimman tehokkaasti, sillä parin yön univelat tuntuvat jo koko päivän toiminnassa. Suurempi haaste on tosiaan nukkumaanmenoaika, ei niinkään herääminen. Uniongelmiin olen myös varautunut, eli mitään yllättävää ei pitäisi tapahtua.

Huomenna on viimeinen jääharjoitus, mikä tosiaan on varsin haikeaa. Sunnuntaina on yleisövuoro, mutta sen kohdalla on hyvä varautua lammikkoon jään sijaan, sillä jäähdytyslaitteet ovat reistailleet. Yritän erityisesti ulkona tehdä hyppyharjoittelua, lihastreeniä ja kestävyysharjoitteita. Juoksumatka on vielä flunssan jäljiltä lyhyt, mutta yritän pidentää ajan myötä. Toissapäivänä innostuin kokeilemaan "mäkispurtteja", joita olemme oheisissakin tehneet. Mäki ei ole pitkä, joten mitään äärimmäisen tuskaista harjoittelu ei ole. Tosin siinä määrin kun toistojen määrä kaksinkertaistaa, alkaa varmasti kropassa tuntumaan. Myös porrashyppelyä olen tehnyt ja melkein lapsellisella innostuksella! Vielä suuremmalla innolla ja jo kärsimättömästi odottelen rullaluistimien saapumista. Saapumisaikaa on vaikea arvioida, mutta elättelen toivoa että viimeistään parin viikon päästä saisin ne käyttöön. Odottaminen.. on se niin brutaalia aikaa!

Seuraavaksi onkin aika hypätä Helsinkiin menevään junaan palauttamaan pari kirjaa yliopiston kirjaston ja kenties eksyn vaatekauppoihin kurkistamaan tarjontaa. Siispä matkaan!

lauantai 21. toukokuuta 2016

Ikuiset inhokkilajit?

Lapsena, teininä ja nuorena aikuisena (minkä loppuvuotta saatan elää vielä?) minulla oli varsin jyrkät asenteet eri urheilulajeihin. Olin hyvissä ajoin päättänyt inhota jotain, ja niistä lupauksista pidin ehkä paremmin kiinni kuin monesta muusta päätöksestä ikinä. Mietin mihin inhokkilajien kategoriointi perustui. Pääasiassa asiaan vaikuttivat sosiaaliset paineet, liian vähäiset onnistumiset tai muuten vain mielenkiinnon puute. Onnistumisen puutteeseen ei oikeastaan ole liittynyt paineita, vaan se kypsä ajatus tyyliin "en tykkää tästä koska en onnistu heti". Joissain lajeissa taas kärsivällisyys riitti harjoitteluun siitäkin huolimatta, ettei onnistuminen tullut puoli-ilmaiseksi. Kuten arvata saattaa, joukkuepeleihin minulla on pitkään ollut äärimmäisen negatiivinen asenne. Myös into yleisurheilun kohdalla laski nopeasti erityisesti yläasteella. Yllättäen yksilölajit, kuntopiirit ja temppuilu ovat kuuluneet suosikkkeihin. Lieneekin jo pääteltävissä, että ajatukseni perustuva koulun liikuntatunteihin.

Jalkapallo sai kunnian päästä inhokkilajien joukkoon jo varhain, ehkä toisella tai kolmannella luokalla. Minun oli vaikea hahmottaa sääntöjä, ja pallon kanssa olin varsin taitamaton. Kyseinen väline on viholliseni nykyäänkin. Tai jokin suurta komiikkaa aiheuttava väline. Kun yritän kuljettaa jalkapalloa tai saada kunnollisia potkuja aikaiseksi, pallo alkaa elää omaa elämäänsä siirtyen täysin väärään suuntaan alkuperäiseen suunnitelmaan nähden. Samalla joku osaavampi ja nopeampi ehtiikin jo nappaamaan pallon ja tekemään maalin. Tässä vaiheessa minua katsottiin pettyneesti, minkä jälkeen totesin paremmaksi vaihtoehdoksi vain juosta mukana mukamas pelaamassa. Koripallon kanssa tykkäsin kyllä harjoitella koreja, mutta peli pilasi kaiken. En saanut keskittyä rauhassa, sillä joku valopää vastapuolelta häiritsi heittoani, aivan kuten pallon kuljettamista. Juuri kun sain pallon pomppimaan tyylikkäästi, joku ilkimys otti sen haltuunsa. Tämänkin pelin aikana oli siis parempi vain juosta "koristeena". Sählystä jostain kumman syystä pidin, ja uskalsin jopa pelata pelkän mailan ulkoiluttamisen sijaan. Jääkiekkoa en ole edes tainnut kokeilla, sillä taitoluistelijana sitä vain kuului inhota. Yksinkertaista vai mitä? Luisteluvuosien jälkeen suhteeni jääkiekkoon oli neutraali. Tosin näin MM-kisojen aikaan ajoittain ärsyttää se vouhotus, mutta toisaalta en oikein voi sitäkään kritisoida. Osalle jääkiekon MM-kisat ovat olleet tärkeä vuotuinen perinne lapsesta asti, minkä vuoksi ajankohtaan oletettavasti liittyy suuria tunteita. Tosin voiton käyttämistä tekosyynä "sikailla" ja ryypätä en osaa nähdä erityisen hyvänä ja voittoa kunnioittavana käytöksenä. Muita lajeja jotka ovat jääneet mieleen ovat pesäpallo ja lentopallo. Pesäpallosta pidin ala-asteen ajan, ja kävin jopa yhtenä kesänä "pesiskerhossa", mitä vieläkin ihmettelen. Myöhemmin löin niin tehokkaasti huteja, että innostus luonnollisesti laski.  Lentopalloa en suoranaisesti inhonnut, mutta pallon läjäys oli ikävää. Kyllä, taisin olla halutessani varsin herkkänahkainen. Yleisurheilussa into laski yläasteella, sillä vastujat olivat hyväkuntoisia ja minua paljon pidempiä. Yritä siinä sitten juosta nopeimmin..

Entä nykyään? Monia inhokkilajeja kokeilen mielelläni leikkimielisesti ilman vakavaa pelaamista, tai ilman pelaamista ollenkaan. Taidan olla niin raskaan sarjan joukkuepelaaja, etten halua kenenkään häviävän? Koripalloa olisi hauska heitellä ja pompotella niin juosten kuin kävellen, mutta peliin minusta ei varmaankaan olisi. Jalkapallossa hidasteena on edelleenkin surkea yhteistyökykyni pallon kanssa, mutta esimerkiksi koulussa sijaistaessani jalkapallon kokeileminen oli suorastaan hauskaa! Tosin en pärjännyt taitaville ekaluokkalaisille.. Sählyä voisin ehkä hyväntuulisessa porukassa kokeilla, tai sitten ihan itsekseni. Lentopalloa ei liioin ole ikävä. Jääkiekkoa voisin itse asiassa joskus kokeilla, mutta lähinnä tekniikan kannalta. Jos rehellisiä ollaan, en ole koskaan edes kokeillut hokkareita! Jos mahdollisuus tulee, voisin ehkä testatakin, tai sitten sellaisia ensiluistinten tapaisia "puolihokkareita", eli terää ilman kärkipiikkejä. Itse asiassa sellainen harjoittelu voisi tukea perusluistelua ja vauhdin kehittymistä. Pesäpalloakin voisin testata, mutta lähinnä kokeillakseni hallitsenko hutien lyömisen vieläkin yhtä hyvin.

Joukkuepeleihin liittyy ikäviä muistoja, lähinnä ryhmäpaineisiin liittyen. Erityisesti yläasteella moni pelasi jalkapalloa, minkä vuoksi kuuluin yllättäen surkeimpien joukkoon. Sinänsä tällainen asetelma oli hieman ikävä, sillä me surkimukset jäimme osaavien jalkoihin (kirjaimellisesti), emmekä saaneet mahdollisuutta kehittyä. Toisaalta jos perspektiiviä hieman muutetaan, olisi joku muu saanut jäädä jopa minun jalkoihin. Jos lajina olisi ollut nimenomaan taitoluistelu, olisivat osaavat pelaajat joutuneet samaan asemaan, eli lopputulos ei olisi ollut sen reilumpi. En tiedä olisko sekään reilua, että tunnin lajin osaavat joutuisivat tekemään osaamistaan alemmalla teholla. Minä ainakin turhautuisin. Toki perusasioita on hyvä kerrata, mutta lajin X jo enemmän harrastaneella aikaa perusasioiden kertaamiseen tarvitaan vähemmän. Kenties yhtenä ratkaisuna voisi olla osaavien henkilöiden päästäminen ohjaajien rooliin, mutta sellainen vaatii kypsyyttä jotta opetteleviin asennoiduttaisiin oikein, eli suurin ilo ei näyttämisestä, vaan onnistuneesta opettamisesta.

Myönnän käyttäytyväni lapsellisesti asenteideni perustuessa kokemuksiin yli 20 vuotta sitten. Toisaalta uskaltaudun olemaan myös ylpeä itsestäni. Olen löytänyt kompromissejä, joiden kautta vanhat tiukat asenteet ovat ainakin jonkin verran muuttuneet joustavampaan suuntaan. Ehkä minusta ei ole kilpailevaksi pelaajaksi, mutta olen suostunut tutustumaan uudelleen sellaisiin lajeihin, joita alkujaan päätin inhota. Tällaisen askeleen ottamista sovellan mielelläni muuhunkin elämään. Vaikka asenteet ja ihanteet eivät täydellisesti muuttuisikaan, mukavuusalueelta astuminen varovaisestikin on saavutus. Tosin pikajuoksussa en edelleenkään pärjäisi, mutta jos saan omaa aikaani ja kestävyyttäni parannettua, siinä on saavutusta kerrakseen. Jääräpäisyydessä pärjäisin MM-tasolla. Ajoittain nolottaa se, miten paljon aikaa tarvitsen katsoakseni asioita edes hivenen laajemmassa perspektiivissä. Urheilulajien käyttö vertauksena tuntuu varsin toimivalta tätä asennetta tarkasteltaessa. Inhokeista ei mielestäni tarvitse oppia pitämään, mutta niiden kokeileminen vuosien erätauon jälkeen saattaa osoittautua kannattavaksi testaukseksi.


perjantai 20. toukokuuta 2016

Väliaika ennen uusia töitä ja kronologishenkisiä pohdintoja

Ehkä toistan itseäni mutta: jopas on ollut viikko! Tosin jos tarkkoja ollaan, tämä viikko lienee ollut jopa hieman kevyempi, sillä eilen oli osittain vapaapäivä. Matkustin junalla pienen matkan päähän sopimaan "virallisista" kesätöistä. Vaikka kevyempi päivä nosti päivien aikana kertyneen väsymyksen pintaan, kauniilla säällä oli mukava kävellä hieman toisenlaisessa ympäristössä. Valitettavasti uudet ja tyylikkäät kenkäni antoivat kylkiäisenä muutaman kivuliaan rakon. Sen siitä saa, kun kulkee lenkkareissa päivästä toiseen.. Kuten aikaisemmin olen harmitellut, jalkani (siis jalkaterät) taitavat olla kroppani pahin ongelmakohta. Osa kropastani on siis 90-vuotiaan tasolla. Toivottavasti huomenna luistimet eivät tunnu aivan infernaalisilta jalassa. Mukavuudella on siis hintansa. Jos jotain voin todeta kuluneesta viikosta, niin pinnani taisi kaksinkertaistua, samoin myös kärsivällisyyskyky kehittyi varsin tehokkaasti. Ehkä näitä hommia pitäisi tehdä säännöllisesti joka vuosi! Ei kaikki aika todellakaan ollut pelkkää huutamista ja kurinpitoa, vaan mukavia hetkiä, hauskoja juttuja sekä tutustumista mitä mukavimpiin ihmisiin, siis nuoriin sellaisiin. Viimeisen päivän "lahjana" taittelin luokalle useamman kappaleen suuren suosion saaneita "paperipelejä", joissa tietyn luvun jälkeen esitetään kysymys ja valitaan vielä numero, jonka alla vastaus on. Onko tällä taitoksella jokin nimikin?

Treeni on olosuhteiden ja ajankäytön epämääräisyyden vuoksi jäänyt vähäisemmäksi, tai tarkemmin sanottuna yksipuoliseksi. Maanantaina oli jääharjoitukset sekä oheiset, joista kumpainenkin oli sisällöltää todella tehokas. Hyppyjä tosiaan tuli harjoiteltua viikko sitten lauantaina "väärinpäin", mikä omanlaisensa kokemus. Valssihyppy, tulppi ja salchow onnistuivat, mutta ritistä ja flipistä ei ollut toivoakaan! Maanantaina päästiin taas axelin ja kaksoissalchowin pariin. Mitään dramaattista muutosta ei ole tapahtunut, ehkä hidasta kehitystä on. Tai jos ei, niin ainakaan taaksepäin ei ole menty. Olen yrittänyt kuivalla harjoitella hyppyjä aina mahdollisuuksien mukaan, ja eilen pääsinkin pitkästä aikaa tuttuun urheilupuistoon harjoittelemaan. Juoksua vältän vielä yskän vuoksi, mutta parina päivänä olen pyöräillyt töihin. Palatakseni maanantain oheisiin, meillä oli pitkästä aikaa harjoitukset "kuntopiiri -periaatteella". Tämä oli tervetullutta vaihtelua, ja harjoitteissa oli reilusti haastetta. Erityisesti tasapainoile "nystyräpallolla" oli peräti vaikeaa! Piruettilusikan käytössä olen jopa (erittäin) pienissä määrin kehittynyt, ja kaksoistulppi kävi melkein hämmentävän helposti. Tavallisesti se ei onnistu sen enempää maalla kuin jäälläkään. Hieman harmittaa kun jäävuorot loppuvat pidemmäksi aikaa, mutta toivon pääseväni lähipaikkakunnan jäälle edes välillä. Tosin taitorullaluistimet (tai "terät") ovat nyt matkalla Suomeen, ja niitä odottelen suurella innolla. Jos kesän aikana raaskin, voisin yrittää saada pari salivuoroa hyppyjen kokeilemiseen. Muuten ajattelin uhkarohkeasti tutustua luistimisiin ja löytää tuntumaa ulkosalla.

Puolison tytär saapui visiitille tänään, ja huomenna reissaamme juhlimaan sisaren tyttären syntymäpäiviä. Vaikka yleensä lasten kasvaessa kuuluisi kai tuntua haikealta, mutta minä olen jo pitkään pitänyt siitä, kun iän myötä tulee omat jutut, puheet, asiat joista pitää, uudet leikit ja muut tekemiset. Tietenkin toivon että lapsi tietyissä asioissa saa olla lapsi niin pitkään kuin tarve on, mutta muuten lapset ovat varmaankin niitä harvoja asioita, joiden kohdalla pidän muutoksesta ja seuraan kehitystä innolla. No, toki itse vanhenen ja kulahdan päivä päivältä enemmän, mutta minkäs sitä mahtaa myös alaspäin vievälle kehitykselle.. Välillä mietin miten itse en iän myötä tahdo "rauhoittua", vaan kokeilla uusia asioita. Ehkä menneisyydelläni on asiaan suuri merkitys, sillä useampi vuosi meni käytännössä katsoen johonkin äärimmäisen turhaan. Onneksi jonkinlainen herätys tuli hyvissä ajoin, sillä nyt uuden oppiminen myös liikunnassa on vielä mahdollista. Kymmenen vuoden kuluttua jokunen rajoite voi astua kuvioihin. Siispä telon itseäni oikein olan takaa, sillä nyt se on vielä mahdollista! Niin no.. onneksi ikä on tuonut mukanaa pari käytännöllistä työvälinettä: itsesuojeluvaisto ja järki. Molemmat tosin toimivat osa-aikaisesti, mutta hyvällä tuurilla estävät turhan radikaalit liikkeet. Ainakin joskus?

 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Realistinen versio saavutuslistasta

Kuluneen viikon aikana mietin, miten nämä ahkerat ihmisyksilöt kykenevät työpäivän lisäksi tekemään vielä paljon muutakin. Kas kummaa, Facebookin päivitykset ovat kummasteluni kohteena. Normaalin, eli kahdeksan tunnin työpäivän lisäksi hehkutetaan jokainen yksittäinen aikaansaannos aina kotitöistä omiin sekä lasten harrastuksiin. Jollain ihmeen keinolla nämä ihmiset ehtivät vieläpä nukkumaan riittävästi ja heräämään aamulla pirteänä uuteen päivään. Kun itse olen kokeillut samaa, en ole päässyt lähellekään. Aamuisin tarvitsen reilusti aikaa, eli 1,5-2 tuntia. Kyllä, olen aamuisin hidas. Jos lähden liikkeelle pyörällä, lähden hieman kahdeksan jälkeen. Riippuen moneltako viimeinen lapsi lähtee kotimatkalle, olen kotona hieman viiden jälkeen tai lähempänä kello kuutta. Matkan varrella pitää tehdä usein kauppareissu, sillä olen harvinaisen tehokas unohtamaan jotain yksittäisiä ostoksia. Kotona olen jonkin aikaa koneella tekemässä jotain enemmän tai vähemmän tarpeellista. Illan päätteeksi yritän tehdä keskivartalon treeniä sekä hyppyharjoituksia, jos vain mahdollista. Kotitöitäkin pitäisi tehdä, mutta on jo aika aloittaa iltatoimet, jotta herätys ennen kuutta onnistuisi.

Jostain kumman syystä olen alkanut hieman epäillä näiden Facebookissa "saavutuslistansa" julkaisemia saavutuksia, etenkin jos mukaan mahtuu tv-ohjelmien katselua. Kenties siivoustyöt tarkoittavat todellisuudessa yhden huoneen imuroimista ja pöydän pyyhkimistä. Ruuanlaitto voi sittenkin tarkoittaa eilisen kastikkeen lämmittämistä ja mararonien keittämistä, sillä perunat loppuivat. Päivän päätteeksi tehty lenkki saattoi tunnin reippaan kävelyn sijaan olla kymmenen minuutin kierros lähialueilla, ja lihastreeni kahvakuulan nostamista nurkasta pois, jotta sen voisi seuraavana päivänä taas siirtää pois jaloista. Sen sijaan huolellinen siivous, oikeasti reipas lenkki, ruuanlaitto (ei lämmittäminen) vaatisivat yhteensä siinä määrin aikaa, että tuntuu hivenen epärealistiselta ajatukselta saada tuo kaikki mahtumaan muutamaan tuntiin. Tai olisihan tuo kaikki realistista, mutta onnistuminen vaatii monien nopeusennätysten rikkomisia.

Salapoliisityön edessä ja epäilysten kasvaessa lienee todettavissa, että todellisia aikaansaannoksia täydennetään hieman. En voi kehua omaavani erityisen rautaista itsetuntoa, etenkin kun lankean usein syyllistämään itseäni näiden saavutuslistojen edessä. Siitä huolimatta tuntuu jotenkin surulliselta ajatukselta, että osa ihmisistä (en tiedä onko kyse enemmistöstä) joutuu keräämään hyväksyntää tehokkuudellaan. Tuntuuhan se hyvältä saada mahdollisimman paljon aikaiseksi yhden päivän aikana, sen myönnän. Toisaalta olen siinä määrin perfektionisti, että ennen itseni kehumista haluan tehdä työni vähintäänkin kohtuullisesti. Toisaalta FB ja muu sosiaalinen media mahdollistaa omien kuulumisten ja aikaansaannosten kertomisen pienessä ajassa suurelle lukijajoukolle. On siis varsin ymmärrettävää, että monelle sosiaalinen media on oiva paikka tuoda esille omia saavutuksiaan, ja näin ollen kohottaa itsetuntoaan. En suoranaisesti halua kritisoida tällaista toimintaa, sillä itse kukin meistä kaipaa arvostusta. Suurin haaste lienee kuitenkin arvostuksen saaminen itse tekijältä, eli itseltä. Jos jossain pärjään loistavasti, niin itseni kritisoimisessa ja syyllistämisessä. Myönnän olevani riippuvainen muiden ihmisten arvostuksesta ja kannustuksesta. Kuitenkin olisi äärimmäisen tärkeää osata arvostaa itse itseään.

Millainen on oma totuuteni aikaasaannoksista? Elättelen kylläkin toivoa siitä, että mahdollisten kesätöiden aikana kouliinnun ajankäytön suhteen. Näin alkuun mainittakoon, että työmatkan taittaminen pyörällä mahdollisuuksien mukaan on ensisijaisesti käytännön ratkaisu, eli siihen ei liity mitään erityistä ahkeruuspuuskaa. Toki saatu hyötyliikunta on suuri etu, ja kannattavuus näyttäytyi tänään jääharjoituksissa. Suurin syy on kuitenkin kulkuyhteyksissä, jotka eivät ole parhaat mahdolliset. Pyöräily on todella kätevin tapa kulkea. Jollekin tuo suunnilleen kymmenen kilometrin matka on täysi vitsi, mutta minulle siinä on jo jonkin verran polkemista, etenkin paluumatkalla kun ylämäet ja vastatuuli tuovat oman haasteensa. Viime viikolla yhtenä iltana onnistuin pyykkäämään, mutta ruuanlaitto ja siivous ovat jääneet viikonlopulle. Tosin nyt puolisoni hoiti asian puolestani, mistä olen mielettömän kiitollinen. Treeni jää pienimuotoiseksi, mutta tuskin turhaksi. Ehkä olen vain keskimääräistä hitaampi, mutta en vain saa aikaani riitäämään moneen tehtävään. Toisaalta en pidä tätä katastrofaalisena laiskuutena, vaan todisteena siitä, että en ole yli-ihminen (Sori Nietzche!). Yhdistelemällä tekemisiä aikaa voi säästää, muta oma aika sijoittuu viikonlopulle. Melkein koomista miten kotityöt muuttuvat autuudeksi jääajasta puhumattakaan! Tänään osallistuminen harjoituksiin kävi lomasta!

Jos päivän saavutuksia on pakko julkaista sosiaalisen median alueella, olisi mukava joskus nähdä teksti "Töiden/koulun jälkeen en saanut mitään aikaiseksi, eikä se haittaa lainkaan". Jos joskus tällaisen näen, julkaisia saa kaiken kunnioitukseni! Tosin jos kunnioitukseni on palkinto, tarvitaan moisen julkaisun kirjoittamiseen varmaan jotain muutakin kannustusta. Mutta hyvät ihmiset, älkää miettikö mitä saattee aikaiseksi päivän aikana. Elämä ja arki tahtovat olla yhtä selviytymistaistelua tässä ihanassa nyky-yhteiskunnassa jos ilman arkielämän edustuspaineita. Jos asunnossa pystyy kävelemään eivätkä keuhkot täyty pölystä, tarvitseeko jokaista pintaa syväpuhdistaa?

Oikein leppoisaa viikonlopun loppupuolta kaikille! Ja muistakaa että FB-edustus on vain pintapuoleista.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Flunssailua ja kommelluksia työmaalla

Nyt onkin ollut sen verran työn täyttämä viikko, että blogin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Sain tosiaan pari viikkoa "lisäaikaa", eli ensi viikon olen vielä samaisessa koulussa. Vaikka nimimuistini on surkea, kummasti sitä alkaa yhdistää nimiä kasvoihin kun aktiivisesti on tekemisissä. Kaikenlaista draamaa ja tapahtumaa on päiviin mahtunut, mutta listan kärkeen pääsi saveen juuttunut kenkä. Menin toiseksi aikuiseksi liikuntatunnille. Tiedossa oli "metsäliikkaa", eli liikkumista pienessä lähellä olevassa metsikössä. Olin suorastaan hämmentynyt miten aikuismaisesti luokkaa ylempänä olevat oppilaat olivat kehittäneet nuoremmille tunnin sisällön. Jos oikein muistan, oppilaiden piti löytää rajatulle alueelle piilotetut kortit ja ratkoa tehtäviä. Kaikki menikin oikein ihanteellisesti ainakin siihen asti, kun muutama oppilas keksi lähellä olevan ojan vieressä olevan työkoneiden jäljiltä saviseksi jääneen maan. Varoituksista huolimatta ei mennyt varmaan minuuttiakaan, kun joku itki savisen maan luona. Kun kysyin mitä oli käynyt, joku oppilas totesi kengän olevan savessa. Tietenkin tulkitsin selityksen siten, että kenkä oli ilmeisest likaantunut ja sitä harmitellaan. Olin kuitenkin väärässä. Kun kysyin kengän olinpaikkaa, joku osoitti savista maata. En nähnyt mitään kenkää, vain pari kuoppaa. Yhtäkkiä huomasin kengän suun toisessa kuopassa, mutta muuten koko kenkä oli uponnut saveen. Jokunen voimasana jyskytti pääni sisällä odottaen pääsyä ulos, mutta sinne joutuivat jäämään. En saanut kengästä edes otetta aluksi, ja omistaja itki vieressä. Lopulta sain työnnettyä käteni sen verran syvälle, että sain kengästä paremman otteen. Voimaa siinä sai kieltämättä käyttää, että mokoma kenkä suostui irtoamaan! Tosin kengältä se ei näyttänyt, vaan epämääräiseltä.. möhkäleeltä. Koululla möhkäleen alkuperäinen identiteetti paljastui vasta tehokkaan vedessä huljuttelun jälkeen. Onneksi koko episodi alkoi naurattaa hyvissä ajoin, ja luulenpa että kengän omistajakin tulee nauramaan yhtä paljon.

Treenin suhteen luistelu on ollut vähäistä, sillä viimeksi kävin jäällä sunnuntaina. Onneksi hypyt sujuivat suhteellisen hyvin, ja kaksoisritti käväisi harvinaisen lähellä. Axelissa ja kaksoissalchowissa rotaatioasento on vielä hakusessa, tai se tulee hieman viiveellä. Maanantaina olin sen verran flunssainen, että katsoin paremmaksi jättää harjoitukset väliin. Oli muuten ensimmäinen kerta sitten hampaanpoiston! Aivan liikkumatta en sentään ole ollut. Olen yrittänyt parhaani mukaan harjoitella hyppyjä kuivalla, vaikka ajanpuutteen vuoksi toistojen määrät ovat olleet vähäisempiä. Toisaalta olen tällä viikolla parina päivänä pyöräillyt töihin, joten aivan vaille liikuntaa päivät eivät ole jääneet. Nyt todella ymmärrän miten ihanteellista opiskelu on ollut treenimäärän mahdollistamisen suhteen. Nyt aikaa on vaikea löytää, ja ilman pyöräilyä liikkuminen ylipäänsä jäisi aika vähäiseksi. Ensi viikolla kelit saattavat valitettavasti olla sen verran sateiset, että pyöräily jää kyseenalaiseksi.

Taitorullaluistimien hankina on edistynyt oikein mukavasti. Itse kokeileminen jää varmaan kesäkuun puoleen, mutta sain hommattua kengät (Edea Chorus) oikein mukavaan hintaan, eli vain "rullaterät" puuttuvat. Sitä varten Edeat pääsevät kokemaan kotimaan matkailua, siten, että reissun päätteeksi ne saapuvan taitorullaluistimiksi muuttuneina takaisin. Seuraava haaste tuntuman löytämisen ohella on harjoittelupaikan löytäminen. Näin kesällä olisi mukava päästä ulos, mutta tarkasteltuani oman asuin paikkani parkkipaikkoja yms., tasaisen paikan löytäminen osoittautui harvinaisen vaikeaksi. No, aluksi hypyt saavat hieman odottaa, mutta askeleita, liukuja, sirklausta ja ehkä yksinkertaisia piruetteja voisi yrittää.

Viikonloppu menee todennäisesti osaksi treenin ja osaksi rästihommien parissa. Nyt toivon hartaasti että sateita ei tulee niin paljon kuin on ennustettu. Mutta näiltä näkyminen toivotan oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Vaihtelua työn merkeissä ja uusien luistinkenkien metsästystä

Tällä kertaa takana on hieman erilainen viikko, ja edessä kaksi samanlaista kuin tämä erilainen. Oli tämäkin tapa kuvailla! Ainakaan en tyytynyt liian yksinkertaiseen tapaan? Opiskelujutut alkavat olla aivan loppusuoralla. Toukokuussa vapaata on sen verran, että sain viimeinkin aikaiseksi ilmoittaa jo aiemmin tutun alakoulun rehtorille olevani käytettävissä toukokuun aikana. En odottanut saavani sijaisuuksia, minkä vuoksi rehtorin puhelu tuli suurena yllätyksenä. Keskiviikkona ja perjantaina pääsin avustamaan iltapäiväkerhoon sekä parille oppitunnille. Päivät olivat muuten mukavia, mutta kiitos toukokuun auringon, onnistuin käräyttämään itseni. Perjantaina mukana olikin sitten aurinkovoide korkeimmalla suojakertoimella. Iltapäivällä minulle tarjottiin kahta lisäviikkoa, mitkä otin ilolla vastaan. Työskentelen mielelläni tuossa koulussa niin työympäristön, oppilaiden kuin mukavan sijainnin vuoksi. Totta puhuen harmittaa kovasti, kun en aiemmin huomannut ottaa yhteyttä. Matkaa lienee suunnilleen 10 km. Keskiviikkona lähdin bussilla ja palasin junalla, mutta perjantaina sain aikaiseksi jopa pyöräillä! Koska sää näyttäisi varsin kesäiseltä, yritän pyöräillä mahdollisimman monena päivänä.

Keskiviikkona ehdin myös poikkeamaan vanhempieni luona, missä visiitillä olivat myös sisareni ja hänen tyttärensä. Oli mukava vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa myös "livenä"! Näinä hetkinä tulee aina hieman haikea olo, sillä välimatka pitenee syksyllä. Toisaalta vierailuilla on taipumus onnistua silloin, kun ei tyydy pelkkään suunnittelemiseen ja haaveilemiseen. Sisaren tytär oli oma pirteä itsensä, ja keksimme siinä pari uutta leikkiä. Toisessa olimme kenguruita, eli hypimme kyykyssä, ja toisessa olimme helikoptereita, mikä näkynä saattoi olla hivenen..koominen? No, kuvittele kolmekymppinen naisihminen juoksemassa ympäri pihaa käsivarsia pyöritellen ja pöristellen huuliaan. Ihan tylsä ja tavallinen näky, mitä kukaan tuskin edes huomaa! Pikku-helikopterin lentoreitti tahtoi aina johtaa äidin jahtaamiseen, mutta kenties lentoyhtiö oli monen kokouksen jälkeen päättänyt ottaa kyseisen reitin käyttöön. Tämä suurempi helikopteri tyytyi vain kiertelemään, ehkä olin mainoskone?

Kuten arvata saattaa, jäälle en ole päässyt sitten viime maanantain. Tosin yleisövuorot ovat vähentyneet siinä määrin, että nyt jäälle pääsee enää 2-3 kertaa viikossa. Kieltämättä hieman jännittää miten tällainen vähennys vaikuttaa sujuvuuteen, mutta toisaalta nyt olen voinyt panostaa oheisharjoitteluun jään ulkopuolella. Nyt viikonloppuna juoksemiset jäävät väliin flunssan vuoksi. Valmentajan neuvosta olen yrittänyt harjoitella kierroshyppyjä sekä erilaisia luisteluhyppyjä maalla. Pyöräreissut auttavat ainakin toivottavasti kunnon kohottamisessa. Kunhan tauti helpottaa riittävästi, voisin vähitellen nostaa nykyisen juoksumatkan määrää hieman. Toivottavasti kukaan ei pidä tätä törkeänä tapana hyödyntää lapsia, mutta keskiviikkona ulkoiluosuuden aikana sain lapset innostumaan erilaisista hyppytehtävistä, joissa osassa hyödynnettiin palloa. Itse asiassa kaikki oli peräisin luistelun ohjeisharjoituksista, mutta tuollaiset energiset 8-vuotiaat kokivat sen kaiken hauskaksi leikiksi, ja siinä sitten liikuttiin koko porukka "opea" myöten! Nyt teen pienen hyppäyksen ajassa taaksepäin, eli viime maanantaihin sekä sen jää -ja oheisharjoituksiin. Jäällä väkeä oli paljon, mutta harjoitukset olivat sopivan haasteellisia ja mukavaa vaihteluakin tuli erityisesti askelissa, vaikka sulavaan jälkeen en pystynytkään vielä. Erittäin hyvä harjoitus oli yksöishypyt (valssihyppy, salchow, ritti ja flippi, ehkä myös tulppi?) kolmen hypyn sarjassa. Erityisesti ritti osoittautui haasteelliseksi, sillä vauhdin loputtua viimeinen tahtoi mennä kompuroinniksi alastulon suhteen. Axel ja kaksoissalchow kaipaavat paljon hiomista, mutta onneksi merkittävin virhe selvisi, ts. rotaatioasennon epämääräisyys. Jalat eivät ole onneksi enää vierekkäin, mutta eivät myöskään siististi ristissä. Tässä siis harjoiteltavaa niin jäällä kuin maalla. Jos jääaikaa vain riittää, toivon saavani rotaatioasentoa siistittyä kesän aikana. Ohjeisharjoittelussa kohtasin uuden vihollisen ja ystävän välimuodon, nimittäin portaat. Pidän porrasharjoituksista, mutta samalla pelkään niissä. En ainakaan muista kaatuneeni portaissa pahasti, joten pelko on ilmestynyt tuntemattomasta syystä. Jotenkin en vain usko pystyväni hyppäämään niin korkealle, että homma ei päätyisi kaatumiseen. Maanantaina onnistuin ylittämään itseni, ts. hyppäämään kahden rapun ylitse! Tästähän sitten nousikin into uusiin kokeiluihin. Aloin harjoitella hyppäämistä eri korkuisille tasoille ja matalien esteiden yli myös yhdellä jalalla. Hyppykorkeuden kehittämisen ohella näissä porrasharjoituksilla taisikin olla myös rohkeutta lisäävä vaikutus.

Kesän ja tulevan vuoden liikkumiseen liittyen olen tarttunut siihen hullutukseen, mikä viime vuonna jäi toteuttamatta. FB:n yhteisöstä ilmeni, että moni aikuinen olisi kiinnostunut taitorullaluistelusta, eli tilan varaaminen olisi hinnan suhteen mahdollista. Nyt etsiskelen enemmän tai vähemmän epätoivoisesti luistinkenkiä, mikä ei ollutkaan ihan helppo juttu. Ongelmana koon suhteen on lesti, eli sen pitäisi olla leveä. Kyllä, menin paljastamaan ettei minulla ole naisellisen siroja jalkoja. Itse asiassa jalat ovat kroppani "murheenkryyni", minkä vuoksi minulla ei ole toivoakaan käyttää kapeita ja siroja kenkiä. Sen sijaan nautin tennareista tukipohjallisten kera, sekä ajoittain jopa "mummotyylisistä" terveyskengistä. Onneksi Sinkkuelämää -sarja ei tartuttanut kenkähulluutta, muuten jalkani olisivat varmaan jo käyttökelvottomat. Toistaiseksi sopivia luistinkenkiä ei ole löytynyt. Tämänhetkiset RF2-mallia olevat luistinkengät ovat ehkä hitusen verran liian suuret, joten luulen vähän pienemmänkin koon menevän, etenkin jos ohuet sukat riittävät. Pienemmän koon kanssa ei ehkä tarvitsisi olla niin tarkka nauhojen sitomisen kanssa. Uusien kenkien ostaminen olisi tietenkin helpointa, mutta hinnan ohella en jaksaisi/viitsisi käydä läpi pehmitysprojektia. Koska tuo "rullaterä" on malliltaan hieman korkea, kengän olisi jo turvallisuussyistä hyvä olla tukeva, ei siis mitään kaunoluistin -tasoa. Tarkoituksena olisi kuitenkin harjoitella myös hyppyjä ja jonain päivänä kaksoishyppyjäkin. Kaatumiset voivat kuitenkin olla sitä luokkaa, että liian "kevytkenkäinen" varustus johtaa nilkan murtumiseen. Itse asiassa tämä RF2 -malli on on pari kertaa juuri ehkäissyt kyseisen onnettomuuden. Mutta nyt siis vain ahkerasti etsimään, jotta homma pääsisi alkuun!

Näiden epämääräisten pohdintojen myötä toivotan itse kullekin oikein mukavaa viikonlopun loppupuolta! Nauttikaamme säästä kera aurinkovoiteen. Nim. jokavuotisen mokan tehnyt..

lauantai 7. toukokuuta 2016

Seurapelien aika! Saanko jättää väliin?

Kun katselin blogiini liittyviä hakussanoja, vieläkin harmillisen moni niistä liittyy ns. aikaisempaan elämääni, mikä kylläkin on kuollut ja kuopattu. Jos totta puhutaan, muistellessani niitä aikoja yksittäiset muistot tuntuvat niin unenomaisilta, etteivät ne tunnu edes todelliselta. Ehkä joku pitää tällaiset ajattelua huolestuttavana, mutta jollain tapaa mieleni ei pidä niitä asioita "oikeasti tapahtuneina". Yksityiskohdat ovat leikkaantuneet pois, ja jäljellä on sumea kokonaisuus, minkä olemassaolo tuntuu kyseenalaiselta. Toki ymmärrän ja hyväksyn sen aikakauden olemassaolon, sillä todistajia on paljon. Mutta jatkaakseni elämääni ja mennäkseni eteenpäin tuntuu miltei järkevämmältä pitää tuota aikaa epämääräisenä unena. Jotain on kuiten jäänyt mieleen hieman voimakkaammin, nimittäin parin hoitohenkilökunnan edustajan, miltei inhan siirappiseen sävyyn lausuttu kehotus: "Anna itsellesi lupa". Siirappisuudesta huolimatta arvostan henkilökunnan työtä, minulla vain mentaalinen verensokeri taitaa olla altis nousemaan herkästi.

Olen aikaisemminkin pohtinut sosiaalisten taitojen merkitystä sekä sitä, että kyseinen alue ei kuulu vahvuuksiini. On myös muitakin asioita, jotka koen äärimmäisen epämukaviksi. Tällaisia aktiviteetteja tai lajeja ovat lautapelit, joukkuepelit ja seuraleikit. Tosin näihin kaikkiin liittyy jokunen poikkeus. Lautapeleissä pidän Alfapetista ja dominosta, mikä ei kylläkään ole lautapeli. Sen sijaan seikkaulu, tai tehtäväkeskeiset lautapelit ovat mielestäni tylsiä, tai vähintäänkin rasittavia. Joukkuepeleistä jalkapallo on kuulunut inhokkeihini alusta pitäen. Kori -ja lentopallollekaan en osaa antaa pisteitä, mutta jostain oudosta syystä sählystä pidän. Pesäpallosta pidin ala-asteiässä, mutta intoni lopahti yläasteella. Kapulaviestissä vaadittava reaktionopeus, ja sen jälkeen pakollinen nopea juoksu saavat lähinnä ahdistumaan. Vajaa pituuteni ei riittänyt armopisteisiin. Seurapeleistä esille nousivat tänään tutustumisleikit, joista en pidä vieläkään. Minulla on surkea nimimuisti, minkä vuoksi tarvitsen aikaa nimen ja henkilön yhdistämiseen. Tutustumisleikkejä ovat johtaneet tavallisesti jossain määrin draamakursseja käynyt henkilö, jonka pirteys ja sosiaalisuus tuntui miltei patologisilta. Yläasteiässä en osannut pukea ajatuksiani sanoiksi, mutta näin kolmekymppisenä mietin, että mitä ihmettä tuon ohjaajan aamiaismuroissa on ollut. No, ehkä olen liian julma, sillä edustan sitä eniten haukuttua suomalaistyyppiä, mitä epätoivoisesti osa yrittää kitkeä pois kulttuuristamme erilaisten halaus -ja kontaktinlisäysprojektien avulla. Ehkä osa todella on pirteä ja sosiaalinen, mutta ne ohjaajat jotka olen kohdannut, heidän pirteytensä ei tunnu aidolta, vaan epätoivoisesti tekaistulta. Mikäli poikkeuksia ilmenee, otan heidät avosylin vastaan. No, itse en avosylin, sillä en pidä "pakkohalauksista" vieläkään.

"Anna itsellesi lupa". Eräänä merkittävänä henkisen kasvun sekä itsetunnon kehittymisen kannalta merkittävä askel on ollut antaa itselleni luvan olla pitämättä mainituista asioista. Tarpeen vaatiessa voin pelata lautapelejä sekä seuraleikkejä. Voin myös pelata jalkapalloa ja ottaa vastaan ärtyneet tuhahdukset pallon lentäessä täysin päinvastaiseen suuntaan, kuin olin sen olettanut lentävän potkuni seurauksena. Voi olla että olen käsittänyt väärin, mutta usein tunnen saaneeni kritiikkiä innottomuudesta tällaisia joukkueaktiviteetteja kohtaan. Omatunto on kieltämättä soimannut kerran jos toisenkin tästä vääränlaisuudesta, mitä edustan. Minun pitäisi olla innostunut, täydellisesti osallistuva ja kenties kilpailuhenkisempi joukkuetoiminnassa. On ollut kieltämättä todella vapauttavaa antaa itselleen lupa olla pitämättä tällaisesta toiminnasta. Olen myös antanut itselleni luvan olla pitämättä "roskaruuasta", makeisesta ja äärimmäisen rasvaisista ruuista ilman, että olisin syömishäiriöinen. Minun suussani liian rasvainen tai öljyinen ruoka yksinkertaisesti maistuu pahalta, ja kiitos koostumuksen, maku seuraa minua koko loppupäivän. Kohteliaisuudesta voin syödä tällaisia ruokia, mutta siinä toivossa ettei tuota kohteliaisuutta tarvitse toteuttaa usein.

Sosiaaliset taidot ja tilanteisiin mukautuminen ovat tärkeitä hallita vähintäänkin silloin kuin pakko, mutta en näe mitään syytä pakottaa itseään pitämään väkisin mistään. Ääripään toiminta on toki eri asia, mutta tällä kertaa luotan siihen, ettei kukaan lukija lähde vetämään sellaisia mukaan. Jos sama lopputulos on saavutettavissa useammalla erilaisella keinolla (mutta mielellään yleistä moraalitajua seuraavilla), miksi niitä ei voisi hyödyntää? Vaikka moni kohtaamani ekstrovertti persoona (poikkeuksia unohtamatta) korostaa miten jokaisen tulisi saada olla oma itsensä, miksi samaiset henkilöt yrittävät muokata toisista ihmisistä kaltaisiaan? Yhteenvetona totea vain: en pidä joukkuepeleistä, seuraleikeistä enkä monista lautapeleistä. Tämä ei kuitenkaan tee minusta tai kaltaisistani huonoa ihmistä, sillä tilanteen vaatiessa kykenemme astumaan mukavuusalueemme ulkopuolelle.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Uusi viikko ja "skandaalin" pohdiskelua

Ja taas käynnistyi uusi viikko uusine haasteineen. "Kuje" ei oikein tähän kontekstiin istu, joten se säästettäköön sopivampaan kohtaan. Vappu meni oikein leppoisasti mukavassa seurassa. Testasimme paikallista uudistettua ravintolaa, jonka nimi ei oikein saavuttanut esteettistä tajuani (mikä ei tosin muutenkaan ole kaikkein korkealaatuisin). Itse päädyin turvalliseen vuohenjuustosalaattiin, mutta hieman harmittelin annoksen kokoa, sillä mielestäni salaattiannoksen tulee olla erittäin suuri. Liharuuat eivät sen sijaan saaneet erityisen hyviä pisteitä, mikä sinänsä ei ollut yllättävää. En pidä itseäni ravintolakriitikkona, mutta olin aiemmin kuullut negatiivisia kokemuksia kyseisen ruokapaikan liharuuista. Onneksi loistava seura kuitenkin kompensoi täydellisesti, ja toivon että voimme pian ottaa uusiksi, tosin eri paikassa. Kelikin oli kohtuullinen, mutta sen verran harmaa, että meno oli melko rauhallista. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että moni oli juhlinut vappunsa jo pari päivää aikaisemmin.

Tänään sain kuulla oikein mukavia uutisia, nimittäin työkeikoista tuossa lähipaikkakunnalla. Pääseminen sinne kääntyi vain hieman koomiseksi pohdinnaksi. Kiitos juna -ja bussivuorojen vähentymisen, polkupyörä osoittautui helpoimmaksi ratkaisuksi. No, onneksi tuon hieman reilu 10 kilometria taittaa ongelmitta, ja hyvää säätäkin on luvattu. Jos olosuhteet eivät olisi niin hyvät, olisi asia todellakin harmittanut, mutta nyt tässä saa hyvän tilaisuuden harjoittaa hyötyliikuntaa ja nauttia kauniista säästä. Täytyy vain toivoa, että työaika menee enemmän paikoillaanolon merkeissä, sillä takaisinkin pitäisi polkea.

Edellisen tekstini anonyymin kommentoijan käytös jäi luonnollisesti kummastuttamaan (siis hänen, jota en niistä kolmesta tunnistanut). Kieltämättä häntä käy sääliksi jollain tapaa. Internetin ihmeellisessä maailmassa on helppo purkaa tuntojaan nimettömänä ja kasvottomana, mutta tosielämässä rohkeus ei riitä. Olisin mielelläni keskustellut hänen kanssaan aiheesta kasvotusten, mutta perinteen mukaan tämän tarjouksen kuultuaan hän luikki tiehensä. Kieltämättä pidän tällaista menoa hivenen raukkamaisena. Ymmärrän toki ne väärinkäsitykset, jotka hän, kenties pienessä sievässä sai. Vaikka en mikään täydellisyyden perikuva olekaan, ihan periaatteesta en halua alentua mollaamaan mitään henkilöä tai tahoa verkossa liian tarkoin tuntomerkein. Siksi pysyttelen mieluummin yleisellä tasolla, tai laajalle alueelle levinneissä ilmiöissä. Kyseen ollessa urheilusta tai seuroista, käytän mieluummin esimerkkinä mahdollisimman montaa seuraa ja myös useampaa lajia, mutta koska taitoluistelu on oma lajini, on ymmärrettävää että muut esimerkit jäävät helposti pimentoon. Kieltämättä surettaa se mielipaha, minkä tekstini aiheutti, mutta toisaalta kyseinen kommentoija halusi selkeästi jo etsiä vikoja tekstistä tavoitteellisesti, sillä hän luki sen kommenteistaan päätellen useaan kertaan. Todennäköisesti kyseinen henkilö on jo ajat sitten ottanut minut silmätikukseen, ja sai nyt oivan tilaisuuden iskeä, joskin naiivilla tavalla. Jos hän sai tästä jonkinlaista tyydytystä, olkaamme iloisia hänen puolestaan, vaikka tunne taisi jäädä hetkelliseksi. Itse haluan kyllä pitää harrastelijoiden ja aikuisten puolta, mutta seurasabotaasiin ei motivaationi riitä. Tosin huolestuin siinä mielessä seuran maineen puolesta, että jos anonyymi oletti minun tarkoittavan omaa seuraani, toivottavasti muut, henkilön ja paikan tunnistavat eivät yhdy tuohon assosiaatioon.

Vaikka kirjoitankin hivenen terävään tyyliin eri aiheista, olen selvinnyt harvinaisen vähällä, eli näiden anonyymien määrä on todella pieni, ja kuten nytkin, olen tunnistanut heidät joko täysin, tai voinut olla melko varma kommentoijan henkilöllisyydestä. Itsekin sorruin ajoittain kommentoimaan anonyymisti, sillä kirjautuminen omaan profiiliin on vain niiiiiiiiin suuri vaiva! Pienenä neuvona kuitenkin antaisin anonyymeille sen, että älkää ensisijaisesti olettako, että olette itse (tai edustamanne taho) mahdollisen kritiikin kohteena. On kirjoittajia, jotka julkisesti haukkuvat henkilöitä tms., mikä ei mielestäni ole hyvää käytöstä verkossa. Ennen kuin lauotte loukkaantuneita vastaiskuja, kysykää ensin ymmärsittekö oikein tekstin sisällön, ja kertokaa jos se herätti ajatuksia, myös negatiivisia. Itse en jaksa harrastamaan mittelöitä verkossa, vaan hoidan ne mieluummin kasvotusten. Ja koska kritisoin eri lajien (ja muidenkin aiheiden) toimintaa yleisellä tasolla, niitä edustavilla kansallisilla liitoilla on kieltämättä oikeus loukkaantua, mutta niiden alaisina toimivien henkilöiden ei todellakaan kannata pahoittaa mieltään, sillä itselleen he siinä eniten tekevät kiusaa.

Mitähän seuraavaksi? Vaikka tuo jupakka veikin suuren osan huomiostani ja antoi tekosyyn olla keskittymättä koulutehtäviin, nyt siitäkin tekosyystä täytyy kai luopua. Seuraavaksi edess olisi esseen kirjoittelua ja sitten reissu kirjastoon. Kiitos epämääräisten materiaalien, huominen tentti tuntuu suoranaiselta vitsiltä, mutta hyvä on ainakin yrittää. Tieto työkeikoista piristi kovasti, myös taloudellista puolta ajatellen, ja koska tavoitteenani on ollut kunnon kohottaminen, nuo pyöräreissut oletettavasti auttavat siinäkin projektissa.

Oikein aurinkoista viikkoa itse kullekin!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Ilmoitus mielensäpahoittajalle (tai useammalle?)

Tässä olisi pieni ilmoistus sinulle tai teille, jotka mielenne pahoititte eilen, jo hieman unisena kirjoittamastani tekstistä. Vaikka käytin muutamia omassa seurassani tuttuja ilmiöitä esimerkkeinä (nuoret harjoittelijat), oletan teidän tietävän, ettei kyseinen seura ole ainoa jossa harjoitteilijoilla ikää on todella vähän. Olen käynyt monien seurojen sivuilla, mutta ihan periaatteesta en halua julkaista yhdenkään seuran nimeä, en siis omaanikaan. Tosin vahingossa menin lipsauttamaan pääkaupunkiseudun, mutta onneksi kyseessä on laaja alue. Lisäksi tekstissäni vilahti myös muita lajeja, minkä olettaisi lukijan ymmärtän, että kyseessä on varsin yleinen ilmiö.
Harrastelija saa omasta tahdostaan olla harrastelija, mutta lahjakkaiden urheilijoiden tai vaikkapa soittajien karsimista ensisijaisesti iän perusteella pidän surullisena ilmiönä. No, toki jotain rajoja on pakko olla, sillä minusta, kolmekymppisestä tuskin tulisi huipputason sellistiä (minulle täysin vieras instrumentti), vaikka oppiminen sujuisikin.

Kun katsoin lukijoiden määrää, olin suorastaan yllättynyt siitä vaivannäöstä, mitä mielensä pahoittanut lukija oli nähnyt. Blogini toimii myös nimimerkillä, joten arvostan etsintätyön määrää. Vaikka muutamissa epäkohdissa käytin näkemääni menoa esimerkkinä, ei kritiikkini minun (eikä monen muunkaan mielestä) kohdistunut omaan seuraani, jota olen itse asiassa mainostanut harrastelijatason suhteen erittäin hyvänä seurana verrattuna moniin muihin. Näin ollen toivon, että sinä joka mielesi pahoitit kirjoituksestani, laittaisin minulle sähköpostia. Tarpeen vaatiessa oikaisen väärinymmärrykset ja mielelläni tapaan sinut henkilökohtaisesti. Vaikka tämä puoliskandaali tuntuu näin anonyymilla tasolla hivenen turhalta, olen valmis pyytämään sinulta anteeksi henkilökohtaisesti jos näin vaaditaan. Kuten totesin, haluan jättää paikkakunnat ja henkilöt pois pysyäkseni kaukana henkilökohtaisuuksista, mutta jos henkilökohtaisuuksia vaaditaan, hoitakaamme ne todellakin henkilökohtaisesti.

Sen verran ohjeistan "anonyymiä", että voit myös laittaa yksityisviestiä FB:hen, jos sähköpostin kirjoittaminen tuntuu liian hankalalta. Oletettavasti kuitenkin tiedät nimeni, jos kerran tiedät missä seurassa olen. Näin ollen oletan myös sinun asuvan samalla paikkakunnalla, joten tapaaminen ei liene hankalaa.