Pieni vähennys älylaitteiden käytössä ja somessa roikkumisessa: mitä on tapahtunut?

Olen säännöllisen satunnnaisesti jopa onnistunut kuluneiden kuukausien aikana vähentämään puhelimen, tai oikeammin somen käyttöä. Toisaalta en voi kehua onnistuneeni täydellisen hyvin, sillä lähes yhtä paljon seuraan sähköpostejani sekä potentiaalisia työpaikkailmoituksia. Addiktiosta toiseen -ilmiö näyttää siis pitävän paikkaansa. Kuljen myös usein napit korvilla, tosin äänikirjoja tai uutisia kuunnellen. Mutta esimerkiksi videoita yms. tulee katseltua selkeästi harvemmin nykyään.

Koen kuuluvani joukkoon, jolla älylaitteiden käyttö on lisääntynyt, eivätkä vaikutukset ole olleet toivottuja: keskittymiskyvyn heikentyminen, addiktio laitteeseen, laitteen käyttö sosiaalisissa tilanteissa, tenttiluvun ohella opiskeluaikoina ja ties missä mihin laitetta ei todellakaan tarvitsisi. Samaan aikaan minulla on ollut otsaa kritisoida esimerkiksi kaupassa lähes päälle käveleviä ostoskärryn työntäjiä joilla on huomio ruudussa.

Vaikka itse astun mieluummin syrjään julkisissa paikoissa jos puhelinta on katsottava, tuskin käyttöni määrä ja laatu ovat sen hyväksyttävämpiä. Nyt puhelimen ja somen osuus päivässäni ovat pienentyneet. Määrä ei lähelläkään aikaa ennen älypuhelinta ja somea, mutta sentään pienempi kuin aiemmin. Harmikseni joudun myöntämään, että projekti on tuottanut jopa tulosta.

Nukahtaminen on hieman helpottanut

Omalla kohdallani nukahtamiseen vaikuttaa useampi tekijä, joiden summana on kuitenkin rauhoittuminen. Koska käytän puhelinta herätyskellona, houkutus katsoa vielä kerran sähköpostit muut viestit on kieltämättä suuri. Mutta erityisesti sellaisina iltoina joina rauhoittuminen onnistuu ja puhelimen herätys on asennettu sekä tarkastettu hyvissä ajoin, nukahtaminen käy hieman helpommin.

Miksi vain hieman? -Koska minulla on taipumus pohtia asioita mennessäni nukkumaan. Kätevä aika vai mitä? Mutta totta puhuen ”somekielto” 1-2 tuntia ennen nukkumaanmanoa saa aivot mukavasti rentoutumaan. Ehkä loukkaan läheisiäni kun en ”tykkää” heidän kuvistaan tai julkaisuistaan reaaliajassa, mutta kenties he ymmärtävät.

Ajankäyttö: aikaa on enemmän

Noloa kyllä, mutta merkillisesti aikaa on riittänyt esimerkiksi lukemiseen ja soittamiseen enemmän, kun istuskelu tietokoneen tai älylaitteiden äärellä on vähentynyt. Kas kummaa.. tosin äänikirjojen, musiikin tai esimerkksi uutislähetysten kuuntelemisesta en ole luopunut. Kieltämättä kuuntelemalla sisäistän asiat paremmin. Toisaalta myönnän lukevani erityisesti uutiset turhanki hätäisesti, jolloin vain murto-osa sisällöstä jää mieleen.

Mieli vähän enemmän irti somesta

Jos rehellisiä ollaan, olen iloinen ettei esimerkiksi työ (toistaiseksi) sido minua someen. Julkaistessani kuvia tai päivitystekstejä myönnän miettiväni mitä muut ajattelevat. Kiusallinen asia mitään jostain syystä ei liioin tunnusteta, on juuri niiden tykkäämisten odottaminen. Kieltämättä hupaisaa, kuinka aivot kääntävät tykkäämisen puutteen päinvastaiseksi reaktioksi.

Negatiivisia puolia?

Koska osa ihmisistä kertoo kuulumisensa vain somen välityksellä, saatan olla se törkimys joka ei välitä. Todellisuudessa en ole välttämättä lukenut koko julkaisua tai nähnyt kuvaa. Kieltämättä minulla on huonohko tapa edelleenkin avata esimerkiksi Facebook tai Instagram, mutta selaan kuvia tai/ja päivityksiä syventymättä niihin sen enempää. Silmäilen siis vain, jolloin muista näkemästäni yhtä paljon kuin hätäisesti luetuista uutisista.

Whatsappiin minulla taitaa olla viha-rakkaus -suhde. Onhan se kätevä, mutta sidottu harrastuksiin ja töihin liittyvään tiedottamiseen. Viestit voivat tulla milloin vain. Vaikka minulla olisi oikeus reagoida viesteihin esimerkiksi aamu -tai iltapäivällä, ne mokomat saavat aikaan jonkinlaisen tunnollisuudentunnon, mikä taas pakottaa reagoimaan viestiin. Olen sen verran helpottanut tilannetta, että jo pidemmän aikaa sitten poistun merkkiäänet -ja valot. Lohduttaudun sillä ajatuksella, että hätätilanteessa minulle voi soittaa.

Pohdintaa

Joskus mietin kaipaanko aikaa ennen somea ja älylaitteita. -Kyllä ja en. Myönnän niiden laiskistaneen turhankin tehokkaasti. Ennen kirjoitin nk. etanapostia, mutta se puuha on jäänyt täysin. Toisaalta juuri nyt kirjeiden ja korttien kirjoittaminen olisikin aktiviteettina turhaa. Kieltämättä jännittää hieman koska tilanne muuttuu, vai muuttuuko koskaan. No, poliittiset kannanotot jääkööt toiseen tekstiin tai vaihtoehtoisesti täysin julkaisujeni ulkopuolelle.

Jatkan edelleenkin vähennysprojektia pikku hiljaa, mutta äänikirjat sekä uutiset sallin itselleni. Iltaista puhelin -ja somekieltoa voisin yrittää laajentaa hieman. Tunnin sijaan vähimmäisaika voisi kasvaa 1,5 tuntiin. Toivon myös että pääsen vähitellen irti keikkatöistä, jolloin vapaita keikkoja ei tarvitsisi seurata aktiivisesti. On tämäkin kierre. Entä täydellinen somelakko? Katsotaan.. itse taidan kuulua heihin, jotka kaipaavat lempeää vierottautumista.

Miten some ja älylaitteet ovat vaikuttaneet teihin? Oletteko joutuneet harkitsemaan tai peräti toteuttamaan vähentämistä?

Ihanat kamalat kotityöt..

Suhteeni kotitöihin on vaihdellut vuosien mittaan. Mainittakoon että suhde on ollut neutraali ja platoninen, eli tekstiin ei liity tunnustuksia kaapista poistumisesta. Joudun suoraan myöntämään, etten lapsenakaan ole tarttunut jokaiseen kotityöhön suu hymyssä. -Päinvastoin. Toisaalta minulla on hämärä muisto lapsuudesta. Näin tv:stä jotain niinkin upeaa kuin Wettex -mainoksen. Tuo maaginen rätti sai lähes ruskean pinnan hohtavan valkoiseksi. Wau!

Tuo mainos innosti alle kouluikäistä ”Aliisaa” kokeilemaan itsekin. Äitini antoi minun kokeilla pöydän pyyhkimistä. Koska pöytä oli valmiiksi varsin puhdas, en saanut aikaan mainoksen kaltaista muutosta. Mutta ei haittaa, ainakaan likaa ei jäänyt! Voi toki olla, että äitini oli puhdistanut pöydän ennen minua, mutta houkutus ottaa kunnia itselleen taisi olla suuri. Tai kunnia kuului Wettex -rätille, mikä ei välttämättä edes ollut käytettävän rätin merkki. No, samapa tuo. Tämä oli yksi positiivinen kokemus kotitöistä.

Oman huoneen siivoaminen taas.. siinä oli ”hieman” vaikeuksia erityisesti silloin, kun tavaroita oli laitettava paikoilleen. Kiukustuessani hoidin projektin erittäin järkevästi: paiskoin leluja mielenosoituksellisesti ympäriinsä. Tämähän auttoi tavoitteessa laittaa tavarat paikoilleen.. Ovatko asiat muuttuneet vajaan 30 vuoden aikana? Vieläkö tavarat lentelevät ympäri kämppää ja Wettex -rätti on keittiön valtias/valtiatar/valtias muulla sukupuolella?

Punainen valo kiireestä

Kun tiskit, ruuanlaitto, imurointi tai mitä listalla onkaan on tehtävä kiireellä, en osaa liioin nauttia mistään askareesta. Olen kotitöissä jossain määrin perfektionisti, mutta kykenen joustamaan. Myönnän että minua ärsyttävät esimerkiksi todella pitkät tummat hiukset keittiön ja olohuoneen vaaleissa matoissa. Kenen kuontalosta lienevät peräisin kun puolisolla on lyhyt ja hänen tyttärellään puolipitkä tukka? Erikoinen mysteeri. Mutta esimerkiksi lakanoita ja vaatteita viikatessa maailmani ei murene jos lopputulos ei ole 100%:sen täydellinen.Vai mureneeko..

Kiireessä tehdyt kotityöt suoraan sanottuna ärsyttävät. Itse kotityö ei ole ongelma, vaan kiire. Vaikken koe itseäni neuroottiseksi perfektionistiksi, myönnän että harmistun kun mahdollisuuteni tehdä työ huolella pienenee. Kiire itsessään saa mielen rauhattomaksi, ja lopulta suupielet alaspäin. Kiire on hallitsemismahdollisuuksien kannalta suhteellinen ilmiö. Joskus hieman taitavampi ajanhallinta auttaa, joskus taas vuorokauden 24 tuntia sisältää niin paljon yksityiskohtia, että ajanhallinta vaikeutuu.

Rentouttava vaikutus

Kun kotitöitä ruuanlaitosta siivoukseen voi tehdä kaikessa rauhassa, niiden vaikutus tuntuu jopa rentouttavalta. Tällaisina hetkinä minun on vaikea ymmärtää ihmisiä jotka vihaavat kotitöitä. Toisaalta kyseessä lienee makuasia, joten mitäpä tässä enempiä tuomitsemaan. Vaikka käsieni iho on eri mieltä, pidän tiskaamista rentouttavana puuhana, samoin imurointia. Tosin en pidä liiallisista ”esteistä”. Tästä syystä asunnossa ei ole esimerkiksi keskellä huonetta sohvapöytää.

Hupaisaa ehkä, mutta pöytien pyyhkiminen rätillä tuntuu edelleenkin mukavalta puuhalta! Toivottavasti kukaan ei keksi kysyä kuinka usein vaihdan rätin..

Oman työn jälki

Kotitöissä oman työn jälki on jotain, minkä havaitseminen viehättää. Toki on tilanteita, joissa työn jälki ei vastaa omaa odotusta tai toiveita. Myönnän pitäväni siitä, kun huomaan saaneeni tiloja siistimpään kuntoon tai saaneenin aikaan vähintään kohtuullisen hyvää ruokaa. Vaikka kyse on tavallisen arjen tavallisesta sisällöstä niillä tavallisilla mausteilla, pidän noista tavallisen arjen saavutuksista.

Kotityö johon panostan liian vähän, on lakanoiden ja vaatteiden silittäminen. Ja varmasti muutamaan muuhunkin voisi kiinnittää hieman enemmän huomiota.. Toki silitän vaatteita jos sellaista vaaditaan, mutta esimerkiksi lakanoiden ja tyynyliinojen silittämisessä olen häpeällisen laiska. Harmi sinänsä, koska pidän vaatteiden ja vuodevaatteiden silittämistä rentouttavana puuhana: tempo on miellyttävän leppoisa ja työn jäljen näkee välittömästi. Eli samaan pakettiin kuuluu sekä meditaavinen aktiviteetti ja aikaansaaminen.

Pohdintaa

Kotitöiden tekijänä kuulun keskinkertaisten kategoriaan: En inhoa kotitöitä ja erityisesti kiireettömästi teen niitä mielelläni (muutamaa poikkeusta laskematta). Asiantuntijuuteni ja motivaationi eivät kuitenkaan ole sitä luokkaa, että kehtaisin opettaa esimerkiksi kotitaloutta. Joskus kieltämättä mietin, mistä sellainen äärimmäisen negatiivinen asenne kotitöitä kohtaan on lähtöisin. Toki pakollisuus ja negatiiviset muistot voivat vaikuttaa asenteeseen. Mutta osa taas näyttää kasvavan negatiiviseen asenteeseen, vaikka kokemushistoria kotitöistä on suppea. Tähän olisi helppo vetää syyksi laiskuus, mutta kyseiset henkilöt saattavat olla hyvinkin ahkeria kotitöiden ulkopuolella.

Toisaalta en myöskään näe kotitöistä pitämistä ”paremman ihmisen mittarina”. Enemmänkin näen kotitöissä terapeuttisen vaikutuksen: niiden parissa voi pohtia, jakaa ajatuksia toisen pyykkejä viikkaavan kanssa, nähdä oman työnsä jäljen tai ihan vain olla ja kummastella asioita maan ja taivaan välillä.

Mitä te ajattelette kotitöistä? 

"Dieettikuulumisia": Tien päässä?

Nyt voisi olla hyvä aika kertoa pitkästä aikaa ”dieettikuulumisista”. Rehellisyyden nimissä mitään uutta ja mullistavaa ei ole tapahtunut. Mutta toisaalta repsahduksia vanhoihin huonoihin tapoihin on todella vähän, oikeastaan sen verran että luokittelen ne ns. normaaleiksi. Jälleen pieni taustatarina: Ihmettelin joskus väsymystä, kehityksen junnaamista treenissä, lihasten heikkoa palautumista ja ties mitä. Ihan mielenkiinnosta tarkastin päivittäisen energiamäärän, mikä olikin huimat vähän alle 1400 kcal. Erittäin hyvä määrä aktiiviliikkujalle? -No ei. Dieettini tavoitteena oli siis nostaa energiamäärää vähitellen pysyvyyttä tavoitellen. Siispä asiaan:

Kaksi lämmintä ateriaa päivässä

Tämä on pysynyt loistavasti! Asiaa tosin helpottaa mahdollisuus ruokailla työpaikalla, eikä ruokakaan ole ollut hassumpaa. Olen noudattanut perinteistä lautasmallia, mikä on toiminut hyvin. Jos kasvisvaihtoehto on vaikuttanut turhan kevyeltä, olen skarpannut juomalla lisäksi lasillisen piimää. Yleensä juon ruokajuomana vettä, sillä jotenkin ne maidot sun muut vain jäivät pois.

 Pääasiassa hyödynnän RTY:n mallia

Kotona syön lämpimän aterian myös, mutta ilman lautasmallia. Syynä tähän on erittäin kasvispitoinen ruoka. Suosittelen laiskoille ihmisille joita salaatin silppuaminen ja vihannesten pilkkominen ei aina houkuttele. Tämän lisäksi päivittäin menee hedelmä sekä marjoja, eli tuokin puoli pysyy kunnossa.

Jälleen leivän vähennystä vaihtelun vuoksi

Tämä vähennys ei liity energiamäärän vähentämiseen, vaan jälleen ihan silkkaan vaihteluun. Välillä on vain hyvä korvata osa leivästä jollain muulla välipalalla, joka kuitenkin on yhtä kattava niin energiamäärältään kuin ravintosisällöltään. Kieltämättä pohdin välillä onko tämä tekosyy haksahtaa yksinkertaisesti viljan vähentämiseen, mihin erityisesti sosiaalisessa mediassa liittyy lupauksia kuusta taivaalta.

Ehkä jokin osa aivoistani on tarttunut houkutteleviin tarjouksiin. Valitettavasti entisenä terveysalan ihmisenä skeptisyys voittaa. Positiivisena puolena on ollut esimerkiksi hedelmien, pähkinöiden ja siemenien lisääminen. Todennäköisesti muutaman kuukauden aikana huomaan taas leivän osuuden lisääntyneen, ja ajan X jälkeen pohdin taas pitäisikö yrittää syödä muutakin. Ikuinen kehä.. Olen syönyt leipää siis usein välipalana, en aterian kanssa. 

Tuoreet kasvikset, hedelmät ja marjat

Erityisesti töissä lautasmallin noudattaminen on toiminut hyvin, samoin kasvisten lisääminen ns. pääruokiin. Salaatteja olisi kieltämättä kiva kokeilla joskus, mutta kotiruokana laiskuus tahtoo olla merkittävä hidaste. Vaikka nappaan vitamiinit purkista, pidän tärkeänä yrittää keräillä vitamiineja myös ruuasta. Tästä syystä yritän panostaa tuoreiden kasvisten, hedelmien ja marjojen suhteen. No, marjat ovat pakasteverioita, mutta varsin mukavaa vaihtelua hedelmien ohella.

Sitä maagista puolta kiloa en mieti, sillä liialliset lukujen miettimiset veisivät syömisestä rentouden. Nykyään seurailen olotilaa, ts. miltä vatsassa tuntuu. Jos nälkä yllättää liian aikaisin, vika on yleensä ateriassa: jotain on liian vähän.

Siemeniä tai pähkinöitä

Edelleenkään en siedä öljyä sellaisenaan, mutta siemenet ja pähkinät menevät edelleenkin. Varmaan sanomista tulee maapähkinöistä, jotka eivät ole varsinaisesti pähkinöitä. Pidän kuitenkin maapähkinöiden sisältämiä rasvoja.. ihan riittävän hyvinä? Levitteenä käytän kevyttä Beceliä, sillä en pidä Oivariinin tai oikean voin mausta. Siemeniin liittyen voisin kyllä kokeilla levitettä johon on lisätty rouhittuja siemeniä.

Treenin määrä on vähentynyt

Näin on päässyt käymään, mutta asia ei ole suoranaisesti ongelma. No, työt ovat häirinneet hieman, mutta onneksi pääsen ihan mukavasti niin jäälle kuin salille. Päivinä joina en pääse kumpaankaan eikä lepopäivä ole välttämätön, olen kävellyt työpäivän päätteeksi kohtuullisen lenkin.

Aikataulujen ohella olen vähentänyt kuormittavampaa treeniä työn kuormittavuuden vuoksi. Jos/kun kehoni tottuu uuteen rytmiin, kenties lisään treeniä pienissä määrin. Mitään yhtä ja ainoaa vaihtoehtoa ei siinäkään ole: Esimerkiksi joka toinen viikko voi olla kevyempi ja joka toinen hieman kuormittavampi. Toki haluan liikkua kunnon ja taitojen ylläpitämiseksi, mutta onneksi ”alamäki” ei ala tuosta noin vain. -Paitsi murehtimalla ja jossittelemalla liikaa.

Yhteenvetoa

Koen kuuluvani terveellistä elämää elävien ihmisten kategoriaan. Terveellisyys on moniulotteinen käsite, enkä näe tarpeelliseksi syyllistää itseäni jos esimerkiksi 2-3 kertaa kuukaudessa päivän syömiset menevät päin.. juuri sitä. Oikeastaan pidän terveempänä olla välittämättä.

Olen kahden vaiheilla ”dieettikuulumisista” kirjoittamisen kanssa. Tässä vaiheessa projekti alkaa etenemisen kannalta varsin tasapaksua. Niin ilkeältä kuin tämä kuulostaakin, uskon ainakin osan lukijoista odottavan suuria tarinoita selviytymisestä, epäonnistumisista ja ties mistä dramaattisesta. En kiellä etteikö lipsumisia johonkin suuntaan voisi tapahtua.

Näin julkisesti möläyttäen painoni on pysynyt tasaisesti 49 kg:n molemmilla puolilla, mutta vaihtelu on ollut alle kahden kilon luokkaa. Juuri tällä hetkellä en koe minkäänlaista tarvettaa siirtyä kumpaankaan suuntaan. Itse asiassa käyn vaa'alla korkeintaan pari kertaa kuukaudessa, joskus harvemmin. Useammin ei totta puhuen kiinnosta käydä, sillä vaatteeni eivät sen enempää roiku kuin puristakaan. Luulen että suurin saavutus ei ole niinkään ihanteellisen energiamäärän löytäminen, vaan syömisen muuttuminen osaksi rutiineja sekä painoon liittyvän kiinnostuksen lopahtaminen.