Juniori syntyi viimein ❤

 Vihdoin ja viimein odotus päättyi ja Juniori saapui maailmaan! Kai tässä jonkinlaisessa vauvakuplassa ollaan, vaikken osaa sellaista kuvaillakaan. Ehkä on jokaiselle erilainen? 

Synnytys käynnistyi todella sponaanisti lenkin päätteeksi. Limatulppa irtosi ja suihkureissulla alkoi kipeämmät supistukset. Väli muuttui lyhyessä ajassa alle 10 minuuttiin, minkä jälkeen olikin siirto sairaalaan. Tällä kertaa näytti silti että Juniori ei keskeytä projektia yötä vasten. Kivulias meno jatkui seuraavan päivän. Oli oksentelua yms. mitä nyy asiaan kuuluu. Iltasella päästiin ponnistamaan. Vaihe kesti 17 minuuttia ja 18:37 Juniori oli syntynyt ❤ Mitat olivat 3625 g ja 52 cm. Oli siis hyvin pakattu! Siis alle 160-senttiseen äitiinsä..

Luvassa on tutustumista ja totuttelua vauva-arkeen. Tunteet tietenkin heittelevät mutta asiaankuuluvasti. Nyt edetään askel ja hetki kerrallaan kiirehtimättä. Ja tietenkin yritetään muistaa nauttia mahdollisimman monista hetkistä ❤

Kirjoitanko itsekeskeisesti?

 Itsekeskeisyys on asia mitä toivon onnistuvani välttämään, ainakin liiallisissa määrin. Blogitekstieni sisältöjä tarkastellessani heräsi kuitenkin pohdinta: onko ulosantini pidemmän päälle itsekeskeistä? Onko huomio vain minussa, vai onnistunko ulottamaan sisällön itseni ulkopuolelle muihin ihmisiin? Kieltämättä nämä kysymykset pohdituttavat. Kommunikoidessani "livenä" päässäni jyskyttää muistutus "säännöstä" tuoda esille kiinnostus toiseen osapuoleen. Joskus onnistun paremmin, joskus huonommin. Melkein outoa miten niinkin arkipäiväinen asia kuin dialogi voi olla niin vaikeaa. 

Syömishäiriöstä toipuessani halusin irtautua blogini sisällössä "vuodatuksesta" liittyen erityisesti anoreksiaan. Liikunta-aiheet olivat aluksi oman liikkumisen ja kehityksen tuomista esille, mutta ajan myötä halusin liittää mukaan treeniohjeita ja pohdintatekstejä yleisemmällä tasolla. Olenko onnistunut? Itse asiassa en tiedä. Voihan toki olla, että tekstini lukijoiden silmissä näyttävät omien ajatusten ja tekemisen hehkuttamisena. 

Miksi esitän kysymyksiä?

Blogin lopussa on usein kysymys. Kysymyksen tarkoituksena on antaa puheenvuoro lukijalle kertoa omista näkemyksistään ja kokemuksistaan. Koska blogini sisältö ei ole aivan tarkkaan rajattu, väkisinkin näkökulma ja jää omakseni vaikka aihe olisi miten objektiivinen tahansa. Kysymyksellä lopussa on siis hieman itsekäskin tausta: minusta on mukava lukea erilaisista kokemuksista ja näkökulmista, sillä omani ei todellakaan ole koko totuus. -Ei edes silloin, kun mielipiteeni on vahva. Mielestäni ihan parasta on juuri saada kokoon dialogi sekä erilaisia näkökulmia. Samalla oma käsitykseni aiheesta täydentyy.

Tosin aika ja kehitys tekevät tehtävänsä. Olen tietoinen siitä, että blogien suosio kokonaisuudessaan on laskenut, ja siirtynyt esimerkiksi Instagramin puolelle. Tämä saakin usein miettimään miten pitkään blogin kirjoittaminen jatkuu. Toisaalta minusta on mukava kirjoittaa.  

Kiinnostus yleiseen tasoon ja ilmiöihin

Vaikka kuuntelen mielelläni ja olen kiinnostunut asioista joita ihmiset minulle itsestään kertovat, pidän myös kuuleman analysoimisesta ja laajentamisesta yleisemmälle tasolle. Tuollaisenaan ajatus kuulostaa korkealentoiselta ja vaikeaselkoiselta. Mutta jos esimerkiksi joku kertoisi minulle miten hän kokee sosiaalisen kanssakäymisen työpaikallaan, pakko myöntää että alan pohtia työpaikan sisäistä "kulttuuria". Jos kertoja itse kokee olevansa introvertti ja kollegat enemmän ekstrovertteja (tai päinvastoin), näiden kahden ja niiden välillä olevien ihmistyyppien yhteistyön toimivuus kiinnostaa. 

Vaikka moni saattaa pitää tällaista ajatuksenkulkua epäreiluna kuunneltavaa osapuolta kohtaan, en sanoisi niinkään. Itse näen laajemman näkökulman osana ratkaisukeskeistä ajattelua. Ajattelen, että käsitys esimerkiksi työpaikan kulttuurista voi auttaa vähemmistön edustajia selviytymään tilanteista, jotka he kokevat itselleen epämukaviksi. Toisaalta tuon paikallisen kulttuurin ja ryhmädynamiikan tulkitseminen voi auttaa myös enemmistöä ottamaan huomioon vähemmistön omana itsenään. Käytännön esimerkkinä voisi ajatella jälleen introvertti-ekstrovertti -asetelmaa. Keskinäinen ymmärtäminen auttaa kumpaakin osapuolta. 

Toisaalta uskon myös, että huomion siirtyminen omasta itsestään yleisemmälle tasolle tekee itse kullekin hyvää. -Minulle myös. Itse koen saaneeni osakseni käytöstä mikä ei ole tuntunut hyvältä. Pohdittuani millaiset asiat minussa tai omassa käytöksessäni provosoivat esimerkiksi epäasiallisiin kommentteihin, käsitän että kyse on laajemmasta ilmiöstä. 

Pohdintaa

Lienee hyvä kysyä, tarvitseeko meidän olla erityisesti julkisessa ulosannissa täydellisen epäitsekkäitä? Tai vielä olennaisempaa: pystymmekö siihen? Väkisinkin varmasti moni meistä peilaa saamaansa informaatiota juurikin omiin kokemuksiinsa tai yleiselle tasolle. Toisaalta jos itse olen kokemuksistani kertova osapuoli, en välttämättä edes halua että huomio olisi vain minussa. 

Tosin sekin on joskus epämukavaa, jos kuulija kääntää välittömästi kaiken itseensä. Jos hieman saan valittaa: kaikkein vaikeinta minulla on suhtautua ihmisiin, jotka kilpailevat sairauksillaan ja vaivoillaan. -Tai ylipäänsä kummalla menee huonommin. En vain ole koskaan käsittänyt tällaisen mittelön logiikkaa ja päämäärää. Alussa mainittu epämukavuus toisaalta paljastaa myös minusta jotain: ilmeisesti kaipaan ainakin sopivan määrän huomiota. Itsekeskeistä? Mutta kuten totesin, se määrä on rajallinen. Kyllä, olen istunut elämäni aikana terapiassa ja vaistomaisesti kääntönyt monet asiat yleiselle tasolle sillä en ole halunnut puhua itsestäni. 

Ehkä blogitekstit ovat jotain, missä kirjoittajan omat näkemykset saavat näkyä juuri sen verran kuin kirjoittaja itse haluaa. Anoreksiasta toipuessani ja ns. uuteen elämään totutellessani pohdin ja kerroin pääasiassa vain omista kokemuksistani ja ajatuksistani. Sama päti terveemmän aktiiviliikkujan elämäntyylin aloittamiseen. Kirjoitan edelleen mielelläni liikunnasta ja terveydestä niin monipuolisesti kuin taito- ja tietotasoni antavat sallivat. 

Synnytyksestä palautumisesta ja treenin pariin palaamisesta tulee erittäin varmasti teksti tai usempi, jotka todellakin käsittelevät omia kokemuksiani. Koittakaa kestää.. Toisaalta kunhan taas pääsen edes vähän enemmän liikunnan pariin, kirjoitan mielelläni taas erilaisia treenivinkkejä. -Ja miksei sitä ennenkin, mutta valitettavasti vanhan materiaalin ja kuvien pohjalta. Vai onko se niin valitettavaa.. 

Näiden sekavien pohdintojen myötä toivotan mukavaa viikkoa kaikille! Huom, Instan storyssa on pieni kysely postaustoiveista, löytyy nimimerkillä aliisa_85    :)

Raskaus yliajalla: Älkää kehottako enää nauttimaan vielä kun...

 Pitäisi tietenkin olla kiitollinen, sillä erityisesti keskiraskauden aikaan aivan liian aikaisilla viikoilla oli omat ongelmansa jotka aiheuttivat pelkoa keskenmenosta. Lisäksi kroppa oli ilmeisesti "muotoutumisen" vuoksi varsin ongelmallisessa tilassa. Nyt ollaan kuitekin saavutettu ilmiö nimeltä "yliaikaisuus". Tällä hetkellä henkinen kantti alkaa todellakin olla koetuksella. 

"Nauti vielä kun voit!"

Joo kiitos en nauti. Toki on asioita joista jaksaa vielä iloita. Näihin kuuluvat hyvät ulkoilusäät ja harvinaisen hyvä kunto. Kaipaan kuitenkin toimivampaa kehoa sekä aikaa jona vatsa ei ole tiellä. En tiedä tarkkaa lukemaan paljonko paino on noussut, mutta ilmeisesti kyse on yli 10 kilosta. Tämäkin vaatii veronsa. Ja vaikka raskaasta vauva-arjesta miten varoitellaan, odotan todellakin aikaa kun Juniori on siirtynyt vatsasta ulkomaailmaan ja arkeen mahtuu selkeää tekemistä. Tällä hetkellä jokainen päivä on enemmän tai vähemmän ajan tappamista pakolla keksityillä aktiviteeteillä. Itse asiassa lenkkeily/ulkoilu alkaa olla ainoa asia, mistä aidosti pidän. 

En onneksi/valitettavasti ole ainoa jolle kehotus nauttimaan vielä kun voi särähtää korviin. Jokainen meistä on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan. Osalle sellainen puhdasta oleskelu sopii paremmin, toisille huonommin. Tietenkin käsitä että esim. vaunujen kanssa pääseminen minne vain ei ole itsestäänselvyys. Mutta eipä ole vatsankaan kanssa.. Tässä vaiheessa vatsan herättämä huomio alkaa olla lähinnä epämiellyttävää puhumattakaan kysymyksistä koskien laskettua aikaa. No.. siitä on melkein viikko. 

Overdue..

Henkinen jaksaminen..

Ilmeisesti olen huono odottaja vaikka olenkin luullut itseäni kärsivälliselliseksi ja sinnikkääksi. Toisaalta nämä eivät ole suljettu pois. Nyt vain alkaa tulla raja vastaan. En oikeastaan osaa edes määritellä mikä on vaikeinta. En enää kovin mielelläni edes puhu mistään raskauteen liittyvästä, sillä sattuneesta syystä alan olla korviani myöten täynnä kyseistä aihetta.

Pohdiskelevat kommentit pärjäämisestäni vauvan kanssa ovat yksi erittäin triggeröivät aihe. Kukaan meistä ei ennustaa millainen syntyvästä vauvasta tulee. Näin ensikertalaisena en myöskään halua liikaa arvioida pärjäämistäni. Pärjäämisen kyseenalaistaminen ja silmien pyörittely tulevan suhteen laskevat uskoa itseeni ja kykyihini. Oikeastaan juuri sellaiset pohdinnat saavat minut itsenikin uskomaan etten pärjää. Todellisuudesta sitä ei tiedä, ja ottaen huomioon taustani saatan pärjätä hyvin. -Riittävän hyvin ainakin. Itse asiassa henkisesti pärjään parhaiten kun minulla on tekemistä. 

Tällä hetkellä juuri se tekemisen rajoittuminen ahdistaa todella paljon. On totta että vauvan kanssa tekeminen on myös rajoittunutta, mutta ainakin tekemistä on ja vieläpä sellaista missä on järkeä ja selkeyttä. Kuten olen todennut, totuttuani vauva-arkeen ja sen sisältöön laajennan toiminta-aluettani ja ns. omia juttuja pikku hiljaa mukaan. Tällä hetkellä jokainen päivä tuntuu jollain tavalla turhalta, kun ainoa mitä saatan tehdä ovat kotityöt, ulkoilu mitä tässä enää keksiikään. Viimeisen muutaman viikon aikana olisin esimerksi hyvin voinut vielä tehdä opintoja, mutta keskeyttämisen pelossa en uskaltanut ottaa yhtäkään projektia työn alle. Anteeksi valitus mutta minua tämä jurppii. 

Käynnistämisaika sovittu..

Tämä oli sekä huojennus että pieni pettymys. Huojennus oli tieto siitä ensi viikolla Juniorin vuokrasopimus päätetään ja hänen on aika siirtyä ulkomaailmaan. Pettymys oli ajankohta: torstai.. Olin jostain syystä tuudittautunut ennen visiittiä lääkärin luona ajatukseen, että käynnistäminen olisi jo alkuviikosta, eli maanantaina tai tiistaina. Tiedän että kuulostan valittajalta ja varmaan olenkin, mutta tässä vaiheessa ja hieman ylikypsänä parinkin päivän lisäodotus tuntuu parilta vuodelta. 

Itse tarkastuksessa kaikki oli hyvin. Juniori voi hienosti ja viihtyy yksiössään oikein hienosti. On kuulemma onnistunut löytämään myös asennon jossa on saanut lisätilaa. No, käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti iltaisin hän on kuin kuntopyörällä polkisi. Onhan se helpotus että vauvan liikkeet tuntuvat mutta.. Joo joo, olen kiitollinen ja ompelen vaikka suupieleni ylöspäin. 

Tulevien päivien selviytymissuunnitelmia..

Luulen että jatkan samaan malliin: pysyn enimmäkseen omissa oloissa ja omassa rauhassa, ulkoilen, luen jne. Nyt kaikki sosiaalinen kanssakäyminen alkaa olla vaikeaa. On myös asioita joiden vastaanottaminen tehdä tiukkaa: nauti vielä kun voit -kommentit, tilanteelle nauraminen erityisesti huonoilla vitseillä, sääli ja ylipäänsä kaikki millä väkisin yritetään kääntää tilannetta positiiviseksi. Järjellä olen tietoinen hyvistä puolista ja kuinka kiitollinen minun pitäisi olla. Valitettavasti henkinen ja fyysinenkin jaksaminenkin alkavat olla koetuksella. 

Fyysinen jaksaminen? Miten ihmeessä jos tässä vaiheessa kävelen useita kilometrejä päivässä ja vielä kuntoportailla? Miten edes kehtaan valittaa kun moni ei kykene liikkumaan koko raskauden aikana lainkaan? Kyllä minä kehtaan. Lähtökohtaisesti jokainen raskaus on yksilöllinen. Mielestäni raskauden helppous ja vaikeus ovat asianomaisen itsensä, ei muiden määriteltävissä. Jos nainen jonka mieliala on ollut hyvä ja hän on voinut loppuun asti liikkua ja elää ns. normaalisti sanoo raskautensa olleen vaikea, minä uskon häntä. Se mitä minä näen hänen voinnissaan päällepäin, ei kerro miten hän on raskautensa kokenut. 

Jos loppuun muuta kuin valitusta: Postaustoiveita synnytyksen jälkeiselle ajalle?

Valitus -tila on turhan helppo unohtaa päälle. Siispä kysyn niin täällä kuin Instassa: millaisia aiheita toivotte synnytyksen jälkeiseltä ajalta? -Nyt kun tämä ehkä toivottavasti sittenkin syntyy joskus.. Tässä olisi jokunen ehdotus:

- Totuttelu vauva-arkeen

- Fyysisen palautumisen edistyminen

- Treenin ja vauva-arjen yhdistäminen (mikäli siinä onnistun)

- Kehon toimivuuden palautuminen

- Juniorin kuulumiset 

- Ajatuksia äitiydestä ja äiti-minän muotoutuminen

- Ruoka- ja tarvike -testailuja (sen mukaan mitä käsiini saan ja innostun kokeilemaan)

Vauva-arkeen ja Juniorin kuulumisiin liittyen tulen kuitenkin pitämään yllä tietosuojaa, eli vauvan kasvoja en tule kuvissa näyttämään. Ruoka- ja tarvike -testailuissa mahdollisuuksiin vaikuttaa paljolti erityisesti vauvantarvikkeissa saatavuus. Toisaalta olen sen verran yksinkertaisuutta arvostava, että menen mieluummin vähemmän on enemmän -linjalla. 

Tällaisin fiiliksin toivotan itse kullekin mukavaa viikonloppua! Koitan ensi kerralla valittaa hieman vähemmän.. aina voi yrittää?

Facebookin poistaminen puhelimesta: vaikutukset mielialaan ja ruutuaikaan

 Viime viikolla päätin tosiaan poistaa puhelimestani Facebook -sovelluksen. Muita "siivouksia" en ole toistaiseksi tehnyt, mutta jatkan mikäli katson sellaisen tarpeelliseksi. Yhden ainoan somekanavan vähentämiseltä en odottanut suuria vaikutuksia. Sain kuitenkin yllättyä hieman. Vaikutukset herättävät sekä positiivista yllättyneisyyttä, mutta myös pientä hämmennystä..

Aluksi "vieroitusoireita"

Kyllä! Vaikka Facebookia tuli lähinnä silmäiltyä, myönnän tiedostamatta etsineeni kuvaketta. Tätä kesti pari päivää ja kieltämättä koneella FB:n avaaminen oli kuin palkinto. Tässä mietin olisiko ns. täysi poistuminen viisaampi vaihtoehto. Muutaman päivän jälkeen en enää erikseen "odotellut" niitä kahta hetkeä joina olen koneella. 

Laitan edelleen Instagramissa julkaissut kuvat myös Facebookiin. Reaktioni "tykkäyksiin" on kuitenkin myös muuttunut vähäisemmäksi. En "odota" reaktioita samalla tavalla kuin ennen, mikä toki on positiivinen ilmiö. Myönnän että Instaa tulee katsottua samaan tapaan kuin ennenkin, mutta esimerkiksi tarvetta selailla mahdollisimman monen käyttäjän julkaisuja uutisten tapaan ei ole kasvanut. 

Nyt tuli nautittua vähän enemmän lämmöstä..

Muutokset ruutuajassa yllättivät

Maanantaisin puhelimeeni ilmestyy viikkoraportti ruutuajasta. Yleensä nolostuneena katson viikottaisia aikoja, joihin liian usein liittyy sana "enemmän". Toisaalta puolustaudun hieman silläkin, että tämä odotteluaika eksyttää herkemmin ruudun ääreen. Ihan hyvä selitys? Muita aktiviteettejahan ei ole.. 

No, tällä kertaa ruutuajassa oli tapahtunut 4 tunnin ja 40 minuutin mittainen vähennys. Vaikka kyse oli viikon saldosta, noin suuria muutoksia en ole nähnyt hetkeen. Voiko tosiaan yhden sovelluksen poistaminen vähentää ruutuaikaa noin merkittävästi? -Ilmeisesti voi. Tämä oli sekä ilo että järkytys. Tuntui hyvältä nähdä noin mittava vähennys. Yleensä ruutuaikani on arkipäivisin suurempi, sillä viikonloppuisin sosiaalinen kanssakäyminen pitää kummasti puhelimen poissa käsistä.. kas kummaa. Toisaalta muutos järkytti. Olenko tosiaan käyttänyt noin paljon aikaa somessa roikkumiseen?? Ehkä sovelluksen poistaminen oli erittäin ajankohtaista.. 

Korvaavia haasteita..

Puhelimen kiinnostavuus..

Kieltämättä puhelimen kiinnostanvuus on vähentynyt. Edelleen huomaan ottavani puhelimen käteen useammin kuin olisi oikeasti tarpeen. -Siis vaikkei minulla olisi mitään erityistä katsottavaa. Usein kuitenkin huomaan miettiväni mitähän tästä nyt olen katsomassa. Totta puhuen puhelin ei viime päivinä ole enää ollut niin niin mielenkiintoinen. Kieltämättä mietin vähensikö FB:n poistaminen myös kiinnostusta Instaan. 

Aktiivisimmin käytössä ovat edelleen askelmittari, BookBeat sekä Youtube. Jälkimmäisestä kuuntelen lähinnä musiikkia ulkoillessa. Äänikirjoja ja musiikkia en rajoita, sillä niissä ruutua ei tule katseltua eikä poukkoiltua kohteesta toiseen. Ja aikana ennen älypuhelinta yksi jos toinen liikkui kannettava cd-soitin eli nk. Walkman mukanaan lenkillä ja ties missä. Oma laitteeni sanoi sopimuksen irti muutama vuosi sitten. Mutta samaan tapaan onnistui musiikin ja äänikirjojen kuunteleminen. 

Eksyin polulta..

Muutokset mielialassa

Mielialan arviointia toki hieman vaikeuttaa se v**utus, minkä raskauden siirtyminen ns. yliajalle saa aikaan. Toisaalta on  myönnettävä, että FB:n poistaminen puhelimesta on kuluneiden päivien aikana keventänyt mieltä. Toistaiseksi Messengerissä yhteydenpito tapahtuu vain sellaisten tuttujen ja läheisten parissa, joiden ainoa viesti ei ole "joko olet synnyttänyt?". On suoranainen helpotus lukea tai "keskustella" oikeastaan mistä tahansa muusta aiheesta. 

Kokonaisuudessaan koen alkaneeni taas hiukan enemmän innostumaan eri asioista. Soittaminen ja muu ns. luova toiminta on ollut vähäisempää. Tähän alkaa tosin liittyä tuo prkleen vatsa jonka kanssa törmään milloin mihinkin. Toisaalta innostuin hieman "laittamaan" kämppää siirtämällä ylimääräistä tavaraa pois ja raivaamalla tilaa vaatekomeroon vauvanvaatteita varten. Sen verran tämä kämpän laitttaminen vaatii ruutuaikaa, että saan katsottua nettikirppareiden tarjonnnan.. 

Kokonaisuudessaan mieliala on muuttunut hieman paremmaksi ja on ollut iloinen yllätys huomata pientä innostusta eri asioihin ilman itsensä pakottamista. Luulen että FB somepaikkana aiheutti minulle jonkinlaisia "suorituspaineita" ja vääränlaista näkyvyyden tunnetta. Toisaalta olenhan ollut kyseisessä paikassa varsin aktiivinen, eli peiliinkin voi katsoa. Mieluummin kuitenkin yritän suunnata huomion positiivisiin muutoksiin, joita onneksi on tapahtunut. 

Vihertää!!!! 

Pohdintaa

Sosiaalinen media on mielenkiintoinen alue joka näyttää paljastavan käyttäjästään yhtä sun toista. Itselleni yllätyksenä tulivat ne paineet, joita "liian omana itsenään" toimiminen sai aikaan. Tai todellisuusessa sosiaalinen media on alue, jossa loin itse itselleni paineita. Kieltämättä huolestuin myös "tykkäämisten" seuraamisesta, sillä uskon kyseisen toiminnan menneen liikaa itsetunnon pönkittämisen puolelle. Tässäkin mielessä pieni karsiminen oli siis paikallaan. 

Vaikken ole jättämässä somea (ellei ilmene pakottavia syitä), toivon tämän karsimisen parantavan mm. elämänlaatua, keskittymiskykyä, mielialaa pidemmällä aikavälillä ja toisaalta vievän huomion somessa toimimisen laatuun määrän sijaan. Niin, vieläkään en ole onnistunut puhumaan videolla. Itse asiassa teen videoita ylipäänsä todella vähän. 

Ylipäänsä ruutuajan vähentäminen ei ole uusi projekti, vaan peräti sellainen mihin on palattava säännöllisesti. Kuten jo vuosia sitten, toivon edelleen keskittymiskyvyn kehittyvän. Siinä lieneekin elämänmittainen ikuisuusprojekti. Toisaalta toivon käyväni läpi jonkinlaista ajatustyötä siitä, mihin tarvitsen somenäkyvyyttä. Edelleen toivon voivani julkaisujeni kautta motivoida ihmisiä liikkumaan niin, että ensisijaisena motiivina on liikkumisen ilo, eivät esimerkiksi ulkonäköön liittyvät tavoitteet. 

Olen kuitenkin toiveikas: kun Juniori suostuu viimein vaihtamaan yksiönsä suurempaan tilaan, hän todennäköisesti varmistaa ettei ruutuaikaa kerry liikaa some -ajasta puhumattakaan.. Luulen että osasyy somen "liikakäyttöön" liittyy puhtaasti siihen, että muu tekeminen on rajattua ja aikaa taas liikaa. Eli eiköhän se siitä..

Millaisia kokemuksia sinulla on somen "saatavuuden" rajaamisesta? 

Huhtikuussa luettua: Tarhapäivästä vallankumoukseen

 Lukeminen on jatkunut, ja joukkoon on päässyt jälleen ns. uusia kirjoja. Tämä on ollut ilahduttava ilmiö erityisesti siksi, koska on jatkunut näinkin pitkään. Tätä ennen minun on ollut vaikeaa löytää uusia kirjoja luettavaksi. Tämän kerran lukupäiväkirjan kirjat ovat otsikosta huolimatta luettu sekä maalis- että huhtikuun puolella. Joukkoon mahtuu erityisesti jatko-osia edellisistä kirjoista, mutta myös muutakin. Pahoittelut jo etukäteen: palautin luettuja kirjoja kirjastoon niin innokkaasti, että muistin ottaa vain yhdestä kuvan.. 

Kolme käskyä (Paula Havaste)

Tämän kirja sattui käsiini luettuani Havasteen Kaksi rakkautta. Tällä kertaa päähenkilö oli edellä mainitun kirjan päähenkilön, nyt aikaiseksi kasvanut tytär. Aluksi olin skeptinen riittääkö kiinnostus, mutta tämäkin kirja osoittautui peräti addiktoivaksi. Erityisen mielenkiintoisen lisän antoi pintaraapaisu Suomen romanien kulttuuriin. 

Teksti oli jälleen tyyliltään helposti luettavaa ja kirja soveltuikin ns. rentouttavaksi luettavaksi. Päähenkilö oli omalla tavallaan varsin uskottava, ja kävi tarinan aikana oman pienen kasvutarinansa niin oman itsensä kuin näkemyksiensä suhteen. Tätäkin suosittelen lämpimästi erityisesti heille, jotka pitivät kirjasta Kaksi rakkautta. Mikäli eroottissävytteisyys hämmentää tai aiheuttaa muuten negativiiisia tuntemuksia, tämä(kin) kirja kannattaa jättää hyllyyn. Itselleni tästä jäi varsin positiivinen lukukokemus. 

Valtio ja vallankumous Suomessa (Risto Alapuro)

Taas kerran joukkoon mahtui kotimaan historiaa. Painopiste ajallisesti on 1900-luvun alkupuolella sisällissotaan/kansalaissotaan/vapaussotaan/sotaan jonka määritelmä unohtui asti. Alapuro käsittelee myös eri yhteiskuntaluokkien syntyä ja kehitystä sekä niihin vaikuttavia asioita. Kuten nimi kertoo, vallankumous vaikutuksineen ovat keskiössä. 

Kirja oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta luulen että tulen lukemaan tämän uudelleen. Periaatteesta en haluaisi käyttää (loppu)raskautta tekosyynä, mutta jostain syystä kirjan keskimääräistä analyyttisempi lähestymistapa vaati enemmän keskittymistä. Rehellisyyden nimissä koin jopa pientä turhautumista kirjaa lukiessani. Mutta kenties kertaan jos/kun aivokapasiteetistani on hieman suurempi osa käytössä. Vaikeuksista huolimatta mielenkiinto säilyi! Suosittelen kirjaa luonnollisesti aiheesta kiinnostuneille, mutta sisältö vaatii mielestäni myös kykyä tarkastella analyyttistä lähestymistapaa. Ns. kronologisesti etenevään historiaan tottuneille jokunen sivu voi aluksi tuntua raskaalta, mutta mielestäni moneen tekstilajiin ja näkökulmaan tottuu juurikin lukemalla. 

Tarhapäivä (Eve Hietamies)

Jos ensimmäinen osa "Yösyöttö" upposi, suosittelen tämän jatko-osan lukemista! Jälleen Tämä kirja oli sopivasti kevyempää luettavaa erityisesti edellä mainitun rinnalla. Olen kyllä työskennellyt viisivuotiaiden parissa, mutta uskallan silti todeta että kirjan kuvaus arjesta viisivuotiaan kanssa oli varsin realistinen. -Ja jälleen sopivalla, hieman mustalla huumorilla höystetty. 

Keskeneräisiä projekteja..

Huolimattomana valitsin Havasteen kirjoista kolmannen osan, joten nyt luen toista osaa. Onneksi tämä ei ole haitannut tarinan sisällön ymmärtämistä. Ehkä haasteellisin lukemisprojekti tällä hetkellä on paljon suunniteltu Waltarin kirja. Klassisen "Sinuhen" sijaan valitsin suositusten perusteella kirjan Mikael Karvajalka. Kirja on hidasta luettavaa, sisällöltään mielenkiintoinen. Jotenkin hämmentävää miten helppolukuisilta ns. uudemmat kirjat tuntuvat. Waltaria lukiessani mietin, että näitä vanhempia teoksia olisikin hyvä lukea säännöllisesti. 

Hieman erikoisempana lisänä Reikiä käsittelevä kirja. Minulla ei ole edelleenkään tarkkaa mielipidettä aiheesta enkä edes mieti uskonko koko toimintaan. Jostain syystä reiki vain kiinnostaa muiden vaihtoehtoisten hoitomenetelmien ohella. Jos rehellisiä ollaan, länsimaisen tieteen ohella minua ovat lapsesta asti kiehtoneet myös rajatieteet ja monenlaiset henkiset asiat. Asenteeni on aina ollut lähinnä utelias ja vastaanottava, mutta ilman tarvetta sitoutua. Toisaalta uskon, että monipuolinen perehtyneisyys erilaisiin näkökulmiin palkitsee. 

Mukavaa päivää kaikille ja mieluisia lukuhetkiä lukemista harrastaville!

Helppoa, edullista ja vegaanista: Ruispuolukkavaahto

 Ruuan hinnan nouseminen mietityttää varmasti monia. Itsekin pohdin kuinka hintojen nouseminen vaikuttaa viikon ruokalistaan. Todennäköisesti hyvin vähän, mutta esimerkiksi maitotuotteiden hintojen nouseminen voi hieman vaikuttaa ostoskorin sisältöön. "Rungon" monille (itse tehdyille) ruuilla antavat kolme sanaa: helppoa, edullista ja vegaanista. No, edelleenkään en ole vegaani, mutta vegaaniruokien osuus on edellee merkittävä ruokavaliossani. 

Myös ruuan ekologisuus on kiinnostanut vuosi vuodelta enemmän. Edelleen olen todella huono ostamaan vain lähiruokaa. Rehellisesti sanottuna hinnalla on suuri merkitys. Käytän tosiaan eineksia todella vähän. Välipalaksi tarkoitetut jogurtit (niin vegaaniset kuiten ei-vegaaniset) ovat tavallisesti "valmiita". Jogurtin valmistaminen itse ei ole päässyt suunnitelmavaihetta pidemmälle.. Kaipasin pitkästä aikaa jotain itse tehtyä välipalaa jossa helppous, vegaanisuus ja edullisuus yhdistyisivät. Ja ehkä ekologisuus.. Kas, sellainen löytyikin: ruispuolukkavaahto. Tämä on nopeampi valmistaa kuin vispipuuro, ja ruisjauhot tuovat hieman vaihtelua. Ohje on yksinkertainen:

1,5 dl ruisjauhoja

2 dl kiehuvaa vettä

200 g puolukoita (pakastepussin verran, saavat olla jäisiä)

Makeutukseen sokeria, steviaa, hunajaa tai mistä kukin tykkää

Itse tykkäsin tästä kovasti, samoin "koemaistaja". Kokeilin samaa myös mangososeen kanssa, mikä toimi myös. Eli jos puolukat tuntuvat liian kirpakoilta, tähän voi varmasti käyttää hyvin esimerkiksi mustikoita tai vadelmia. Mansikatkin uskoakseni toimivat hyvin, mutta itse käyttäisin sosetta. Syynä on pienimuotoinen nirsous: olen pienestä pitäen kammoksunut hajonneesta mansikasta syntynteiden limaisten "roikaleiden" koostumusta. 

Oikein mukavaaa pääsiäistä kaikille! Testaajille pieni toive: jos kokeilette muuta kuin puolukkaa tai mangososetta, kertokaa miten onnistui! :) 

Ruokaohjeet löytyvät jatkossa myös Aliisan Instagramista nimimerkillä aliisa_85  :)

Päätin poistaa Facebookin puhelimestani

 Kuluneiden päivien aikana olen huomannut mielialassani laskusuuntaa. Suoraan sanottuna ahdistusta ja v**utusta. Tietenkin diagnoosit ovat valmiina: valmistautuminen synnytykseen, vauva-arkeen, jännittäminen, pelot, hormonit jne. Voi olla, mutta seurattuani millaiset asiat laukaisevat negativiiset tuntemukset, yhä useammin takana on mm. asemani sosiaalisessa mediassa, tarkemmin ottaen Facebookisssa. Olen melko rennosti hyväksynyt ihmisiä kavereiksi. Vastoin kuten Instagram, Facebook on yhteydenpitokanava tuttuihin. Instagram on puolestaan osa blogiani ja some-harrastusta. Nyt on alkanut tuntua siltä, että haluan miettiä tarkemmin millaiset sosiaaliset suhteet pidän somesssa ja millaiset sen ulkopuolella. 

"Joko sä olet synnyttänyt??"

Tiedän ettei kukaan tarkoita tällä pahaa, mutta tässä vaiheessa raskautta olisi kiva kuulla muitakin kysymyksiä. Edelleen kuluneet kaksi vuotta ja nykyinen elämäntilanteeni eivät ole (mielestäni) helpoimmasta päästä. Toki huonomminkin voisi mennä. Usein kuitenkin tuntuu siltä, että lähestyvä synnytys on lauantai-illan lottoarvonnan tulos, mitä osallistuneet odottavat. Tosin ero on siinä, että tarkkaa päivää ei voida ennustaa. 

Meitä tulevia äitejä on erilaisia. Osan ajatukset ovat keskittyneet 100%:sesti synnytykseen ja tulevaan vauva-arkeen. Itse taas olen jatkanut muutakin elämää sen mukaan miten olen pystynyt. Olen liikkunut, lukenut, treenannut soittoa ja pohtinut mitä mitä itse haluan tehdä kun äitiysvapaa tulee päätökseen. Lisäksi olen kokenut pientä väsymystä hetkinä, joina synnytyksen ja vauva-arjen kokeneet jakavat tarkat tiedot mm. painonnousesta raskauden aikana, vaikeat synnytyksensä ja vielä vaikeamman vauva-arjen. Kuuntelen ja tuen mielelläni, mutta tässä vaiheessa omat henkiset voimavarani ovat siinä määrin vähissä etten kykene suoriutumaan sen osapuolen tehtävistä riittävän hyvin... Paremmalla ajalla sitten kun minulla enemmän annettavaa. 

Se mikä myös herättää pientä ärtymystä, on minun tulevien kokemusteni tunteiden ennustaminen. Taas kerran: ymmärrän että tällä kaikella tarkoitetaan vain hyvää. Tässä voisi käyttää kristittyjen keskuudessa pyörivää mustaa huumoria: Ketä Herra raskastaa, sitä hän kurittaa. Kiitos, voisitko raskastaa minua hieman vähemmän.. 

Mitä minusta oikeastaan halutaan tietää?

Vatsan koko, joko vauva on syntynyt, imetyssuunnitelmat, vauvakerhot jne. Näistä ainakin. Yrittäessäni vaihtaa aihettaa esim. uutisiin, kirjallisuuteen tai mihin tahansa muuhun, keskustelu tyrehtyy alta aikayksikön. Jos erehdyn pohtimaan esimerkiksi jäälle palaamista, tulee lukuisia varoituksia tai pikemmin jälleen ennustuksia miten lapsen kanssa ei harrasteta. 

Jep, ensimmäisen pari kuukautta todellakin pyörii vauvan ympärillä. Mutta haluanko jatkuvasti vastailla kysymyksiin miten imetys sujuu vai sujuuko, miten vauva nukkuu, osaanko edes hoitaa oikein puhumattakaan miten olen viihtynyt "vauvantuoksuisessa" arjessa.. Anna mun kaikki kestää.. Tähän pieni tarkennus: ne jotka vähänkin minua tuntevat, tietävät etten osaa "hempeillä". Ns. söpöt ja suloiset asiat herättävät minussa harvoin erityisen lämpimiä tunteita. Sen sijaan luon vahvoja siteitä ja yhteyksiä ihmisiin joiden kanssa nämä asiat syntyvät luontevasti. Lapseni on yksi heistä jo nyt. 

Toisaalta olen kiinnostunut myös muiden ihmisten kuulumisista ja millaiset asiat heitä kiinnostaa. En todellakaan halua itse olla huomion kohteena  vain siksi, että Juniori (toivottavasti) saapuu pian maailmaan. 

Tämän puolen haluan pitää somessa

Etäännyttyäni syömishäiriöstä ja löydettyäni liikkumisen ilon, haluan kuitenkin jatkaa tätä puolta somessa. Erityisen tärkeänä pidän kannustamista oman, mielekkään liikkumistavan löytämistä ja toisaalta rentoutta. Koska taitoluistelu, taitorullaluistelu sekä akroilu ovat edelleen listan kärjessä oman mielenkiintoni kohteissa, tulen pitämään myös niistä kiinni. Vaikka haluan pitää lapseni ainakin kasvojen suhteen somen ulkopuolella, kerron myös mielelläni paluuta treenin pariin vauva-arjen keskellä. -Ja tietenkin kuvailen mielelläni myös miten palaaminen ja palautuminen etenevät. 

Toisaalta haluan myös itse testata miten vauva-arjen ja ns. oman elämän mukauttaminen toisiinsa sujuvat. Toki täällä blogin puolella tulen varmasti kertomaan myös vauva-arjesta ja sen sujuvuudesta, mutta en mielelläni tee siitä pääteemaa. 

Muutokset somekanavien käytössä käytännössä..

En ole tehnyt jyrkkiä päätöksiä tai toimenpiteitä somekanavien käytössä. Aloitin kuitenkin poistamalla Facebook -sovelluksen puhelimestani. Mikäli alussa mainitut tuntemukset eivät hellitä, poistan puhelimestani myös Messengerin. En kuitenkaan toistaiseksi poista ns. henkilökohtaista tiliäni, vaan rajoitan sen käytön tietokoneelle. Tämän tarkoituksena ei kuitenkaan ole kaksinkertaistaa Instan käyttöaikaa.. Ihan vain itselleni muistutuksena!

Mihin oikeastaan pyrin tällä? Facebookin käytön poistuminen puhelimesta on ainakin näin alkuun tuonut jonkinlaista vapautuneisuutta. Messengeriä en tosiaan ole poistanut, mutta katson tilanteen mukaan ja siirrän ns. "siviilipuolen" yhteydenpidon Whatsappiin mikäli katson tarpeelliseksi. Vaikka aluksi en pitänyt Instagramista, nyt ajan myötä olen kokenut sen vanhan kunnon IRC-gallerian kaltaiseksi, julkiseksi mutta sopivan anonyymiksi  some -ympäristöksi. Oi aikoja IRC-galleriassa.. 

Ns. vanhaa galtsu -matskua.. 😀

Koska blogien lukemisen suosio on vähentynyt, tiedän että Instassa olisi hyvä uskaltautua esimerkiksi julkaisemaan videoita. Tällä hetkellä arastelen vielä puhumista millään some -kanavalla, mutta ehkä rohkeus joskus lisääntyy..

Pakko myöntää että Facebookin poistaminen puhelimesta aiheutti joidenkin tuntien aikana pieniä "vieroitusoireita"! Näin toisena päivänä havaitsin puhelimen kiinnostavuuden laskeneen. Tosin esimerkiksi Bookbeat on edelleen kovassa käytössä. Se sallittakoon. Uskon että jatkossa Facebookin pysyminen vain tietokoneella mahdollistaa myös yksityiselämän suojaamisen. Koska Instagram on julkisempi, sinne laitettu materiaali on luonnollisesti vähemmän privaattia. Tosin se privaattius on suhteellinen käsite, mutta toisaalta käyttäjän itsensä määriteltävissä.

Toivottuja vaikutuksia? 

Mitä hyötyjä itselleni toivon tästä? Tietenkin vieroitusoireista selvittyäni pientä vapautta. Osan, enemmän ilmiön lääketieteelliseen puoleen perehtyneistä uskoo että todellinen apu löytyy käytön täydellisestä lopettamisesta. Jos käyttöä rajoitetaan, aivot voivat tulkivat käyttöajat palkinnoksi. En kiellä tätä väitettä. Ehkä minulta puuttuu tahdonvoimaa, mutta kokeilen silti tätä asteittaista rajoittamista. Toisaalta myönnän että pidän tätä hauskana ihmiskokeena: Mitä tapahtuu kun erityisesti some-kanavien käyttö muuttuu rajoitetummaksi päivän aikana? 

Jos äänikirjoja ja musiikin kuuntelemista ei lasketa, väheneekö puhelimen käyttö muuten ja alanko hakeutua muiden aktiviteettien pariin? No, vauva-arkena tämä tapahtuu varmasti ilmankin somekanavien käytön rajoittamista.. Toisaalta tarkoittaako hengähdystauko ruutuaikaa vai esim. joogahetkeä tai aikaa kirjan kääressä? Joudunko ennen nukkumaanmenoa katsomaan kellosta koska puhelin siirtyy käsistä pois? Ja se mielenkiintoisin mutta pitkäaikaisin vaikutus: mitä tapahtuu sosiaaliselle kanssakäymiselle? Alanko esimerkiksi enemmän viettämään aikaa ihmisten parissa?

Tai enemmän ulkona leikkimistä?

Luulen että vaikutukset ilmenevät pidemmällä aikavälillä, mutta odotan niiden havaitsemista mielenkiinnolla. Mutta koska kaikki some -kanavat eivät poistu puhelimesta, voi olla että esimerkiksi Instragramin kohdalla on hyvä laatia säännöt käyttöajasta/käyttökerroista päivän aikana. Tosin luulen että se ei tule olemaan ongelma ainakaan siinä vaiheessa, kun Juniori viimein suostuu syntymään.. veikkaanpa että "korvaavaa" tekemistä tulee riittämään!

Oletko sinä päätynyt rajoittamaan some -kanavien käyttöä? Millaisia vaikutuksia muutoksella on ollut? 

P.S Vähemmän rajoitettu some -kanavat löytyy itse Instagramista nimimerkillä aliisa_85

Liikuntatausta ja raskaus

 Oma liikkumiseni raskauden aikana on aihe, mistä kirjoittamista olen jostain syystä arastellut. Toki pari tekstiä olen aiheesta kirjoittanut, mutta vähitellen tuli sellainen tunne etten uskalla kirjoittaa enempää. En oikeastaan tiedä miksi. No, nyt päätin kerätä rohkeuteni ja kertoa miten liikkuminen on sujunut omalla kohdallani. Kirjoitan myös millaiset asiat ovat vaikuttaneet liikkumiseeni. Mitä tulen kertomaan, ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. 

Alkuraskaudesta tähän päivään

Alkuraskauden aikana fysiikka oli periaatteessa normaali. Saatoi käydä jäällä, hyppiä ja tehdä notkeusharjoituksia tavalliseen tapaan. Ensikertalaisena keskenmenon pelko oli jatkuvasti mukana, jolloin hieman hölläsin liikunnan kuormittavuutta. Lenkkeilin kuitenkin normaaliin tapaan ja todella pitkään esimerkiksi keskivartalotreeni pysyi samana. Lopetin vatsalihasliikkeet muistaakseni RV15:n tai 16:n tienoilla. Vatsalihakset kyllä toimivat, mutta raskaus alkoi tuossa vaiheessa näkyä. Taustalla ei ollut ammatti-ihmisen kehotusta yms. Oikeastaan ainoa saamani ohje oli "huomaat kyllä kun et enää pysty treenaamaan". Totta puhuen en huomannut. 

Tässä vaiheessa Juniori oli tietämättäni asettunut yksiöönsä..

Ensimmäisellä kolmanneksella infernaalinen väsymys sekä pahoinvointi/kuvotus/kestokrapula vaativat veronsa. Oksensin harvoin, mutta olotila ei ollut kehuttava. Jäällä kävin lähes aina kahdesti viikossa, mutta välillä keskiviikon harjoituksia edeltävä työpäivä vei voimat niin että harjoitusten sijaan nukahdin päästyäni pitkälleni sängylle. Lokakuun lopulla päätin jättäytyä pois. 

Keskiraskauden aikana energiaa oli enemmän, mutta kehon muokkautuminen aiheutti monenlaista kremppaa, mikä vaikeutti jo lenkkeilyäkin. Tein kuitenkin aktiivisesti selkätreeniä äitiysjumpan- ja joogan ohjeiden mukaan. Selän notkeusharjoitukset jäivät pois jo keskiraskauden alkuvaiheessa, mutta spagaattiharjoituksia tein pitkään. Lenkkeily oli kipujen vuoksi vähäisempää, mutta viimeisen kolmanneksen lähestyessä kivut helpottivat. 

Nyt viimeisen kolmanneksen aikana yleiskunto on ollut hyvä, itse asiassa yllättävän hyvä. Olen jaksanut ongelmitta kävellä pidempiäkin lenkkejä ja päivän askelmäärä on ollut kehuttava. Painon nousemisen hidastuminen on myös helpottanut liikkumista, sillä lihaskunto on päässyt rytmiin mukaan. No, rappuset tuntuvat joskus korkeilta. Ns. ylispagaatit jouduin jättämään pois maaliskuun alkupuolella. Vatsa alkoi olla tiellä.. Muuten olen jatkanut venyttelyä mammajoogan parissa, vahvistanut selkää, pakaroita ja ylävartaloa vastuskuminauhan sekä kevyiden käsipainojen avulla. 

Selkäkivut todella vähäisiä 

Keskiraskauden aikana selkäkipuja oli jonkin verran, mutta ne taisivat liittyä enemmänkin kehon muokkautumiseen. Vaikka tähän mennessä painoa on tullut todennäköisesti yli 10 kg, selkä on ollut melko oireeton. No, viime päivinä supistukset tuntuvat välillä selässä. Tämä on tervetullutta särkyä! 

Uskon oireiden vähäisyyden taustalla on puoliksi tuuria ja puoliksi vuosikausien taustatyö. Tuuria esimerkiksi rakenteen ja tuntemattomien tekijöiden suhteen. Toisaalta olen treenannut päivittäin sekä selkä- että vatsalihaksia sekä harrastanut lajia, joka vaatii vahvaa lihaskuntoa erityisesti keskivartalolta. Edelleenkin teen samat selkälihasliikkeet päivittäin ja muutaman kerran viikossa vähän ylimääräisiä. Lisäksi pyrin välttämään liiallista istumista. 

Mutta: Kipuja voisi yhtä hyvin olla vaikka miten treenaisi ja venyttelisi. Toisaalta mainittu vuosien työ taustalla helpottaa paljon. Mutta jos esimerkiksi olisin joutunut suuren osan raskaudesta lepäämään syystä tai toisesta, tilanne voisi olla aivan toinen. Hyvällä onnella on siis merkittävä rooli. 

Vatsalihakset (periaatteessa) toimivat edelleen

Kuulun niihin onnekkaisiin joilla keskivartalon tuki ja kontakti vatsalihaksiin on säilynyt. Tarkkaa syytä en tiedä. Vetoan jälleen puoliksi tuuriin ja puoliksi monen vuoden aikana tehtyyn työhön. Ja ehkä myös tuntemattomiin tekijöihin. Taitoluistelu on laji, missä keskivartalon hyvä lihaskunto ei välttämättä näy "sikspäkin" muodossa, vaan liikkeiden hallitsemisessa. Ihan jo perusluistelu vaatii tasapainoa, ja näin myös vahvaa keskivartaloa. Ehkä tästä on ollut apua? Tai sitten ei? 

Tällä on kuitenkin kääntöpuolensa. En ole erikseen treenannut vatsalihaksiani, mutta väkisinkin niitä tulee käytettyä liikaa ihan vain arjen liikkumisessa. Vaikka nouset makuulta ylös kylki edellä, en osaa olla käyttämättä vatsalihaksiani. Voi olla että huoleni on turha, mutta mutta riittävän varomisen onnistuminen erityisesti synnytyksen jälkeen mietityttää. En kuitenkaan haluaisi pahentaa/pitkittää syntynyttä erkaumaa. Tästä syystä olen miettinyt että ehkä raskauden jälkeiseen aikaan tarkoitettu tukivyö olisi hyvä muistuttaja. Sen olen päättänyt, että ns. perinteiseen vatsalihastreeniin palaan vasta asiantuntijan luvalla. 

Yleiskunto ja raskaus

Olen sortunut askelmittarin käyttöön jo ennen vuodenvaihdetta. En kuitenkaan ole huolissani, sillä kyse taitaa pakkomielteen sijaan olla enemmänkin tylsistymisestä. Kun on vuosia tottunut ns. taitolajeihin, siirtyminen lenkkeilyyn ja joogaan ei ole ollut aivan helppoa. Vaikka olen lenkkeillyt vuosikausia, tankotanssi oli ensimmäinen laji mikä sai kaipaamaan vastapainoksi lajia jossa voi jatkuvasti oppia uutta. Välillä toivon kuuluvani siihen joukkoon, joka osaa nauttia esimerkiksi luonnossa liikkumisesta tai vaikka pyöräilystä. Toisaalta olen äärimmäisen iloinen kiitollinen ns. oman lajin/lajien löytämisestä, sillä se on olennainen osa liikkumisen iloa. 

Uskallan kuitenkin suositella jokaisella raskautta suunnittelevalle yleiskuntoon panostamista. Vaikka tuurilla on osuutensa, hyvällä tuurilla hyvä yleiskunto voi helpottaa merkittävästi olotilaa ja arkea raskauden aikana ja kenties sen jälkeenkin. Mutta jälleen totean: aina niin ei käy. Itse kuitenkin ajattelen mieluummin niin, että hyvä terveys ja yleiskunto ovat asioita, joihin panostaminen on harvoin turhaa. Itse olin pessimistinä uumoillut yhdeksän kuukauden vuodelepoa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka liikuntakyky vaihteli raskauden aikana, pohjalla oleva hyvä yleiskunto varmasti helpotti liikkumista hetkinä joina liikkuminen onnistui. 

On kuitenkin hyvä muistaa, etteivät liikuntasuoritukset raskauden aikana ole tulevaa äitiä määrittelevä saavutus. Jos olotilasi on sellainen ettet voi liikkua, toimi sen mukaan. Itse en ole halunnut kirjoittaa millaisia askelmääriä olen kävellyt tai paljonko jumppaan päivässä. Itsellenikin tulee jonkin sortin huono omatunto kuullessani tarinoita täyden tehon body pump -ja spinning -tunneista synnytyspäivään asti. Hienoa jos tällainen onnistuu! Mutta jos ei, se ei haittaa. Mitä lähempänä synnytys on, sitä enemmän kannattaa myös kerätä voimia. Vaikkei minulla omakohtaista kokemusta vielä ole, synnytyksen jälkeen se todellinen "tehotreeni" taitaa alkaa. Oikeastaan raskaus itsessään on yksi kovan luokan urheilusuoritus. 

Jos jotain ohjeita uskaltaudun epäpätevänä ihmisenä antamaan, niin kannustan liikkumaan jo ennen raskautta. Liiku itsellesi mieleisellä tavalla ja panosta lajin löytämiseen. Jos raudan nostelu ja "tappotreeni" eivät ole sinun juttusi, et ole huono ihminen. Itselleen mieluisa liikuntamuoto tuo hyvää mieltä, mistä vauvakin hyötyy. Ruokavalionkaan ei tarvitse olla liian tiukka, vaan maalaisjärjellä rakennettu. Itse olen pärjännyt varsin hyvin lapsuudessa opitulla "säännöllä": syö ensin kunnon ruoka, sitten vasta jälkiruoka. Aikuisiällä lisäisin ohjeeseen: syö nälkään ns. kunnon ruokaa. Jos yksittäisiä lipsahduksia sattuu, maailma tuskin kaatuu siihen. Mutta taas kerran: Jos liikkuminen ja monipuolinen ruokavalio raskauden aikana ei esim. oireiden vuoksi onnistu, sitten eivät. Ne ovat asioita joille ei vain voi mitään. 

Lopuksi

Vaikka kannatan ja kannustan ihmisiä liikkumaan, eivät vaikutukset raskauteen ole yksiselitteisiä. On toki tutkimuspohjaista tietoa hyvän terveyden ja yleiskunnon vaikutuksista ihan jo raskaaksi tulemisen suhteen. Mutta.. sekään ei takaa onnistumista. En kuitenkaan näkisi tätä syyksi miksi omasta kehosta ei kannattaisi pitää huolta. Myös kyky kuunnella ja ymmärtää omaa kehoa on tärkeää. Karu fakta on, että harva meistä voi harrastaa/harjoittaa jokaista lajia. 

Myös minulla on rajoitteita, jotka sulkevat tietyt lajit pois. Näihin kuuluvat mm. avantouinti (epilepsia) ja niinkin leppoisa mökkeilylaji kuin ilmakiväärillä ampuminen. Jälkimmäinen ei tosin ole kiellettyä, mutta karsastuksen vuoksi katseen kohdistaminen maaliin on puoliksi mahdotonta. Mutta jos joku kirjoittaisi hehkuttaen ilmakiväärillä ampumista tai avantouintia, minulla ei ole mitään syytä ottaa siitä nokkiini. Itse asiassa nostan hattua erityisesti avantouintia harrastavilla. Edes ilman epilepsiaa minulla ei rohkeus riittäisi..

Tekstini venähti jälleen kolmanneksen pidemmäksi suhteessa alkuperäiseen suunnitelmaan. Toivoin kuitenkin onnistuneeni ilmaisemaan ajatukseni sellaisena kuin olin suunnitellut: Liikkuminen raskauden aikana kannattaa, mutta se ei ole itsesäänselvyys. Jos liikkuminen onnistuu, se on hyväksi sekä äidille että vauvalle. -Järki mukana tietenkin.. 

Jos liikkuminen ei onnistu esim. raskausoireiden tai keskenmenon riskin vuoksi, maailma harvoin kaatuu siihen ettet liiku. Oletan että aika monella vauvan hyvinvointi on priorisoitu. Mutta edelleen ihan vain oman kokemukseni perusteella kannustan hyvän yleiskunnon hankkimiseen jo ennen raskautta, sillä se helpottaa paljon. Ja taas: Jos tiedät että sinulla on rajoitteita liikunnan suhteet joko raskauden kanssa tai ilman, älä tee sellaista mikä ei sinun kehollesi sovi. Se ei tee sinusta huonoa ihmistä, tai saati sitten huonoa äitiä. Ja kuten tekstin alussa kävi ilmi, omakin liikkumiseni karsiutui aika lailla raskauden eri vaiheissa. 

Nyt tämä (tuleva) huono äiti siirtyy ulkoilemaan. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Suunnitelmia: Kestovaippailu? Vauvakerhot? Huono äiti?

 Jotenkin tämä loppuaika alkaa tuntua saman päivän elämiseltä kerta toisensa jälkeen. Vain vieressä oleva kalenteri ja vaihteleva sää tuovat pientä eroa päiviin. Sanoisinkos että alan vähitellen jopa tylsistyä vaikka päivät ovat olleet melko aktiivisia. Tällä hetkellä korvistani varmaan nousisi savua jos joku nyt sanoisi: "Nauti vielä kun voit! Odotas kun vauva-arki alkaa.." Voi kyllä, sitä todella odotan!

"Kuinka nopeuttaa synnytyksen käynnistymistä?"

Tämä lienee yleisin hakukriteeri Googlen sivuhistoriassa. Luotettavaa tietoa en ole hakemassa, sillä terveydenhuoltoalan koulutus siellä jossain kaukana tahtoo viedä pohjan kaikelta hyvältä kuulostavalta. Kyllä, tiedän että vauvan kannalta on parasta että synnytys on mahdollisimman lähellä laskettua aikaa jne. Aina mistä olen yllättynyt, on tieto siitä miten monia tulevia äitejä on syyllisesty synnytyksen alkamisen odottelusta. Ilmeisesti omaa itsentuntoa voi kohottaa vain ja ainoastaan nousemalla muiden yläpuolelle. -Syyllistämällä. 

Ohittaakseni mahdolliset väittelyt taidan suosiolla vain vastata toteamalla olevani valmiiksi huono äiti. Eipä sitten tarvitse erikseen sellaiseksi muuttua? Mainittakoon että raskaus on viikoissa täysiaikainen, mutta voin silti kritisoijia miellyttääkseni todeta olevani jo nyt huono äiti. Tosin oikeaoppinen miellyttäminen tällaisissa väittelyissä kai vaatisi vastaväitteitä jotka kumotaan riittävän näkyvsti. Tosin olen sen verran aloittelija, etten ole varma mitä huono äiti -status oikeastaan vaatii. Minun pitäisi kai kirjoittaa pohdintojani mm. vauva.fi -sivuston keskustelupalstalla?

Vadelmanlehtitee ei ole vielä ollut käytössä.. 

Mokoma takatalvi!

No todellakaan iloitse kunnon talvesta enää! Tilannetta tosin helpottaa se, että tässä vaiheessa huhtikuuta iloitsemisvelvollisuus lienee ohitettu. Säästä on toki turha valittaa mutta.. ehkä ärtymyksen ilmaiseminen on sallittua edes parin lauseen mitassa? Toisaalta mitäpä tässä valittamaan, minun ei sentään tarvitse kulkea autolla, pyörällä tai julkisilla juuri nyt. 

Tosin se hyvä puoli tässä takatalvessa ja ilmojen viilenemisessa on, että talvikeleille tarkoitettu äitiystakki on väljempi. Tuo uusi ja hieman kevyempi sen sijaan alkaa olla turhankin tyköistuva. Oho, miten taas tulikin mieleen: alkaisipa synnytys pian! 

Pohdintaa asunnon sivustamisesta..

Jotenkin vierastan käsitettä "pesänlaittovietti". Tarkoitus olisi tosiaan asustella Juniorin kanssa yksiössä. -En siis tarkoita tätä nykyistä yksiötä eli kroppaani. En usko että tämä tulee olemaan ongelma, ainakaan jos tarvikkeet valitsee järkevästi. Eniten tilaa tulee viemään sänky. Vaatekomerossa on mukavasti tilaa niin omille kuin Juniorin vaatteillekin. Vaunut puolestaan saa kellariin tai vaikka parvekkeelle. Pesukonetta asunnossa ei ole, mutta sen sijaan toimivat pesutilat ja kuivaushuone. Jälkimmäinen on suuri etu erityisesti lakanapyykin kannalta. 

Kesää varten yritän saada aikaiseksi hommata tehokkaammin pimentävät verhot. Niin oudolta kuin kuulostaa, luulen että vaipanvaihto, pukeminen yms. tulee olemaan itselleni luontevinta tehdä lattialla. Olen vuosien mittaan havainnut, että kroppani tykkää mahdollisimman vaihtelevista asennoista päivän aikana. Tosin en vielä tiedä miten synnytys ja siitä palautuminen vaikuttavat fysiikkaan, mutta se selviää aikanaan. 

Vaikka vauvaa ajatellen värejä pitäisi olla runsaasti, luulen että "väriärsykkeet" keskittyvät mm. leluihin, ensikirjoihin, leikkimattoon yms. Sen verran pidän kuitenkin huolta monipuolisuudesta, ettei vauvan tarvitse olla aivan valkoisessa, tai edes mustavalkoisessa ympäristössä. 

Selkeitä värejä..

Lapsiturvallisuuden suhteen ei pitäisi olla paljoa pohdittavaa, sillä kiinteää tavaraa on melko vähän. Kun vauva alkaa liikkua (eli aikaisintaan kesän jälkeen), pitää miettiä miten ne muutamat käsillä olevat pistorasiat ja sähköjohdot saisi paremmin aseteltua. Parvekkeen ovi on tiukasti kiinni, ja parvekkeelta putoaminen vaatisi aikuiseltakin paljoln vaivannäköä- Kulmiin täytyy varmaan hommata pehmusteita ja konttauskypärä kun sen aika tulee. Voisin hommata itsellenikin sellaisen?

Ekologisuuden ja taloudellisuuden osuus?

Nämä kaksi ovat vuosikausia olleet osana omaa arkeani, ja toivottavasti tulevat kuulumaan myös vauva-arkeen. Etenen kuitenkin mieluummin maltillisesti pieni pala kerrallaan ja oman jaksamiseni (ja motivaationi) mukaan. Alkuvaiheessa kokeilen kestovaippojen käyttöä, mutten velvoita itseäni käyttämään vauvalla pelkästään niitä. Esimerkiksi 1-3 kestovaippaa päivässä tuntuu maltilliselta aloitukselta. Mikäli homma tuntuu helpolla, lisään määrää. 

Vaatteet tulen hankkimaan erityisesti ensimmäisen vuoden aikana suurimmaksi osaksi käytettyinä, sillä käyttöaika on todella lyhyt. Imetyksen suhteen menen tilanteen mukaan: jos rintamaitoa tulee hyvin, sillä mennään. Jos taas huonommin, äidinmaitovastikkeet tulevat osittaiseen käyttöön jne. Yritän valmiiksi psyykata itseni niin, etten ole huono ihminen jos imetys ei syystä tai toisesta onnistu. -Huono ihminen, sillä huonon äidin status on luonnollisesti muiden määriteltävissä oleva arvomerkki. 

Kun kiinteiden maistelu alkaa, ensisijaisesti toivon voivani tehdä tehdä soseet itse. Syy on yksinkertainen: Juniori ei välttämättä ole ainoa syöjä.. Nim. pidän "mössöruuasta". Voimme siis parhaassa tapauksessa hyödyntää toistemme ruokia. Pieni tarkenus: soseet ovat minulle omien ruokien raaka-aine, hampaani kyllä toimivat ja kaipaan ruokaani (paljon) suolaa. Toki voi käydä niinkin, että vain valmissoseet kelpaavat Juniorille..

Näitä ehtii vielä miettiä.. Äidille kyllä kelpaisi nuo soseet!

Muussa tapauksessa en ainakaan tällä hetkellä koe innostusta ottaa käyttään kaikesta mahdollisesta "ekoversiota". Toki innostuksen iskiessä voin muutakin kokeilla, mutta en halua tehdä asiasta ehdotonta elämäntyyliä. Syy on yksinkertainen: mitä vapaaehtoisempia ekologiset valinnat ovat, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ja pitkäaikaisemmin innostun niitä käyttämään. Yksi asia on varmaa: etikka on edelleen kova juttu..

Vauvakerhot, muskarit yms...

Vaikka tällaiset ovat varmasti mm. maailman paras juttu, en ole jaksanut miettiä asiaa. Luulen että lähestyn näitä samaan tapaan kuin ekologisuutta vauva-arjessa: vähän kerrallaan, mutta ilman pakkoa ja sitoutumista. Juu juu, pitäisi poistua kotoa, tavata muita äitejä, vauvoja jne. Varmasti pitäisi, ja se juuri ajatuksena väsyttää. Vauva-arki täynnä asioita joita ei vain pitäisi, vaan todella pitää tehdä. Tästä syystä mietin niitä pitäisi -asioita vasta sitten, kun pitää tehdä -asiat menevät luontevasti. Toisaalta uskon että erityisesti ensimmäisinä viikkoina kaipaan pientä privaattiutta ja rauhaa. Ja varmasti vauvakin..(siis niin olen vauvan kanssa)

En ole mikään mestari sosiaalisessa elämässä, mutta toki kaipaan sellaistakin. Ehkä vain keskimääräistä vähemmissä määrin. Mikäli asuinpaikallani ilmenee kerhoja/tapaamisia joihin liittyy musiikkia ja liikuntaa, luulen että niihin tartun ensimmäisenä. Kunhan Juniori kasvaa ja alkaa itsekin liikkua, luulen että äiti-lapsi -jumpat ovat minun juttuni. Toisaalta tapaan mielelläni myös sellaisia ystäviäni joilla ei lapsia ole. Ilokseni olen saanut parikin "ilmoittautumista" seurauksi vaunulenkeille <3 Kuten olen todennut, en halua siirtyä sosiaalisessa elämässä 100%:sesti äitiporukkaan. En ainakaan sen perusteella että muutkin ovat äitejä. 

Vaikka sellaiset "perinteiset" vauvakerhot eivät herätä yhtä suurta innostusta, en sano niille "ei". Katson jaksamisen ja fiiliksen mukaan. Toisaalta ajattelen, että jokaisella on itselleen mielekkäät tavat toteuttaa sosiaalista elämää. Niin, kai minunkin "pitäisi" opetella osallistumaan sellaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen jossa istutaan ja jutellaan. Toisaalta.. entä jos minä sanoisin sellaisille jotka tämän tyylin omaksuvat mutta karsastavat liikuntaa, että heidän "pitäisi" osallistua liikunnallisiin aktiviteetteihin? Näin tilannetta visualisoidessani taidan jättää sanomatta.. Voi tosin olla niinkin, että sellaiseen istumiseen, kahvitteluun ja juttelemiseen tottuneet kokevat samanlaista "pitäisi" -painostusta. 

Näitä en stressaa tai pelkää

Kuten on käynyt ilmi, odotan innolla synnytystä ja alkavaa vauva-arkea. Jälkimmäisen suhteen tiedän olevani alussa täysi tumpelo. Kiitos terveydenhuoltoalan koulutuksen ja vähäisen työkokemuksen, olen kokenut julkisen häpeän liittyen ensimmäisiin kertoihin mm. vaippoja vaihtaessa, pestessä ja syöttäessä. Tällä kertaa kohderyhmäni on pienempi määrällisesti ja jo kokonsa suhteen. Varmasti ensimmäinen viikko on aikamoista sähläämistä, mutta eiköhän ne hommat ala luonnistua. 

Miten synnytys ei pelota? Kipua pidän itsestäänselvyytenä. Synnytystavalla ei ole niinkään väliä itseni kannalta, pääasia että vauva saadaan turvallisesti ulos. Toki tiedostan että luvassa voi olla kolmenkin vuorokauden rutistus, mutta se aika tuntuu pitkältä vain silloin kun sitä käy läpi. Toisaalta pidän synnytystä luonnollisena asiana, mitä se todellakin on. Vaikka jokainen synnytys ja raskaus ovat ainatlaatuisia ja yksilöllisiä tapahtumia, en juurikaan sen luonnollisuuden vuoksi. 

En myöskään pelkää ns. oma elämän tai oman itseni menettämistä vauvan vuoksi. Olen viimeiset 10 vuotta joutunut/saanut sopeutua toisten määrittelemiin muotteihin ja olosuhteisiin. Vauvan kanssa tuntuu jotenkin jopa vapaammalta. Voin itse harjoitelun ja kokeilemisen kautta muokata arjen sellaiseksi, että se toimii se vauvalla että minulla. Oikeastaan tämä vauva tuntuu ensimmäiseltä ihmiseltä vuosiin, joka ei vaadi minua muuttumaan. Minun tehtäväni on pitää huolta, mutta luoda minkäänlaista uutta roolia. Paitsi äiti.. onneksi jokainen voi olla riittävän hyvä äiti omana itsenään. 

Pohdintaa

Taloudellista ja ekologista vauva-arkea, mutta ilman jyrkkiä vaatimuksia. Tätä ennen todellakin toivon että synnytys suostuisi käynnistymään, mutta valitettavasti siihen taitaa auttaa vain odottelu. Huoh.. Enkä edelleenkään enää jaksa nauttia tästä liiallisesta luppoajasta, vaan otan mieluusti vastaan sen paljon pelotellun uuvuttavan vauva-arjen. 

Suureksi ilokseni myös neuvolassa ajatuksiani tulevasta on tuettu ja pidetty varsin järkevinä. No, toki kritiikki on sallittua. Mutta myönnän että kehuja on aina mukavampi ottaa vastaan. Esittäessäni pohdinnan vauvakerhoista ja millaisiin mieluiten osallistuisin, neuvolassa todettiin että lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana todellakin kannattaa osallistua aktiviteetteihin jotka tuntuvat ns. omilta. Lapsen oma harrastustoiminta yms. tulee aikanaan. 

Luulen että tämän väliaikaisen yh-vanhemmuuden vastaanottaminen tuntuu melko helpolta usean tekijän vuoksi. Asiaa auttaa tietoisuus tutuista ihmisistä koostuvasta tukiverkostosta. Toisaalta olen edelleenkin ensisijaisesti hoitamassa vauvaa itse niin paljon kuin mahdollista. Vaikka raskauden kokeminen yksin on ajoittain ollut raskasta ja ennen kaikkea surullistakin, se tekee itsekseen elettävästä vauva-arjesta loogisemman ja helposti lähestyttävän vaihtoehdon. Luulen että omaksuttuani miten arki kulkee, suurempi haaste voi olla päästää ihmsiä lähelle. Kiitos monenkirjavan parisuhdehistoriani, kuluneet 9 kuukautta ovat muuttaneet minut erittäin "reviiritietoiseksi". Mihinköhän eläimeen olen verrattavissa.. 

Eli odottelu jatkuu. Onneksi Juniori antaa merkkejä että muuttoprojekti on käynnissä.. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Lukemisen kannattavuus: Täyttä huijausta?

Taas kerran ajan itseni pieneen katkeruuden tilaan muistelemalla kommentteja joita olen opiskelun ja kohtuullisen korkean koulutuksen vuoksi saanut. Olen toki saanut myös arvostusta, mutta negatiiviseen ulosantiin on luonnollisesti helpompi takertua ja jäädä rypemään siihen tilaan. Tervettä ja järkevää vai mitä? Opiskelusta on tullut jonkinlainen elämäntapa, osittain jopa harrastus. Myönnän että koin suurta turhautuneisuutta jouduttuani (toivottavasti) pian lähestyvän synnytyksen vuoksi jättämään opiskelun tauolle. 

Lukutaidon heikkeneminen on ollut säännöllisesti otsikoissa. Tähän liittyy asioita joista itsekin olen huolissani. Teknisesti lukeminen onnistuu, mutta myös monella aikuisella kyky ymmärtää ja käsitellä lukemaansa tekstiä tuntuu heikentyneen. Erityisesti tämä ilmenee medialukutaidossa ja luetun tiedon tasoa arvioidessa. Tekstini pyrkimyksenä ei ole luoda yleistyksiä, ja saatan lisäksi olla myös täysin väärässä..

Ihanan helpot klikkiotsikot!

Oikeastaan ilmiö tuntuu loogiselta. "Klikkiotsikon" lukeminen ja kuvien katsominen käy nopeammin kuin samasta aiheesta tehdyn tieteellisen artikkelin lukeminen. Suurena riskinä kuitenkin on yksipuolisen tai jopa virheellisen tiedon omaksuminen. Toisaalta klikkiotsikoilla varustetut tekstit usein pyrkivät suureen lukijamäärään. Periaatteessa teksti voi sisältää täysin perustelua tietoa, mutta esille on nostettu lukijan huomion herättäviä asioita ja täydentävä tieto on painettu pienemmällä fontilla niin, että sen lukeminen vaatisi ylimääräistä vaivannäköä. 

Pidemmän päälle kyse taitaa olla sommittelusta. Jos eteemme asetetaan neljä taulua, joissa jokaisessa on neljä juomaa: lasillinen maitoa, tuopillinen olutta, lasillinen sokeroitua sekä lasillinen vettä. Jokaisessa taulussa juomat ovat aseteltu niin, että yksi juomista on enemmän edessä muihin nähden. On todennäköistä, että katsojan ajatukset kuvan mahdollisesti sanomasta muuttuu sen mukaan, mikä juomista on eniten näytillä. Silti jokaisessa taulussa esiintyvät samat juomat. Samalla tavalla voidaan tehdä julkaistuille teksteille: esille nostetetaan se osa, mihin lukijan huomion halutaan kiinnittyvän. 

Hieman pilke silmäkulmassa vertaisin tätä ilmiötä myös horoskooppeihin. Nolottaa myöntää, mutta minusta on hauska lukea mm. horoskoopeista, tarot -korteista ja muusta rajatietoon sekä ties mihin new age -juttuihin liittyvästä. Samaan aikaan leppoisaa itsetutkiskelua ja aivot narikkaan -materiaalia. Erityisesti horoskooppeihin liittyen opin ja lapsena vitsin johon liittyy paljon totuuttakin: Ihmiset uskovat horoskoopeista ne osat, jotka lupaavat hyvää ja kehuvat kyseisen tähtimerkin ominaisuuksia. Erittäin totta! Pisteliääksi ja arvaamattomaksi leimattuna skorpionina en koe ainakaan saaneeni liikaa kehuja.. Ehkä tämä on mahdollistanut myös riittävän määrän skeptisyyttä horoskooppeja kohtaan? 

Tietokirjat osana lukemistoa: tarve hifistellä vai jotain muuta?

No, en voi sanoa etteikö olisi mukavaa jos esim. keskusteluissa kykenee puheenvuorossaan esittämään vähintäänkin katu-uskottavaa ja ennen kaikkea hankittuun tietoon pohjautuvia näkemyksiä. Toisaalta kuulen mielelläni erilaisia näkökulmia. Myönnän kuitenkin, että ensisijaisesti huomioni kiinnittyy puheenvuoroihin, joiden taustalta on havaittavissa hankitun tiedon määrä sekä kyky soveltaa omaksumaansa tietoa. 

Lukulasit jotka olisi pitänyt päivittää.. X vuotta sitten?? 

Säännöllisen tietokirjojen lukemisen taustalla ei kuitenkaan ole (vain) tarve päteä. Valehtelisin jos väittäisin etteikö olisi mukava ymmärtää edes jotain käsiteltävistä aiheista. Toisaalta turvallisessa seurassa minua ei lainkaan haittaa olla edes ainoa "tietämätön", mikäli voin vapaasti kysyä enemmän ja saada vastauksia. 

Toisaalta olen kuluneiden kuukausien aikana todennut historian ja poliittisen historian kirjallisuuden eräänlaiseksi selviytymismateriaaliksi. Tämänhetkinen tilanne Euroopassa tai edes maailmankartalla ei ole aivan ihanteellinen, ja eri konfliktit koostuvat useasta eri palasta. Tulkitsemista ei liioin auta informaatiotulva sekä säännöllinen (mahdollinen) propaganda. Koen lukemieni kirjojen erityisesti auttaneen hahmottamaan sitä sekavaa kokonaisuutta ja sekä eri tekijöiden välisiä vuorovaikutussuhteita. 

Olen kuitenkin muuttunut todella nirsoksi tietokirjoja valitessa. Historiaa käsittelevissä teoksissa valitsen oikeastaan vain sellaiset, joissa ilmenee runsas määrä taustamateriaalia niin kirjallisuuden kuin aiempien tutkimusten suhteen. Myös nk. primaarilähteet ovat erittäin toivottuja. 

Kiinnostuksen vai osaamisen puutetta?

Puutteellisten taustatietojen vuoksi en halua vastata yleistävästi. Ehkä sekä että? Omalla kohdallani voin rehellisesti tunnustaa, että tehtävän asian haasteellisuuden taso vaikuttaa voimakkaasti motivaation jatkaa. On toki aiheita ja asioita, joissa kiinnostavuus nostaa motivaatiota pinnistellä vaikeampienkin projektien parissa. Myös kokemus oppimisen ja onnistumisen ilosta auttavat. 

Minulle esimerkiksi tieteellinen englanti on lähes aina ollut varsinainen demoni. Kielitaitoni on kehittynyt jossain määrin harjoittelun ja ihan vain käytön myötä, mutta opiskellessa englanninkieliset materiaalit olivat usein henkinen kompastuskivi. Nyt olen lukenut englanninkielistä tekstiä poliittisesta historiasta lähes päivittäin. Sivumäärä jää parhaimpinakin hetkinä alle kymmeneen. Minulla ei ole tavoitteena ymmärtää tekstiä täydellisesti, vaan totuttaa aivoni vieraskieliseen tekstiin ilman aktiivista kääntämistä. 

Kehitys on ollut hidasta, mutta havaittavaa. Joka kerta huomaan ymmärtäväni hieman en

emmän. Olisi kai fiksumpaa aloittaa helpommasta aiheesta, mutta toivon voivani jossain vaiheessa suorittaa lisää opintoja tästä aihepiiristä. Siksi uskon että tekstilajiin on hyvä totutella. En käytä sanakirjaa kuin todella harvoin. Sen sijaan pyrin tunnistamaan vieraan käsitteen kontekstista. Toki joskus on hyvä tarkistaa osuiko arvaus oikeaan. 

Nyt kun englanninkielisen tekstin lukeminen on jatkunut useita viikkoa ja kehitystä on tapahtunut, myönnän että lukeminen tuntuu mielenkiintoisemmalta. Uskallan väittää, että tottumattomuus muunlaiseen tekstiin kuin klikkiotsikoihin vähentää merkittävästi motivaatiota etsiä luotettavampaa tietoa pidemmistä ja haasteellisemmista teksteistä. Saatavuus ei todellakaan olisi ongelma. Teknisesti lukeminen varmasti onnistuu, mutta pidemmän ja muutenkin vaikeamman tekstin lukeminen sekä ymmärtäminen vaatii paljon enemmän keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä verrattuna vilkaisemalla luettuihin klikkiotsikoihin. 

"Kirjat ovat valhetta"

Olen saanut kommentteja historian tekstien luotettavuuden puutteesta sekä ns. voittajien historiasta. Historiaa, kuten muitakin aihepiirejä voi oppia lähestymään niin, että itse kykenee suodattamaan saatua tietoa. Tämä vain vaatii omanlaistaan lukutaitoa ja toisaalta myös vaivannäköä. Erityisesti uutisia lukiessa medialukutaito ja suodatuskyky ovat tärkeitä taitoja. Mitä "voittajien historiaan" tulee, kuka pakottaa perehtymään vain sellaisen lukemiseen? 

Jo ennen pääaineeni (Suomen ja Skandinavian kirkkohistoria) löytämistä luin mielelläni erityisesti elämäkertoja. Erityisesti Suomen sisällisota oli aihealue, mistä halusin lukea molempien osapuolten kokemuksia. Näiden välillä vuorottelu auttoi hahmottamaan kokonaisuutta paremmin. Mitä itse ajattelen historiasta, pyrkimykseksi ei kannata asettaa yksipuolisen totuuden etsimistä, vaan kokonaisuuden hahmottaminen. Erityisesti historia ja politiikka ovat aihepiirejä, joissa eri perspektiivit ja kokemukset asettuvat vastakkain samalle alueelle. Objektiivisella tasolla ns. totuuden löytäminen on siis mahdottomuus. Sen sijaan pitäisin olennaisempana tutkia jokaisen osapuolen kokemuksia, ideologiaa jne. kokonaisukuvan hahmottamiseksi. 

Se, ettei yksipuolista totuutta ole löydettävissä ei kuitenkaan mielestäni tarkoita etteikö asioihin kannattaisi perehtyä vaivannäöstä huolimatta. Toki on aihepiirejä, joissa vaihtoehtoja on vähemmän. Tähän kuuluvat mm. matematiikka, luonnontieteet ja varmasti myös lääketiede. Jälkimmäisen suhteen olen varovainen, sillä länsimainen lääketiede tuntuu jatkuvasti olevan kritiikin kohteena milloin minkäkin asian suhteen. 

Totuus ja valhe ovat suhteellisia käsitteitä ja riippuvat paljolti näkökulmasta. Itse olen sen verran monta vuotta opiskellut ja perehtynyt eri tieteenaloihin (en täydellisesti), että en koe tarpeelliseksi asettaa vastakkain liian monia näkökulmia. Mielestäni kyseenalaistaminen on sallittua ja jopa tarpeellista. Toisaalta on eri asia, mikä on kyseenalaistamisen tarkoitus: provokaatio ja halu väittää vastaan, vai taustatietoihin perustuva ja ylipäänsä perusteltavissa oleva epäilys asian olemisesta toisin. 

Tieto: "Oppineiden" yksinoikeus?

En tiedä miten olen onnistunut, mutta viimeiset 10 vuotta olen eksynyt seuraan joka on opettanut häpeämään koulutustani. Ennen kuin avaan suuni, saan kuulla "niin sä oletkin sitten meihin nähden kouluja käynyt..". Tai jos tulen lisätäkseni keskusteluun jotain, jälleen koulutustaustani nousee esille. -Yleensä negatiivisessa mielessä. Minun oletetaan luulevani olevani muiden yläpuolella. Tavallisesti tätä seuraa pidempi luento miten tämä maa ei pyörisi ilman "duunareita". Ei varmastikaan ei, mutta vähitellen olen kyllästynyt kuulemaan tuota. Meidän "kouluja käyneiden" hyödyistä yhteiskunnassa sen sijaan mainitaan vähemmän. 

Olemme siis hyödyttömiä ja aina vain opiskelemme. Juuri tällä hetkellä en todellakaan opiskele vaikka kieltämättä haluaisin. Aktiivinen lukeminen ja opiskelu mahdollisuuksien mukaan ovat itselleni myös keino pitää yllä lukutaitoa eri osa-alueilla. Oikeastaan se on myös keino vähentää riskiä tulla huijatuksi. Mahdollisuus ottaa asioista selvää ja hankkia tietoa ei todellakaan ole statuksesta kiinni. Toistan itseäni: erittäin monella on mahdollisuus päästä kirjastoo ja Internettiin. Jälkimmäinen vain vaatii tiedon laadun tunnistamista. 

Uskallan väittää, että säännöllinen lukeminen on yksi keino varoa klikkiotsikoiden houkuttelevuutta. Olen kyllä tietoinen että klikkiotsikoista siirtyminen luotettavampaan materiaaliin ei ole helppoa. Ajoittain heräävä älylaiteaddiktio tahtooo salakavalasti tehdä lukemisesta vaikeampaa, jolloin helppojen lähteiden houkuttelevuus todellakin lisääntyy. Kas kummaa, niitähän vilkaistaan nopeasti älyleitteilla.. Mukava kierre! Tällaisina kausina joudun hieman pinnistelemään avatakseni ihan oikean kirjan. Mutta..en usko että koulutukseni auttaa tässä paljoakaan verrattuna itseni patistamiseen. 

Se missä koulutus (hyvin hoidetusta peruskoulusta eteenpäin) varmasti auttaa, on kyvyssä arvioida tiedon laatua. Olen kuitenkin tähänastisen elämäni aikana kohdannut myös ihmisiä, jotka matalasta koulutuksestaan huolimatta ovat silkan kiinnostuksen myötä lukeneet ja hankkineet tietoa. Yhdellä heistä oli taustalla peruskoulun päättötodistus, ilmeisesti sekin rimaa hipoen saatu. Koulutustausta ei siis aina vaikuta. Tietoa on jokaisen saatavilla, mutta sen hankkiminen vaatii myös omaa panostusta. Toki myös kiinnostus ja motivaatio ratkaisevat. Mikään ei varmastikaan estäisi minua suorittamasta pitkän matematiikan oppimäärää. -Paitsi todella heikko motivaatio..

Lopuksi

Teknisen lukutaidon ohella säännöllinen lukeminen tuskin olisi pahitteeksi kenellekään. Uskallan väittää, että erittäin moni löytää itselleen mielekästä luettavaa (muuta kuin sosiaalinen media ja klikkiotsikot), mutta kiinnostuksen kohteiden löytäminen vaatii vaivannäköä. Toisaalta jos lukeminen on jäänyt pidemmäksi aikaa tauolle, lienee hyvä aloittaa helpommasta materiaalista. -Mikä ei todellakaan ole noloa. Uskon myös, että säännöllinen lukeminen helpottaa haasteellisempien materiaalien lukemista ja niiden sisällön omaksumista. 

Vaikka tietoa on saatavilla informaatiotulvaksi asti, ihmeen vähän ihmisille tarjotaan erityisesti Internetin ihmeellisessä maailmassa tietoa siitä, millainen tieto on luotettavaa. Toisaalta tämä on täysin ymmärrettävää: monien julkaisijoiden tulot laskisivat merkittävästi jos klikkiotsikoiden houkuttelevuus laskisi. Sinänsä kurjaa että tieton tarjoaminen lukijoille on muuttunut keinoksi tehdä voittoa senkin uhalla, että "tuotteen" laadusta tingitään. No, ilmeisesti halpatuotanto on saavuttanut myös median. 

Tiedon saaminen on onneksi melko tasa-arvoisesti jakautunut etu. "Melko" tasa-arvoinen siksi, että saadun informaation suodattaminen vaatii hieman osaamista ja tarkkuutta. Itsekin joudun päivittäin punnitsemaan lukemaani. 

Luetko sinä säännöllisesti? Koetko hyötyneesi siitä?