perjantai 1. huhtikuuta 2022

RV38 (37 +) kuulumiset: edelleen odottelua ja kylkiluiden testailua

 Viikko alkaa olla loppusuoralla, samoin RV38 (37+). Mitään merkittävää ei ole tapahtunut. Odottelu siis jatkuu edelleen. Tosin varsinaiseen laskettuun aikaan on reilu pari viikkoa, mutta en lainkaan pahastuisi jos synnytys käynnistyisi. Johan tätä "pullaa" on haudottu useita kuukausia ja nyt ollaan ns. täysiaikaisuuden puolella. Myöskään tunnetasolla ei ole tapahtunut mitään suurempia mullistuksia, mikä oikeastaan on hyvä. Mutta miten viikko onkaan liukunut eteenpäin?

Edelleen lenkkeilyä, lukemista ja soittamista

Same old, same old. Onneksi ainakin pari näistä tarjoaa mukavaa vaihtelua. Lukemisprojekti etenee edelleen ja yhä enemmän tulee luettua uusia kirjoja. Vai pitäisikö todeta "lukemattomia"? Olen edelleen hieman nirso uuden lukemiston suhteen, mutta erityisesti blogissa pidetty lukupäiväkirja on kannustanut etsimään uutta lukemistoa. Tällä hetkellä suurin askel mukavuusalueen ulkopuolelle on ollut Mika Waltarin "Mikael Karvajalka". Lukeminen on ollut hidasta ihan jo tekstin tyylilajin vuoksi, mutta mikäpä kiire tässä on.. Itse asiassa ajattelin ottaa tämän kirjan mukaan sairaalaan jos odotteluaika venyy.. eipä lopu kirja kesken. 

Myös soittaminen on mennyt mukavasti, mutta soittotaidon palauduttua myös kehitys on hidastunut, ja aikaa harjoitteluun pitäisi käyttää kaksinkertaisesti tai jopa enemmän. Niin tavoitteellinen on (vielä) ole. Erityisesti viulunsoitossa rajani on n. puoli tuntia, enkä ole saanut aikaiseksi harjoitella esim. kahdessa erässä. Lieneekö taustalla sitten laiskuus vai myötätunto naapureita kohtaan.. Pianonsoitossa olen yrittänyt soittaa muutakin kuin barokkimusiikkia. Kieltämättä esimerkiksi Sibeliuksen Impromptua harjoitellessa tuntuu kuin barokkimusiikki olisi saanut aikaan hahmotusvaikeuksia. Tavallaan näin onkin. Barokkimusiikista suuri osa on sävelkuvioiltaan loogista ja ennalta-arvattavaa. -Ainakin omasta mielestäni. 

Lenkkeily on ollut edelleen mukavaa ja sää on kylmenemisestä huolimatta suosinut. Tosin loppuviikko ja tuleva viikko näyttäisi sateisemmalta. Voisi muuten olla sopiva aika synnytykselle.. saa nähdä otetaanko toiveeni huomioon.. Luonnollisesti vaunulenkkien alettua olevan että tarjolla on pääasiassa lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, ja mahdolliset sateet sijoittuvat ilta- ja yöajalle. Aina saa toivoa.. 

Lääkärikäynnillä (vähän) hyviä uutisia!

Ainakin melkein hyviä. Suureksi huojennuksekseni sain tietää että keho on aloittanut valmistautumisen synnytystä varten, joskaan ei niin paljoa että synnytyksen käynnistyminen aivan lähiaikoina olisi varmaa. -Joskaan ei myöskään mahdotonta. Juniori on asianmukaisesti kääntynyt muuten oikeaan asentoon, mutta pää ei ole vielä kiinnittynyt lantioon. Ilmeisesti harkinta-aika jatkuu.. 

Pinkeänä..

Myös supistukset ovat lisääntyneet, mutta ovat suurimmaksi osaksi pelkkiä harjoitussupistuksia. Toisaalta ajoittain supistukset ovat alkaneet tuntua mm. ristiselässä ja reisissä, eli suunta on oikea. Ns. oikeiden supistusten alettua asenteeni saattaa toki muuttua negatiivisempaan suuntaan, mutta onneksi sekin tila on väliaikainen vaikka varmasti tuntuu loppumattomalta. Mutta odotellaan vielä.. 

Synnytys ja tuleva vauva-arki? Pelottaako? Jännittääkö?

Totta puhuen ei. Tai käytännön sujuvuus toki hieman jännittää, mutta uskon että näistä selvitään. Synnytyksen käynnistyessä toivon lähinnä saavani taksin riittävän nopeasti paikalle. Asiaa toki helpottaisi jos synnytys alkaisi päiväsaikaan, mutta tähän toiveeseen ei ole virallisia lomakkeita. Itse synnytykseen suhtaudun kuin urheilusuoritukseen jossa valmentaja seisoo vieressä. Minun tehtäväni on tehdä parhaani ja kuunnella ohjeita sekä pyrkiä toimimaan ohjeiden mukaan. 

Vauva-arjessa jännittää hieman erittäin todennäköinen alkukankeus, mutta uskon harjoittelun auttavan kummasti. Toki myös sietokykyni valvomisen suhteen mietityttää, mutta sitten sen näkee. Voi myös olla että opin löytämään sopivat lepohetket. Voihan käydä niinkin, että muutamassa kuukaudessa vauva alkaa nukkua pidempiä aikoja ja yöheräämiset vähenee. Toki ensisijaisesti varaudun mahdollisiman vaikeaan vauva-arkeen, sillä siinä vaiheessa jokainen helpotus on kuin lahja taivaasta. 

Olen saanut erilaisia (neutraaleja) kommentteja rennosta suhtautumisestani. Ajoittain näihin liittyy vertailua miten minulla on helpompaa. Kas kummaa.. Syynä ovat mm. rauhallinen luonteeni, ikäni (en ole nuori) jne. En usko että yksikään näistä on suoraviivaisesti määriteltävissä syyksi. Rentouden perikuvatkin voivat hermostua ja panikoida kun eteen tulee riittävän uusi asia. On myös erittäin rentoja nuoria äitejä ja panikoivia 40+ - iässä esikoisen saavia. Ja voihan olla että itsekin panikoin kun lähtöpäivä sairaalasta koittaa? Periaatteessa minun kai pitäisi olla huolissani. Tulen olemaan väliaikaisesti yksin vauvan kanssa kunnes asiat järjestyvät. 

Edelleen koen nykyisen ja tulevan moninkertaisesti helpommaksi kuin parin kuluneen vuoden aikaiset tapahtumat. Minulla ja lapsellani on katto pään päällä ja olemme turvassa. MInut ja kehoni jätetään rauhaan. Kun valvon, valvon huolehtiakseni lapsestani, en ollakseni varuillaan ja samalla huolehtiakseni aikuisesta jonka pitäisi ottaa vastuu itsestään. Toisaalta tämä asumisratkaisu oli vaikean valinnan lopputulos. Kumpikaan vaihtoehto ei olisi ollut käytännössä ihanteellinen, mutta tämä tuntui vähemmän riskejä sisältävältä. Ensisijaisesti haluan huolehtia lapsesta itse. Toisaalta tietoisuus tukiverkostosta antaa rohkeutta. Asiat ovat siis moninkertaisesti paremmin kuin esim. viime keväänä. -Siispä aivan riittävän hyvin. Ehkä pelkäisinkin paljon enemmän jos samoja asioita ei olisi koskaan tapahtunut. 



Juniorin kuulumiset

Juniorin liikunnallisuus on selkeästi lisääntynyt, mutta ilmeisesti hänkään ei perusta pienenevästä tilasta. Jos hyvin käy, alamme olla yhtä mieltä että yhteisasuminen tässä kehossa voisi vähitellen päättyä jotta pääsisimme jakamaan hieman suuremman tilan. Viimeisimmän ultran perusteella Juniorin paino on noussut mukavasti, mutta lääkäri ei osannut tarkkaan arvioida onko paino kummalla puolella kolmea kiloa. Mutta massaa on tullut! On siinäkin fitness -urheilija..

Olen toki kiitollinen ettei liikelaskentaa ole tarvinnut miettiä sitten ensimmäisten liikkeiden tuntumisen jälkeen. Tosin niinä hetkinä kiitollisuuteni on hieman koetuksella kun Juniorin jalka ujuttautuu kylkiluiden alle, tai hän saa päähänsä nostaa peffansa pystyyn.. Voi tätä kiitollisuutta. Kuten arvata saattaa, erityisen aktiivinen Juniori on myöhään illalla, siis kun itse haaveilen nukkumaanmenosta. Tosin aktiivisuus on lisääntynyt myös päivällä, eikä lenkkeily toimi enää nukutuksena. Kieltämättä mielenkiintoista seurata tulevina kuukausina ja vuosina millainen liikkuja Juniorista tulee. Vai tähänkö se liikunnallisuus jää..

Eipä muuta tällä kertaa, odottelu jatkuu! Tässä vaiheessa saa varmaan toivoa ettei jatkuisi pitkään... mikäli blogien julkaisemiseen tulee selkeä tauko, ei liene vaikea arvata mistä tauko johtuu.. 

Neuvokäynti saa näköjään näyttämään rikolliselta..


Mukavaa pian alkavaa viikonloppua kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti