Jotenkin tämä loppuaika alkaa tuntua saman päivän elämiseltä kerta toisensa jälkeen. Vain vieressä oleva kalenteri ja vaihteleva sää tuovat pientä eroa päiviin. Sanoisinkos että alan vähitellen jopa tylsistyä vaikka päivät ovat olleet melko aktiivisia. Tällä hetkellä korvistani varmaan nousisi savua jos joku nyt sanoisi: "Nauti vielä kun voit! Odotas kun vauva-arki alkaa.." Voi kyllä, sitä todella odotan!
"Kuinka nopeuttaa synnytyksen käynnistymistä?"
Tämä lienee yleisin hakukriteeri Googlen sivuhistoriassa. Luotettavaa tietoa en ole hakemassa, sillä terveydenhuoltoalan koulutus siellä jossain kaukana tahtoo viedä pohjan kaikelta hyvältä kuulostavalta. Kyllä, tiedän että vauvan kannalta on parasta että synnytys on mahdollisimman lähellä laskettua aikaa jne. Aina mistä olen yllättynyt, on tieto siitä miten monia tulevia äitejä on syyllisesty synnytyksen alkamisen odottelusta. Ilmeisesti omaa itsentuntoa voi kohottaa vain ja ainoastaan nousemalla muiden yläpuolelle. -Syyllistämällä.
Ohittaakseni mahdolliset väittelyt taidan suosiolla vain vastata toteamalla olevani valmiiksi huono äiti. Eipä sitten tarvitse erikseen sellaiseksi muuttua? Mainittakoon että raskaus on viikoissa täysiaikainen, mutta voin silti kritisoijia miellyttääkseni todeta olevani jo nyt huono äiti. Tosin oikeaoppinen miellyttäminen tällaisissa väittelyissä kai vaatisi vastaväitteitä jotka kumotaan riittävän näkyvsti. Tosin olen sen verran aloittelija, etten ole varma mitä huono äiti -status oikeastaan vaatii. Minun pitäisi kai kirjoittaa pohdintojani mm. vauva.fi -sivuston keskustelupalstalla?
Vadelmanlehtitee ei ole vielä ollut käytössä..
Mokoma takatalvi!
No todellakaan iloitse kunnon talvesta enää! Tilannetta tosin helpottaa se, että tässä vaiheessa huhtikuuta iloitsemisvelvollisuus lienee ohitettu. Säästä on toki turha valittaa mutta.. ehkä ärtymyksen ilmaiseminen on sallittua edes parin lauseen mitassa? Toisaalta mitäpä tässä valittamaan, minun ei sentään tarvitse kulkea autolla, pyörällä tai julkisilla juuri nyt.
Tosin se hyvä puoli tässä takatalvessa ja ilmojen viilenemisessa on, että talvikeleille tarkoitettu äitiystakki on väljempi. Tuo uusi ja hieman kevyempi sen sijaan alkaa olla turhankin tyköistuva. Oho, miten taas tulikin mieleen: alkaisipa synnytys pian!
Pohdintaa asunnon sivustamisesta..
Jotenkin vierastan käsitettä "pesänlaittovietti". Tarkoitus olisi tosiaan asustella Juniorin kanssa yksiössä. -En siis tarkoita tätä nykyistä yksiötä eli kroppaani. En usko että tämä tulee olemaan ongelma, ainakaan jos tarvikkeet valitsee järkevästi. Eniten tilaa tulee viemään sänky. Vaatekomerossa on mukavasti tilaa niin omille kuin Juniorin vaatteillekin. Vaunut puolestaan saa kellariin tai vaikka parvekkeelle. Pesukonetta asunnossa ei ole, mutta sen sijaan toimivat pesutilat ja kuivaushuone. Jälkimmäinen on suuri etu erityisesti lakanapyykin kannalta.
Kesää varten yritän saada aikaiseksi hommata tehokkaammin pimentävät verhot. Niin oudolta kuin kuulostaa, luulen että vaipanvaihto, pukeminen yms. tulee olemaan itselleni luontevinta tehdä lattialla. Olen vuosien mittaan havainnut, että kroppani tykkää mahdollisimman vaihtelevista asennoista päivän aikana. Tosin en vielä tiedä miten synnytys ja siitä palautuminen vaikuttavat fysiikkaan, mutta se selviää aikanaan.
Vaikka vauvaa ajatellen värejä pitäisi olla runsaasti, luulen että "väriärsykkeet" keskittyvät mm. leluihin, ensikirjoihin, leikkimattoon yms. Sen verran pidän kuitenkin huolta monipuolisuudesta, ettei vauvan tarvitse olla aivan valkoisessa, tai edes mustavalkoisessa ympäristössä.
 |
| Selkeitä värejä.. |
Lapsiturvallisuuden suhteen ei pitäisi olla paljoa pohdittavaa, sillä kiinteää tavaraa on melko vähän. Kun vauva alkaa liikkua (eli aikaisintaan kesän jälkeen), pitää miettiä miten ne muutamat käsillä olevat pistorasiat ja sähköjohdot saisi paremmin aseteltua. Parvekkeen ovi on tiukasti kiinni, ja parvekkeelta putoaminen vaatisi aikuiseltakin paljoln vaivannäköä- Kulmiin täytyy varmaan hommata pehmusteita ja konttauskypärä kun sen aika tulee. Voisin hommata itsellenikin sellaisen?
Ekologisuuden ja taloudellisuuden osuus?
Nämä kaksi ovat vuosikausia olleet osana omaa arkeani, ja toivottavasti tulevat kuulumaan myös vauva-arkeen. Etenen kuitenkin mieluummin maltillisesti pieni pala kerrallaan ja oman jaksamiseni (ja motivaationi) mukaan. Alkuvaiheessa kokeilen kestovaippojen käyttöä, mutten velvoita itseäni käyttämään vauvalla pelkästään niitä. Esimerkiksi 1-3 kestovaippaa päivässä tuntuu maltilliselta aloitukselta. Mikäli homma tuntuu helpolla, lisään määrää.
Vaatteet tulen hankkimaan erityisesti ensimmäisen vuoden aikana suurimmaksi osaksi käytettyinä, sillä käyttöaika on todella lyhyt. Imetyksen suhteen menen tilanteen mukaan: jos rintamaitoa tulee hyvin, sillä mennään. Jos taas huonommin, äidinmaitovastikkeet tulevat osittaiseen käyttöön jne. Yritän valmiiksi psyykata itseni niin, etten ole huono ihminen jos imetys ei syystä tai toisesta onnistu. -Huono ihminen, sillä huonon äidin status on luonnollisesti muiden määriteltävissä oleva arvomerkki.
Kun kiinteiden maistelu alkaa, ensisijaisesti toivon voivani tehdä tehdä soseet itse. Syy on yksinkertainen: Juniori ei välttämättä ole ainoa syöjä.. Nim. pidän "mössöruuasta". Voimme siis parhaassa tapauksessa hyödyntää toistemme ruokia. Pieni tarkenus: soseet ovat minulle omien ruokien raaka-aine, hampaani kyllä toimivat ja kaipaan ruokaani (paljon) suolaa. Toki voi käydä niinkin, että vain valmissoseet kelpaavat Juniorille..
Näitä ehtii vielä miettiä.. Äidille kyllä kelpaisi nuo soseet!
Muussa tapauksessa en ainakaan tällä hetkellä koe innostusta ottaa käyttään kaikesta mahdollisesta "ekoversiota". Toki innostuksen iskiessä voin muutakin kokeilla, mutta en halua tehdä asiasta ehdotonta elämäntyyliä. Syy on yksinkertainen: mitä vapaaehtoisempia ekologiset valinnat ovat, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ja pitkäaikaisemmin innostun niitä käyttämään. Yksi asia on varmaa: etikka on edelleen kova juttu..
Vauvakerhot, muskarit yms...
Vaikka tällaiset ovat varmasti mm. maailman paras juttu, en ole jaksanut miettiä asiaa. Luulen että lähestyn näitä samaan tapaan kuin ekologisuutta vauva-arjessa: vähän kerrallaan, mutta ilman pakkoa ja sitoutumista. Juu juu, pitäisi poistua kotoa, tavata muita äitejä, vauvoja jne. Varmasti pitäisi, ja se juuri ajatuksena väsyttää. Vauva-arki täynnä asioita joita ei vain pitäisi, vaan todella pitää tehdä. Tästä syystä mietin niitä pitäisi -asioita vasta sitten, kun pitää tehdä -asiat menevät luontevasti. Toisaalta uskon että erityisesti ensimmäisinä viikkoina kaipaan pientä privaattiutta ja rauhaa. Ja varmasti vauvakin..(siis niin olen vauvan kanssa)
En ole mikään mestari sosiaalisessa elämässä, mutta toki kaipaan sellaistakin. Ehkä vain keskimääräistä vähemmissä määrin. Mikäli asuinpaikallani ilmenee kerhoja/tapaamisia joihin liittyy musiikkia ja liikuntaa, luulen että niihin tartun ensimmäisenä. Kunhan Juniori kasvaa ja alkaa itsekin liikkua, luulen että äiti-lapsi -jumpat ovat minun juttuni. Toisaalta tapaan mielelläni myös sellaisia ystäviäni joilla ei lapsia ole. Ilokseni olen saanut parikin "ilmoittautumista" seurauksi vaunulenkeille <3 Kuten olen todennut, en halua siirtyä sosiaalisessa elämässä 100%:sesti äitiporukkaan. En ainakaan sen perusteella että muutkin ovat äitejä.
Vaikka sellaiset "perinteiset" vauvakerhot eivät herätä yhtä suurta innostusta, en sano niille "ei". Katson jaksamisen ja fiiliksen mukaan. Toisaalta ajattelen, että jokaisella on itselleen mielekkäät tavat toteuttaa sosiaalista elämää. Niin, kai minunkin "pitäisi" opetella osallistumaan sellaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen jossa istutaan ja jutellaan. Toisaalta.. entä jos minä sanoisin sellaisille jotka tämän tyylin omaksuvat mutta karsastavat liikuntaa, että heidän "pitäisi" osallistua liikunnallisiin aktiviteetteihin? Näin tilannetta visualisoidessani taidan jättää sanomatta.. Voi tosin olla niinkin, että sellaiseen istumiseen, kahvitteluun ja juttelemiseen tottuneet kokevat samanlaista "pitäisi" -painostusta.
Näitä en stressaa tai pelkää
Kuten on käynyt ilmi, odotan innolla synnytystä ja alkavaa vauva-arkea. Jälkimmäisen suhteen tiedän olevani alussa täysi tumpelo. Kiitos terveydenhuoltoalan koulutuksen ja vähäisen työkokemuksen, olen kokenut julkisen häpeän liittyen ensimmäisiin kertoihin mm. vaippoja vaihtaessa, pestessä ja syöttäessä. Tällä kertaa kohderyhmäni on pienempi määrällisesti ja jo kokonsa suhteen. Varmasti ensimmäinen viikko on aikamoista sähläämistä, mutta eiköhän ne hommat ala luonnistua.
Miten synnytys ei pelota? Kipua pidän itsestäänselvyytenä. Synnytystavalla ei ole niinkään väliä itseni kannalta, pääasia että vauva saadaan turvallisesti ulos. Toki tiedostan että luvassa voi olla kolmenkin vuorokauden rutistus, mutta se aika tuntuu pitkältä vain silloin kun sitä käy läpi. Toisaalta pidän synnytystä luonnollisena asiana, mitä se todellakin on. Vaikka jokainen synnytys ja raskaus ovat ainatlaatuisia ja yksilöllisiä tapahtumia, en juurikaan sen luonnollisuuden vuoksi.
En myöskään pelkää ns. oma elämän tai oman itseni menettämistä vauvan vuoksi. Olen viimeiset 10 vuotta joutunut/saanut sopeutua toisten määrittelemiin muotteihin ja olosuhteisiin. Vauvan kanssa tuntuu jotenkin jopa vapaammalta. Voin itse harjoitelun ja kokeilemisen kautta muokata arjen sellaiseksi, että se toimii se vauvalla että minulla. Oikeastaan tämä vauva tuntuu ensimmäiseltä ihmiseltä vuosiin, joka ei vaadi minua muuttumaan. Minun tehtäväni on pitää huolta, mutta luoda minkäänlaista uutta roolia. Paitsi äiti.. onneksi jokainen voi olla riittävän hyvä äiti omana itsenään.
Pohdintaa
Taloudellista ja ekologista vauva-arkea, mutta ilman jyrkkiä vaatimuksia. Tätä ennen todellakin toivon että synnytys suostuisi käynnistymään, mutta valitettavasti siihen taitaa auttaa vain odottelu. Huoh.. Enkä edelleenkään enää jaksa nauttia tästä liiallisesta luppoajasta, vaan otan mieluusti vastaan sen paljon pelotellun uuvuttavan vauva-arjen.
Suureksi ilokseni myös neuvolassa ajatuksiani tulevasta on tuettu ja pidetty varsin järkevinä. No, toki kritiikki on sallittua. Mutta myönnän että kehuja on aina mukavampi ottaa vastaan. Esittäessäni pohdinnan vauvakerhoista ja millaisiin mieluiten osallistuisin, neuvolassa todettiin että lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana todellakin kannattaa osallistua aktiviteetteihin jotka tuntuvat ns. omilta. Lapsen oma harrastustoiminta yms. tulee aikanaan.
Luulen että tämän väliaikaisen yh-vanhemmuuden vastaanottaminen tuntuu melko helpolta usean tekijän vuoksi. Asiaa auttaa tietoisuus tutuista ihmisistä koostuvasta tukiverkostosta. Toisaalta olen edelleenkin ensisijaisesti hoitamassa vauvaa itse niin paljon kuin mahdollista. Vaikka raskauden kokeminen yksin on ajoittain ollut raskasta ja ennen kaikkea surullistakin, se tekee itsekseen elettävästä vauva-arjesta loogisemman ja helposti lähestyttävän vaihtoehdon. Luulen että omaksuttuani miten arki kulkee, suurempi haaste voi olla päästää ihmsiä lähelle. Kiitos monenkirjavan parisuhdehistoriani, kuluneet 9 kuukautta ovat muuttaneet minut erittäin "reviiritietoiseksi". Mihinköhän eläimeen olen verrattavissa..
Eli odottelu jatkuu. Onneksi Juniori antaa merkkejä että muuttoprojekti on käynnissä.. Mukavaa viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti