sunnuntai 28. elokuuta 2016

Edistystä opinnoista sekä pohdintoja muutosta ja muutoksista

Viikko on jälleen mennyt vauhdilla, ja nyt lieneekin jo aika odotella, tai ainakin valmistautua uuteen. Muuttoprojekti etenee hiljalleen. Nyt ns. käytännön asioihin liittyvät tehtävät on aloitettu. Tänään innostuin/sorruin pakkaamaan pari laatikollista tavaraa, siis sellaista mistä tietää, ettei tarvetta ole tulevan alle kuukauden aikana. Onneksi saamme apua tuttavilta, mistä olen äärimmäisen kiitollinen asianomaisille! Lisäksi yritän jatkaa yksittäisiä siivousprojekteja, jotta loppusiivous kävisi mahdollisimman helposti. Toisaalta pari muuttoa edeltävää viikkoa tulevat olemaan erittäin raskaita, vaikka asialla on valoisakin puolensa. Pääsin sittenkin syksyn praktikum -ryhmään! Sijainti on hivenen hankala ainakin neljänä kertana, minkä vuoksi aamuherätys lienee lähempänä neljää. Äkkiseltään tämä tuntui järkyttävältä ajatukselta, mutta kertoja on vähän suhteessa aikaan, joten enköhän selviä niistä. Olen tässä myös jännittänyt kandiesseeni palautetta, minkä saan varmaankin ensi viikolla. Kyseessä on siis vasta ns. raakaversio. Valmis työ tuskin on, mutta toivon ettei tekeleeni vaadi raskaan sarjan remonttia. Jos vaatii, teen sen vaikka mikä olisi. Tietenkin olisi mukavaa selvitä hieman pienemmän taistelun kautta, mutta viime vuosien aikana ns. helpolla pääseminen on muuttunut harvinaisuudeksi. Voisin olla jollekin sfäärille tahoineen katkera, mutta toisaalta onnistumisen tunne on sitäkin suurempi, mitä enemmän on joutunut näkemään vaivaa tavoiteltavan asian eteen.

Parin viime viikon aikana jääharjoittelu on jakautunut hivenen epätasaisesti. Olen harjoitellut maanantaista torstaihin aktiivisesti. Onneksi lauantain yleisövuorot palaavat taas, jolloin torstain harjoittelun jälkeen ei tarvitse odottaa maanantaihin asti. Urheilija ei tervettä päivää näe, ei näköjään harrastelijakaan. Oikean jalan (eli alastulojalan) lonkka on alkanut kenkkuilla, ja toivon ettei kyseessä ole vakava vaiva. Näin alkuvaiheessa ehkä ei olekaan, mutta suurempi haaste on ehkäistä vaivan paheneminen. Johan vuoden takainen rasitusvamma sen todistaa. Tänään pidin "hyppelyvapaan" päivän, ja toivottavasti onnistun pitämään samanlaisen myös huomenna. Toisaalta kun ikää on 30 vuotta + yksi vuosi päälle, voi kroppa hieman kenkkuilla, etenkin kuin 15 vuotta nuoremmilla se tekee saman. Yritän saada aikaiseksi käydä lekurilla, jotta hoitaminen onnistuisi oikein. Olen vain hivenen huono selvittämään urheiluvammojen tai muun "prakaamisen" alkuperää ja diagnoosia, sillä pelkään saamaani vastausta.

Jäällä on ilmeisesti jälleen "balanssikausi". Vaikka balanssi on ehkä turhan positiivinen nimike todellisuuteen nähden, käytän sitä mielelläni, ehkä pitääkseni yllä pientä optimismia. "Jämähtäminen" lienee oikeampi ilmaisu, mutta toisaalta haluan yrittää muistaa senkin, että suunta ei ole kääntynyt taaksepäin. Kaksoisrittiä -ja flippiä olen yrittänyt harjoitella, mutta toivon saavani pian hieman ohjeistusta. Ritissä yritän keskittyä alastulojalkaan, eli oikeaan jalkaan saadakseni vasemmalla tapahtuvan tukeutumisen pois. Muutamalla kerralla vasemman jalan terän käyminen jäällä on jopa muuttunut enemmänkin raapaisuksi. Jatkossa yritän keskittyä nimenomaan oikean jalan rooliin ja rotaatioasentoon. Kaksoisflipissä kierrokset alkavat tulla täyteen, mutta alastulo on suttuinen. Axel hioutuu hiljalleen. Minulla tahtoo olla vaikeuksia muistaa ponnistaa jo ensimmäisellä yrityksellä hieman rohkeammin. Lisäksi hyppyyn lähtiessä tapahtuu vaistomainen piikkijarrutus, mistä haluaisin päästä eroon. Kaksoissalchow menee periaatteessa varmasti, mutta kopaus tulee turhan moneen hyppyyn. Torstaina onnistuin parissa hypyssä ojentamaan nilkkaa siinä määrin, että kopaus jäi vähäisemmäksi. Toivoa siis on? Kaksoistulppi on hyppynä lähinnä sellainen muutaman kerran kokeilu muuten vain. Välillä mietin, että olisi hyvä suunnitella etukäteen harjoiteltavat elementit, sillä nyt yritän selkeästi ahtaa kaikkea mahdollista yhteen tuntiin.

 Pirueteissa on hieman ongelmia, ei tosin kaikissa. Muun muassa jo muutenkin epämääräinen taivutuspiruetti sekä kiihdytyspiruetti lähtevät "vaeltelemaan" raivostuttavan usein. Hyppy-istuma edistyy hiljakseen, mutta annan valmentajan arvioida mieluummin. En tiedä mikä minuun on iskenyt, mutta olen innostunut lentävästä vaakapiruetista lähes yhtä paljon kuin hyppy-istumasta. Eihän tuo lentävä vaakapiruetti ole "edustuskelpoisessa" kunnossa, etenkään kun kaadun yli 50%:ssa tehdyistä yrityksistä. Toisaalta uskallus hypätä innostaa yrittämään uudelleen. Askeleissa yritän paikkalla osaamattomuuttani muutamissa perusliiikkeissä. Tällaisia ovat mm. silmukka ja käänne, ei siis vastakäänne. Olen saanut muutamilta kanssaharrastajilta kummasteluja tästä. Harjoittelen kaksoishyppyjä ja melko haastavia piruetteja, mutta en hallitse muutamaan perusliikettä. Tällä kertaa minulla on jopa kelvollinen selitys. Kun lapsena ja teininä luistelin harrastepuolella, eivät käänne ja silmukka kuuluneet "opetussuunnitelmaan". Muutenkin moni liike tehtiin eri tavalla, ja 15 vuotta myöhemmin jouduin korjaamaan tekniikkaani oikeastaan jokaisen elementin kohdalla.

Luulen että liikaa pohdintaa nykyisen ja 15 vuoden takaisen tilanteen välillä on parempi välttää. Vaikka onnistunkin harvoin, haluan välttää blogissani ns. mustamaalauksen henkilökohtaisen asioiden, tuttujen tai puolituttujen kohdalla. 15 vuotta sitten (ja seitsemänä vuotena sitä ennen) valmennuksen sisältö oli erilaista, mihin liittyi varmasti sekin, että seura on iältään nuori. Osa lukijoistani tietää missä seurassa harjoittelen, ja toivon ettei kukaan sitä kommenteissaan mainitse. Ottaen huomioon seuran iän, olisin valmis kehumaan erityisesti nykytilannetta. Tällä hetkellä ryhmiä löytyy todellakin ikään ja taitotasoon katsomatta. Toivon että vuosien mittaan innokkaita ja rohkeuta aikuiskilpailijoita tulee tasaiseen tahtiin enemmän. Olin alkujaan suunnitellut jatkavani tässä seurassa, mutta matkustaminen on tuottaa vaikeuksia. Toisaalta tulevaan paikkaan reissaaminen tulee viemään paljon aikaa lähtöpaikasta riippuen. Tilanne on kieltämättä monimutkainen. En ole huippuluistelija, en edes omalla tasollani. Haluaisin jäädä vanhaan tuttuun paikkaan, etenkin kun toinen aikuiskilpailija on osoittanut mielettömän suurta rohkeutta aloittamalla kilpailemisen, vaikka itse luistelun aloittamisesta on vain vuosi. Nostan hattua!!! Lähteminen ei ole helppoa, etenkin kun aikuisryhmämme on täynnä ihanan positiivista asennetta. Toisaalta minulle voi tehdä hyvää kokeilla harjoitella viimeistään aikuisiällä jossain muualla, kuin siellä mihin olen kotiutunut jo lapsena. Ja mistäpä sitä tietää jos vaikka palaan takaisin joskus. Yritän kuitenkin suhtautua mahdollisimman positiivisesti uuteen paikkaan, uuteen kotiin ja uuteen seuraan. Onneksi opiskelupaikka sentään on tuttu ja turvallinen. Vaikka pessimismi varjelee pettymyksiltä, ehkä voisin uskaltautua ottamaan optimismin vaatimia riskejä.

perjantai 26. elokuuta 2016

Nöyränä kohti muistelemista

Ilmeisesti koitti jälleen sellainen hetki, kun aikaa on liikaa, toisin sanoen aikaa ajatella. Tuskin sellaisesta ylimääräisestä ajasta harmia ole, ellei jokin näkymätön raja ylity. Siinä vaiheessa ajatukset lähtevät vaeltelemaan sellaisille alueille, joiden kohtaamiseen itse ajattelijalla ei ole valmiuksia. Kulunut vuosi ei ole ollut kaikkein helpoin. Kumma kyllä, jos minulta kysyttäisiin yksittäisiä tapahtumia tai suurempia kokonaisuuksia, en osaisi kertoa mitään. Pidemmän pohdinnan jälkeen mieleen saattaisi muistua jotain, mutta pidemmän päälle kokonaisuus on pimeän peitossa. Olisi mukava muistaa enemmän, mutta ehkä tällainen ominaisuus on defenssimekanismina käytännöllinen. En tarkoita täydellistä amnesiaa, vaan ehkä enemmänkin myös haluttomuutta muistella. Syy on yksinkertainen. Miksi muistella vaikeita ja negatiivisia asioita, kun vaihtoehtona on suunnata katse kohti tulevaa? Kenties menneitä tapahtumia joutuu käsittelemään ennemmin tai myöhemmin, mutta kaikki aikanaan. Eeva Kilpi ilmaisi ajatuksensa tulevaisuudesta varsin mielenkiintoisesti toteamalla, että ennustaminen on eräänlaista muistelemista. Tästä voisin olla samaa mieltä. Tulevaisuuden ennustaminen ja toisaalta suunnitteleminen ovat muistelemista ajasta, mikä jonain päivänä tulee olemaan osa menneisyyttä ensin lähellä, ja pian kaukana. 

On ihmisiä, joilla on selkeä kuva siitä, millaisia asioita he haluavat muistella. Kenties hetkessä elämisenkin voi määritellä omanlaisekseen muistelemiseksi, sillä oletettavasti yksittäisten ajatusten muotoutuminen tapahtuu enemmän tai vähemmän viiveellä, jolloin asia luonnollisesti on jo menneisyyttä, vaikkakin vain sekunnin murto-osan verran. Omat toivomani muistot ovat konkreettisia, eikä niihin liity mitään erityistä maailmanparantamista. Toisaalta myönnän, että on mukavaa jos pystyn auttamaan yksittäisiä ihmisiä ja hyvällä onnella tuottamaan jopa hyvää mieltä, tai sitten apu voi kohdistua muuhun kuin ihmisiin. Tosin kiitos Greenpeacen ja muiden vastaavien tahojen, motivaationi auttaa heidän organisoimissaan luonnonsuojeluprojekteissa ovat laskeneet alle horisontaalisen tason. Hyvät teot "mikrotasolla" toisaalta ei välttämättä ole huono ratkaisu, etenkään jos yksittäisten kohteiden katsomaan olevan osa suurempaa kokonaisuutta. Tosin esimerkiksi eilinen oven avaaminen naapurin vanhalle rouvashenkilölle tuntuu enemmänkin itsestäänselvänä toimintana maailmanparantamisen sijaan. Jopas muuttuivat ajatukseni korkealentoisiksi! Loppujen lopuksi haluan muistella varsin itsekkäitä asioita, kuten hetkeä saadessani kanditodistuksen, hetkeä kun onnistun kaksoisritin alastulossa ja hetkeä, kun... no, hetkeä kun keksin mitä tuo hetki pitäisi sisällään. 

Ellei hyvän onnen osuutta lasketa, asioiden muisteleminen käy harvoin itsessään. Minun on vaikea olla hymyilemättä lukuisille "näin menestyt" -oppaille, joissa painotetaan lujaa itsetuntoa, omaa tahtoa, kykyä sanoa vastaan ja toimia sen mukaan, minkä itse katsoo parhaimmaksi tavaksi. Alistumista ja nöyrtymistä sen sijaan taidetaan pitää vähemmän toivottuina piirteinä, ellen sitten ole tässäkin erehtynyt. Itse olen kuluneiden vuosien mittaan alkanut pitää nöyrtymistä ja alistumista erittäin merkittävinä tekijöinä viimeistään siinä vaiheessa, kun haluaa selviytyä ja päästä eteenpäin. Rajansa näilläkin, sillä joutuminen hyväksikäytetyksi tavalla tai toisella ei liene hyvä vaihtoehto, ellei joku onnistu todistamaan tuonkin ilmiön positiiviset puolet. Nöyrtymällä ja alistumalla ihminen loppujen lopuksi lienee parhaimmassa tilassa ottaakseen vastaan apua, neuvoja ja ohjeita, jotka eteenpäin pyrkiessä ovat usein välttämättömiä eväitä. Vaikka esimerkiksi armeijan käymistä kritisoidaan sen "tyhmäntävään" vaikutukseen vedoten, itse näen käskyjen noudattaamisen todella tärkeänä kykynä, en kyvyttömyytenä. Jo asioiden oppiminen vaatii nöyrtymistä ja alistumista. On kuunneltava ohjeita, ja kyettävä astumaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Tämä pätee omien kokemuksieni perusteella niin työhön, opiskeluun, urheiluun kuin soittamiseenkin. Vaikka elämässä tulee eteen tilanteita, joissa on seistävä omien jalkojen varassa ja luotava ajatukset ja mielipiteet itse, luulen että kyky alistua ja nöyrtyä mahdollistavat pitävien ja perusteltujen ajatusten muodostamisen paremmin, kuin alkujaan itsepäinen liikkuminen suuntaan, jonka määrittäminen perustuu oman mustavalkoisen ajattelun varaan. 

Toiminko itse näiden ajatusten mukaisesti päivästä toiseen? Tokkopa tähän kysymykseen kannattaa edes vastata. Olen itsepäinen kuin aasi, ja joudun jatkuvasti käymään läpi lukuisia itsekasvatushetkiä, kenties aina kuolinpäivääni asti. Jos siis elän vaikkapa 100-vuotiaaksi, tulevan vajaan 70 vuoden aikana saan kerran jos toisenkin käväistä mentaalisessa häpeännurkassani pohtimassa mitä on tullut tehtyä, tai jätettyä tekemättä. No, ainakin minulla on muisteltavaa elämäni yhdestä pääsisällöstä useammalle vuosikymmenelle.  

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Oikeiden harjoitteiden etsiminen ja ohjeita harjoituksiin tasapainolaudalla

Muutto lähenee, tämä tosiasia on vähitellen hyväksyttävä. Negatiivisesta sävystä huolimatta alan jo odotella ainakin puoliksi innolla itse muuttoa. Vaikka nykyiselle paikkakunnalle jää paljon sellaista mitä tulen kaipaaman, ja jotkut asiat muuttuvat aiempaa haasteellisemmaksi, tämä välitila on loppujen lopuksi kaikkein rasittavin. Toisaalta luulen, että moni asia elämässä siirtyy eteenpäin uudessa paikassa. Opiskelun suhteen muutto tulee olemaan hyvä asia, sillä välimatkan pienentyessä lähiopiskelusta tulee helpompaa. Pidän edelleenkin kiinni tavoitteesta saada kandiessee valmiiksi syksyn aikana. Mitä aiemmin, sen parempi. Lisäksi laadin eräänlaisen "suunnitelma B:n" siltä varalta, etten pääse syksyn praktikum -ryhmään. Ensimmäisessä periodissa on hyvä hieman varoa, sillä muutto ja sopeutuminen vaativat oman aikansa. Ja kyllä, edelleenkin haluan pitää kiinni myös harrastuksista. Vaikka olen tehnyt lukuisia päätöksiä ajankäytön tehostumisen puolesta onnistumatta, tulkoon taas kerran pari päätöstä lisää. Ehkä tällä kertaa onnistuu? Onneksi kandiesseen korjausprojekti on edistynyt hiljalleen, mutta jatkuvasti. Jos kaikki menee hyvin, materiaalitäydennyksen jälkeen saan mokoman tekstin käsistäni pois.

Ja sitten treeniin! Itsenäisessä harjoittelussa haasteena on ns. oikeiden harjoitteiden ja niiden määrän löytäminen. Koska kukaan ei ole neuvomassa, on tieto saatava eri lähteistä ja ennen kaikkea konkreettisesti tekemällä. Viime kesänä lisäsin keskivartalon lihasten harjoittamista, mikä osoittautui jäällä onnistuneeksi valinnaksi. Kaikki ei olekaan vain reisi -ja pohjelihasten ponnistusvoimasta kiinni, vaan keskivartalon lihaksilla todella suuri rooli liikkeiden onnistumisen kannalta. Esimerkiksi hypyissä paremman asennon saaminen ei onnistu heikoilla vatsa -ja selkälihaksilla kyljistä puhumattakaan. Sen surullisen kuuluisan rotaatioasennon löytäminen on helpottunut selvästi, vaikka työtä on vielä paljon. Ehkä se taitoluistelussa viehättääkin. Liike ei parhaimmillakaan ole koskaan valmis. Vasta nyt kroppa suostuu yhteistyöhön axelissa ja kaksoissalchowissa. Näin tekstinä kuvaus voi vaikuttaa käsittämättömältä, mutta käytän erityisesti hypyissä ja askeleissa paljon mielikuvia hahmottaakseni liikkeen kulun. Esimerkiksi axelissa auttaa paljon ajatus "hyppää ristiin". Tämä perustuu rotaatioasennon löytämiseen, mikä projektina tosin on vieläkin kesken. Minulla on ollut ongelmana saada jalat ristiin. Yleensä vasen jalka jää oikean jalan eteen, minkä seurauksena hyppy jää vajaaksi ja "huitelevaksi". Kaksoisritissä yritän saada alastulon onnistumaan myös mielikuvaharjoittelun kautta. Yhtenä apuvälineenä toimii ajatus hypätä rittipiruettiin, mikä helpottaa asentoon keskittymistä. Alastulo sen sijaan aiheuttaa vaikeuksia, sillä vasen jalka tahtoo aina käväistä jäällä. Siksi yritän nyt keskittyä saamaan oikean jalan "päärooliin", jolloin painopiste ainakin toivottavasti pysyisi oikealla jalalla alusta loppuun. Pari kerta olen onnistunut saamaan alastulon onnistumaan siinä määrin, että vasemman jalan luistimen terä on lähinnä raapaissut jäätä, eli sellainen askellus jäi pois. Pikku hiljaa.. Toukokuussa valmentajani opetti askeleen johon tykästyin täysin! Vieläkin liike on suttuinen, mutta joskus (ehkä?) onnistuessaan siitä tulee oikein hauska. En tiedä askeleen virallista nimeä, mutta se muistuttaa rittiaskelta. Vasen jalka tosin kohotetaan ylemmäksi ja siirretään oikean jalan taakse käännöksen jälkeen. Enemmän tai vähemmän epärealistisena haaveenani on onnistua nostamaan vasen jalka niin ylös kuin mahdollista.

Keskivartalotreenistä puheenollen tasapainolauta on jälleen päässyt käyttöön. Kovin montaa kertaa viikossa en näitä harjoitteita saa tehtyä, ainakaan pitkäkestoisesti. Syy on yksinkertainen: liian suurissa määrin tällaisten hitaat harjoitteet ovat mielestäni äärimmäisen tylsiä. Kyllä, syviä lihaksia ja tasapainoa pitäisi harjoittaa riittävästi, ja pyrin tekemään harjoitteita kolmesti viikossa. Tässä muutamia liikkeitä, joita itse käytän tasapainolaudan kanssa:

- Seisominen laudalla molemmilla jaloilla. Ylävartalolla tehdään pieniä aaltomaisia liikkeitä sivuille ja taakse. Näiden välillä kumarrutaan eteen ja alas niin, että vatsa suunnataan kohti etureisiä, tai yritetään yltää varpaisiin (kukin tyylillään). Toistoja olen näin alkuun tehnyt 3-4, mutta pyrin ajoittain lisäämään määrää yhtenä kertana kolmesta.

- Yhdellä jalalla "kukkoliuku" -asento kädet aluksi sivulla, siten ylhäällä, ja lopuksi toinen sivulla ja toinen ylhäällä molemmin päin.

- "Tähti" -tai X-asento, kumpi onkaan nimenä tutumpi. Oikean painopisteen ohella tavoitteena on aktivoida kylkilihakset.

- Jalka ojennettuna eteen niin ylös kuin mahdollista. Tämän jälkeen ojennettu jalka viedään joko sivukautta tai suoraan taakse. Ylävartalo pyritään pitämään pystyasennosta, ja vapaa jalka kohotetaan taakse selkälihaksia apuna käyttäen. Kädet voivat olla sivulla, tai asentoa voi yrittää muuttaa.

- Liukuasentoja molemmilla jaloilla: vaaka, ikkunavaaka, risti-ikkuna ja "nosturi", ja sitten viimeinen, vaan ei vähäisin: kyykkyyn ja ylös. Yhden jalan kyykkyjä en ole vielä kokeillut, mutta täytyykin testata seuraavalla kerralla.

Toistojen määrä riippuu taas kerran lähtötasosta. Omakohtaisesti neuvoisin silti, että toistoja olisi enemmän kuin yksi tai kaksi. Jos pari yritystä epäonnistuu, kannattaa silti yrittää pari kertaa uudelleen, sillä keskittymisen lisääntyessä mahdollisuudet onnistua liikkeessä kasvavat. Myös tukijalkaan keskittyminen auttaa tasapainon ylläpitämisessä. Seuraavilla kerroilla ajattelin tuo yhden jalan kyykyn ohella testata miten käy, jos laudalla nousee varpailleen. Jos siis seuraava päivitys liittyy tuhoutuneeseen kohdin irtaimistoon ja murtuneisiin luihin, ei kannatta yllättyä.

Oikein leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Ennakkoluuloja kerrakseen

Lienee vaikeaa asettaa järjestykseen sellaisia asioita ihmisen persoonassa, jotka ovat lähes globaalisti halveksimisen kohteena. Naistenlehdet suosivat artikkeleissaan narsismia, mikä tavallisesti yhdistetään mieheen, tai tarkemmin ottaen kumppaniin. Jostain syystä naispuolisista narsisteista kirjoitetaan vähemmän. Maahanmuuton lisääntymiseen liittyvien haasteiden johdosta vastakkainasettelu rasistien ja "suvakkien" välillä näyttää lisääntyneen. Vaikka nämä käsitteet eivät minun, pilkunviilaaja perspektiivistä kuulu samaan kategoriaan, näkemykset ja mielipiteet kertovat kummalle puolelle kukin kuuluu. Itse koen nämä ääripäät mailoiksi, ja minä saan kunnian olla pingispallo. Vaikka olen tottunut pyörimään piruetteja jäällä, tässä keskustelussa vatsani kääntyy nurinpäin. 

Ennakkoluuloisuus yhdistetään mitä ilmeisimmin usein rasismiin, mutta ennakkoluulot eivät rajoitu vain rotuun, seksuaaliseen orientaatioon tai vaikkapa makukysymyksiin. Jälkimmäinen miltei hämmensi, kiitos Facebookin. Maistoin aamulla tietämättäni kuminaleipää, ja jo hetken päästä oli kiire sylkeä leipäpalanen suusta pois ennen ylentamisen tapahtumista. Kyllä, kumina aiheuttaa minulle ns. "yökkäyksen", ja jo haju saa voimaan pahoin. Avautumiseni aiheesta sai aikaan vilkkaan keskustelun siitä, että onko kumina hyvää vai pahaa. Mielenkiintoinen keskustelu kieltämättä, mutta tulevana jouluna kierrän jälleen "setsuurin" kaukaa. Makuasioissa ennakkoluuloisuus taitaa suurimalla osalla rajoittua lapsuusikään. Tosin osalla lapsuuden asenteen makuja kohtaan eivät liioin laajene, ja yleensä tämä ennakkoluuloisuus kohdistuu kasviksiin. Entä hieman vakavammat ennakkoluulon kohteet? Valitettavasti meillä ihmisolennoilla on taipumus yleistää yksittäiset kokemukset, mikä ilmenee vahvimmin maahanmuuttajien kohdalla. Itseäni henkilökohtaisesti harmittaa tämä yleistäminen ja ennakkoluulojen kasvaminen sellaisten ihmisten kohdalla, jotka haluavat sopeutua, oppia kielen, tehdä työtä, opiskella ja elää muutenkin kunnon kansalaisen tavoin, mitä se nykyään siten tarkoittakaan (koskien myös suomalaisia itseään). Ennakkoluulot seksuaalivähemmistöjä kohtaan näyttävät vähentyneen. Vielä kun vähemmistön X edustaja saisi halutessaan olla myös yhtä tavallinen kuin muutkin ja valita itse mitä puoluetta äänestää, alkaisi tilanne vaikuttaa varsin ihanteelliselta. En ole asiaa liioin testannut, mutta uskon että "kenttätutkimusta" tehdessä esimerkiksi spotaanisti valittuja ihmisiä haastatellessa jokaista homoseksuaalia tuskin pidetään enää HIV-positiivisena. Toisaalta mikäli vastaaja on vannoutunut 80-luvun ihailija, voi vastaus olla myönteinen?

Olenko minä ennakkoluuloinen? -Kyllä. Tiedostan ennakkoluuloisuuteni monella osa-alueella, mutta yritän parhaani mukaan katsoa jääräpäisten, luonnollisesti ainoiden oikeiden oletusteni läpi. Helppoa se ei ole, sillä joudunhan katsomaan suoraan siihen näkökulmaan, mikä on täysin väärässä, koska itse olen oikeassa. Viihdyn loistavasti tässä ikiomassa kuplassani, kunnes joku brutaali ihmisolento saapuu rikkomaan nopeasti syntyneen balanssini uusilla näkökulmilla, mitkä kaiken kukkuraksi ovat vieläpä erittäin järkeviä. Tästä eteenpäin joudun luopumaan yksiselitteisistä näkemyksistäni ja ajattelemaan asioita useammasta näkökulmasta. Olisinkohan oikeutettu tuntemaan katkeruutta näitä rauhaani häiritseviä ihmisiä ja teoksia kohtaan? 

Mihin ennakkoluuloni kohdistuvat? Ne eivät kohdistu makuasioihin, sillä olen jo pitkään todennut ettei makuasioista kannata kiistellä. Olen makuasioissa kansani petturi ja kerettiläinen, sillä en voi sietää Fazerin sinistä. Rotu -ja kulttuuritaustoihin, sekä seksuaalivähemmistöihin liittyvien asenteiden suhteen olen oletettavasti selvittänyt kantani, joten säästettäköön jokunen rivi niiden suhteen. Ennakkoluuloni muotoutuvat tavallisesti ensivaikutelman perusteella. Kesän aikana kiinostuin jostain tuntemattomasta syystä suomalaisesta "valkoroska" -ilmiöstä. Suomessa valkoroskan määrittely ei käy yhtä helposti kuin USA:n etelävaltioissa. Tämä on omalla kohdallani johtanut siihen, että luokittelen ihmiset valkoroska -kategoriaan varsin helposti. Kyllä, itsekin häpeä tätä taipumusta ja piirrettä, etenkin kun minulla ei kaiketi olisi varaa arvostella. Olen 31-vuotias opiskelija. En käy vakituisesti työssä, en ole kiinnostunut etenemään urallani (mikä vaatisi työpaikan), en perustamaan perhettä (ainakaan juuri tällä minuutilla). Haluan edetä opinnoissani, mutta toisaalta myös harrastuksissani jopa sen uhalla, että joudun luopumaan monista asioista, kuten tyylikkäistä vaatteista. Siitä huolimatta katson alaspäin erityisesti naisihmisiä, jotka ovat jättäneet koulutuksesa juuri ja juuri peruskoulun tasolle, tehneet lapsensa hyvissä ajoin ja runsain määrin, koreilevat rakennekynsissään ja hiustenpidennyksissäään, kiroaavat kertyineitä kiloja toisessa kädessä lonkero -tölkki (ei light -versio) ja toisessa Mars -patukka. Poden ylipäänsä "tyhmä blondi" -syndroomaa. Tukan ei tarvitse olla vaalea, mutta suttuinen ulkokuori yhdistettynä rakennekynsiin, paksuun meikkiin ja hiustenpidennyksiin herättää ennakkoluuloisen puoleni. Pidän tällaisia henkilöitä säälittävinä ja vähä-älyisinä. Ryhtini pysyy koreana siihen asti, kun kuulen kyseisen henkilön olevankin lääkäri, juristi, tai muuten kouluja käynyt, palkattu ammattiinsa vaikituisena jne. No, jokainen erehtyy joskus, mutta tässäkin vaiheessa joudun väljentämään tiukkoja käsityksiäni. 

Aikoinaan kritisoin myös pienten lasten kilpaurheilua. Pienillä lapsilla tarkoitan siis alle kouikäisestä 1-2 -luokkalaisiin. Edelleenkin olen sitä mieltä, että vanhempien ei lastensa kautta tulisi elää omia särkyneitä unelmiaan. Sitten harmikseni olen huomannut, että erityisesti liikunnan suhteen monilla lapsilla näyttää riittävän energiaa neljän lapsen verran. Ehkä aktiivinen harjoittelu voikin olla hyvä keino purkaa tuota suurta energiamäärää? Kaikki lienee hyvin niin pitkään, kun lapsi itse saa päättää haluaako harjoitella ja kilpailla vai ei. Tämän puolen huomaaminen kirpaisi kieltämättä. En siis ollut tässäkään täydellisen oikeassa. Mainittakoon tässä kohtaa, että en edelleenkän hyväksy lapsen pakottamista ja painostamista, mutta kenties osalla energia ja innostus ovat sitä luokkaa, että kilpaurheilu (terveellä asenteella) voi olla hyväkin vaihtoehto. 

Voisin jatkaa ennakkoluulojeni listaamista pidempäänkin, mutta jääköön selostus kahteen esimerkkiin. Mikäli joku innostuu vastaamaan, heitänpä tässä pienen utelun: millaisten asioiden suhteen olette ennakkoluuloisia, ja kuinka helppoa ennakkoluuloista luopuminen tai näkemysten väljentäminen on ollut? 

P.S Jotta pari ennakkoluuloa jäisi pois, näppäimistöni on edelleenkin epämääräisessä kunnossa. 

tiistai 16. elokuuta 2016

Kohti syksyä opiskellen, treenaten ja soittaen

Tänään on aika siirtyä taas pikkuisen lähemmäksi arkea, toisin sanoen jääharjoitukset alkavat. Olen jo pidempään odotellut innolla ohjattuja harjoituksia, sillä ohjeistuksen ohella on mukava nähdä muita luistelijoita. Lisäksi tiistain ryhmään on ilmeisesti liittymässä yksi aikuisluistelija lisää, joten saan siis "vertaistukea". Luistelukuviot muuton jälkeen ovat vieläkin kysymysmerkin alla. Odotan vielä yhdeltä seuralta vastausta, mutta näiltä näkyminen nykyisen seuran ohella on yksi vaihtoehto. Haasteena tulisi olemaan matka ja hieman korkeampi hinta. Toisaalta ajattelin käydä kokeilemassa harjoittelua uudessa seurassa kunhan vain sopiva hetki tulee. En odottanut että toisen seuran löytäminen osoittautuisi näin haasteelliseksi! En halua antaa itsestäni nirsoa kuvaa, mutta vaikka aikuisluistelua on uudella paikkakunnalla/alueella runsaasti tarjolla, valtaosa on enemmänkin luistelukoulua tai kuntoluistelua. Vaikka itse sanonkin, olen sen verran edistynyt viimeisen parin vuoden aikana, että paluu alkeisiin olisi sama kuin lopettaminen. Toki perusasioita on välillä kerrattava, mutta en haluaisi jäädä vaikeammissa liikkeissä vain oman harjoittelun varaan.

Lähiopetuksen alkamiseen on vielä jokunen viikko, mutta kandiesseen kimppuun olen onnistunut käymään. Nyt on menossa ns. korjausvaihe. Kun olen työhön tyytyväinen, lähetän vämän ns. väliversion opettajalle. Sitten teen viimeiset materiaalilisäykset, kun pääsen helpommin yliopiston kirjastolle materiaalien pariin. Valitettavasti nämä eivät kuulu lainattavaan aineistoon, vaan ne on varattava etukäteen käyttöä varten paikan päällä. Eiköhän tämä tästä! Noin kuukauden kuluttua alkaa praktikumin ensimmäinen osa, mikä tulee työllistämään, ainakin kuulemani mukaan. Harmittaa hieman kun muutto kohdistuu syyskuun lopulle, sillä joudun karsimaan ensimmäisen periodin opiskelusta. No, kunhan kandiessee valmistuu ja praktikumin ensimmäinen osa hoituu nyt syksyllä, olen turvallisilla vesillä. Kieltämättä haaveilen hieman gradun pariin pääsemisestä jo keväällä, mutta katsotaan nyt miten tämä syksy menee. Muutto ja sopeutuminen kuitenkin vievät oman aikansa ja energiansa. Tapahtuu vauhdissa muutoksia mihin suuntaan tahansa, pidän kiinni hyväksi havaitusta taktiikasta: työskentelyn määrää voi muuttaa, muta ei lopettaa. Kun työskentely (sallitut lomat huomioiden) on jatkuvaa, projektin saaminen päätökseen on aina todennäköisempää kuin täydellisten taukojen kanssa. Lisäksi rutiinit pysyvät yllä, ja kyky tulkita tieteellistä materiaalia.

Liikunnan puolella ei ole tapahtunut mitään huikeita muutoksia. Kestävyysharjoittelu on siirtynyt jäälle viivaluistelun muotoon, sillä laiskuus tahtoo saada ylivoiman jään ulkopuolella. Kesän aikana lisääntynyt keskivartalon hallinnan harjoittelu on tuottanut positiivisia tuloksia erityisesti hypyissä ja pirueteissa, siispä suunta pysyköön samana. Hyppyihin kaipaisin hieman lisää korkeutta ja lennokkuutta. Hankaloittavana tekijänä selkä ja alastulojalan puoleinen, eli oikea lonkka tahtoo kenkkuilla hyppyjen alastuloissa. Yritän nyt selvitellä syytä näin alkuvaiheessa, jos asialle voisi vaikkapa tehdä jotain. Lonkkaa vahvistavista liikkeistä tuskin olisi haittaa? Toisaalta alastulotekniikkaa lienee kai hyvä hioa jään ulkopuolella niin, että polvi joustaisi riittävästi ja tärähdys vaimentuisi. Vanhuus ei tule yksin.. Axelissa ja kaksoissalchowissa sellainen juuri ja juuri havaittavissa oleva kehittyminen jatkuu. Kummankin hypyn kohdalla huomaa sen, että tekniikka ei tule itsestään, vaan vaatii keskittymistä ja hakemista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esim. seitsemästä hypystä 3-4 menee tekniikan hakemiseen, yhden kohdalla oikea suunta löytyy, ja 1-2 onnistuu paremmin. Toivottavasti nämä luvut kääntyisivät jossain vaiheessa päinvastaiseen suuntaan. Kaksoisritti on raivostuttavan lähellä, eli alastulo pitäisi saada kuntoon. Yritän mielikuvaharjoittelun kautta keskittyä oikean jalan alastuloon, mutta käytännön tasolla vasen jalka käväisee aina jäällä. Se mokoma.. Kaksoisflipissä keskityn edelleenkin rotaatioasennon parantamiseen, mikä meneekin vähän paremmin, mutta ei toki puhtaasti. Pirueteissa kehonhallinta on mennyt parempaan suuntaan, mutta piruetit "sisäänpäin" eivät tahdo onnistua millään! Kisaohjelmassa käytettävä vaaka-biellman menee jo varmemmin kuin keväällä. Lisäksi olen ottanut "lentävän vaakapiruetin" projektiksi. Tämä projekti vain tahtoo aina päätyä siihen, että löydän itseni polviltani kummastelemassa miten tässä taas kävi näin. Hyppy-istuma menee ehkä hieman paremmin kuin keväällä, mutta korkeutta ja lennokkuutta kaivataan tähänkin.

Kuluneen reilu viikon tai parin aikana on selkeästi ollut jonkinlainen "jämähdyskausi", sillä kehitystä ei ole liioin tapahtunut, tai sitten se on ollut vähäistä. Tällaisina kausina on oma haasteensa pitää motivaatiota yllä, oli kyse sitten liikunnasta, soittamisesta tai opiskelusta.

Mitähän tänään? Koska treenit alkavat vasta viideltä, tässä ehtii hyvin ainakin tuijotella kandiesseetä. Nyt kun muutto lähestyy, on käytännön asioita hyvä tehdä pienissä erissä päivittäin aina tavarainventaariosta ärsyttäviin paperitöihin. No, nykyään jälkimmäiset ovat niin raskaita, että on löydettävä oikea verkkosivu ja kirjoitettava uudet tiedot merkittyyn kohtaan, ja klikattava sitten kohdasta "tallenna" tai "lähetä". Pahimmassa tapauksessa on myös tulostettava jotain. Hirveää! Viulun kanssa on viimeinkin tullut hieman uutta soiteltavaa, toisin sanoen Gavotti Suzuki -viulukoulun 6. osasta. Viime viikkoisen "konsertin" jälkeen jätin pelimannimusiikin hetkesi tauolle, oli tuo musiikki miten riemukasta tahansa. En ole ainoa jolla liikaa soitettu musiikki tulee korvista ulos, vaan myös naapurini. Kiitos heille kärsivällisyydestä!

Oikein mukavaa jo eilen alkanutta viikkoa kaikille, koitetaan pitää mieli virkeänä harmaasta ja sateisesta säästä huolimatta!


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Hyvä, paha isänmaallisuus

Jos jokin käsite sopisi loppumattoman runontulkinnan kohteeksi, niin ensimmäisenä mieleeni nousee "rasismi". Itse ymmärrän rasismin tarkoittavan syrjimistä tai muulla tavoin alistavaa tai alentavaa kohtelua ihonvärin tai ylipäänsä etnisen taustan vuoksi. Olen myös siinä määrin pilkunviilaaja, että en puhu "ikärasismista", vaan ikäsyrjinnästä, sillä rasismiin kytkeytyy sana "race", eli rotu. Kenties ikärotusyrjintää on olemassa, en vain osaa määritellä sen ilmentymistä. Usein myös nk. isänmaallisuus, eli nk. patrioottisuus näyttää kuuluvan yhdeksi rasismin osa-alueeksi. Kieltämättä harmillista miten käsitteet ja niiden ymmärtäminen ovat kulkeutuneet suuntaan, mikä synnyttään uusia, pääasiassa negatiivisia assosiaatioita. Näyttäisi siltä, että isänmaallisuutta on vähintää kahta eri tyyppiä. Toisessa omien juurien arvostaminen on oikeutetua, mutta se ei sulje pois muiden kulttuurien ja etnisten taustojen arvostamista. Toinen versio isänmaallisuudesta on luonteeltaan rasistista, siis käsitteen suppeamman määrittelyn mukaisesti. Olen ehdottomasti rasismia vastaan, mutta ulotan tasa-arvoisen ajatteluni myös yhteisiin pelisääntöihin, jotka eivät mielestäni katso taustaa tai/ihonväriä. Kenties olen hieman konservatiivinen ja ajautunut etäämmälle liberaaliusta, mutta näkisin yhteisten sääntöjen noudattamisen olevan varmin reitti sopuisaan yhteiseloon, ja sitä kautta myös ystävyyteen joka ei katso rotua, etnistä taustaa tai uskontoa.

Usein mietin, että onko ylpeys omista juurista muuttumassa tabuksi. Ylpeydellä tarkoitan tervettä ylpeyttä, mikä ei tarkoita pakonomaista tarvetta nousta muiden yläpuolelle. Tämä ylpeys on siis käytännössä samanlaista, kuin yksilö voi kokea itsestään. Hänen ei tarvitse olla sairaalloinen narsisti, vaan tyytyväinen ja jopa ylpeä itsesään sellaisenaan kuin hän on. Jos rehellisiä ollaan, en osaisi määritellä suomalaisuutta ilman riittävää miettimisaikaa, enkä varmaan sellaisen jälkeenkään. Suomalaisten kerrotaan olevan sitkeitä ja täynnä sisua. Valitettavasti sitkeys, sisukkuus ja ahkeruus ovat hieman harvinaistuneet, mutta silti näen tällaisia ihmisiä runsaasti omassa tuttavapiirissäni. Itse kuuluun johonkin välimaastoon. Olen ahkera, mutta ikävä kyllä valikoivasti. Sitkeyttä ja sisua minussa on, mutta toisaalta nämä piirteet muistuttavat ajoittain myös miltei raivostuttavaa itsepäisyyttä ja halua saada oma tahto läpi. Toisaalta nämäkään eivät aina ole ultimaattisen huonoja piirteitä? Arvostukseni suomalaista kulttuuria kohtaan kohdistuu ensisijaisesti taiteeseen, erityisesti musiikkiin aina Sibeliuksen ja Merikannon musiikista kansalauluihin sekä pelimannimusiikkiin. Myös suomalainen metalli on soinut aikoinaan paljon koneellani, vaikka nyt taukokausi onkin. Urheilukulttuuria en ehkä osaa arvostaa niin paljoa, vaikka itse urheilenkin aktiivisesti. En vihaa jääkiekkoa, vaikka siihen liittyvä vouhotus ajoittain kyllästyttääkin. Toisaalta se miten tämä laji yhdistää kansaa, on kaiketi määriteltävä positiiviseksi asiaksi.

On myös asioita, joita en suomaisuudessa osaa arvostaa. Mainittakoon varmuuden vuoksi, etteivät nämä asiat koske jokaista suomalaista. Suomalaisten kerrotaan olevan harvinaisten kateellista kansaa. Tähän valitettavasti yhdyn, ja myönnän itsekin sortuvani kateuden sielua syövään tilaan. Vaikka arvostan yhteisöllisyyttä, on vaikea ymmärtää miten toisen saavutukset sumentavat kaiken sen, mitä itse omistaa ja on saavuttanut. Suunta vie kohti vihaa, ja lopulta hyvien ystävyyssuhteiden tuhoutumista, samoin myös oman mielen. Rehellisyys mainitaan usein osaksi suomalaisia hyveita. Viime aikona seuratessani muutamian puolituttujen ihmisten toimintaa ja toisaalta myös eduskunnan toimintaa sekä politiikkaa yleensä, suomalainen rehellisyys on alkanut näyttää hivenen kyseenalaistelta. Luonnollisesti rehellisiä ja rehtejä ihmisiä on olemassa vielä runsain määrin, ja toivon heidän pääsevän selkeästi voiton puolelle.

Ajat muuttuvat ja suomaisuus muuttuu. Vaikka jotkut vanhat piirteet ovat kenties häventyneet, en koe häpeäksi olla suomalainen. Kenties olen liikaa kiinni menneisyydessä, mutta monet kansanlaulut ja klassisen musiikin sävellykset herättävät paljon tunteita, ja samalla sitä tervettä ylpeyttä suomalaisuuden puolesta. Silti ihailen monia kulttuureita ja niihin liittyviä piirteitä. Vaikka jättäminen mainitsematta antaakin negatiivisen nationalistisen kuvan, jokaisen ihailemani kulttuurin ottaminen esille pidentäisi tekstiäni romaanin mittaiseksi (eikä kirjoittaminen lyhyesti muutenkaan ole vahvuuteni). Kappale "Kotimaani ompi Suomi" on mielestäni herkistävän kaunis, vaikka ensirakkauden menetys onkin harmillinen kokemus. No, ehkä laulaja löysi uuden ja pysyvän rakkauden ensimmäisen jälkeen? Myös Finlandia -hymni nostaa kyyneleet silmiin, vaikka pidän jo itse sotaan joutumista häviönä. Mielestäni on upeaa, että Suomi sai säilyttää itsenäisyytensä, vaikka hinta olikin kova, ja toivoisin kovasti ettei sitä kaikkea tuskaa mitä sodan osapuolet joutuivat kokemaan, olisi koskaan tarvinnut käydä läpi. Olenko tällöin rasisti? Samalla on hienoa, miten helposti tänä päivänä voi tutustua eri kulttuureihin ja heidän edustajiinsa sekä antiinsa.

Isänmaallisuus joka näkyy rasistisina asenteina, suttuisina leijona -tatuiointeina ja halpoina koruina, kaikessa ilkeydessäni näen tällaisen väen ns. suomalaisena "valkoroskana". Jos itse ei ole valmis nostamaan takamustaan penkistä, on mielestäni turha syyttää muita osapuolia työttämyydestä ja kouluttautumattomuudesta. Työtä on vaikea saada, sen olen itsekin todennut. Toisaalta arkipäivien viettäminen läpikapakassa omaa elämää murehtien ja toisia syyttäen harvoin auttaa asiaa. Ehkä leijailen suomalaisuutta ajatellessa mieluummin hieman positiivisemmissa asioissa. Taiteen ja kulttuurin ohella pidän suomalaisesta luonnosta, erityisesti järvistä ja metsistä, mutta samalla myös peltomaisemasta, jota lapsuudenkotini alueella on runsaasti. Kaura ja ruis tekevät maiseman pehmeän virheäksi tuulen saadessa pellon lainehtiman. Tällaista katsoessani päässäni soivat suomalaisten säveltäjien kappaleet. Näitä maisemia esittelisin mielelläni kenelle tahansa muualta saapuneelle. Samalla uskon, että jos jotain päivänä näkisin vaikkapa Japanissa kirsikkapuut kukassa, minussa heräisi yhtä suuria tunteita.

Vaikka globaaliuteen liittyy yhtenäistyminen, toivoisin jokaisen kansan pitävän kiinni siitä terveestä isänmaallisuudesta. Jokaisella kansalla on oikeus olla ylpeä alkuperästään, mutta toisaalta myös velvollisuus olla katsomatta muita alaspäin. Yksilötasolla kansallisidentiteetti lienee tärkeä osa yksilön omaa identiteettiä ja ylipäänsä omaa itseään. Hän voi samalla ihailla muita, ja ottaa vaikutteita niin halutessaan. Yhteenvetona näistä ajatuksistani voisin siteeraata erästä määritelmää vapaudesta, mikä tosin ei ehkä mene aivan sanasta sanaan oikein, mutta sisältä sentään täsmää: "Vapaus on kyky olla alistumatta, mutta toisaalta myös kyky olla alistamatta ketään".

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Ohjeita taitorullaluisteluun osa 6: Hyppy-yhdistelmia, kukkopiruetti sekä jalkatreeniä

Nyt joudun hieman ripittäytymään ennen ohjeistuksen aloittamista. En ole harjoitellut taitorullaluistelua "jääkauden" alettua, mutta jos hyvin käy, lokakuussa asiaan tulee muutos mikäli salivuoron varaus onnistuu. Toisena harmillisena ilmiönä kannettavan näppäimistö on alkanut protestoida yhä enemmän hankaloittamalla joidenkin näppäinten toimivuutta. Vaikka olenkin lievästi lukihäiriöinen ja teen koomisia virheitä, ystävällinen läppärini edesauttaa tekstien huvittavuuden lisääntymistä. Näiden jaaritteluiden jälkeen siirryn "taitorullaluistelukoulun" kuudenteen osaan. Salchow -hyppy saa jäädä seuraavalle kerralle vielä, mutta tällä kertaa edessä on hyppy-yhdistelmiä, yhden jalan piruetti sekä treeniä jalkalihaksille.

Ennen yhden jalan piruettia eli ns. kukkopiruettia kokeilkaamme tavallista kahden jalan piruettia muutamia kertoja. Kun pyöriminen alkaa sujua, tehdään pieni variaatio, eli käväistään piruetin aikana niin kyykyssä kuin mahdollista, ja noustaan sitten ylös. Jos huumorintajua riittää, on vapaaehtoinen pyllähtäminen sallittua. Seuraavaksi yritetään varovasti nosta oikeaa jalkaa kukkoliuku -asentoon pyöriessä. Koska yhdellä jalalla pyöriminen voi tuntua aluksi hankalalta ja hieman pelottavalta, ei puhdasta asentoa tarvitse heti tavoitella. Pääsia että oikean jalan uskaltaa nostaa irti maasta. Pienenä muistutuksena vielä: ohjeistan itsekeskeisesti liikkeet niin päin kuin itse ne teen, mutta toinen suunta ei ole lainkaan virheellinen. Olen vain jämähtänyt pyörimään piruetit vastapäivään, samoin kuten hypyissäkin. Ennen ohjeistusta "viralliseen" kukkopiruettiin on hyvä muistaa, että piruetti taitorullaluistimilla on (monen mielestä) vaikeampaa kuin jäällä. Jotta piruetti onnistuisi, sirklauksesta on todellakin ponkaistava voimalla piruettiin, jotta pyöriminen onnistuu. Vaikka haluan kannustaa tämän lajin harjoitteluun, joudun silti varoittamaan ettei piruetti välttämättä onnistu ensimmäisillä yrityksillä. Riittävän voiman löytäminen vie aikansa, mutta harjoitteleminen on varmin tie onnistumiseen.

Kun pyörimiseen tulee riittävästi varmuutta, on aika kokeilla piruettia sirklauslähdöstä. 1. Sirklaa takaperin muutamia potkuja vasemmalle. 2. Jätä taaempi jalka ilmaan ja liu'u etummaisella jalalla sisäkaaressa. Suunta on siis nyt myötäpäivään. 3. Potkaise/astu vapaalla jalalla tiukalle ulkokaarelle, josta piruetti lähtee liikkeelle. Pidä vapaata jalkaa hetki sivulla, jotta oikea painopiste löytyy. Kädet ovat tässä vaiheessa vielä sivulla. 4. Vedä kädet rintaa vasten ja nosta vapaa jalka kukkoliuku -asentoon. 5. Kun piruetti on pyörinyt riittävästi, eli kun vauhti alkaa loppua, "astu" piruetista pois oikealle jalalle alastuloasentoon. Onnistuneessa piruetissa "ulostulossa" syntyy ulkokaari.

Valssihyppy-tulppi: Valssihyppyyn lähdetään takaperin sirklauksesta. Aluksi otetaan alastuloasento ja käännytään etuperin. Samalla kädet siirtyvät eteen auttamaan ponnistuksessa. Oikea jalka siirtyy taaksee ja se "heitetään" eteen kun vasemmalla jalalla ponnistetaan. Sitten asianmukainen puolen kierroksen käännös ja alastulo oikealle jalalle. Tällä kertaa alastuloasentoon ei jäädä, vaan vapaan jalan luistimen kärki viedään maahan. Paino siirtyy oikealle jalalle ja tästä lähdetään tulppiin. Ohjeistus saa hypyn kuulostamaan paljon pitkäkestoisemmalta kuin se on. Tulppi tehdään ilman sisäkolmosta heti valssihypyn perään. Jalkojen asentoa ei pahemmin tarvitse vaihdella, mikä tekee tulpin lisäämisestä helppoa. Hankalinta aluksi on ehkä keskittyminen kahteen hyppyyn, mutta suosittelen keskittymään hyppyihin yksi kerrallaan. Koska tulpin lisääminen käy helposti, voi tämän jälkeen kokeilla myös tulppi-tulppi -yhdistelmää. Ensimmäiseen tulppiin lähdetään sisäkolmosesta, ja toinen lisätään perään aivan samaan tapaan kuin valssihypynkin jälkeen. Tulppeja voi itse asiassa hypätä peräkkäin niin monta kuin suinkin pääsee.

Ja lopuksi pientä jalkatreeniä! Oli kyse sitten harjoittelusta jäällä tai asfaltilla, erityisesti hypyissä jalkalihaksia tarvitaan. Toistojen määrää en lähde tarkkaan määrittelemään, sillä jokaisella on oma lähtötasonsa. Suosittelen liikkeiden tekemistä sarjoissa, joita voi lisätä oman kehityksen mukaan, kuten myös toistoja. Lopuksi suosittelen lämpimästi huolellista venyttelyä. Tässä muutamia hyviä liikkeitä:
- Tavallinen kyykky joko painojen kanssa tai ilman
- Jännehyppy (ponnistus kyykystä vartalo suorana)
- Yhden kyykky vapaa jalka joko ojennettuna eteen tai ristissä takana
- Kyykky leveässä haara-asennossa (sisäreidet)
- Varpaillenousut molemmilla ja yhdellä jalalla joko tuen kanssa tai ilman. Myös painoa voi käyttää.
- Askelkyykky

Ensi kerralla tulkoon salchow ja mikäli surkea muistini riittää, ehkä pari uutta liukua myös. Myös askeleissa voisi olla aika siirtyä eteenpäin. Mukavaa harjoittelua, älkää luovuttako!



Liikut, siispä jaksat!

Viikko on taas vierähtänyt siihen ajankohtaan, kun minulla on aikaa kirjoitella mukamas ajatuksen kanssa, ja kun lukijani odottavat uutta, skandaalinhakuista tekstiä. Miten niin luulen itsestäni liikoja? Valitettavasti tulevaa tekstiä voi määritellä skandaalinhakuiseksi, mutta sorrun hieman avautumaan, mutta toisaalta toivon kanssaihmisten hyötyvän tästä enemmän tai vähemmän.

Kun ihminen urheilee ns. tosissaan mutta harrastelijatasolla, on sopivaa kategoriaa vaikea löytää. He joilla on rautaisin itsetunto, eivät todennäköisesti koe tarvetta määritellä itselleen sopivaa paikkaa, mutta minä ja muut jotka emme tuohon joukkoon kuulu, joudumme (tai pikemminkin ajaudumme) miettimään paikkaamme enemmän. Loppujen lopuksi moinen lienee turhaa, mutta minkäs teet jos vertailukohteita sekä "mitä jos" -kysymyksiä riittää. Näin lähes 31-vuotiaana keskiverto suomalaisnainen omaa enemmän tai vähemmän vakituisen työpaikan, puolison ja lapsia, tai vähintäänkin odottaa tai yrittää ensimmäistään. Muu on toissijaista, tai ainakin pitäisi olla. Kilpaurheilijoita tässä iässä on vähemmän, riippuen toki lajista.

Olen kuluneen muutaman vuoden aikana muuttunut varsin aktiiviseksi liikkujaksi. Ennen taitoluistelun löytymistä uudelleen poukkoilin eri lajien välillä, mutta en pitdä tuota etsintään turhana. Tankotanssi oli loistava löytö, ja usein harmittelen kun lajille ei löydy riittävästi aikaa. Aikaa oikeastaan löytyisi, mutta ajan hallinta on pahasti hakusessa. Olen aina ollut huono kokeilemaan yksin uusia asioita, ja olen äärimmäisen kiitollinen niille henkilöille, joiden tukemana uskaltauduin kokeileilemaan tankotanssia ja taitoluistelua. Harrastelijana olen kuitenkin huono "vain" käymään ja tekemään osana arkea. Oli kyse sitten musiikista tai liikunnasta, haluan kehittyä ja oppia uutta. Olen ollut viimeisen yli 20 vuoden ajan ollut tietoinen ettei minusta voi tulla ammattilaista näillä aloilla, mutta se tietoisuus ei ole lieväntänyt haluani kehittyä. Kehittymisen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa jatkuvaa liikettä eteenpäin, vain kykyä toteuttaa variaatioita jo opitusta. Toisaalta tämänkin voinee laskea etenemiseksi? Soittoharrastukseni on satunnaista, mutta liikunta pysyvämpää, vaikka toivoisin itsekurini riittävän soitamisen säännölliseen harjoitteluun niin pianon kuin viulun suhteen. Liikunta kuitenkin tahtoo saada pysyvämmän aseman. Käytän erilaiseen treeniin keskimäärin 0,5-3 tuntia päivässä, ja yritän pitää yllä ns. yleistä aktiivisuutta, mikä käytännössä tarkoittaa yhtenäisen istumisen vähentämistä. Kolme tuntia on kuitenkin yhtä harvinaista kuin pelkkä puolituntinen. Lasken siis mukaan leppoisan kävelyn paikasta A paikkaan B. Liikunta on keinoni rentoutua ja rauhoittua, tosin sekin riippuu lajista. Jäällä, taitorullaluistimilla, balettiharjoitteita tehdessä tai lihastreenin parissa keskityn pääasiassa itse tekemiseen, jolloin kaikki negatiivinen jää taakse. Kävellessä tai hölkätessä ajatukset voi kansankielellä nollata. Käytännössä vaikutus lienee hyvinkin samanlainen, kuin jollekin toiselle lukiessa sarjakuvia tai katsoessa tosi-tv -ohjelmaa.

Olen fyysisesti hyvässä kunnossa, sen uskallan väittää. En ehkä ns. huippukunnossa, mutta taso riippuu määrittelijästä. Jos mittarina on SM-taso, en ole täydellisessä kuosissa.Harrastelijatason mittakaavasta en tiedä. Harrastelijatason urheilijakaan ei välttämättä pääse helpolla. En todellakaan väitä, että ammattiurheilijan elämä olisi helppoa kaikkine paineineen ja odotuksineen. Minusta tuskin edes olis "oikeaan" kilpaurheiluun". Harrastelijaurheilijakaan ei toisaalta pääse helpolla. Hänen on tasapainoiltava muun elämän ja urheilun parissa, ainakin jos hän haluaa kehittyä. Olen yli-ikäinen kilpaurheilun suhteen. Haluan kilpailla taitoluistelussa aikuisten sarjassa ja siirtyä Silveristä Goldiin. Ilman riittävää harjoittelua tämä ei kuitenkaan onnistu. Koska en ole entinen kilparyhmäläinen, joudun opettelelaan monet taidot aikuisena ensimmäistä kertaa. Tämä ei ole mahdottomuus, muttaa vaatii paljon työtä ja harjoitteluaikaa. Liikunta ja erityisesti taitoluistelu on minulle tapa rentoutua, mutta toisaalta haastaa itseni. Luulen että se on sama asia, kuin jollekin toiselle kropan oikaiseminen sohvalle "Satuhäiden" tai "Salattujen elämien" alkaessa. En halua kritisoida näitä ohjelmia, vaan selventää niiden olevan samanlaista "aivot narikkaan" -materiaalia kuin luistelu minulle. Siinä missä jotkut haluat tietää kehittyykö joidenkin hahmojen parisuhde vai ei, minä haluan tietää tietää kehittyykö axelini  mininkään suuntaan.

Hyvä fyysinen kunto voi herättää varsi harhaanjohtavia illuusioita suhteessa henkiseen hyvinvointiin. Toistoa tai ei, en ole henkisesti hyvässä kunnossa, ainakaan vakaasti. Tietyt ongelmat nostavat päätään säännöllisesti, eivätkä niiden aiheuttaman oireet ole aivan mukavia. Olen äärimmäisen kiitollinen niille harvoille ihmisimille joille voin asiasta avautua, erityisesti puolisolleni ja sisarelleni. On niin helpottavaa, että he voivat ottaa vastaan toteamuksen "tämä päivä oli todella vaikea" ilman selityksiä tai tarkennuksia. Fyysinen hyvä kunto usein tahdotaan yhdistää loistavaan henkiseen jaksamiseen, mikä ei aina sittenkään kulje käsi kädessä hyvän fyysisen kunnon kanssa. Kuitenkin hyvä fyysinen kunto helposti herättää sellaisen illuusion, että henkilö itse olisi henkisesti vahva, jolloin hänen näin ollen tulisi selviytyä asiasta kuin asiasta täydellisesti. Itse koen todellisuuden aivan toisenlaiseksi. Jäävuorot ja mahdollisuudet treenata lajeja joista pidän, eivät ole itsestäänselvyys. Haluaisin vieläkin aloittaa aikuisbaletin, mutta todennäkäisesti saan tyytyä Yuotuben ja kirjaston opetus -CD:hen. Toisaalta en pidä tätä huonona ratkaisuna, päinvastoin. Ehkä 40-vuotiaana voin lisätä tanssin ohjatun harjoittelun osaksi arkeani.

Harrastelijaurheilija ei aina ole henkisesti mitä parhaimmassa kuosissa, vaikka säännöllinen harjoittelu ja itsekuri antaisivatkin niin ymmärtää. Ilmiö ei rajoitu pelkkään urheiluun. Aikuisena ns. "vakavasti" harrastaminen vaatii paljon uhrauksia, luopumisia ja ennen kaikkea sinnikkyyttä. Tekstini sävystä huolimatta tavoitteena ei ollut katkeroituminen. Kun kyseessä on aikuinen ja harrastelija, on kyseessä myös hänen oma valintansa. Toisaalta harrastus voi olla myös yksi unelmista, vaikka ei olisikaan saavuttanutkaan kagoriassa. Onko kilpailevalla aikuisharrastelijalla lupa väsyä sen kaiken keskellä, missä hän joutuu selviytymään?  Ikähaarukka on laaja, ja näin ollen myös elämäntilanne voi vaihdella. Kyseessä voi olla keski-ikäinen aloittelija tai jatkaja. Oli ikä mikä tahansa, mielestäni tavoitteita ja unelmia ei tule deletoida. Toki joitain realiteetteja on tärkeä ottaa huomioon, sillä taitoluistelu ei ole laji helpoimmasta päästä (kuten moni muukaan laji). Mikäli taitoluistelussa haluaa edistyä, uskallaan väittää, että oheisharjoittelu on välttämätön osuus jääharjoittelusta. Jos siis haluaa kehittyä, on vapaa-ajasta annettava paljon. Oletan että sama pätee myös muissa taitolajeissa.

Itse harjoittelen jäällä aina jos mahdollista, ja teen oheisharjoittelua mahdollisuuksien mukaan.Harjoittelu vie oman tuntimääränsä viikosta, mutta on toisaalta selkämmin määrteltävissä kuin vaikkapa opiskeluun käytettävä tuntimäärä. Opiskeluun käytän niin paljon aikaa, kuin tehtävä X vaatii. Vastoin kuten tarkoin rajattu jääaika, opiskeluajalla ei ole "dead linea", ellei kyse ole tehtävän palautusajasta. Taitoluistelu on omalla tallaan identtinen. Opitun asian aikaa ei voi arvioida. Lisäksi mahdollisuus harjoitella ei ole samaa tasoa kuin lapsilla ja junioreilla, vaan suuri osa harjoittelusta jää omaksi projektiksi. Esimerkiksi viime vuonna kävin yleisövuoroissa ja taitoluistleijoille järjestyllä (kerran viikossa) jäällä yhteensä 3-4 kertaa viikossa. Ohjattua harjoittelua oli kahdesti viikossa, mikä on oikeasti todella paljon, ja olen nykyiselle seuralleni äärimmäisen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. -Puhumattakaan ohjaajamme lähettämistä ohjeista kesäharjoittalua varten. Vaikka paljon jäikin omalle vastuulle, tämä seura teki niin paljon kuin mahdollista, ja varmasti vähän enemmänkin.

Saako harrastelijaurheilua väsähtää? Hän hölkkää pitkiä lenkkejä ja jaksaa harjoitella lajiaan iltamyötään. Luulen että fyysinen hyvä kunto herättää sellaisen illuusion, että kyseinen henkilö olisi myös henkisesti vahva. Minä en en kuulu tällaisiin ihmisiin. Väsyn ja "hajoan" henkisesti miltei säännöllisesti. Liikunta antaa minulle  voimia, mutta ei sentää tee minusta niin voimasta, että jaksasin ja jaksaisin. Toivon näiden sekavien pohdintojen myötä jokaisen harrastelijatason urheilijoiden (myös ns. raskaan sarjan), että heillä on lupa väsähtää. Me joudumme "pyörittämän" useaa asiaa yhtä aikaa. Kuka työtä, kuka perhettä ja kuka näitä kaikkea kerralla ja ja jotain muuta päälle. Tässä kaikessa on niin paljon tekemistä ja painetta, että väsyminen lienee täysin terve ilmiö.

-P.S Näppikseni toimii edelleenkin.. omalla erityisellä tavallaan.

perjantai 5. elokuuta 2016

Ensitapaaminen "pikku-ukkelin" kanssa treenikuuumisia

Olin aloittaa kirjoituksen perinteiseen tapaan, eli "viikko on taas vierähtänyt nopeasti, mutta leppoisasti loppua kohti". Nopeudesta voin kyllä olla samaa mieltä, mutta leppoisuus oli hieman pienemmän roolissa, vaikka sen puuttuminen oli kaikkea muuta kuin negatiivinen ilmiö. Pitkän ja raskaan työn jäljiltä sisareni perheeseen syntyi "pikku-ukkeli", miksi häntä vaistomaisesti kutsuin ja tulen varmasti kutsumaankin. Kun poika on teini-iässä, hän saattaa antaa tädilleen hieman negatiivista palautetta tämän nimen käytöstä. Kuten olen useaan otteeseen todennut, olen äärimmäisen kyyninen enkä liikutu helposti. No, kun astuin sairaalan huoneeseen sisälle ja näin sisareni kunnossa ja pikku-ukkelin retkottamassa vatsan päällä, oli suuren työn takana nieleskellä kyyneleitä. Vaikka minulle on yksi ja sama mitä sukupuolta lapsi on, myönnän että hauska suunnitella "äijäpuoleni" tuomista esille. Luonnollisesti isosisko ei tule jäämään ilman tätinsä huomiota, sillä hänhän alkaa olla virallisesti niin iso tyttö, että tulevana vuonna pääsee/joutuu kanssani jäälle. Ai miten niin yritän manipuloida uusia sukupolvia tämän lajin pariin? Toinen herkistymiseen altistava tilanne syntyi silloin, kun tuore isosisko silitti varovasti pikkuveljen vatsaa ja lauloi tälle kauniin hennon heleällä äänellään.

Muuton suhteen asiat selviävät hiljalleen ja yksi kerrallaan. Maanantaina poikkesin hakemassa opiskelijakorttiin uuden lukuvuositarran sekä palauttamassa edellisen tehtävänä kirjan yliopiston kirjastoon. Olen myös yrittänyt tehdä suunnitelmia syksyn opintoja ajatellen. Kun avasin kandityöni tauon jälkeen, kokonaisuus näytti sekavalta, mutta yritän saada kokonaisuutta kohti järjestystä turhia panikoimatta. Vaikka harrastusten pitäisi olla täysin toissijaisia, taitoluistelun jatkaminen on aiheuttanut paljon päänvaivaa. Pk-seudulla hinnat ovat korkeammat ja aikuisluistelun tarjonta ja harjoitusajat ovat aivat toista luokkaa kuin nkyisellä paikkakunnalla. Muutama sopiva seura löytyi, mutta joudun valitsemaan korkean kausimaksun, myöhäisen harjoitusajan tai kaukana sijaitsevan harjoitusajan väliltä. Nyt jos koska arvostan nykyisen seurani tarjontaa aikuisluisteluns suhteen! Toisaalta en voi liikaa kritisoida uusia seuroja, sillä en ole kokeillut harjoittelua muualla. Periaatteessa voisin jatkaa harjoitellua nykyisessä seurassa, mutta junamatka tekee hommasta hintavaa ja aikaa vievää. No, ehkä tämäkin solmu vielä aukeaa. Toisaalta junalippujen kanssa hinta nykyisessä seurassa nostaisi hinnan samalla tasolle kuin pk-seudulla.

Jääkausi on käynnistynyt mukavasti, tosin yleisövuorojen varassa. Toisaalta näin alkuun vähän vähempi harjoittelukerta voi olla hyvä tapa palata lajin pariin. Axel ja kaksoissalchow kehittyvät hiljalleen, vaikka työtä on vielä paljon. Axelissa rotaatioasento on paranemaan päin, mutta lennokkaaseen hyppyyn on vielä matkaa. Kaksoissalchowissa tekniikka ei ole vielä iskostunut, mutta löytyy yleensä pienen korjailun myötä. Kopahdus kuuluu monessa hypyssä, mutta hypätessä riittävän korkealle alastulo on selvästi parempi. Kaksoisritin suhteen alan olla toiveikas, ja uskaltaudun asettamaan tavoitteeksi sen onnistumisen (ei tosin puhtaasti) tämän vuoden puolelle. Tällä hetkellä rotaatio jää hieman vajaaksi ja alastulo yhdelle jalalle on vielä hakusessa, mutta selvästi aiempaa lähempänä. Lentävä vaakapiruetti on myös liittynyt harjoiteltavien liikkeiden joukkoon, ja menee paremmin kuin vuosi takaperin jolloin en uskaltanut edes hypätä. Hyppyä seuraava piruetti taaksepäin ei vielä pyöri kunnolla, mutta on ollut suuri saavutus uskaltaa hypätä. Jos siis harjoittelu tulee onnistumaan myös muuton jälkeen, kenties tulevina kausina voisi uskaltaa haaveilla edistymisestä. Toisaalta mukaan mahtuu pakostikin harjoituskertoja, joina liikkeet eivät yksinkertaisesti onnistu, eikä selkeää syytä löydy. En kuitenkaan usko että "nihkeä" harjoituskerta olisi hyödytön ja kalliin harjoitusajan hukkaamista, sillä sellaisina kertoina henkinen puoli on parhaiten kehitettävissä. Syksyn projekteina ovat siis axelin ja kaksoissalchowin hiominen, kaksoisritti yhdelle jalalle alas, lentävän vaakapiruetin toisen piruetin parantaminen sekä vauhdin lisääntyminen askeleissa. Kilpaileminen jäänee kevään puolelle, mutta yritän uskaltautua harjoittelemaan myös ohjelmaa, mikä toistaiseksi on sama kuin keväällä.

Näiltä näkyminen lienee turvallista siirtyä viikonlopun viettämisen pariin. Tänään päivän "suunnitelmiin" kuuluu liikkumista ja soiton harjoittelua sekä kotitöitä. Jos huomenna sää sallii, onkin tiedossa reissu Espooseen ulkoilun ja hyvällä onnella shoppailun merkeissä. Tämän äärimmäisen laiskan shoppailijan on nimittäin aika katsoa kaappiin pari ..ööh.. käyttävaatekappaletta.