Urheilu..
treenatessa kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Joskus sattuu
pahempia haavereita, mutta joskus taas kiusallisia tilanteita. Helpot
liikkeet menevät pahasti metsään, välineet hajoavat kuin
itsestään, kroppa päätyy asentoon josta ei pääsekään pois
jne. Luulen että monella on kokemusta edes jostain. Pienenä
mahdollisuutena avautumisiin, päätin avautua tilanteista, joissa
tosiaan ”vähän” nolotti..
Se
hyppy alkoi hyvin kunnes..
Olipa
kerran.. no, ihan tavallinen jäävuoro. Harjoittelin ohjelmaani,
joka alkaa lähesvaihdittomasta, mutta YKSÖISritistä. Pehmeä
aloitus siis, ja sen hyppään vaikka silmät kiinnit. Tai ehkä en..
No, toinen silmä ummessa ainakin. Eräänä päivänä valtakunnassa
jokin oli vinksallaan. Tuo helppo hyppy nimittäin päätyi mitä
komeimpaa perslaskuun. Ilmeisesti siirsin painopistettä reippaasti
kantapäälle alastulossa. Sen pituinen se, ja todennäköisesti
pieni häpeän puna nousi poskille, mutta onneksi sitä seurasi
hervoton nauru ja kirjaimellinen peppukipeys.
Rysähdys
perusliikkeissä
Tässä
vaiheessa mm. kolmoset ja valssiaskeleet sujuvat jo ilman
kummoisempaa pohdintaa. On kuitenkin päiviä, joina varmakin liike
menee mystisesti pieleen. Yleensä näistä kärsivät ahteri tai
polvi. Tavallisesti kaatuminen tapahtuu yhtäkkiä ilman mitään
selkeää syytä. Ja jotta ajoitus olisi täydellinen, näitä sattuu
yleensä harjoittelun alkupuolella.
Ylätaljalta
turpaan
Kuntosalilaitteet
osaavat olla harvinaisen väkivaltaisia! Muun muuassa ylätaljan
tanko mojautti joskus huuleni yläpuolelle oikein nätin täplän.
Luonnollisesti vika ei voi olla käyttäjässä, joka täydellä
vauhdilla kiskaisi tangon päin pärstäänsä. Pitännee nostaa
asiasta metakka..
Levypaino
selätti –kirjaimellisesti
Selkätreeniteline
se vain pysyi varattuna, enkä millään kehdannut mennä väkisin
vuoroa pyytämään. Olen aina kokenut selkätreenin hankalaksi, siis
jos treenin on tarkoitus myös tuntua lihaksissa. Yleensä tykkään
tehdä treenin kyseisellä penkillä levypainon kera. Vatsaltaan
maaten hommasta ei tullut tietenkään mitään, mutta pakkohan sitä
oli kokeilla.
Ja
sitten se nerokas idea tuli mieleen! Pidetään levypainoa niskan
takana! Itse asiassa tämä oli hyvä ja toimiva idea, mutta sitten
tuli mutkia matkaan. Kuinkas sen painon saa takaisin lattialle?
(olkapää edelleenkin hieman epäkunnossa) Lopulta pääsin tuosta
mokomasta eroon kiemurtelemassa joka suuntaan. Loppujen lopuksi paino
muksahti etukautta alas. Kukaan paikalla olleista ei loukkaantunut.
Olin (luojan kiitos!!) tosin ainoa paikalla oleva.
Vaahtosammuttimen
kokoinen luistelija taklasi
Juu.
Tämä tapahtui viime joulukuussa näytösharkoissa. Me
aikuisryhmäläiset kuuntelimme kiltisti ohjaajan neuvoja puvuista,
saapumisajoista yms. Yhtäkkiä joku, eli minä kaaduin alaselkäni
päälle, ja harvinaisen korkealta. Syy: taklaus. Tai kamppaaminen?
Olin vihaisesti kääntymässä mokomaa hurjastelijaa kohti
sanoakseni hänelle pari valittua sanaa. Jalkojeni juuressa olikin
sitten valehtelematta maksimissaan neljävuotias luistelukoululainen.
Tuleva pikaluistelija tai hyökkääjä ilmeisesti..
Liikunta
on vaarallista puuhaa, ja erityisesti maine on jatkuvasti vaarassa
tulla menetyksi. Toisaalta ehkä tämä opettaa, että kehittyminen
ei ole ainoastaan lajiteknistä etenemistä tai kunnon kohoamista.
Kehitys on ilmeisesti myös kykyä nauraa itselleen ja näille
hivenen kiusallisille tilanteille. Mustelmat ja ruhjeet paranevat
kyllä ajan myötä, mutta vie aikansa ennen kuin häpeä kirpaisee
vähemmän. Mutta toisaalta.. sattuuhan tällaista jokaiselle..
luulisin???
Onko joku muu löytänyt itsensä treenatessa tilanteista, jotka olisivat voineet jäädä väliinkin..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti