Minimalismihaaste: Liika tavaramäärä ahdistaa, mutta olisiko minusta siihen?

Minimalismi näyttää olleen puheenaiheena jo pidemmän aikaa. Myönnän kiinnostuneeni asiasta, mutta oikeastaan ennen kuin ehdin kuulla itse käsitteestä. Erityisesti muutaman kuluneen vuoden aikana olen kokenut pienemmän tavaramäärän rauhoittavaksi. Tämän ymmärrettyäni alkoi naurattaa. Jo lapsesta asti olen pitänyt suurta tavaramäärää stressaavana, ja mikä hauskinta: erityisesti ala-asteiässä sitä tavaraa todellakin oli!

Leluja lattiasta kattoon!

Leikin leluilla ehkä nykypäivän perspektiivistä nolostuttavan pitkään. Mutta silloin se oli ”normaalia”. Ehkä kuudesluokkalaiset alkoivat siirtää lelunsa säilöön, mutta esimerkiksi alle 12-vuotiaista moni leikki leluilla, ehkä suurin osa. Taisimme yhden kaverini kanssa 7-luokkalaisina kokeilla mukamas salaa leikkiä Barbie -nukeilla. Omalla kohdallani kokeilu tuotti pettymyksen: leikkiminen oli muuttunut ”aneemiseksi”, eikä se ollut enää hauskaa.

Oma lapsuuteni sijoittui 80 -ja 90-luvulle. Tuolloin lisääntyivät erityisesti sellaiset lelut, joihin tuli kerätä lisätarvikkeita. Näihin kuului esimerkiksi Baby Born -nukke, jonka oheiskrääsä meni surkeasta laadusta huolimatta hienosti kaupaksi. Nukelle ei kuitenkaan ostettu erikseen lelukaipasta vaippoja, vaan minun ja kavereiden vanhemmat ostivat urhoollisesti ”oikeita” vaippoja lähikaupasta. Vaikka tekstini saattaa antaa asiasta negatiivisen kuvan, olen aina ollut kiitollinen vanhemmilleni (vaiko joulupukille?), sillä minun ei koskaan tarvinnut pahemmin hävetä jonkin lelun puuttumista tai kadehtia muita. 

Ja se tavaran määrä.. se oli järkyttävä! Ja koska moni lelu vaati näitä ihania lisäosia, muoviroinaa todellakin oli siellä täällä vaikka miten siivosi. Vaikka leluilla leikkimisen aika näyttää vähentyneen, jollain kierolla tapaa pidän sitä hyvänäkin asiana..

Entäs nyt?

Nykyinen asunto on kolmio. Puolison kanssa yhteisymmärryksessä olemme pitäneet tavaramäärän pienehkönä. Poikkeus tästä on vierashuone/puolison tyttären huone. Niin no, jonnekihan ne soittimet, työpöytä ja kuvataidetarvikkeet pitää sijoittaa?

Ehkä joku pitäisi esimerkiksi olohuonetta liian tyhjänä, mutta itse pidän siitä.

Voisinko ryhtyä tavaran systemaattiseen vähentämiseen?

Kyllä ja en. Esimerkiksi vaatteista laitan pois tai keräykseen säännöllisesti selkeästi käyttämättömäksi jääneitä vaatteita. Koriste-esineissä nousee haasteeksi potentiaalinen tunnearvo. Jos olen saanut jonkun nätin koristeen lahjaksi, en suoraan sanottuna kehtaa laittaa sitä pois tai esimerkiksi myydä kirpparilla. Jälkimmäiseen syy on yksinkertainen: Pelkään että antaja pongaisi ja tunnistaisi esineen. Ja mikähän tähän on todennäköisyys jos esine on saatu esim. 15 vuotta sitten..

Toisaalta valehtilisin niin lukijoille kuin itsellenkin, jos väittäisin että mitään poistettavaa ei olisi, siis muutakin kuin lahjoja. Perimmäinen ongelma ei siis ole niinkään haluttomuus luopua, vaan laiskuus aloittaa. Toisaalta (taas kerran) vähennysprojekti on pysynyt jatkuvana, eikä uutta ole pahemmin tullut hankittua. Nuo kuvataidevälineet ovat vain oma haasteensa, eli joku säilytyspaikka pitäisi kehitellä..

Poikkeuksena ”kaksiulotteiset” esineet

Matot, taulut, juhlisteet yms. ovat poikkeus. Tosin näissäkin noudatan mielelläni seesteistä ja rauhallista linjaa, ellei esim. taulu ole pienehkö ja keskellä tyhjää seinää. Tällä hetkellä matoissa pitämme väriskaalan vaaleana, sillä lattia tumma, sellainen ruskeanharmaa. Ei siis ihan perinteisen puuparketin värinen.

Mutta esimerkiksi mitään keskelle lattiaa laitettavaa sohvapöytää tms. en kaipaile. Jotenkin pidän siitä, että tilassa ei ole ”esteitä”.

 Tällainen pongattiin Sotkasta ja vielä puoleen hintaan!

Ekologinen ulottuvuus?

Niin no, ainakin uusien tavaroiden hankkimisen vähentäminen kaiken järjen ja logiikan perusteella lienee ekologinen vaihtoehto. Toisaalta viime aikoina kaiken uuden hankkiminen on jäänyt vähemmälle, enkä mitään ole pahemmin kaipaillut. Tosin kotityöpisteeksi olen harkinnut pientä baaripöytää. Oluttuoppia tms. en kaipaile mukaan, vaan työpistettä jossa voisi työskenellä myös seisten, ja veisi mahdollisimman vähän tilaa.

Aina jos mahdollista, hankin mieluummin käytettejä (mutta hyväkuntoisia) huonekaluja yms. Nettikirppareilla lienee kuitenkin hyvä olla varovainen, sillä ”hyväkuntoinen” käsitteenä voi tarkoittaa eri ihmisille vähän eri asiaa. Ja sitten on tietenkin se (tavallisesti) tosiasia, että laadukas tavara kestää pidempään. Eli joissain tapauksissa uuden hankkiminen ei välttämättä ole huono ajatus.

Millaisekseni tämän asunnon lopulta haluaisin?

Kuten joskus olen varmaan täälläkin todennut, sellainen täysin skandinaavinen sisustustyyli on meikäläisellekin turhan vilpoinen. Pidän väreistä, mutta hillityistä sellaisista. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa ainoastaan valkoista ja harmaata. Pidän kuitenkin hillityistä kuoseista, mutta villimpi menee piristävänä yksityiskohtana yksivärisyyden keskellä.

Pidän siitä, että jokainen huone on vähän eri värinen. Keittiöstä puuttuu toistaiseksi selkeämpi linja. Jos jotain sinne toivon löytäväni, niin uudet verhot. Ja kenties läppärini ja ylipäänsä työpisteeni pois pöydältä.. Ja kuinkahan pitkään olen tätä suunnitellut??

Toisaalta en usko että olisin koskaan 100%:sen tyytyväinen, vaan projekti tulee olemaan niin ikään kestoharrastus. Mikäs siinä!

Millaisessa asunnossa te viihdytte?