Varoitus: luvassa arkaluontoinen aihe, nimittäin rasismi. Käsitteenä tämä on moniulotteinen, mutta virallisesti rasismi määritellään syrjimiseksi ihonvärin, etnisen taustan tai ylipäänsä "ulkomaalaisuuden" perusteella. Kielellisesti sana viittaa syrjimiseen rodun perusteella. Asuin vuosia pk-seudulla, missä monikultuurisuus ja erilaisuus olivat arkipäivää. Toki on asuinalueita, joissa asukkaat muodostavat vähemmän monikulttuurisen kokonaisuuden. Mutta jos koet että sinulla taipumus pahoittaa mielesi, suosittelen lämpimästi että lopetat lukemisen tähän.
Myönnän että aivan ensimmäisenä vuotena tähän oli totuteltava, sillä tätä edeltävä kotipaikkani oli varsin yksipuolinen. Ns. kantasuomalaiset olivat todella suuri enemmistö. He jotka eivät siihen kuuluneet, herättivät huomiota. Heihin yritettiin olla kiinnittämättä huomiota, mutta erityisesti lapsena oli saatava katsoa edes salaa vaikka tuijottaminen oli kiellettyä. Jos totta puhutaan, taisin olla jo kouluikäinen kun näin "livenä" ensimmäistä kertaa tummaihoisen ihmisen.
Kuplassa kasvaneen asenteet
Omiin asenteisiiin vaikuttivat vanhempien ja läheisten sekä koulun puolelta annettu kasvatus: ketään ei syrjitä hänen ihonvärinsä, syntyperänsä, uskontonsa, ulkonäkönsä yms. vuoksi. Voin rehellisesti myöntää käyttäneeni lapsena sanaa "homo" haukkumasanana. Tosin en tiennyt mitä kyseinen sana tarkoittaa. Ihonvääriin liittyvistä sanoista havaitsin varhain jotain vaikeasti tulkittavaa. Jotenkin aistin että joitain sanoja ei saisi käyttää. Jos joskus käytin, ns. väärien sanojen valinta tehtiin selväksi. -Hyvä näin.
Tämä ns. asennekasvatus muokkautui iän ja käsityskyvyn mukaan. Kun käsityskyky laajeni iän karttuessa, myös kasvatusta saatettiin monipuolistaa. En kuitenkaan koe tulleeni aivospestyksi, sillä minulle perusteltiin asiat hyvin. Perustelut eivät siis ollee propagandaa, vaan loogisia ja järjellisiä toteamuksia tyyliin "mitä se on meiltä pois jos joku on erilainen?".
Monikulttuurisuuteen liittyvien kokemusten kannalta olin 19 ikävuodesta huolimatta täysi lapsi kun muutin opiskelun perässä pk-seudulle. Oli vuosi 2005. Ensimmäinen asuinpaikkani oli Pohjois-Haagassa, mistä 2010 muutin Itä-Helsingin alueelle. Jälkimmäistä kauhisteltiin. Myönnän että paikallisen väestön rakenne oli todella monipuolista ainakin Pohjois-Haagaan verrattuna. Lapsuuden kodin ympäristöä ei parane edes mainita. Oli eksoottista jos joku oli yli 50 kilometrin päästä.
Toisaalta juuri ne lapsena kuullut perusohjeet auttoivat sopeutumaan alueelle jossa monikulttuurisuus oli todella nähtävissä. Toisaalta ensimmäisen kerran hieman perinteisestä suomalaisesta nimistöstä poikkeavat etu- ja sukunimeni eivät herättäneet huomiota. Korkeintaan kysyttiin asiakaspalvelutilanteissa haluanko hoitaa asiani suomeksi vai ruotsiksi. Hämmentävää mutta huomaavaista! Tästä voinee päätellä kuinka moni lapsuuden kotini seudulla puhui muuta kuin suomea.
Muuttaminen alueelle jossa yhtäkkiä olikin erilaisia ihmisiä ja eri kulttuureista oli eräänlainen elämys. Toki rauhattomalla alueella oli osattava olla myös varovainen, mutta rauhattomuuden taustalla oli niin monia eri tekijöitä. Ns. lähiö -ilmiö. Monikulttuurisuus ja erilaiset ihmiset tekivät oloni jollain tapaa turvalliseksi. Tyypillisin minua luonnehtinut adjektiivi ei hyvässä mielessä on vuosi kausia ollut "outo". Yritin erityisesti teininä epätoivoisesti sulautua joukkoon mutta huonoin tuloksin. Nuorena aikuisena yritin olla mahdollisiman erilainen. Sen aikaisella asuinalueella minusta tuntui ettei tarvitse miettiä pitääkö sulautua joukkoon vai olla ns. vastarannan kiiski ollakseen jotain. Harmi että anoreksia ja mielenterveysongelmat olivat silloin huonossa tilassa. Pääkoppani sisällä tapahtuvat asiat veivät sen vapauden minkä asuinympäristö olisi antanut.
Nykyisen asuinpaikan asenteet
Asun tällä hetkellä jo lapsuudesta tutulla alueella missä vietin paljon aikaa mm. koulun ja taitoluistelun merkeissä. Tämä tyypillinen pikkukaupunki. Väestö ei erityisen "monenkirjavaa". Tällä en viittaa ulkoisiin asioihin. Maahanmuuttajien määrä on todella pieni ja pääasiassa täällä kuulee vain puhuttavan vain suomea. Asenteet täällä vaihtelevat. Osalla asenne ja puheet ovat räikäesti rasistisia. Itse perustelen tämän puheilla ja nimityksillä jotka ovat vain ja ainoastaan negatiivisia ja halventavia sekä täynnä stereotypioita.
Osa taas suoraan sanottuna naurettavia, anteeksi vain. Tällä viittaan osoitteluun ja päivittelyihin jos joku sattuu näkemään ei-suomalaiseta vaikuttavan henkilön. Viis siitä sattuuko kyseinen henkilö olla esim. 3. Suomessa asuvan sukupolven edustaja. Rasismia tämäkin, mutta jotenkin tunnen enemmän myötähäpeää sellaista osoittelua kohtaan. Ja ei, kyse ei ole alle kouluikäisistä.
Osalla asenteet taas ovat neutraaleja, mkä osaltaan johtuu kenties siitä, että asuinpaikkani väestössä ei tosiaan ole silmin havaittavissa montaakaan eri kulttuuria. Korkeintaan eri paikkakunnilta saapuneita. Moni heistä on asunut täällä koko elämänsä, tai vaihtoehtoisesti lähialueilla.
Jos jotain yhtäläistä voin todeta, harvalla tuntuu olevan konkreettista kokemusta monikulttuurisessa ympäristössä asumisesta. En omilla kokemuksillani ole aikeissa nousta kenenkään yläpuolelle, sillä enhän koskaan osallistunut mihinkään. Seurasin vain sivusta ja katselin kiinnostuneena. En keskustellut enkä kysellyt. Vasta muutama vuosi sitten sain mahdollisuuden käydä todella onnistunutta dialogia muslimin kanssa islamista ja kristinuskosta. Keskustelu oli maanläheistä ja ennen kaikkea onnistunut. Harmi sinänsä etten ole onnistunut hankkimaan tällaisia kokemuksia enemmän.
Ääripäitä
Mikä itseäni häiritsee, on ääripäiden keräämä väen määrä. Minulla on ajatuksia jotka osa saattaa mieltää rasistisiksi. Itse puhun tasa-arvosta. On tiettyjä perussääntöjä joiden mielestäni tulee koskea kaikkia, samoin niiden sääntöjen rikkomisesta tulleiden seuraamusten. Luen mukaan myös mahdolliset mielenterveyteen yms. liittyvät tekijät.
Varastaminen ja väkivalta ovat aina väärin, tosin täysin todistettavissa ja perusteltavissa oleva itsepuolustus on eri asia. Tällaisessa tilanteessa tapahtunut on mielestäni silti tutkittava tarkoin. Raiskaus ei todellakaan ole koskaan uhrin vika. Jos toinen sanoo "ei" vaikkakin viime hetkellä, se todella tarkoittaa "ei". Myös rattijuopumus on rikos, vaikka alkoholismi miten määritellään sairaudeksi. Rikos on aina rikos.
Sitten on toinen ääripää, jota esiintyy varmasti kaikkialla syntyperään ja kulttuuriin katsomatta. Ne jotka eivät edusta ns. omaa joukkoa, ovat aina alempana. Usein tähän liitetään vetoaminen heidän saamiinsa etuihin, työpaikkoihin yms. Näin äitiyslomalaisena (en voi sanoa että olisi yhtä lomaa) koen saavani valtiolta aivan riittävästi tukea millä pärjään mainiosti. Mieleeni ei tulisikaan alkaa valittaa tai pohtia ketkä kaikki saavat enemmän tukea kuin minä.
Pohdintaa
Lopuksi haluaisin avata hieman mitä nationalismi itselleni tarkoittaa. Nationalismi, natsismi ja rasismi menevät harvinaisen monilla sekaisin. Itse pidän nationalismia positiivisena asiana, mutta rasismi on riisuttava siitä pois. Oikeastaan näen nationalismin merkittävänä osana monikulttuurisuuden toteutumista. Toisaalta nationalismillakin on useita suuntia. Esimerkiksi nk. laajenemishaluista nationalismia en aja takaa. Omassa pienessä kuplassani ei taida olla tilaa imperiumeille.
Jotta monikulttuurisuus toteutuisi, jokaisen kulttuurin edustajan tulee omata myös ns. tervettä rakkautta omaa syntyperäänsä kohtaan. Tähän ei siis liity muiden kulttuurien tai ihmisten syrjiminen, vaan pikemminkin samaan aikaan mielenkiinto sekä heidän että omaa kulttuuriaan kohtaan. Näin lopputuloksena on parhaassa tapauksessa dialogi. Itse koen onnistuneimmat dialogit mahdollisuuksiksi kysyä ja kertoa. Tämä vaatii osapuolilta vain mahdollisimman täydellistä objektiivisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuultua vastausta ei arvostella, vaan pohditaan ja sanoitetaan oman käsityksen laajentamiseksi.
Kun elämä on taas mallillaan eikä jokainen palanen ole enää hajallaan, kaipaan välillä pk-seutua. En tiedä haluaisinko asua siellä, sillä alueen hektisyys ei tehnyt minulle hyvää. Tai en oikein oppinut elämään siinä. Ehkä viihtyisin jos oppisin. Monikulttuurisuutta kaipaan usein. En välttämättä saisi vieläkään aikaiseksi käydä yhdessäkään tapahtumassa, esityksessä, näyttelyssä yms, mutta tykkäisin katsella vaikkapa päivälenkin ohessa. No, ehkä syksymmällä voisi sinnekin reissata. On parikin aluetta joissa olisi mukava käydä pitkästä aikaa.
Tähän lopuksi totean vielä jotain mikä peräti nauratti: mistä minä tiedän millaista näillä mukamas tutuilla alueilla on nykyään? Enhän ole asunut tai edes käynyt paikan päällä lähes kolmeen vuoteen. Muutettuani eron jälkeen maalle ylipäänsä ihmiset alkoivat olla harvinaisuus. Ne joita näin, olivat tuttuja. Sitten muutin nykyiselle asuinpaikalleni. Koko aikana olen käynyt pk-seudulla vain kahdesti. Mainittakoon että korona ja raskaus hieman jarruttivat. No, luulen että jatkossa tulee reissua hieman useammin niillekin suunnille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti