Mitä eksegetiikka on?
Yksinkertaisimmillaan eksegetiikka on Raamatun tutkimusta. Tieteenalana eksegetiikka on varsin monimuotoinen, sillä siihen liittyy sekä kieliopintoja että historiaa. Syksyllä 2013 fuksiaisissa esille nousi "uhkakuva" klassisten kielten pakollisten kurssien lopettamisesta. Vaikka 10 opintopistettä kolmesta kuolleesta kielestä (kuten opiskelijoiden keskuudessa mustalla huumorilla asia ilmaistiin) oli työläs projekti etenkin pakollisena, en muista että kukaan olisi pitänyt näitä suorituksia turhina.
Näin ollen myös minä olen suorittanut 10 opintopisteen laajuudelta klassisen kreikan, Raamatun heprean sekä latinan kokonaisuudet. Latina teetti eniten töitä, mikä osaltaan johtui kurssin ajankohdasta. Kreikka meni, heprea luonnistui parhaiten. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että heprean suoritin kesällä intensiivikurssina. Klassisten kielten opiskelu erityisesti kreikan ja heprean suhteen eroaa perinteisesti kielten opiskelusta siten, että tavoitteena ei ole kommunikoida vaan tulkita vanhoja tekstejä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minulla ei ole mitään aavistusta miten esittelisin itseni Vanhan testamentin hepreaksi. Nykyheprealla se puolestaan onnistuisi. Samaa voin todeta vanhasta kreikasta, millä mm. Uusi testamentti on kirjoitettu. -Ei välttämättä toimi lomamatkalla, ellet sitten Novumista löydä tilanteeseen sopivaa kohtaa. Ruokatilauksesi tosin saattaa rajoittua viiniin, tai vaikkapa viiteen leipään ja kahteen kalaan.
Historian tunteminen on Raamatun tutkimisessa olennainen osa, sillä tekstien merkitys on sidoksissa historialliseen kontekstiin. Nämä kaksi asiaa yhdistettynä auttavat ymmärtämään tekstien merkitystä paremmin. Oikeastaan tämä toimii samalla ajatuksella kuin esimerkiksi kirjallisuuden tutkiminen oman aikansa kontekstissa. Selvää kuitenkin on, että Raamatun tulkitseminen kirjaimellisesti näillä leveysasteilla voi tuottaa haasteita.
Miksi se on osalle "uhka"?
Mitään yhtä ja ainoaa vastausta tähän ei ole. Itse näen uskon subjektiivisena ilmiönä. Vaikka kristinuskoa voidaan luonnehtia uskonnoksi jossa tietyllä tavalla uskomisella on merkitystä, itse henkilökohtaisesti en usko sellaisen olevan mahdollista. -Ainakaan täysin. Osa saattaisi "mitata" uskomisen tasoa henkilökohtaisella kokemuksella ja tuntemuksilla. Osa taas kiinnittäisi huomiota esimerkiksi skeptisyyden määrään.
Otan tähän hieman toisenlaisen esimerkin. Tultuani äidiksi, en ole kokenut kehossani "pakahduttavaa äidinrakkautta" mistä minulle kerrottiin erityisesti kuvaillessa hetkiä, kun lapsen ensimmäisen kerran saa syliin. Olotilani oli neutraali, mutta silti ajattelin, että tämä pieni ihminen on elämäni valo ja minulle äärettömän rakas. Kun mietin miten paljon lastani rakastan, kyyneleet eivät nouse silmiin. Koen enemmänkin jonkinlaista balanssia. Kun lapseni on sylissäni, ensimmäinen ajatukseni on: Nyt on meillä on hyvä olla.
Ajattelen, että samalla tavalla ihmisen usko voi todella vahvaa, vaikkei se näkyisi ulospäin. Skeptisyys on kuuluu uskomiseen, ja toisaalta ihmisyyteen. Skeptisyys on eräänlainen suojamekanismi, minkä avulla emme suostu ihan mihin tahansa. Ihmiset, jotka ovat saaneet uskonnollisen kasvatuksen esimerkiksi perheen tai seurakunnan kautta, omaksuvat tietynlaisen uskonnollisuuden ja käsityksen kristinuskosta. Se on muokattu istumaan meidän olosuhteisiimme ja kulttuuriimme. Moni ajattelee, että perustana on vain ja ainostaan Raamattu. Tässä uskallan olla eri mieltä.
Omaksumamme kristillisyyden perustana on tietty tapa tulkita Raamattua, lähtökohtana Lutherin sekä myöhempien vaikuttajien tulkinnat. Suomessa asiaan vaikuttaa vahvasti myös asuinalue, sekä siellä vallitsevat uskonnolliset yhteisöt. Mitä eksegetiikan kurssilla tapahtuu, Luther ja kirkkoisät siirtyvät syrjään, tai ehkä enemmänkin tulkitsijoiden alueelle. Tätä ennen he olivat nk. oppi-isiä. Eksegeettinen tutkimus ei toisaalta muuta Raamatun sisältöä esim. Jumalan olemassaolosta. Hyvä kysymys lieneekin, onko suurempi haaste havaita mahdollisia aukkoja meille tärkeiden oppi-isien tulkinnoissa.
Moni kristitty ei tunne uskontonsa taustaa
Käsitys kristinuskon kehityksestä on monella kristityllä "yksinkertaistettu". Kristinuskon perustajana pidetään Jeesus Nasaretilaista. Todellisuudessa Jeesus Nasaretilainen syntyi juutalaiseen perheeseen ja omaksui juutalaisen uskonnon. Jeesuksen elämästä ennen uskonnollista työtä ei ole paljon historiallista näyttöä, mutta on pääteltävissä että Jeesus oli varsin valistunut jo nuorella iällä. Toisin sanoen: todennäköisesti hän luki paljon, etsi tietoa ja prosessoi sitä.
Mikäli otamme esimerkiksi luterilaisuuden, Martti Lutherin työstä annetaan herkästi sellainen kuva, että luterilaisuus syntyi nopeasti ja tapahtui ilman suurempaa vaivannäköä. Luther teki todella paljon työtä akateemisella puolella ja kävi eri yliopistoiden välillä aktiivista kirjeenvaihtoa. Teesit eivät siis syntyneet hetken mielijohteesta ja vain siksi, että jossain sattui olemaan nauloja ja vasaroita. Lutherin oli teologisen kirjallisuuden lisäksi hallittava myös klassiset kielet. Tämän lisäksi hänellä oli takana lakiopintoja. Luther ei myöskään ollut luterilaisuuden ainoa "työstäjä", vaan tuo kaikki kehittyi pitkällä aikavälillä.
Mainitut esimerkit olivat perspektiiviltään enemmän historiallisia, ja vain pintaraapaisu siitä taustasta, mikä jää avoimeksi monelle kristitylle. Toisaalta en myöskään näe syytä kritisoida täysin, sillä jokaisella on oikeus uskoa omalla tavallaan. Vahvasti individuaalinen hengellisyys voi toimia osalle hyvin ja antaa paljon, vaikka teoreettinen ja "faktuaalinen" taustatieto olisi vähäisempää. Mutta opetettaessa Raamattua eksegeettisellä osaamisella on merkitystä.
Ajatuksia
Eksegeettisen näkökulman esille nostamisesta huolimatta en näe tarpeelliseksi kritisoida sen puuttumista joka kontekstissa. Pidän kristinuskon taustan ymmärtämistä hyödyllisenä tietona ihan jo länsimaalaisen kulttuurin juurien hahmottamisen kannalta tärkeänä. -Samalla tavalla kuin edes jonkinlaista käsitystä muinaisen Kreikan kulttuurin sekä Rooman vallan ajan tuntemista edes pintapuoleisesti.
Juutalaisuus tuodaan esille varsin varoen, vaikka itse Jeesus Nasaretilainen kyseistä uskontoa edusti, ja eli sen oppien mukaan. Aivan kuten kristinuskokin, myös juutalaisuus kehittyi ja muokkautui ajan myötä. Todellisuudessa kristinusko ja juutalaisuus kehittyivät toistensa rinnalla nk. sisaruskontoina pitkään.
Eksegetiikan ei tarvitse olla omaa henkilökohtaista uskoa hajottava tekijä, eikä edes kyseenalaistava. Ihmisen elämässä henkilökohtainen kasvu ja oppiminen voivat jatkua käytännössä elämän loppuun asti. Samalla tavalla henkilökohtainen uskonnollisuus muokkautua, mutta perimmäiset ajatukset voivat pysyä muuttumattomina. Perehtyminen Raamatun tieteelliseen taustaan saattaa asettaa oppi-isien näkemykset kyseenalaistuksen alaiseksi.
Teologisesta näkökulmasta näkisin olennaisemmaksi pohtia oppi-isien asemaa Jumalan rinnalla. Teologinen tutkimus eri uskonnoissa jatkuu edelleen, ja muuttuva yhteiskunta pakottaa pohtimaan miten pyhiä tekstejä sovelletaan. Olennaista on perusidean pysyminen, ja ymmärrys kuinka muokata sitä tähän hetkeen sopivaksi. Ehkä kukaan ei kykene olemaan puhtaasti oikeassa, mutta katsaus riittävän kauas historiaan auttaa ymmärtämään mistä kaikki alkoi.
