Jälleen yksi viikko vaihtui, tällä kertaa RV35 (34+). Tällä viikolla yksi jos toinen alkuperäinen suunnitelma on mennyt uusiksi. Tällä kertaa kiitän onneani hermoilija -puolestani: onneksi on varasuunnitelmia. Toisaalta vielä suurempi kiitos kuuluu läheisilleni jotka tarjoutuivat auttamaan. Mutta.. ei tilanne mikään toivoton ole! Ja nyt meneillään on siis RV36 (35+)
Muutto peruuntui
Kyllä. Vaikken ollut erityisen innokas muuttamaan, en osaa tästäkään iloita. Peruuntumisen taustalla oli kas kummaa, koronatapaus. Pohdittuamme vaihtoehtoja päätimme asettaa vauvan turvallisuuden etusijalle ja päädyimme odottamaan asumista saman katon alla turvallisemmalla ajalla. Nyt viikkoja alkaa olla niin paljon, että monen tunnin automatka alkaa todellakin olla liian raskas. -Puhuttakaan siitä miten paljon muutto teettää töitä.
Tietenkin tämä(kin) vaihtoehto harmittaa ja surettaa. Mutta vauvan kannalta on nyt paras vaihtoehto pysyä tutussa ja turvallisessa ympäristössä sekä keskittää huomion valmistautumiseen itse h-hetkeä varten. Tietenkin toivon että Juniori malttaisi pysyä ahtaassa yksiössään vielä ainakin 2-3 viikkoa. Itse laskettuun aikaan on vajaa viisi viikkoa. Ajatukseni eivät osoittautuneet liioitteluksi. Myös (molempien paikakuntien) neuvolassa todettiin että muutto kannattaa nyt jättää väliin niin omani kuin vauvan hyvinvoinnin vuoksi.
Asumiskuviot ovat hieman suunnittelun alla, mutta onneksi läheiseni ovat tarjoutuneet auttamaan. Myös neuvolasta kerrottiin että tilanteessani kaupungilta on mahdollista tukea. Eiköhän tässä siis pärjätä alkuaika, eikä mene pitkään kun koko perhe pääsemme saman katon alle <3
Edelleen mukavasti ulkoilua
Liukkautta laskematta sää on edelleen suosinut ulkoilua, ja nyt näyttäisi jopa lämpenevän! Jälleen energiatasot ovat yllättäneet huolimatta siitä, miten pitkällä raskaus on. Toisaalta pyrin kuuntelemaan kehoani. Jos tuntuu epämukavalta tai sellaiselta mitä en osaa määritellä, lisään lepoa. Absurdia sinänsä.. tässä vaiheessa ne asiaankuluvat univaikeudet ovat astuneet kuvaan, mutta ne eivät ilmene jaksamisessa kuten yleensä. Normaalisti olisin nukahtamasillani. Toisaalta yöunien onnistuvuus vaihtelee.
Olen pystynyt liittämään lenkkeilyyn ns. hyötyliikuntaa, mikä tämän hetken niin laajalla liikkuma-alueella tarkoittaa kauppa-ja kirjastoreissuja. No, jotain siinäkin? Senkin uhalla että nykyinen tilanne Euroopassa ja oikeastaan maailmalla saattaa tuoda uusia, suuriakin haasteita, odotan innolla pääsyä mm. jäähalliin ja ties vaikka taitorullaluistelun pariin. -Riippuen miten keho palautuu ja miten vauva-arjessa jaksaa. Yleensä varaudun ainoastaan pahimpaan, mutta ties vaikka jaksaisinkin? Olen kyllä tietoinen ettei aivan heti parane palata entiseen treeniin hyppyineen, mutta pikku hiljaa tuntumaa hakien. Voisin jopa vahingoniloisesti todeta, että onneksi ulkoliikuntapaikat ovat siinä kunnossa ettei niissä voisikaan tehdä mitään! Joku hyöty tästä "kunnon talvesta"..
Olen todella kiitollinen siitä, että lenkkeily on loppuraskauden aikana alkanut mennä näinkin hyvin. Lenkkeily on ollut minulle tärkeä voimavara ja ehkä siksi nämä jatkuvat yllätykset ja taktiikkaa muuttavat tekijät on ollut helpompi kohdata sekä hyväksyä. Siitä näkökulmasta ajatellen katson parhaaksi jättää muun liikkumisen haikailemisen vähemmälle, sillä liikkuminen raskauden aikana ylipäänsä ei ole itsestäänselvyys.
Ehkä tunnepuolen reaktiot tulevat viiveellä kuten usein ovat tulleet. Myönnän silti kaipaavani jonkinlaista pysyvyyttä niin asumisen kuin perheen suhteen. Vaikka itse olen vastuussa tekemisistäni ja valinnoistani, joskus todella kaipaisin sellaista tavallista perhe-elämää johon ei kuulu niitä asioita joita viimeisen 10 vuoden aikana olen saanut seurata. No, vaikka ne asiat poistuisivat (suuri osa poistuukin), se ei sulje pois uusien haasteiden ilmenemistä. Parempi siis olla kiitollinen siitä että asiat ovat näinkin hyvin: järjestettävissä edes jotenkin.
Kurssisuoritus!!!
Ihme tapahtui, sain vielä yhden kurssisuorituksen kokoon! Kyseessä oli viime keväänä keskeytynyt kurssi minkä koin jostain syystä todella vaikeaksi. Hieman houkuttelisi yrittää saada vielä yksi suoritus, mutta taitaa aika käydä vähiin.. No, katsotaan miltä vaikuttaa. Toisaalta saisin ainakin jotain hyödyllistä tekemistä näille viimeisille viikoille. Ja kyllä, valmistaudun myös vauvan tuloon mutta olisi hyvä että jotain muutakin olisi siinä ohessa. Tai sitten olen jo nyt huono äiti..
Riippuen jaksamisesta ja olosuhteista, tarkoitus olisi kesällä saada 1-2 kurssia suoritettua niin tuosta yhdestä kokonaisuudesta olisi yli puolet kasassa. Loppuosasta en tiedä miten onnistuu, sillä saatan joutua käymään yliopistolla paikan päällä. Tämä on mahdollista vasta silloin kun varmaa, että vauva pärjää päivän ilman minua. Toisaalta mahdollisuus tulee myös vasta kun kurssit järjestetään.. eli en voi täysin vedota lapseen. Mutta nyt on loistava fiilis tästä suorituksesta, taas ollaan hieman lähempänä tavoitetta!
Ehkä näin on parempi.. pidemmän päälle?
Olen vanhemmiten muuttunut yhä huonommaksi sopeutujaksi. Muuttuvan elämäntilanteen uskon (tai toivon?) hallitsevani kohtuullisesti. Tosin liika kiire vaikeuttaa sopeutumista. Mutta esimerkiksi vauvan syntymää alan todellakin jo odottaa. Varmaan ymmärrettävää näillä viikoilla.. tietenkin toivon että Juniori pysyisi yksiössään vielä jonkin aikaa.
Paikkakunnan ja ympäristön suhteen tilanne onkin vaikeampi. Luulen että pari kulunutta vuotta ja erityisesti viime kevään painajaismaiset kuukaudet ovat vähentäneet seikkailunhaluani merkittävästi. Ensijaisesti kannatan ns. ydinperhe -ajatusta, mutten näe lainkaan tarpeelliseksi kritisoida eri vaihtoehtoja. Tässä kuitenkin tulivat jo neuvolan mielipiteet mukaan. Lisäksi pidän tärkeänä sitä, että oma energiani kohdistuu lapseen, ei sopeutumiseen uuteen ympäristöön. Näiden ajatusten julkaiseminen saattoi olla uhkarohkeaa ja ymmärrän täysin jos ne herättävät osassa lukijoista paheksuntaa. Voin vain todeta, että elämä on täynnä vaikeita valintoja.
Jos tukenani olisi lista plussista ja miinuksista, plussien osuus ei olisi merkittävästi suurempi. Vain sen verran että pystyisin päättämään kuinka toimia. Samaan aikaan poden huonoa omaatuntoa monestakin asiasta. Päivittäin mietin myös, onko valintani väärällä tapaa itsekäs. Ajattelenko todellisuudessa vain omaa etuani? Olen kuitenkin ehtinyt tehdä elämässäni niin paljon virheitä nimenomaan olemalla kuuntelematta omaa vaistoani. Nyt päätin toimia toisin. Valintani perustuu vaistoon ja järkisyihin. Ehkä tämä on pidemmän päälle parempi ratkaisu. Toisaalta se selviää ajan kanssa.
Tällä viikolla..
Ensi viikolla elämäni mikroskooppisen pienessä kuplassa jatkuu. Pidän kiinni rutiineista, panostan ulkoiluun ja muuhun tekemiseen. Tosin nyt alkaa tuntua siltä, että liikuntaa pitää pikkuisen höllentää. Menköön tämä suunnitelmallisuuden sijaan kehoa kuunnellen. Sen verran uskaltauduin ottamaan uusia askeleita, että päätin varovasti panostaa sosiaaliseen elämään. Totta puhuen sosiaalinen elämäni on viime viikkoina ollut aivan liikaa sosiaalisen median ja viestittelyn varassa. Käytännössä tämä tarkoittaa ulkoilua ystäväni kanssa jota en ole tavannut aikoihin. Varmasti tämä vaihtelu tulee olemaan hyväksi!
Edelleen annetut valinnat tulevaisuudesta stressaavat, mutta yritän parhaani mukaan siirtää kaiken muun syrjään ja keskittyä viimeisiin viikkoihin ja vauvan syntymään. Viikkoja alkaa kuitenkin olla sen verran paljon.. Vauvan kannalta surettaa todella paljon kun stressitasot ovat olleet korkealla syksystä asti. Täytyy nyt vaan toivoa että aika syntymän jälkeen olisi helpompi ainakin tällä saralla. Haluan kuitenkin antaa lapselleni turvallisen ja lämpimän kasvuympäristön jossa hänkin voi kokea olonsa turvalliseksi.
Mitä seuraavaksi? Ainakin pikkuisen lukemista tieteellisen englannin harjoittamiseksi (en tykkää!!!) ja ulkoilua. Ihan leppoisaa pidemmän päälle.
Mukavaa päivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti