Raskaus alkaa olla sen verran pitkällä että vaihtelu tilassa virkistäisi. Koska seuraavaksi edessä on RV37(36+), alkaa olla se aika kun vaihteluna on itse synnytys. Vaikka toivon että tässä päästäisiin sellaisiin viikkoihin että vauva on virallisesti täysiaikainen, synnytys voi periaatteessa alkaa milloin vain. Vähän huumorilla totean, että saisi odottaa kuitenkin ensi viikon torstaihin, sillä sille päivälle olisi lääkäriaika varattuna. Ei menisi hukkaan..
Tässä vaiheessa fokuksen pitäisi olla suunnattu "vauvantuoksuiseen" arkeen (ai että miten inhoan tuota adjektiivia heränneistä äidinvastoista huolimatta!!). Sen verran olen kuitenkin ihan vain ihminen, että alan odottaa synnytystä siksin että olen muutamaan asiaan hivenen kypsä..
Olisipa kiva saada sukat ja kengät jalkaan vähän helpommin
Pitää toki olla kiitollinen siitä, että näiden pukeminen onnistuu edelleen. -Siis ilman apua. Mutta en pahastuisi lainkaan jos pukeminen kävisi helpommin. Voi toki olla ettei synnytyksen tuoma apu ole välitön, mutta jos vaikka ajan kuluessa helpottuisi. Itse asiassa kaikkien ns. alaosien pukeminen on välillä harvinaisen ärsyttävää.
Vaikka minulle kuinka todettiin miten hyvä aika tämä on olla viimeisillään raskaana verrattuna esim. kesään, en aina osaa olla kiitollinen. No, kesällä voi olla tuskaisen kuumaa, mutta vaatemäärä on sitä luokkaa että pukeminen olisi helpompaa. Onko päivän opetus siis se, ettei koskaan ole paras aikaa olla raskaana? Luulen että tämä on ns. ihmiskohtainen kysymys: kuka mistäkin tykkää. Toisaalta on tämä parempi aika kuin verrattuna 25 asteen pakkasiin. Sentään vähän vähemmän tarvitsee kikkailla vaatteiden kanssa. Mutta oi sitä aikaa kun saa taas sukat helpommin jalkaan!
Olisipa kiva nukkua vatsallaan!
Millaista se olikaan? Usein tuntuu siltä että juuri vatsallaan olisi niin kiva nukkua ja tietenkin lukea kirjaa! Totuus kuitenkin on, että jos kyljeltäni eksyn vähänkin liikaa vatsalleni, Juniori tekee askan selväksi protestoimalla. Ts. jos huomaa yksiönsä tilan vähänkin vähenevän, hän kyllä osaa potkia vastaan ja tunkea jalkansa kylkiluiden alle. Okei, hienoa että osaa pitä puolensa..
Voisipa hölkätä..
Nyt kun tiet eivät ole enää liukkaat, melkein vastomaisesti saatan hypähtää esim. lätäkön yli tai missä hypähtäminen onkaan luontainen siirtymä. Vähintään yhtä paljon alan kaivat hölkkäämistä. Periaatteessa se ei ole kielletty, mutta hivenen epämukavan tuntuista koska joku on asianmukaisesti kääntynyt pää alaspäin. Hyvä juttu, mutta käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että pää aiheuttaa epämukavaa painetta siellä missä sellaista ei kaivattaisi.
Mahtuisipa kunnolla pöydän ääreen..
Tämä kieltämättä vähän ärsyttää ajoittain. Muuten kroppani ei ole käynyt läpi merkittävää kasvua, mutta vatsa tahtoo olla sellainen ylimääräinen uloke joka johon moni asia stoppaa aina pöydänreunasta halaaviin ihmisiin. Toisaalta.. minähän kavahdan liian spontaania fyysistä kontaktia, joten ehkä tämä loppuraskaus suojelee omalla tavallaan. Pöydän ääressä sen sijaan kaipaisin vähän enemmän läheisyyttä pöydänreunalta.
Taustalla ei siis ole voimakkaita tunnesiteitä huonekaluihin. Syöminen puolikumarassa on hieman epäergonomista ja ruualla on taipumus siirtyä täysin muualla kuin suuhuni. Yleensä vatsalleni, mitä luonnollisesti peittoaa mahdollisimman vaalea vaatekappele.
Auringonkukansiemenet, inkivääri, idut..
Näitä on oikeasti ikävä! Olen kai makumieltymyksiltäni kieroutunut kun en kaipaa alkoholia tai lakritsaa. Graavilohi olisi ihan kiva, mutta näköjään ilmankin pärjää. Yksi mitä myös kaipaan ovat pakastemarjat: mansikat, musta- ja punaherukat sekä puolukat. Ideana siis on lisätä näitä puolijäisinä smoothieen tai jogurttiin. Onneksi näitä ei tarvitse pitkään odotella, eikä tähänastisen tiedon perusteella mainitut ruoka-aineet ole haitaksi imetysaikanakaan.
Voisipa taas liikkua vähän monipuolisemmin..
Ilmeisesti kyllä, koska kävely tuntuu varsin normaalilta ja edelleen päivässä kertyy askeleita oikein mukavasti. En ole halunnut kertoa suoraan askelmääriä, sillä pelkään lukujen esittämisen aiheuttavan väärinkäsityksiä ja pahimmassa tapauksessa triggeröivän osaa lukijoista. Ja toisaalta.. mitä siitä saan itse jos esittelen lukumääriä? Liikun sen verran kuin haluan, jaksan ja mikä tuntuu hyvältä.
Minua on jatkuvasti enemmän tai vähemmän huumorilla "varoiteltu" raskauden ja synnytyksen aiheuttamista muutoksista kehossa. Lantio levenee, kuppikoko kasvaa, jalka kasvaa, vatsanahka roikkuu, paino alkaa jojoilla jne. Tuon voisi tiivistää siihen että keho ennen raskautta tulee olemaan muisto vain! Entä sitten? Itse kaipaan lähinnä toimivaa kehoa jossa voi liikkua, koetella hiema rajoja ja oppia uutta. Laji itsessään muokkaa kehoa omaan suuntaansa. Vaikkei lopputulos olisi identtinen, suuntaviivat pysyvät.
 |
| Ei ole pakko näyttää samalta mutta olisi mahtavaa saada tehdä samaa... |
Ehkä tämä houkuttelee monia "varoittamaan" vauva-arjesta ja oman ajan poistumisesta jolloin omista harrastuksista ei kannata edes haaveilla. Voi olla että näin käy, tai sitten ei. Tietenkin ensimmäiset pari kuukautta menevät intensiivisesti vauvanhoidon parissa jaksamisen äärirajoilla. Tällä hetkellä en todellakaan voi tietää millainen nyytti sieltä on tulossa, miten nukkuu, onko rauhallinen vai suurimman osan ajasta kiukkuinen, onko koliikkia jne.
Tutustumme toisiimme kaikessa rauhassa ja rakenemme arkea sen mukaan. Erittäin positiivisena palautteena voisin neuvolalle todeta heidän näkökulmastaan. Vauva-arki ei ole vaadi luopumista omasta elämästä, vaan valmiutta täyttää vauvan tarpeet. Itse olen miettinyt asiaa myös näin: jos vaunulenkin ohella pysähdyn urheilupuistossa ja treenaan itse vauvan nukkuessa mutta reagoin jos vaunuista ilmoitetaan että äitiä tarvitaan.
Mitä itse olen nähnyt, todennäköisesti reagoin nopeammin kuin vanhempi joka näennäisesti on vaunut käden ulottuvilla, puhelin liimautuneena käteen kiinni. Yleisin kuulemani vastaus somehetken keskeyttäessäni on monilta ollut: "joo, odota vähän". Samalla henkilö naurahtaa videoille, viesteille, kommenteilla, kirjoittaa itsekin pari kommenttia jne. Saatan toki olla myös täysin väärässä.
Pohdintaa ja alustusta seuraavaan tekstiin..
Kaiken kaikkiaan alan olla kypsä odotusaikaan, mikä todellakin on muuttunut odotteluksi. Mitään pakahduttavia muutoksia ei enää tapahdu, paitsi että vatsa kasvaa edelleen. Vauva vuoroin nukkuu ja vuoroin on hereillä, milloin hän ahkerasti testaa mihin raajansa vielä saisi. No, ahdasta hänelläkin olla.. eli annan kaiken myötätuntoni. Tietenkään synnytystä seuraava vauva-arki ei tule olemaan helpompaa, mutta sentään erilaista. Vaikka raskauden alussa olin helpottunut saadessani tilalle jotain muuta kuin jatkuvaa pakkoa edetä ja taistella, nyt alan jopa kaivata haasteita. Toisaalta kehon toimivuuden rajoittumiseen sopeutuminen on myös ollut aikamoinen haaste..
Seuraavassa tekstissäni ajattelin vaihteeksi kirjoittaa hieman enemmän kehoon liittyvistä muutoksista, asenteista niihin ja mahdollisista tavoitteista. Painopiste ei tule olemaan esimerkiksi. siinä millaista kehoa tavoittelen, vaan enemmänkin sen toimivuudessa. Tulen aika varmasti kritisoimaan muutoksiin liittyvää ulkonäkökeskeisyyttä sekä ylipäänsä negatiivista asennetta muutoksiin.
Mikäli näihin liittyen herää kysymyksiä, kysykää rohkeasti :) Kysymyksiä voi esittää myös Instan puolella nimimerkille aliisa_85
Mukavaa lauantaita kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti