Arki on lähtenyt jälleen käyntiin ainakin jollain tasolla. Saatan kuulostaa hieman negatiiviselta, mutta joululoman palauttava vaikutus jäi sittenkin laimeaksi. Kompensaationa totean, että myös "kuormaa" on tullut enemmän. Siis konkreettista ja henkistä. Itsekin havahduin että laskettuun aikaan on enää reilu muutama kuukausi jäljellä, joten lienee luonnollista hieman väsyä. Mutta miten arki onkaan lähtenyt käyntiin?
Aamuherätykset ovat menneet kivuttomasti (koputan puuta)
Ainakaan toistaiseksi suurempia ongelmia ei ole ollut. Toisaalta loman aikana päivärytmi ei keikahtanut liikaa mihinkään suuntaan, vaikka muutamana iltana tuli valvottua yli puolenyön. Kuulun kuitenkin heihin, joille iltarutiinit ja riittävä aika rauhoittumiseen ovat olennainen osa parempia yöunia. Kadehdin heitä jotka vain nukahtavat kun makuuasentoon pääsevät!
Joskus ns. aikaisimman herätyksen aamuja edeltävinä iltoina iltatoimien aloittaminen ajoissa on kieltämättä haasteellista. -Erityisesti silloin kun ns. oikeasti tärkeiden asioiden aloittaminen on työpäivää seuranneen saamattomuuden vuoksi viivästynyt. Oma toimintani ei luonnollisesti liity tähän lainkaan..
Syöminen ajoittain vaikeaa
Voin saman tien todeta ettei taustalla ole syömishäiriöistä oireilua, vaan ajankohtainen ongelma: mahalaukku alkaa ilmeisesti käydä ahtaaksi. Asiaa ei liioin auta refluksivaiva mitä pienentynyt mahalaukku ei taida helpottaa. Viimeiset pari päivää tilanne on ollut helpompi, mutta viikonloppuna ruoka ei yksinkertaisesti mennyt alas koko päivänä. Lopulta kaikki tulikin ylös. Edestakaisin..
Muutaman päivänä kurkku oli niin palanut että syöminen oli todella vaikeaa. Sitten helpotti hieman, mutta edelleen huomaan että annoskoon vähänkin kasvaessa tulee todella tukala olo. Lisäksi näinä aikoina palaneen kurkun aiheuttama yskä on hieman kiusallista.. En ole aikeissa vähentää energiamäärää, sillä nyt sitä tarvitsee joku muukin kuin minä. Varmuuden vuoksi suosin vatsaystävällisiä ruokia. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että liian suuri määrä proteiinia yhdellä kertaa ei ole hyvä. Muuten ns. normaalit ruuat ovat menneet ilman suurempia ongelmia. Ilmeisesti tulevina viikkoina tilanne ei vain helpota..
Siirtymiset alkavat vaikeutua..
Vaikka tein "sopimuksen" neuvolassa painon tarkkailusta, en voi olla erityisesti liikkuessa huomaamatta massan lisääntymistä. Sovimme siis ettei minun tarvitse nähdä vaa'an lukemaa. Voi olla ettei se tuota ongelmia, mutta halusin pelata varman päälle: Varmistan etten edes tiedostamatta vähennä päivittäistä energiamäärää painon noustessa. Kun minun ei tarvitse nähdä konkreettisia lukuja, en mieti asiaa.
Liikkuessa lisääntynyt massa alkaa tosiaan tuntua. Lisäksi vatsa alkaa ajoittain olla edessä. Kuten arvata saattaa, kaikki alavartaloon tehtävä alkaa olla haasteellista: kenkien, housujen ja sukkien laittaminen ainakin. Tosin opin jo aiemmilla viikoilla kumartumaan ristiselästä käsin, jolloin vatsa ei estä liikettä. Mutta.. myönnän kokevani pienoista turhautuneisuutta vaikka tila onkin "aiheutettu itse". No, näillä mennään.
Ja Juniorin kuulumiset?
Tietenkään en voi täysin vastata Juniorin puolesta. Itse tietenkin iloitsen vilkkaudesta vaikka se ajoittuukin juuri hetkiin joina itse yritän levätä. -Luonnollisesti nukkumaanmenoaikana. Hän tuntuu reagoivan kosketukseen ja tietenkin paikoillaan olemiseen. Liikettä tuntuu nykyään myös muulloin, esim. kun kävelen hiljakseen. Ehkä hellyyttävintä on, kun hän reagoi myös isänsä ääneen ja kosketukseen <3
Mistä Juniori ei välttämättä pidä? Dopplerilla kuunnellessa ja ultrassa hän pyrkii siirtymään muualle. Itselläni ei siis doppler -laitetta ole, mutta neuvossa Juniori ei viihdy estradilla kovin pitkään. Luvassa tosiaan on kolmas ultra jossa selvittävät onko istukka noussut yhtään. Onneksi Juniori ei tästä tiedä (luullakseni?) etukäteen.. Mitä tästä voi todeta? Varmasti on turhauttavaa kun elämää mitä parhaimmissa oloissa häiritään säännöllisesti. Lisäksi tämä vielä ihana yksiö tulee käymään ahtaammaksi linja-auton toiletti..
Pohdintaa..
Jotenkin tämä viikko on kuitenkin mennyt. Hieman tulevat viikon jännittävät niin koronan kuin tähän haasteellisempaan suuntaan muuttuneeseen kehoon totuttautumisen kannalta. Toisaalta kumpaankaan en voi vaikuttaa, eli sopeutuminen lienee ainoa vaihtoehto. Oikeastaan elämä ei pelkän raskauden ohella ole viikko kerrallaan elämistä. Se koskee nyt vähän joka osa-aluetta.
Vaikka koronatilanne ja toisaalta esimerkiksi edelleen päivittäin esiintyvät supistukset (kivuttomia ja ohimeneviä sentään) aiheuttavat oman huolensa, silti jokin tässä erilaisessa elämässä viehättää. Ennen koronaa ja erityisesti ennen raskautta jokainen päivä ja viikko olivat hyviä tai huonoja sen perusteella mitä kaikkea sain aikaan: opintoja, mahdollisimman hyviä arvosanoja, kehitystä urheilussa jne.
Toki esimerkiksi soittamisessa on mukava kehittyä, mutta pieni junnaaminen vaikkapa yhdessä kappaleessa ei haittaa. Liikun toki myös edelleen, mutta aivan erilaisilla "tavoitteilla". Teen parhaani että kehoni kestää raskauden ja palautuu paremmin. En silti voi sanoa että olisin nyt jotenkin "parempi ihminen" kuin ennen raskautta. Toivon myös etten koskaan koe sellaista vauvan synnyttyä. Tietenkin elämä ja prioriteetit muuttuvat, mutta haluan tehdä parhaani etten äitinä koskaan asettuisi sellaisten ihmisten yläpuolelle joilla ei ole lapsia. Itse koin sellaista säännöllisesti. Se tuntui pahalta ja aiheutti syyllisyyttä.
Mitähän tulevina päivinä? Kuten todettua tuli, aivan tarkkaan sitä ei voi arvioida. Nyt toivon että tilanne töissä ja muuallakin pysyisi kohtuullisena. Voisin todeta toivovani että kaikki pysyisivät terveinä. Toki toivonkin, mutta ajatus lienee hieman epärealistinen tällä hetkellä. Itse toivon ihan vain pieniä arjen iloja, panostamista nukkumiseen, mukavia lukukokemuksia ja hyviä ulkoilusäitä. Tämä riittää ihan hyvin. Toki hieman pitää tarkastella vauvantarvikkeiden tarjontaa ja muutaman viikon päästä jopa hankkia niitä. Pidän edelleen kiinni siitä että varsinaiset ostot saavat jäädä helmikuun puolelle. Hemmetin taikauskoisuus.. Kohtalotovereita?
Ensi viikko näyttäisi muutenkin töitä lukuunottamatta sopivan tapahtumaköyhältä, sillä seuraavalla viikolla pitäisi rutistaa samana päivänä sokerirasitus, epilepsialääkkeen pitoisuuden mittaaminen ja iltapäivällä neuvola. Kieltämättä mietin onko noita verikokeita ihan fiksua laittaa samalle päivälle, mutta tuleepahan tehtyä. Toisaalta lääkkeen saa otettua kuitenkin heti verikokeen jälkeen. Eli jos oireita pukkaisi, ne olisivat muutenkin tullakseen.
Eipä kummoista tällä(kään) kertaa. Mukavaa loppusuoralla olevaa viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti