torstai 10. kesäkuuta 2021

Liikevinkkejä hauskempaan liikuntaan: Leikkikentät ja koulujen pihat

Kesäisiä kelejä on täälläpäin riittänyt! Tosin lauantaina pitäisi tulla poikkeus nimeltä "sadepäivä". No, sitä tässä on ehditty tehdä pientä tutkimusmatkaa peräin koulun pihalle. Yllättäen tavoitteena on ollut tarkastella hieman alueen treenimahdollisuuksia. Ilmeisesti kesäloma on tehnyt tehtävänsä eli joko kääntänyt lasten ja nuorten sisäiset kellot vinksalleen tai vaihtoehtoisesti aiheuttanut syvän inhon koulun aluetta kohtaan, me hullut aikuiset voimme rauhassa hyödyntää aluetta. 

Pieni muistelutuokio: Vaikka yleisteemana pitäisi olla "ennen kaikki oli paremmin", myönnän että koulun pihojen varuksen taso on mennyt omista kouluvuosistani ylöspäin. Tosin EU-direktiivit rajasivat kaikki "kivat" jutut pois. Suoseikkeihin kuului mm. näyttävän korkea ruostunut kiipeilyteline. Ihan turvallinen, vain yksi oppilas pudotessaan mursi kätensä. Ja kiikkulauta.. toiseen päähän yksi (mahdollisimman kevyt ihminen) ja toiseen 2-3. Sitten testattiin miten korkea ilmalento saatiin aikaiseksi. Joskus joku läjähti naamalleen. Ei hätää, meillä oli oikein hyvä hammaslääkäri.

Tuleva teksti ei tule käsittelemään "leikkikenttätreeniä", vaan temppuiluhenkistä harjoittelua huumoria unohtamatta. 

Aikuisetkin (o)saavat kiivetä!
Kyllä! Tosin iän myötä korkeat paikat alkavat pelottaa osaa sen verran, että kovin ylös ei halua mennä. Ei hätää, kenenkään ei ole pakko kiivetä 20 metriä korkean puun latvaan. Onneksi koulun pihojen kiipeilytelineet mahdollistavat hieman matalamman kynnyksen aloituksia. -Kirjaimellisesti matalamman. 

Itse innostuin satunnaisesti testaamaan kiipeilytelineitä ihan vain vitsinä ja hieman yllytettynä. Alla oleva kiipeilyteline oli suosikkejani. Valitettavasti en ole näitä aikoihin löytänyt, mutta ehkä näitä joskus vielä eteen ilmaantuu. Minulla ei ole tarjota tieteellisiä perusteita miksi kiipeilytelineissä kannattaa leikkiä. Vaihtelu virkistää ja koordinaatiokyky kehittyy. -Ja ehkä rohkeuskin. 


























Tasapainoilua: Kun alaikäiset eivät ole paikalla tai ainakaan todistettavasti salakuvaamassa, erilaiset tasapainoiluun tarkoitetut telineet antavat sisäiselle voimistelijalle luvan astua hetkeksi esille. No, taitotason ei tarvitse olla korkein mahdollinen.. Ainoa mitä on hyvä varoa, on potentiaalinen naurukohtaus kesken harjoittelun. 




Lämmittelyä ja venyttelyä: Kaikki tuki kelpaa! Tuota kiipeilytelinettä on tullut käytettä jo pariin otteeseen apuna venyttelyssä ja lämmittelyssä. Jalan saa mukavasti milloin mihinkin tasolla ja tangossa saa napakan otteen. Näin jälkeenpäin tajusin että tuossa saisi suoritettua varsin laaja-alaisen venyttelyn. Mutta mihin ihminen suosikeistaan pääsee..



























Pientä pelleilyä!:Todellakin! Olen pienestä pitäen tykännyt kiipeillä ja telineissä temppuilukin on kiinnostanut. Valitettavasti jälkimmäisessä on mennyt pupu pöksyyn. Outoa ehkä, mutta monet niistä akro -ja muista temppuiluliikkeistä olen oppinut vasta aikuisiällä. Ehkä itsesuojeluvaisto laski iän karttuessa. Alla oleva kieppi kuuluu sarjaan "hei, mä haluan kokeilla!!". Suuri mysteeri on kuinka tehdä tuo putoamatta. En viitsisi syyttää maan vetovoimaa kaikesta..



Oikein aurinkoista päivää kaikille! Liikevinkeistä ja epämääräisistä julkaisuista kiinnostuneille: tervetuloa seuraamaan Aliisan päähänpistoja myös Instagramista nimellä aliisa_85 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti