perjantai 31. maaliskuuta 2017

Viikon kuulumisia ja kampauksia

Viimeinkin voimat tuntuvat palaavan ainakin osittain. Lukeminen on onnistunut pienissä määrin, mutta onneksi päivittäin. Taitaa eteneminen tapahtua taas asteittain, mutta toivottavasti edistuminen on nopeampaa kuin edelliseen tenttiin lukiessa. Tämäkin viikko on mennyt keskimääräistä leppoisammin, mutta ehkä se tehokkuus siitä lisääntyy. Tänä aamuna tosin olisin halunnut painua takaisin sänkyyn. Aurinkoisen kevätaamun sijaan minua tervehti valkoinen maa ja lumisade. Tämä oli niitä harvoja hetkiä kun olisin toivonut ilmaston lämpenemisen olleen hieman tehokkaampaa. No, lämpötila nousi ja voin taas siirtyä luontoystävällisten asenteiden pariin. Keskiviikkona aloin pohtia kesätöihin liittyviä käytännön asioita. Pohtiminen kuulostaa todella laiskalta, mutta oppituntien suunnittelu yllättäen vaatii pohtimista. Kuten moni keväällä tekee (tai ainakin yrittää tehdä), olen yrittänyt järjestellä vaatekaappiani. No, se projekti on loppumaton, sillä jollain ihmeen konstilla onnistun eliminoimaan työni jäljet harvinaisen nopeasti. Asiaa kuitenkin helpotti se, että todella pitkän odottelun jälkeen sain pari vaatekappaletta myytyä Facebookin kirpparilla. Hyvä näin, sillä pitkä lolita -tyylinen talvitakki ja monikerroksinen hame vievät yllättäen paljon tilaa. Vielä olisi pari kenkäparia, liituraitakorsetti sekä toppi haasteena. Vaatteissa ei suoranaisesti ole mitään vikaa, mutta aikansa kutakin. 

Treenin puolesta on mennyt mukavasti. Axel on parantunut selkeästi. Kunhan korkeutta tulee vähän enemmän, luulen että rotaation vajaus poistuu kokonaan. Kaksoissalchow oli sen sijaan tänään kadoksissa, mutta ehkä ensi viikolla menee paremmin. Toivottavasti? Ritti alkaa olla raivostuttavan lähellä, eli nyt vain lukuisia yrityksiä. Uutena liikkeenä on ollut istumapiruetista jatkettu nosturipiruetti. Haasteena on ns. huonompi puoli, mutta yritän panostaa spagaattiharjoitteissa molempiin puoliin. Tietenkin sitä mieluummin venyttää parempaa puolta, jolloin kiusaus jättää toinen puoli vähemmälle on suuri. Toistaiseksi jalka nousee hieman yli 90 asteen kulmaan, mutta yritän parantaa jokaisella kerralla. Askeleissa yllätyin: onnistuin tekemään silmukan (eteen-ulos)! Kuten arvata saattaa, toisin perin onnistuminen ei tule kysymykseenkään. Harjoittelenko siis lähinnä vain yhdellä puolella? Tietenkin!

Viikonlopuksi ei ole mitään suuria suunnitelmia. Yritän ulkoilla kelien salliessa, lukea hieman enemmän ja tehdä jotain.. järkevää? Toistaiseksi mieleen tulevat vain kotityöt. No, ovathan ne järkevää tekemistä. Sunnuntaina yritän raahautua ohjattuihin jääharjoituksiin. Viime sunnuntaina onnistuin nimittäin käymään pitkästä aikaa, ja taas oli niin mukavaa kun joku oli neuvomassa! Harjoituskertoja on sarjakortin vuoksi todella helppo jättää väliin. Kun matka yhteen suuntaan kestää pidempään kuin itse jääharjoitus, motivaatio lähteä saattaa ajoittain kadota. Viime kerran "ulkonäkö" -teemaa jatkaakseni ajattelin ottaa pienen loppukevennyksen kampauksiin liittyen. Erittäin helposti sorrun ponihäntä-letti -yhdistelmään, mutta välillä teen nutturoita ja ranskalaisia lettejä. Jotenkin kaksi lettiä ei oikein innosta. Taisin kuluttaa sen kampauksen loppuun lukioaikoina. Yritän välillä tehdä ranskalaisen letin päätä myötä, mutta se onnistuu vain yhteen suuntaan. Tässä on yksi kampaus mitä välillä tulee suosittua. Yleensä olen tarkka pinnien piilottamisesta, mutta valitettavasti tällä kertaa huolimattomuuskohtaus iski. Miksi en ole käyttänyt hiuslakkaa irtohiusten siloittamiseen. Hmm, koska hiuslakka tahtoo mieluummin oleskella kaupassa?
Ja kuvaa ottaessa pinnien piilottaminen ei ollut ainoa mikä ei mennyt ihan nappiin. Vaatekomeron oven olisin toki voinut sulkea. Ehkä tiedostamatta oletin jokaisen olevan kiinnostunut siitä tosiasiasta että asunnossa on vaatekomero. Tai sitten naishenkilö jolla on taipumus jättää vaatekaapin sekä muidenkin kaappien ovet auki. 

Oikein rentoa perjantaita kaikille!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Pitkä pohdinta pukeutumisesta: runsaasti trikoita ja jokunen paita

Taas on se päivä vuodesta kun kesäaika -käytäntö vie vuorokaudesta yhden arvokkaan tunnin. Mitä kaikkea sen tunnin aikana ehtisikään tehdä? Siinä joutaisi varmasti rakentamaan maailmanrauhan, poistamaan nälänhädän, rasismin, kehittämään täydellisesti toimivan HI-virusta vastaan, pysyvästi toimivan pillerin ylipainoa vastaan, hävittämään mielenterveysongelmat, kansantaudit, pelastamaan uhanalaiset eläimet ja kasvit ja vaikka mitä. Ja juuri tuosta ratkaisevasta tunnista me suomalaiset joudumme luopumaan. Mitä? Kehtaako joku todella epäillä mainitsemieni mahdollisuuksien realismia? Hyi olkoon, hävetköön hän! Tosin todellisuudessa taidan kuulua heihin, joita siirtyminen talviaikaan ei harmita, sillä siinä tunnetusti jää yhden tunnin voitolle. Jostain syystä se tunti ei riitä samanlaisiin sankaritekoihin, mutta koneen tai television äärellä kummastelemiseen se riittää vallan mainiosti. Kesäajan murehtimisen ohella sain viimeinkin ensimmäisen tenttikirjoista noudettua. Tällä kertaa olin varsin onnekas, sillä kyseinen kirja on entuudesta puolituttu. En ole sitä ajatuksella lukenut, mutta käyttänyt materiaalina.

Kuluneen viikon aikana olen liikkunut hieman leppoisammin, siis kisaa edeltäneisiin viikkoihin verrattuna. Jäällä tapahtuu sitä samaa hidasta edistymistä ilman suurempia harppauksia. Kaksoisritissä tosin alan hahmottaa missä asennossa ilmassa tulee olla ja miten kannattaa ponnistaa. Vasen jalka vain tahtoo käydä itsepintaisesti jäällä. Kannustusten innoittamana (vai yllytyshulluna) yritin perjantaina hyödyntää notkeutta erityisesti pirueteissa. Biellman onnistuu kyllä vaakapiruetista. Nyt yritän saada jalkaa korkeammalle ja ylävartaloa alemmaksi. Nosturipiruetti on aiemmin hieman pelottanut, mutta nyt uskaltauduin sitäkin kokeilemaan. Saan molemmat jalat nostettua melko korkealle (tosin piruetissa en yrittäisi nosta molempia jalkoja ainakaan jos tarkoitus on pysyä seisoma-asennossa), mutta piruetissa tasapainon löytäminen on oma haasteensa. Ensimmäisellä harjoituskerralla sain jalan nostettua hieman yli 90 asteen, eli kohtuullinen aloitus kaiketi. Tällä hetkellä helpoin siirtymä on ollut istumapiruetista (pää polveen). Todennäköisesti tätä harjoitellessa peffani saa lukuisia mukavia muistoja tai sitten trikoot ratkeavat. Liu'uissa polvivaa'an ohella mietin onnistuisiko käytännössä sisiliskoliuku niin, että selkää taivuttaisi niin kaarelle kuin mahdollista. Kokeilemalla selviää, tosin toivon etteivät kokeilut johda visiittiin sairaalan päivystyksessä.

Mietin pitkään uskallanko (tai kehtaanko) tästä aiheesta kirjoittaa, mutta riski otettakoon: pukeutumistyyli. Joskus nuorempana olin kiinnostunut muodista ja pukeutumisesta. Siinä parikymppisenä innostuin gootti- ja metallityylistä, mitä pysyin varsin pitkään. Jossain vaiheessa epäkäytännöllisyys sai innostuksen hiipumaan, samoin goottimuodin muuttuminen yhä enemmän street-tyyliksi. Käytännössä tämä tarkoittaa ihannoimani "prinsessatyylin" vaihtumista löysiin paitoihin ja pillihousuihin. Käytännössä vaatemallit olivat samoja kuin missä tahansa kaupassa, mutta tumma sävyt, pääkallot ja ketjut tekivät niistä rock- ja goottivaatteita. Sh-vuosina sorruin tietenkin siihen lastenvaate puoleen, mikä onneksi jäi. Edes näin päälle kolmekymppisenä en koe olevani liian vanha goottityyliin, mutta "henkisesti" kasvoin siitä ulos. En myöskään pidä goottityyliä yhtään sen "saatanallisempana" kuin muutakaan pukeutumista vaikka teologiaa opiskelenkin. Diagnoosi: kyllästyminen. Ehkä antaudun korsettien hellään halaukseen esimerkiksi viisikymppisenä. Olen säästänyt joitakin vaatekappaleita, mutta käyttö on todella vähäistä. Ehkä ratkaisevin tekijä oli liikunnan lisääntyminen. Vaatteiden käytännöllisyys ja mukavuus alkoivat viedä voiton. Nykyään olen varmaan liiankin mukavuudenhaluinen erityisesti housujen suhteen, sillä oikeasta denimistä tehtyjä farkkuja en osaa pitää lainkaan. Sen sijaan minä, legginit alimpaan helvettiin joskus kironnut suosin jos jonkinlaisia trikoita. Viime viikolla sain VIP-kortin todelliseen junttikerhoon, sillä uudeksi lempivaatekappaleekseni tulivat Prisman farkkukuosilla varustetut trikoot. Nämä näyttävät hämäävän aidoilta ja hintaa on päälle 50 euroa vähemmän kuin vastaavanlaisilla merkkituotteilla. Saa nauraa, nauran itsekin. Mikäli rohkeus riittää, ajattelin tilata Disturbilta trikoot punaisella camo-kuosilla. On tämäkin fiksaatio..

Myönnän olevani välillä hieman "pihalla" trikoiden/legginien (huomatkaa yksikkömuoto!) pukemissäännöistä. Peffa pitäisi peittää, mutta tunnustan pitäväni trikoita kuin housuja. Tosin kankaan pitää olla riittävän paksua. Jos vähänkin kuultaa läpi, kyseessä ovat kotikalsarit. Kenties 90-luvun trikoomuoti on antanut jotain pohjatietoa miten näitä joka suuntaan venyviä housunkorvikkeita tulee käyttää. Me lapset tosin taisimme saada vapauden käyttää trikoita sisähousuina. Toisaalta suurehkot college -paidat peittivät takamukset. Kuosit olivat 90-luvulla rohkeammat kuin nykyään (muistatteko kukka-ja viidakkokuosin?), mutta kangas vähemmän laadukasta. Toki sitä trikookangasta löytyy edelleenkin, mutta itse käyttäisin lähinnä oloasuna. Tosin käyttäisin niitä varmaan niin pitkään kunnes trikoot muistuttavat kaislahametta..

Mitä merkillistä laitan ylleni jään ulkopuolella, tai ylipäänsä kun en liiku? No, mukavuus on tärkeää eivätkä housut saa kiristää mistään. Jos olo on vähemmän naisellinen, valitsen löysemmät retkihousut. Housuissa on jotain hiphop-henkistä, mutta pysyvät varmemmin yllä kuin esimerkiksi 90-luvun loppupuolen hopparihousut. Väillä tulee käytettyä myös mustia jeggineitä (ihan kiusallani kirjoitin näin). Yritän saada aikaiseksi ostaa myös muun väriset, todennäköisesti punaiset tai viininpunaiset. Jokunen viikko sitten ostin Piruetista thermolycratrikoot. Jostain syystä ne ovat olleet enemmän käytössä jään ulkopuolella. Aivan kuin trikoohöpinää ei olisi tarpeeksi, mainittakoon vielä yhdet: wet look -tyyliset trikoot. Pitkän pohdinnan jälkeen uskaltauduin sellaiset ostamaan Cyber Shopista. Niitä tosin tulee käytettyä harvemmin, sillä arastelen hieman niihin pukeutumista. Iik! Ai käytänkö lainkaan paitoja? Paitojen suhteen olen laiskistunut, tosin puen sellaisen ylleni päivittäin. Tällä hetkellä yläosien suhteen käyn läpi jonkinlaista etsintävaihetta. Pääosin paitani ovat turvallisia trikoopaitoja. Yritän vaihdella värejä parhaani mukaan. Tällä hetkellä yritän etsiä itselleni sinisiä paitoja, mieluummin tummempaa, mutta ei liian tummaa. Pastellisävyt kulutin loppuun lukioaikoina, minkä vuoksi en niitä erityisemmin suosi. Valkoinen puolestaan tuli tutuksi työelämässä. Valkoinen on myös sellainen väri, että se suorastaan huutaa itseään kohti kahvi- ja ruokatahroja. Ruskeaa vierastan myös, sillä minulla on ruskeat silmät, rusketun helposti ja hiukseni ovat luonnostaan ruskeat. Rehellisyyden nimissä tunnen itseni k***apökäleeksi jos pukeudun ruskeaan. Anteeksi rehellisyyteni, mutta tältä todella tuntuu. Miksi sensuroin sanan? Muuten vain. Tällä hetkellä suosikkivärejäni ovat punainen, musta, sininen, violetti ja vihreä. Vihreitä vaatekappaleita ei tosin ole pahemmin. Neonsävyjä (erityisesti pinkkiä) tykkään käyttää pieninä yksityiskohtina piristämään mustaa.

Viime aikoina olen päivittänyt lähes säälittävää vaatevarastoni harvinaisen ahkerasti. Jos minun pitäis luonnehtia pukeutumistyyliäni, pyrin jonkinlaiseen ballerina -tyyliin. Tosin bodyt jäävät kauppaan vaikka olisivat miten muodikkaita. Tänään kannustusten voimalla uskaltauduin ostamaan BikBokista harmaan, hieman erilaisen paidan:
  Harmaata väriä vierastin pitkään, mutta se näyttää toimivat jos alaosa (housut, hame tai sukkahousut) ovat riittävän voimakkaan väriset. Kontrastia peliin siis. Varoitus, nyt tulee osaksi narsistista tekstiä. Ns. sopivien ja mukavien vaatteiden löytäminen on oma haasteensa. Kiitos lajivalintojen, minulla on lihaksikkaat reidet ja ahteri myös. Vyötärä sen sijaan on erittäin hoikka (paitsi laktoosipitoisen ruuan jälkeen..). Yläkropassa ja käsissä on myös jossain määrin lihasmassaa, mikä ilmenee erityisesti harteikkuudessa. Olen 158 cm pitkä, en siis mikään "hongankolistaja". Vaikka tuota peffalihasten aikaansaamaa muodokasta ahteria ja hoikkaa vyötäröä pidetään ihanteellisena mallina, eivät moiset ihanteet näy vaatekaupan tarjonnassa. Housut ovat epämämukavan kireät ja monet paida telttamallisia. Jos sopivat housut löytyy, ne repsottavat peffan yläpuolelta paljasten päivän alushousuvalinnan. Farkkujen kanssa vyö on siis pakollinen. Tämän vuoksi suosin trikoita.. ne joustavat ja napakka vyötärö ei jätä liian avointa näkymää. Nykyinen pukeutumistyylini ei liioin peittele muotoja. Menneisyys on siinä mielessä läsnä, että ajoittain toivoisin jotain sensuroivaa säkkiä ympärilleni. Toisaalta haluan pakottaa itseni näyttäytymään peittelemättä itseäni liikoja. En siis tarkoita äärimäisen lyhyitä hameita tai ylitarjoavia kaula-aukkoja, vaan vartalonmyötäisiä vaatteita. Kengät ovat kuitenkin suurin ongelma, sillä en voi pitää käytännössä katsoen mitään siroa mallia, vaan lenkkitossut tai terveyskengät ovat oikeastaan ainoa vaihtoehto. Juhlissa voin pitää yhden illan korkokenkiä, mutta nekään eivät saa olla liian kapeat. Toistaiseksi asia ei minua suoranaisesti haittaa. "Edustuskenkiä" on toki vaikea löytää, mutta onneksi lenkkareitakin löytyy yllättävän tyylikkäitä.

Kun mietin nykyistä pukeutumistyyliäni, en ole täysin hylännyt aiempia tyylejä. Rock-ja goottityylistä on pieniä palasia jäljellä, samoin teinivuosien tyttömäisyydestä. Rock- ja goottityylistä ehkä selkeimmin kertoo kontrastin suosiminen. En myöskään ole luopunut pitkästä tukasta. Mustan sijaan suosin nykyään kirkkaanpunaista, mikä tosin ei pysy pitkään kirkkaana. Joskus kokeilin tummaa violettia, mutta sävy muuttui parin pesun jälkeen punertavaksi. Tavallisin kampaukseni on ponnarista lähtevä letti. Viime aikoina olen alkanut taas tehdä lettinutturoita sekä ranskalaisia lettejä. Tai sitten ranskalainen letti ja letti on kiedottu nutturalle. Käytännön syistä pidän tukkaani tavallisesti kiinni. Kuiturastoja harrastin hieman nuorempana, mutta taas kerran käytännöllisyys vei voiton. Niistä tosin sai hetkessä tukkaan mm. violettia, pinkkiä ja punaista. Jos nuorempana olisin nähnyt itseni kolmenkympin paremmalla puolella, olisin pitänyt muutosta tylsyyden huopentumana. Nykyinen tyylini on paljon hillitympi, sen myönnän. Panostan ulkonäkööni todella laiskasti, tosin ihonhoitoon panostan jopa. Kai minun "pitäisi" mutta en käytä ihomeikkejä (puuteri, meikkivoide). Kisoissa tosin BB-voide osoittautui toimivaksi pohjustukseksi. Sävyttävää huulirasvaa ja rajauskynää tulee nykyään käytettyä hieman useammin. Mitähän hullua sitä hankkisi? No, minä tosiaan mietin olenko tullut hulluksi: glitterissä on jotain kivaa. Mikäli jossain vaiheessa saan aikaiseksi, kimallehiuslakka olisi hauska olla. Luomiväriä en käytä kuin illanvietoissa tai kisameikissä, mutta siinäkin saisi olla kimalletta. En siis tarkoita mitään järkyttävää määrää kuten 2000-luvun alkupuolella oli muotia. En tiedä muistaako kukaan luomivärin korvikkeena käytettyä kynää, mistä kimalletta irtosi vähän turhankin paljon. Lopputulos näytti todella raskaalta.

Kenties monen lukijan silmissä muutuin aiempaa tyylittömämpään suuntaan, mutta väliäkö sillä. Olen pukeutujana on/off- tyyppiä. Kiinnostun ulkonäöstä 2-3 kertaa vuodessa. En tiedä miten pitkään jaksot kestävät. Välillä taas riittää kun vaatekappale on puhdas ja ehjä. Mikä farkuissa on vikana? Ulkoisesti ei mikään. Taitoluistelu vain tahtoo olla reisilihaksia muokkaava laji. Omalta kohdaltani olen huomannut, että samat farkut voivat olla kesällä sopivat, mutta syksystä kevääseen liian pienet. Kyse ei ole "lässähtämisestä". Kesällä jääaikaa on vähemmän, jolloin kintut eivät ole niin kovassa käytössä kuin syksyn, talven ja kevään aikana. Jos jääharjoittelu on todella hyppypainotteista, lihakset turpoavat treenin aikana niin, että piukat pillifarkut saisivat aikaan klaustrofobisen tunteen. Toki jokainen luistelija on yksilö, eikä kaikille näin käy. Voi olla että olen yliherkkä, mutta tykkään vaatteista joissa voin liikkua vapaasti. Parhaani mukaan yritän mukavuudenhalun ohella näyttää.. järkevältä? No, ainakin hyvä yritys.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Viikon kuulumisia ja jokunen suosikkivälipala

Viikko on jälleen loppusuoralla! Jotenkin päivät ovat vain virranneet ohi, ja minä jotenkin mukana pysytellen. Kävin eilen kirjastossa kurkistamassa josko jokin tenttikirjoista olisi saapunut, mutta ilmeisesti opus on vielä matkalla. Yritän kuitenkin aloittaa lukuprojektin mahdollisimman pian, sillä tuntuma on vielä tallella. Motivaatio tosin saattaa olla kääntyä nopeasti laskusuuntaan. Edellisen tentin kanssa sattui pieniä kommelluksia, mutta lopulta kaikki meni hyvin. Jostain syystä huolimattomuuspuoleni nostaa yhä enemmän päätään, ja siksi erityisesti opiskeluun liittyvissä asioissa joudun jatkuvasti selvittämään itse aiheuttamiani sotkuja. Tässä ei onneksi ole mitään selvittämistä, mutta edellisestä tentistä saatu opintopistemäärä ei ollut aivan niin suuri kuin oletin. Kuinka sen voi käsittää väärin? Helposti, ainakin minun mielestäni se kävi ongelmitta. No, saatu pistemäärä on viisi, eli ei sekään mikään piani. Niin, ja tentti meni turvallisesti myös läpi. Toisin sanoen opiskelun ja (harraste)kilpaurheilun yhdistäminen on siis mahdollista, vaikka käytännön tasolla hieman haasteellista.

Lauantain jälkeen väsymys on vaivannut ja suorastaan häirinnyt. Uumoilin pitkään flunssaa, mutta kenties kroppa on yksinkertaisesti levon tarpeessa. Niin no, aktiivinen lukeminen ja liikkuminen vaativat ilmeisesti siinä määrin energiaa, että pieni palautuminenkin on tarpeen. Jäällä en ole tehnyt ohjelmaa kokonaan kuin pari kertaa, ja senkin ilman kaksoishyppyjä. Muutenkin olen tällä viikolla keskittynyt perustekniikan hiomiseen, sillä seuraavissa kisoissa haluaisin ainakin parissa osiossa nostaa laatupisteitä. Hypyt ovat sujuneet kohtuullisesti, vaikka parantamisen varaa on vielä. Piruetteihin yritän saada enemmän nopeutta, mikä vaakapiruetin kohdalla on helpommin sanottu kuin tehty. Näin kevään edessä odottelen innolla myös mahdollisuutta päästä testaaman rulliksia. Pari ensimmäistä kertaa menee siihen että pysyy pystyssä, mutta sen jälkeen pääsee kokeilemaan peruselementtejä. Tällä hetkellä omalla asuinalueella on todella huonosti harjoittelupaikkoja, sillä parkkipaikat ja muut asfalttialueet ovat todella epätasaisia. Näin kevään edessä on todella mukavaa kun kelit alkavat yhä enemmän olla suotuisia ulkoilun suhteen. Vaikka luisteluun kyllästyn tuskin koskaan, on mukavaa vaihtelua liikkua myös ulkona. Eilen onnistuimme puolison kanssa lenkillä kokeilemaan pieniä matkoja reippaalla hölkällä. Maasto oli oikein sopiva, sillä ylämäet toivat lisätehoa. Itse innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan vajaan kymmenen metrin matkaa askelkyykyillä. Hidasta matkantekoa sanoisinkos! Lisäksi odottelen innolle kelien lämpenemistä siinä määrin, että pääsisin leikkimään apinaa urheilupuiston telineisiin. Vieressä oleva nurmikenttä puolestaan olisi mitä ihanteellisinta aluetta muulle temppuilulle. Tosin toivon että kesällä pääsisi jäälle kerran pari kuussa, jotta pieni tuntuma pysyisi. Silloin ei tarvitsisi aloittaa syksyllä aivan alusta.

Eilen poikkesimme puolison kanssa pitkästä aikaa lounaalla. Paikka oli oikein viihtyisä. Koska lähellä oli rakennustyömaata, asiakkaat olivat varsin "duunarihenkisiä". Taisimme olla melkein ainoita joilla ei ollut huomioliiviä mukana. Ruoka oli todella maistuvaa ja jälkiruokaa onnistuin myös ottamaan yli tarpeiden. No, nälkä lähti, ja sehän on pääasia. Piakoin siirryn bussia odottelemaan, sillä tänään olisi tiedossa jäävuoro muiden aikuisluistelijoiden kanssa. Oberin kisat lähestyvät ja sinne lähtevät harjoittelevat ohjelmiaan ahkerasti. Osa on menossa myös Kuopion Silver Skateen. Itse en ole menossa kumpaankaan kisaan, sillä en ollut varma miten edellinen sujuu. Oberstdorfiin olisi hauska joskus mennäkin, mutta matka vaatii jo pidemmän suunnitteluajan. Kuopion Silver Skateen sen sijaan voisi joskus mennäkin. Rohkeuden puutteen ohella opiskelu hieman rajoittaa kisoihin pääsemistä. Vaikka harjoitteluaikaa on enemmän joustavien aikataulujen ansiosta, yritän kuitenkin päästä pois yliopistosta ja mieluiten tutkinnon kanssa.

Ja tähän loppuun hieman ravitsemuksellista "aivot narikkaan" -materiaalia, eli viime aikoina suosikeiksi nousseet välipalat. Kuten arvata saattaa, välipalat ovat sellaisia jotka toimivat hyvin ennen treeniä tai treenin jälkeen, ja niitä voi nauttia kätevästi myös matkan päällä.

- Alpro Go, mango ja punaiset markat (mansikka-vadelma?) Itse pidän laukussani niinkin luontoystävällisiä välineitä kuin muovilusikoita
- Lidlin proteiinijuoma, suklaa ja toffee (sana "proteiini" riittää)
- Pienet, vitaminoidut proteiinipatukat. Maulla ei ole väliä, mutta houkutteena toimivat prosessoidut, todennkäisesti huonosti imeytyvät vitamiinit, pieni määrä lisäproteiinia, sokerit ja muut terveelliset makeutusaineet. Maku säilyy usein pitkään, sillä patukan jäänteet tarrautuvat hampaisiin ja kitalakeen. Toisin sanoen loistava välipala!
- Oatlyn suklaajuoma. Sopiva palautusjuoma, mukana D-vitamiinia ja kalsiumia. Olikohan joukkoon eksynyt myös B12-vitamiinia?
- Alpron mantelijuoma, samat ominaisuudet kuin edellisessä. Ei mikään energiarikas tuote, mutta maistuu kyllä ja lisätty sokeri taittaa makeanhimon.

Miksi tällaisia pakkausjätettä tuottavia vaihtoehtoja? Koska pakkaus näyttää kivalta, sanoista fit, proteiini ja "freesiltä" näyttävät pakkaukset saavat kunnon kohoamaan jo sellaisenaan.

Tällaista tällä kertaa. Mukavaa päivänjatkoa kaikille!


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Vähän käytännön ohjeistusta kisaamista harkitseville

Jotenkin onnistuin viime viikolla elämään sellaisessa harhaluulossa, että aika tentin ja kisojen jälkeen olisi suoranainen autuus. On totta että juuri tällä hetkellä ei tarvitse stressata aikatauluista, lukemattomista sivuista, jatkuvasti pieleen menevistä elementeistä ja siitä miten kaiken ohella saa hoidettua osuutensa kotitöistä ja ruuanlaitosta. Eihän tässä ole autuus lähelläkään. Viime viikkojen aikana päivät olivat sisällöltään viimeisen päälle selkeitä. Nyt kun vapaata on enemmän, en tietenkään osaa sitä hyödyntää. Toki "pitäisi hoitaa kun on aikaa"-asioita on lähes kaikkialla, mutta jostain syystä en saa aikaiseksi tarttua niihin. Ensiapuna katsoin toisen tentin minkä voisin suorittaa ja varasin kirjat. Nyt vieroitusoireita ei siis tarvitse sietää pitkään. En tiedä miten paljon lukijoissa on taitoluistelun harrastajia tai harrastamista harkitsevia, pääasiassa aikuisia. Yhden kisakokemuksen jälkeen en ehkä ole paras neuvoja, mutta siltä varalta jos kiinnostuneita on, voisin kertoa omia kokemuksiani asioista joita on hyvä huomioida mikäli kilpaileminen aikuissarjoissa kiinnnostaa. Koska sarjoja on todella laajalti, vaadittavan taitotason ei tarvitse olla korkea. Jos luistimilla pysyy pystyssä ja pääsee johonkin suuntaan, periaatteessa niillä taidoilla voi hyvin kilpailla.

Aikuisluistelussa sarjat jaetaan vaatimus tason mukaan seuraavasti: Bronze (ja pre-versio), Silver ja Gold. Tästä on mahdollista kilpailla myös Master-sarjoissa, joissa entiset kovemman tason kilpailijat voivat ylläpitää taitojaan. Tosin myös erittäin lahjakkaita ei kilpataustaa omaavia aikuisia voi myös löytää. Itse luistelen lähinnä vapaaohjelmia, joissa on selkeät vaatimukset elementtien suhteen. Artistic-sarjat ovat minulle vieraampia. Kuten nimestä voi päätellä, kyseessä on ilmaisullinen ja tanssillinen ohjelma. Elementtejä on vähän, ja vapaaohjelman sijaan esimerkiksi hyppyjä saa olla korkeintaan tietty määrä, yleensä yksi. Ymmärtääkseni artisticissa katsotaan tarkemmin musiikin tahtiin luistelemista ja "tarinan kertomista". Toki ilmaisu ja esittäminen ovat tärkeä osa myös vapaaohjelmassa, mutta elementtien sujuvuus on tärkeässä roolissa. Mistä kannattaa lähteä liikkeelle?

1. Taitotaso. Mielestäni aikuiskilpailuissa ei tarvitse olla liian vaatimaton, mutta ihan mukavuussyistä en suosittelisi valitsemaan aivan ylivoimaista sarjaa. Toisaalta jos jokin yksittäinen liike ei onnistu mutta muuten kokonaisuus toimii, miksi ei voisi haastaaa itseään? Minulle Gold oli aikamoinen riski, ja nuoremmat luistelijat ovat monin verroin parempia. Toisaalta Goldissa kaikki eivät hyppää kaksoishyppyjä lainkaan. Silver olisi periaatteessa parempi, mutta musiikki on liian lyhytkestoinen. Lähdin kuitenkin parilla ekalla kerralla (viime vuoden ohjelmaluistelut) Silver-tasosta, mikä oli järkevä valinta. Ensimmäisellä kerralla kannattaa siis lähteä matalalta tasolta. Kisatilanne on aivan erilainen kuin tavalliset harjoitukset. Vaikka usein korostankin sitä että tämä on vain harrastus, ensimmäinen kerta puvun kanssa yksin jäällä ei ollut kaikkein miellyttävin kokemus, kiitos jännittämisen. Mainittakoon kuitenkin se, että otin liikaa paineita ja asennoiduin aivan liian suorittamiskeskeisesti. Lauantaina onnistuin rentoutumaan ja pitämään hieman hauskaakin. Mikäli luisteluharrastus on aloitettu aikuisena, suosittelisin ensimmäisellä kerralla aloittamaan Bronze -tasosta vaikka hypyt sujuisivat lutzia ja yhdistelmiä myöten. Bronzen vapaaohjelman maksimipituus on 1 min. 50 sek, Jos vähänkin kuntoa löytyy, potentiaalisen jännityksen kiusatessa tuohon aikaan on helpompi keskittyä. Silverissa odotetaan jo hieman haasteellisempia askeleita ja aika on 2 min. 10 sek. Lisäksi Silverissä moni on minun lisäkseni harmitellut sitä, kun ohjelma on tupaten täynnä elementtejä. Täytyy toivoa että aikaa lisättäisiin kahteen ja puoleen minuuttiin. Yhteenveto: valitse aivan ensimmäisellä kerralla helpompi taso. Silloin kisatilanteeseen on helpompi tottua.

Jos haluat havainnollisia esityksiä, Youtubesta löytyy ihan mukavasti aikuisten kilpailujen ohjelmia. Oberstdorfin kisat ovat kätevä kohde, ja esityksiä löytyy lisäämällä tason (esim. oberstdorf bronze). Sieltä löytyy ikäryhmät (I, II, III, IV) sekä onko kyseessä artistic vai vapaaohjelma (free skate).

2. Musiikki. Tämä osuus jää lyhyemmäksi. Tulet kuulemaan musiikkisi moneen kertaan, minkä vuoksi musiikkia pohtiessa kannattaa myös miettiä miten monta kertaa saman kappaleen kestää kuulla. Varoitus: kisojen lähestyessä saat musiikista sitkeän korvamadon.

3. Kisapaikat, ilmoittautumisajat ja harjoitteluaika. Aikuisten kilpailuja järjestetään oikein mukavasti ympäri vuotta niin kotimaassa kuin ulkomailla. Paras yhteisö pysyä kartalla on Facebookissa oleva ryhmä Vintage Skaters. Kisapaikkojen suhteen on otettava huomioon sijainti. Jos asut vaikkapa Vantaalla, Rovaniemelle ja Kuopioon menee itse matkaan siinä määrin aikaa, että yöpyminen on melkeinpä pakollista. Mikäli kyseessä on suurempi kilpailu, kannattaa hotellihuoneen varaamisessa olla vikkelä, sillä et ole ainoa. Tässä syy miksi olen skipannut kauempana olevat kisat. Sama on otettava huomioon ulkomaiden kisojen kanssa. Erityisesti Oberstdorfin kilpailuihin tulee väkeä ympäri maailmaa, ja ruuhka on kuulemma se mukainen. Harjoitteluun käytettävissä oleva aika on myös hyvä ottaa huomioon. Jos harjoittelet uutta ohjelmaa ja seuraavat kisat ovat 2-3 viikon kuluttua, voi tulla hieman kiire. Toki jokaisella vaadittava harjoitteluaika on yksilöllinen, mutta ennen ensimmäisiä kisoja minä tarvitsen ainakin pari kuukautta varmuuden parantamiseksi. Toki asiaan vaikuttaa myös se, kuinka usein pääsee harjoittelemaan. Jos jääaikaa on runsaasti, edellsiin virheisiin nojaten en suosittele harjoittelemaan täysillä joka päivä. Edes ohjelmaa ei kannata tehdä jatkuvasti. Sen sijaan yksityiskohtiin on helpompi keskittyä jos harjoittelee ohjelmaa osissa. En osaa sanoa miten monta kertaa lyhyemmät ohjelmat voi mennä läpi tunnin sisällä, mutta minulle riitti yhteensä 3-4 kertaa.

4. Varusteet. Puku, muut vaatteet, meikit kampaus. Puku kannattaa hommata ajoissa ja varmistaa istuvuus. Mahdollisten koristeiden on hyvä pysyä kunnolla kiinni. Minulla ei ole strasseja, mutta olen käsittänyt niiden tuottavan ajoittain päänvaivaa. Omassa puvussani häiritsi ylimääräinen nauha jonka päädyin vain työntämään puvun alle. Jos hihattomat, lyhythihaiset tai spagettiolkainpuvut vetävät puoleensa, kannatta käyttää aluspukua. Suomalaiset jäähallit ovat sen verran vilpoisia, että ilman aluspukua tai muuta ihonväristä kangasta tulee oikeasti kylmä. Osa pystyy ongelmitta luistelemaan ilman hanskoja, mutta minä en kuulu tuohon ryhmään. Olen käyttänyt aluspuvun hihat peittääkseni vanhojen tansseissa käytttämiäni satiinihansikkaita. Hyvin toimivat, mutta polvivaa'an kanssa saa olla tarkkana koska satiini on liukas materiaali. Nykyään on onneksi saatavilla myös kisahanskoja, eli käsien suojaaminen onnistuu ongelmitta. Meikin suhteen olen vähän turhankin varovainen, mutta meikin kanssa ei tarvitse ujostella. Toki vähän on hyvä rajoittaa sekä miettiä sopiiko meikki ohjelmaan. Esimerkiksi suosittuun "Myrskyluodon Maijaan" en laittaisi mitään karnevaalimeikkiä. Hiusten on hyvä ensisijaisesti olla laitettu niin, etteivä ne häiritse. Oma selkään ulottuva tukkani on helppo kietaista nutturalle, eikä hiuslakkakaan ole ollut pakollista. Hiuskoristeiden kanssa kannattaa myös tarkistaa pysyvyys, sillä ne tahtovat ensimmäisinä irrota. Yksinkertainen kaunistaja on glitter-lakka, mitä itsekin haluaisin hommata. Alusvaatteet ovat vähän kinkkinen osuus. Lähtekäämme liikkeelle että kisaaja on nainen. Vähän rintavamman kannattaa valita tukevat ihonväriset liivit. Vähemmän muodokkaille (joihin itse kuulun) pelkkä aluspuku voi riittää (se on todella napakka!), tai sitten ihonvärinen toppi antaa tarvittavaa lisätukea. Bikbok -kauppaan on tullut baletista inspiraatiota saanut mallisto. Jos haluaa selvitä edullisesti, sieltä löytyy ihonvärinen toppi/liivit kympillä. Ja sitten alushousut.. napakat, sopivan kokoiset. Shortsi-ja bokserimalliset pökät kannattaa jättää matkasta pois, ellei sitten halua lahkeen vilkkuvan puvun housuosan alta. Ikävä todeta, mutta stringit ovat tässä kohtaa varma vaihtoehto tuon sivemmän tai-mallin ohella. Sukkahousujen kanssa sorruin asettamaan mukavuuden tyylikkyyden edelle. Koska hallissa on kylmä, laitoin hieman epäesteettisemmät harjoitustrikoot. Hyi minua. Sukkahousuja on tosin saatavilla varsin fiinejäkin strasseilla ja ilman, samoin aluspukuja.

Edelliseen liittyen kannattaa varata riittävästi aikaa laittautumiseen, ja toisaalta myös miettiä missä järjestyksessä asiat kannattaa hoitaa. Vaikka listani jäi todellisuudessa varsin vajaaksi, kisaamiseen ei liity pelkkää luistelua. Erityisesti varusteet ja laittautuminen ovat oma haasteensa. Vaatteiden on oltava mukavat, koristeiden pysyä jne. Osa käy kampaajalla laitattamassa todella näyttäviä luomuksia. Itse suosin yksinkertaisempaa ihan käytännön syistä. Hiuskoristeet ovat kauniita ja hiuslisäkkeet lisäävät näyttävyyttä. No, oma tukkani ei sellaisia kaipaa, mutta en uskalla ottaa kuontalooni liikaa ylimääräistä. Jos haluaa säästää rahaa, yksinkertaista kisapukua voi koristella itsekin mikäli taitoa ja kärsivällisyyttä riittää. Myös kaupan "tavalliset" sukkahousut" toimivat usein yhtä hyvin kuin tuplasti kalliimmat taitoluistintarvikeliikkeen. Aluspuvulle en ole löytänyt korviketta, mutta kenties tuo body -muoti saattaa tuoda markkinoille sellaisiakin. Pahoittelen jos alusvaatepuoli shokeerasi, mutta valitettavasti itse tilanteessa sekin puoli muuttuu yllättävän olennaiseksi. Toivottavasti selostuksista sai jonkinlaisen kuvan kisaamiseen liittyvistä käytännön asioista.

Oikein mukavaa tiistaita kaikille!


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kisojen jälkeisiä tunnelmia

Jo tässä sormet syyhyävät kirjoittamista odottaessa. Pieni varoitus: luvassa voi olla ennätysmäärä kirjoitusvirheitä, mutta ehkä tekstistä saa edes jotain tolkkua. Nyt on siis selätetty toinen suuri haaste, eli kilpailut. Jo matkalla fiilikset olivat harvinaisen hyvät, vaikka yksittäisiä jännittämismomentteja tuli. Tuntui oudolta mennä kisavarusteiden kera entiseen kotihalliin, mutta toisaalta oli mukavaa kun tilat olivat tuttuja. Vaikka tapaaminen oli pikainen, entistä valmentajaa oli myös mukava nähdä "livenä". Aikuisia oli paljon (siis minun mittakaavassani joka en ole ennen ollut kisoissa) ja ikäjakaumakin oli laaja. Bronze -sarjassa kilpailijoita oli eniten, ja piristävänä lisänä saatiin pari kilpailijaa miestenkin sarjaan. Meitä piti Goldissa olla neljä, mutta yksi sairastui. Pronssisija oli siis etukäteen varma.

Valmistautuminen sujui suunnitelmien mukaan, ja pahin jännitys sekä potentiaalinen hysteerisyys karisivat lämmitellessä. Onnistuin tekemään jopa niinkin järkevästi, että menin toisen kerran lämmittelemään kisapuvun kanssa. Olin jo valmiiksi varautunut siihen, että sarjassani kilpailisi entisiä kilpaluistelijoita, ja näinhän kävi. No, kolmea kisaajaa varten ei tietenkään kannata ottaa ikäsarjoja, mutta kieltämättä hieman harmitti kilpailla yli kymmenen vuotta nuorempien kanssa. Kyllä, pienoinen ikäkriisi taisi vierailla. Eipä sitä pitkään jaksanut surkutella, sillä itseni kanssahan olin tullut kilpailemaan. Mitään tiettyä sijaa en tavoitellut, vaan enemmänkin tiettyä pistemäärää. Viime vuonna ohjelmaluistelussa ensimmäinen kokeilu Gold-tasolla oli pienoista rävellystä, ja pistemäärä oli 32 tähtiarvostelussa. Eihän tämä mitään huipputasoa ole, mutta jostain on aloitettava. En saanut Axelia ja kaksoishyppyjä parhaimmiksi versioiksi. Ero viime vuoteen oli kuitenkin huima. Vaikka Axel jäi vajaaksi, samoin kaksoissalchow ja rittikin, sain hypättyä jokaisen. Viime vuonna yksikään näistä (kaksoisritti ei ollut edes mukana) ei lähtenyt mihinkään suuntaan, vaan jokainen suoraan sanottuna lässähti. Ottaen huomioon kisatilanteen ja pienoisen jännitykset, tämä kieltämättä yllätti. Selkeitä parannuksia viime vuoteen verrattuna oli esitysvarmuudessa sekä hyppyjen vaikeusasteessa. Puhtaus jäi sen verran vajaaksi, että laatupisteet tietenkin laskivat. Askelsarjan sujuvuuteen en ollut aivan tyytyväinen, mutta harjoittelemalla suunta on tuskin ainakaan taaksepäin.

Kisatilanne on aina omanlaisensa, vaikka minulla on sellaisesta todella vähän kokemusta. Vaikka voittajan pistemäärä oli 50 ja minun 36, olen todella tyytyväinen tähän suoritukseen. jos ensimmäisellä yrityksellä ero on neljä tähteä verrattuna viime vuoteen, on tässä jotain kehitystä tapahtunut. Voisin toki hävetä ja harmitella pistemäärääni verraten sitä voittajaan, mutta se olisi turhaa. Miksi minä, 31-vuotias ja aikuisena haasteellisempia elementtejä harjoitteleva vertaisin itseäni 18-vuotiaaseen entiseen kilpaluistelijaan? Seuraavassa kisapaikassa pronssipokaalista tai mistään pokaalista on turha haaveilla, sillä osallistujia tulee olemaan enemmän. Toisaalta etuna on se, että ikäskaala ei vaihtele niin paljoa. Goldissa on tosin pakkoa hyväksyä sekin, että siellä on entisiä kilpaluistelijoita ja se näkyy tekniikassa. Millaisia tavoitteita sitä asettaisi seuraaviin kisoihin? Taas kerran kilpailen mieluummin itseni kanssa. Yritän parantaa erityisesti hyppyjen ja piruettien laatua sekä panostaa askeleisiin. Mihinkään huimiin korotuksiin en pyri, mutta jos hieman lähemmäs neljääkymmentä pääsisi, siinä voisi olla hyvä tavoite. Toki eri tuomarit arvostelevat hieman eri tavalla, osa voi siis olla tiukempi. Mutta jos pidemmällä tähtäimellä katsotaan, syksyllä voisi yrittää päästä 40 pisteen puolelle.

Yhteenveto: tästä on hyvä aloittaa, mutta parasta oli positiivinen kokemus, ihanat ihmiset ja ennen kaikkea hyvä mieli. Ja tähän loppuun vielä toteamus: kyllä tuota kuntoa pitää vieläkin kohottaa.. 2 minuutin ja 50 sekunnin ohjelma on nimittäin yllättävän kova rutistus.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Yksi haaste takana, toinen edessä

Ensimmäinen haaste selätetty, toisin sanoen tentti. Tosin onko haaste selätetty lopullisesti, se selviää myöhemmin kun arvosanat annetaan. En muista lukeneeni näin laajaa aineistoa sitten ylioppilaskirjoitusten. Vaikka arvosana olisi hylätty, uskaltaudun kehumaan itseäni suuresta työstä. Viikonlopun pidän "lomaa" lukemisesta, mutta tarkastelen seuraavaa potentiaalista tenttiä. Jos jotain ehtisi tenttimään ennen työharjoittelua, siinä saisi mukavasti suorituksia talteen. Tämä taas helpottaisi gradun parissa työskentelyä syksyllä. Toisaalta asia kerrallaan. Jos tentti ei mene läpi, todennäköisesti murjotan aikamäärän X, ja sitten saan kiireellä työstää projekteja jotka olisi kannattanut aloittaa sinä aikana minkä käytin murjottamiseen.

Huomenna odottaa uusi haaste, eli kilpailut. Onneksi paikka on tuttu. Ei siis tarvitse miettiä missä verrytellä, millainen halli on ja millaisia pukuhuoneet ovat. Meitä aikuisia on tosin siinä määrin paljon, että olisi hyvä jos käytössä olisi kaksikin pukukoppia. Toki jossain määrin jännittää, mutta yritän lähteä mahdollisimman rennolla ja positiivisella asenteella. Olen päättänyt että menen nauttimaan luistelemisesta, en suorittamaan. Jos jokin tai useampi elementti menee pieleen, se ei haittaa. Tänään tosin tuli pieni paniikin poikanen, sillä axel alkoi yhtäkkiä mennä huonommin. Syynä taisi kuitenkin olla liian monta yritystä, siispä jätin mokoman hypyn sikseen. Tällä viikolla olen keskittynyt kisaohjelman harjoitteluun niin monta kertaa kuin mahdollista. Ehkä tänään olisi kannattanut kokeilla musiikin kanssa, mutta jostain syystä en saanut aikaiseksi moista. Keskiviikkona kävin ohjelman kahdesti musiikin kanssa läpi, ja meno oli kohtuullista. Kaksoissalchowia ennen (aion yrittää!) täytyy vain tehdä brutaali jarrutus, sillä vauhdin hidastumisen itsestään vie liikaa aikaa. Ohjelman harjoitteleminen käy kieltämättä kunnon päälle! Yleensä jaksan vetää koko ohjelman läpi 2-3 kertaa peräkkäin parin minuutin tauolla. Kolmannen kerran jälkeen kunto pettää!

Mitenkäs tässä sitten valmistaudutaan huomenna? Aikuisten sarja aloittaa vasta illalla, ja Gold tietenkin viimeisenä. Itse haluan varata riittävästi aikaa, eli pari tuntia. Taas kerran koska väkeä on paljon, hoidan meikin ja kampauksen ensin suttaantumisenkin uhalla. Huulipuna yms. herkästi sotkeutuvat viimeistelyt jätän toki myöhemmäksi. Ennen pukeutumista pidän tehokkaan verryttelyn. Kelistä riippuen sen voi tehdä myös ulkosalla. Jos ei sada, todennäköisesti hölkkään rakennusten ympäri pari kertaa. Mikäli aikaa on reilusti, myös lähellä oleva urheilupuisto on mahdollinen paikka. Ehkä kaikkein todennäköisimmin verryttelen jäähallin juoksusuoralla jos tilaa on. Syke saa nousta kunnolla pariinkin otteeseen, jotta pahimman jännityksen voi "rehkiä" pienempään mittakaavaan. Hyppynaruhyppelyä, hölkkää, spurtteja yms. Sitten sopiva määrä hyppyharjoituksia, jalanheittoja ja kenties venyttelyä. Tavoitteena on tosiaan saada kroppaa hieman rentoutumaan, mutta samalla on hyvä välttää liiallista väsymistä. Todennäköisesti lämmittelyn aikana tulee mukavasti hiki. Kun olen muuttunut käveleväksi ympäristöhaitaksi, on aika siirtyä vaihtamaan vaatteet. Luistimet kannattaa laittaa jalkaan hyvissä ajoin, sillä nauhojen kireyden on oltava sopiva. Itse asiassa sopivan kireyden etsiminen onkin ollut yksi viikon projekteista. Jäällä alkuverryttelyssä on oltava todella säästäväinen liikkeiden toistamisen suhteen. Varmuuden hakemiseksi käytän aluksi minuutin perusluisteluun ja yritän uskaltautua käyttämään vauhtia kunnolla. Tuntumaa haetaan sen jälkeen askelsarjan ja piruettien parissa. Hypyt jätän viimeiseksi, ja toistoja erityisesti kaksoishyppyjen ja axelin kohdalla saa olla vain pari.

Viime vuonna jännittäminen oli tosiaan niin voimakasta, että liikkuminen meni todella vaikeaksi. Toki samoin voi käydä tänäkin vuonna, mutta yritän psyykata itseäni mahdollisimman paljon siihen olotilaan, että menen tekemään sitä mistä pidän, en suorittamaan. Menee ohjelma sitten huonosti vai vielä huonommin, jotenkin se tulee varmasti menemään. Siis valmiina huomiseen! *yaaar!!!*

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Pieni nousikausi ja kommentteja hakusanoihin

Motivaatio, oi motivaatio! Missä oletkaan taas? Jo vilkaisu tenttimateriaaliin alkaa kyllästyttää. Onneksi projekti on hyvällä mallilla, etenkin jos noiden esseiden tekeminen nopeutuu. Blogin kirjoittaminen on luonnollisesti järkevämpi vaihtoehto kuin tehtäviin keskittyminen? Taas jälleen huokaisen helpotuksesta kun keväällä odottaa työharjoittelu. Ehkä joku muu (tai 99% samassa tilanteessa olevista) selviytyy ongelmitta opiskelun ja urheilun yhdistämisestä (ja ne pakolliset kotityöt ruuanlaitto mukaan laskien) ja tekee siinä ohella myös töitä. Minä kuitenkaan en kuulu tuohon onnekkaaseen joukkoon, vaan niihin laiskamatoihin joiden on hyvin hankala saada edes osa pakollisista töistä tehtyä. Voi täysin rehellisesti tunnustaa että mieluummin liikun kuin luen. Tai luen mielelläni, mutta en tenttikirjoja. Toisaalta tiedän tämän olevan jokakeväinen "oire", eli ei syytä huoleen. Olen kuitenkin toiveikas. Tilanne on minule uusi, joten ehkä kehityn ajankäytön kanssa. Haluaisin väittää käyttäväni jokaisen minuutin järkevästi, mutta huonona valehtelijana en viitsi edes yrittää. Kun pitäisi kirjoittaa esseitä tai muita tehtäviä, on Iltalehden, Iltasanomien sekä erilaisten blogien selailu varmasti tärkeämpää aktiviteettia Youtuben tarjonnasta puhumattakaan! Olen järkyttynyt jos joku edes yrittää väittää vastaan. No, yritän parhaani mukaan vähentää näiden tärkeämpien kohteiden huomioimista ja keskittyä enemmän vähemmän tärkeään projektiin, eli esseisiin. On tämä niin turhauttavaa aikaa, kun joutuu toimimaan oman arvomaailman vastaisesti. 

Jäällä on sujunut kohtuullisesti. Parin viikon takainen laskusuunta on kääntynyt hiljalleen nousuun, mutta ilman merkittäviä harppauksia. Axel parani selkeästi kun ymmärsin lantion kääntämisen rotaatiosuuntaan nähden. Tosin en tiedä miltä hyppy näyttää, joten ehkä jalkojen asento täysin vinksallaan. Kaksoissalchow menee hieman paremmin, mutta kohtuullisissa hypyissä on selkeä raja. Mikäli tietyn määrän yrityksiä ylittää, menee jokainen hyppy pieleen. Viime perjantaina eräs ystävällinen henkilö sai minut menemään ohjelman peräti kahdesti läpi musiikin kanssa. Onneksi hän pysyi tiukkana! Ensimmäisen yrityksen hän jaksoi jopa kuvata, mistä olen kiitollinen! En pidä oman luisteluni katsomisesta lainkaan, mutta viime kertaan verrattuna kehitystä on tapahtunut. Hyppyjä en saanut onnistumaan, minkä vuoksi olen antanut itselleni luvan vetää ohjelman yksöishypyillä. Niiden kanssa ohjelma nimittäin sujui jo rennommin. Täytyy katsoa miten ensi viikolla sujuu. Kenties innostun ottamaan riskejä. Harjoittelun rytmittämisellä on ollut todella positiivinen vaikutus. Yhtenä päivänä viikossa olen keskittynyt erityisesti perusluistelun- ja kuvioiden harjoitteluun. Olen sortunut hyppimään, mutta niitä ennen harjoittelen mm. sirkausta hitaalla tempolla potkuihin ja asentoon keskittyen. Sitten kaaria ja käänteitä, seuraavaksi kolmosia niin monella tapaa kuin mieleen tulee. Melkein hävettää miten huono olen kaksoiskolmosissa! Yritän myös tehdä yksöishyppyjä erilaisista lähdöistä, mikä on lisännyt varmuutta. Vauhtia en käytä paljoa, mutta hyvällä onnella se lisääntyy harjoittelun myötä. Viime viikonlopun ihme nimeltä pieni juoksulenkki on myös toistunut. Alkujaan meinasin tänään tehdä urheilupuistossa juoksun jälkeen pyrähdysharjoituksia, mutta kiitos häiriön eli toisen treenaajan, en kehdannut. Niin, hyppyharjoitukset eivät ole varmasti yhtään huomiota herättäviä.. Laatikoiden pinta on ollut sen verran liukas etten ole uskaltanut niiden päälle hypellä. Ensi viikolla lämpenee sen verran, että hyppyharjoitukset muuttuvat turvallisempaan suuntaan. 

Tavan mukaan katson hakusanat, ja yritän joistain kirjoitella mikäli keksin jotain järkevää. Yhtenä oli "liian kova luistinkenkä". En tiedä mitä tällä tarkalleen on etsitty, eli onko luistelu vaikeaa kengän kovuuden vuoksi, vai aiheuttaako kenkä kipua. Minulla on itselläni käytössä RF2, eli suhteellisen kova kenkä, mutta ei pahimmasta päästä. Pari ensimmäistä kertaa oli todella vaikeaa. Suosittelen ennen jääharjoittelua laittamaan luistimet jalkaan kotosalla. Myös teräsuojia kannattaa käyttää.. Minulla kenkä pehmittyi ja jalkakin tottui kun vuoroin kävelin, ja tein kyykkyjä. Kengästä lähtee mukava natina! En ole tämän erikoisempaa kikkailua käyttänyt, mutta olen kuullut föönin käytöstä. En tiedä onko tämä urbaania legendaa, mutta itänaapurissa kuulemma kastellaan sukka vodkalla ennen luistimen laittamista jalkaan. No mikä ettei? Minulla nyt ei sattunut olemaan vodkaa, joten tyydyin kävelyyn ja kyykkäämiseen. Jäällä kannattaa myös tehdä kyykkyliukuja. Vaikeimpia elementtejä ei kannata heti alkuun tehdä, tai tietenkin niitä voi tehdä, mutta onnistuminen saattaa lykkääntyä. Mutta ei hätää, parin luistelukerran jälkeen helpottaa. Parilla ensimmäisellä kerralla suojasin "riskialueet" laastareilla. Tätä ohjetta taitoluistinliikkeet hokevat myös: älä ota vanhoja luistimia käyttöön vaikka olisivat miten mukavat. Jos kova luistinkenkä alkaa aiheuttaa kipua, kannattaa harjoittelun pienen hölläämisen ohella suojata "ongelmakohdat". Minulla kipeytyi aikoinaan oikean jalan säären sivuosa. Kyseessä oli osaksi rasitusvamma mikä ei päässyt paranemaan, sillä luistinkenkä antoi vähän turhankin ronskia hierontaa. Yritin pehmustaa ties millä, mutta geeliputki ratkaisi ongelman. Geeliputkia saa mm. Luckyskatelta ja Skateshopista, Omani tilansin jälkimmäisestä ihan hintaeron vuoksi. Geeliputki on sen verran pitkä, että sen voi saksilla leikata kahtia, jolloin molempiin jalkoihin saa suojan. Skateshopin geeliputken hinta on 20,5 €, kun Luckyskaten Bunga taas kymmenisen euroa kalliimpi. En tiedä onko laadussa eroja. 



Jos kenkä aiheuttaa kipuja, voin kokeneena ja virheen tehneenä kehottaa puuttumaan asiaan mahdollisimman nopeasti. Jos vaiva ei helpota parissa päivässä tai pienen tauon jälkeen, ei välttämättä mikään toivomustähti korjaa tilannetta. Näidenkin tilalle voi varmasti kehitellä halvempia "tee se itse" -vaihtoehtoja. Geeliputken pehmustehan on silikonia. Olen yrittänyt etsiskellä sellaista remontti-ihmisten polvisuojana käyttämää silikonilevyä polvisuojia varten (rullisten kanssa). Rautakauppa lienee fiksuin kohde, sillä suuremmista marketeista en ole löytänyt. Joku taitava voisi ehkä osata väsätä myös tällaisen geeliputken? Palatakseni luistinkenkiin, on kuitenkin hyvä miettiä millaiseen käyttöön kenkä tulee. RF2 tuntui omalla kohdalla sopivalta hinnan ja käyttötarkoituksen kannalta. Edelliset Risport Laserit (90-luvun lopulla hommatut) olivat liian pehmeät hyppyihin kaksoishypyistä puhumattakaan. En on alan asiantuntija, mutta ihan järjellä ajatellen en hankkisi turhan kovaa luistinkenkää aivan alussa. Toki olisin voinut halutessani (ja lottovoiton saatuani) hankkia "pro-tason" luistimet terineen. Perusluisteluni ei kuitenkaan ole aktiivisesti kolmevuotiaasta lähtie hiottua, jolloin kolmois- tai neloishyppyihin tarkoitetut luistimet eivät olisi tarpeen. Olen siinä määrin estynyt, ettei minula ole Risportien ohella kokemusta kuin Edea Choruksesta, mitä käytän rullisten kanssa. Tuo Edea on vain hieman kapoinen epämuodostuneille jaloilleni.. Taitoluistelu on valitettavasti välineurheilua. No, kaikki urheilu taitaa olla välineurheilua. Ehkä joku asiantuntija toteaa toisin, mutta itse kehottaisin olemaan maltillinen varusteiden kanssa. Jos takana on 1-2 vuotta luistelua ensin luistelukoulussa ja sitten helpoimpien peruselementtien parissa 1-3 kertaa viikossa, kannattaa ehkä siirtää kirjaimellisesti kovemman tason kenkien hankkiminen parin vuoden päähän. Ja pienoinen muistutus: En ole asiantuntija, saatan siis olla totaalisen väärässä! Itsehän olin hoitanut luistimien käytön kunnolla surkeasti. Laserit olivat liian pienet, mutta kenkä oli niin muotoutunut etten asiaa tajunnut. Vaikka alku kangerteli, olen tyytyväinen nykyiseen RF2:een, mikä kylläkin on jo vanhentunut malli. Kokeilenko joskus muuta merkkiä? Vaikea sanoa. Riedell voisi olla mahdollinen vaihtoehto, samoin Graf. Ehdotuksia leveälestiselle? 

Ihan kuin tekstini ei olisi liian pitkä muutenkin. No, tähän loppuun kommentoin vielä yhteen hakusanaan, tai muutamaan: "en pysty opiskelemaan Keppran kanssa". Näin alkuun mainittakoon, että olen viimeinkin vapaa epilepsialääkkeistä! *Whee!!* Tosin jos yksikin kohtaus tulee, muuttuu lääkitys pysyväksi, ja se olisi Keppra. Keppra ei aiheuttanut ongelmia opiskelun suhteen ainakaan suoranaisesti. Tosin Keppra vaikeutti nukkumista, mikä taas vaikutti vähän kaikkeen, ja näin ollen myös opiskeluun. Kuka hakusanat kirjoittikaan, ota ihmeessä yhteyttä neuroon jos lääkkeen sivuvaikutukset todella häiritsevät! Minulle Deprakine ei sopinut lainkaan, kiitos valproaatin. Opiskelin tuolloin HEO:ssa. Olin jatkuvasti väsynyt ja aineenvaihduntani hidastui varsin tehokkaasti. Jälkeenpäin tuttavani hieman humoristisesti totesivat minun olleen suorastaan ärsyttävä hitauden vuoksi. No, minuakin se ärsytti. Kun nämä ihanaiset sivuvaikutukset eivät menneet ohi, Deprakine vaihdettiin Keppraan, minkä kanssa ei ollut ongelmia. 

Toivottavasti näistä enemmän tai vähemmän epämääräisesti selostuksista oli jokin hyöty. Mukavaa maaliskuuta kaikille!

lauantai 11. maaliskuuta 2017

"Jos hakisin ammattikouluun... -Hiljaa, joku voi kuulla!"

Kelit ovat alkaneet kääntyä sellaiseen suuntaan, että kenties viimeinkin tässä uskaltaa odottaa kevättä. Talvilenkkarini ovat vielä hetken kaiken varalla esillä, mutta ehkäpä ensi viikolla uskallan siirtää nekin odottamaan syksyä. Tentin ja kisojen lähestyessä stressitaso nousee hiljalleen, mutta yritän parhaani mukaan keskittyä työskentelyyn. Kun useampi haaste lähestyy, sitä helposti painuu murehtimaan, jolloin itse tekeminen jää vähemmälle. Hieman jännittää miten nopeasti saan nuo korvaavat esseet valmiiksi, mutta yritän parhaani. Jollain kierolla tapaa odotan jopa perjantain tenttiä, sillä sen jälkeen asiaa ei tarvitse murehtia. Valitettavasti valmistautuminen on ollut sen verran takkuista suhteessa tentin laajuuteen, että hylätty arvosana on myös realistinen visio. Tämä taitaa kuulua taas niihin tilanteisiin, joina kaikkein vähiten haluan kuulla lauseen: "Hyvin se menee! Nyt murehdit ja väität ettet osaa mitään, ja sitten tulee kuitenkin kiitettävä." Että minä inhoan tätä lausahdusta! Näin on pari kertaa käynytkin, mutta on myös saanut kunnian kokea miltä hylätty arvosana tuntuu ottaa vastaan. Näin opintojen loppupuolella olen alkanut jännittämään tenttejä ja arvosanoja aiempaa enemmän. Kaiken järjen mukaan kokemuksen pitäisi vaikuttaa rentouttavalla tavalla. Nyt kuitenkin haluan hoitaa opintoni loppuun hyvissä ajoin, jotta viimeinkin pääsisin yliopistolta myös pois.

Näin kevään kynnyksellä en ole ainoa joka jännittää opiskeluun liittyviä asioita. Yhteishaku alkaa, ja tuhannet potentiaaliset tulevat opiskelijat taistelevat opiskelupaikoista. Koska Iltalehti on lähteenä todella laadukas, sitä lukiessa onkin syytä närkästyä. Jo useamman vuoden aikana minua on kummastuttanut se, että yliopistot ovat ensimmäinen vaihto. Ammattikorkeat tulevat perässä, mutta niihin liitetään herkästi harhakuva helppoudesta erityisesti sisäänpääsyn suhteen. Tietenkin riippuu alasta, mutta mikäli haaveena on varma työllistyminen, ammattikorkea erityisesti terveydenhuoltoalalla on varsin järkevä vaihtoehto. Se miten helppoa on päästä sisään, riippuu myös alasta. Vaikka sana "ammatti" voi hämätä, kokemuksesta voin todeta ettei opiskelu ammattikorkeassa mitään leikkiä ole. Yliopistoon ja teologiseen verrattuna selkeä lukujärjestys ja käytännön harjoittelu tosin helpottivat opintojen etenemistä. Eniten kuitenkin harmittelen ammattikouluista vaikenemista. Myönnän että omana peruskouluaikana ja myös lukioaikana ammattikouluun suhtauduttiin varsin negatiivisesti. Se oli ns. "luusereiden" vaihtoehto, siis niiden häiriköiden joista ei koskaan tule yhtikäs mitään. Vuosien mittaan minun, ja monen muun elitistinen harhakuva kuitenkin mureni. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta ammattikoulussa opiskelusta, mutta harhassa paikassa tuskin selviää pelkällä laiskottelulla. Taas kerran jatko riippuu alasta, mutta ammattikoulu on näyttänyt olevan hyvä reitti työelämään. Kieltämättä olen joutunut nielemään kunniani tajuttuani, että moni näistä oman aikani "luusereista" on ollut työelämässä viimeiset kymmenen vuotta. No, osa taas.. toki jokunen "elämänkoululainen" aina mahtuu joukkoon. Ammattikoulu ei myöskään ole ns. lopullinen vaihtoehto, sillä hakeminen ja jatkaminen ammattikorkeakoulussa onnistuu myös. Lukiosta sen sijaan on pakko hakea opiskelemaan, sillä sellaisenaan lukio ei tahdo taata mahdolisuuksia työelämässä. Toisaalta on paljon aloja, joissa lukio on miltei välttämätön vaihtoehto.

Minulle lukio oli aikoinaan itsestäänselvä vaihtoehto. En tiennyt mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa, ja monet kaverit menivät lukioon. Lukio vaihtoehtona oli eräänlainen "miettimispaikka". Usein mietin ammattikoulua valintana ja opiskelijan ikää. Itselläni ei ollut aavistustakaan mitä olisin halunnut tehdä työkseni, tai ehkä jokunen "tätä voisi harkita" -ajatus. Yksi mahdolisuus olisi toki ollut suorittaa kaksoistutkinto, mutta minusta tuskin olisi ollut moiseen. Toivon kuitenkin, että jatkossa myös ammattikoulut nousisivat enemmän esille vaihtoehtoina. Erityisesti näytetään vaikenevan siitäkin, että osa ylioppilaista hakee myös ammattikouluun. Olen törmännyt myös tapauksiin, joissa korkeakoulusta valmistunut on suorittanut ammattikoulututkinnon, ja työllistynyt sitä kautta. Tässä kohtaan myönnettäköön, että ammattikoulu karsiutui omista vaihtoehdoistani myös siksi, että turhan moni kiusaajista hakeutui sinne (alueellani oli yksi ammattikoulu ja yksi lukio). Lukion valitseminen taisi siis liittyä mukavuussyihin.

Olen ylpeä siitä, että minulla on vappuhattu, amk-tutkinto ja status nimeltä teologian kandidaatti. Toivon kuitenkin, että tulevaisuudessa ammattikoulu muuttuisi myös ihannoitavaksi vaihtoehdoksi, eikä ainoastaan "luusereiden" paikaksi. Omana aikanani tyypillinen herja viitosen keskiarvoan saanteita kohtaan oli huippu-ura automekaanikkona. Jo ajattelen omia käytännön taitojani erityisesti autojen suhteen koneistosta puhumattakaan, olen valmis kumartamaan nöyrästi osaavien mekaanikkojen edessä. Vaikka tähän asti saadut tutkintoni voivat vaikuttaa "fiineiltä", voi auta armias sitä joka erehtyisi ajamaan minun "korjaamallani" autolla,

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kuulumisia ja yrityksiä rentoutua kaikesta huolimatta

Ja toinen kirjoitus heti perään! Viimeksi tosiaan tuskailin "hieman" huonosti suunniteltua harjoittelua ja sen seurauksia. Perjantaina kaikki meni siinä määrin pieleen, että kaikessa dramaattisuudessani harkitsin muutaman sekunnin ajan koko luistelun lopettamista. Siinä vaiheessa ymmärsin, että oli otettava pieni aikalisä. Vaikka haluan kehittyä niin paljon kuin mahdollista, taitoluistelu on vain harrastus, ja harrastuksen tavoin sen pitää olla hauskaa. Kuluneen viikon aikana olin alkanut suhtautumaan liian vakavasti, jolloin myös tekemisen ilo oli kadonnut. Lauantaina luistimet saivat jäädä säilytyspaikkaansa. Kävimme puolison kanssa reippaalla kävelyllä. Olen myös yrittänyt lukea tenttikirjoja, mutta ajoittain lukeminen jää vähemmälle. Onneksi seuraavana päivänä olen saanut kompensoitua. Ensi viikolla tahtia pitää kiristää, mutta uskon sen onnistuvan sillä hankalin opus on luettu läpi. Kerrata toki pitää, mutta nämä kaksi jäljellä olevaa ovat helpommin luettavissa. Gradua olen tehnyt pieniä määriä, mutta nyt tenttiluku on on ensisijainen projektini. Toivottavasti saan mahdollisimman pian korvaavien esseiden aiheet, sillä kovalla kiireellä niitä on ikävä tehdä. Varmuuden vuoksi perehdyn kirjoihin aiheita odotellessa niin hyvin kuin mahdollista. Ennen työharjoittelua olisi hyvä saada vielä yksi tentti suoritettua, sillä syksyllä alkaa graduseminaari mihin haluaisin keskittyä mahdollisimman intensiivisesti. Taas kerran olen niin huojentunut kun työharjoittelun saa suoritettua kevään aikana.

Mitä harjoittelun kanssa kävi pienoisen virheen jälkeen? Olen draamakuningatar, myönnän sen. Toisaalta kykenen myös nauramaan tälle piirteelle. Vaikka jälkeenpäin häpesin ja kaduin viestiäni, kysyin aiemmalta valmentajaltani neuvoja harjoittelun rytmittämisestä. Nyt on todettava saman tien, että kyseinen henkilö kuuluu ystävälisimpiin ihmisiin joita olen koskaan tavannut! Sain hyviä ja ennen kaikkea selkeitä ohjeita jotka olivat myös hyvin perusteltavissa kehityksen kannalta. Kiitos tästä, ja erityiskiitos ymmärtäväisyydesta! Sunnuntaina raahauduin (liian) pitkän tauon jälkeen ohjauttuihin harjoituksiin. Kaikki meni oikein mukavasti jos "mahalaskua" ei lasketa mukaan. No, kerrankin vasen polvi sai kunnolla osumaa! Tietenkin sorruin hypyissä yrittämään myös kaksoishyppyjä, mutta hyppäsin joka toisen yksöisenä ja yritin tehdä erilaisista lähdöistä. Ryhmä on sen verran suuri, ettei kovin tarkkaa ohjeistusta ole saatavilla. Tämä on siinä mielessä ymmärrettävää, sillä ryhmän taso on todella vaihteleva. Osa harjoittelee hyppimistä, osa kaksoishyppyjä. Onneksi valmentaja on valmis neuvomaan ja keksimään variaatioita jos aiempi liike käy turhan yksitoikkoiseksi. Kaksoissalchowiin ei keskivartalon hallinta riittänyt, mutta kaksoisritti meni jo paremmin.

 Maanantaina pääsin testaamaan miten hyvin kykenen noudattamaan annettuja ohjeita. Tavoitteena oli siis pitää "hyppyvapaa" päivä, ja keskittyä ensisijaisesti perusliikkeisiin. Yllätin itseni! Alku meni perusluistelun ja sirklaamisen parissa. Kolmoskäännöksissä suorastaan hävetti miten epävarmaksi meno on muuttunut. Kaaria tuli tehtyä molempiin suuntiin, myös käänteitä ja vastakäänteitä sain tehtyä. Ja sitten pirulainen nimeltä rotaatiopiruetti (rittipiruetti). Lopulta sorruin tekemään axeli -liikettä sekä axelia ilman vauhtia. Lopetin hypyt kuitenkin lyhyeen ja jatkoin liikkeen harjoittelemista, samoin rotaatiopiruettia hyppyjen sekä vauhdin muuttamisen kera. Myös piruetteja tuli tehtyä jonkin verran, mutta hypyt sain jätettyä todela vähälle! Tiistaina kaikki meni jälleen pieleen, tosin ongelma taisi olla korvien välissä. Hypyt menivät surkeasti, niin kaksois kuin yksöis. Kiitos, nyt tämä touhu loppuu! Viis siitä että kaikki muu sujui, sillä hypythän ovat pääasia! Draamakuningatar vaikeni onneksi. Keskiviikkona tapahtui jotain. Ilmeisesi pääsin hieman jyvälle hyppyjen suhteen. Eilen perjantaina aiempi taso löytyi taas. Tekniikan ohella suurin "ahaa-elämys" oli kuitenkin rentous. Päätin muun muassa että kisaohjelmassa minun ei tarvitse tehdä yhtäkään kaksoishyppyä, ei edes axelia. Kuluneen viikon aikana suupielet ovat siis kääntyneet jälleen ylöspäin ainakin seuraavaa draamaa odotellessa. Jatkossa viikon ensimmäinen päivä on hypytön, eikä jokaista hyppyä tehdä samalla harjoituskerralla.

Ensi viikko.. kuten aiemmin selvisi, lukemista. Keskiviikkona alkaisi breakdancen alkeiskurssi, mutta edelleenkin pohdin uskallanko osallistua. Kannustusta tai vasta-aiheita kiitos? Haasteenahan tässä on jälleen uudet ihmiset, uusi laji ja uusi paikka sijainniltaan. Tulevat pari viikkoa tulevat olemaan henkisesti haasteelisia, sillä sekä tentti että ensimmäiset kisat lähestyvät. Itse asiassa nämä sijoittuvat mukavasti peräkkäisille päiville. Kisojen suhteen tosin tavoitteet ovat pienet, tai oikeastaan erittäin suuret. Todennäköisesti hyydyn todella pahasti, jolloin tavoitteena on kyetä luistelemaan ohjelma keskeyttämättä alusta loppuun. Tentin suhteen tavoitteet ovat kovemmat: haluan päästä läpi tuosta mokomasta jättitentistä! -Siis ensimmäisellä yrityksellä. Varmaankin joku muu nauraa kippurassa suorittaessaan useamman yhtä laajan tentin, harrastaessaan kilpaurheilua ja hoitaessaan vielä muutamaa taaperoikäistä. Naurakoon, tämä draama kuuluu minulle, ja voimavarojeni määrä on mitä on. Toisaalta liikaa ei parane valittaa, sillä käytännössä kaikki mitä teen on vapaaehtoista. Mutta kun ihmisoikeudet ovat nyt suorastaan muodikas aihe, valittaminen mielestäni kuuluu ihmisoikeuksiin, ainakin sopivissa määrin. Tietenkin elämäntavaksi kääntynyt valittaminen on vähemmän suotavaa.

Entä arkisimmista arkisimmat kuulumiset? 1. Muut enemmän tai vähemmän harrastukset: Koskenkylän Pohjantuuli I oli siinä määrin mielenkiintoinen että aloitin toisen osan. 2. Vaikka joskus kirjoitin miten barokkimusiikista pitäisi irtautua, olen palannut siihen jälleen (pianonsoitossa) Bachin preludien merkeissä. 3. Olen yrittänyt pitää kiinni ruokavaliosta, tosin energiaa pitäisi lisätä jälleen. Pienenä vaihteluna korvaan osan maitotuotteista kasviperäisillä versioilla. Ei, en ole kääntymässä vegaaniksi. Kaipaan vain hieman vaihtelua. Käytännössä tämä tarkoittaa kaura- ja soijamaidon käyttämistä, myös soijajogurttia voisin ostaa pitkästä aikaa. Satun nimittäin kuulumaan niihin jotka pitävät mausta. Vaikka Alpron tuotteet eivät aina ole kaikkein ekologisin vaihtoehto, olen välipalana tykännyt mm. kookos- ja mantelimaidosta! Mantelimaidon maku on kieltämättä viehättänyt siinä missä tuon maitoa vastaavan kookosjuomankin. Hinta vain tahtoo olla sitä luokkaa että tölkkiä en ole saanut ostettua. Kahvimaitona olen kokeillut soijamaitoa, mikä on toiminut. Tosin soijamaitoa on täytynyt hieman lämmittää juoksettumisen ehkäisemiseksi. Kauramaito sen sijaan "leikkasi" siinä määrin, että oli keitettävä uudet kahvit. Puuron päällä kauramaito sen sijaan saa täydet pisteet! On tässä "vegaanihuumassa" se hyvä puoli, että tuotteiden tarjonta laajenee myös vähän vähemmän hintavien merkkien puolelle. Härkäpapua tuli joskus testattua myös ihan mielenkiinnosta, siis "rouhetta" tai mikä jauhelihaa vastaava versio onkaan. Maku oli suolainen ja hieman teollinen, mutta kastikkeessa toimi hyvin! Vaikka tofusta pidänkin, on hienoa että kasviperäiset vaihtoehdot alkavat löytyä hieman lähempääkin. Vaikka en ole mikään kokopäiväinen vegaani, suosin myös kasviperäisiä vaihtoehtoja. Välillä osaa varjostaa vain mm. viljelyyn liittyvät menettelyt sekä kuljettaminen maapallon toiselta puolelta. Olen kuitenkin toiveikas. Vaikka usein kritisoin monien vegaanien ehdottomuutta ja suorastaan suvaitsemattomuutta toisin toimivia ihmisiä kohtaan, myönnän että vegaanien lisääntyvä määrä mahdollistaa elintarvikkeiden saamisen hieman lähempää. Kyllä, olen pahimman luokan hyötyjä.

Oikein mukavaa maaliskuun alkua kaikille!


lauantai 4. maaliskuuta 2017

Ajatuksia eutanasiasta

"Tarjoilija, saisinko yhden eutanasian? -Toki, meiltä on tosin mahdollisuus tilata myös puolikkaita annoksia." Kas noin, onnistuin rakentamaan harvinaisen epäonnistuneen puujalkavitsin tulevan tekstin introksi. Kysymys eutanasiasta on siirtynyt keskusteluissa jonon kärkeen tasa-arvoisen avioliittokysymyksen viimeinkin siitä poistuttua. Valtaosa näyttäisi olevan eutanasian puolesta, mutta myös vasta-argumentteja löytyy. Jälleen kirkko on saanut kunnian päästä kansan silmätikuksi, sillä kyseinen instituutio ei ole ollut aivan yhtä myöntyväisellä kannalla. Toisaalta kirkko olisi silmätikkuna joka tapauksessa. Mikäli valtaosa puoltaisi eutanasiaa, syytettäisiin kirkon edustajia murhaajiksi. Itse henkilökohtaisesti olen eutanasian puolesta, mutta perusteiden tulisi olla riittävät, ei siis "tuosta noin vain". Eutanasiaa koskevissa keskusteluissa on kuitenkin perspektiivi ollut hivenen mustavalkoinen suhteessa niiden tilanteiden määrään, joissa eutanasia nousee esille. Harmillisen usein keskustelun osapuolet ottavat esille vain yksittäisiä esimerkkejä aivan erilaisista tilanteista.

Syy eutanasialle vaihtelee, enkä todennäköisesti itsekään muista huomioida jokaista tilannetta. Yksi näistä tilanteista liittyy kuolemaan johtaviin sairauksiin, joista syöpä lienee yleisin. Osa kirkon edustajista on eutanasian sijaan ehdottanut riittävän voimakasta kipulääkitystä, jonka avulla henkilö jaksaisi taistella loppuun asti kohti luonnollista kuolemaa. Itse henkilökohtaisesti näen tämän vähintäänkin kohtuullisena ratkaisuna, etenkin jos loppuaika on mahdollista viettää mahdollisimman vähällä tuskalla. Henkinen tuska on toisaalta haasteellisempi kohde. Sedatiivit ovat yksi vaihtoehto riittävän sielunhoidon ohella. Toisaalta ajatus loppuelämästä lääketokkurassa tuntuu eettisesti ristiriitaiselta valinnalta. Tässä vaiheessa asiaan vaikuttanee potilaan oma mielipide, mahdolliset aiemmin tehdyt toiveet sekä omaisten toiveet. Mikäli sairauteen liittyy sellaisia fyysisiä tuskia joita ei lääkityksellä voi korjata, muuttuu tilanne jälleen. Esimerkiksi keuhkoahtaumapotilaan loppuaika lienee äärimmäisen ahdistavaa hapensaannin huononemisen vuoksi. Mikäli ennuste on selvä ja potilas joutuu odottamaan hengittäen sen pienen kapasiteetin voimin mitä keuhkot vielä antavat myöten, saattaa eutanasian kieltäminen kääntyä brutaalimmaksi ratkaisuksi kuin sen salliminen. Viimeisenä ryhmänä tulevat henkilöt, joiden elämä on kääntynyt sietämättömäksi esimerkiksi onnettomuuden seurauksena. Siinä vaiheessa kun aiemmin terve henkilö menettää liikuntakyvyn ohella puhekyvyn, elämänlaatu ei ole enää paras mahdollinen. Ikää saattaa olla siinä määrin vähän, että "vapautumista" voi joutua odottelemaan vuosikymmeniä. Varmasti löytyy myös sellaisia henkilöitä, jouden elämänhalu säilyy kaikesta huolimatta. Valitettavasti jokaisen kohdalla sellainen ei onnistu. Tällaisessa tilanteessa on jälleen pohdittava onko brutaalimpaa pakottaa elämään, vai antaa kuolla. Eutanasiaa vastustava vaihtaisi verbien paikkaa.

Tilanteet vaihtelevat siis paljon, jolloin eutanasian salliminen (tai kieltäminen) olisi hyvä määritellä tilanteen vaatimalla tavalla. Todennäköisesti eutanasia tullaan sallimaan, mikä tuonee helpotuksen monille. Osa kokee pelkoa siitä, miten helposti eutanasia myönnetään. Pelkoa varmaankin herättää myös ajatus eutanasian ehdottamisesta potilaalle. Tässä kohtaa toivon että ehdotus ja ajatus lähtee vain ja ainoastaan potilaasta itsestään. Toisaalta ymmärrän henkilöitä jotka vastustavat eutanasiaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ottaen huomioon erityisesti lääkärien määrän, näkisin kohtuulliseksi vapaudeksi antaa mahdollisuuden myös kieltäytyä eutanasiasta. Mikäli lääkärillä (tai hoitohenkilökunnan edustalla) on vakaumus tai aate eutanasiaa vastaan, tulisi hänelä olla oikeus kieltäytyä. Itse eutanasiaa tämä ei peruisi, mutta lääkärin ei tarvitisi toimia periaatteitaan vastaan. Ottaen huomioon mielipiteiden jakautumisen, tilalle todennäköisesti saataisiin lääkäri joka vuo suorittaa eutanasian. Kyse ei ole kykenemättömyydestä, eikä kieltäytynyttä lääkäriä mielestäni tulisi kritisoida. Itse henkilökohtaisesti pidän tärkeänä, että myös lääkärillä on oltava oikeus mielipiteisiin ja näkemyksiin niin kauan, kun ne eivät aiheuta ongelmia. En tiedä miten kauas eutanasian sallimisen vaikutukset kantavat, mutta periaatteessa lakimuutos pakottaa myös muotoilemaan lääkärinvalan uudelleen. Toisaalta ajat muuttuvat, ja joskus myös alkuperäiset traditiot vaativat muutoksia. Itse runko tuskin katoaa koskaan. Hippokrateen aikana elämä osoittautui harvoin liian pitkäksi. Nykyään  tilanne erityisesti hyvinvointivaltioissa on hivenen toinen. Näin myös lääkärit joutuvat pohtimaan eettiset puitteensa uudelleen. Toivon meidän heidän työtään seuraavien asennoituvan näiden muutosten läpikäymiseen riittävän myötätuntoisesti, sillä tuskin on helppoa siirtyä taistelemaan elämän puolesta myös kuoleman puolesta.