torstai 25. kesäkuuta 2015

Treeniä ja vegaanisia reseptejä

Aurinkoisten päivien määrä ei ollut erityisen suuri, mikä toisaalta ei ole haitannut. Sen sijaan sateet saisivat pysytellä vähäisinä, tai ajoittua yöhön. Niin, kuten me ihmiset olemme kautta aikojen huomanneet, toiveet ovat vaikuttaneet säähän. Vaikka aurinko ja lämpö ovat mukava juttu, ei niiden harvinaisuus ole ollut dramaattinen asia. Aina jos sade on pysynyt poissa, on ulkoliikunnan mahdollisuutta tullut hyödynnettyä. Lisäksi kesäkuun yleisöluisteluvuorot ovat antaneet mahdollisuuden päästä vilvoittelemaan hieman lisää.


Ulkona olen itsekseni vielä ujostellut porrasjuoksua, sillä paikassa missä katsomoportaat olisivat juuri sopivat, on lähes aina jalkapalloilijoita ja katsomossa heidän vähäinen yleisönsä. Jostain syystä kynnys harjoitella samassa paikassa on ollut liian suuri. Hyppyharjoittelu nilkkapainojen kanssa on ollut hyvä lisä jääharjoittelua ajatellen. Nilkkapainojen kanssa joutuu kiinnittämään paljon enemmän huomiota keskivartalon lihasten hallintaan, sillä painojen kanssa jalat tahtovat kulkea ilmassa omaa reittiään. Yhden jalan kyykyt ovat vieläkin jäähyllä polven takia, mutta muuten se suostuu yhteistyöhön melko hyvin. Jännehyppyjä teen nykyään kaksi sarjaa kymmenellä hypyllä. Askelkyykyt ja hyppely ovat myös jatkuneet. Tällä hetkellä kestävyysharjoittelun määrä on surullisen pieni. Hölkkääminen pidempiä matkoja pelottaa polven vuoksi, pyöräilyyn liittyy aloittamisen vaikeus ja sää ei liioin innosta hyödyntämään maauimalaa. Ehkä voin pokkana elää siinä toivossa, että lenkkeily ja luisteluharjoitteluitsessään ajaisi edes jossain määrin saman asian. Heinäkuussa harjoittelun kanssa saattaa tulla uudelleensuunnittelua, mikäli yleisövuorot loppuvat. Kaupungin sivustojen antaman informaation tulkinta menee enemmänkin ennustamisen puolelle, sillä tieto annetaan käytännössä katsoen samana päivänä, kun yleisövuorot alkavat.


Juhannuksena uskaltauduin kokeilemaan soijaleikkeiden paistamista. Lopputulos oli erittäin onnistunut, etenkin suhteessa siihen, että kyseessä oli ensimmäinen yritys! Laitoin muutaman leikkeen likoamaan jo aamulla. Ennen paistamista puristin hieman liikoja nesteitä pois. Liotukseen käytin pelkkää vettä ilman mausteita. Paistoin leikkeitä pienen rasvamäärän kanssa ja lisäsin sitten kummallekin puolelle suolaa, mustapippuria ja grillausmaustetta. Kun leikkeet olivat kuivahtaneet hieman, lisäsin leikkeiden päälle BBQ-kastiketta kummallekin puolelle. Koostumukseltaan leikkeet jäivät ehkä hiukan sitkeiksi, mutta eivät "limaisiksi", mitä pidän tärkeimpänä. Toissapäivänä puolestaan tuli kokeiltua jälleen tomaattista linssikastiketta, mutta vihreistä linsseistä. Tämä kelpasi myös tytölle potaattien kera!


Tomaattinen linssikastike vihreistä linsseistä


n. 1 dl vihreitä linssejä (liotuksen ja keittämisen jälkeen määrä lisääntyy hieman)
1 paprika pilkottuna
2 pientä sipulia
3 pientä porkkanaa pilkottuna
2 valkosipulinkynttä
(valkosipulimurskaa, piti saada menemään)
basilikaa
oreganoa
suolaa
mustapippuria
2 tomaattia kuutioituna
1 prk tomaattimurskaa
n. 2 rkl tomaattisosetta


Paista pannulla paprikat, porkkana, sipulit ja valkosipuli. Lisää joukkoon keitetyt linssit ja kuutioidut tomaatit. Lopuksi lisätään mausteet ja tomaattimurska ja tomaattisose. Kastikkeen kannattaa antaa hautua n. 10 minuuttia välillä sekoittaen. Lisukkeena oli tällä kertaa perunoita, mutta myös pasta ja riisi toimivat varmasti!


Oikein leppoisaa loppuviikkoa kaikille!



perjantai 19. kesäkuuta 2015

Selfie -idiotismia

Nyt pitäisi kai kirjoittaa jotain juhannukseen liittyvää, mutta otan tällä kertaa kerettiläisen roolin. Meillä jokaisella on menneisyys, mutta myös tulevaisuus. Ensin mainitusta ei tahdo päästä eroon, mutta kukaan ei pakota myöskään roikkumaan siinä. No, myönnän sortuvani silloin tällöin "olisinpa tehnyt toisin" -ajatteluun, mutta aika usein onnistun myös hyväksymään sen tosiasian, että menneisyyteen ei voi vaikuttaa. -Ainakaan vielä. Olen pitänyt tällaista harmittelua naiivina toimintana, mutta pari päivää sitten taisin jäädä menettää kärkipaikkani säälittävyyden suhteen. Joskus suunnilleen vuosi sitten olin valmis kiroamaan muutamia sellaisia miespuolisia henkilöitä, jotka eivät ainakaan käytöksensä kautta hyväksyneet minun olevan parisuhteessa ja vieläpä ihan vakavin aikein (tosin vakavuus tässä matalassa majassa on harvinainen ilmiö).


 Näitä henkilöitä oli neljä, mutta kaksi heistä aiheutti vähemmän harmia. Yksi lähinnä flirttaili humalassa Messengerin kautta ja toinen muisteli menneitä pitkän ajan takaa. Kaksi muuta olivat sen sijaan hankalia. Henkilö A vannoi ikuista rakkautta (konkreettisia tapaamisia oli yksi, muuten kommunikointi tapahtui FB:n kautta) vielä silloinkin, kun olin seurustellut puolisoni kanssa muutaman kuukauden. Sain myös seikkaperäisiä kuvauksia niistä panohaaveista (anteeksi suorasukainen ilmaisu), joissa olisin ollut toisena osapuolena. Ihanaa. Jossain vaiheessa yritin takoa järkeä tämän henkilön päähän mm. tosiasioiden hyväksymisen ja sen suhteen, että tuo käytös häiritsi ja loukkasi niin minua kuin puolisoani. Kun kysyin henkilö A:lta, että eikö hän ymmärrä mikä vika hänen käytöksessään on, vastaus oli mielenkiintoinen: "Koska mä en ottanut sua heti". Tämän jälkeen henkilö käteni ja sormeni mystisesti ohjautuivat poistamaan henkilö A: yhteistiedot. Henkilö B oli myös mielenkiintoinen tapaus. Kun puolisoni kanssa aloimme olla virallisesti yhdessä, henkilö B yritti FB:ssä tehdä tuttavuutta puolisoni kanssa (ei ymmärtääkseni romanttisessa mielessä?). Myös varovaisia yhteydenottoja tuli ja voivottelua siitä, kun minut vietiin. Niin, minähän en itse päättänyt kenen kanssa seurustelen. Henkilö B:llä oli myös toinen erikoinen tapa: selfie -kuvien lähettely, ilmeisesti alkoholin innoittamana. Periaatteessa tässä ei olisi ollut mitään, ainakaan jos hän olisi ollut täysissä pukeissa lähettämissään kuvissa. Kuvat olivat lähinnä "herutuskuvia", joissa henkilö B esitteli ylävartaloaan. Kerran yhdessä kuvassa ihmettelin, miksi henkilö B oli jättänyt vyöstään pienen pätkän roikkumaan oudosti. Voi minua idioottia kun zoomasin kuvaa! Se ei ollut vyö.


Vappuna laitoin uuden profiilikuvan ja henkilö B voivotteli jälleen mitä oli menettänyt. Voi jumankauta! Olen seurustellut puolisoni kanssa melkein puolitoista vuotta ja olemme olleet kihoissa ja avoliitossa puoli vuotta. En tiedä pitäisikö kehua vai säälitellä moista sinnikkyyttä. Jos totta puhutaan, en ymmärrä tätä selfie -kuvien lähettelyä soidinkutsuna. Ainoa reaktioni ollut lähinnä kiusaantuneisuus, myös sinkkuna ollessani. Jos minulla on jotain näytettävää, en antaisi ennakkomainoksia, sillä kaiken voi hyvin näyttää livenä. Tästä herää kysymys: onko näitä kuvia lähettävillä henkilöillä rohkeutta astua kuviensa ulkopuolelle? Todennäköisesti ei. Toinen asia mikä todella ihmetyttää, on tiukka ote menneisyydessä, mitä ei todellisuudessa edes ole ollut. Hyvä ihmiset, elämä jatkuu. Toivon hartaasti etten koskaan tule kohtaamaan kahta viimeiseksi mainittua henkilöä, sillä verbaalinen ulosantini ei olisi kaikkein mukavinta.


Näin juhannuksen kunniaksi ehdotan seuraavaa: katsokaamme itse kukin ensisijaisesti eteenpäin.  

torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannusjää ja vieläkin parempi sää

Välillä mietin, että kaipaanko aikaa 15 vuotta sitten. Ihoni silloista kuntoa, epävarmuutta, teini-iälle ominaisia mielialojen vaihtelua ja kiulukiusaamista en kaipaa, mutta kykyä olla tekemättä mitään on ajoittain ikävä. Toisaalta nyt minulla on välillä kutsumattomana vieraana tullut taitoa unohtua jonnekin tai jonkin asian ääreen, joten eiköhän se käy kompensoivana tekijänä. Jotenkin vain on niin tyhjä olo, kun pari viikkoa elämä oli intensiivistä. Kyllä, alussa ja seuraavalla viikollakin taisin asiasta valittaa, mutta en ilmeisesti osaa olla ilman tekemistä. Normaalisti purkaisin turhautuneisuutta ylimääräisiin kotitöihin, mutta tällä kertaa ajattelin yrittää tehdä poikkeuksen. Toki liikuntaan menee oma aikansa ja soittamiseen ainakin silloin, kun maltan aloittaa harjoittelun. Usein mietin, että olisi mukava taas ommella jotain, mutta epävarmuus hidastaa tekemistä. Näin alkuun olen tehnyt korjausompelua mm. paitojen ja housujen lyhentämisen muodossa. Jos ihme tapahtuu, teen aiemmasta kesämekosta "kopion", mutta hieman paremmin istuvan. Eihän tuossa pilkullisessa trikoomekossa suoranaisesti ole mitään vikaa, mutta nykyisen kroppani kanssa näky on aika irstas. Tosin tie aikuisviihteen puolelle saattaisi olla avoinna! Hmm, taidan jättää (toistaiseksi) väliin.


Pientä aristusta laskematta polvi alkaa olla siinä kunnossa, että harjoittelun kanssa ei tarvitse varoa niin paljoa enää. Mikäli nämä juhannussäät ovat niin hehkeitä kuin on ennustettu, huomenna olisi tarkoitus testata paikallista kuntosalia huomenna. En ole mikään kuntosalien ylin ystävä, mutta silloin tällöin niitä hyödynnän, mutta lähinnä kouluaikoina. Kun säät ovat suosineet ainakin tähän asti, treenaaminen ulkona on ollut mahdollista ja erittäin mukavaa vaihtelua! Viime lauantaina tosiaan harjoittelimme ystäväni kanssa jään jälkeen urheilukentällä. Jalkatreeni ei ole suoranaisesti muuttunut, mutta sarjoja vielä kolmen sijaan kaksi:




- 8 tasajalkahyppyä mahdollisimman korkeammalle
- 10 jännehyppyä
- 8-10 yhden jalan kyykkyä
- hyppelyä yhdellä jalalla (molemmilla jaloilla 5-10)
- askelkyykkyjä yhteensä 14-16




Näin laajana teen tätä sarjaa korkeintaan pari kertaa viikossa, mutta mikäli polven kanssa ei ilmene ongelmia, tätä sarjaa voisi tehdä kolme kertaa viikossa ja nostaa määrän myös kolmeen. Jäällä on tullut pieniä onnistumisia ja uusia kokeiluja. Ne tutut pirulaiset, akseli ja kaksoissalchow ovat samassa pisteessä, tosin pikkuisen aina lähempänä onnistumista. Alastulon kanssa on vielä ongelmia, mutta eiköhän tässä päästä eteenpäin harjoittelun kautta. Rittipiruetin oivaltaminen on ollut mukava juttu, mutta vaatii vielä lukuisia toistoja saada piruetti pyörimään varmemmin. Tänään innostuimme ystäväni kanssa kokeilemaan myös erilaisia variaatioita istumapiruetin suhteen. Uutena tuttavuutena tulivat mm. jalan siirtäminen Broken legin kautta tukijalan taakse sekä kumartuminen niin, että vapaa jalka on käytännössä katsoen vatsaa vasten. Nyt kun katsoin kirjoittamaani kuvausta, en tosin itsekään ymmärtäisi siitä mitään. Siispä tässä on yksi kuva havainnollistamaan. Itse en tosin ole kyseinen henkilö, eikä asuni noin tyylikäs. Usein harkitsen omien kuvien lisäämistä, mutta en ole saanut aikaiseksi pyytää ketään kuvaamaan. Mutta jos nuo pari ikuisuusprojektihyppyä joskus onnistuvat, yritän saada jonkun kuvaamaan. Tosin se julkaisu saattaa siirtyä viiden vuoden päähän. Nyt löytyi nimikin: Cannonball spin. Haasteena tässä on asennon löytämisen ohella vauhdin kiihtyminen.

Mikäli heinäkuulle ei tule yleisövuoroja, ensi viikolla ovat viimeiset jää ennen taukoa. Tosin tuo tauko ei ole pitkä, todennäköisesti vain heinäkuun ajan. Jos jostain pidän, niin siitä että nykyään harjoittelu tapahtuu ilman suorituspaineita. Vaikka 30 vuotta tulee pian täyteen, maailma ei kaadu vaikka jotain ei oppisi saman tien. Toisaalta myös perfektionismi on enemmän esillä, sillä liikkeiden ja asentojen puhtaus ovat suuremmassa merkityksessä kuin 15 vuotta sitten. Ehkä olen ilkeä, mutta kritisoin hieman sen aikaista valmennusta, sillä nyt vastaan on tullut sellaisia yksityiskohtia, joista ei ollut puhettakaan ennen. Joskus tuntuu siltä, että asenne oli silloin muotoa "tee tämä jotenkin".

Juhannuskin kehtasi saapua varoittamatta. Mökkeilyt jäivät sikseen, mikä ei harmita. Sää on sateinen, enkä olisi jaksanut/viitsinyt tehdä mitään suurempia valmisteluja. Puolison kanssa olisi tarkoitus viettää leppoisaa päivää ja iltaa kotosalla hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Päivän suhteen oli loistava tuuri, sillä saunavuo odottaa myös! Mökille olisi toki kiva päästä, mutta mieluummin sitten, kun säät suosivat ja juhannusliikenne on varmasti ohi. Itselleni ajattelin kokeilla paistaa soijaleikkeitä/"rintapaloja". Lisäksi uskaltauduin pokkana ostamaan yhtä "friikkiherkkuani", toisin sanoan silliä. Lisäksi pöytään tulee perinteikkäästi uusia potaatteja. Eiköhän näillä pärjää! Jos soijaleikkeet onnistuvat, tulkoon resepti tännekin.

Oikein mukavaa alkavaa juhannusta!

 




perjantai 12. kesäkuuta 2015

Lähes suoritettuja tehtäviä ja kuulumisia

Sunnuntain aamupäivää laskematta toinenkin työviikko meni todella vauhdilla! Jos totta puhutaan, pientä haikeutta on ilmassa. Parina ensimmäisenä päivänä olin huokaista epätoivosta, mutta pian asiat lähtivät sujumaan luontevammin. Keskiviikko oli todella mukavaa vaihtelua monella tapaa, sillä päivä meni Tampereelle ja takaisin matkatessa. Niin, ja toki Tampereella tuli viivyttyä myös jonkin aikaa. Tuomiokirkko herätti edelleenkin paljon ajatuksia ja tunteita. Nyt kun viimeinkin alan olla sinut uskonnollisen puoleni kanssa, erityisesti ikkunamaalauksen rististä kajastava voimakas valo sai pysähtymään. Ehkä taisimme sattua hetkeksi vastakkain.


On ollut mukava huomata, miten jaksaminen on ajan kanssa lisääntynyt. Toki tuntimäärä oli hieman normaalia pienempi, mutta suhteutettuna niin pitkään taukoon kuin työelämästä on ollut, tämä on ollut saavutus. Sellainen "perinteinen" kahdeksan tunnin päivä olisi ehkä näin alkuun olla turhan raju aloitus, mutta uskon pystyväni sellaiseenkin jatkossa. Ajankäyttö on ollut suuri haaste, sillä aikaa ei yllättäen ole ollut niin paljoa vapaa-ajalla kuin yleensä. Toki koulupäivinä on mennyt ajoittain melko myöhään ihan jo matkojen takia, mutta toinen päivä on taas saattanut olla kevyempi. Toisaalta jos työt olisivat kestäneet viikkoa tai paria pidempään, olisin ehtinyt päästä paremmin rutiineihin kiinni, mikä myös on positiivinen vaihtoehto. Jos mietitään aikaa muutamia vuosia sitten, rutiinit olivat jotain todella arvokasta. Päivärytmi oli miten sattuu, mikä rajoitti myös sosiaalista elämää. Rutiinien ja aikataulujen kehittäminen, tai saati sitten noudattaminen oli todella vaikeaa. Nyt olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että monenlainen tekeminen (pakollinen ja vapaaehtoinen) määrittelee päivän aikataulun. Tämä tuo selkeyttä ja myös turvallisuuden tunnetta.


Aivan tehokkaasti en ole aikaani osannut käyttää. Tänne kirjoittaessa ei kai ole hyvä tätä paljastaa, mutta koneelle on harmillisen helppo "unohtua". Eniten tämä on kostautunut soittamisen suhteen. Onneksi olen työpaikalla päässyt kokeilemaan pianoa, mutta tietenkään en ole pitänyt nuotteja mukana. Toisaalta tuntuman ylläpito on tuskin koskaan haitaksi. Viulu on sen sijaan pysynyt harmillisen paljon kotelossa, mutta onneksi sentään tänään onnistuin hieman harjoittelemaan. Olen palannut 3. aseman kappaleiden harjoitteluun eri sävellajeissa. Erityisesti alennettujen nuottien kanssa on oltava todella tarkka. Jokin laajempi kappale olisi mukava löytää, mutta etsinnät ovat vielä kesken. Fioccon Allegro alkaa pian olla loppusuoralla, tosin jousikäden ongelmat jatkuvat. La Folliaa olisi mukava jatkaa taas, mutta luulen kappaleen olevan hieman turhan vaativa, ainakin joissain osioissa. Tämä on taas niitä hetkiä, kun opettajalle olisi käyttöä.


Polveen liittyvät ongelmat ovat onneksi hieman vähentyneet, mutta varovaisuutta vaaditaan vielä. Olen uskaltautunut tekemään jännehyppyjä sekä kyykkyjä 12 kg:n kahvakuulan kanssa. Yhden jalan kyykyt sen sijaan tuntuvat polvessa sen verran inhalta, että pidän määrän todella pienenä. Nyt kun sää on suosinut, on tullut lenkkeiltyä hieman enemmän ja nilkkapainot ovat antaneet kivasti lisävastusta. Lisäksi ne ovat olleet hyvä haaste hyppyjä harjoitellessa. Vatsa -ja selkälihasten kohdalla lisäykset ovat toimineet hyvin ja toivon tulosten ilmenevän myös jäällä. Jääharjoittelussa suuri haaste on vain hallin erittäin matala lämpötila. Koska nyt on kesäkuu ja lämpötilat sen mukaiset (joskin keskimääräistä matalammat), pitää hallin lämpötilaa madaltaa. Parilla edellisellä kerralla sormista on lähtenyt tunto jo ensimmäisen 20 minuutin jälkeen. Tällä hetkellä harjoittelu on lähinnä aiemman opitun kertaamista, mikä toisaalta on hyvä asia. Jos hyvin käy, syksyllä ei tarvitse käydä läpi mieletöntä projektia taitojen palautumisen suhteen. Aikuisluistelijoille olisi varmasti toki leirejä, mutta hinnat liikkuvat sen verran korkeissa lukemissa, että tällä hetkellä itsenäinen harjoittelu on parempi vaihtoehto.


Näiden kuulumispäivitysten myötä toivotan jokaiselle oikein leppoisaa viikonloppua!