sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Huolia, helpotusta ja lisääntyvää joulufiilistä

 Taas on yksi viikko vierähtänyt! Pian onkin aika siirtyä joulukuun puolelle. Taas väsymys meinaa painaa mutta jotenkin kevyempi. -No ei fyysisesti! Jotenkin ajatus marraskuun vaihtumisesta joulukuuhun keventää mieltä. Vaikkei talvi ole lempiaikaani (kylmää!), joulukuu on aina ollut mukavampaa aikaa. Mutta itse kuulumisiin...

Seuraava oppimistehtävä hieman ärsyttää

Tässä allekirjoittaneen on itsekin katsottava peiliin. Olisin voinut vilkaista oppimistehtävän ohjeistusta a) pari päivää aiemmin tai b) hieman tarkemmin. No, hetken päästä avaan kirjan ja käyn tehtävän kimppuun pienemmällä tai suuremmalla innolla. Onneksi jonkinlainen "flow" on toistaiseksi löytynyt aina, mutta välillä sitä miettii miksen ole vieläkään saanut aloitettua tehtävään perehtymista esimerkiksi edellisen palauttamisen jälkeen. Laiskuus, aikaansaamattomuus vai molemmmat?

No, koska en olettanut opikseni, toistan jo muutamaan kertaan tehdyn virheen: aloitan pikkuisen liian myöhään. En onneksi viime tipassa. Esimerkiksi "yötyöskentelyyn" en ole ajautunut sitten.. itse asiassa en muista milloin viimeksi. Sellainen tunne on että näin on kyllä käynyt.. Eikä vain kerran. 

Joululahjaprojekti stoppasi?!

Nyt tuli tosiaan pientä junnaamista. Täytyy ensi viikolla yrittää kauppareissulla pysähtyä asianomaisille osastoille. Toisaalta projekti on voito puolella, eli eiköhän kaikki hoidu hyvissä ajoin. Joulukortteja en tänäkään vuonna jaksa/viitsi lähettää, vaikka tavasta pitäisinkin. Toisaalta, ehkä pieni ahkeruus iskee? Mitä puolestaan olen saanut aikaiseksi.. laitoin kämppään muutaman joulukoristeen. Kieltämättä toivat mukavaa lämpöä arkiseen ympäristöön! 


Tuohon mammajoogaan tottuu sittenkin!

Olen tosiaan joutunut hieman rajoittamaan liikkumista jälleen. Onneksi keho on reagoinut toivotulla tavalla. Mitään äärimmäisen dramaattista ei onneksi ole ollut. Tuo nk. mammajooga on toiminut sen sijaan oikein mukavasti. Kovin pitkiä sarjoja kerrallaan en tee, pikemminkin 2-3 lyhyempää päivässä. Keho on saanut venyttelyä ja selkälihakset sopivia täsmäliikkeitä. 

Erityisesti rauhallisen musiikin kanssa joogahetket ovat olleet sopivan rauhoittavia ja jonkinlaisia irtautumishetkiä kiireestä. Joogahetkinä puhelin pysyy toisesssa huoneessa ja ainoa ulkoinen ärsyke on musiikki taustalla. Toivottavasti kroppa sallii joogan mahdollisimman pitkälle raskautta! Lenkkeilyä en ole jättänyt pois, mutta pidempiä lenkkejä (4-5 km) teen maksimissaan joka toinen päivä. Päädyin siihen ajatukseen että kovat liikuntasuoritukset eivät tuo mitaleja tai pokaaleita. Liikunnan tarkoitus on tukea kehon toimivuutta raskauden aikana. Kunnonkohotusta ja ennätysten rikkomista ehtii tehdä paremmalla ajalla. 

Juniorin kuulumiset

Rakenneultrassa kaikki oli hyvin ja terve vauva siellä potkii ja liikkuu ahkerasti <3 Nyt liikkeet tuntuvat useammin, mutta kaveri tuntuu olevan iltavirkku. Yöllä heräillessäni hän tuntuu olevan hyvinkin liikkuvaisella tuulella. Potkut ovat tässä vaiheessa sellaisia töytäisyjä. Luulen että napaoituvat muutaman viikon sisällä kun kokoa ja voimaa tulee enemmän. Mutta kaikki kunnossa <3 Myös sukupuolen saimme tietää, mutta se pysyköön vielä omana tietonamme.. sen voin paljastaa että lähipiirissä oli jokunen varma veikkaus jotka osuivat oikeaan. No, tässähän on 50%:n mahdollisuus!

Tulevat viikot..

Ensi viikko on muuten tavallinen, mutta tiistaina olisi aika rokotukselle. Vaikken ole rokotevastainen, jostain syystä olen pelännyt koronarokotteen ottamista. Nyt tartuntojen määrä on kasvanut niin, että infektion riski alkaa korkea. Olin kuukausi sitten ajatellut ottaa rokotuksen vasta viimeisen kolmaneksen tienoilla, viikon 28 jälkeen. Tuolloin tartuntaluvut olivat toista luokkaa ja tilanne näytti olevan paranemaan päin. Itse olen käynyt vain pakollisissa paikoissa (töissä ja kaupassa) ja niissäkin maskin kanssa. 

Myönnän että rokotteen ottaminen pelottaa. Toisaalta pelkään myös tartunnan saamista, mikä rokotusta varmemmin voisi johtaa keskenmenoon. Ei mikään helppo päätös jos rehellisiä ollaan. Töissä kuitenkin joudun kontaktiin kymmenien ihmisten kanssa, jolloin tartuntariski on suuri. 

Kunhan tuosta rokotuksesta selviää, mieli on muuten rauhaisa ja luottavainen. Raskaus on päässyt puoliväliin ja vauva voi hyvin. Töissä alkaa kiireet parin viikon päästä hellittämään ja joulutunnelma piristää. Nyt vain rohkein mielin eteenpäin. Voihan  kaikki hyvinkin! 

Mukavaa pian alkavaa uutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti