tiistai 26. lokakuuta 2021

Vauva tulossa!

Näin tosiaan pääsi käymään! Nyt viikkoja alkaa on sen verran siinä missä asian näkyvyyttäkin, että uskaltauduin aiheesta kirjoittamaan. Ehkä aiemmissa teksteissä oli pieniä suuntaa-antavia kirjoituksia. Tällainen oli esimerkiksi postaus väsymyksestä. Vaikka aluksi "uutisessa" oli itsellänikin sulateltavaa, joka hetki onni valtasi mielen yhä enemmän. Kaikkien, oikeastaan useiden vuosien vaikeuksien jälkeen tämä tuntui niin uskomattomalta. Vastoinkäymisten ohella olin psyykkautunut vahvasti ajatukseen etten tule raskaaksi. -Ainakaan helposti. 

Sitten itse asiaan! Miten viikot ovat sujuneet? Entä miten ne ovat vaikuttaneet arkeeni? Voin alkuun todeta etten ilmeisesti kuulu mihinkään ääripäähän. 

Testi on varmasti viallinen.. 

Minulla oli pieni aavistus että nyt jokin ei ole aivan ennallaan. Kuukautisten pieni viive ei muutenkin epäsäännöllisen kierron vuoksi herättänyt epäilyjä. Edellisellä viikolla sen sijaan tuli muutama "oire", jotka eivät olleet tuttuja. Varoitus: luvassa on naistenvaivojen kuvailemista. Ei hätää, kuvailu on vain kirjallista.

Vatsaani juili siihen malliin että oletin menkkojen alkavan pian, joskin joitakin päiviä etuajassa. Mitään ei tapahtunut, mutta satunnainen juiliminen jatkui. Alavatsani turposi, minkä oletin tarkoittavat että nyt alkaa. Mitään ei tapahtunut. Minuun iski outo makeanhimo. Jäätelö mikä ei vuosiin ole ollut ns. suuri herkku (sellainen silloin tällöin maistuu) alkoi houkutella. Pian vessareissut lisääntyivät tasolle, mitä jopa minä aktiivisen rakkoni kanssa pidin outona. Menkkoja ei kuulunut. Lopulta päätin ostaa raskaustestiliuskoja vaikka olin täysin varma että ostos oli turha. 

Nähtyäni kontrolliviivan lisäksi yhden haalean viivan oletin liuskan olevan viallinen. No way.. tein illalla toisen testin. Sekin näytti positiivista. No jo on viallinen erä! Pari päivää myöhemmin kokeilin vielä kolmannen kerran. Sekin oli positiivinen. Hetkinen.. Nyt saa nauraa: ostin varmuuden vuoksi vielä hieman hintavampaa merkkiä olevan testin. Halpiksiin ei voi luottaa. Nyt tulee varmasti negatiivinen. -No eipä tullut. Tässä vaiheessa päässä risteili satoja ajatuksia jotka tiivistyivät laadukkaaseen toteamukseen: "Tsiisus! Olen raskaana!" Aikani seinille hypittyäni tajusin että pitää kai soittaa neuvolaan. Näin ensikertalaisena kuulostin varmaan varsin typerältä. Naisihmisen onniteltua olin kysyä "mistä onnittelet??". Sitten ajatus juoksi taas. Niin joo, raskaudesta tosiaan onnitellaan!

Viikot 5-7 

Ensimmäinen viikko meni asiaan totutellessa. Kerroin lapsen isän ohelle muutamille läheisilleni. Luonnollisesti tässä vaiheessa olin vielä varpaillani, sillä keskenmenon riski oli suuri. Odon jännityksellä myös oireita: infernaalista pahoinvointia, kipeitä rintoja, väsymystä yms. Valmistauduin henkisesti viettämään tulevat viikot vessanpönttö uskollisimpana tuttavanani. 

Ensimmäinen oire oli järkyttävä väsymys ja fyysisen kunnon laskeminen. Itse asiassa jo ennen testin tekemistä havaitsin selän notkeuden kadonneen. Oletin että kyse olisi jumista. No, se jumi ei koskaan helpottanut. Viimeisen "sillan" tein viikolla 7. Sen jälkeen päätin antaa liikkeen odottaa liikkuvampia aikoja. Sitten iski väsymys. Edes yhdeksän tunnin yöunet eivät riittäneet. 

Pahoinvointi oli erilaista kuin odotin. Se ei ollut oksennustautimaista, vaan jatkuvaa kuvotusta. Kuin verensokerit olisivat koko ajan olleet alhaalla mutta moni ruoka inhotti. Kestokrapula sanoisinkos. Luonnollisesti töissä olo oli pahimmillaan. Ulkoilu ja luistelu autttoivat, mutta joskus väsymys teki lähtemisen todella vaikeaksi. Näinä viikkoina pidin käsitettä "raskauden hehku" puhtaana v**tuiluna. 

Viikot 8-10

Kuvotus paheni, samoin väsymys. Nyt aloin nukahdella tunniksi pariksi töiden jälkeen ja keho oli kuin tainnutettu. Suoraan sanottuna en päässyt sängystä ylös. Päätin antaa itselleni armoa: lepo saa lisääntyä. Ehkä keho kaipasi sitä. Tässä vaiheessa kävin jäällä normaalisti ja hypin myös. 

Oksentaminen jäi vain muutamaan aamuun, mutta usein jouduin hetken makaamaan lattialla lieventääkseni pahoinvointia. Oksentaminen ajoittui aamuun, pahin kuvotus edelleen työajalle. Absurdia kyllä, mutta kuvotuksesta ja ällötyksestä huolimatta söin enemmän. Söin kunnon ruokaa nälän mukaan, en pihistänyt ruuan määristä lainkaan. Sen sijaan herkut ym. jätin todella paljon vähemmälle. -Eikä niitä pahemmin tehnyt mieli sillä söin reilusti töissä ja kotona itse laitettua ruokaa. Riisikakkuja tuli tosin napsittua. 

9. viikolla lääkärikäynnillä minua odotti iloinen yllätys: varhaisultra! Tämä oli todella hieno asia, sillä mietin paljon mm. kohdun ulkoista raskautta sekä keskeytynyttä keskenmenoa. Hiljakseen kasvava kohtu aiheutti (näin aloittelijan näkökulmasta) hyvin epäilyttäviä kipuja koko alavatsan alueelle. Monitoriin ilmeistyi näkymä jossa oli pieni pallero. Sitten lääkäri jo totesikin "täällä ollaan ihan oikeassa paikassa ja sydänkin lyö!". Huojennuksen ohella ensimmäisen kerran raskaus konkretisoitui. Tässä vaiheessa vauva kylläkin muistutti enemmän katkarapua. Nytkään en saa täysin tolkkua ultrakuvaa katsoessani. No, lääkärin sanat riittivät: kaikki hyvin!

Viikot 11-14

Joskus 9. viikon jälkeen raskausoireiden muututtua aaltoileviksi sain taas syyn hyppiä seinille. Sen sijaan että olisin iloinnut kuvotuksen helpottamisesta, olin varma että jotain on vialla. Havaittuani epäilyttävää vuotoa olin varma että nyt menee kesken. Menin päivystykseen valmistautuneena kuulemaan huonot uutiset. Pari tuntia odoteltuani pääsin tutkimuksiin. Ei mitään keskenmenoon viittaavaa. Tunsin itseni hieman tyhmäksi. Henkilökunta onneksi lohdutti sanomalla että oli fiksumpaa hakeutua päivystykseen kuin jäädä itse arpomaan mistä on kyse. 

Sain seuravana päivänä ajan lääkärille joka ultrasi varmuuden vuoksi. Olin jälleen varautunut huonoihin uutisiin. Sen sijaan sain nähdä pientä nukkea muistuttavan tyypin joka ojensi jalkojaan kuin pilates -treenissä. Kaikki oli hyvin ja syke vahva! Kotiin mennessä silmääni oli mennyt roska jos toinenkin. 

Oireet helpottivat, mutta kasvava kohtu ja lähestyvä nt-ultra saivat yöunet vähenemään. Nt-ultra tehtiin siis 13. viikolla. Tässä vaiheessa käyttökelpoiset housut olivat vähentyneet kahteen pariin. Tällä kertaa oma mukavuuteni oli koetuksella, sillä tämä ultra tehtiin rakko täynnä. Ounou.. toisaalta huomoni siirtyi vauvan terveydestä muualle. Monitoriin ilmestyikin tuttu pikkutyyppi, joskin taas vähän muuttuneena. Valitettavasti pikkutyyppi ei saanut jatkaa uniaan. Tuleva äitikään ei liioin perusanut alavatsan vatkuttamisesta.. ainakaan täydellä rakolla. Luoja kiitos toinen heräsi nopeasti.. 

Niskaturvotus normaali, aivot normaalit, sisäelimet normaalit, koko normaali.. kaikki hyvin. Kas, vilkutus! Tai mikä lie käden ojennus.... Ainoa muutos oli lasketun ajan aikaistuminen parilla päivällä. Itse olin veikannut vähintään viikkoa. Ei haittaa, pääasia että olin oikeassa. Hah! Mutta.. valtakunnassa kaikki hyvin <3

Viikko 15

Jos edellisellä viikolla havaitsin housujeni käyneen ahtaiksi. Tällainen kasvaminen on minulle uutta, sillä yleensä kasvu alkaa ahterista. Kasvava vatsa on jotain aivan uutta. Kun edes vähän käytännöllisiä housupareja on enää yhden jäljellä, tajusin että pitännee hankkia äitiyshousut. Tässä mainittakoon että vatsan kasvaminen alkoi paria viikkoa aiemmin kuin oletin. Tähän voi toisaalta liittyä muuten pieni koko ja luonnollisesti rakenne. 

Oireet ovat helpottaneet, mutta väsymys iskee edelleen kuin lekalla päähän. Kuvotus iskee lähinnä jos ruokailuvälit pitenevät. En ole käynyt vaa'alla enkä mietin kaloreita yms. Liikun oman jaksamisen mukaan. Jäällä käyn vielä jonkin aikaa, mutta hyppimisen päätin lopettaa kätilön kehotuksesta. Istukan sijainti oli kuulemma sellainen, että turhaa tärähtelyä on hyvä välttää. 

Kokonaisuudessaan tämä viikko oli vähemmän stressaavaa aikaa (kiitos syysloman), mutta toisaalta pieni malttamattomuus sekä niiden tuomat huolet pyörivät mielessä. Rakenneultraan on vielä nelisen viikkoa, ja vauvan liikkeiden tuntumista saa odotella. Onneksi pian on neuvola. 

Pohdintaa..

Vaikka raskaus (mikä toivottavasti tulee menemään hyvin) tulee olemaan oleellinen osa arkeani lapsen syntymään asti (mihin toivottavasti päästään), en ole tekemästä blogistani 100%:sesti raskaus- ja vauva-aiheista. Toki näistäkin tulen kirjoittamaan säännöllisesti. Liikunta on sattuneesta syystä jäänyt aiheena vähemmälle, mutta tutustuttuani raskauteen sopiviin liikuntamuotoihin siitäkin tulee varmasti tekstiä. Toisaalta mikään ei estä kirjoittamasta myös muunlaisesta liikunnasta. Mahdollinen kuvamateriaali vain tulee olemaan ennen raskautta otettua. Kas kummaa..

Huolimatta niistä lukuisista kerroista joina olen vannonut etten kirjoita anoreksiasta yms, käännän takkini jälleen. Anoreksia saa jäädä sikseen, mutta myönnän että muuttunut ja muuttuva keho on hämmentänyt siinä missä painonnousukin. 

Nyt viikkoon 16 (15+2) mennessä olen saanut hankittua parit äitiyshousut ja muutaman paidan. Olo oli samaa luokkaa kuin teininä ensimmäisen kerran terveyssiteitä ostamassa. Sovituskopissa huojennus oli suuri: vaatteet eivät olleet "noloja" ja kasvavalle vatsalle suunnittelut housut helpottivat oloa kummasti. No, ensimmäisellä kerralla saa vierastaa.. hieman jännityksellä odotan talvitakin etsimistä. Talvi.. olethan leuto..

Neuvolassa tein päätöksen: en halua tietää vaa'an lukemaa. Riittää että sanovat onko painon muutos sopiva vai ei. Vauva ja sen kehitys olkoot etusijalla. Tänään olikin oikein perusteellinen käynti. Onneksi kaikki näytti olevan kunnossa ja sykkeet löytyi nopeasti dopplerilla kuunnellessa. Myös (toivottavasti tuleva) äiti on ilmeisesti hoitanut osuutensa hyvin. Seuraava ultra hieman jännittää ja aikaa on vajaa kuukausi. Siispä kärsivällisyyttä.. Mutta tästä on hyvä jatkaa, seuraavaksi puoliväliä tavoitellen! 

2 kommenttia:

  1. IHANAA! PALJON ONNEA!♥ Hassua ajatella että justhan mäki kirjoitin raskausajasta blogiini, ja nyt mulla on nyytti sylissä!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ja paljon onnea myös itsellesi! ❤ Varmasti ihan uskomaton tunne kun se mikä vatsaa on kasvattanut on yhtäkkiä sylissä 😍😍

    VastaaPoista