torstai 28. lokakuuta 2021

Kasvava vatsa, kertyneet kilot ja liikkumisen rajoittuminen: Joko paniikki iskee?

Neuvolakäynti meni tosiaan mukavasti ja pikkutyypin sydänäänet löytyivät ilman suurempia etsintöjä. Tähän mennessä kaikki on siis ollut kunnossa. Periaatteessa lapsen sukupuolen voisi saada jo nyt selville, mutta odottelen ihan mieluusti rakenneultraan. -Tai synnytykseen, riippuen pikkutyypin häveliäisyydestä. Luonnollisesti matkan varrella mieleen on noussut myös kysymyksiä ja ehkä pieniä pelkojakin. Eli aika tyypillinen "tapaus" taidan olla. 

Kehon muuttuminen ja ruokavalio

Reaktiotani tähän kaikkeen on vaikea luonnehtia. Olen ottanut muutokset vastaan kylmän realistisesti. Joskus painon nouseminen ahdistaa. Selviän tästä muistuttamalla itselleni mistä kertynyt paino koostuu. Lisäksi psyykkaan itseni vaikka väkisin asennoitumaan positiivisesti muutamaan kiloon laardia jotta imetys onnistuisi. En syyllistä itseäni ajatuksista joiden yhteydessä koen ahdistusta kasvavasta kehosta. En myöskään usko että kyse on ensisijaisesti anorektisesta ajattelusta, joskaan en sulje sellaista pois. Luulen että "tervekin" nainen vierastaa nopeasti muuttuvaa kehoaan. 

Saatuani äitiysvaatteet ylle koin helpotusta, mutta lähinnä mukavuuden ja istuvuuden vuoksi. En ole kokenut "rakastan tätä ihanaa vauvamasulia" -fiiliksiä, toisaalta en myöskään inhoa. Joskus entisen toimintakyvyn heikkeneminen (notkeus, luistelu, hyppiminen yms.) turhauttaa. Tämäkin lienee normaalia siirtymää. Itselläni vatsa kasvoi/turposi aika varhain. Nyt tilalle alkaa tulla "oikea" raskausvatsa. Harmikseni turvotus ei helpottanut vaikka sitä lupailtiin. Höh. 

Ruokavalion suhteen en ole tehnyt suurempia muutoksia. Ennen raskautta söin määrällisesti paljon, mutta en laskenut kaloreita. Linja on varsin sama, toki raskauteen liittyvät rajoitukset huomioiden. Nälkä iskee herkemmin. Ehkä se on kehoni tapa viestittää että joku muukin tarvitsee ruokaa. Koska BMI oli lähtötasoltaan alipainon puolella, jo neuvolassa totesivat että paino voi nousta yli 10 kiloa ilman varsinaista "lihoamista". 

Sen voin rehellisesti todeta, että se "timmi sikspäkki" on parin kuluneen viikon aikana osoittanut haittapuolensa. Kun vatsan kasvaminen siirtyi turvotuksesta ns. oikean raskausvatsan puolelle, en voi kehua että vatsalihaksissa olisi tuntunut mukavalta. Turvotus (mikä ei sitten lähtenytkään) ja kohdun kasvaminen saivat lihakset kiristymään niin, että erityisesti syönnin jälkeen mietin räjähdänkö kohta palasiksi. Nyt olen rasvannut vatsaani aamulla ja illalla siinä toivossa, että iho tykkäisi kosteuttamisesta ja lihakset pienestä hieronnasta. 

Liikunta

Liikunnan kanssa on ollut eniten työtä, ja tulee olemaan lisää viikkojen edetessä. Alkuraskauden "kestokrapula" sekä infernaalinen väsymys söivät energiaa niin, että jo lenkkeily oli vaikeaa. Tosin se helpotti oloa. Samoin luistelu. Mutta se lähteminen.. tsiisus! Kova pala oli myös asteittainen mutta vääjämätön luopuminen "taitoliikunnasta". Jo vähän ennen raskaustestiä selkäni notkeus katosi. Oletin että kyseessä on väliaikainen jumi mikä menee vetreyttämällä ohi. Vaan eipä mennyt. 

Sitten jäivät kärrynpyörät, sillat, käsilläkävely yms. Pari viikkoa sitten loppui hyppiminen. Vaikken puoliväliin on matkaa, huomaan että esim. juostessa kasvanut kohtu pomppii hieman epämukavasti rakon päällä. Se siitä hölkkäämisestä. Onneksi reipas lenkkeily onnistuu vielä, samoin jooga. Vatsalihastreeniä pystyn vielä tekemään, mutta luulen että ensi viikolla on aika toivottaa heipat sillekin. Olen asteittain ottanut mukaan raskauteen sopivia jumppaliikkeitä ja yritän vahvistaa ylävartaloa vastuskuminauhalla. Uintia en ole uskaltanut vielä kokeilla. Venyttely on edelleen vahvassa roolissa. Raskausjooga kiinostaisi kovasti, mutta valitettavasti ohjattuja ryhmiä ei asuinpaikassani taida olla. Ehkä netin tarjonta toimii myös. Vinkkejä?? 

Elämä vauvan kanssa??

Totta puhuen tämä tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta. Luulen että ajatukset konkretisoituvat kun lapsen liikkeet alkavat tuntua. Jotenkin tuntuu siltä, että tässä vaiheessa raskaus ja sen eteneminen turvallisesti ja tietenkin vauvan terveys ovat tärkeimmässä asemassa nyt. Tietenkin sitä miettii välillä millaista arki vauvan kanssa mahtaa olla. On mahdotonta ennustaa kaikkea. Vauva voi olla "helppo", hyväntuulinen ja hyvä nukkumaan. Tai sitten vauva voi heittää äidille ja isälle haasteen jos toisenkin. Tai sitten se on jotain siltä väliltä, ehkä on hyviä ja huonoja päiviä. 

Ainoa ennakkoasenteeni minkä olen voinut ottaa, on elämän ja arjen muuttumisen tiedostaminen. Kyllä, on totta etten pääse edes syksyllä jäälle milloin haluan. En ehkä voi lukea kirjaa tai vaikkapa harjoitella soittamista milloin haluan. Elän kylläkin siinä toivossa, että vaunulenkkien tekeminen sujuu vapaammin, mutta omat voimavarat ja tietenkin kehon palautuminen erityisesti alussa saattavat rajoittaa myös liikkumista. Pikku hiljaa siis ja tilanteen mukaan. 

Ajattelen niin, että muokkaan arkeni vauvan tarpeet ja vanhemmuuden priorisoiden. Omat aktiviteeni joko yhdistän vauvan kanssa olemiseen (vaunulenkit) tai yritän keksiä mihin väliin ottaisin esim. 15 minuuttia omaa aikaa. Millaista elämä sitten tulee olemaan.. sen näkee sitten. Jos jotain olen päättänyt, en halua muuttua "paremmaksi ihmiseksi" lapsen saamisen myötä. Hyvä lukijat, jos yllätätte minut joskus vähättelemästä sellaisten ihmisten elämää joilla lapsia ei ole, antakaa välittömästi palautetta..

Pohdintaa

Näillä viikoilla ja tuskin viikkoja myöhemminkään en osaa priorisoida kasvatusoppaita yms. Voipi olla etten edes vauvan synnyttyä. Huono äiti jo nyt? Koska puoliväli on vielä n. neljän viikon päässä (laskutavasta riippuen), keskityn raskauteen ja siihen että pidän vauvasta (eli itsestäni koska oma hyvinvointini heijastuu vauvan hyvinvointiin) huolta parhaani mukaan nyt. Se mihin haluaisin panostaa päivittäin hyvinkin pian, olisi pienet rentoutumishetket. Suureksi onnekseni raskausoireita ja ultraan liittyvää jännitystä laskematta stressitasot ovat pysyneet kohtuullisissa lukemissa. 

Tarvikkeiden ja vaatteiden katsominen saa odottaa joulukuulle, jolloin puoliväli ja rakenneultra ovat takana. Joten se rakenneultra tuntuu vielä yhdeltä kysymysmerkiltä ennen kuin uskallan alkaa miettiä asioita pidemmälle. Tällä hetkellä olen priorisoinut kehon kuuntelemisen, stressinhallinnan, liikunnan muuttamisen raskautta ja palautumista tukevaksi ja tietenkin tiukoilla olevan kasvavan vatsan rasvaamiseen. Voi pojat mitä elämää.. 

Vaikka anorektisten ajatusten herääminen vähän huolestutti, toistaiseksi koen ottaneeni muutokset vastaan... ihan hyvin? Tai ainakin normaalisti. Kuten totesin, luulen että kehon nopeat muutokset herättävät ajatuksia "normaaleissakin" ihmisissä. Myönnän että fyysisen suorituskyvyn ja esim. notkeuden väheneminen ovat turhauttaneet. Jälleen uskon etten ole ensimmäinen. Sopeutuminen vain vaatii syntyneiden tunteiden kohtaamista, käsittelyä ja lopulta hyväksymistä. 

Tällaiset asiat ovat siis mielen päällä nyt. Ties mitä huomenna.. 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti