Nukkepäiväkodin johtajasta ja vampyyrista teologiksi..

Lapsuuden toiveammatit.. kun luen tästä aiheesta kirjoitettuja tekstejä, itseäni melkein hävettää. Totta puhuen en nimittäin ollut erityisen ura-orientoitunut lapsena, enkä itse asiassa aikuisenakaan. Jos prinsessaa ei lasketa, mitään mitään selkeää ammattihaavetta ei koskaan tainnut olla. No, hyvä että edes näin kolmenkympin jälkeen.. Erilaiset ammatit kuitenkin heijastuivat leikeissä, joten ehkä ne olivat jotain toiveammatteihin viittaavia..

Nukkepäiväkoti/ mikä lie sisäoppilaitos

Jep! Tähän taisi kuitenkin liittyä pieni kateus. Itse en ollut päiväkodissa, vaan perhepäivähoitajalla. Ei siinä mitään, oikein viihtyisää ja mukavaa oli, ja pienempi porukka taisi sopiakin minulle paremmin. Mutta kun ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella..

No, päiväkoti siirtyi siis nukkeleikkeihin. Absurdia ehkä, mutta mukaan sekoittui myös tavallista koulunkäyntiä todiksineen. Ärsyttävät hahmot saivat luonnollisesti huonoja arvosanoja, kivemmat parempia. Tuolloin arvosanat annettiin siis kirjain muodossa: K= kiitettävä, H= hyvä, T= tyydyttävä, V= välttävä ja E= et vielä osaa. En itse asiassa ole varma oliko välttävää, mutta K, H, T ja E ainakin. Numeroita aloimme saada kolmannella luokalla.

Ilmeisesti kyseessä oli sisäoppilaitos, koska lasten vanhemmat eivät koskaan olleet kuvioissa mukana. Tai sitten hoivaviettini ei yltänyt edes kuvitteelliseen vanhemmuuteen.

Nukkesairaala

Draamaa! Tässä vaiheessa erilaiset taudit ja sairaudet olivat tulleet tutuiksi, siis teorian kautta. Sitten nukke -parat joutuivat sairastamaan.. oli onnettomuuksien uhreja, kuumeilijoita ja luonnollisesti myös vakavasti sairaita. No, onneksi kaikki sentään jäivät henkiin. Tosin en ole varma parantuiko kukaan. Kenties, koska leikki vaihteli säännöllisesti päiväkodin ja sairaalan välillä.

Ehkä tuo nukkesairaala antoi sittenkin pienen yliannostuksen hoitoalaa, minkä seurauksena en sellaisesta innostunut enää konkreettisella tasolla.

Barbie -leikit ihmissuhdedraamoineen

Tässähän draamaa riitti! Oli toki vaihtelevia teemoja. Pakollisessa mutta lyhytkestoisessa hevostyttövaiheessa My little ponyni siirtyivät talliin, ja niille piti väsätä omat pilttuut. Vaiko karsinat.. Barbiet taisivat olla hoitajia, sillä sen ajan Barbie -nukkejen jalat eivät taipuneet ratsastamaan. Ehkä pari onnetonta kokeilua oli, mutta ne johtivat jalkojen amputaatioon. Tuossa vaiheessa Barbie -sairaala olisi ollut liikaa nukkesairaalan rinnalla.

Lähes androgyynit miespuoliset Ken -nuket eivät olleet erityisen suosittuja, mutta pakollisia. Tästä syystä Kenillä olikin aikamoinen naiskaarti. Tilaa löytyi kuitenkin monenlaiselle ihmissuhdedraamalle. Itse en kyseistä sarjaa seurannut, mutta osa kanssaleikkijistä onnistui saamaan leikin juonenkäänteet muistuttamaan kummasti Kauniit ja rohkeat -sarjan tapahtumia..

Lopputulos: Minusta ei tullut hevosihmistä eikä myöskään parisuhdeterapeuttia.

Pikku vampyyri

Tälle nauretaan vieläkin, ja ehkä syystäkin. Minulla oli tosiaan aika raskaan sarjan vampyyri -fanitus päällä muutaman vuoden ajan. Siinä 6. luokan kieppeillä se alkoi laantua, ja jäi yläasteella taakse. -Ja palasi hetkellisesti parinkympin tienoilla, kiitos metalli -ja goottivaiheen.

Leikin tosiaan Pikku Vampyyri -kirjan/tv-ohjelman hahmoja, ja valitettavasti kanssani jouduttiin leikkimään myös. Minä luonnollisesti määräsin miten homma sujuu, kuka on kukin jne. Itse omin Rüdigerin pikkusisaren Annan osan. No hei, enhän minä nyt mikään poika halunnut olla!

Tapahtumat kiersivät koko von Schlottersteinin perheen hahmojen ympärillä, ja omiakin tarinoita keksittiin. Lentäminen oli hieman vaivalloista, mutta musta viittakin löytyi..

Lopputulos: Minusta ei tullut vampyyria.

Yhteenvetoa..

Matka teologiksi ei siis ollut aivan suora, vaan jokunen mutka löytyi matkan varrella. Naurattaa tosiaan tuo äidillisyyten ja hoivavietin puute jo lapsena. Nuket olivat enemmänkin kuin mitäkin koekaniineja. Tuo hevostyttövaihe oli tosiaan lyhyt, mutta pakollinen. Tykkäsin rakentaa poneille jotain tallin tapaista. Lisäksi askartelin niille palkintoruusukkeita, ruokaa ja tarvikkeita. Taisin lähinnä saatta noottia turhasta paperisilpusta ja muusta roskasta. Se oli kauraa ja heinää!

Hevostyttövaihe tosiaan jäi lyhyeksi, eikä kiinnostus ole enää palannut. Joskus olisi toki kiva kokeilla ratsastamista, jos siis uskallan enää. En tiedä itsekään miten innostus hoitotyöhön latistuikin niin täydellisesti. Kuten todettua tuli, se tarve tuli täytettyä perusteellisesti lapsuusiässä, samoin opetustyöhön liittyvät haaveet.

Miksei minusta sitten tullut vampyyriä? Se ura oli siinä mielessä harvinainen, että panostin siihen aika tavalla. Valitettavasti ammattina tai tulevaisuuden vaihtoehtona mahdollisuudet osoittautuivat kovin pieniksi. En oppinut lentämään, lisäksi sorruin pitämään valkosipulituorejuustosta. Ristitkään eivät tuottaneet ongelmia, eikä myöskään auringonvalo. Nykyään siedän kaikkia mainittuja hienosti. Okei, valkosipulin kohdalla raja tulee vastaan jossain vaiheessa.

Ja niin minusta tuli teologian maisteri. Ai millä logiikalla? Juuri sillä samalla sekavalla, millä lie kaaosteorian alalajilla jonka kautta ihmistet päätyvät milloin mihinkin pisteeseen.