tiistai 19. maaliskuuta 2019

Irti syömishäiriöstä: Mitä haluat tehdä elämälläsi?


Taas tuli muisteltua menneitä.. eli syömishäiriöaikoja. Oi, mikä sen hauskempaa! Olen kirjoittanut paljon asianomaisten omasta vastuusta, ja tämä menee hieman samaan kategoriaan. Syömishäiriöoireilusta kehkeytyy herkästi ”elämäntyö”. Kuinka ollakaan muut asiat jäävät vähintään yhtä herkästi hieman syrjemmälle. Osa toki tahtoo pärjätä kaikessa täydellisesti, mutta syömishäiriö + työ/opiskelu -yhdistelmä ei useimmiten toimi kovin pitkään. Jotain päivänä tuleekin eteen haasteellinen kysymys: Mitä oikein haluan tehdä elämälläni?

Syömishäiriö elämäntapana
Itsekin haksahdin tähän ajatukseen, kiitos Irc -galleria silloisen Thinspiration -yhteisön. Yhteisön ideana oli siis tuputtaa erityisesti anoreksiaa elämäntapana ja valintana. Kyllähän tavallaan sitä onkin, mutta elämäntapana anoreksia on yhtä fiksu ja terveellinen kuin alkoholismi tai huumeiden käyttö. Itse asiassa luulen ettei anoreksia elämäntyylinä paljoa edes eroa noista kahdesta. -Addiktio muiden joukossa.



Kuvahaun tulos haulle apple



Valitettavasti anoreksia ja syömishäiriöt elämäntapana tahtovat ennen pitkää häiritä työtä ja opiskelua. Molemmat vaativat riittävän määrän energiaa ja aivokapasiteettia. Sitä vastoin kumpikin kärsii pakkomielteisestä toiminnasta.

Aika kuluu..
Kyllä mä sitten myöhemmin”, ”Sitten joskus..”, ”Sitten kun..”. Voi veljet, tuotahan kuulee ja itsekin tuli noin ajateltua! Onhan se mukava lykätä suunnitelmia ja vastuuta aina pikkuisen eteenpäin. Itse kuitenkin muistan ajan puuroutuneen, ja yhtäkkiä sitä vain heräsi tajuamaan, että kolme vuotta onkin kulunut ja minä olen vielä tässä. -Ja samassa tilassa.



Kuvahaun tulos haulle clock


Eihän kokonaisen elämäntyylin muuttaminen helppoa tai mukavaa ollut, mutta se oli pakollinen toimenpide jotta olisin päässyt edes johonkin suuntaan. Todella moni jää toipumisvaiheeseen sekä jojoilevan sairastelun pariin. Hupskeikkaa, yhtäkkiä kuluikin kymmenen vuotta. Sen kymmenen vuoden sisään olisi mahtunut opiskelua loppututkintoa myöten, työpaikan saaminen ja työn tekeminen, ehkä sitoutuminen toiseen ihmiseen ja ylipäänsä asettumista. No, katsotaan sitten kun..

Mitä tehdä omalla elämällä?
Tuohon ajan kulumiseen tämän kysymyksen voisi liittää. Syömishäiriössä elämäntyylinä ei mielestäni ole mitään hohdokasta, eikä myöskään ikuisena toipujana olemisessa. Toki jos jotakuta houkuttelee elämä vailla suuntaa, jatkuva riippuvaisuus, pakkomielteet, ikuinen kalorikammo, aineenvaihdunnan hidastuminen yms, mikäs siinä.

Uskallan väittää että kaikki eivät halua sellaista elämää, vaan jotain muuta. Suurin haaste vaihtaa se ”sitten kun” -ajattelu ”Ei vaan nyt!” -ajatteluun. Lisäksi on hyvä muistaa tarvittava aika. Jos tulevaisuuden suunnitelmat vaativat opiskelua, siihen joutuu varaamaan n. 2-7 vuotta alasta ja koulutuksen tasosta riippuen. Tähän päälle menee vielä hakeminen, sillä moneen opiskelupaikkaan liittyy myös pääsykoe. Työelämään pääseminenkin voi viedä oman aikana, samoin pätevöityminen. Koska aikaa siis tarvitaan, ”sitten kun” -ajattelu on todella huono homma.

Pohdintaa
Voisi siis todeta, että syömishäiriö elämäntapana on sen sortin kokopäivätyötä, että muulle jää todella huonosti tilaa. Tästä syystä valinnat kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Yksi hyvä pohdinnan aihe on, kuinka paljon jotain asiaa todella haluaa. Jos haluaa todella ammattiin X, on pakko miettiä mikä syömishäiriön rooli on. Kumpi kannattaa priorisoida? Tavallaan ymmärrän miksi osa valitsee syömishäiriön. -Se on turvallista tasapaksua ”elämää”, jossa tietyt asiat toistuvat kerta toisensa jälkeen. Mutta onko se sitä mitä elämällään haluaa tehdä?


Kuvahaun tulos haulle dream text


Vaikka kritisoinkin liiallista kiirehtimistä, syömishäiriön ja muun elämän välillä valitsemisessa kannatan suurempaakin hoppua. Kuten totesin, oireillessä vuodet vierivät huomaamatta, ja hetken päästä on kulunut useampi vuosi. Mihin ne vuodet haluaa käyttää, se on jokaisen oma valinta. Voin kokemuksesta sanoa, että hoitohenkilökunta kyllä auttaa ja tukee näiden valintojen konkretisoimisessa. Varsinainen työ on kuitenkin tehtävä itse. Mutta pieni toistaminen lienee paikoillaan: Jos todella haluaa jotain, sen eteen on valmis taistelemaan.

2 kommenttia:

  1. Postauksesi tuli nyt niin oikea-aikaisesti, näitä asioita olen itsekin miettinyt viime päivinä. Luulen, että monilla onkin parantuessaan edessä jonkinlainen epävarmuustila tai harmaa alue, mutta sen yli pitäisi vaan mennä, ottaa ns. uskonloikka niin kun joku hoitaja joskus osuvasti sanoi. Vaikka tulevaisuutta onkin tosi vaikea hahmottaa, ja oma selviytyminen pelottaa, niin sairauteen käpertyminen ei ole mikään vaihtoehto: sillä kyllä se sairaskin elämä jatkuessaan on aika epävarmaa, yksinäistä ja pelottavaa.

    Myös itselläni saattaa olla edessä uuden alan opiskelu, tosin vanhaankin ammattiini saatan palata, ja mm. näissä asioissa olenkin saanut blogistasi paljon jaksamista uskoa siihen että ehkä omallakin kohdallani pystyn tekemään jotakin sellaista! Helposti kun ajattelee, ettei enää vanhemmalla iällä kehtaa tai pysty sellaisiin asioihin kuin opiskelu tai uudet taidot tai harrastukset.

    Vertauksestasi syömishäiriön ja alkoholismin välillä tuli mieleen: itselläni on esim. ollut jossakin vaiheessa paljon liiallista liikuntaa, yli sen rajan mistä pystyy palautumaan. Muistuttelen aina itselleni, että se hetken huuman tuova liiallinen liikunta on oikeastaan yhtä petollista kuin alkoholistille ryyppy: se parantaa oloa kyllä hetkeksi mutta pidemmällä ajalla ei todellakaan ole mitenkään kuntoa rakentavaa vaan sitä huonontavaa toimintaa. Samalla tavalla henkisellä puolella väärät asiat huonontavat henkistä kapasiteettia, pitäen yllä kehämäistä ajattelua ja toimintaa; ja taas oikeanlaiset, rakentavat asiat kasvattavat sitä henkistä kapasiteettia. Nämä asiat, vaikka ne tajuaakin, on tietty joskus helpommin sanottu tai tehty...

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos kommentistasi! Todella hyvin todettu tuo sairauteen käpertyminen huonona vaihtoehtona! Suosittelen lämpimästi opiskelua, koska siitä voi saada ns. paremman vaihtoehdon sairauden rinnalle. Vähitellen sitä huomaa terveiden elämäntapojen merkityksen opinnoissa menestymisessä, mikä taas tekee itsetunnollekin hyvää. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta!

    VastaaPoista