Sokerinhimo: Miltä tuntuu olla ilman sellaista?

”Näin hillitset makeanhimoa.” ”Näin vähennät sokerin syömistä.” Näin sokerista luopuminen vaikuttaa kehoosi.” Näitähän riittää. En tiedä kuulunko vähemmistöön ja jos kuuluun, niin kuinka pieneen. En edes muista koska viimeksi olen syönyt kakkua. Viikonloppuna maistoin pehmistä, ja annoin puolet annoksesta parempaan käyttöön. Tällaisesti yleisesti herkuiksi määritetellyt ruuat eivät vain vedä puoleensa. Juhlissa saan kyllä syötyä makeaa, vaikkakin osaksi kohteliaisuudesta. Tosin joskus hyvin harvoin makeannälkä iskee, ja lääkitsen sitä esimerkiksi palalla brownieta. Sokeriin tottumattomana pienempikin pala riittää, eikä makeaa tee mieli hetkeen. Karkkihylly, leivosten ja jäätelön ohittaminen kaupassa ei ole ongelma. Suurempi ongelma on valita jotain, saati sitten syödä. Kyse ei ole kaloreista, vaan mausta. Tosin ligt-limut valitettavasti kelpaavat, sitruunalla terästettynä.

Ihannetilanne?

Olen joskus kertonut siitä, miten herkut eivät vain uppoa. Tykkään sen sijaan kunnon ruuasta ja leivästä. Välipala- ja jälkiruokasuosikki lienee smoothie kasviksista ja marjoista. Okei, proteiinijuoma seassa toimii hyvin! Vastaus on yleensä sama: ”Siis tuohan on ihannetilanne! Voi kun minäkin olisin tuollainen!”. Terveydellisesti ja erityisesti hampaiden kannalta tämä onkin mukava ominaisuus. Tässä lienee osasyy myös purukalustoni (kuulemma) hyvään kuntoon. Se ettei pidä ns. perinteisestä makeista herkuista, ei kuitenkaan ainakaan minun kohdallani tarkoita 100%:sen terveellistä ruokavaliota. Pidän suolaisesta ruuasta, mutta onneksi makuaistini riittää havaitsemaan makuja myös ilman suolan lisäämistä. Itse asiassa suolan käyttöä edes vähän rajoittaakseni vältän sen lisäämistä lämpimään ruokaan. Ainakin suurimmaksi osaksi..

Juuston suurehko osuus taas lisää kovien rasvojen päivittäistä saantia. Yritän edes välillä käyttää kalaa leivänpäällisenä, mutta käytännön muuttuminen säännölliseksi tavaksi vie oman aikansa. Se etteivät makeat herkut maistu, ei siis välttämättä tee kokonaisuudesta aivan ihanteellista. Myönnän kuitenkin olevani tyytyväinenkin, sillä tällä ominaisuudella ainakin sokerin aiheuttamat ongelmat jäävät vähemmälle.

Sosiaaliset tilanteet

”Käykää pöytään, täällä olisi kahvin kanssa kakkua, piirakkaa, suklaata ja jäätelöäkin on varattu pakkaseen!” Voi kiitos, mitenköhän tämän sanoisin.. Kuten totesin, pystyn kyllä syömään kohteliaisuudesta makeaa, mutta aina se yksi vuoden muutamasta makeanhimopiikistä ei kohdistu juuri sosiaalisten tilanteiden kohdalle.

Loukkaantumisia tapahtunee harvoin. Herkuttelemattomuus makean suhteen tahtoo tosin herättää kysymyksiä. ”Oletko dieetillä tai jotain?” Ymmärrän täysin miksi tämä kysymys nousee mieleen, mutta siihen vastaaminen tahtoo kyllästyttää. Lisäksi minun taustallani asia toki voi herättää pohdintoja, vaikka sh lienee suurimmaksi osaksi menneen talven lumia. Makeasta pitäminen taitaa sittenkin olla ns. enemmistön ominaisuus, sillä ajatus päinvastaisesta taipumuksesta vaikuttaa harvinaisen vieraalta.

Jos sokuri ei uppoa, on oma haasteensa istahtaa kahvipöytään johon ei olekaan varattu ruisleipää tai vaikkapa riisipiirakoita. Jotten vahingossakaan kuulostaisi helpolta vieraalta, en totta puhuen pidä kaikista suolaisistakaan tarjottavista. Tällaisia ovat rasvaiseen taikinaan valmistetut pasteijat ja piirakat. Tosin näitäkin saan syötyä jos tarjotaan, sillä isäntä tai emäntä on saattanut nähdä kovasti vaivaa. Pahoittelen rehellisyyttäni, olen varautunut siihen että kutsut kahvittelemaan vähenevät olemattomiin. Mitä minunlaisilleni ronkeleille uskaltaa tarjota? Kirpakka puolukkapiirakka menee kyllä, samoin ruisleipä ja sämpylä. Tähän loppuun kuitenkin totean, että pidän edelleenkin kiinni yhdestä periaatteesta: Minua varten ei tarvitse varata erillisiä ruokia, ei myöskään kala-kasvis -ruokavalion mukaisia. Syön sitä sopii ruokavaliooni, muita erityisjärjestelyjä en kaipaa.

Miten tällaiseen ominaisuuteen päädyttiin?

Omalla kohdallani kyse on sokerista etääntymisestä. Minä nimittäin olen pitänyt karkeista, jäätelöstä yms. enemmänkin. Jossain vaiheessa kulutus alkoi vain vähentyä, eikä mistään erillisestä syystä. Kun sokeria syö vähemmän, ainakin minun kohdallani makeanhimo väheni. Joitakin vuosia sitten ostin irtokarkkeja ”tunnelman” vuoksi. Yllätyksekseni karkit eivät enää maistuneetkaan hyviltä, jopa salmiakkiufot tuntuivat liian makeilta. Siis siinä vaiheessa kun ärhäkkä salmiakki oli poissa.

Eli mikäli jotakuta kiinnostaa liittyä herkuttelemattomien friikkijoukkoon, suosittelen vähentämään sokeria pikku hiljaa. Totaalikieltäytymistä en suosittele, sillä se jos mikä houkuttelee kaupan karkkihyllylle. Yksittäiset päivät ilman sokeripitoisia herkkuja tekevät jo paljon. Vähitellen tällaiset välipäivät lisääntyvät, eikä sokeria tee enää samaan tapaan mieli kuin aikaisemmin. Realismin nimissä totean kuitenkin, että muutos on tapahtunut melko pitkällä aikavälillä. Välipäivien ohella yksi etääntymisen ”aiheuttaja” oli myös lupa syödä karkkeja, jäätelö yms. Kun lakkasin kieltämästä itseltäni herkkuja, eivät herkut enää maistuneetkaan niin usein. Käänteispsykologia toimi siis. Aivan täysin sokeriton ruokavalioni ei ole, sillä esimerkiksi proteiinivälipaloissa on usein pieni määrä sokeria. Voin skipatakin, mutta treenin kannalta se pieni määrä sokeria on hyödyksi. 

Kuka muistaa tämän tuotteen? :D

Aikuisluistelijakuvia osa 4. Ulla

Tällä kertaa Aikuisluistelijakuvissa meillä on ilo tutustua 32-vuotiaaseen Ullaan. Ulla aloitti luistelun jo seitsenvuotiaana, ja luisteli aina kuusitoistavuotiaaksi asti! Tämän jälkeen luistelu jäi tauolle, mutta keväällä 2017 Ulla palasi jäälle. Lapsena Ulla luisteli Pietarsaaren Taitoluistelijoissa, ja kilpailikin aktiivisesti. Siihen aikaan lasten kilpailusarjat kulkivat nimillä esialokkaat ja alokkaat. Myöhemmin Ulla harjoitteli myös muodostelmaryhmässä jonkin aikaa. Yksinluistelu osoittautui lopulta omaksi lajiksi.

Yksinluistelussa Ullaa kiehtovat erityisesti ulkokaarelta lähtevät hypy. Lempihyppyjä Ullalla ovat lutz ja ritti, jotka kuuluvat yksöishypyistä haasteellisimpiin. Rittiä Ulla harjoittelee peräti kaksoishyppynä!

Lapsena luistelun aloittaminen oli monen asian summa, mutta yksi muisto on jäänyt Ullalla vahvasti mieleen. ”kun alle kouluikäisenä olin äitini kanssa ulkojäällä. Siellä oli taitava vanhempi tyttö luistelemassa, joka kuunteli musiikkia korvalappustereoista C-kasetilta (hauska yksityiskohta 90-luvulta) ja harjoitteli samalla. Taitavan luistelijan näkeminen livenä teki vaikutuksen, ja halusin itsekin oppia luistelemaan. Olin ylipäätään lapsena innostunut urheilusta, kotona seurattiin TV:stä paljon urheilua ja katselin pienestä asti monia eri lajeja.”

Tällaiset asiat eivät inspiroi vain lapsia, vaan myös monia aikuisia. Vaikuttavan suorituksen näkeminen saa monet innostumaan ja toisaalta pohtimaan kuinka itse toteuttaisi samaa osaamista. Taitoluistelu lajina vaatii tekniikkaa, mutta taiteellinen ja luova puoli on voimakkaasti läsnä. Elementit ovat niin ikään palasia, joista luistelija voi muodostaa itsensä näköisen kokonaisuuden.

Lapsena Ulla innostui ja iloitsi kaikesta uudesta mitä ikinä saattoikaan oppia. Kilpailutkaan eivät pelottaneet, vaan niistä on jäänyt positiivisia muistoja. ”Tykkäsin myös kilpailemisesta ja nautin esiintymisestä, en niin välittänyt siitä miten pärjäsin kilpailuissa, pääasia että sain käydä esittämässä oman ohjelmani, se oli aina erityinen kokemus.” Ulla löysi jo lapsena kilpailutilanteista mahdollisuuden esiintyä ja ilmaista itseään suorittamisen sijaan. Kisaohjelma ei ollut Ullalle ”koe”, vaan erityinen oma hetki jäällä.

Harjoittelu lapsuudessa ei käynyt ilman haasteita. Kilpaluistelussa vaativuustaso elementeissä kasvaa asteittain, ja luistelijalta vaaditaan enemmän taitoa ja rohkeutta. Lisäksi lajin vähemmän mukavat sivuvaikutukset muuttuvat yhä yleisemmäksi. ”Siinä vaiheessa kun piti oppia kaksoishyppyjä tuli joku henkinen raja vastaan ja niiden oppiminen jäi puolitiehen. En tiedä miksi, mutta itselleni oli vaan jostain tullut käsitys, että en tule kaksoishyppyjä oppimaan. Välillä kyllä harjoittelin niitä innokkaasti, mutta mm. kipeät kaatumiset ehkä söivät motivaatiota yrittää lisää.” Vaikka osa luistelijoista vannoo, että kaatumisiin tottuu, tämä ei ole yleispätevä totuus. Vaikka kaatumustekniikka olisi kunnossa, huono onni riittää varmistamaan kaatumisen kivuliaisuuden, ja kivulla on taipumus jättää muisto kehoon ja mieleen.

Kilpailemisen lopettamisen jälkeen Ulla luisteli jonkin aikaa muodostelmaryhmässä, mutta lukion alkamisen myötä luistelu jäi kokonaan. Kehitys tuntui saavuttaneen tiensä pään, eikä jatkaminen tuntunut mielekkäältä ajatukselta. Kilpaluistelu on siinä määrin intensiivistä ja kehityssuunta on selkeä. Kun eteneminen hidastuu tai loppuu, on harjoittelun jatkamiselle vaikeampi löytää perusteluja. Osa puolestaan siirtyy valmennustehtäviin.

Keväällä 2017 uusi ja vanha yhdistyivät. Ulla kaivoi joululoman aikana vanhat luistensa esiin kellarista, jossa niitä oli säilytetty useita vuosia. Pitkän tauon jälkeen Ulla kokeili luistelua. Jäällä Ulla saikin huomata, että taidot eivät ole kadonneet vuosien aikana! ”Istumapiruetti pyörii edelleen, ja hyppiäkin uskallan. Siitä sitten alkoi tämä paluu luistelun pariin..”

Parhaat kokemukset aikuisluistelijana ovat vielä edessä. Lapsuudesta sen sijaan sellaisia löytyy paljon, ja niistä riittää innostusta myös harjoitteluun aikuisena. ”Lapsena ehkä parhaimpia kokemuksia olivat ne kun onnistui tekemään jonkin asian erityisen hallitusti tai hyvällä tekniikalla ja sai innostunutta palautetta valmentajilta. Tai hetket kun on erityisesti pystynyt irrottelemaan ja eläytymään musiikkiin.” Kehittyvien taitojen ohella Ulla sai siis kokea hetkiä, joina hän sai jäällä eläytyä juuri siihen maailmaan, minkä ohjelma teemoineen ja musiikkeineen saattoi tarjota. Niinä hetkinä Ulla sai kokea olevansa osa sitä tarinaa, jonka hän luistelullaan kertoi katsojille.

Taitoluistelu toi Ullalle mukanaan myös uuden lajin, taitorullaluistelun. Taitorullaluistelu sopii loistavasti ”kesälajiksi”, mutta on teknisesti selkeästi haasteellisempaa kuin taitoluistelu. Taitoluistelussa kevät- ja syyskauden välissä on useamman kuukauden tauko, mikä on monelle luistelijalle turhauttavaa aikaa. Ullalla idea taitorullaluistelun aloittamiseen syntyikin jäävuorojen päätyttyä keväällä. ”Viime kesänä siitä kun istuin kotona tuskailemassa että jäälle pääsee niin vähän. Ajattelin että on pakko keksiä jotain, ja sana taitorullaluistelu alkoi pyöriä mielessäni.. otin sitten asiasta selvää ja seuraavana päivänä vein Edea-kengät postiin ja asennutin rullat.” Vaikka tekniikassa ei ole suuria eroja, asfaltti pintana vaatii totuttelua, ja toisaalta rohkeutta.

Harjoittelun myötä Ullan tavoitteena on kehittyä kehonhallinnassa, tasapainossa, voimassa sekä notkaudessa. Lisäksi hän haluaa hallita askeleet monipuolisemmin sekä laajentaa osaamistaan liukujen ja piruettien alueella. Kaksoishypyt jäivät ”nuoruuden möröksi”. Tämän Ulla haluaa selättää! Hän on siis uskaltanut kohdata ne liikkeet, jotka aikoinaan jättivät epämukavia muistoja. Tällainen lähestyminen vaatii rohkeutta, sillä usein liikkeet jotka aikaisemmin aiheuttivat ja ongelmia sekä tapaturmia jäävät monilla pois. Rohkeuden ohella Ullalta löytyy siis suuri määrä tahdonvoimaa ja määrätietosuutta.

Ulla on suunnitellut aloittavansa myös kilpailemisen aikuisten Gold- sarjassa. Tämä sarja kuuluu haasteellisimpiin, sillä vajaan kolmen minuutin (2:50) sisältyy axel-hypyn lisäksi kaksoishyppyjä! Onko aikuisena kilpaileminen samanlaista kuin lapsena? ”En ole aikuisena vielä kilpaillut, joten nähtäväksi jää miltä se tuntuu. Koska nuoruuden luistelusta on niin kauan ja välissä on paljon elettyä elämää, tuntuu siltä että minun on löydettävä itseni uudestaan tekemästä tätä, en ole enää sama kuin silloin. Toisaalta koen kuitenkin jonkinlaisen yhteyden tyttöön, joka silloin luisteli.” Vaikka aikuisena kilpaileminen on kokemuksena uusi, Ulla on rohkeasti ottamassa haasteen vastaan. Kilpaileminen lapsuudessa jätti jälkeensä todella positiivisia muistoja, jotka tulevat varmasti kannattelemaan vakaasti sekä antamaan rohkeutta. Vaikka ohjelman oppiminen ja harjoitteleminen vaativat paljon työstämistä myös jään ulkopuolella, tehty työ tulee palkitsemaan. Pokaalit ja mitalit ovat palkintoina toissijaisia, sillä kilpailut antavat mahdollisuuden yhdistää vanhaa ja uutta.

Aikuisluistelijakuvia osa 3. Riitta

Tällä kertaa saamme tutustua Riittaan. Hän on ollut ihailtavan aktiivinen niin aikuisluistelijana kuin luisteluseuran toimijana. 54-vuotias Riitta on ollut jo monen vuoden ajan todella aktiivinen aikuisluistelija. Luistelu oli mieluinen laji jo lapsuudessa, mutta taitoluistelutoimintaa ei kotipaikkakunnalla ollut. Tämä ei kuitenkaan ollut este harjoittelemiselle. ”Olen aina tykännyt luistelusta. Lapsena luistelin jo paljon lammen jäällä. Ja muistan, miten nautin siitä.” Ainoa lajit joita paikkakunnalla saattoi harrastaa, olivat hiihto ja lentopallo, joista Riitta harrasti kumpaakin.

Aikuisiällä jäähallit tulivat tutuksi lasten harrastusten kautta. Perheen poika pelasi jääkiekkoa, ja pelaa edelleenkin. Tytär puolestaan aloitti harjoittelun paikallisessa taitoluisteluseurassa neljävuotiaana vuonna 1995. Tyttären harrastuksen myötä Riitta aloitti aktiivisen seuratoiminnan Riihimäen taitoluistelijoissa. Hän on ehtinyt toimia seurassa muun muuassa sihteerinä, puheenjohtajana, valmentajien yhdyshenkilönä, sinettivastaavana, kilpailuvastaavana, kilpailutoimijoitsijana sekä ohjaajana luistelukoulussa. ”Luistelukoulussa olen ollut mukana vuodesta 2003 alkaen eli tänä syksynä starttasi 15. kerta. Olen myös ollut STLL:n liittohallituksessa kaksi kautta.” Riitta on siis työskennellyt luistelijoiden sekä heidän perheidensä parissa jo useita vuosia, ja saanut näin kohdata luistelijoita aina pienistä aloittelijoista haastavan tason kilpaluistelijoihin!

Aikuisluistelu rantautui Riihimäen taitoluistelijoihin 2000-luvun alkupuolella. Seurassa kokeiltiin aikuisryhmää, jossa luistelu oli jumppaluistelua. Tuolloin alkoi Riitallakin aktiivisempi luisteluharrastus, mutta se ei jäänytkään vain kunnon kohottamiseen jäällä. ”Johtokunta, jossa olin, esiintyi usein näytöksissä nopeasti harjoitellulla ohjelmalla.” Riitta siis kuului niihin rohkeisiin aikuisiin, jotka itsekin uskaltautuivat esiintymään! Suunnilleen vuonna 2007 aikuisille perustettiin oma ryhmä, Koppikset. Ryhmä harjoitteli tekojäällä. Tässä ryhmässä myös Riitta tutustui taitoluistelun alkeisiin. Nyt oli myös aika hankkia oikeat taitoluistimet! Aluksi kenkä tuntui hieman kovalta, mutta Riitta tottui taitoluistimiin nopeasti, ja koki ne jopa ”helpoiksi luistimiksi”!



Koppis-ryhmässä aloittamisen jälkeen Riitta onkin harjoitellut jäällä säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa. Koppikset-ryhmä muuttui jonkin aikaa sitten aikuisten yksinluisteluryhmäksi. Tässä ryhmässä Riittakin harjoittelee.

Viime kaudella Riitta oli kuuluttamassa kisoja, joihin ensimmäistä kertaa oli lisätty myös aikuisten sarja. Kilpailijoiden näkeminen oli uusi kokemus. ”Ihailin näitä rohkeita luistelijoita ja ajattelin, että olisi hienoa uskaltaa itsekin joskus vielä kisaamaan. No, se on ehkä vain haave. Minulle ehkä kuitenkin riittää esiintyminen seuran näytöksissä.” Riitta onkin osallistunut todella aktiivisesti seuran joulu- ja kevätnäytöksiin niin luistelijana kuin kertojana!

Aikuisena oppiminen ei ole mahdotonta, mutta ei aivan yksiselitteinenkään asia. Viikoittaisten harjoitusten määrä on usein pieni, tavallisesti vain kerran viikossa. ”Yksi kerta viikossa luistelua on kovin vähän ja tämänikäisenä oppiminen on niin paljon hitaampaa. Puuttuu myös uskallusta tehdä vaikeampia ja vauhtia vaativampia elementtejä.” Taitoluistelu lajina vaatii lukuisia toistoja, jotta liikkeeseen saadaan varmuutta ja toisaalta myös sulavuutta. Alkuvaiheessa on löydettävä oikea asento, liikkeiden rytmi, ja kehitettävä tasapainoa jotta itse elementtien harjoittelu olisi mahdollista. Lisäksi totuttelu taitoluistimiin vie usein oman aikansa kengän ja terän mallista riippuen.

Vastoinkäymisiltäkään ei harjoitteluvuosien aikana vältytty. ”Keväällä 2016 kaaduin pahasti luisteluharjoituksissa ja käteni murtui. Se on myös tehnyt varovaisemmaksi.”

Monen aikuisen on harjoittelun ohessa huomioitava kehonsa rajoitteet. Riitalla harjoittelua rajaavat selkäkivut. Vaikka taitoluistelu lajina on todella tehokas kuntoa kohottaessa, liittyy lajiin usein liikkeitä, jotka voivat olla keholle varsin rasittavia. Erityisesti hypyissä alastuloon liittyy aina vähintääkin pieni tärähdys, vaikka hyppy olisi matalampikin.

Monipuolisena lajina taitoluistelussa on paljon elementtejä, joiden harjoittelu on mieluista: ”Nautin liu’uista, kaarista, sirklaamisesta ja askelsarjoista. Yksöishypyistä teen salchowia ja tulppia.” Nämä hypyt vaativat jos taitoa, sillä molemmissa hypyissä on lähtöä varten osattava tehdä kolmonen sekä sisään että ulos. Näiden hyppyjen lisäksi Riitta toivoo oppivansa myös ritin. Ritti on yksöishypyistä jo haasteellisempi, sillä ponnistus ja alastulo tapahtuvat samalla jalalla. Lisäksi ritissä tulee päästä kokonainen kierros. Piruetit tuntuvat vielä haasteellisilta. Elementtinä piruetit vaativatkin jo runsaasti kehonhallintaa. On opittava ensin pyörivä liike, minkä jälkeen tulevat erilaiset asennot piruetista riippuen.

Harjoittelu ei aina ole helppoa. ”Luistelijana olen aika kärsimätön. On haastavaa, kun kehitystä ei tapahdukaan ja joku elementti tai harjoitus ei yhtään aukea. Kun valmentaja näyttää, niin se on niin kevyttä ja helppoa, mutta oma tekeminen on sitten ihan eri juttu. Kun vielä teen elementit ”väärinpäin” tai ”toiseen suuntaa”, niin usein joudun kysymään, että mihin päin minun pitää lähteä.” Kuten monissa muissakin taitolajeissa, taitava luistelija, joka on vuosikausien ajan hionut eri liikkeitä, saa liikkeen näyttämään helpolta. Taitoluistelussa tavallisin hyppy- ja pyörimissuunta on vastapäivään, mutta osalle myötäpäivään pyöriminen on helpompaa. Riitan tavoin toiseen suuntaan pyörivä ja hyppäävä joutuu kääntämään valmentajan ohjeet mielessään toisinpäin.

Kuten Riitankin tarina osoittaa, aikuisena aloitetusta taitoluistelusta voi saada mieluisan harrastuksen lisäksi antoisan projektin. Vaikka kehittyminen ei tapahtuisikaan hetkessä, voi luistelija silti kehittyä jatkuvasti. Kehittyminen ei ole ainoastaan teknistä. Aikuisluistelija voi kehittyä tyylillisesti, ja toisaalta myös harjoittelijana. Aikuisena harjoitteleminen on ajoittain haasteellista. Harjoitteluaikaa on vaikeampaa saada. Vaikka työ tai opiskelu antaisivat myöten, ei jääaikaa ole aina saatavilla kuin korkeintaan kahdeksi päiväksi viikossa.

Moni aikuinen on varovainen harjoitellessaan jäällä. Tapaturmia halutaan luonnollisesti välttää, ja kaatumisen oltua keskimääräistä rajumpi, voi muistoksi jäänyt pelko rajoittaa harjoittelua. Vaikka murtuma on jo suurempi tapaturma, Riitta palasi takaisin jäälle. Vaikka kaatuminen toi varovaisuutta, Riitta on rohkeasti harjoitellut niin askeleita, piruetteja, liukuja kuin hyppyjäkin. Halu oppia uutta ja kehittyä luistelijana saavat Riitan jäälle kerta toisensa jälkeen!



Luistelijana Riitalla on uskomaton kyky luoda positiivista ilmapiiriä koko aikuisryhmän keskuuteen. Aikuisryhmän ollessa vielä harvalukuinen, muiden arastellessa Riitta uskaltautui osallistumaan seuran kevätnäytökseen, ja sai näin pari muutakin aikuisluistelijaa mukaan. Oman harjoittelunsa ohella hän huomaa muiden luistelijoiden kehittymisen, ja myös kehuu heitä. Riitan positiivinen asenne ja kannustaminen saavuttavat näin jokaisen luistelijan. 

Aikuisluistelijakuvia osa 2. Tiina

“Aikuisluistelijakuvia” jatkuu, ja iloksemme saamme tutustua Tiinaan. Hänen lajejaan ovat muodostelmaluistelu sekä yksinluistelu. Lapsena Tiinalla ei ollut mahdollisuuksia harrastaa taitoluistelua. Sen sijaan ensikosketukset lajiin tulivat kavereiden kautta. Joku osasi hieman enemmän, ja opetti sitten toiselle. Hän taas vei taitoa omalta osaltaan eteenpäin. Näin Tiinakin pääsi oppimaan perusluistelutaidot ja jopa sirklaustakin! Lapsena jokainen haave ei aina toteudu. Se ei kuitenkaan tee asiasta mahdotonta. Aikuisiällä, vuonna 2004 Tiina aloitti muodostelmaluistelun, eli luisteluvuosia on kertynyt peräti 13. Miten kaikki alkoi? Luistelu oli lumonnut Tiinan jo lapsena, mutta rahaa ei ollut riittävästi. Tammikuussa 2004 kaikki muuttui. Tiina huomasi Helsingin Sanomissa suuren artikkelin muodostelmaluistelusta. Laji ei ollut Tiinalle aivan vieras. Aikuisten mahdollisuudesta harrastaa muodostelmaluistelua ei sen sijaan ollut tietoa. Vastaus löytyikin pian. Artikkelissa kerrottiin, että Helsingin taitoluisteluklubi oli perustamassa aikuisjoukkuetta. Tiina otti seuraan yhteyttä, ja niin alkoi harjoittelu Jääleidit -joukkueessa! Nimi oli itse asiassa Tiinan ehdottama, kun joukolta vielä puuttui nimi. Jääleideissä luistelijoiden lähtötaso vaihteli paljon. Osalle luistelu oli jo tutumpaa, ja osa puolestaan oli vasta aloittanut luistelun. Kausi alkoi tammikuussa, mutta tuntui loppuvan kesken. Usein harjoittelukausi loppuu nimittäin toukokuuhun mennessä, ja jatkuu vasta syyskuussa. Kevät- ja syyskauden välille jää siis useampi kuukausi väliä. Taukoa ei kuitenkaan tarvinnut pelätä! Jäähallin seinällä oli nimittäin mainos toisen seuran muodostelmajoukkueen kesäleiristä. TTK:n (Tikkurilan taitoluisteluklubi) nimittäin järjesti omalle joukkueellen Ice Comedylle kesäleirin, johon myös muut aikuismuodostelmaluistelijat olisivat tervetulleita. Vaikka muodostelmaluistelun harjoitteleminen oli alkanut vasta muutamia kuukausia sitten, Tiinalla rohkeus riitti osallistumaan leirille. TTK:n Ice Comedy oli joukkueena kokeneempi, eli harjoittelu vaati jo teknistä osaamista. Kesän aikana Tiina osoittautuikin siinä määrin taitavaksi luistelijaksi, että haasteellisempi joukkue sopi hänelle mainiosti! Tiina siirtyi Jääleideistä Ice Comedyyn, jossa hän luistelikin peräti yhdeksän vuotta!

Aikansa kutakin, ja jossain vaiheessa Tiinakin alkoi pohtia lopettamista Ice Comedyssa. Sattumalta samoihin aikoihin Tiinan joukkuetoveri kertoi aikoivansa käydä myös muiden joukkueiden järjestämillä kokeilujäillä. Samaa ajatusta testaten Tiina sai sopivasti mahdollisuuden vaihteluun. Luistelu Ice Comedyssa sai jäädä, ja tilalle tuli HL:n joukkue Crème de Ments. Millaista oli aloittaa kilpaileminen muodostelmajoukkueessa? Sinä keväänä kun Tiina aloitti luistelun, hän oli katsomassa aikuismuodostelmakilpailuja. Ajatus omasta luistelusta osana joukkuetta tuntui vielä vieraalta. Ensimmäisen kerran Tiina pääsi esiintymään seuran kevätjuhlassa. Vaikka kyseessä oli ensimmäinen kerta “estradilla”, ei joukkue astunnut jäälle liian vakavalla otteella. “Jääleidit esiintyi HTK:n kevätjuhlassa muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen. Esiintyminen meni pieleen, kun musiikki alkoi keskeltä ohjelmaa. Repesimme kaikki lopuksi nauramaan.” Asenne oli siis kohdallaan itse kullakin jäsenellä! Koska muodostelmassa kyseessä on aina ollut kilpaileva joukkue, ei harjoittelu tarkoita pelkkää hauskanpitoa. Kilpailuja on kauden aikana peräti 4-5, eli harjoiteltava on! Ensimmäisten kilpailujen aikana jännitys ei jättänyt rauhaan. “Jalat tärisivät ja oli vaikea pitää hymyä yllä. Pikkuhiljaa siihen tottui, eivätkä muodostelmakisat tunnu enää jännittäviltä.” Kilpaileminen muodostelmaluistelijana toi mukanaan monia positiivisia kokemuksia. “Ice Comedyn kanssa kävimme Bordeauxissa Ranskassa. Siellä meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Viikonlopun aikana oli monenlaista ohjelmaa. Perjantai-iltana oli kisan arvonta pormestarintalolla, jonka jälkeen oli cocktail-tilaisuus. Lauantaina kisa ja sen jälkeen arabialainen ilta jäähallilla. Sunnuntaiaamuna brunssi vapaamuotoisen jään ohella. Sen jälkeen meidät vietiin bussilla meren rantaan ja veneajelulle. Tuuli oli huikea ja kaikilla oli hiukset tönkköinä ja aurinkolaseissa paksu kerros suolaa veneretkejn jäkeen. Sen jälkeen mentiin hienoon ravintolaan syömään Meillä oli myös kaikkien aikuisten kanssa yhteinen gaalaesiintyminen. Ranskan joukkueen kanssa ei löytynyt yhteistä kieltä, mutta brunssijäällä teimme yhdessä kuvioita elekieltä käyttämällä, että mikä kuvio tulisi.” Vakavan tunnelman sijaan kilpailu kävi siis lomamatkasta, ja joukkue sai tutustua muihinkin kohteisiin kuin paikallisiin jäähalleihin. Vaikka kilpailuissa yritetään parhaansa, positiivinen asenne ja rentous näyttävät olleen tärkeä osa kilpailuja! Crème de Mentsin kanssa Tiina pääsi matkustamaan Berliiniin. Siellä kisa oli tiiviimpi, mutta joukkue pääsi esiintymään myös loppunäytökseen. Näytöstä seurasi kaikille tarkoitettu jäädisco, jossa kuvioita päästiin kokeilemaan myös “tavallisten pulliaisten” kanssa. Muodostelmaluistelussa kilpailut tapahtumina luovat yhteishenkeä. Muodostelmassa on helppoa, kun valmentaja sanoo, milloin pitää olla harkkaamassa ja milloin pukukopissa. Yksinluistelukisoissa kaikista asioista pitää huolehtia yksin. Harjoittelu ei kuitenkaan aina käynyt vailla haasteita. 8 harjoitteluvuoden jälkeen Tiina harkitsi luistelun lopettamista. Laji oli vähitellen muuttunut suorittamiseksi, ja luistelun ilo oli kadonnut, samoin luottamus omiin taitoihin. Seuraavana syksynä alkoi kaivattu innostus palata Myllypuron jäähallissa järjestettävän luistelukoulun aikana. Siellä kurssia pitävä ohjaaja totesi Tiinalle: "Tiina, sä olet hyvä luistelija.” Tuttu kipinä palasi jälleen, ja Tiina luistelikin vielä yhden kauden Ice Comedyssa. Jotain kuitenkin puuttui. Tiina päätyi vaihtamaan joukkuetta. Ratkaisu oli onnistunut, sillä luistelun ilo palasi, ja Tiina innostui myös yksinluistelusta. Vuonna 2015 Tiina pohti ensimmäisiä kertoja kilpailemista myös yksinluistelijana. Inspiraatiota tähän toivat musiikit elokuvasta Cabaret. Aluksi löytyi musiikki, sitten juuri oikeanlainen asu. Punanaamio -kaupasta sattui nimittäin löytymään juuri täydellinen asu: hapsumekko ja sulkapäähine! Pitkät mustat hansikkaat jotka Tiinalla oli jo entuudesta kruunasivat kokonaisuuden. Asun muokkaaminen sopivaksi ei kuitenkaan käynyt aivan nopeasti. Lopullista asua nimittäin koristivat peräti 200 paljettia, jotka Tiina itse ompeli asuun. Vuonna 2016 Tiina kilpaili aikuisten Steel -sarjassa.

Aikuisille tarkoitettuja yksinluistelukilpailuja järjestettiin monessa paikkaa, mutta moni oli turhan kaukana. Onneksi Klaukkalassa järjestettiin samana keväänä kilpailut, joten matka pääkaupunkiseudulta ei ollut turhan pitkä. Tuossa vaiheessa aikuisluistelijat olivat verkostoituneet melko tehokkaasti, ja Facebookiin perustetusta aikuisluistelijoiden Vintage Skaters -yhteisössä näkyi mielenkiintoinen ilmoitus: “Taas sattuma astui peliin, ja Vintage Skaters –facbookryhmässä, joku kyseli osallistujia omatoimiselle Myllypuron arkiaamujäälle. Se sopi minulle, sillä olen aamuihminen ja pystyin menemään hallilta suoraan töihin. Valmentajan löysin jututtamalla joukkuekaveria, joka ehdotti joukkueemme kakkosvalmentajaa. Hän teki ohjelmaan koreografian, minkä steppasimme yhdessä pari kertaa Oulunkylän jäähallin pukukopissa. Osallistuin sitten kisaan, missä oli sarjassa kolme osallistujaa ja tulin toiseksi. ” Kilpaileminen yksinluistelijana alkoi siis todella onnistuneesti! Usein moni jännittää ensimmäisellä kerralla paljon, jolloin ohjelman luisteleminen on paljon haasteellisempaa kuin harjoituksissa. Kilpailutilaneessa olosuhteita muuttaa paljon myös kisapuku, joka usein on paljon vilpoisempi kuin yleensä harjoittelussa käytetyt vaatteet. Jännityksestä huolimatta Tiina asennoituu kilpailuissa ihastuttavan positiivisesti: “Ajattelen aina ennen kisasesiintymistä, että “kaikki sujuu hienosti”. Kilpaileminen on ollut täynnä monipuolisia kokemuksia. Erityisen mahtavia sellaisia ovat olleet ensimmäiset mitalit. Mitalit eivät kuitenkaan ole olleet ainoa voitto, jonka Tiina on kilpailujen kautta saavuttanut. Hän on saanut tutustua todella monenlaisiin ihmisiin aina eri elämäntilanteista eri ammattien edustajiin. Aikuisluistelu onkin laji, jossa samalla jäällä harjoittelevat niin lääkärit, opettajat kuin sihteeritkin kotiäitejä unohtamatta. Jääharjoittelu ja kilpailut ovatkin siinä mielessä mielenkiintoisia tapahtumia, että todella erilaisia ihmisiä eri taustoineen yhdistää sama laji. Jatkossakin Tiina haluaa jatkaa kilpailemista ja kehittyä erityisesti yksinluistelussa. “Haaveita ja tavoitteita: Haluaisin oppia tekemään hienoja piruetteja ja kenties jossain vaiheessa taas kilpailla yksinluistelukilpailuissa ja vaikka ulkomaillakin.” Taitotaso on siis noussut merkittävästi lajin aloittamisen jälkeen. Jo “tavallinen” piruetti vaatii taitoa, rohkeutta ja kehonhallintaa. Siksi monella luistelijalla voi innostus loppua muutamia yritysten jälkeen. Tiina on onnistunut ylittämään tämän haasteen upeasti! Harjoittelu ei kuitenkaan jää pelkkään pyörimisen oppimiseen. Sen sijaan harjoittelu jatkuu ja opittuja taitoja hiotaan. Taitoluistelussa moni näkeekin suurena viehätyksenä mahdollisuuden kehittyä jatkuvasti ja oppia aina hieman lisää. Tämän ilmiön myös Tiina on havainnut luisteluvuosiensa aikana. “Millaiset asia luistelussa viehättävät? Luistelussa saa hioa taitoja ja kokea oivalluksia vielä vuosienkin jälkeen.” Tällä hetkellä Tiinan lempielementtejä ovat vaaka- ja ikkunavaakaliu'ut. Millaiset asiat luistelussa erityisesti viehättävät? Kaikkea kaunista ja esteettisyyttä rakastavana persoonana Tiinaa ihastuttaa se, että taitoluistelussa juuri esteettisyys ilmenee voimakkaasti. “Olen itse hyvin esteettinen ihminen ja nautin tällaisista asioista.” Monipuolisena ja toisaalta myös haasteellisena lajian taitoluistelussa moni löytää itsestään uusia puolia. Tiinan kohdalla yksi uusi taito oli hymy. “En ole koskaan ollut mikään hymytyttö, mutta vuosien myötä olen oppinut hymyilemään kauniisti koko ohjelman läpi. Hymyilen aina kisaohjelmaa tehdessä.” Lisäksi luistelun myötä opitut taidot ovat ulottuneet myös jäähallin ulkopuolelle. “ Olen kehittynyt esiintyjänä ja tietysti pikkuhiljaa luistelijana. En enää jännitä minkäänlaisia esiintymisiä työelämässä.” Taitoluistelu ei siis ole rajattu vain lasten ja nuorten lajiksi. Moni aikuinen ei uskalla uskoa mahdollisuuteensa kehittyä. Mutta kuten Tiinan tarinasta näkee, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. On vain uskottava ja uskallettava! “Aikuisena oppii mitä vain, kun vaan jaksaa harjoitella. Olen innostanut pari tuttua aloittamaan muodostelmaluistelun. He ovatkin useasti kiitelleet minua asiasta.” On siis lukuisia asioita joita aikuisenakin on mahdollista oppia. Selkeimmin ne ilmestyvät eteen silloin, kun lakkaa pohtimasta mitä kaikkea ei voi oppia.

Aikuisluistelijakuvia osa 1: Tupu Hovi

Aika tutustua ensimmäiseen aikuisluistelijaamme! Tupu Hovilla luistelukokemusta on jo useamman vuoden ajalta, mutta aloittaminen tapahtui vasta aikuisiällä. Lajiin inspiroi tv-ohjelma, jossa käsiteltiin aikuisten muodostelmaluistelua. Laji oli tuolloin vielä monille vieraampi, mutta valloitti Tupun välittömästi. Aiempaa luistelukokemusta ei ollut, mutta sehän ei estänyt eikä hidastanut aloittamista! Tosin taitoluistelun ”rinnakkaislajeista” oli kokemusta.

”Näin TV;ssä ohjelman aikuisten muodostelmaluistelusta, josta minulla ei aiemmin ollut minkäänlaista hajuakaan. No innokkaana "tyttönä" ja tanssin (jazztanssi, baletti etc) harrastajana tiesin heti että tuo on mulle ! Viestiä ohjelmassa esiintyneeseen seuraan ja kyssäriä että pääseekö mukaan, osaan luistella sillai kuin lapsena, mutta tanssi on verissä....”

Valmentaja toivotti Tupun tervetulleeksi joukkoon. Mitähän seuraavaksi? Nyt oli saatavat luistimet! Kuten monille muillekin aloittelijoille, ns. oikeiden taitoluistimien löytäminen on vierasta työmaata. Ensimmäisten luistimien kohdalla ei vielä onnistanut, mutta toisten kohdalla oli Tupu ehtinyt tutustua tarkemmin taitoluistimien valikoimaan. Ns. oikeat taitoluistimet eivät kuitenkaan olleet mukavimmasta päästä. Oli käyttäjänä minkä ikäinen luistelija tahansa, vie aikansa tottua kovaan varteen. Tupu ei kuitenkaan antanut periksi edes epämukavuudelle, vaan jatkoi sinnikkäästi harjoittelua. Pian harjoittelu tuotti tulosta, ja kehitys oli todella selkeää! ”Seuraavat kivikovat pro luistimet olivat kuin tiiliskivet ja niillä taas niille kipeille polville, että ei se alku niin herkkua ollut mitenkään, vaikka periks ei annettu. Luistelu antoi heti kyllä tunteen että nyt minä liidän ja kiidän upeasti ja tämä on mahtavaa! Osaan ja osaan!”

Muokkakuvamaalaus

Kevätkauden jälkeen alkoi harjoittelu uudessa seurassa. Juuri sopivasti seuran aikuisten muodostelmajoukkue etsi joukkoonsa luistelijaa. Kyseessä oli kilpaileva joukkue, jolloin luistelun perustaidot tuli hallita. Vasta edellisenä syksynä luistelun aloittanut Tupu otettiin ilolla mukaan. Vaikka elementit muuttuivat jo haasteellisemmaksi, Tupu oppi nopeasti ja harjoittelu joukkueen kanssa sujui hienosti! Ensimmäiset kilpailut käytiin Jyväskyläsä, ja nuo kilpailut jäivät Tupun mieleen todella positiivisena kokemuksena. Luistelemisen ilon ohella myös joukkuetoiminta jätti mukavat muistot. ”Ekat kisat suoritettiin Jyväskylässä ja tuota kisavideota katsellessa ei voi olla muutakuin onnellinen. Hieman sellaista ja tällaista oli kisaamisemme mutta fiilis oli kihelmöivän jännittävä ja näimme kyllä kaikessa joukkona paljon myös hyvää."

Parin vuoden kuluttua vaihtui harjoittelupaikka Helsinkiin. Uusi joukkuekin löytyi, ja tunnelma oli mukava. Luistelijat olivat Tupulle entuudestaan tuttuja, sillä hän oli osallistunut samaiselle joukkueelle järjestettävällä kesäkurssilla. Siispä luistelemaan! Valmentajat olivat myös tehtävässään taidokkaita, ja joukkue voittikin useita kertoja. Kilpaileminen ei rajoittunut vain kotimaan kisoihin, vaan joukkue pääsi kilpailemaan myös Saksaan Oberstdorfiin, jossa vuosittain järjestetään maailmaanlaajuiset kilpailut aikuisluistelijoille!

Viiden vuoden harjoittelun jälkeen oli aika jättää muodostelmaluistelu. Luistelu ei kuitenkaan jäänyt, vaan Tupu siirtyi yksinluistelun pariin. Vaikka tutun joukon jättäminen oli haikeaa, toi yksinluistelu aivan uudet tuulet. ”Aikansa kutakin, vaikka haikea oli jättää se laji, mutta edessä oli oma vapaus, luistelu jatkui silti. Ystäväni innosti tekemään ohjelmaa ja kisaamaan yksinluistelussa. Aluksi ajatus nauratti, muttakun aloitti homman niin se vei mukanaan......” Harjoittelu ei jäänytkään vain elementtien varovaiseen kokeilemiseen. Tupu aloitti aktiivisen kilpailemisen yksinluistelussa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vuonna 2011 tutuksi tulivat Saksan Oberstdorfin lisäksi Viro, jossa järjestettiin aikuisluistelijoille kilpailut Juna Cup sekä Gliss Open.

Oberstdorfin voitto 2014

Taitoluisteluja lajina on antanut Tupulle paljon. Asenne ollut sopivan rento, mutta toisaalta ripaus kunnianhimoa ja halua oppia ovat mahdollistaneet eri luisteluelementtien oppimisen.

”Tottakai en osannut mutta uskoin vakaasti siihen ja kyllä sitä sitten oppii pikku hiljaa, ja mikä sen ihanampaa! Sanon aina kaikeille että taitoluistelun oppiminen on varmaan yhtä mageeta kun pikkulapsella kävelemään oppiminen tai vähän isommalla pyörällä ajamaan oppiminen..... sitä haluaa koko ajan lisää!” Yksinluistelun kilpailusarja on aikuisten Bronze, jossa on jo hallittava niin askeleita, piruetteja kuin osa yksöishypyistäkin.

Taitoluistelussa elementtien oppiminen ei lähde tyhjästä. On osattava luistella, ja jotta osaisi luistella, on uskallettava luistella. Se, että saa luistimet jalkaansa ei tuo luistelutaitoa. On ymmärrettävä kuinka liike tapahtuu aina etu- ja takaperin luistelemisesta käännöksiin. Helpoimmat yksöishypyt saattavat näyttää yksinkertaisilta, ei jäästä välttämättä niin vain irtauduta. Vaatii siis todella paljon rohkeutta harjoitella. Tupulla rohkeus on riittänyt opettelemaan aikuisiällä yksöishyppyjä ja jopa hyppy-yhdistelmiä! 
Suosikkeihin kuuluvat salchow-oiler-salchow sekä tulppi-tulppi. Lisäksi tavoitteena olisi oppia flippi, mikä hyppynä vaatii jo voimaa ja rohkeutta. Uutta opetellessa Tupu etenee vakaasti, mutta kärsivällisesti. ”Haastan itseäni koko ajan, välillä löysäilen sitten taas yritän ryhdistäytyä, sellaista se on! Suuri iloni jatkuu myös inline skatingin parissa, parketilla ja asfaltilla. Siinä sitä haastetta riittääkin oppia samoja temppuja kuin jäällä!” Kesällä terät siis vaihtuvat renkaisiin, ja taitoluistelu muuttuu taitorullaluisteluksi, mikä lajina on astetta haastavampi kuin taitoluistelu. Joskus pieni ”loma” harjoittelusta tekee hyvää. Sen jälkeen jaksaa taas harjoitella suuremmalla teholla ja motivaatiolla.

Taitoluistelun myötä Tupu on saanut hyödyntää sellaisia taitojaan, joissa hän on erityisen lahjakas. Hän on tehnyt kilpailuohjelmiensa koreografioita ja jopa ommellut itse kisapukunsa! Ompelutaitojen ohella Tupu on todella lahjakas taiteilija, ja luistelu onkin inspiroinut monissa teoksissa.

Tupu on joutunut luisteluvuosiaan huomaamaan myös aikuisten ja nuorten sekä lasten vastakkainasettelun. ”Aluksi korvaani särähti tämä aikuisluistelijoiden itsensä  jonkinasteinen vähättely, kun aina halutaan verrata luistelijoita nuoria ja aikuisia lapsia jne toisiinsa. Minusta se on turhaa. Ikä on numero tai numerot, kukin opettelee oman tasonsa mukaan, toiset nopeammin toiset hitaammin, jotkut haluaa kilpailla, jotkut haluaa vaan luistella ja oppia taitoja jne.” Kilpailuasetelma luistelijoiden välillä osoittautui siis täysin turhaksi, ja oppimisen ilo siirtyi edelle. Tupu on luisteluvuosinaan saanut monesti kokea, että ikä ei rajoita uuden oppimista ja kehittymistä.

 Hän on uskaltanut uskoa itseensä, mutta ymmärtänyt myös sen, että kehittyminen vaatii harjoittelua ahkerasti.

Luistelun tuomat ilot eivät rajoittuneet vain uusien taitojen oppimiseen. ”Olen löytänyt mahtavia ystäviä ilman ikärajaa kaikista taitoluistelun harrastajista ja tunnen että ikäkysymys ei ole mielessämme kun remutaan tai riemuitaan tai mökötetään pukkarissa, jäällä jne. Tiedämme kaikki, mitkä on haasteet, omat haasteemme oppia, mitä on kun kunto ei ole ihan ookoo ja mitä on kun on aihetta juhlia! Kiitos kaikki ihanat luistelijakamut kautta Suomen ja myös ulkomaiden! Olette antaneet niin paljon yhteenkuuluvuuden tunnetta!” Aikuisluistelijoiden ikäskaala on todella laaja, mutta jokainen numeromuodossa oleva ikä jää toiselle sijalle, kun joukkoa yhdistää monipuolinen laji, jossa haasteita ja uutta opittavaa riittää loppumattomiin. 

LisääLiisa Ihmemaassa flaijeri (ilman tekstejä) TTK.ssa 2005 kuvateksti