sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Yksi päivän paras rentouttaja: äänikirjat

 Vauva-arjesta yhdistettynä opiskeluun ja treeniin ei aina löydy vapaita hetkiä juuri silloin itse haluaisi. Kun löytyy, on yleensä aika mennä nukkumaan. Toisaalta erityisesti nyt ilmojen viiletessä ja iltojen pimetessä nukkuminen ei tunnu lainkaan epämukavalta vaihtoehdolta. Myönnän että joskus kaipaan ns. omaa aikaa niin, että voin keskittyä johonkin minkä koen rentouttavaksi. En vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia televisiota, enkä läppärin ruudustakaan saa aikaiseksi katsoa ohjelmia. 

Äänikirjat ovat sen minulle "se juttu" mikä rentouttaa ja vie arjen ulkopuolelle. Vajaa vuosi takaperin uskaltauduin kokeilemaan Bookbeatiä. Myönnän että päiväkin ilman edes pientä hetkeä ilman äänikirjaa aiheuttaa vieroitusoireita. Seuraavaksi hieman omia kokemuksia äänikirjoista ja millaisia äänikirjoja tulee kuunneltua. Tekstiin ei liity kaupallista yhteistyötä. 

Taustalla, treenatessa, lenkkeillessä, imettäessä.. 

Äänikirjat sopivat todella moneen hetkeen ja tilanteeseen. Kotitöitä tehdessä (paitsi imuroidessa) on mukava kuunnella samalla jotain mielenkiintoista tarinaa, samoin treenatessa jos musiikki ei inspiroi. Lenkkeillessä äänikirja saa ajatukset mukavasti pois arjesta. Imettäessä taas on sopiva hetki itsekin rentoutua ja nauttia siitä mitä kuuntelee. 

Tilanne toki määrää millainen äänikirja on paras. Jos teen samalla jotain muuta, kirjan on parempi olla sisällöltään selkeä, tai sellainen minkä olen lukenut joskus "tavallisena" kirjana. Enemmän keskittymistä vaativa teksti menisi helposti ohi. Toisaalta.. minusta on mukava kuunnella välillä myös samoja äänikirjoja.  

Millaisia äänikirjoja kuuntelen?

Olen ylipäänsä kirjojen suhteen hieman ennakkoluuloinen. Kun löydän jonkun aihealueen, pysyn siinä pitkään. Sama jos löydän kirjailijan jonka yhdestä teoksesta pidän, innostun kuuntelemaan saman kirjoittajan muitakin teoksia. Ehkä erityisiä kestosuosikkeja ovat historialliset romaanit ja erilaiset elämäkerrat. Molemmissa olen myös rajoittunut: historialliset romaanit sijoittuvat yleensä melko samalla aikakaudelle ja samankaltaiseen ympäristöön. Jostain syystä päähenkilö on erittäin usein naispuolinen. 

Elämäkerroissa vaihtelua on enemmän, mutta myönnän ennakkoluuloisuuteni niidenkin kohdalla. Jossain vaiheessa valitsin tarinoita karuista kohtaloista jotka tavalla tai toisella tai ihmeen kaupalla päätyivät onnistumiseen. -Tai pelastumiseen. Hieman yllätyksenä elämäkertojen ja historiallisten romaanien rinnalle tulivat mm. Eve Hietamiehen kirjat Antti Pasasen matkasta Paavon vauva-ajoista varhaisteini-ikään ja Raija Orasen Puhtaat valkeat lakanat sekä Ruusun aika. Nämä tuli luettua silkasta nostalgian kaipuusta, sillä kyseisiä tv-sarjoja tuli tapitettua lapsena todella lumoutuneena. Kerran mielenkiinnosta ja jälleen nostalgian kaipuussa kuuntelin mielenkiinnosta jopa pari Anni Polvan Tiina -kirjaa. 

Äänikirjat vs. tavalliset kirjat

Joskus mietin "haittaavatko" äänikirjat lukutaidon ylläpitämistä. Vastaus on kokemuksen perusteella kielteinen. Ns. lukutaito ei katoa mihinkään eikä huonone, jos vain lukee säännöllisesti. Vaikka lukeminen on harrastus, siihen liittyy eräänlaista oppimista: mitä kirjan sisällöstä jää mieleen. Itse olen ilmeisesti osittain auditiivinen oppija, mutta opin myös lukemalla. Joskus kirjan sisältö on sellainen, että kuuntelemalla saan siitä paremmin selkoa. 

Äänikirjat ovat minulle ehkä hieman helpompia, mutta pidän myös ihan perinteisestä lukemisesta. E-kirjoihin en tykästynyt, mutta en niitä kritisoikaan. Ehkä osalle sopii, mutta minä kaipaan konkreettista kirjaa jonka sivuja voin kääntää. Ehkä taustalla on myös halu pysytellä edes hetki poissa ruudun äärestä. 

Luulen että äänikirjat ovat minulle tv-sarjojen ja elokuvien korvike, muttei yhtään huonompi. Ehkä jopa parempi, sillä mielikuvitus pääsee rauhassa visualisoimaan kuultua tarinaa. Toisaalta elokuva tai tv-sarja voi näiden jälkeen olla jopa pettymys. Ja mitä tv-sarjoihin tai elokuviin tulee ylipäänsä, en vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia televisiota. Taustalla syy ovat edelleen samat: en ole kokenut tarvetta kyseiselle rakkineelle enkä todennäköisesti saisi aikaiseksi avata televisiota kuin uutisten ajaksi. Mainittakoon etten kritisoi tv:n katsomista. Itse olen vain mennyt hieman vieraantumaan siitä. 

Historialliset romaanit

Jälleen nousee esille yksi nimi: Enni Mustonen. Toisaalta myös Pirjo Tuomisen teokset ovat alkaneet kiinnostaa. Mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana Enni Mustosen kirjat ovat olleet historiallisista romaanteista listan kärjessä. Toisaalta pidän myös lukijasta. Erja Manto eläytyy samaan aikaan sopivan paljon, mutta myös sopivan vähän. Mustosen kirjoilla on muitakin lukijoita, eivätkä huonoja hekään. 



Mustosen kirjoihin tutustuin nimenomaan kuuntelemalla aikana, jolloin äänikirjat olivat CD-levyn muodossa. Muistaako kukaan tällaisia(kaan) kiekkoja enää? Nim. omistan edelleen CD-levyjä ja jopa CD-soittimen. Aloitin kuuntelemalla sarjan Järjen ja tunteen tarinoita. Sarjan ensimmäinen kirja Nimettömät tempaisi mukaan niin, että oli välittömästi saatava kuunella muutkin kirjat. Toinen, erittäin koukuttava sarja oli Syrjästäkatsojan tarinoita. Kirjoista ilmeni vahvasti Mustosen tarkka taustatutkimus kirjoitusprosessin ohella. Mustonen oli nokkelasti saanut hahmonsa seuraamaan erilaisten tunnettujen historiallisten henkilöiden toimintaa aina kotimaisesta Topeliuksesta Armi Kuuselaan. 

Tykästyin kovasti myös sarjaan Koskivuori sekä Pohjantuulen tarinoita. Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös Mustosen vanhemaan tuotantoon. Kun innostus historiallisiin romaaneihin iskee jälleen (säännöllinen ilmiö), kuuntelen ihan mielenkiinnosta Pirkko Koskenkylän Pohjantuuli -sarjan kirjat. Joskus vuosia sitten nämä kirjat tuli luettua, mutta nyt kiinnostaisi miltä ne kuulostavat kuunneltuina. 

Elämäkerrat

Näillä on pitkä historia. Oikeastaan ne liittyvät historiaan. Olen pitkään ollut historiasta kiinnostunut, mutta kiinnosta laimensi kyky ymmärtää kirjoitettua historiaa luettuna. Erityisen negatiivinen kokemus oli ns. sotahistoria kohdistuen ensimmäiseen maailmaansotaan. Luin ja pänttäsin, mutta en saanut tapahtumasarjasta otetta. noudatin lukuisia neuvoja: mietin mitä luin, luin ajatuksella jne. En vain kyennyt ymmärtämään kokonaisuuksia. Tämä oli harmi, sillä olin kiinnostunut, mutta jatkuvat epäonnistumisen latistivat kiinnostuksen minimiin. 

Olisin tarvinnut tarinoita henkilöistä, jotka sitä aikaa mitä opiskeltava historia käsitteli. Oikeastaan Enni Mustosen romaanit olivat syy, miten minä joka olin historiassa todella huono, päädyin valitsemaan pääaineekseni kirkkohistorian. Samalla tavalla toimivat elämäkerrat. Ensimmäinen kuuntelemani elämäkerta oli Eeva Kilven lapsuuden muistelun talvisodan ajalta. Kilpi yhdisti ajan tapahtuman lapsen näkökulmaan, mutta kertoi samalla tarkkaan ajan tapahtumista ja henkilöistä. Tämä auttoi hahmottamaan historiaa paremmin, mikä taas herätti kiinnostuksen kyseiseen aihealueeseen. 

Viime aikoina olen kuunnellut eri julkisuuden henkilöiden tarinoita aina suurista vaikuttajista näyttelijöihin, kirjailijoihin ja urheilijoihin. Erityisen mielenkiintoinen oli Kaari Utrion tarina. Olen myös kyseenalaistanyt juorulehtiin pohjautuvia käsityksiäni muutamista julkisuuden henkilöistä. Kolme henkilön tarinat omasta elämästään ja urastaa kumosivat ennakkoluuloni täysin. Yksi heistä on Linda Lampenius. Olin itsekäs ja pinnallinen teini, jolle juorut olivat totuus. Ne "totuudet" eivät antaneet kunniaa lahjakkaalle muusikolle. Kuunneltuani Lampeniuksen tarinan, olin miltei järkyttynyt siitä, miten ikävästi olin hänestä ajatellut. -Vaikka sitten teini-iässä. Lindan tarina kosketti todella. Olin järkyttynyt siitä, millaisen kuvan julkisuus yritti antaa tästä lahjakkaasta muusikosta. Myös Eva Wahlströmin molemmat kirjat ovat koskettaneet! 



Toinen tarina oli Hannele Laurin elämäkerta. Minulla ei ollut hänestä suurempia ennakkoluuloja, ehkä ajattelin hänen elävän lähinnä pinnallista näyttälijälle (käsitykseni mukaan) ominaista bilettäjän elämää. Laurin elämäkerta oli todella mielenkiintoinen, ja arvostukseni häneen erityisesti näyttelijänä nousi. Olen toki pitänyt Hannele Laurista näyttelijänä, elinhän lapsuudeni siteeraten Speden tuotanon parhaita lausahduksia. 

Kolmannen tarinnan kuuntelu yllätti itsenikin: Martina Aitolehti. Nähtyäni kirjan olin siirtymässä jo toiseen ajatuksella "ei voi olla totta!", Itse asiassa en ollut perehtynyt siihen, mitä Martina oikeastaan teki, sillä perehtymiseni tv-maailmaan oli jäänyt jo ajat sitten vähemmälle. Myönnän kuitenkin että en kuulunut kyseisen henkilön ihailijoihin. Vähän puolihuumorilla avasin äänikirjan ja sitähän sitten unohduin kuuntelemaan. Kuunneltuani kirjan kokonaan, myönnän että aiemmat hatarat käsitykseni Martinasta osoittautuivat erittäin virheellisiksi. Ehkä saaton jopa tuntea pientä kateutta Martinan rohkeudesta mennä, tehdä ja sitä kautta onnistua. 

Tietokirjat

Seuraavaksi tavoitteena olisi kokeilla myös tietokirjoja. Kevyenä aloituksena kuuntelin Susanne Valkeakarin kirjan Löydä liikunnan ilo. Valitsin kirjan ihan mielenkiinnosta ja aihepiirin perusteella. Toisaalta nyt pöydällä on pinossa opintoihin liittyvää kirjallisuutta siinä määrin, että saldo konkreettisten tietokirjojen suhteen on täynnä. Valkeakarin teos oli mielenkiintoinen ja herätti kieltämättä ajatuksia. Erityisen kiinnostava oli erittely eri liikkujatyypeistä ja heille ominaisista keinoista löytää ja säilyttää motivaatio. 

Seuraavaksi voisin kokeilla esimerkiksi historiaa käsitteleviä teoksia, tai ehkä jotain ihan erilaista verrattuna siihen mitä tulee luettua. En ole vielä selaillut, mutta joskus olisi mielenkiintoista kuunnella vaikkapa biologiaan tai lääketieteeseen liittyviä kirjoja. Toisaalta niiden olisi oltava ns. virallista materiaalia. Kyllä, olen vaativa. 

Pohdintaa

Äänikirjat ovat todellakin olleet rikastuttava lisä koko hereilläoloaikaan. Kunhan Juniori tulee siihen ikään että häntäkin alkavat äänikirjat kiinnostaa, kuuntelutan niitä hänelle myös. Toivon että hänkin löytäisi niistä keinon rauhoittua ja keskittyä kuulemaansa. Toki haluan itse lukea hänelle ääneen päivittäin ja vierailla kirjastossa säännöllisesti. Aivan mahtavaa olisi saada Juniori kiinnostumaan kirjoista ja lukemisesta. 

Äänikirjat ovat minulle myös yksi tapa vähentää ruutuaikaa, vaikka kuunteleminen toki tapahtuu puhelimesta, mutta ruudun käyttäminen jää varsin vähäiseksi. Sen verran että laittaa äänikirjan päälle ja pysäyttää? Niin, ja uusien äänikirjojen selailuun menee oma aikansa. En ole BookBeatin lisäksi kokeillut kuin oman kirjaston äänikirjoja. Toki voisin joskus tutustua myös muihin palveluihin, mutta toisaalta olen ollut Bookbeatiin tyytyväinen. 

Millaisia kokemuksia teillä on äänikirjoista?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti