Treeni, opiskelu, vauva-arki ja yksinhuoltajuus. Jo omaankin korvaani tuo kuulostaa lähes mahdottomalta yhtälöltä. Jotenkin se silti on onnistunut. Mainittakoon jälleen, että hyvin tukiverkon vuoksi en koe olevani ainakaan yksin. Lisäksi Juniori on (toistaiseksi) varsin helppo vauva, minkä ansiosta pystyn tekemään yllättävän paljon hänen kanssaan ollessani. Erityisesti hyödynnän hetkiä joina hänellä on jokin oma projekti. Edellisessä tekstissä käsittelin opiskelua vauva-arjessa. Tällä seuraa oma kokemukseni kuinka ehtiä liikkumaan.
Vaunulenkit
Vaunulenkit ovat edelleen itselleni tärkeä osa päivää. Ajoitettuna aamupäivälle Juniori nukkuu pidemmät päiväunet, ja minä saan "omaa" aikaa. Liikuntamuotona vaunulenkit taipuvat moneen suuntaan. Hitaalla ja leppoisalla vauhdilla vaunulenkit menevät palauttavasta liikunnasta ja hyvissä maisemissa aivotkin saavat levätä. Kun energiaa ja intoa on enemmän, vauhti voi olla reippaampi ja mukaan voi liittää hölkkää tai peräti spurtteja.
Vaunulenkkien kuten muunkin liikunnan kuormitusta kannattaa nostaa todella maltillisesti jos synnytyksestä ei ole kulunut pitkää aikaa. Kevyemmällä keholla olisi varmasti suuri houkutus vetäistä heti se 5-10 kilometrin lenkki. Jo oman ja sitä kautta vauvankin hyvinvoinnin turvaamiseksi on tärkeää antaa keholle toipumisrauha. Vaikka minulla tarvittaessa löytyy tukiverkkoa lapsen hoitamiseen, haluan pitää kehoni siinä kunnossa että tukiverkko on enemmänäkin Junioria varten. Näiden ihanien ihmisten kautta Juniori näkee muitakin ihmisiä kuin äitiään.
Jumppatuokiot
Näitä tulee päivän aikana useita! Aika usein teen nk. off-ice -harjoittelua vaunulenkin ohessa. Käytännössä tämä tarkoittaa luisteluhyppyjä maalla sekä erilaisia rotaatio- eli kierroshyppyjen harjoittelua.
Itse tympäännyn ajan myös pelkkään lenkkeilyyn. Myös kehoni tympääntyy jos liikkuminen on liian yksipuolista. Tästä syystä olen todella usein liittänyt vaunulenkkiin jumppatuokion. Näin vaunulenkkiin tulee vaihtelua ja mahdollisuus vähintään ylläpitää aiempia taitoja. Esimerkiksi jääharjoittelu on tällä hetkellä vielä satunnaista, mutta ehkä säännöllistyy muutaman viikon aikana. Ns. off-ice -harjoittelu mikä käytännössä tarkoittaa esimerkiksi hyppyharjoituksia tukee jääharjoittelua niin, etten joudu joka kerta aloittamaan aivan nollasta. Vaikka jääharjoittelu on oma juttunsa, siellä tarvittavaa kehonhallintaa voi onneksi tukea myös jään ulkopuolella.
Suunnitelmallisuus
Yritän hieman katsoa minä päivänä teen mitäkin. Joinain päivinä teen enemmän notkeusharjoittelua, joinain huomio on ylävartalon lihaksissa, joinain hyppyharjoituksissa jne. Lisäksi mukaan mahtuu lepopäiviä. Jälkimmäisten muistaminen ei aina ole helppoa, mutta rytmittäminen edes suunnilleen samoille päiville on auttanut. Vaikka en ole vielä(kään) kyennyt samanlaiseen suunnitelmallisuuteen kuin esimerkiksi opiskeluaikoina käytettävissä olevien liikuntatilojen vuoksi, jo suuntaa-antava viikkosuunnitelma on auttanut.
Suunnitelmallisuus mahdollistaa nimenomaan liikkumisen monipuolisuuden ja sen, ettei samaan alueeseen kohdistuvaa kuormitusta tule liikaa tai liian vähän tietyn ajan sisällä. Toisaalta viikkosuunnitelma muistuttaa tekemään harjoituksia myös osa-alueilla, jotka ovat tällä hetkellä heikommassa kunnossa. Omalla kohdallani nämä ovat esimerkiksi koordinaatioharjoitukset joilla yritän enemmän tai vähemmän epätoivoisesti oppia yhdistämään käsien ja jalkojen käytön yhdistämistä samaan. Ja koska taitoluistelun luonne on "hieman" muuttunut 90-luvun tyylistä johon olen jämähtänyt, erityisesti ylävartalon ja käsien käyttö on.. vaikeaa?
Lyhyempiä hetkiä ei kannata väheksyä!
Se ettei vauva-arki anna mahdollisuutta vaunulenkkiä laskematta pidemmän treenituokion pitämiseen, ei sulje pois mahdollisuutta tehdä muutakin kuin vaunulenkkejä. Toki en voi puhua muiden puolesta. Osalle se esim. 1-2 tunnin treenituokio on tärkeä. Hänen mielensä voi vaatia sellaista, tai sitten laji on sellainen että keskeytykset haittaisivat harjoittelua. Tai sitten ympäristö on sellainen ettei vauvaa yksinkertaisesti voi ottaa mukaan. Ensimmäiseksi mieleeni tulee uimahalli. Ehkä on olemassa erittäin taitavia harjoittelijoita, mutta itse en voi kuvitella esim. vauvauinnin ja kilpauinnin yhdistämistä. -Tai uimahypyn.
Mutta liikuntamuodoissa joissa pienemmissä erissä harjoitteleminen on mahdollista, ei kannata väheksyä lyhyempiä harjoitteluhetkiä. Tietenkin ne voivat aluksi turhauttaa, mutta skippaaminen ihan vain siksi että aikaa on maksimissaan 5-10 minuuttia en ainakaan itse suosittele. Tekemiseen tulee taukoa, mikä taas voi vaikeuttaa aloittamista kun niiden pidempiä tuokioiden pitäminen taas onnistuu. Vaikka pidän vauva-arjesta ja vauvan hoitamisesta, se ei ole liikkumismuotona aina ihan ergonomista monipuolisuudesta puhumattakaan. Tästä syystä ne yksittäisten minuuttienkin mittaiset jooga- tai jumppahetket ovat tärkeitä ihan jo siksi että kroppani kestää.
Notkeusharjoittelu on "laji", jossa säännöllinen ja riittävän usein tekeminen on tärkeää. Taitoja voi pitää yllä harjoittelemalla usein ja lyhyempiä aikoja, mutta jättäminen pois pidemmäksi aikaa tuntuu. Venyttely- ja liikkuvuusharjoitteet ylipäänsä ovat jotain, mitä suosittelen taukojumpaksi vaikka spagaatti ei olisikaan oma tavoite. Liikkuvuus on kuitenkin merkittävä osa arkea ihan jo arjen sujuvuuden kannalta. Kun Juniorin taidot tuosta laajentuvat, sille että pääsen kyykkyyn ja ties mihin asentoon kurottamaan tuolin alle menneitä, mukamas kadonneita tavaroita tulee varmasti taitona olemaan käyttöä. Eli niitä lyhyitäkin jumppahetkiä on hyvä hyödyntää.
Lapselle voi hyvin antaa huomiota "kesken" liikkumisen
Erityisesti kotona jumpatessa Juniori on aina vieressä. Hän leikkii välillä itsekseen ja välillä kaipaa huomiota. Nostan hänet syliin, juttelen, vastaan "kommentteihin" eli huuteluun yms. Tämä ei kuitenkaan ole treenistä pois. Koska kommunikoin ja nostelen Junioria säännöllisesti "vauvajumpan" pariin, hän tulkitsee asian niin, että äiti leikkii hänen kanssaan. Toki tilanne voi muuttua erityisesti siinä vaiheessa kun Juniori lähtee liikkeelle. Tai oppii puhumaan. Tai oppii leikkimään "oikeasti", ei vain äidin juksaamana.
Tässä vaiheessa onnistumista on vaikea ennustaa, mutta yritän Juniorin kasvaessa järjestää suurimman osan omista liikkumisistani sellaiseen muotoon, että Juniori sopii mukaan. Hiekkalaatikkoleikit tulevat olemaan pienoinen haaste, mutta ehkä saan olla vaikkapa.. trukki joka kuljettaa esimerkiksi työntekijää eli Junioria työpisteeltä toiselle. Meneeköhän läpi?
Puolisalaa toivon että tämä nykyinen meno toimisi vielä sen aikaa että Juniorilla kävely alkaa sujua. Riippuen mahdollisuuksista voisimme kokeilla Juniorin liikunnallista valmiuksen kehityttyä esimerkiksi vanhempi-lapsi -voimistelua tai akrobatiaa. Paikallisella voimisteluseuralla on välillä tällaisia järjestetty, mutta eri asia onko sellaisia ensi vuonna ja missä ryhmät pidetään. Myönnän että haluaisin opettaa Juniorin luistelemaan. Tosin yritän "ulkoistaa" osan opetuksesta kotiseuran luistelukoululle. Juniorin ei tarvitse kiinnostua taitoluistelusta, mutta hän saa kiinnostua siitä innostus lähtee hänestä itsestään.
Mutta tällä hetkellä Juniori tykkää kovasti vauvajumpasta ja seuraa kiinnostuneena kun äiti harjoittelee käsilläseisontaa ja notkeusharjoituksia. Miten paljon äidin jumppa kiinnostaa kun Juniori itse pääsee liikkeelle.. se jää nähdäväksi? Yritän parhaani mukaan houkutella hänet mukaan. -Siis turvallisuustekijät muistaen. Juniorin turvallisuus on melko taattua. Tapaturma-alttiista äidistä en mene takuuseen.
"Häiriötekijöitä"
Yksi merkittävimmistä lienevät ei ennustettavissa olevat asiat. Vauva saa päähänsä olla tyytymätömän erityisesti sillä hetkellä kun hän saisi keskittyä omaan leikkiin tai syödä leppoisasisti niin että kurssimateriaalien lukeminen onnistuu samaan aikaan. Nälkä voi myös yllättää eri aikaan kuin oli odotettu. Bodyyn voi tulla sen sortin pulautus että koko asu menee vaihtoon. Näitä sattuu ja tapahtuu. Ja tosiaan, jonain päivänä vauvalle voi tulla esimerkiksi flunssa.
Omalta osaltani nk. hormonaalinen unettomuus ei ole paras kumppani tähän. Toisaalta tiedän että tila on väliaikainen. Toisaalta "oikeisiinkaan" vaihdevuosiin ei ole pitkä aika. Tuo unettomuus on kieltämättä ärsyttävää, sillä aivot eivät toimi optimaalisesti kun huonosti nukuttuja öitä alkaa olla useampi. Lapsi tosin nukkuu sitäkin paremmin, mikä tietenkin on todella mukava asia ja helpottaa arkea. -Ja omaa nukkumista silloin kun uni tulee.
Myös sää on ratkaiseva tekijä. Kuulun niihin mukavuudenhaluisiin jotka eivät ole valmiita (vapaaehtoisesti) liikkumaan säässä kuin säässä. Vaikka olen viimein saanut aikaiseksi kerätä edes osan tarvittavista sadevarusteista, en voi sanoa että pitäisin ulkoilusta sadesäällä. Tällä hetkellä Juniorin vaunujen sadesuojan lisäksi käytössäni on sadetakki. Kumisaappaat ja sadehousut odottavat vielä. Nim. olen huono ostamaan mitä tahansa mikä ei kuulu perinteiseen kauppalistaan. En myöskään viihdy ulkona liian kovalla pakkasella, loskasäällä yms. epämukavassa. Usein mietin mikä geeni minusta tässäkin puuttuu.. Toisaalta nyt kun vaunulenkit ovat merkittävä osa päivää niin "oman ajan" kuin Juniorin päiväunien kannalta, en entiseen tapaan jahkaile ulkoilun kanssa. Sen verran mukavuusaluekin on laajentunut, ettei pieni sade haittaa.
Asenne kohdilleen: aloita armollisuudesta
Älä tee liikkumisesta lapsen kanssa suorittamista. Kokeile mikä on sinulle sopiva keino liikkua, ja mieti sitten miten yhdistää se vauva-arkeen. Maailma ei toisaalta kaadu, jos joinain päivinä ei yksinkertaisesti huvita, tai jaksaminen ei riitä. Jos voi väsyttää silloinkin, kun vauva on nukkunut hyvin ja itse olet nukkunut hyvin. Toisaalta itse henkilökohtaisesti suosittelen liikkumaan tällöin edes vähän, vaikka sitten vain käväisemään ulkona. -Etenkin hyvällä säällä.
Väsymys katsoo harvoin ikää ja elämäntilannetta. Toki nämä saattavat provosoida, mutta anna itsellesi lupa olla väsynyt myös silloin, kun sinun ei "pitäisi" olla väsynyt. Itse kannatan kompromisseja. Kuten mainitsin, esimerkiksi ulkoilua etenkin hyvällä säällä ei kannata jättää väliin. -Tosin tuskin maailma kaatuu siihen jos kerran pari jättää väliin ilman sen suurempia perusteita. Jos koen olevani (fyysisesti) väsynyt ja ulkoilu tuntuu jo ajatuksena vaikealta, teen lyhyemmän lenkin. Mikään ei myöskään estä ottamasta kirjaa mukaan ja istahtamista lukemaan kun vauva on nukahtanut. Tosin osa vauvoista on turhankin fiksuja: jopa vaunuista he tietävät että yrität lukea kirjaa, ja juuri silloin vaunujen pysähtyminen on suuri katasrofi.
Sitten mukavuusalueen ulkopuolelle. Henkilökohtaisesti inhoan asenteen ja mukavuusalueen ulkopuolelle poistumisen kohtaamista. Lieneekö siinä sitten se tosiasia, että oma toiminta joutuu tarkastelun kohteeksi. -Nim. olisin mieluummin aina vain oikeassa. Äärimmäisen ärsyttävää on itsekin huomata tehneensä jotain tavalla, missä todellakin olisi parantamisen varaa. Itse suhtauduin aikoinaan äärimmäisen negatiivisesti ajatukseen liikkumishetkien pilkkomisesta. Lähes pakkomielteisesti uskoin, että esim. vain tunnin mittainen treeni on "oikea" treeni. Vuosien varrella olen valitettavasti joutunut toteamaan olleeni väärässä.
Se, että liikkumisen luonne ja muoto muuttuvat, ei tarkoita että liikkuminen muuttuisi tehottomaksi. Oikeastaan näkisin jopa parempana sirotella liikkuminen suuremmalle ajalle, jolloin myös arkiaktiivisuus lisääntyy. Ne 3-5 minuutin mittaiset taukojumpat, venyttelyt ja joogahetket eivät ole turhia. Toki kehitystä tavoitellessa joissain lajeissa taukojumppa saattaa olla enemmänkin ylläpitävää liikuntaa, mutta onko sekään turhaa? Olen vaunulenkkien ohessa tehdyn jumppahetken aikana tehnyt rotaatioharjoituksia lähinnä muutaman toiston verran. Se määrä on palauttanut taidot lähes alkuperäiselle tasolle parissa kuukaudessa. Toki on lajeja, joissa tuollaiset taukojumpan kaltaiset hetket eivät ihan toimi. Harva menisi esim. uimahalliin viideksi minuutiksi.
Vauvat ovat erilaisia, samoin vanhemmat. Melko usein pieni luovuus antaa yllättävän paljon toimintamahdollisuuksia. On liikuntamuotoja- ja paikkoja joihin vauvan tai ylipäänsä alaikäisen lapsen sovittaminen mukaan on vaikeaa. Ja vaikkei olisi, on eri asia viihtyykö lapsi mukana. Itse pääsen siinä mielessä helpolla, koska pidän liikuntamuodoista joihin liittyy tavalla toisella kehon käyttämistä: luistelu, akrobatia ja ties mikä temppuilu. Vaikka haluaisin päivittäin ajan pysähtyvän, odotan myös aikaa kun saan itse riehua Juniorin kanssa trampoliinilla, kiipeillä leikkipuiston telineillä yms. Juniorin on siis varhaisessa iässä opittava yksi oleellinen numeroyhdistelmä liittyen puhelimen käyttöön: 112. Perustelu: tapaturma-altis äiti. En ylläty jos lapsestani tulee itsesuojelun suhteen varhaisessa iässä äitiään fiksumpi.
Tähän loppuun muistuttaisin vielä huonon omantunnon jättämisestä pois. Äiti, isä, tai ylipäänsä lapsen kanssa eniten oleva aikuinen: älä pode huonoa omaatuntoa jos kaipaat myös liikkumista omassa rauhassa. Vauvan kanssa liikkuminen onnistuu muutamilla kikkailuilla. Taaperoajasta en vielä tiedä, mutta otan mielenkiintoisena haasteena löytää keinoja liikkua taaperoikäisen kanssa. Olen jälleen saanut niitä kuuluisia odotas vaan -kommentteja liittyen juurikin aikaan kun vauva keksii päästä enemmän liikkeelle. Odotan mielenkiinnolla ja kehittelen keinoja yhteisiin liikuntahetkiin.
Näillä fiiliksillä toivotan kaikille oikein mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti