Tervehdys pitkästä aikaa! Tänään tajusin blogiharrastuksen kestäneen jopa 10 vuotta! Muutamia kertoja lopettaminen on käynyt mielessä. Nyt sellainen tavallaan tapahtuukin, ainakin osittain. Blogien suosio on selkeästi laskenut. Instagram ja TikTok ovat tainneet kiriä edelle. Taas herää kysymys: lopettaisinko kirjoittamisen?
Aliisan angstinen alku
Blogini alkoi anoreksia ja angstailun siivittämänä. Kokonaisuus ja yleisasenne oli varsin negatiivinen. Näin jälkeenpäin en osaa suhtautua sen ajan Aliisaan kovinkaan ymmärtäväisesti. Vaikka taustalla oli sairaus, näen sen aliisan laitostuneena, uhriutuvana ja erittäin itsekeskeisenä. No, tyypillisiä piirteitä anorektikolle.
Luulen että syömishäiriön saama suosio aiheena edesauttoi lähinnä anoreksiassa jumittamista. Blogin kautta saatu myötätunto taisi kannustaa enemmän sairausstatuksessa pysymiseen kuin sairaudesta irtautumiseen. Vasta askel konkreettisen elämän puolelle kannusti skarppaamaan. - Ja sekin, että anoreksian määrittelemän elämäntyyli etäännytti ns. normaalista elämästä ja toisaalta normaaleista ihmisistä. Eikä ihme, syömishäiriö ei tee ihmisestä kovin miellyttävää.
Aliisan elämä otti askeleen kohti normaalia opiskelun kautta aluksi HEO:ssa, ja sitten Helsingin yliopistossa. Toipuminen ja siirtyminen normaaliin elämään sekö vastuun kantamiseen kehittyivät vähitellen, joskin kompastellen. Anorektisella aikuisella pikkutytöllä oli useita uhmakohtauksia ja kasvukipuja. Opiskelun lisäksi toipumisprosessissa auttoivat mm. läheiset, parisuhde ja uusien mielenkiinnon kohteiden löytäminen. Näistä yksi oli taitoluistelu.
Taitoluistelu astui kuvioihin
Harrastin taitoluisteluista lapsesta teini-ikään. Koska aloitin lajin liian myöhään eli 9-vuotiaana, minulla ei koskaan ollut asiaa kilparyhmiin. Olisin halunnut, mutta tiedä häntä miten pitkään sitkeys olisi riittänyt. Teini-iässä aloin turhautua koska koin kehitykseni polkevan paikallaan. Tuolloin seuralla ei ollut aikuisryhmää, joten aloin myös olla turhan vanha siihen ainoaan ryhmään missä harjoittelin. Loppujen lopuksi luisteluharrastus päättyi negatiivisissa tunnelmissa. Kieltämättä lopettaminen jätti suuren aukon. Olihan laji ollut iso asia seitsemän vuoden ajan.
Yli kymmenen vuoden ajalla kokeilin yhtä sun toista: lenkkeilyä, kuntosalia, maraton -juoksua, tankotanssia ja balettiakin. Vähän alle kolmekymppisenä palasin silloisen puolisoni kanssa lähelle kotipaikkakuntaa ja kävelymatkan päähän jäähallista. Kuin sattumalta, lapsuuden aikainen ystäväni ja myös luistelukaverini asui lähes naapurissa. Päätimme laittaa luistimet uudelleen jalkaan ja siitä paluu uudella innolla alkoi. Minulla oli paljon opittavaa lajista, sen hengestä ja oikeanlaisesta harjoittelusta. Kärsivällisyyden ja pikkutarkkuuden oppiminen ei ollut helppoa, mutta jokainen ahaa-elämys oli suuri.
Taitoluistelu pääsi myös osaksi blogia. Kirjoitin paljon treenikuulumisia, ja alkuvaiheessa ilmenee selkeästi lähes holtiton ja liiallinen harjoittelua ilman järkeä ja kohtuullisuutta. Juurikin kohtuullisuuden ja heikkojen alueiden kehittämisen tiedostamiseen meni.. ikuisuus? Tänäkin päivänä joudun pinnistelemään heikkouksien kehittämistä. Tähän kuuluvat erityisesti askeleet, teränkäyttö ja ylävartalon sekä hartioiden käyttö. Harjoittelua, harjoitelua..
Verkostoiduttuani muiden aikuisluistelijoiden kanssa, taitoluistelu aiheena sai uusia suuntia. Ehkä antoisimpia kokemuksia oli kirjoittaa aikuisluistelijoista tekstisarjana "Aikuisluistelijakuvia". Perehtymällä lisää lajiin kirjoitin myös erilaisia harjoitteluvinkkejä itsenäiseen harjoitteluun.
Rankkoja muutoksia yksityiselämässä
Muutama vuosi takaperin yksityiselämässä tapahtui suuria ja raskaita muutoksia. Jouduin tekemään ikäviä valintoja monissa asioissa, enkä kyennyt tekemään pelkästään järkeviä ratkaisuja puhumattakaan ratkaisuista jotka olisivat miellyttäneet kaikkia osapuolia.
Ei mitään niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Nämä kokemukset opettivat sekä katsomaan kriittisesti omaa toimintaa, mutta toisaalta myös vetämään rajoja siihen, miten itseäni kohdellaan, mikä on ok ja mikä ei. Tajusin myös, että vaikka miten toisen osapuolen reaktio pelottaisi, mieltä kaihertavat asiat on tärkeää ottaa esille reaaliajassa.
Opin kantapään kautta myös sen, että toisen ihmisen mokaamisesta ei voi ottaa vastuuta. Esim. alkoholisti kaataa juomaa kurkkuunsa omasta toimestaan, vaikka vaistomaisesti hakeekin syytä juomiselleen. Ihan sama miten hyvin asiat teet. Alkoholisti löytää sinusta virheen jonka verukkeella hän voi juoda. Jos mitään ei löydy, hän juo jos sanot vaikka sanan "kukko". Hän juo siksi, koska sillä sanalla vihjailet selkeästi että hänellä on kilpailijoita. Hän juo myös, jos ruoka on valmista klo 12:n sijaan 12:03.
Toisaalta näiden asioiden seurauksena pääsin työhön mistä pidin, minua alettiin kohdella kuin ihmistä, sain itse päättää mitä työtä teen ja mistä pidän, minun ei tarvinnut enää miellyttää ja mikä parasta: turvallisuus. Se oli kova juttu.
Juniorin saapuminen
Kun Juniori ilmoitti tulostaan, olin varma että raskaustesti oli viallinen. Neljännen liuskan kohdalla aloin epäillä että testi saattaa oikeasti olla positiivinen. Olin viimeisen parin vuoden aikana uskonut etten voisi tulla raskaaksi. Mitään lääketieteellistä näyttöä ei ollut, mutta olihan ikää kertynyt ja uskoin myös anoreksian vieneen mahdollisuudet. Kyllähän siinä ensimmäinen ajatus oli luokkaa "oho!". Kaiken koetun jälkeen se "oho" muuttui suureksi iloksi. Minustai saattaa sittenkin tulla äiti.
Raskaus oli sekä helppo että vaikea. Riittävän helppo että sen jaksoi vetää loppuun asti. Toisaalta vaihtoehtojen vähyys saattoi kummasti motivoida. Kiireinen elämä sivuutti suuren osan raskausoireista, tosin olin nukahtaa työpaikalle sen ohella että nukuin pitkät unet niin yöllä kuin päivällä. Toki matkan varrella oli pahoinvointia, supistuksia, kremppoja ja vatsa kasvoi absurdiin kokoluokkaan. -Siis suhteessa omaan kokooni. Koronatilanteen pahentuessa jouduin jäämään varhennetulle äitiyslomalle, mikä ei tehnyt pääkopalle hyvää. Onneksi olin itsekseni, sillä olin varmasti vaaraksi ympäristölleni ketutuksen vuoksi. Asiaa ei auttanut raskauden meneminen yliajalle.
Juniori sanoi vuokrasopimuksen irti paria päivää ennen käynnistysaikaa. Ilmeisesti vakuumiin pakatun broilerin imitoiminen alkoi kyllästyttää myös häntä. Viivyttelyn vastapainoksi Juniori eteni mukavan systemaattisesti ja oikeaan suuntaan ilman suurempia pohdintoja. Seuraavan päivän iltana pusersin tuon 52-senttisen kaverin ulos. En tiedä olinko tästä perspektiivistä hänelle karmiva vai iloinen yllätys, mutta maito maistui alusta asti ja viihtyi muutenkin sylissä.
Ensin laskettiin tunteja, sitten päiviä, sitten viikkoja ja nyt kuukausia. Nyt Juniori on suurimmaksi osaksi hyväntuulinen ja liikkuva puolivuotias vesseli. Varsinaiset lelut eivät kiinnosta, mutta esimerkiksi sukat ovat yksi maailman hienoimmista asioista. Hän viihtyy sekä seurassa että itsekseen, tykkää musiikista ja soitosta, ja on itsekin päässyt osallistumaan soittamiseen. Hän on myös oppinut vierastamaan, mutta saadessaan tutustua uusiin tai vähemmän nähtyihin ihmisiin rauhassa hän tykästyy melkein jokaiseen. Erityisesti Juniori tykkää rauhallisista ja hymyilevistä ihmisistä.
Äitiyden yhdistäminen muuhun elämään
Itsenäisyys, pärjääminen ja myös oma elämä ovat minulle tärkeitä asioita. Alusta asti tiesin ja hieman murehdinkin sitä, että minusta ei koskaan tulisi 100%:sesti lapselle ja kodille omistautunutta äitiä. Sana "pullantuoksuinen" ei sovi minuun lainkaan, sillä pulla on jotain minkä valmistuksessa olen aina epäonnistunut. Kompensaationa olen kerran viikossa "sämpyläntuoksuinen" äiti. Toisaalta tuoksu tulee sämpylöistä, ei minusta. Tiedä häntä miten paljon kyseinen aromi tarttuu vaatteisiin.
Olen ikuinen opiskelija, mutta erittäin mielelläni käyn myös töissä. En varmaan koskaan tule tietämään mihin työhön jään, vaikka ilmiö nimeltä "vakituinen työpaikka" olisi ihan mukava asia. Olen vain skeptinen onko omilla aloillani (siis niillä kahdella) sellaisia kovin helposti tarjolla. Toisaalta pääasia on, että töitä riittää. -Vaikka sitten määräaikaisesti. Miksi sitten opiskelen? Minullahan on kaksi korkeakoulututkintoa. No, ns. kokopäiväopiskelijaksi tuskin alkaisin. Välillä haaveilen etenemisestä akateemisella uralla, mutta en tiedä riittävätkö taitoni. Ehkä joskus? Nyt opiskelen lähinnä siksi, että mahdollisuuteni saada töitä kasvaisivat, ja että saavuttaisin pätevyyden. Jos aikaa jää, perehdyn myös aiheisiin ihan puhtaasta kiinnostuksesta.
Opiskelu vauva-arjessa ei ole ollut helppoa, muttei mahdotontakaan. Se on vaatinut lähinnä pientä pelisilmää ja pienten aikojen hyödyntämistä. Tällä hetkellä tavoitteet ovat luokkaa päivä kerrallaan ja kurssi kerrallaan. Tämän hetken kurssi on vain 3 op:n laajuinen, eli pehmeä aloitus. Jos sen suorittaminen onnistuu, uskallan kokeilla toista kurssia.
Kuuntelin pitkään odotas vaan -lausahduksia erityisesti liikunnasta. Tällä hetkellä olen asioita yhdistämällä päässyt liikkut liikkumaan yhtä paljon kuin ennenkin. En tosin ihan missä vain ja milloin vain, mutta se ei haittaa. On hyvinkin mahdollista että lähestyvä taaperoikä tuo rajoituksia, mutta sen näkee sitten. Toisaalta taaperoikä lisää myös mahdollisuuksia liikkua lapsen kanssa yhdessä.
Yllättävän monen asian yhdistäminen vauva-arkeen on siis onnistunut. On vain pitänyt ajoittaa oikein, muuttaa määriä ja toisaalta luopua joistain asioista. Kuvataiteen olen jättänyt tauolle, mutta ehkä siihenkin pääsee palaamaan kun Juniori saavuttaa sellaisen iän että voimme vaikkapa maalata yhdessä. Pitännee ennen sitä vuorata asunto muovilla..
Blogin tulevaisuus
Miten blogille siis käy? Karu fakta on, että blogien suosio ylipäänsä on laskenut, tai ehkä rajoittunut tiettyihin ikäluokkiin. Olen aktivoinut mm. Instagramissa, mutta pidän myös kirjoittamisesta. Ja oli kohdeyleisöä tai ei, toivon myös kehittyväni kirjoittajana.
Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että blogin kirjoittamisessa jonkinlainen päätepysäkki on tullut vastaan. Olen kasvanut ihmisenä ja kirjoittajana. Myönnän myös ikääntyneeni, eikä siinä taida suunta muuttua. Korvien välissä ehkä?
Eli jotain suurta muutosta on luvassa, mutta kerron enemmän kun asia varmistuu. Näillä fiiliksillä ja ajatuksilla toivotan kaikille mukavaa alkanutta viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti