En ole toistaiseksi saanut aikaiseksi käydä fysioterapeutin puheilla. Tähän osaltaan ovat vaikuttaneet kiireet: muutto, Juniorin kastejuhlat, pidempi kesäreissu Juniorin sukulaisten luokse ja ihan vauva-arkikin missä ajankäyttö ei aina ole hallittua. Varmaan siihenkin on kikkansa. En vain ole keksinyt niitä. Kunhan täältä kotiin taas päästään, kenties siellä fysioterapeutin puheillakin voisi käydä.
Treeni ylipäänsä synnytyksen jälkeen
Eilen lyhyen porrastreenin jälkeen voin rehellisesti myöntää että yleiskunto ei ole vielä ennallaan, mutta eteenpäin mennään eikä kiirettä onneks ole. Toki koitan olla itselleni armollinen, sillä erityisesti täällä pohjoisemmassa oleva suurempi valon määrä ja päivärutiineista poikkeaminen ovat vaikuttaneet Juniorin nukkumiseen. -ja näin myös omaani.
Näistä huolimatta olen päässyt liikkumaan ihan mukavasti. Nyt vieraalla paikalla on hieman vaikeampaa liikkua itsenäisesti, mutta joka päivä alue käy tutummaksi. Piakoin olisikin tarkoitus käväistä Juniorin kanssa ulkona tutkimassa ympäristöä. Jos Juniori tänään löytää sisätiloista jotan jännittävää tutkittavaa kuten esim. kattolamppu, äiti pääsee joogaamaan. Tuota.. leluja kyllä on käytössä mutta jostain syystä seinät, katto ja erityisesti kattolamput ovat sitteristä käsin mielenkiintoisempia. Tuleva sisustusarkkitehti?
Kokonaisuudessaan liikkuminen on monipuolistunut, vaika vatsalihasten kanssa varon edelleen ainakin "kiellettyjä" liikkeitä. Nyt on ollut mukavaa kun olen joogan lisäksi voinut taas hyppiä ja palata vähitellen off ice -harjoittelun pariin. Eilen "mukavana" lisänä tuli tosiaan porrastreeni, mikä osoitti että hyppykorkeus on palannut alkutekijöihinsä. No, alusta pääsee parhaiten eteenpäin!
Notkeus ja liikkuvuus on palannut vähitellen, muttei vielä aiemmalle tasolle. Toisaalta kovin pitkällä siitäkään ei olla. Olen varonut edelleen muutamia liikkeitä. Näihin kuuluu esim. siltakaato. Tässäkin mietityttää ottaako liike liikaa suoriin vatsa lihaksiin. Alaspäin mentäessä ehkä ei, mutta entä noustessa?
Ihan pihalla erkauman suhteen!
"Kotitestin" perusteella erkaumaa on. Navan alueella on selkeä "aukko", mutta esim. ylempänä ei niin selkeää. Toki lihasten liitoskohdassa on kuoppaa, sen sentään tiedän. Mutta missä vaiheessa esim. suoria vatsalihaksia voi treenata.. ei harmainta aavistusta! Vaikka heitän välillä vitsiä pienestä kaljamahasta, ns. esteettinen puoli ei kiinnosta läheskään samalla tasolla kuin toiminnallinen puoli.
Olen siis aivan pihalla mitä saa tehdä ja milloin. Miksi olen niin tarkka? -Koska en halua pitkittää toipumista tekemällä liikkeitä jotka pahentavat/hidastavat toipumista. Tällä hetkellä saan vatsan ns. sisään, tosin alavatsan kanssa on haasteellisempaa. Tälläkään ei ole esteettistä merkitystä, haluan vain tietää miten lihakset pelittävät.
Kummasti tähän varmaan auttaisi käynti fysioterapeutin puheilla. Eli selitysten keksimisen sijaan voisin harmita esim. ajan varaamista? Mutta kun vauvan kanssa.. joo, en edes yritä tuota enää. Vauvan kanssa pääsee kyllä terkkarille sillä kyseinen paikka on kävelymatkan päässä.
Mitä alan jo kaivata?
Ennen pitkää se mitä on ei riitä. Olen alkanut kaipaamaan mm. akroliikkeitä, luistelua ja vähemmän rajoitettua lihastreeniä. Vaikka en suoranaisesti perusta "tappotreenistä", välillä on kiva saada lihakset hapoille ja testailla hapenottokykyä. No, vauva-arjessa kaikkea ei saa välittömästi, tai ainakaan alkuperäisessä muodossa. Nyt lisähaastetta tuo paikan vaihtuminen 3-4 viikoksi. Täällä olisi toki hyvä paikka testata rulliksia, mutta nyt helteiden yllätettyä en oikein uskalla tehdä Juniorin kanssa yhtämittaisesti pitkiä vaunulenkkejä. Neuroottinen äiti -syndrooma.. kyllä, jännitä yhdistelmää vauva & helle.
Rulliksia pääsen onneksi aika varmasti testaamaan kun palaamme kotiin, ja ehkä jo aiemmin. Vaikka usein korostan miten hyvin Juniori kulkee mukana, nyt helteiden aikaan tilanne on hieman haasteellisempi. Koska nuori herra ei perusta tuttipullosta (treenaamme), ruoka-automaatti eli äiti ei voi olla poissa kovin pitkiä aikoja. Toisaalta kokeilemalla selviää?
Vaikka ulkoisellakin tasolla keho on palautunut melko hyvin, minulla ei ole mikään kiire tai edes pakkoa saada entistä kroppaa takaiisn. No, toki kehut ovat kiva juttu ja nostavat huonoa itsetuntoa. -Tervettä? Yritän hokea päivittäin mantraa "ulkonäkö ei merkitse mitään" ja siihen ohella muistuttaa etteivät myöskään muiden ihmisten mielipiteet. Pidemmän päälle eivät. Mutta.. voiko kukaan aivan 100%:sen rehellisesti sanoa etteivät kehut tunnu missään puhumattakaan ilkeistä kommenteista? Kehut unohtuvat aikanaan ja ilkeistä kommenteista voi (useimmiten) päästä yli. Mutta onko olemassa ihmisiä joiden kohdalla ei oikeasti tunnu missään? Kyse ei mielestäni ole pinnallisuudesta, vaan siitä että olemme vain ihmisiä.
Joskus sanonta "maltti on valttia" alkaa kyllästyttää, mutta valitettavasti ainakin tässä kontekstissa se taitaa olla harmillisen totta. Kaksi kuukautta on pitkä aika, mutta synnytyksestä palautumiseen liittyen lyhyt aika. Lisäksi palautuminen yksilöllistä, samoin palautumisen osa-alueet. Mikä on ollut nopeaa, on mm. yleiskunnon paraneminen (vaikka hakusessa onkin), liikkuvuus ja kehonhallinta. Tasapaino on melko hyvä, oikeastaan aika lailla samaa tasoa kuin ennen raskautta. Olen pystynyt myös tekemään rotaatiohyppyjä, tosin vähemmällä kierrosmäärällä. Eli pikku hiljaa..
Millaisia kokemuksia teillä on raskaudesta palautumisesta? Entä vatsalihasten palautumisesta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti