Juniorilla on ikää kuutisen viikkoa, eli vauva-arkeen on perehdytty vajaan puolentoista kuukauden verran. Jotenkin en osaa laskea sairaalassa vietettyjä päiviä mukaan. Loppuraskaudesta ehdin tympääntyä odotas vaan -kommentteihin. Tämä menee osittain "tilaan" liittyviin haasteisiin ja kenties ketutushormonien piikkiin. En tulevalla tekstillä halua nousta kenenkään yläpuolelle, en siis myöskään kommentoijien. Mutta nyt olen odottanut tämän puolitoista kuukautta yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen. Miten on sitten mennyt..
"Et ehdi tehdä muuta kuin hoitaa vauvaa"
Tavallaan näin onkin. Varmuuden vuoksi asennoiduin niin, että Juniori olisi mahdollisimman vaikea vauva. No, en voi sanoa että homma olisi rinnastettavissa nukeilla leikkimiseen, mutta toisaalta olen kokenut Juniorin pääasiassa "helpoksi" vauvaksi. Tai enemmän voisi todeta että yhteys pelaa ja taito tulkita Junioria on lisääntynyt. Niin no, on hetkiä kun Juniorin mielestä kaikki on yksinkertaisesti päin p**settä.
Kai se muun jaksaminen riippuu siitä, mitä se muj on. En meinaa jaksaa esimerkiksi lukea yhtä paljob kuin ennen. Toisaalta ulkoilen lähes päivittäin (säävaraus), mutta tämä liittyy Juniorin hoitamiseen: päiväunihetki..
Lihoat etkä palaa entisellesi
Entä sitten? Okei, jos rehellisiä olen käynyt vaa'alla ja lukeman perusteella palannut puolta kiloa laskematta raskautta edeltäviin mittoihin. Jostain syystä tämä ei herätä minussa oikein minkäänlaista reaktiota.
 |
| Aika pian alkoi palautuminen.. |
Toki vartalo on hieman muuttunut, mikä vaikuttaa vaatteiden istuvuuteen. Pari kolme kokoa kasvanut rintavarustus hieman hankaloittaa, etenkin kun näin imetyksen aikana koko ei ole vakio. Toisaalta.. kaikesta päänvaivasta huolimatta hyvä että maitoa riittää ja Juniorille kelpaa. Ja ehkä niitä sopivia liivejäkin vielä löytyy..
"Vauvan kanssa et voi harrastaa liikuntaa tai muutakaan"
No, tämä riippuu mitä harrastukselta vaatii. Esimerkiksi uinti (siis muu kuin vauvauinti) voi olla hankalaa, sillä vauvaa ei oikein saa kulkemaan mukana. Kai? Samoin muut asiat joihin ei voi lasta liittää ainakaan helposti. Meillä kaikilla omat mielenkiinnon kohteemme, eikä niistä pitämisestä pitäisi (mielestäni) potea syyllisyyttä. Niin no, bilettäminen ja esim. runsas alkoholin käyttö eivät ihan sovi vauva-arkeen. Jälkimmäistä etenkään en suosittelisi harrastuksi lainkaan.
Oikeastaan en haluaisi käyttää sanaa "vaatia", sillä jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet. Tällöin ei vaadita mitään, vaan tykätään kyseisestä aktiviteetista. Se että pitää asioista joihin lasta ei voi yhdistää tai ylipäänsä haluaa suunnata huomionsa myös muuhun kuin lapseen ei mielestäni ole itsekästä. Jos se ns. oma juttu on sellainen mikä vaatii 100%:sesti lapsivapaan hetken, on mielestäni ymmärrettävää kokea ettei lapsen kanssa liikkua/harrastaa. Omalla kohdallani on käynyt vain hyvä tuuri, sillä lapsi tällä hetkellä ainakin kulkee kivasti mukana. Vuoden parin päästä tilanne voi olla aivan toinen. Eli juuri nyt voin liikkua ja harrastaa. Koska kyseessä ei ole itsestäänselvyys, parempi nauttia vielä kun voi. -Nyt se sentään onnistuu, vastoin kuten loppuraskaudessa.. en pystynyt nauttimaan monestakaan asiasta.
Helppoa? Vaikeaa? Jotain siltä väliltä?
Jos minulta kysytään, tilanne vaihtelee päiväkohtaisesti. Okei, minuuttikohtaisesti. Pitää koputtaa puuta mutta: yöt ovat menneet ihan mukavasti. Juniori on selvinnyt yhdellä syötöllä ja parhaimmillaan nukkunut 7 tuntia putkeen. Tämä on tosin harvinaisempaa. Unet ovat kuitenkin pidentyneet mukavasti. Yösyötöt eivät olet olleet erityinen ongelma, sillä maidon nouseminen saa joskus toivomaan että Juniori heräisi pian.
On hetkiä joina tuntuu etteivät apukädetkään riitä. Tällaisia ovat vaippasulkeidet joissa Juniori varmistaa ettei kaikki todellakaan mene vain vaippaan. Hauskinta on löytää omista vaatteista milloin mitäkin eritettä.
Ehkä haasteellisempaa on ollut olosuhteiden ja paikan muuttuminen. Vaikka asuminen lapsen isän kanssa eri osoitteissa oli loppupeleissä oma valinta, kaipaisin pysyvyyttä: samat ihmiset saman katon alla eikä reissaamista. Olisi myös kiva asua jossain esim. enemmän kuin vuoden. Välillä sitä väkisinkin miettii, miten en onnistu pääsemään sellaiseen tilanteeseen johon kuuluisi pysyvyys. Toisaalta.. onko sellaista tilaa edes olemassa?
Hetket siis vaihtelevat. En oikeastaan edes mieti onko helppoa vai vaikeaa. Kuten todettu, jatkuvat muutokset koettelevat voimia. Toisaalta saan energiaa mm. liikunnasta, läheisistä ja ennen kaikkea Juniorin hymystä, naurusta, moninaisista ilmeistä, äänistä ja esim. hetkistä kun poitsu on sylissä ja nukahtaa pyöreä poski käsivarttani vasten ❤
 |
| Huomatkaa uusi hiustyyli.. ts. tukka vaihtuu 😁 |
Odotas vaan.. kyllä tätä kaikkea kannatti odottaa 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti