En tiedä onko yksikään vuosi elämässäni ollut niin täynnä muutoksia kuin vuosi 2021. Vaikka alkuvuosi oli kesään asti raskas ja mietin usein miten kaikkea jaksaa, kesällä asiat kääntyivät valoisampaan suuntaan ja elämä todella yllätti. Vaikka tulevaan vuoteen liittyy epävarmuutta, kaiken koetun jälkeen otan vuoden 2022 ilolla vastaan <3 Millainen vuosi 2021 oli? Jos kronologisesti tarkastallaan..
Tammikuusta helmikuuhun
Kulissit edellisesti suhteessa kaatuivat täysin. Silloinen avopuolisoni ei kyennyt peittämään alkoholismia. Yritin mielessäni vähätellä tilannetta, mutta muutoksia ei tullut ennen loppukevättä. Unelma maalla asumisesta alkoi muuttua painajaiseksi. Arkipäivät olivat helpotus, sillä pääsin töihin "lepäämään" ja sain muutenkin olla omissa oloissani.
Työtä teetti luminen ja kylmä talvi. Jäälle pääsin vain pari kertaa, mutta sitäkin enemmän treeniä sain puiden kantamisesta ja loppumattomista lumitöistä. Kova pakkanen toi oman jännityksensä: lähteekö auto käyntiin moottorilämmityksestä huolimatta? Onneksi lähti.. myös polttoaineen kohonnut hinta ja pakkasen myötä suurentunut kulutus kieltämättä ärsyttivät. Helmikuussa sain viimeisen etäkurssin suoritettua.
Maaliskuusta huhtikuuhun
Homma meni painajaisen puolelle. Minulle todella konkretisoitui mitä avoliitto alkoholistin kanssa tarkoittaa. Työpaikasta tuli ns. henkinen turvapaikka. En kuitenkaan kyennyt kertomaan kuin harvoille mitä maalla oikeasti tapahtuu. Lähteminen tuntui yhtä mahdottomalta kuin jääminen. Tuntui kuin olisin ollut loukussa. Jotenkin se elämä kuitenkin jatkuin. Eräänlaisessa sumussa vain. Opinnot kuitenkin keskeytyivät.
Toukokuusta kesäkuuhun
Toukokuussa tapahtui jotain periaatteessa kamalaa mutta pidemmän päälle ihanaa. Olimme eronneet, mutta asuin edelleen työpaikkani vuoksi maalla. Voimani eivät riittäneet muuttamiseen vaikka halusinkin lähteä. Työsuhteen loputtua muutin väliaikaiseen asuntoon. Vähitellen palauduin, joskin hitaasti. Suureksi onnekseni sain myös töitä syksystä eteenpäin. Olin tavannut myös nykyisen puolisoni ja tutustuessamme paremmin aloin tuntea itseni taas ihmiseksi. Palasin varovasti myös opintojen pariin.
Elämä tuntui olevan pitkästä aikaa turvatulla pohjalla: minulle oli luvassa työ pitkäksi aikaa, samoin asunto kävelymatkan päässä työpaikasta. Ja ihminen josta todella pidin ja uskalsin luottaa häneen. Oli myös mukavaa palata treenin pariin, vaikka helteet hieman verottivat jaksamista.
Heinäkuusta syyskuuhun
Loma alkoi olla loppusuoralla ja työt odottivat. Pari viikonloppua heinä-elokuun taitteessa menivät peräti vauva-teemalla. Ensi oli parhaan ystäväni "Baby Shower" -kutsut, seuraavana kummipoikani kastejuhlat. Pienellä kaiholla vaikkakin onnellisuutta täynnä katsoin ystäväni pyöristynyttä vatsaa ja uudelle tulokkaalle hankittuja lahjoja. Seuraavana viikonloppuna tuore kummipoikani puolestaan selviytyi kastetilaisuudesta oikein mallikkaasti! Uskalsin ajatella että ehkä minäkin joskus.. nyt vatsaani tuntuivat pullottavat pms-oireet.
Elokuun alussa minulle tuli outoja oireita: kuin olisi menkat tulossa mutta mitään ei kuulunut. Alavatsaa juili oudosti, vatsa oli turvoksissa ja ravasin vessassa jatkuvasti. Ajatus raskaudesta kävi mielessä, mutta pidin sitä epätodennäköisenä. Enhän minä voinut tulla raskaaksi! Anoreksia -tausta, ikä jne. Kun lopulta sain aikaiseksi tehdä testin, olin varma että liuska oli viallinen. Samoin toinen ja kolmas. Neljännen (ei enää halpis) aloin epäillä voiko niin monta liuskaa olla viallisia. Kieltämättä olin hyppiä seinille kun tajusin että nyt saattaa olla pulla uunissa.
Olimme puolison kanssa "vähän" yllättyneitä, mutta hetki hetkellä tämä ihana yllätys tuntui enemmän tervetulleelta. Meille tulisi vauva! Oli myös ihanaa miten ilolla perheeni otti vauvauutisen. Tietenkin onnea varjosti karu tosiasia tulevien viikkojen riskeistä. Syyskuun puolella myös infernaalinen väsymys ja "kestorkapula" vaikeuttivat olemista. Toisaalta jokainen viikko tuntui askeleelta eteenpäin.
Pystyin edelleen liikkumaan ja treenaamaan jäällä. Tosin väsymys harvensi harjoituskertoja. Liikunta tuntui auttavan raskausoireisiin, mutta usein nukkuminen kellon ympäri tuntui houkuttelevammalta.
Lokakuusta marraskuuhun
Voimat alkoivat olla sen verran vähissä että lokakuussa jouduin jättäytymään jäältä pois. Kieltämättä tämä harmitti. Mutta oli jaksettava myös töissä ja arjessa ylipäänsä. Liikkumista jatkoin muuten samaan malliin, tosin kasvava vatsa sai vaihtamaan lihastreenin "tilaan" sopivammaksi. Ensimmäinen ultra oli huojentava kokemus: pikkuisella oli kaikki hyvin <3 Ylipäänsä vauvan näkeminen ruudulla konkretisoi ajatusta että meille on ihan oikeasti tulossa vauva!
Koska kriittisimmät viikot olivat ohi ja puoliväli lähestyi, päätin (aikaa säästääkseni) tehdän se klassisen: ns. masukuva Faceen. Ratkaisuni miltei nauratti, mutta kieltämättä se oli helpompaa kuin ilmoittaa uutisista yksitellen. Onnittelujen määrä ja myötäilo saivat melkein vedet silmin. No.. olihan siellä pari hieman.. vähemmän iloista reaktiota mikä tavallaan oli ymmärrettää. Olihan vaiennut kuulumisistani niin pitkäksi aikaa että raskaus herätti varmasti muutamissa tutuissa paheksuntaa. Ehkä itsekin olisin paheksunut.
Marraskuussa odotti vielä rakenneultra, missä saimme tietää taas nähdä juniorin. Kaikki oli jälleen hyvin, nyt todella itsekin uskalsin luottaa hieman enemmän siihen että asiat voivat mennä myös hyvin.
Joulukuu
Joulukuussa aloin todella väsyä henkisesti ja fyysisesti. Tähän osaltaan vaikuttivat (hienosti) etenevä raskaus mutta myös tarve päästä lomalle. Ennen joululomaa mielialat kävivät hyvinkin alhaalla. Luulen että tämä johtui suurimmaksi osaksi väsymyksestä. Suureksi onnekseni en (mielestäni) mennyt raskaushormonien myötä ainakaan täysin sekaisin. No, ulkopuoliset saattavat olla tästä hyvinkin eri mieltä.. oikei, alkuraskauden väsymys ja pahoinvointi eivät tehneet minua erityisen hyväntuuliseksi. Ehkä osa näki minut suoranaisena ihmishirviönä?
Mieltä kuitenkin piristivät vauvan liikkeet, jotka viikko viikolta ovat tuntuneet selkeämmin. Vilkas kaveri siellä tuntuu olevan! Vaikka kömpelyyden lisääntyminen joskus turhauttaa, on ihanaa miten vauva tuntuu aina vain konkreettisemmalta. Tietenkin näillä viikoilla on aina pientä huolta, mutta "maagiseen" RV28:aan on onneksi enää pari viikkoa. Sen jälkeen jokainen päivä ja viikko tuo lähemmäksi täysiaikaisuutta. Toki nytkin, mutta näiden kriittisten etappien ohittaminen on aina helpotus: RV10, RV12, RV21, RV24 jne. Hassua miten tuollainen kirjainten ja numeroiden yhdistelmä voikin merkitä niin paljon.
Joululoman alkaminen ja jatkuminen olivat helpotus. Oli ihana viimeinkin saada viettää joulua perheen parissa. Loppuloman olemme puolisoni perheen luona. Koska emme puolisoni kanssa ole voineet työn ja välimatkan vuoksi olla samassa paikkaa, nyt on ollut niin ihanaa olemme kaikki kolme saaneet olla yhdessä. Kunhan äitiysloma alkaa, pääsemme ns. virallisesti samaan paikkaan odottelemaan kaikessa rauhassa juniorin saapumista.
Rankka mutta opettavainen vuosi..
Vaikka erityisesi aika joulukuusta kesäkuuhun oli todella raskas, en voi sanoa ettenkö olisi oppinut tästä ajasta paljon. Olen itse ollut taipuvainen tuomitsemaan ja tekemään johtopäätöksiä vain sen näkyvimmän tiedon perusteella. Kun itse jouduin taas kerran tilanteeseen jossa ulospäin vaikutan holtittomalta ja suhteessa ikään keskenkasvuiselta kukasta kukkaan hyppijältä, olen kantapään kautta oppinut etteivät asiat ole aina niin yksinkertaisia kuin ulospäin näyttävät. Ehkä juuri tämä opetus antoi rohkeutta kirjoittaa avoliitosta alkoholistin kanssa. Teksti löytyy täältä.
Miten sitten pidin raskautta niin epätodennäköisenä? Teoriassa tiesin että niin voi käydä, mutta päähäni oli todella pinttynyt ajatus etten tule raskaaksi ainakaan helposti. Kuullessani hymähdyksen käytettyäni sanaa "vahinko" tajusin oikeasti että sellaista tosiaan sattuu. Olin aina ajatellut ettei yksikään raskaus voisi yllättää. No, hyvä että opin tämän 36 ikävuoteen mennessä. Ei sillä, ei juniori mikään vahinko ollut. Ihana yllätys kyllä <3 Jos lapseni joskus asiaa kysyy, voin rehellisesti sanoa että hän oli kaikkien vaikeuksien jälkeen ihanin yllätys ikinä.
Mitä myös niiden erityisen merkityksellisten kahden viivan jälkeen opin, oli luopuminen liiasta suunnitelmallisuudesta. Toki liika kiirehtiminen ei kannata, mutta emme voi taistella aikaa vastaan. Mitä enemmän aikaa menee pelkkään suunnitteluun ja asioiden varmistamiseen, sitä varmemmin moni asia liukuu ohi ja toiveet voivat jäädä toteutumatta. Joskus on vain uskallettava ottaa riskejä.
Kuluneessa vuodessa on asioita joista itsessäni olen ylpeä: Vastoinkäymisistä huolimatta olen saanut pidettyä itseni kasassa, käytyä töissä ja onnistuin jopa saamaan uuden työpaikan edelliseen liittyvän sopimuksen päätyttyä. Vaikka taustani altistaisi, en sortunut itse alkholin ongelmakäyttöön. Pikemminkin päinvastoin: jätin alkoholin lähes kokonaan pois. En myöskään antanut anoreksialle tilaa, vaikka oireilulle oli mitä sopivin aika. Uskalsin kaiken koetun jälkeen antaa tilaa ihmiselle, josta tuli puolisoni. Yhdessä uskalsimme antautua ottamaan ilolla vastaan sen pienen suuren yllättäjän, joka vatsassani potkii ja heittää kuperkeikkoja. Mutta en todellakaan olisi pystynyt tuohon kaikkeen100%:sen yksin. Läheisteni tuella oli suuri merkitys, ja olen heille kiitollinen.
Oikein hyvää ja onnellista loppuvuotta kaikille, sekä mitä parhainta vuotta 2022!! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti