Kun aikaa on kulutunut riittävästi, halusin kirjoittaa tästä aiheesta: parisuhteesta alkoholistin kanssa. Aihe on arkaluontoinen niin minulle kuin heille joita juuri tämä suhde tapahtumineen kosketti. Tulevassa tekstissä haluan visusti pitää salassa kaiken henkilötietoihin suuntaa-antavan. Miksi sitten haluan kirjoittaa tästä? En exä-katkeruuden merkeissä, vaan tuodakseni asian esille erityisesti heille, joita asia koskettaa: alkoholistin läheisille. Monen on vaikea lähteä parisuhteesta, mikä herättää kysymyksiä.
Yleisimmin ihmettelyä aiheuttaa miksi kumppanit ja läheiset sietävät sitä kaikkea mitä parisuhde tuo mukanaan. Toinen haasteellinen kysymys on, mistä tietää ettei suhde alkoholiin ole normaali. Tekstini ei ole yksi ja ainoa totuus aiheesta, sillä taustalla ovat vain omat kokemukseni.
Runsas kulutus, liikakäyttö ja alkoholismi
Itse näen runsaan kulutuksen (huonona) tapana, johon toisaalta liittyy kyky tarvittaessa olla selvänä ja ylipäänsä oleminen ilman alkoholia myös pidempiä aikoja. Rehellisyyden nimissä parikymppisenä opiskelijana oma alkoholinkäyttäni taisi mennä runsaan puolelle. -Ainakin baari-iltoina. Juominen oli lähinnä humalahakuista.
En kannata humalahakuista juomista ja sitä kautta liikakäyttöä mutta: Näen sellaisen eräänlaisena "vaiheena" joka sijoittuu 18-25 vuoden ikään. 30:een ikävuoteen mennessä aika moni "rauhoittuu" kun biletys ei yksinkertaisesti kiinnosta. Omalla kohdallani elämään vain alkoi tulla muuta sisältöä: pitkä parisuhde ja eräänlainen "äitipuolen" rooli, opiskelu ilman biletystä ja tietenkin urheilu.
Osalla "bilevaihde" jää syystä taisesta päälle. Tähän on varmasti lukuisia taustatekijöitä. Mitä itse olen nähnyt, osa näkee alkoholin eräänlaisena hauskanpidon vaatimuksena. Osa taas alkaa mieltää alkoholin ainoana rentoutumiskeinona. Tällöin "tissuttelu" esim. työpäivän päätteeksi voi olla lähes päivittäistä. Ottaen huomioon alkoholin negatiiviset vaikutukset erityisesti unenlaatuun, "lääke" toimii oikeastaan täysin päinvastoin. Ehkä pieni mutta riittävän tuntuva humalatila rentouttaa hetkellisesti. Juominen on yleensä julkista.
Alkoholismi on sairaus. Sairaus ei kuitenkaan ole hyvittävä tekijä toiminnalle mikä vahingoittaa läheisiä ja muita ihmisiä. Mitä itse opin, alkoholtistille ominaista on juomisen selittely ja piilottelu. Outoa kyllä, omalla kohdalla hälytyskellot eivät soineet löydettyäni piilotettuja tölkkejä. Piilottelu jatkui erityisesti silloin, kun paikalle saapui vieraita joiden kanssa ei ryypätty. Juominen oli myös jatkuvaa ja tauotonta. Määrät olivat.. uskomattomia.
Juomiselle oli aina syy: juhliminen, väsymys, v**tus, minä jos toimin väärin ja kuka tahansa joka toimi väärin. Syksyllä kaikki tuntui vielä normaalilta, tosin suuret määrät hämmensivät. Joululoman aikana kulissit kaatuivat ja meno muuttui joka viikonloppu vaikeammaksi.
Kemiallinen riippuvuus
Verrattuna liikakäyttöön ilman alkoholismia alkoholisti on fyysisesti riippuvainen alkoholista. Toki myös emotionaalisesti. "Putken" jatkuessa riittävän pitkään esimerkiksi seitsemän tunnin yöunet aiheuttavat vieroitusoireita, ts. krapulan. Henkilö on ärtynyt, tärisee ja suurella todennäköisyydella olo on äärimmäisen kurja. Tällöin kaljatölkki saattaa aueta ennen aamukahvia.
Usein syöminen vähenee, samoin muun nesteen kuin alkoholin nauttiminen. Henkilö muuttuu kuivuneeksi ja riutuneeksi. Sosiaalinen elämä alkaa rajoittua vain heihin jotka juovat vähintään tai edes lähes yhtä paljon. Kun oma juomiseni oli liian vähäistä, "kumppani" kutsui tai hakeutui ns. hauskempaan seuraan, eli missä promillet olivat riittävän korkealla.
Alkoholisti erityisesti kemiallisella riippuvuudella on nokkela. Hän kykenee kuulostamaan varsin selvältä ja skarpilta. Siksi alkoholismi tulee osalle yllätyksenä. Toisaalta keho on suurien määrien myötä niin tottunut alkoholiin, ettei esimerkiksi yli kolmen promillen humalaa ulkopuolinen voi edes aavistaa.
Läheisriippuvuus saa pysymään
Miten joku voi jatkaa tuollaisessa suhteessa? Vastauksena on läheisriippuvuus. Kyse ei aina ole yksinjäämisen pelosta, vaan siitä miten läheiset omaksuvat kieroutuneen vastuun alkoholistin juomisesta. Tähän osaltaan vaikuttaa läheisen oma luonne sekä alkoholistin kyky manipuloida ja toistaalta syyllistää. Itse olen aina ollut "vietävissä" ja melko heikolla itsetunnolla varustettu. Jo nämä piirteet riittävät että haksahdin kyseiseen henkilöön. Kukapa ei tykkäisi tyylillä asetelluista sanoista, kehuista ja upeista lupauksista. Näin jälkeenpäin tämä tosin hävettää. Mutta riittävän hyvän puhujan edessä on vaikea pitää puoliaan.
Lähteminen on todella vaikeaa. Itse tosin pääsin helpommalla koska kuviossa ei ollut lapsia. Toisaalta olin väsynyt jatkuviin muutoksiin. Jostain syystä eniten murehdin miten työt sujuvat jos muutan. Hupaisaa sinänsä. Näin jälkeenpäin mietin että nykyiseltä asuinpaikalta olisin päässyt alle 15 minuutissa junalla töihin. En pelännyt yksinjäämistä. Mietin joudunko pahempaan pulaan jos lähden.
Myönnän myös omaksuneeni ajatuksen olevani vastuussa toisen juomisesta. Tavallaan "olinkin". Erityisesti sellainen toiminta minun osaltani mikä ei toista osapuolta miellyttänyt antoi syyn juoda: jos en ollut samaa mieltä, opiskeluni työn ohella, "vääränlaiset" ruuat ja erityisesti oman juomiseni väheneminen. Vähitellen mukaan astui myös mustasukkaisuus, mikä ilmeni humalatilassa kiukkuisena tivaamisena kuka on käynyt luonani hänen ollessaan poissa. Klassikko. Luonnollisesti tämä sai varomaan kommunikointia miespuolisten ihmisten kanssa.
Sinä et riitä, etkä tule riittämään
Karua mutta totta. Löysin vertaistukijoukon etänä. Joku luonnehti alkoholistimiestä suunnilleen näin: Hän etsii itselleen sisäkköä, näennäistä puolisoa, huoraa, juomiskulujen ja elämisen kustantajaa, sylkykuppia ja hoivaajaa. Usein käytössä on useampi henkilö samaan aikaan. Kun osoittaudut hyödyttömäksi, tilallesi tulee toinen. Vaikken halua yleistää, olen valitettavasti samaa mieltä. Toinen osapuoli on käyttötavaraa, mutta ei minkään arvoinen.
Mikäli läheisriippuvuus sairastuttaa riittävästi, erityisesti hyvät hetket ovat petollisimpia. Juuri ne luovan kieroutuneen käsityksen että asiat järjestyisivät. Todellisuudessa näin ei ole. -Ainakaan usein. Yksi hyvä päivä toimii sinulle kuin krapularyyppy kumppanillesi. Se vain siirtää sitä mikä tulee toistumaan kerta toisensa jälkeen.
Raitistuminen ei aina korjaa kaikkea
Osalla kyllä, osalla ei. En ymmärtänyt tätä ennen kuin asia sattui omalle kohdalleni. Olin tosiaan päätynyt henkilöksi joka vahtii ensimmäisenä päivänä ja yönä kun elkoholi oli jäänyt pois muutaman viikon putken jälkeen. Lopulta oli pakko pyytää lisäkäsiä epämääräiseksi muutuneen käytöksen vuoksi. Poistin talosta kaiken alkoholin, piilotin autonavaimet ja käteisen rahan. Absurdia sinänsä.. saatuani selville että taustalla oli koko ajan pyörinyt ex-naisystävä joka hoiti kuskaamiseen "hoitopaikkaan", minulle oli yksi ja sama. Sain olla rauhassa melkein kolme viikkoa.
Hoitojakson jälkeen yritin olla empaattinen ja kannustava uuteen elämään raittiina. Tämä kaatui lopulta tietoon ettei minusta kuulemma ollut apua. Sen sijaan sain ehdotuksia johonkin muuhun. Ei liene vaikea arvata mihin. Nämä asiat palauttivat lopullisesti todellisuuteen. Ymmärsin että ihminen oli sama ja kohteli minua samalla tavalla, vainostaan selvinpäin. Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta kun en halunnut olla johonkin ihmiseen lainkaan yhteydessä. Nyt kun tarkemmin ajattelen, suurin pettymys ei ehkä ollut osoittautumisen käytön jälkeen vaihdettavaksi "kertakäyttötuotteeksi", vaan se ettei takana ollutkaan sitä persoonaa jonka kuvittelin jossain piilossa olevan. Poikkeuksiakin toki on. Vaikka oma kokemukseni osoittautui negatiiviseksi, se ei tarkoita etteikö joku tosiaan voisi muuttua.
Oma suhteeni alkoholiin koetun jälkeen
Exäni lähdettyä hoitoon uskalsin ensimmäisen kerran mennä naapuriin istumaan iltaa. MInulla oli huono omatunto, ja koko ajan tuntui että tästä tulisi "sanomista". Ei tullut, sillä en kertonut olleeni naapureiden luona. Tajusin etten ollut enää tilivelvollinen kenellekään. -Olinkohan todellisuudessa koskaan ollutkaan? Alkoholi ei enää maistunut samalta kuin ennen. Se muistutti liikaa siitä kaikesta mitä sen kodiksi tuntuneen paikan seinien sisällä oli tapahtunut ja koettu. Ei mennyt kauaakaan ennen kuin jätin alkoholin täysin pois.
Nyt raskauden aikana alkoholi on luonnollisesti pysynytkin poissa. En ole tehnyt erillisiä suunnitelmia jatkosta. On juomia joista pidän, mutta toisaalta se pienikin humalatila alkoi ahdistaa. Jotenkin viikonloput ilman edes pientä määrää alkoholia ovat tuntuneet vapaammilta. Kaljan ja viinan haju totta puhuen kuvottava.
Koetun työstäminen..
En voi sanoa että se olisi helppoa. Kaikki koettu sai aikaan suuren epäluottamuksen, mikä kohdistuu oikeastaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Kohtuutonta mutta totta. Minun todella vaikea ottaa minkäänlaista apua tai tukea vastaan, sillä epäilen jatkuvasti että taustalla on jokin "juoni". Minusta tuntuu että ottaessani apua tai tukea vastaan olen tavalla tai toisella antavan henkilön omaisuutta ja velvollinen toimimaan hänen tahtonsa mukaan.
Yritän ajan kanssa opetella rakentamaan luottamusta, mutta luulen että siihen menee useita vuosia. Erityisesti raskauden aikana luottamukselle antautuminen on ollut vaikeinta ikinä. Usein minusta tuntuu siltä, että yksin olisi turvallisinta. -Nimenomaan turvallisinta. Koen jatkuvasti olevani altis astumaan ansaan. Jos itse kuulisin tällaisista tuntemuksista, ehkä kannustaisin henkilöä pitkälle sairaslomalle ja intensiiviseen terapiaan. Omalla kohdalla tilanne on toinen. Olen jatkuvasti varuillani epäluottamuksen vuoksi. Tämä varmasti myös läheisille raskasta.
Vaikken pysty asiasta paljoa puhumaan etenkään yksityiskohtaisesti, eniten olen mainitusta epäluottamuksesta huolimatta saanut voimaa läheisistä, luotettavasta kumppanista ja siitä pikkuisesta tyypistä joka vatsassani urheilee. Poden huonoa omaatuntoa epäluottamuksen ja varuillaanolon vuoksi, mutta minusta tuntuu että läheiseni ymmärtävät etteivät pelkoni kohdistu heihin henkilökohtaisesti. Olen kiitollinen näistä ihmisistä <3
Jos en tietäisi miten vaikeaa lähteminen suhteesta on, kehottaisin samaa kokeneita yksinkertaisesti pakkaamaan tavarat, häipymään ja jatkamaan elämäänsä. Voi kun se olisikin niin helppoa. Ainoa mitä saatan todeta nyt: Taistelkaa! Kerätkää kaikki rohkeus elää omaa elämäänne, olette sen ansainneet! Tiedän että se on vaikeaa, mutta kannattaa ennen pitkää. Jaksamista samaa kokeneille <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti