lauantai 13. maaliskuuta 2021

Sukupuoli-identiteetin määrittely: tarpeellista, välttämätöntä vai turhaa?

 Kuluneiden vuosien aikana sukupuolen moninaisuus, sukupuoli-identiteetti sekä avoimuus näistä ovat puhututtaneet. Käsitteet ovat tarkentuneet ja niitä on tullut "tarpeen vaatiessa" lisää. Myös sukupuolineutraaliuden merkitys on kasvanut. Poikkeuksena tästä lienee nk. naistenpäivä, jota identifioi enemmänkin sen naisen asema historiallisine taustoineen. Itselläni ei ole ollut tasaisesti suuntautuvia mielipiteitä, päinvastoin. Hyvinkin laidasta laitaan. 

Haasteena kuuluminen "oikeisiin" vähemmistöihin

Henkilökohtaisen ja tuttujen kokemuksen perusteella voin todeta, että myös vähemmistöissä ilmenee sisäistä syrjintää. Joukkoon kuuluminen vaatii selkeät kriteerit, jolloin osa jää ulkopuolelle. Lopputuloksena on jääminen johonkin välimaastoon. Näkemystäni sisäisestä syrjinnästä ei tarvitse allekirjoittaa, eikä se ole koko totuus. Vastaanottavaisuutta löytyy myös varmasti. 

Toisaalta ajatus "oikeanlaisuudesta" voi lisätä pelkoja astua kaapista ulos. Jos juuri se "oikeanlainen" vähemmistön edustajan profiili ei mene täysin yksiin oman itsensä kanssa, kaapista ulostulo ei välttämättä helpota elämää. Lopputuloksena henkilö pikemminkin siirtyy kaapista toiseen. 

Mahdollisuus hyväksyä itsensä

Toisaalta avoimuuden lisääntyminen tuo julki sukupuoli-identiteetin moninaisuutta eri vivahde-eroineen. Tämä voi parhaimmillaan mahdollistaa ns. julkisen tiedon lisääntymisen, mikä taas lisää eri vaihtoehtojen "normaaliutta" ja ennen kaikkea luonnollisuutta. Esimerkiksi fyysisen ja henkisen sekä romanttisen ja seksuaalisen kiinnostuksen kohdistuminen myös muuhun kuin vastakkaiseen sukupuoleen lienee tänä päivänä lienee luontevammin käsiteltävissä kuin omassa nuoruudessani. 

Omat lapsuus- ja teinivuoteni ajoittuivat jonnekin rajavyöhykkeelle suvaitsevaisuuden suhteen. Esillä oleva seksuaalivähemmistöt rajoittuivat karkeasti homoihin ja lesboihin. Muut käsitteet eivät olleet erityisen konkreettisia, lähinnä ajatusta mikä tarkoittaa mitäkin. Todella usein erityisesti murrosikäiset sekoittivat seksuaalisen suuntautuneisuuden rakenteellisiin ominaisuuksiin. Myös samankaltaiset nimet rinnastettiin keskenään. Rehellisyyden nimissä ikäluokalleni oli yksi sama onko transvestiitilla ja transsukupuolisuudella eroa. Itselleni suurempi haaste oli sanan "transvestiitti" lausuminen. 

Onko määrittely vaadittavaa?

Tämä kysymys oikeastaan on liitettävissä ajatukseen "oikeanlaisesta" vähemmistöydestä. Itse ajattelen kyllä ja ei. Kohdalle vaadittava ei. Määritteleminen voi auttaa sukupuoli-identiteetin ohella ylipäänsä oman itsensä hahmottamista: Minussa on tuollaisia ja tuollaisia piirteitä. Sen ei kuitenkaan tarvitse johtaa jyrkkiin johtopäätöksiin eikä edes henkilökohtaisten standardien luomiseen. 

Miten tarpeellista määrittely on, se lienee yksilökohtaista. Ehkä osa kaipaa oman itsensä hahmottamiseen määritelmiä. Osa taas kaipaa erilaisten piirteiden hyväksymistä sellaisenaan ilman tarkempaa kategoriointia. 

Vaativatko sosiaaliset tilanteet sukupuoli-identiteetin luokittelua?

Koska en edusta mitään malliesimerkkiä sosiaalisesta persoonasta, näen parhaaksi jättää esimerkiksi suomalaisen kulttuurin ja sosiaalisen kanssakäymisen luonnehtimisen vähemmälle. Voin vain todeta että teologian opinnot harjoitteluineen opettivat sosiaalisissa tilanteissa olemisen ja eräänlaisen "tilannekohtaisen emännän" roolin. Tässä kohden en viitsinyt vaivautua miettimään sukupuolineutraalia käsitettä. Ideana on siis toimia kysyjänä ja kuuntelijana. 

Ennen kaikkea kyse on ihmisten kohtaamisesta. Päästyäni kiinni tuohon osaan, aloin pitää siitä. Huomasin kiinnostuneeni ihmisistä, heidän kuulumisistaan ja ajatuksistaan aivan uudella tavalla. Usein pidän tästä osasta myös työn ulkopuolisissa sosiaalisissa tilanteissa ja kaikessa terveessä itsekkyydessäni kerron itsekin kuulumisian. 

Ehkä olen pudonnut kehityksen kärryiltä, mutta (ainakin omasta mielestäni) naiset ja miehet hakeutuvat omiin joukkoihinsa mikäli jakauma sellaisen mahdollistaa. Jos tämä lajiteltu pakka menettää yhdenkin kortin väärälle puolelle, tilanne näyttäisi aiheuttavan koko joukossa ristiriitaisia tunteia: Mitä tuo yrittää? Iskeä jonkun, esittää, kapinoida? Toisaalta itse kritisoisin myös ajatusta ns. pakollisesta joukon sekoittamisesta. Sosiaalisen kanssakäymisen tulisi kuitenkin olla luontevaa ja tapahtua itsekseen. 

Mitä itse olen havainnut, vähemmistöjen edustajien hyväksymistä joukkoon näyttäisi jarruttavan edelleenkin stereotypia jonka mukaan vähemmistön edustaja automaattisesti yrittäisi iskeä samaa sukupuolta olevia. -Siis jos vähemmistön edustaja mieltyy saman sukupuolen edustajiin. Kansankielellä hän on homo tai lesbo. Näin bi-ihmisen näkökulmasta olen yrittänyt oikaista käsitystä kysymällä "isketkö itse kenet tahansa vastakkaisen sukupuolen edustajan?" Jos esimerkiksi illanviettoon osallistuu yksi vähemmistön edustaja, yksikään saman sukupuolen edustajista ei välttämätt ole hänen tyyppiään. 

Pohdintaa

Ajoittain minua häiritsee määrittelyn lisääntynyt määrä. Toisaalta myönnän itsekin sortuvani määrittelyyn. Omalla kohdallani biseksuaalisuus on ainoa asia mistä suostun/haluan kertoa julkisesti. Toisaalta tietyssä seurassa pysyn kaapissa ja pidän ovet lukittuina. Syy on yksinkertainen: Olen 100%:sen kyllästynyt pornofantasioiden sävyttämiin kysymyksiin mitä kaikkea olisin valmis tekemään. Aivan turha oikaista mistä on mainitussa suuntautuneisuudessa on kyse. 

Itse koen sosiaaliset tilanteet ajoittain haasteleelliksi siksi, että pienestä pitäen olen luontevammin ollut poikien ja myöhemmin miesten seurassa. Yläasteella erityisesti seksuaalisen ahdistelun muodossa ilmennyt kiusaaminen sai tosin vierastamaan vastakkaista sukupuolta joksikin aikaan. Näin aikuisiällä mahdollisuus "leikkiä poikien kanssa" (ei seksuaalisessa mielessä) riippuu seurasta ja asenteista. Joskus minut otetaan mukaan tasavertaisena yksilönä, joskus taas leimataan naiseksi. Onhan tämä biologinen fakta, mutta en haluaisi tulla leimatuksi. 

Saman sukupuolen edustajien kanssa oleminen, sosiaalinen kanssakäyminen yms. ei ole myöskään mikään ongelma. Jostain syystä joskus minulla on vaikeuksia hahmottaa sosiaalisten tilanteiden sisältämät kuviot, mutta lukuisia poikkeuksiakin on. Minulla on myös siis naispuolisia tuttavia/läheisiä, joiden kanssa kommunikointi ja ihan oleminen käy luontevasti. 

Luulen että Suomessa sukupuoli-identiteetin moninaisuus ja aiheeseen liittyvä kulttuuri asenteineen elää jonkinlaista kehitysvaihetta. Moni asia on vapautunut, ja joillain osa-alueilla eletään eräänlaista "murrosikää" vapautta maistellen ja rajoja koputellen. Koska mukaan on tullut paljon uutta lyhyessä ajassa, aihepiiri suuremman yleisön keskuudessa lienee kärsinyt pienimuotoisen inflaation. Toisaalta suvaitsevaisuuteen vaikuttaa myös monikulttuurisuus erilaisena arvomaailmoineen. -Ja se, kuinka suuri osa pitää asiaa oleellisena. Esimerkiksi sukupuolineutraalius on tällainen kysymys. Oma kantani asiaan on, että lapsen/nuoren/aikuisen tulaa saada mennä omilla ehdoillaan. 

Pidemmän päälle kallistun vähemmän määrittelyn puolelle. Olkaamme mitä olemme. Jos määrittely tukee oman minäkäsityksen rakentumista, se sallittakoon. Muussa tapauksessa olisin valmis ainakin tönimään raja-aitoja hieman huterempaan pitoon. Kyllä ne sitten ajan kanssa kaatuvat itsestäänkin. 


1 kommentti: