Miten liikun kun ei meinaa olla aikaa liikkua?

Joskus työajat menevät sellaisiksi, että liikkumiselle on varsin vähän aikaa. Periaatteessa voisin nipistää lisäaikaa illasta, mutta epilepsian vuoksi priorisoin nukkumiseen panostamisen. Työni on tosiaan osittain työajatonta. Lisää aiheesta löytyy täältä. Miten liikkuminen onnistuu jos työpäivän pituus alkaa jättää aikaa korkeintaan nukkumiseen?

Jos kotona vietettyä hereilläoloaikaa on korkeintaan vajaa pari tuntia..

Suurimmaksi osaksi työni on aktiivista, eli istumaan ei paljoa ehdi. Tällöin arkiaktiivisuus on kohtuullisella tasolla. Kotiinpaluu riittävän pitkinä päivinä venähtää myös sen verran, ettei kotona tule istuttua iltapalan syömistä laskematta. Usein tällaisiin pitkiin päiviin liittyy myös 2-3 tunnin verran pakollista istumista. En kuitenkaan pidä tätä ongelmana, sillä suhteessa aktiiviseen tekemiseen istumisen osuus jää pieneksi. Toki aktiivisen osion aikana tulee istahdettua välillä, mutta pitkäaikaista istumista ei ole.

Jos kotiinpaluu menee esimerkiksi klo: 18-19 jälkeiselle ajalle, ns. iltatoimet pitäisi aloittaa klo: 20:een mennessä jotta nukkumaanmeno tapahtuisi ajoissa. Tällaisina päivinä panostan keskivartalotreeniin, mikä käytännössä tarkoittaa selkä -ja vatsalihasten treenaamista sekä joogasta tuttua aurinkotervehdystä. Jälkimmäiseen liitä reisi -ja pakaralihasten venyttelyä. Olen jo useamman vuoden ajan tykästynyt aurinkotervehdykseen, sillä liikkeet avaavat ja vahvistavat lihaksia mukavasti. Lisäksi erilaisilla variaatioilla lihakset saavat hieman vaihtelevaa ärsykettä.

Miksi juuri keskivartalon lihakset? Vaikka työni on aktiivista, siihen liittyy myös istumista. Keskivartalon lihasten harjoittamisen kautta pyrin ennaltaehkäisemään erityisesti selkäkipuja ja toisaalta mahdollistamaan edes kohtuullisen ryhdin. Kyse ei siis ole kehittävästä harjoittelusta, vaan ongelmia ennaltaehkäisevästä. Joskus kivut ja säryt tulevat tästä huolimatta. Niin no, sitten tulevat ja onneksi myös menevät jossain vaiheessa.

Hyötyliikunta: pienikin määrä merkitsee

Kuten totesi, työhön liittyvät fyysinen aktiivisuus on suuri etu. Pidempinä päivinä panostan myös hyötyliikuntaan. ”Onneksi” kaupalta kotiin on reippaalla vauhdilla noin kymmenen minuutin kävelymatka ja kämppä sijaitsee seitsemännessä kerroksessa. Töppöstä toisen eteen siis.

Hyötyliikunnan suhteen myönnän olevani ehdoton: Vastustan ehdottomasti hyötyliikunnan väheksymistä. Pienelläkin määrällä yksittäisinä hetkinä on suuri vaikutus. -Erityisesti jos näitä pieniä hetkiä tulee tasaisesti aamusta iltaan. Jälleen pääsemme siis surullisen kuuluisaan arkiaktiivisuuteen.

 Yritetään yritetään..

Rentous: Viikot ovat erilaisia

Työssäni viikot ovat todella erilaisia, eli esimerkiksi kirjaimellisesti aamusta iltaan kestäviä päiviä ei todellakaan ole joka viikko. Miksi siis murehtia liikaa tuleeko liikuttua riittävästi? Vaikka pidän luistelusta ja kovasti ja laji on minulle todellakin ”henkireikä” (hirveä sana!), yhden jäävuoron tai peräti jäävuoroton viikko ei ole minulle maailmanloppu.

Sen verran olen itsekäs ihminen, että jos sama meno jatkuisi esimerkiksi kolme viikkoa, jokin käyrä saattaisi alkaa nousemaan. Siinä parin viikon jälkeen alan kyllä kaipailla jotain muutakin lyhyttä kotijumppaa ja arkiliikuntaa. Tai toki sen kestää jos on pakko, sillä pakon edessä sitä sietää harvinaisen paljon ja pitkään. Pidemmän päälle kyse on yksinkertaisesta asiasta jossa tuskin olen ainoa: Joskus on mukavampi tehdä muutakin kuin kahta asiaa: töitä ja yrittää nukkua.

Toisaalta pelkkä liikuntakin kyllästyttää pidemmän päälle tai mikä tahansa muukin: liika on liikaa, etenkin liian pitkäaikaisesti. Jos joku innostuu muistuttamaan muistakin velvollisuuksista jotka menevät harrastusten edelle, kyllä, olen samaa mieltä. Minua ärsyttää myös jos kotitöitä jää rästiin. Kevyemmillä viikoilla niihin tuleekin panostettua. Niin tylsältä kuin kuulostaa, lisääntyneellä vapaa-ajalla en osaa heittäytyä pitkäkseni (poikkeuksena sairastuminen, tästä noro opetti paljon), vaan hyökkään tekemättömien kotitöiden kimppuun. Kyse ei ole suorittamisesta. Kuulun näet niihin kieroon kasvaneisiin jotka pitävät kotitöistä.

Yhteenvetoa:

Itseään ei luonnollisesti saisi kehua, mutta mielestäni olen sopeutunut uusiin aikatauluihin paremmin kuin oletin. Toki sopeutumisprojekti on vielä kesken, mutta suhteessa kuluneeseen aikaan olen ollut erityisen tyytyväinen asenteeseeni. Jo työpäivän sisälläkin voi tulla radikaaleja muutoksia paikoissa ja kellonajoissa. Myönnän kokeneeni tämän aluksi stressaavaksi, mutta nyt koen tottuneeni tähänkin.

Täysinä päivinä tuo lyhyt keskivartalotreeni venyttelyineen ja joogayrityksineen ovat tosiaan keino panostaa fyysiseen (ja henkiseen) hyvinvointiin. Jos joskus ehdin/saan aikaiseksi, olisi mukava käydä joskus taas joogatunnilla oppiakseni lajista hieman lisää. -Siis liikkeitä, tekniikkaa ja liikesarjoja. Sen syvällisempään motivaationi/kiinnostukseni ei riitä. Hei, ainakin olin rehellinen.

Ns. tavallisen keskivartalotreenin sekä aurinkotervehdysten ohella olen ottanut mukaan käsilläseisonta -harjoituksia. En voi kehua osaavani tuota puuhaa vieläkään ilman tukea, mutta seinää vasten tehtynä ja tasapainoyrityksinä harjoittelu on jopa hauskaa. Salilla olen kokeillut myös joogatiilien käyttöä apuvälineenä. Näistä harjoitteista tulee lisää tekstiä myöhemmin.

Hyötyliikunnan suhteen yritän skarpata hieman lisää kävelemällä pari bussipysäkin väliä tai enemmänkin. Motivaatioon tässä kohden vaikuttaa sää. Jos sää on vähänkin samaa luokkaa kuin tänä viikonloppuna, bussi lähimmältä pysäkiltä houkuttelee yllätttävän paljon. Vai onko se vain pukeutumiskysymys? Kenties, kirjoitan laajemman vastauksen keksittyäni kattavan ja uskottavan selityksen. Ilmeisesti rehellisyyden kanssa on rajansa..

Tällaista tällä kertaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!