Vinkkejä (tavoitteellisille) aikuisharrastajille: systemaattinen ja säännöllinen harjoittelu

Kirjoitin aiemmin harjoittelun roolista sekä käsityksestäni yleisestä suhtautumisesta harjoitteluun osaamisen taustatekijänä. Tekstissäni kerroin myös oppineeni harjoittelemaan vasta lähempänä aikuisikää. Olen tuon taidon myötä saanut useasti huomata, että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. Tietenkään ”jälki” ei ole yhtä puhdas kuin lapsena aloittaneella, eikä esimerkiksi ammattilaisuudesta kannata haaveillakaan.

Onneksi harrastaa voi omaksi ilokseen, mutta halutessaan myös tavoitteellisesti. Joitakin vuosia sitten oivalsin aikuisharrastamisen laajan liikkumavaran: mahdollisuudet kehittymiseen ja uuden oppimiseen eivät ole minkään tahon tai ilmiön tarkkaan rajaamia. Toki arki, vastuu ja esimerkiksi henkilökohtainen fysiikka tulevat usein vastaan. Toisaalta edistymisen nopeutta ei tarvitse stressata, sillä esimerkiksi ikätasolle vaadittavia kokeita suoritetaan korkeintaan vapaaehtoisesti. Tulevan tekstin ohjeet eivät ole tieteellisesti todistettu juuri oikeiksi, ja ”testijoukko” kattaa yhden henkilön.

Lähtötason kohtaaminen

Jos esimerkkinä käytetään soittamista, kokeile aluksi kuinka pitkään jaksat soittaa ilman ”nyt voisi lopettaa” -tunnetta, jota myös kyllästymiseksi tai turhautumiseksi kutsutaan. Älä pelästy kellon näyttämää aikaa. Se voi olla seitsemän, tai jopa vain kaksi minuuttia. Nyt ei kannata miettiä 3-9 tuntia harjoittelevia, joille harjoittelu on osa työnkuvaa. Jos lähtötasosi on 2-3 minuuttia, hyväksy se. Rutiinin rakentamisessa olennaista ei (mielestäni) etenkään alkuvaiheessa ole aika, vaan toistuvuus.

Joka päivä jos mahdollista

Lähtötaso, eli aika jonka jaksaa harjoitella kuvaa osaksi myös keskittymiskykyä. Mikäli jonkin asian harjoittelu päivittäin ei ole tuttua puuhaa, totuuden kohtaaminen ei aina ole mukavaa. Mutta edes sitä 2-3 minuuttia ei tule hävetä. Se on lähtötaso, josta suunta on vain ylöspäin. Kun lähtötaso on selvillä, seuraava haaste on toistaa sama tulevina päivinä. Oikeastaan 2-3 minuuttia on lähtötasona ihanteellinen, sillä sen toistaminen päivittäin on helpompaa. Päivittäisyys taas mahdollistaa tuntuman säilymisen.

 Näitäkin päiviä voi tulla ;D

Helppo juttu? -Ei välttämättä. T: nim. Pausseja tulee surullisen säännöllisesti. Kannattaa katsoa harjoittelulle jokin ns. vakioaika jos vain mahdollista, tai päättää esimerkiksi harjoitteluhetken ajankohta etukäteen. Kyse on siis edelleenkin yksittäisistä minuuteista.

Jos ihan realistisesti ajatellaan, päivittäinen harjoittelu ei aina ole mahdollista. Hyvä esimerkki on matkustaminen viikonlopuksi. Jos soittimen tai muun välineistö ottaminen mukaan ei onnistu eikä paikan päällä sellaista ole, milläs harjoittelet? Omakohtaisten kokemusten perusteella totean, etteivät viikonloppureissut tai vaikka parin päivän ankara flunssa deletoi tuloksia. Ehkä aluksi tauon jälkeen voi olla pientä haparointia, mutta ohitsemenevää. -Kunhan harjoittelu on säännöllistä silloin kun voi harjoitella. Muistuttaisin edelleen, että kyse ei ole pitkistä ajoista.

Pientä suunnitelmallisuutta ja mielekkäitä tavoitteita

Tähän vaikuttaa paljolti liittyykö harjoitteluun myös mahdollisuus opetukseen. Mikäli asiassa X saa opetusta, suunnitelmallisuudesta sekä mahdollisista tavoitteista voi keskustella opettajan/valmentajan/ohjaajan/minkä lie kanssa. Itse tykkään mahdollisuuksien mukaan etsiä nuotteja ja kuunnella musiikkia. Tässä kohden olen kiitollinen Youtubesta. Tosin sen mukamas laaja valikoima on myös osoittautunut ajoittain pettymykseksi. Kaikkea ei tosiaan löydy.

Nuotteja etsiessä ja löytäessä on kuitekinkin hyvä tuntea oma taitotaso ja suhteuttaa se löydettyy kappaleeseen. Erityisesti aloitteleville soittajille pieni vinkki: monista, erityisesti tunnetuista kappaleista löytyy ns. helpotettu sovitus, mikä toimii yhtä hyvin kuin alkuperäinen versio. Ja taitojen karttuessa voi kenties jonain päivänä siirtyä myös ”varsinaiseen” versioon. Toki on hyvä muistaa, että oikeasti vaikeat kappaleet ovat oikeasti vaikeita. Itse en usko että minulla on koskaan asiaa esimerkiksi Beethovenin Kuutamosonaatin presto -osaan. Huh.. No, palaan asiaan kymmenen vuoden kuluttua.

Upea kappale! Taidan kuitenkin pysyä kuuntelijana..

Toistomäärä vai aika?

Miten mieluummin harjoittelet: katsotko kelloa vai lasketko toistoja? Kumpikaan ei mielestäni ole huono vaihtoehto. Olen kokeillut soittoharrastuksessa molempia. Molemmissa tavoissa on hyvät ja huonot puolensa. Aikaan keskittyminen mahdollistaa harjoittelun sovittamisen aikatauluun, ja päätetty harjoitteluaika on niin ikään ”pyhitetty” harjoittelulle. Huonona puolena voi olla jatkuva kelloon vilkuileminen, jolloin harjoittelu voi jäädä vähemmälle. Tässä kohtaa esimerkiksi puhelimeen laitettu ”herätys” voi auttaa.

Asian toistamisen määrä puolestaan antaa selkeän kuvan harjoitteluhetken sisällöstä: ”Toistan tämän X kertaa.” Tämä juuri nyt itselläni käytössä osaksi vaihtelun vuoksi, osaksi ihan testaamisen kannalta. Riippuen ”sovitusta” toistomäärästä tämä tapa kehittää mielestäni pitkäjänteisyyttä ja toisaalta myös keskittymiskykyä. Käytän tätä erityisesti pianonsoitossa. Viikko takaperin otin tavoitteeksi soittaa kappaleesta valittu määrä kymmenen kertaa. Totta puhuen vasta toistojen aikana kirosin tätä mukamas nokkelaa ideaa: Jos neljännen kerran kohdalla mietin mitä meninkään päättämään..

Toisaalta tämä tyyli on ollut älypuhelimen rappeuttamille aivoilleni hyvää harjoitusta. Viulun kanssa olen hieman ”lepsumpi”, sillä en osaa pitää rannettani ja asentoa ylipäänsä niin pitkään riittävän rentona. Jos hieman annan vinkkejä, en suosittele heti asettamaan tavoitteeksi kymmentä toistoa, sillä rutiininomainen harjoittelu voi kadota jäljettömiin parissa päivässä. Kannattaa siis aloitta ihan 2-3 toistosta. Toki innostuneella fiiliksellä ja erityisesti onnistumisen tunteen seurauksena toistoja tulee itsesään enemmän. Mutta heittääkseni ikävää realismia, joka päivä ei välttämättä ole näin..

Riippuen toistomääristä, haasteeksi voi nousta käänteisesti aika. Koska meillä aikuisihmisillä on jokunen velvollisuus päivän aikana, kannattaa aluksi hieman tarkastella kuinka paljon aikaa tuo muutama toisto vie, sillä toistoja lisätessä aika todellakin tahtoo juosta itseä nopeammin.

Myös tylsää tekniikkaa

Tekniikka -harjoituksista pitäminen taitaa jakaa kansaa kuin homejuusto. Itsekin olen joutunut puoliväkisin löytämään asteikkoharjoituksista jotain hauskaa. Hauskaan en ole yltänyt, mutta muita hyötyjä kyllä. Koska rakenne on looginen, otan asteikkojen harjoittelun erityisesti viululla ”meditatiivisena” harjoitteluna.

Tuota noin.. pianon kanssa vasta palasin asteikkojen harjoittelemiseen, ja säilyttääkseni motivaation pidän tavoitteet vielä matalalla: 2 kpl helppoja duuriasteikkoja kahdesti molemmilla käsillä. Molliasteikot saavat odottaa molemmilla instrumenteilla vielä hetkoisen, ehkä pidemmänkin. Juu juu, pitäisi kyllä niitäkin! Huh, onneksi tutkinnot ovat tässä iässä vapaaehtoisia projekteja.. No, ns. perustekniikkaa on hyvä harjoitella edes pienissä määrin, sillä se tukee muuta soittotaitoa. Sama pätee urheilulajeihin, kuvataiteisiin ja ties mihin.

Mistä ihmeestä aikaa jos haluaa harjoitella enemmän?

Tämä riippuu paljolti mm. elämäntilanteesta, työstä, arjen rakenteesta, siitä mitä harjoittelee ja tuhansista muista tekijöistä. Osassa liikuntalajeista haasteena on juuri se tietty harjoitteluympäristö, johon ei pääse milloin vain. Kuntosalille, (ilmeisesti??) uimahalliin ja ulkosalle pääsee niin aikaisin että treenin voi tehdä ennen töihin tai muuhun vastaavaan siirtymistä. -Siis jos saa aikaiseksi.

Oma kipurajani aamuheräämisissä taitaa olla 5:30. Ennen sitä alkaa tehdä todella tiukkaa, sillä olen todella huono menemään nukkumaan ennen yhdeksää. Jäähalleihin pääsee vain juuri sen yhden tunnin ajaksi määrättyyn kellonaikaan, sama taitaa päteä monia vastaavanlaisia harjoitteluympäristöjä. Soiton harjoittelu riippuu instrumentista. Digitaalipianoa voi soittaa kellonajasta riippumatta. Säännöllisestä viulunsoitosta ennen klo: 7:ää voi puolestaan tulla jossain vaiheessa sanomista. Sama pätee kaiketi vaskipuhaltimiin.

Soittaessa harjoitteluaikaa voi kiireisempinä aikoina sirotella pienissä erissä pitkin päivää. Itse pidän ihanteellisena vähintään esim. 10-15 minuutin harjoittelutuokiota. Toisaalta esimerkiksi vajaa viisi minuuttia päivänä aikana muutamaan otteeseen on parempi, kuin useiden päivien tauko. Kuten aiemmassa tekstissä totesin, aikaa joutuu joskus ottamaan jostain muusta, jos siis todella tahtoo edistyä. Aina ajan löytäminen ei ole helppoa. Itselläni oli siinä mielessä hyvä tuuri: Soittoaikaa löytyi ihan mukavasti some -ja älypeliaikaa vähentämällä.. Tämän myöntäminen on edelleenkin vaikeaa! Myönnän että ajoittain luisteluajan kanssa on vaikeaa vuorojen ajankohdan vuoksi. Toistaiseksi työkeikat ovat mahdollistaneet harjoittelun.

Jääaika on itselleni henkilökohtaiseksi varaamaani aikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kotosalla hoidan osuuteni kotitöistä, työasiat (ts. hakemukset ja vapaaehtoisjuttuihin valmistautumisen) yms. Soittamiselle on suunnilleen tunti aikaa. Tällöin esimerkiksi televion katsomiselle aikaa on päivässä uutisten verran. En pidä tätä sankaritekona ja kieltämättä kaipaisin lisää ”rentoa” aikaa. Olen kuitenkin valintani tehnyt, jolloin kitiseminen on turhaa.

Aikaiset aamut ja someaika ovat aika käteviä hyödyntää. Helppoa se ei aina ole, mutta suosittelen kokeilemaan joskus. Itsestäänselvyys tai ei, someajasta luopuminen vapauttaa hämmentävän paljon aikaa muuhun. Mieleni tekisi mennä nurkkaan häpeämään.

(mukamas) Pieni pohdintaosio

Alussa kannattaa siis edetä pienissä erissä turhia kiirehtimättä. Rutiinien omaksuminen ei ainakaan omasta mielestäni ole helppoa, siksi itsekin pidän tavoitteet todella matalalla niin pitkään kun tarpeeliselta tuntuu. Toisaalta on hyvä muistaa, että esimerkiksi 4-5 -vuotiaana harrastuksen X aloittanut lapsi ei ponnahda välittömästi parin tunnin päivittäiseen harjoitteluun, vaan siihen menee useita vuosia. Siksi kehotan jokaista aikuista olemaan itselleen armollinen.

Koska elämäntilanteet ovat erilaisia, en halua antaa yksiselitteisiä ohjeita. Vaikka painotin someajasta vähentämistä, on varmasti myös ihmisiä jotka eivät pahemmin seikkaile Internetin ihmeellisessä maailmassa mutta ovat silti kiireisiä. Jos jotkut asiat yksinkertaisesti vetävät puoleensa niin paljon että uuden taidon opetteluun käytettävä aika tuntuu toissojaiselta, ei kenenkään ole pakko panostaa asiaan jonka suhteen motivaatio on matala. Tosin esim. omasta terveydestä kannattaa huolehtia vaikkei se aina hauskaa olekaan.

Päivittäisyys on asia, johon mielestäni kannattaa pyrkiä. Mutta on selkeä tosiasia, että joskus sellainen ei vain ole mahdollista. Matkat, sairastaminen yms. väkisinkin katkaisevat harjoittelun säännöllisyyden. Tämä ei ole katastrofi, vaan osa ihan realistista elämää. Mutta tottuminen päivittäiseen harjoitteluun helpottaa palaamista harjoittelurutiiniin. Vaikka parina ensimmäisenä päivänä tekeminen voi tuntua kankealta, totuttu rutiini löytyy pian. Vaikka tekstini sävy voi olla turhankin kunnianhimoinen ja asenne ”ota tämä tosissasi” -tyyliä, kyseessä on harrastus.

Toisaalta kuten aiemmassa tekstissäni toin esille, kehittyminen vaatii ahkeraa työskentelyä. Oppimisen ilo ja oman kehityksen huomaaminen kuitenkin ovat asioita, jotka ainakin omakohtaisten kokemusten perusteella motivoivat tuoden mukaan ilmiön nimeltä työn ilo. Kannustan jokaista tavoittelemaan näitä tunteita. Tsemppiä harjoitteluun jokaiselle aikuisharrastajalle! Se siitä pienestä pohdintaosioista..