perjantai 8. heinäkuuta 2016

Lihaskunto -ja kestävyysharjoitteet: eivät sittenkään niin hirveitä?

Ja taas treeniaiheista pohdintaa. Kestävyysharjoittelu on tosiaan ollut minulle ainakin hieman epämukavampi osa harjoittelua. Jotenkin se harjoittelu menee siinä määrin mukavuusalueen ulkopuolelle, että myös valikoiva motivaationi tahtoo laskea. Sama pätee myös voimaharjoitteluun siinä vaiheessa, kun ääriraja alkaa olla lähellä. Valitettavasti sellaisen saavuttaminen lienee kuitenkin välttämätöntä kehittymisen kannalta. Toki sellainen "järkevä" raja tulee olla, mutta kehittyminen on siinä mielessä harmillinen tavoite, sillä sellaisen tapahtuminen vaatii sitä, että harjoittelu tosiaan "tuntuu". Tekniikkapuoli tuntuu tavallaan kevyemmältä, mutta se puolestaan vaatii keskittymistä. Toisaalta ilman voima -ja kestävyysharjoittelua tekniikan harjoittelun suorittaminen riittävän tehokkaasti taitojen hioimisen ja uuden oppimisen kannalta ei onnistu, ainakaan helposti.

Olen tosiaan pyrkinyt siihen, että hölkkäisin vähintään kerran viikossa hieman pidemmän matkan, mikä kohdallani tarkoittaa muutamaan kilometriä. Vauhti on kylläkin leppoisa, mutta maasto mukavan vaihtelevaa. Juoksuradalla lyhyempiä matkoja juostessa yritän panostaa enemmän vauhtiin, jottei harjoite jäisi verryttelyn tasolle. Mitään ennätyksiä en pyri tekemään, vaan tekemään harjoituksen niin, että vaikutusta olisi. Näin itsenäisesti harjoitellessa ilman suunniteltua ohjelmaa treeni tahtoo jäädä tasoltaan alisuoritukseksi, mutta toisaalta jos harjoittelu ei mainitusti tunnu missään, teen varovaisia lisäyksiä. Myös määrät vaihtelevat jottei yksitoikkoisuus astuisi kuvioihin. Pidemmän matkan juoksun ohella pyrin tekemään vähintään kerran viikossa mäkispurtteja. Tosin moniin näistä harjoitteista liittyy ainoana rajoittavana tekijänä sää, sillä ne tapahtuvat ulkosalla. Talvella siirrän nämä harjoitteet osaksi jäälle ja katson mitä saan aikaiseksi. Tässä kesän aikana kunto on jossain määrin kohonnut, eikä hölkkääminen ole yhtä tuskaista kuin alussa. Myös matka on pidentynyt reilu kilometrillä.

Eilen onnistuin jopa löytämään kestävyysharjoitteista jotain positiivista. Päivällä kun tuli sateeton hetki, poikkesin rullaluistelua harjoittelemassa ja harmittelin mielessäni lajin vaikeutta. Vaikka pidän haasteista, myönnän pitäväni myös helppoudesta. Esimerkiksi axelissa ja kaksoissalchowissa kroppa ei vain millään tahdo suostua käyttäytymään niin, että hypyt onnistuisivat. Samoin pirueteissa olin vaihteeksi menettää hermoni. Iltasella juoksulenkki tuntui sen sijaan harvinaisen mukavalta vaihtelulta. Syy on yksinkertainen: se on teknisesti helppoa ja todellista "aivot narikkaan" -puuhaa! Myös alussa mainitut epämukavat harjoitteet saivat pilkahduksen positiivisuutta. Taitoluistelu ja taitorullaluistelu vaativat keskittymistä, mikä jossain vaiheessa alkaa harittaa. Keskittymistä vaativien lajien rinnalle lihaskunto -ja kestävyysharjoitteet sopivat siis hienosti kompensoivana tekijänä.

Tänään rullailu jäi väliin epävakaisen kelin vuoksi. En tarkalleen ottaen tiedä onko sade suoranainen este, mutta keskittyminen tahtoo kärsiä. Siispä sateen hetkeksi tauottua siirryin vaihteeksi urheilukentälle. Tällä kertaa pitkän matkan juoksu sai jäädä ja vaihtua tekniikkaharjoitteluun, spurtteihin ja porrasharjoitteisiin. Mäkispurtit olivat kaikessa epämukavuudessaan tehokkaita, ja tällä kertaa toistoja tuli tehtyä seitsemän kappaletta. Kierroshypyissä on jotain ongelmaa, sillä kroppa ei tahdo pysyä suorassa. Ongelma on harjoittelun myötä onneksi helpottanut. Lisäksi olen lisännyt selkälihasten harjoittamisen määrää. Rappusissa tuli juostua oikein olan takaa, ja mahdollisesti huomenna jaloissa voi tuntua. Vaikka lihasjumi on merkki tehokkaasta liikkumisesta, tuskin maltan odottaa millainen kävelytyyli huomenna odottaa. Tosiaalta voi olla niinkin, että jumitusta ei tule.

Ehkä nämä epämukavammat harjoitteet käyvät siis eräänlaisesta meditaatiosta, joskin vauhdikkaammasta sellaisesta. En silti voisi sanoa aloittamista helpoksi. Itse asiassa se taitaa olla hankalin osa sitten alkukankeuden jälkeen. Kun vauhtiin pääsee, olo paranee ja harjoitteet käyvät jopa mukaviksi (tai miten sen nyt määrittelisi..). Paras olotila tulee kuitenkin jälkeen henkisesti ja fyysisesti. Kroppa on mukavan raukea ja pieni ylpeys ahkerasta harjoittelusta lienee myös sallittua. Toki alkukankeuden ja aloittamisen vaikeuden aikana jälkivaikutuksilla on vaikeaa motivoitua, mutta alkuun vain niin energiaa säästyy itse tekemiseen! Olenko itse noin toimielias asenteeltani? No en. Mutta jokunen sellainenkin kerta mahtuu joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti