Jos jotain olen oppinut muutaman kuluneen vuoden aikana, niin sen, että väsymyksen ajankohdalla ei aina ole selkeää logiikkaa. Tällä hetkellä minulla on lähiopiskelua vain kahdesti viikossa, eikä luettavaakaan ole kuin parin kirjan verran. Siitä huolimatta voimat tuntuvat olevan aivan lopussa. Toisaalta opiskelun ohella en malta erityisemmin pysyä paikoillani. Eilen tuli jääharjoitusta ja oheisia ennen hoidettua kirjasto -ja kauppareissu sekä muutamia käytännön asioita. Tänään oli periaatteessa vapaapäivä, mutta käytännössä menin noin puoleksi tunniksi aamulla jäälle (kiitos hitauteni aamulla, en ehtinut vuoron alkamisaikaan). Kotona odottivat vuoro pesutupaan sekä viikottainen sämpylöiden leipominen. Jälkimmäinen on siis vapaaehtoista,sillä kaikessa narsistisuudessani satun pitämään leipomistani sämpylöistä. Kun uuni kerran kerran lämmitettiin, leivon samalla kertaa "vapaalla kädellä" tehdyn suklaakakun lauantaiksi. Koska ohjetta ei ollut juuri käden ulottuvilla, otin riskin leipoa ns. näppituntumalla. No, lauantaina selviää miten leipomus onnistui. Kun riittävän pitkään on neljän seinän sisällä erityisesti uunia tarvittavien tehtävien parissa, raitis ilma on tervetullutta. Siispä lenkille! Kas kummaa, nyt kieltämättä väsyttää. Joskus nuorempana viihdyin enemmän esimerkiksi tv:n ääressä, mutta ohjelmatarjonnan vuoksi ei kyseinen puuha enää innosta. No, ennen kuin joku luulee minua aikaansaavaksi persoonaksi, myönnän olevani oikea sählääjä juuri sellaisten tehtävien kanssa, mitkä pitäisi hoitaa. "On aina jotain muuta tekemistä.."
Vaikka geelisuoja on mahdollistanut harjoittelun, on ollut kiusallista huomata, että fyysinen kuntoni on tainnut päästä laskemaan. Mikäpä ihme tuo on, sillä liikunta on rajoittunut lihaskunnon harjoittamiseen sekä pelkken elementtien harjoitteluun jäällä. Lenkkeily ja vaikkapa pyöräily ovat jääneet vähemmälle, jälkimmäinen kokonaan pois säiden kylmennyttyä. Lenkkeilyssä jalkavaiva on ollut pienoinen hidasta, mutta viime aikoina kenties myös tekosyy. Tavallinen reipas lenkki edes nilkkapainojen kanssa ei nimittäin ole aiheuttanut ongelmia. Kunnon huononemisen huomaan viimeistään harjoitteissa, joihin liittyy viholliseni nimeltä hyppynaru. Kiusallista mutta kyllä, nyt taitaa olla korkea aikaa yrittää kohottaa kuntoa. Hölkkäämistä tai juoksemista varon vielä pari viikkoa, mutta ehkä reipas lenkki nilkkapainojen ja kävelysauvojen kanssa voisi auttaa edes vähän. Kiitos taipumukseni palelemiseen ja valkosormisuuteen, esimerkiksi uimiseen on todella vaikea löytää motivaatiota. Entä jos etsin käsiini 80-luvun Anna Aerobic -c-kasetti? Ainakin siitä saisi revittyä huumoria? Tosin ne jumppa-asut tuntuvat vieläkin hivenen irstailta..
Eilen kauempana asuva ystäväni yllätti minut iloisesti kysymällä kahville perjantaina. Kieltämättä jännä ajoitus, sillä olin miettinyt mitä hänelle mahtaa kuulua. Tällä kertaa osoittauduin hitaammaksi osapuoleksi, mikä sinänsä ei ole uutta. Sosiaalinen elämä taitaa olla juuri mitä tarvitsen, sillä "livenä" olen liian pitkään seurustellut (kumppanini ohella) koulujuttujen, fb-uutisten, kirjojen sekä luistimieni kanssa. Vaikka lauantaina aion masokistisesti mennä aamujäälle, loppupäivä tulee menemään näiltä näkyminen oikein mukavissa merkeissä. Tänä vuonna en sivuuta syntymäpäiviäni ottamalla tenttiä samalle päivälle. Kun kerran 30 vuotta tulee täyteen, pienimuotoinen juhlinta mukavassa seurassa olkoon "pakollinen" operaatio. Hassua miten 30-vuotias tuntui joskus niin aikuiselta. Oletin että tähän mennessä minulla on mm. vakituinen työ, oma asunto perhe lapsineen ja lemmikkeineen. No, näin ei käynyt. Eipä tuo haittaa, sillä voin täyden rehellisyyden kera todeta olevani onnellinen. Eiköhän se riitä, ja aika näyttäköön mitä tulevan pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti