Mysteeri ratkesi!

Viikko on mennyt melko rauhallisesti, mikä on ollut toivottavaa vaihtelua. Edellisellä viikolla lauantaihin asti univelkoja kerääntyi erittäin kiitettävästi, ja niiden paikkaamisen merkeissä viime päivät ovatkin menneet. Lähiopetusta oli onneksi vain maanantaina, minkä vuoksi myös junalippuja on säästynyt mukavasti. Aivan toimetta päivät eivät ole menneet. Eilen sain valmiiksi toisen kurssin esseen. Tulevina päivinä tavoitteena on yhden kurssin oppimispäiväkirjan päivittämisen lisäksi lukea joulukuun alussa pidettävään tenttiin. Vaikka omaa kandityötäni käsitellään vasta ensi viikon jälkeen, olen riskeistä huolimatta aloittanut tekstin korjaamisen. Mitään radikaaleja muutoksia en uskalla tehdä ennen kuin teksti pääsee tuomion eteen. Sen sijaan yritän löytää (ja tähän mennessä loistavin tuloksin!) virheitä kirjoituksessa ja sanojen päätteissä. Ja sitten se rasittavin tehtävä: lähdemerkintöjen korjaaminen! Siinä on asia, minkä todellakin haluaisin oppia tekemään ensimmäisellä kerralla kunnolla, sillä tämä jälkikorjaus koettelee kärsivällisyyttäni. Riippuen siitä, miten kandityön korjaus ja tenttiluku edistyvät, olen harkinnut vielä yhteen kurssiin liittyvän esseen kirjoittamista. No, asia kerrallaan. Jostain syystä itsenäinen lukeminen muulloin kuin illalla on vaikeaa. Itse lukemisessa ei teknisesti ole mitään ongelmaa, vain se aloittaminen tahtoo tökkiä.

Jalan parantelu on (toivottavasti) päässyt huimasti eteenpäin. Viimeinkin onnistuin paikantamaan lihaksen ja samalla rasitusvamman potentiaalinen syy selkiytyi. Jalkani eivät ole olleet ihailun arvoinen kohde ruumiissani sitten varhaisen murrosiän. Minulla on lattajalat ja oikeassa jalassa on havaittavissa melko voimakas ylipronaatio. Ja ne luut.. pyrin aina pitämään jalkateräni sensuroituna, sillä niiden saama negatiivinen huomio nolottaa. Onneksi sensuurin toteuttaminen on helppoa. Ongelmat eivät valitettavasti rajoitu ulkonäköön. Kenkien hankkiminen on hankalaa, sillä joudun kiinnittämään huomiota aina lestin riittävän leveydestä pohjan mallit. Kengät eivät kapeuden ohella saa myöskään olla liian leveät tai matalat. Tähän mennessä parhaimmiksi kengiksi olen todennut tennari -tyyppiset terveyskengät (esim. Ecco) sekä juoksemiseen tarkoitetut lenkkarit. Hyvin naisellista, eikä totta? Lattajalka ja ylipronaatio johtavat usein säären ulkosyrjän lihasten heikentymiseen. Kesällä innostuin vähän liikaakin hyppimään rittiä kaksoisritin toivossa. "Muutaman" ylimääräisen hypyn sekä oheisharjoittelun myötä säären ulkosyrjä kipeytyi. Alkusyksystä ja syksyn kuluessa ongelma paheni niin, että jouduin lopettamaan hyppymisen kokonaan. Kun lepuuttaminen sai tulehduksen vähenemään, kovan luistinkengän aiheuttama mäiske ja harjoittelu toi kivun sekä oireet takaisin. Fysioterapeutin kuntousliikkeet auttoivat jonkin aikaa, mutta ongelma palasi aina takaisin. Noin kuukausi sitten oireet helpottivat luistimen pehmustamisen jälkeen. Huomasin, että kipu tuntui säären ulkosyrjällä isovarvasta koukistaessa ja varpaille noustessa. Bingo! Isovarpaan pitkä koukistajalihas, nyt jäit kiinni! Ilmeisesti tulehdus oli ollut sen verran laajalla alueella tätä ennen, että paikantaminen ei onnistunut.

Tehtyjen virheiden lista on laaja. Innostuin tekemään kuntoutukseen liittyviä liikkeitä liikaa ja liian suurella kuormituksella. Jostain syystä olin saanut päähäni, että liikeet parantaisivat myös tulehduksen. No, jos ei kantapään kautta opi, niin ainakin isovarpaan pitkän koukistajalihaksen kautta. Googlettaessani tietoja tästä ongelmasta selvisi, että kyseinen rasitusvamma on yleinen taitoluistelijoiden lisäksi balettitanssijoilla ja juoksijoilla. Muun muassa varpaillenousut kuormittavat lihasta ja altistavia tekijöitä ovat lattajalat sekä ylipronaatio. Kas kummaa. Tietenkin harmittaa se, miten monta kuukautta tämän ymmärtämiseen meni. Kävin lääkärissä kerran, mutta lyhyen ajan vuoksi ongelman paikantaminen ei onnistunut. En todellakaan halua syyttää lääkäriä, sillä urheiluvammojen hoitaminen on eräänlaista "salapoliisityötä", missä ratkaisu harvoin löytyy välittömästi. Lisäksi omilla virheilläni on niin suuri osuus asiaan, että olisi turha syyttää muita. Oikeastaan en jaksa itseänikään syyttää, otan mieluummin opikseni. Lähinnä olen äärimmäisen helpottunut, sillä oireet ovat vähentyneet ja jatkuva arvailu on päättynyt (ainakin toivon niin). Myös aamukipua on tuskin ollenkaan. Tuleville päiville ja viikoille suunnitelmat ovat seuraavanlaiset:

• Varpaillenousut sekä yhdellä jalalla hyppiminen saavat odottaa ensi viikon puoleenväliin asti, VAIKKA kipua ei olisikaan. 
• Viikon alkupuolella vältän varpaillenousua yhdelle jalalle, mutta pienissä määrin nousuja voi tehdä molemmilla jaloilla, jotta painopisteen jakautuminen tasaisesti molemmille jaloille löytyisi. Hyppimistä voi tehdä molemmille jaloille, mutta maksimissaan kymmennellä toistolla. Jalan vahvistaminen alkaa vastusnauhan kanssa. 
• Seuraavalla viikolla vastusnauhan käyttö jatkuu. Mikäli jalka on pysynyt oireettomana edellisen viikon aikana, molempien jalkojen varpaillenousuja voi lisätä sekä liittää laskeutumisen yhdella jalalla (tämä oli fysioterapeutin kuntoutusohje). Toistoja ensimmäisinä päivinä saa olla korkeintaan viisi. 
• Mikäli edellinen viikko sujui oireettomasta, voi myös yhden jalan hyppelyn (esim. hyppynaru) aloittaa varovasti. Tässä vaiheessa myös nilkaa voi alkaa vahvistamaan, mutta aluksi pienellä toistomäärällä. Vastusnauhan hyödyntäminen olkoon osa harjoittelua jatkossakin. Lisäksi riittävä venyttely kuuluu kuntouttamiseen päivittäin.  

Ehkä joku pitää tällaista useamman kuukauden kestänyttä episodia säälittävänä harrastelijaliikkujalla. Innostuminen ja motivaatio tuskin ovat kuitenkaan osa vain kilpaurheilua, sillä tuskin kukaan viitsisi harrastaa liikuntaa omaksi ilokseen. Olen perfektionisti ja pidän uuden oppimisesta. Yritän kuitenkin pitää realismin mukana, minkä suhteen rasitusvamman kanssa sähläily toimi opettavaisena kokemuksena. Ensisijaisesti rasitusvamman syy pitäisi selvittää. Itsekin sitä yritin, mutta onnistumatta. Merkittävästi vaivaa pitkitti kova luistinkenkä, mutta onneksi geeliputki on ollut suuri apu. Myös lepo on tärkeää, mitä myös yritin parhaani mukaan. Jossain vaiheessa myönnän turhautuneeni, jolloin lepo jäi vähemmälle. Jos minun pitäisi antaa jotain ohjeita, ottaisin esille kärsivällisyyden. Eri hoitomuotoja ei kannata yhdistää liian innokkaasti, sillä oireet saattavat pahentua. Rakenteellisiin seikkoihin on hyvä kiinnittää huomiota, sillä ne saattavat olla merkittävä osa vaivan syytä. Omalla kohdallani tämä oli usemman asian yhdistelmä: rakenteelliset ongelmat, rasitus ja luistinkenkä. Toivottavasti tästä hivenen nolosta tarinasta on osalle hyötyä. Päätän selostukseni kuitenkin yhteen, mielestäni tärkeään ohjeeseen: älkää lannistuko, älkääkä etenkään lopettako. Viisi kuukautta voi tuntua pitkältä ajalta, mutta esimerkiksi viidestä vuodesta se on vain pieni osa.