Välineurheilun ihanuus: En ehkä tee näillä mitään mutta haluaisin itselleni..

”Kaikki on nykyään välineurheilua!” Näin totesi eräs tuttava kun keskustelun aiheeksi nousi urheiluun liittyvät kustannukset erityisesti välineiden suhteen. Vaikka yritän leikkiä viimeiseen asti vaatimatonta ja kritisoida välineurheilua, pakko tuo toteamus on tunnustaa todeksi. Ja kieltämättä taitoluistelu kuuluu raskaan sarjan välineurheiluun, ainakin välineistön suhteen. Mutta jos hetkeksi unohdamme välineurheilun paheellisuuden, on pakko myöntää että välineistöstä löytyy kaikenlaista mukavaa. Välineet ja vaatteet.. pakko tunnustaa että ne motivoivat kummasti! Mikä onkaan hauskempaa kun löytää kivoja treenivaatteita, vai vaikkapa uusia ja mielenkiintoisia apuvälineitä? Viis siitä että saattavat jäädä nurkkaan pölyttymään..

Vaikka turhaa materialismia kritisoinkin, olen lähes kuolannut monien vaatteiden ja välineiden perään! Osassa hintataso vain on sitä luokkaa, että opiskelijabudjetilla on parempi hieman toppuutella sisäistä shoppailijaa. Mutta saa kai sitä kaihoten katsella? Ja heti alkuun myönnän, että seuraavista välineistä tai vaatteista yksikään ei ole edes välttämätön. Eli turhamaisuus voittakoon!

Taittopatja voimisteluun

Tämä olisi niiiiiiin kiva erityisesti kesällä pihalla! Tässä voisi hyvin harjoitella kärrynpyöriä, puolivoltteja, käsilläseisontaa, kuperkeikkoja ja ties mitä! Ja väsähdyksen jälkeen vain loikoilla? Tuo taitto-ominaisuus taas helpottaa kuljettamista paikasta toiseen. Hinta vain hieman kirpaisee, etenkin jos kyllästyminen iskee nopeasti.. Mutta aina kannattaa haaveilla!

Treenihousut

Mitään edullisia nämä jäälle tarkoitetut treenihousut eivät ole, mutta niin kivalta näyttävät.. ja tietenkin onnistun terällä tekemään lahkeeseen hirveitä reikiä. Mikä ihme noissa strassikuvioissa on kun vetävät puoleensa??!!! 

Edea Ice Fly -luistinkengät

Näistä ns. uusista malleista tämä kenkä näytti jotenkin niin nätiltä ja freesiltä! Kyllä, strassit herättivät huomioni..

Kevytterät

En keksi perustetta miksi hyötyisin näistä. Kuulemma helpottavat hyppimistä, mutta todellisuudessa ero tavallisiin teriin on pieni. Mutta nimi vain kuulostaa niin hienolta! Tosin tuo ulkonäkö hieman tökkii.. mutta ehkä silmä tottuu näihinkin? Ulkonäköhän on hienon nimen lisäksi tärkein. 

Strassihanskat

Näistähän saisi vaikka juhlahansikkaat! Osaavatkin olla niin nättejä..

Tanssilenkkarit

Siis minulla ei mitään tietoa osaisinko tällaisia liikkua, enkä edes tiedä sopiiko moinen kenkä jalkaani. Korkeintaan mietin, että näillä olisi kiva tehdä mm. akroharjoituksia, hyppyjä tms. Todennäköisesti taittaisin vain nilkkani. Mutta hei, tanssilenkkari kenkänä kuulostaa vain niin hienolta!

Yhtäkään mainituista en todellisuudessa tarvitse, vaikka aivoni yrittävät jatkuvasti listata lukuisia perusteluja vaatteen tai välineen tärkeydelle. Taittopatjan käyttöaktiivuus on varmasti alkuun todella suuri, mutta pysyykö innostus vai laimeneeko ajan myötä? Tässä kohden olen kuin pikkulapsi joka mankuu kaupassa jotain: ”Kyllä mä tätä käyttäisin!!!” Tämä lause kuitenkin unohtuu ennemmin tai myöhemmin.

Välineet urheilussa..

Vaikka väline ei aina paranna itse suoritusta, kummasti se motivoi. Minusta ainakin on oikein kiva mennä treenaamaan uusissa vaatteissa. Nuo Edean luistimet eivät välttämättä edes sovellu jalkaani ja harjoitteluuni, mutta ne ovat niin nätit.. Edean Piano -mallista sen sijaan en pidä. Epäesteettinen sanoisinkos! Ja tietenkin puolen vuoden kuluttua kuolaan noiden yli 600 €:n kenkien perään. Kyllä luitte oikein. Tosin mainittakoon tässä kohtaa, että puolet halvemmalla on mahdollista ihan kelvolliset kengät. Kovemman tason kilpailijoilla nuo arvokkaammat mallit ovat ymmärrettävä vaihtoehto, ja sama ilmiö esiintyy varmasti muissakin lajeissa. Mutta oli kyseessä mikä laji tahansa, väline ei tee suoritusta urheilijan puolesta. RF2 -kenkäni ovat ulkonäöllisesti tylsän yksinkertaiset, mutta toisaalta palvelleet minua erittäin hyvin. Toki olen hieman pettynyt. Selostuksen mukaan kengät on tarkoitettu kaksois –ja kolmoishyppyjen hyppimiseen. Tämä taso on vielä saavuttamatta. Pitännee laittaa reklammaatiota.

Järki mukaan, sillä pääsee pitkälle. Ei liene mitenkään väärin panostaa halutessaan myös materialistiseen puoleen. Vaikka jonkin väline lisäisi motivaatiota vain väliaikaisesti, miksei sitä voisi hankkia? Tietenkin rajansa kaikella. Jos asunto täyttyy vähän käytetyistä urheiluvälineistä –ja vaatteista, on hyvä painaa jarru päälle tai harkita edes kirpputoritoimintaa. Mutta joskus uudet välineet ja nätit vaatteet piristävät kummasti, ja saavat siirtymään salille, lenkille tai milloin mihinkin. Eli materialismi pääsköön myös välillä esille! ;D

Lisähaastetta treeniin: Liikkeiden yhdistäminen

Treeni salin puolella on sujunut mukavasti, mutta viime aikoina kroppa ja mieli ovat kaivanneet pientä vaihtelua. Koska ”perusharjoittelu” laitteiden parissa on vielä harjoittelutasolla, olen suosiolla pysynyt ns. varmoissa, eli perinteisissä tekniikoissa. Toki muuntelen sarjojen rakennetta 1-2 kertaa kuukaudessa, mutta muuten jätän toistaiseksi väliin monimutkaisemmat ”hienoudet”. Sen sijaan olen kaivannut hieman haasteita kropan ja aivojen yhteistoimintaa varten. Tässä kohden kisaohjelma inspiroikin välittömästi: liikkeiden yhdistäminen toisiinsa. Tähän puuhaan voi ottaa mukavasti niin kehonpainoharjoituksia, akrobatiaa kuin vaikkapa luisteluhyppyjä.

Mittarimato + taputuspunnerrus

Ihan ensimmäinen myönnän, että taputuspunnerrus ei suju minulta -Stallone -tyyliin. Pienen läpsäisyn onnistun tekemään välttääkseni nenän murtamisen, mutta saavutus sekin! En nimittäin vuosi sitten onnistunut mokomassa liikkeessä lainkaan, ja pärstän alla oli aina tyynyt kaiken varalta.

Eli käytössä on yksi eläinliikkeistä, joista lisää löytyy täältä. Kun käsillä on kävelty punnerrusasentoon, tehdään 2-4 taputuspunnerrusta ennen kuin jalat kipittävät perässä. Punnerruksia voi tietenkin tehdä enemmän, tuo on vain oma tämänhetkinen rajani ilman riskejä. Tämä yhdistelmä siitä kätevä, että taputuspunnerruksia tulee yritettyä hieman enemmän. Minulla ainakin yritykset taputuspunnerruksissa jäävät herkästi yhteen ”sarjaan”, ja mittarimatoon yhdistettynä toistoja tulee kätevästi enemmän, ja muutekin liike tuntuu näin hauskemmalta kuin yksinäisenä yrityksenä.

Apinarata: eteenpäin -jalat ylös -eteenpäin

Apinaradalla pyrin pelleilemään vähintään kerran viikossa, kaksi jos aikaa on riittävästi. Vaikka siinä tuli kipiteltyä jo syksyllä, vasta nyt tajusin, että matkan varrella voi keksiä vaikka mitä. Viime aikoina apinarata on jäänyt hieman heikolle tasolle, mikä valitettavasti näkyy ja tuntuu. Tosin innostuttuani akroliikkeistä enemmän apinarata jäi vähemmälle. No, viime viikolla terästäydyin.

Ns. uutena vatsalihasliikkeenä tutustuin tuohon ”jalat ylös” -liikkeeseen, ja ihastuin välittömästi! Tässähän on samassa paketissa todella tehokas liike, mutta samalla ripaus temppuilutyyliä! Vähemmästäkin innostuu! Käytännössä liike on yksinkertainen: Roikutaan esim. leuanvetotangolla tms., ja nostetaan jalat mahdollisimman suorina kohti kattoa. No, minä peruslaiska persoona en joka kerta viitsi erikseen roikkua leuanvetotangolla, siispä yhdistin liikeen apinarataan. Kovin montaa ”askelta” en uskalla ottaa ennen etappia, mutta kenties tässäkin kehittyy?

Tämä yhdistelmä on loistava itsensä haastamiseen! Toki ympäristön on hyvä olla turvallinen, sillä jossain vaiheessa ote voi lipsua voimien loppuessa. Salilla alla on perinteinen kumimatto. Kova, mutta pudotus ei ole mahdoton. Tosin ahterilleni en haluaisi tipahtaa.. Pitännee koputtaa puuta.

Boksilla: Tasajalkahypyllä ylös – X-hypyllä alas

Tässä harjoitteessa pääsi jo uhmaamaan painovoimaa! Anteeksi itsekehu, mutta kun katsoin peilistä alastulomatkaa, uskalsin jopa todeta itseni varsin rohkeaksi! Tosin hyppäsin vain 50 cm korkeudelta, mutta voisin itse asiassa kokeilla ensi kerralla korkeampaakin. Ongelmana on vain hyppääminen korkeammalle. Itse hyppy onnistuu (ei ehkä yhdellä jalalla), mutta boksi menee kapoisempaan muotoon, ja pelkään sen olevan liian kiikkerä. Löytyykö kokemuksia?

Tekniikka on jälleen yksinkertainen: 50 cm:n korkeudelle olen hypännyt myös yhdellä jalalla, mutta tasajalkahyppy riittää hyvin. Boksilta hypätään puolestaan X-hypyllä alas. En tiedä hypyn nimeä, mutta yritän nostaa jalat ”istuma-asentoon”. Tätä hyppyä tehdään käsittääkseni cheerleadingissä. Aa.. ”Toe touch”! Kiitos Google. Aivan noin hienosti en hyppyä pääse, mutta no..hyviä yrityksiä tulee! Alastulo tapahtuu kyykkyyn.

Kärrynpyörä – axel (tai muu hyppy)

Tämä osoittautui todella hyödylliseksi harjoitteeksi, sillä aikaa keskittyä erityisesti axeliin oli vähemmän. Näin hypyn on tultava automaattisemmin. Aluksi homma tietenkin takkuili, eivätkä aivot ja kroppa tahtoneet ryhtyä yhteistyöhön. Toisella harjoittelukerralla sen sijaan meni selkeästi paremmin! Kuka ties vaikka laajentaisin sarjaa lähiaikoina.

Kärrynpyörissä olennaista on tehdä niitä molempiin suuntiin. Syy: toispuoleisuuden ehkäiseminen. Tämä liikesarja vaatii jonkin verran tilaa, etenkin jos pysähdyksiä halutaan mahdollisimman vähän. Itse en vielä kykene ”non-stop” -liikkumiseen, mutta yritän jatkuvasti saada liikesarjasta jatkuvampaa. Toistaiseksi kykenen toistamaan sarjan 3-4 kertaa, mutta liikkeiden välillä tulee selkeä pysähdys. Axeliin voi lähteä joko suoraan, tai laukka-askeleista. Makuasia sanoisinkos.. mutta molempia kannattaa kokeilla. En itse ole vielä testannut, mutta axeliin voi lisätä (kaksois)ritin –tai vaikkapa tulpin.

Välissä olevan hypyn ei todellakaan tarvitse olla nimenomaan axel. Se voi olla vaikkapa valssihyppy, tai jokin muu kuin luisteluhyppy: kerähyppy, X-hyppy, tasajalkahyppy jne. Vain mielikuvitus on rajana. Niin no, ja taitotaso ainakin väliaikaisesti. Lisäisin mielelläni väliin myös voltin, mutta sellaisen oppimiseen voi mennä tovi.. Volttitaitoni rajoittuvat trampoliinille, ja sekin voltti on vajaa. Mutta never say never..

Oli kyseessä mikä hyppy tahansa ja kärrypyörän tilalla vaikkapa kuperkeikka, olosuhteiden salliessa kannustan ehdottomasti sitomaan liikkeitä toisiinsa! Omalla kohdallani tällaiset harjoitteet auttavat erityisesti kisaohjelman kanssa, mutta ilman ohjelmaakin hyödyt olisivat suuret. Kun liikkeitä sitoo toisiinsa (eli ydistetään sarjoiksi), opittua taitoa pääsee hyödyntämään uudella tavalla. Toisaalta sarjat pakottavat hallitsemaan yksittäiset liikkeet hyvin. Toisaalta uskon lyhyempienkin sarjojen parantavan liikemuistia, mikä minulla on muuten ollut aika säälittävä. Uskon juuri tällaisten sarjojen olleen suuri apu.

Askelkyykky-vaaka

Tässä liikeessä yhdistyvät staattinen asento ja liike. Tekniikka löytyy oikeastaan otsikosta. Eli tehdään askelkyykky, ja eteen astuneesta jalasta tulee tukijalka. Aluksi nouseminen askelkyykystä voi olla haasteellista, mutta tulee kyllä onnistumaan. Kun vaakaliukuasentoon siirrytään, suosittelen keskittymään tukijalkaan, ja toisaalta myös selkälihaksiin. Vaa'assa on helppo ajatella noston tapahtuvan pelkällä jalalla, mutta minulle oli suuri ahaa-elämys ymmärtää selkälihasten rooli. Kun tuntuman saa myös selkälihaksiin, on jalkaa helpompi nostaa korkeammalle.

Pidän askelkyykkyä ns. liikkuvana liikkeenä, minkä vuoksi staattisempi vaaka antaa kunnon kontrastin. Aivan helppoa tämä ei ole, sillä minulla ainakin liike jää päälle. Kun vaakaliukuasentoon hakeutuu, on keskityttävä kunnolla jotta tasapaino pysyisi, ja asennosta tulisi siisti. Vaakaliukuasentoon siirtymisessä olen kokeillut eri nopeuksia, ts. välillä todella hidasta,ja välillä nopeampaa siirtymää. Tässä liikesarjassa yhdistyvät kätevästi niin jalkalihasten harjoittaminen kuin keskivartalon lihasten hallinta.

En ole vielä huomannut testata, mutta nilkkapainoilla saa varmasti mukavasti vastusta. Luistelijoille itse asiassa nilkkapainot voivat olla hyväkin lisä, sillä erityisesti vaakanostoissa nilkkapainoilla voidaan parhaimmillaan saavuttaa luistimien paino.

Yhteenvetoa:

Vaikka esimerkkini kohdistuivat taitoluisteluun, suosittelen tällaisia liikesarjoja jokaiselle, joita sellaiset harjoitteet viehättävät. Tietenkin jokainen tekee liikkeet oman taitotasonsa mukaan, jolloin kärrynpyörä ei ole pakollinen taito. Varsinaisen kärrynpyörän sijaan voi esimerkiksi vain hypätä käsien varaan. Mainitut taitoluisteluun liittyvät hypyt eivät myöskään ole pakollisia. Perusajatuksena on, että erilaisia liikkeitä sidottaisiin toisiinsa sarjoiksi.

Jos kesä josku saapuu, suosittelen lämpimästi tällaisten liikesarjojen harjoittelemista ulkosalla. Mikäli lähistöllä on nurmikkoa tai muuta jaloille ja käsille miellyttävää pintaa, kannattaa näitä ehdottomasti hyödyntää. Olen itse varsin onnekas, sillä sellainen alue löytyy aivan naapurista. Näin pakkasten keskellä sisätilat houkuttelevat hieman enemmän..

Mukavia treenihetkiä! Ja se perinteinen: Jos ensimmäisellä kerralla kaikki ei mene aivan täyden kympin suorituksella, yrittäkään seuraavalla kerralla uudelleen. 

Onnistuneita treenihetkiä kaikille!

Irti syömishäiriöstä: Houkutukset menneeseen ja kuinka irtautua niistä

Tuntuu välillä todella oudolta kirjoittaa elämästä, jossa syömishäiriö oli voimakkaasti läsnä. Moni asia on jäänyt kauas, ja muistellessani niitä aikoja tuntuu kuin kyseessä olisi joku aivan eri henkilö kuin minä. Ja niin oikeastaan onkin. Se henkilö olen minä, mutta en kuitenkaan enää ole. Onneksi. Valitettavasti sen henkilön kohtaaminen on usein vaikeaa, sillä en pidä hänestä, joka kuitenkin itse joskus olin. Olen aiemminkin kirjoittanut ns. jäänteistä, jotka tuolta ajalta ovat jääneet niin ikään roikkumaan. Toisaalta olen oppinut elämään niiden kanssa todella hyvin, minkä vuoksi koen myös irtautuneeni hyvin.

Pro-ana -henkiset elokuvat ja kirjallisuus

Tuossa viime viikonloppuna huomioni kiinnittyi elokuvaan Sairaan hoikka. Jätin elokuvan kuitenkin katsomatta, mutta tällä kertaa siksi, että minulla oli parempaakin tekemistä. Vielä joitakin vuosia sitten elokuva olisi suorastaan motivoinut, mutta virheelliseen suuntaan. Tässä kohden voin todeta, etten olisi ollut ainoa. Oireiluni paheni löydettyäni pro-ana -henkiset sivustot ja muut materiaalit. No, mikä ihme se on, jos sairas porukka ruokki toistensa sairaita ajatuksia. Vaikka aikoinaan harmittelinkin IRC-gallerian pro-ana -yhteisöihin kohdistuvaa joukkotuhoa, olen kiitollinen henkilölle joka asiaan eteen jaksoi nähdä vaivaa. Vaikka elokuvien ja kirjojen lukeminen ei enää vedä puoleensa, nähtyäni pro-ana -henkistä materiaalia (esim. ohimennen) jokin houkutus iskee, joskin hetkellisesti. Toisaalta kaiken houkutuksen ohella iskee paheksunta, joka liittyy yksinkertaisesti siihen tosiasiaan, ettei elämäntapa-anoreksiassa ole mitään kehumisen arvoista.

Usein mietinkin, miksi väkivaltaa ja esimerkiksi seksiä tv-maailmassa pidetään ”kohujen” kategoriassa ja ennen kaikkea materiaalina, jolla on negatiivinen vaikutus ihmisiin. Niinhän se menee, että väkivaltaisia elokuvia katsovista lapsista tulee ainoastaan aggressiivisia ja väkivaltaisia nuoria, joilta empatiakyky puuttuu täysin. Kuten jo kadulla kävellessämme huomaamme, jokainen vastaan tuleva teini-ikäinenhän tervehtii meitä nyrkiniskulla kasvoille tai aseella uhaten. Hyvä kun Alepaan tohtii mennä ilman luotiliivejä..Ja jos kukaan ei uhkaa väkivallalla, oven edessä on lukuisia teinejä nauttimassa alastomina ruumiillisista iloista. Jopa näin 15 asteen pakkasessa.

Kuten moni ymmärsi, väkivallan tai seksin vaikutus ei ehkä ole niin dramaattinen kun keskustelut ajoittain antavat ymmärtää. Syömishäiriötä käsittelevistä elokuvista sen sijaan ei liioin keskustella, saati sitten kauhistella niiden vaikutuksia. Todellisuudessa moni vähänkin oireileva saa tällaisesta materiaalista ”vettä myllyyn”, ja joutuu kamppailemaan sairauden asettamia houkutuksia vastaan. Osa onnistuu, osa ei. Surullisen moni edustaa jälkimmäistä.

Anorektikon näkeminen

Ulkonäön perusteella ei tietenkään saisi tehdä häitäisiä johtopäätöksiä, ja yritänkin joka kerta toppuutella diagnoosin kanssa. Mutta lukijat varmaan ymmärtävät, että tällä menneisyydellä sairaalloisen laihan ihmisen yhdistäminen syömishäiriöön on aika odotettavissa oleva arvaus. Tosin luulen ettei tällaisiin arvailuihin tarvita edes syömishäiriötaustaa.

Anorektikon (oletettavan) näkeminen herättää edelleenkin ajatuksia. Uskomatonta mutta totta, jostain syystä mieleen nousee hetkellinen kaipuu. Tuo hetki on onneksi hyvin lyhyt, ehkä muutamia sekunteja. Mutta havaittavissa. En kuitenkaan pidä asiaa enää huolestuttavana, sillä tiedän nykyisen elämäni olevan kiinnipitämisen arvoinen entiseen verrattuna. Olen myös varautunut siihen, että näitä ajatuksia tulee nousemaan mieleeni koko loppuelämäni ajan.

Laihuuteen ja syömishäiriöön liittyvät uutiset

Valitettavasti syömishäiriöt ja erityisesti anoreksia ovat erittäin mediaseksikkäitä aiheita. Lukijat kerääntyvät voivottelemaan, paheksumaan ja syyttämään aiheuttajaa, ts. urheilua sekä muotialaa, ja ties mitä löytyykään. Harva kuitenkaan muistaa, että mikään ulkoinen tekijä ei aiheuta syömishäiriötä, vaan korkeintaa laukaiseen sen. Taipumus on henkilössä itsessään.

Mikä näissä uutisissa sitten hämmentää ja ehkä houkuttaa harkitsemaan vanhoja hyviä aikoja? Erityisesti anoreksia tekee ihmisestä sympatiaa ja sääliä keräävän olennon. Häntä hoidetaan ja hoivataan kuin nukkea. Mihin nämä houkutukset sitten kaatuvat? Onneksi sain käytännön kokemusta osastolla todellisuudesta. Itsemääräämisoikeus vähenee, samoin intimiteetti. Tästä syystä nautin nykyisestä elämästäni monin verroin enemmän. Minä saan rauhassa käydä wc:ssä, lenkillä koska haluan, syödä niin hitaasti tai nopeasti kuin haluan, treenata ilman jälkikuulusteluja, olla käymättä vaa'alla niin pitkään kuin haluan, juoda light -juomia ilman lisäkysymyksiä, ja mikä parasta: Minun ei tarvitse syödä Naminami -vanukkaita. Phyh! Lisäksi saan hyvällä omallatunnolla olla pitämättä makeista herkuista. Ja last but not least: Saan nuolla jogurttipurkin kannen.

 Siinä kannessa on arvokasta energiaa!!!!

Eli uutisista viis, en kaipaa elämää hoivattavana. Mieluummin hoivaan itse itseäni pitämällä kiinni omista oudoista tavoistani niin keittiössä kuin sen ulkopuolella. Ja kyllä, jogurttipurkin kannen nuolemisesta nousi aikamoinen ”haloo” osastolla. Tämä liittyi siis päivittäisen energiamäärän potentiaalisiin heittoihin. Minun oli myös saatava ravitsemusterapeutilta erillinen lupa lorauttaakseni maitoa puuron sekaan. No, vaikka otsikko näyttää toista, tämä osio menikin menneiden muistelemiseksi.

”Kalorivaroitukset”

Näin vähennät päivittäistä kalorimäärää, varothan näitä kaloripommeja jne. Näitä otsikoita riittää. Kun löydän päivittäiseen ruokavalioon kuuluvia aineksia, minulle tulee hetkellinen häpeä. Minähän syön kaloripommeja! Ja paheellisia ruoka-aineita ylipäänsä: leipää, viljatuotteita, riisikakkuja, perunoita, joskus kuivattuja hedelmiä, maitoa kasvimaitojen ohella, kaikkea hirveää siis. Ja vielä kaloripommit päälle.

Olen onneksi saanut asiaa käsiteltyä muistuttamalla itselleni, että päivittäiseen energiamäärään voi hyvin tulla parikin kaloripommia antamaan lisäenergiaa. Toki energianlähteellä on väliä, sillä liikkuessa esim. puhdas rasva ei auta jaksamaan samaan tapaan kuin hiilihydraatit. No mitäs paheellisia kaloripommeja minä sitten kiskon päivittäin? Leipää runsasta levitemäärää unohtamatta, kovaa juustoa, tosin 17%:sta (oli pakko vähentää rasvaisempia), pähkinöitä, riisipiirakoita, ja ties mitä. Ja banaanit!

Nämä paheelliset kaloripommit ovat kuitenkin tärkeä osa päivittäistä ruokavaliotani, sillä niiden avulla pääsen lähemmäksi tavoitetta (n. 2100-2200 kcal). Voin toki korottaa tuotakin jos kroppa vain ottaa energiaa auliisti vastaan. Eli varoituksista viis, nämä ovat arvokasta tavaraa.

Nyt näyttää asialliselta!

Yhteenvetoa:

Ajattelumallit ovat muuttunut vuosien mittaan, onneksi parempaan suuntaan. Vaikka näitä ”koukkuja” on ja pieniä ajatuksen tasolla olevia lankeamisia, koen päässeeni menneestä aika hyvin irti. Luulen että joitain hetkellisiä ajatuksia tai ajatusmalleja tosiaan tulee jäämään, mutta ne eivät ole haitaksi jos niitä kykenee käsittelemään oikein. Ja ehkä on hyväkin, että ne muistuttavat itsestään. Vaikka minun on vaikea hyväksyä menneisyyttäni, luulen että nuo muistutukset auttavat siinäkin prosessissa. Ja toisaalta olen vuosien mittaan sisäistänyt jotain merkittävää, mikä tulikin mainittua: Syömishäiriössä ei ole mitään hienoa, eikä mitään tavoittelemisen arvoista.