Irti syömishäiriöstä: Houkutukset menneeseen ja kuinka irtautua niistä

Tuntuu välillä todella oudolta kirjoittaa elämästä, jossa syömishäiriö oli voimakkaasti läsnä. Moni asia on jäänyt kauas, ja muistellessani niitä aikoja tuntuu kuin kyseessä olisi joku aivan eri henkilö kuin minä. Ja niin oikeastaan onkin. Se henkilö olen minä, mutta en kuitenkaan enää ole. Onneksi. Valitettavasti sen henkilön kohtaaminen on usein vaikeaa, sillä en pidä hänestä, joka kuitenkin itse joskus olin. Olen aiemminkin kirjoittanut ns. jäänteistä, jotka tuolta ajalta ovat jääneet niin ikään roikkumaan. Toisaalta olen oppinut elämään niiden kanssa todella hyvin, minkä vuoksi koen myös irtautuneeni hyvin.

Pro-ana -henkiset elokuvat ja kirjallisuus

Tuossa viime viikonloppuna huomioni kiinnittyi elokuvaan Sairaan hoikka. Jätin elokuvan kuitenkin katsomatta, mutta tällä kertaa siksi, että minulla oli parempaakin tekemistä. Vielä joitakin vuosia sitten elokuva olisi suorastaan motivoinut, mutta virheelliseen suuntaan. Tässä kohden voin todeta, etten olisi ollut ainoa. Oireiluni paheni löydettyäni pro-ana -henkiset sivustot ja muut materiaalit. No, mikä ihme se on, jos sairas porukka ruokki toistensa sairaita ajatuksia. Vaikka aikoinaan harmittelinkin IRC-gallerian pro-ana -yhteisöihin kohdistuvaa joukkotuhoa, olen kiitollinen henkilölle joka asiaan eteen jaksoi nähdä vaivaa. Vaikka elokuvien ja kirjojen lukeminen ei enää vedä puoleensa, nähtyäni pro-ana -henkistä materiaalia (esim. ohimennen) jokin houkutus iskee, joskin hetkellisesti. Toisaalta kaiken houkutuksen ohella iskee paheksunta, joka liittyy yksinkertaisesti siihen tosiasiaan, ettei elämäntapa-anoreksiassa ole mitään kehumisen arvoista.

Usein mietinkin, miksi väkivaltaa ja esimerkiksi seksiä tv-maailmassa pidetään ”kohujen” kategoriassa ja ennen kaikkea materiaalina, jolla on negatiivinen vaikutus ihmisiin. Niinhän se menee, että väkivaltaisia elokuvia katsovista lapsista tulee ainoastaan aggressiivisia ja väkivaltaisia nuoria, joilta empatiakyky puuttuu täysin. Kuten jo kadulla kävellessämme huomaamme, jokainen vastaan tuleva teini-ikäinenhän tervehtii meitä nyrkiniskulla kasvoille tai aseella uhaten. Hyvä kun Alepaan tohtii mennä ilman luotiliivejä..Ja jos kukaan ei uhkaa väkivallalla, oven edessä on lukuisia teinejä nauttimassa alastomina ruumiillisista iloista. Jopa näin 15 asteen pakkasessa.

Kuten moni ymmärsi, väkivallan tai seksin vaikutus ei ehkä ole niin dramaattinen kun keskustelut ajoittain antavat ymmärtää. Syömishäiriötä käsittelevistä elokuvista sen sijaan ei liioin keskustella, saati sitten kauhistella niiden vaikutuksia. Todellisuudessa moni vähänkin oireileva saa tällaisesta materiaalista ”vettä myllyyn”, ja joutuu kamppailemaan sairauden asettamia houkutuksia vastaan. Osa onnistuu, osa ei. Surullisen moni edustaa jälkimmäistä.

Anorektikon näkeminen

Ulkonäön perusteella ei tietenkään saisi tehdä häitäisiä johtopäätöksiä, ja yritänkin joka kerta toppuutella diagnoosin kanssa. Mutta lukijat varmaan ymmärtävät, että tällä menneisyydellä sairaalloisen laihan ihmisen yhdistäminen syömishäiriöön on aika odotettavissa oleva arvaus. Tosin luulen ettei tällaisiin arvailuihin tarvita edes syömishäiriötaustaa.

Anorektikon (oletettavan) näkeminen herättää edelleenkin ajatuksia. Uskomatonta mutta totta, jostain syystä mieleen nousee hetkellinen kaipuu. Tuo hetki on onneksi hyvin lyhyt, ehkä muutamia sekunteja. Mutta havaittavissa. En kuitenkaan pidä asiaa enää huolestuttavana, sillä tiedän nykyisen elämäni olevan kiinnipitämisen arvoinen entiseen verrattuna. Olen myös varautunut siihen, että näitä ajatuksia tulee nousemaan mieleeni koko loppuelämäni ajan.

Laihuuteen ja syömishäiriöön liittyvät uutiset

Valitettavasti syömishäiriöt ja erityisesti anoreksia ovat erittäin mediaseksikkäitä aiheita. Lukijat kerääntyvät voivottelemaan, paheksumaan ja syyttämään aiheuttajaa, ts. urheilua sekä muotialaa, ja ties mitä löytyykään. Harva kuitenkaan muistaa, että mikään ulkoinen tekijä ei aiheuta syömishäiriötä, vaan korkeintaa laukaiseen sen. Taipumus on henkilössä itsessään.

Mikä näissä uutisissa sitten hämmentää ja ehkä houkuttaa harkitsemaan vanhoja hyviä aikoja? Erityisesti anoreksia tekee ihmisestä sympatiaa ja sääliä keräävän olennon. Häntä hoidetaan ja hoivataan kuin nukkea. Mihin nämä houkutukset sitten kaatuvat? Onneksi sain käytännön kokemusta osastolla todellisuudesta. Itsemääräämisoikeus vähenee, samoin intimiteetti. Tästä syystä nautin nykyisestä elämästäni monin verroin enemmän. Minä saan rauhassa käydä wc:ssä, lenkillä koska haluan, syödä niin hitaasti tai nopeasti kuin haluan, treenata ilman jälkikuulusteluja, olla käymättä vaa'alla niin pitkään kuin haluan, juoda light -juomia ilman lisäkysymyksiä, ja mikä parasta: Minun ei tarvitse syödä Naminami -vanukkaita. Phyh! Lisäksi saan hyvällä omallatunnolla olla pitämättä makeista herkuista. Ja last but not least: Saan nuolla jogurttipurkin kannen.

 Siinä kannessa on arvokasta energiaa!!!!

Eli uutisista viis, en kaipaa elämää hoivattavana. Mieluummin hoivaan itse itseäni pitämällä kiinni omista oudoista tavoistani niin keittiössä kuin sen ulkopuolella. Ja kyllä, jogurttipurkin kannen nuolemisesta nousi aikamoinen ”haloo” osastolla. Tämä liittyi siis päivittäisen energiamäärän potentiaalisiin heittoihin. Minun oli myös saatava ravitsemusterapeutilta erillinen lupa lorauttaakseni maitoa puuron sekaan. No, vaikka otsikko näyttää toista, tämä osio menikin menneiden muistelemiseksi.

”Kalorivaroitukset”

Näin vähennät päivittäistä kalorimäärää, varothan näitä kaloripommeja jne. Näitä otsikoita riittää. Kun löydän päivittäiseen ruokavalioon kuuluvia aineksia, minulle tulee hetkellinen häpeä. Minähän syön kaloripommeja! Ja paheellisia ruoka-aineita ylipäänsä: leipää, viljatuotteita, riisikakkuja, perunoita, joskus kuivattuja hedelmiä, maitoa kasvimaitojen ohella, kaikkea hirveää siis. Ja vielä kaloripommit päälle.

Olen onneksi saanut asiaa käsiteltyä muistuttamalla itselleni, että päivittäiseen energiamäärään voi hyvin tulla parikin kaloripommia antamaan lisäenergiaa. Toki energianlähteellä on väliä, sillä liikkuessa esim. puhdas rasva ei auta jaksamaan samaan tapaan kuin hiilihydraatit. No mitäs paheellisia kaloripommeja minä sitten kiskon päivittäin? Leipää runsasta levitemäärää unohtamatta, kovaa juustoa, tosin 17%:sta (oli pakko vähentää rasvaisempia), pähkinöitä, riisipiirakoita, ja ties mitä. Ja banaanit!

Nämä paheelliset kaloripommit ovat kuitenkin tärkeä osa päivittäistä ruokavaliotani, sillä niiden avulla pääsen lähemmäksi tavoitetta (n. 2100-2200 kcal). Voin toki korottaa tuotakin jos kroppa vain ottaa energiaa auliisti vastaan. Eli varoituksista viis, nämä ovat arvokasta tavaraa.

Nyt näyttää asialliselta!

Yhteenvetoa:

Ajattelumallit ovat muuttunut vuosien mittaan, onneksi parempaan suuntaan. Vaikka näitä ”koukkuja” on ja pieniä ajatuksen tasolla olevia lankeamisia, koen päässeeni menneestä aika hyvin irti. Luulen että joitain hetkellisiä ajatuksia tai ajatusmalleja tosiaan tulee jäämään, mutta ne eivät ole haitaksi jos niitä kykenee käsittelemään oikein. Ja ehkä on hyväkin, että ne muistuttavat itsestään. Vaikka minun on vaikea hyväksyä menneisyyttäni, luulen että nuo muistutukset auttavat siinäkin prosessissa. Ja toisaalta olen vuosien mittaan sisäistänyt jotain merkittävää, mikä tulikin mainittua: Syömishäiriössä ei ole mitään hienoa, eikä mitään tavoittelemisen arvoista.