"Ikuisen" opiskelijaelämän loppuaika: Suunnitelmia, pelkoja ja toiveikkuutta

Vaikka opiskelu käy usein voimille ja hermoille, ajatus valmistumisesta motivoi paljon! Toisaalta valmistuminen tarkoittaa todella suuria muutoksia elämässä yleensä. Suurimman osan elämästäni olen opiskellut. Koulunkäyntini taival alkoi 90-luvun alkumetreillä. Vuonna 2004 painoin ylioppilaslakin päähäni niiskuttaen. Minun luultiin itkevän. Todellisuudessa flunssan jälkimainingit pääsivät yllättämään mitä parhaimmilla hetkellä. Opiskelusta tuli välivuodeksi kutsuttu tauko. Syksyllä 2005 aloitin opiskelun Stadiassa kohti bioanalyytikon hurjaa maailmaa. En koskaan valmistunut Stadiasta. Tämä johtuu siitä, että Stadia muuttui Metropoliaksi.

Syömishäiriö ”hieman” hidasti opintojani, minkä vuoksi valmistuin puolta vuotta myöhemmin kuin opiskelijakollegani. Voi kamala mikä viive.. Yllättäen työelämän aloittaminen viivästyi. Asiaan vaikutti myös motivaation puute kyseisen alan suhteen. Syksyllä 2012 aloitin elämäni opiskelun muodossa uudelleen HEO:ssa. Seuraavana syksynä matkani Helsingin yliopistossa alkoi. Jotenkin ne opiskeluvuodet vain vierähtivät, ja valmistuminen alkaa ”aikuisten oikeasti” olla lähellä.

Kun valmistun..

Opiskelusta on tainnut ehtiä muodostua varsinainen elämäntyyli! Vaikka erittäin mieluusti jätän sen taakse ainakin joksikin ajaksi (mieluummi pidemmäksi), siirtyminen aivan toisenlaiseen elämään jännittää. En pelkää työntekoa, ja ainakin työharjoitteluiden perusteella koin opiskelevani juuri siihen ammatiin, missä tulen todellakin viihtymään. Työelämä on kuitenkin aivan erilaista kuin opiskelijaelämä. Mitään hurjaa opiskelijaelämää en ole viettänyt, mutta kieltämättä muutamat, erityisesti aikataululliset vapaudet ovat olleet suuri etu opiskelussa. Toisaalta papin työ ei ole perinteistä kahdeksan tuntia kattavaa päivätyötä, vaan omalla tavallaan vuorotyötä. Miten sen nyt ottaa.

Oli kyseessä miten kutsumusammatti tahansa, siirtyminen säännöllisiin tuloihin on ajatuksena houkutteleva. Joskus se opiskelijabudjetilla eläminen vain alkaa kyllästyttää. Tosin säästäminen ja jokaisen sentin tarkkailu on iskostunut sen verran syvälle, että tuskin minusta tulee mitään raskaan sarjan tuhlaajaa. Niin no, voisin tietenkin alkaa ostaa esimerkiksi sukkia hieman säännöllisemmin..

Jos työnhaussa tärppää, opiskelu jatkuu, nimittäin pastoraalikoulutuksen muodossa. Sen suorittamiseen menee oma aikansa, mutta eiköhän siitä selviä. Ja ehkä pastoraalikoulutus kannattaa ottaa eräänlaisena vieroituksena opiskelusta?

Entä jos oman alan töitä ei heti löydy?

Tämäkin tosiasia on hyväksyttävä. Vaikka toisin luulisi, papin paikkoja ei putoile taivaasta. Kovin pitkään en halua olla työttömänä. Omalta alaltani olen valmis ottamaan vastaan vaikka miten lyhyitä sijaisuuksia, jotta ote työelämään vahvistuu. Mutta jos omalta alalta ei millään löydy edes lyhytkestoisia sijaisuuksia, minulla on jokunen varasuunnitelma. Lisäksi etuna on, että minullahan on entuudestaan toinenkin tutkinto. Valitettavasti näytteenottotaitoni ovat pahasti ruostuneet, mutta muun labratyön opin varmasti jos hyvin perehdyttävät. Toisaalta voin tarpeen vaatiessa tehdä myös sijaisuuksia kouluissa.

Mikäli en löydä oman alani töitä heti, yritän ylläpitää kontaktia seurakuntatyöhön niin messu –kuin muissakin tehtävissä joihin vaan sovellun. Mutta miten ikinä käykään, passivoitumisesta haluan pysyä kaukana.

Tulevan kesän dilemma

Uskallan väittää työmoraaliani korkeaksi. Jos minulla ei ole oikeasti hyvää syytä, pitkään en halua olla tekemättä mitään. Minulle on ollut opiskelun aikana tärkeää, että hoidan kohtuullisessa tahdissa opintojani eteenpäin, ja olen siinä mielestäni onnistunutkin. Myös kesätöiden suhteen olen halunnut taistella viime vuosina viimeiseen asti. Vain ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen en löytänyt kesätöitä, minkä vuoksi suoritin pakollisen heprean kurssin. Se oli järkevä valinta!

Ensimmäisen kerran vuosiin tilanne on kuitenkin erilainen. Mikäli kesätöitä ei löydy, aion suorittaa sivuaineen kesän aikana. Vaikka kesätyö on minulle tärkeä ihan jo periaatteesta, ensimmäisen kerran olen kahden vaiheilla haluanko sellaisia. Syy on yksinkertainen: valmistuminen on niin lähellä, että suorittamalla sivuaineen kesällä voin kirjoittaa kesän päätteeksi ns. oikeat työhakemukset. Eli tällä kertaa ilman kesätyötä jääminen ei olisikaan niin suuri onnettomuus, vaan nopeuttaisi valmistumista. Tietenkin siinäkin vaihtoehdossa on varjopuolensa. Sivuaineen rutistaminen kesän aikana ei ole mahdottomuus, mutta todella suuritöinen setti. Eli jos loppukeväästä väsymys on aivan infernaalinen, herää kysymys mistä energiaa sivuaineen suorittamiseen löytyy. Toisaalta sivuainepakettia ei tarvitse suorittaa sentään kesä -ja heinäkuun aikana, vaan projekti voin venähtää myös elokuun puolelle. Tämäkin vaihtoehto houkuttelisi..

Koska minulla ei ollut pokkaa tehdä suoraan niin hurjaa päätöstä että jättäisin kesätyöt sikseen, lähetän hakemuksia (ja siis huolella tehtyjä). Mikäli tällä kertaa ei tärppää, voin hyvällä omallatunnolla suorittaa sivuaineen.

Huono omatunto

32-vuotta ja todella vähän kokemusta työelämästä. Kyllä tämän myöntäminen kirpaisee. Jotenkin pidän työntekoa ns. aikuisen ihmisen velvollisuutena, tai ehkä omana velvollisuutenani. Kun aikaa työelämässä on kertynyt vain vähän, tunnen itseni jollain tavalla yli-ikäiseksi keskenkasvuiseksi, en aikuiseksi ihmiseksi. Hassua kyllä, en ajattele muiden kohdalla näin. Jos joku on opiskellut suurimman osan elämästään ja ikään olisi kaksi kertaa enemmän kuin minulla, asia ei häiritsisi.

Toisaalta yritän hiljentää syyllistäviä ääniä päässäni muistuttamalla, että jos olisin jäänyt esimerkiksi labra-alalle, olisin erittäin ilkeä ja kiukkuinen näytteenottaja ihan vain siksi, koska inhoan työtäni. Arvostan kyseistä ammattikuntaa paljon, mutta minulle se työ ei ole. En vain koe soveltuvani siihen. Ja kyllä, ajattelen asian näin päin: Minä en sovellu sille alalle. En siis ajattele ettei ala soveltuisi minulle. Uskon myös, että seurakuntatyössä minulla on paljon enemmän annettavaa, ja asioita joissa voin antaa oman panokseni.

Vuodet opiskelijana alkavat siis olla loppusuoralla. Jännityksestä ja pienistä peloistakin huolimatta odotan innolla aikaa työelämässä. En niinkään taloudellisista syistä, vaan niiden asioiden vuoksi mitä (toivottavasti) oman alani työt minulle merkitsevät. Pääsen tekemään työtä, mitä todella haluan tehdä. Vastuualueeni muuttuvat, mutta toisaalta uskon saavani myös uusia vapauksia. Ehkä minusta tulee viimeinkin, joskin pienen viiveen jälkeen aikuinen. Se että ajattelen näin, ei todellakaan tarkoita yleistämistä. Olen näissä asioissa äärimmäisen itsekäs ja egosentrinen. Huono omatunto ja syyllisyys kohdistuvat vain itseeni, ei muihin. Eli älkää ihmeessä pahoittako mieltänne tekstini sisällöstä! Jokainen tekee omat valintansa, eikä ns. ikuisessa opiskelussa ole mitään väärää, ei ainakaan jos projekti etenee. Minun kohdallani se tie saa päättyä. Aikansa kutakin. 

2-3 tuntia treeniä päivässä? Älä katso pelkkää tuntimäärää!

Käytän treeniin suhteellisen paljon aikaa. Käytetyt tunnit ovat kuitenkin vain pieni pala totuutta, eivätkä anna lainkaan kuvaa kokonaisuudesta. Periaatteessa voin sanoa käyttäväni treeniin aikaa kolmekin tuntia päivässä. Kieltämättä itseänikin hengästyttää jos ajattelen tuollaista tuntimäärää, saati sitten viikkotasolla! Kolme tuntia on siis maksimi, keskimäärin aikaa menee pari tuntia. No, miten tuo pari tuntia sitten menee? Paiskinko töitä ensin jäällä ja juoksen sitten salilla, tai päinvastoin? Ja kuinka tuossa jaksaa suoriutua vielä päivän hyötyliikunnasta, kuten kauppareissuista ja fyysisemmistä kotitöistä? En ole niin huippuliikkuja kuin mainittu tuntimäärä antaisi ymmärsää.

Pidempi aerobinen korkeintaan kerran viikossa

Minun kohdallani pidempi aerobinen ei enää tarkoita yli puolen tunnin puskemista stepperillä tai kuntopyörällä. Syksyllä tuli toki poljettua jopa 45 minuuttia, mikä nyt tuntuu käsittömättömältä. Kunto kyllä (toivottavasti?) riittäisi, mutta en näe niin pitkiä aerobisia kannattavaksi. Syy: pidennettyyn aerobiseen käytetty aika ja energia on pois jostain muusta, ja vaatii enemmän palautumista. Kuulostaa ehkä laiskalta, mutta olen havainnut tällaisen lähinnä käytännölliseksi. Pysyn harjoittelemaan enemmän kun en käytä energiaa liikaa jossain muualla.

Tietenkin peruskuntoa on pidettävä hyvänä. Mutta jos sellaisen kohottaminen ja ylläpitäminen on mahdollista vähemmälläkin, miksi käyttäisin aerobiseen enemmän aikaa kuin on tarvis? Minulla ei kuitenkaan ole tavoitteena treenata maratonia varten, siispä ei treenin sisällönkään tarvitse sellaista vastata. Ihana peruslaiskuus!

Vain kahdella laitteella per salikäynti

Tässäpä enemmän tai vähemmän hurja paljastus! Salilla treenaan pääasiassa ylävartaloa. Yleensä treeni jakautuu tyyliin yläselkä-rinta ja hauis-olkapää. Onneksi olen lisännyt mm. tasapainoharjoitteita pallolla, mistä en muuten tykkää lainkaan! Tämä johtuu puhtaasti siitä, etten ole tasapainoliikkeissä mikään mestari.

Eli vaikka käyn salilla useamman kerran viikon aikana, ei treeniä voi luonnehtia erityisen kokonaisvaltaiseksi. Eniten aikaa taitaa mennä loppujen lopuksi hyppyharjoituksiin sekä akropuoleen.

Venyttely ja kehonhuolto

Venyttely vie aikaa niin treenin alku –kuin loppuvaiheessa. Minuuteissa en nyt osaa heittää tarkkaa arviota, mutta mitään pikavenytyksiä teen harvoin. Osasyy ajankäyttöön on myös siinä, että haluan ylläpitää ja toisaalta myös kehittää notkeutta.

Myös kehonhuolto vie oman aikansa. Periaatteessa venyttely taitaa kuulua kehonhuoltoon, mutta tarkoitan sillä lähinnä putkirullan käyttöä. Mitään herkkua se puuha ei ole, mutta erittäin tärkeä osa kehonhuollossa.

Jäällä myös hienosäätöä

Jäällä kaikki aika ei mene intentiiviseen harjoitteluun hyppyjen tai kisaohjelman merkeissä. Hienosäädön harjoittamisessa pyrin kiinnittämään huomiota ihan vain asentojen puhtauteen esimerkiksi jalan ojennuksiin panostamalla. Askeleet teen hitaassa tempossa, mutta välillä myös nopeammin sujuvuuden toivossa.

Hienosäätö on todella tärkeä osa harjoittelua, sillä riittävän taitava teränkäyttö, tasapaino ja asentojen puhtauden parantaminen auttavat kehittymään myös haasteellisemmissa elementeissä kuten hypyissä ja pirueteissa. Vaikka voikin olla vaikea uskoa, erityisesti kaksoishypyissä olen todennut tärkeäksi harjoitella nimenomaan teränkäyttöä ja askeleita. Nämä auttavat paljon hypyn ”modifioinnissa”, eli siinä kun harjoitellaan hypyn etenemistä ilman varsinaista hyppyä. Näin harjoitellaan esimerkiksi axelia: valssihyppy-rittipiruetti. Tässä yhdistelmässä toteutuu sama liike kuin itse hypyssä. Hienosäätö -tyyppinen harjoittelu vaatii enemmän keskittymistä, mutta ei toisaalta ole fyysisesti samaa luokkaa kuin hypyt.

Avainsananan monipuolisuus

Kun treeni ei koostu vain aerobisesta tai vaikkapa lihaskunnon kehittämisestä, keho saa kaipaamaansa monipuolista aktiviteettia. Se, miten paljon ja missä suhteessa toisiinsa eri osa-alueita harjoittaa, riippuu paljolti päälajista (jos sellainen on) sekä omista lähtökohdista, ja tietenkin tavoitteista. Osa voi kaivata esimerkiksi kestävyyden parantamista jo parantuneen lihaskunnon ohelle tai päinvastoin. Eli kukin tyylillään ja omaa suuntaansa seuraten. Jokaisen ei myöskään tarvitse tavoitella kliseistä ”fit -tyyliä”. En myöskään laittaisi painopistettä vaa'an näyttämään lukuun. Jos minulta kysytään, pidän tärkeänä hyvää yleisterveyttä.

Treeni on käsitteenä laaja. Osa saattaa mieltää treeniksi vain sellaisen liikunnan, joka selkeästi kuormittaa. Vaikka tekstissä tulinkin paljastaneeksi käytettävän tuntimäärän, en pidä sitä tärkeänä. Sisältö sen sijaan ratkaisee. On ihmisiä, jotka mielellään kehuskelevat treenimäärällään. Itse kuuntelen näitä tarinoita yleensä hymyni kätkien. Tuntimäärä kertoo harvoin koko totuutta.

Minulle ei tulisi mieleenikään tehdä kahta tuntia putkeen ohjelmaa tai hyppyjä! Ja tuskin kuntoni edes riittäisi moiseen. Tuo kaksituntinen ei ensinnäkään toteudu yhteen menoon, vaan parissa erässä (esim. sali ja jää). Tuohon aikaan kuuluu aerobisen ja rankemman lihaskuntoa vaativan harjoittelun ohelle lämmittely, hienosäätö (askeleet mm.), venyttelyä ja notkeusliikkeitä, ja tietenkin iki-ihanaa temppuilua! Eli sitä kuormittavampaa harjoittelua on todellakin alle puolet koko ajasta. Syy: vähempi on parempi. Esimerkiksi hypyissä on selkeä ”parasta ennen” .-raja. Jos sen ylittää, homma menee ainoastaan pieleen.

Treeniin käytetty aika ei siis kerro koko totuutta, minkä vuoksi en itse keskittyisi kelloon lainkaan. Tai toki sen verran että ehdin paikasta A paikkaan B sovittuun aikaan. Eli huomio taas laatuun, ei määrään!

Mukavaa viikkoa kaikille!

Haaste aikuisille: Temppuiluliikkeitä osa 3.

Taas on temppuiluhaasteen aika! Tällä kertaa mennään taas hieman eteenpäin aiempia liikkeitä soveltaen. Tämän kerran haasteissa vaaditaan jo hieman rohkeutta, mutta jos aiemmat liikkeet onnistuvat, pelko pois ja rohkeasti yrittämään! Tällä ”oppitunnilla” liikkeinä ovat siltakaato, kyynärseisonta sekä helikopteri. Kuten jokaisella kerralla, nämäkin harjoitukset on hyvä aloittaa tehokkaalla lämmittelyllä. Lisäksi ennen tämän kerran liikkeisiin siirtymistä olisi hyvä hallita kyykky. Kertausta löytyy täältä. Kyykyn lisäksi muita tärkeitä liikkeitä ovat silta ja päälläseisonta. Ohjeet löytyvät täältä.

Siltakaato

Siltakaato voi alkuun pelottaa. Itse ainakin pelkäsin kaatuvani. Kannattaa aluksi kokeilla selän taivuttamista niin paljon kuin mahdollista. Maahan asti ei kuitenkaan tarvitse mennä. Kun rohkeus lisääntyy, voi polvia kokeilla taivuttaa varovasti. Ennen alas asti laskeutumista kannattaa laskeutua jollekin tasolle, jolloin pudotus ei ole niin korkea. Apuvälineenä toimii esimerkiksi sohvat tai sänky. Seiso selin käytettävää tasoa kohti, ja riittävän lähellä. Älä kuitenkaan ole aivan kiinnni tasossa, sillä nojaaminen saattaa johtaa kompastumiseen. Nosta kädet ylös, taivuta selkää ja jalkoja. Muista taivuttaa myös yläselkää. Jos laskeutumismatka tuntuu liian pitältä, muutama tyyny käytettävällä tasolla lisää korkeutta.

Siltakaatoa voi harjoitella myös avustettuna. Pyydä toista henkilöä kannattalemaan ristiselkääsi, ja muistuta häntä olemaan tukevasti jalkojen varassa. Noudata myös itse samaa neuvoa, sillä huomion kiinnittyessä selkään liikaa jalat saattavat livetä, ja päädyt avustajan syliin. Eli pidä jalat tukevasti maassa, äläkä päästä niitä liikaa eteenpäin. Taivuta selkää rohkeasti, ja pyydä avustajaa laskemaan sinua alemmaksi. Kun kätesi osuvat lattiaan, varmista että paino siirtyy riittävästi käsille. Kun olet tukevasti maassa, pyydä avustajaa irrottamaan ote. Parityöskentely auttaa siinä mielessä paljon, että liikkeen pääsee hahmottamaan.

Siltakaatoa harjoitellessa suosittelen vaihtelemaan harjoittelua avustajan ja tason välillä. Kun rohkeus lisääntyy, voi käyttää matalampaa tasoa, kuten esimerkiksi paria sohvatyynyä lattialla. Kannattaa kuitenkin varata riittävän tukevat tyynyt, jolloin mahdolliset vahingot vältetään. Siltakaato liikkeenä kannattaa kuitenkin opetella, sillä kehonhallinnan ohella se antaa keskivartalon ja selän lihaksille mukavasti töitä! Kokemuksen perusteella voin todeta, että on todella hieno tunne saada siltakaato onnistumaan ensimmäistä kertaa. Itsekin sitä hieman pelkäsin alkuun, mutta kun hoksasin jalkojen koukistamisen painon siirymisen käsille, alkoi homma edistyä! Nykyään siltakaato menee helposti, ja yritän harjoitella myös nousemista. Toistaiseksi päädyn aina kyykkyyn, mutta harjoitusta vaan kehiin!

Kyynärseisonta (seinää vasten)

Kyynärseisonta ei käsien asentoa laskematta eroa päälläseisonnasta. Tässä liikkeessä on kuitenkin tärkeä muistaa hartioiden rooli. Hartiat nimittäin kannattaa pitää ”tiukkana”, jotta kropan kannattelu onnistuu. Kyynärseisonta lienee tuttu liike myös joogan puolelta.

Mene seinää vasten kyykkyyn tai kontillesi (ei, nytkään ei mennä aikuisviihteen puolelle). Aseta kädet lattiaa vasten tukevasti (siis kyynärvarret). Kun asento tuntuu tukevalta, ”potkaise” itsesi kyynärseisontaan. Yritä pitää keskivartalo suorana. Yleinen ongelma (ainakin minulla) on selän kääntyminen notkolle, tai peffa pyrkii taakse. Yritä siis korjata lantion asento niin, että asento olisi mahdollisimman suora. Kun varmuutta tulee lisää, kokeile jalkojen ”irrottamista” seinän antamasta tuesta. Tasapaino pysyy parhaiten kun painopiste on selvästi kyynärvarsilla.

Helikopteri

Tämä liike löytyy mm. breakdancen puolelta. Vaikka helikopteri ei ehkä ole luokiteltavissa akrobatiaksi, hauska liike se on, ja kehittää hyvin koordinaatiokykyä! Kuten nimestä voi päätellä, pyörivä liike liittyy asiaan tavalla tai toisella. Teknisesti helikopteri on melko helppo, mutta alkuun vauhtia ei ehkä ole runsaasti.

Aluksi mennään kyykkyyn, minkä vuoksi kyseinen asento on tärkeä hallita. Toinen jalka asetetaan suorana sivulle, ja tuodaan etukautta tukijalkaa lähelle. Käsillä otetaan lattiasta tukea, eli suuritöistä tasapainoilua ei tarvita! Kun vapaa jalka on lähellä tukijalkaa, hypätään tukijalalla niin, että vapaa jalka pääsee tukijalan ali kiertämään taakse. Hyppyä laskematta kädet ovat lattiaa vasten koko ajan. Kun liikettä toistaa, syntyy vapaalla jalalla pyörivä liike. Tästä tulee nimikin. Ja tämäkin liikee kannattaa tehdä molempiin suuntiin lihastasapainon ylläpitämiseksi!

 

Kuten huomattavissa oli, tämän kerran liikkeet vaativat jo enemmän lihasvoimaa ja kehonhallintaa. Mikäli aiempien kertojen liikkeet olivat alkaneet sujua, on lihasvoimakin varmasti kehittynyt. Omalla kohdallani olen todennut, että erilaisiin akro -ja temppuiluliikkeisiin saattaa liittyä haasteita, mutta oppimisen ilo on äärimmäisen hieno tunne! Ja pieni kehaisu: Minä muuten sain sen takaperin kuperkeikan onnistumaan pienellä harjoituksella! :D

Mukavia treenihetkiä kaikille!