Ruutuajan rajoittamisesta tuli pysyvä ikuisuusprojekti

Siitä on aikaa, kun ensimmäisen kerran havaitsin lisääntyneen ruutuajan vaikuttavan minuun negatiivisesti. Koska tietokonetta tarvitsen lähinnä kirjoittamiseen, suuri osa myös "virallisten" asioiden hoitamisesta tapahtuu puhelimen kautta. Haasteena on liian monien houkutusten läsnäolo. Raskausajan loppuvaiheessa ahdistuin. Vaikka ajatus todennäköisesti oli korvieni välissä, halusin poistaa Facebookin puhelimestani. En poistunut kyseisestä paikasta täysin, vaan kirjauduin sinne ainoastaan tietokoneen kautta. Kieltämättä se teki hyvää. Huomaan, että ruutuajat ovat taas tasoa "liikaa". 

Oireet

Merkittävimmä vaikutukset näkyvät aikaansaamis- ja keskittymiskyvyssä. Toisaalta syy on yksinkertainen: Kuinka asiat voi saada helposti valmiiksi, jos jatkuva ruudun vilkaisu keskeyttää tekemisen? Kun yhtenäinen tekeminen vähenee, samalla pitkäjänteisyys heikkenee. Vähitellen myös keskittymiskyky alkaa kadota. Yritän välttää nk. multitaskaamista aina kun mahdollista. Tosin näin yh-äitinä sellainen arjen multitaskaaminen on joskus välttämätöntä. Toisaalta kyse on silloin tehtävistä, jotka eivät vaadi aivokapasiteetistä erityisen merkittävää osaa. 

Olen myös havainnut nk. aivosumun. Erityisesti vapaahetkinä (eli Juniorin nukkuessa) ruudun ääreen unohtuminen on liian helppoa. Asiaa ei liioin auta se, että nukkumaanmenoaika lähestyy, ja aivot alkavat väsyneinä käydä entistä enemmän ylikierroksilla. Yritän rauhoittaa tilannetta lukemalla kirjaa kunnes aito väsymys kertoo valmiudesta käydä nukkumaan. Useimmiten tämä onnistuu, mutta ei aina. Eli myös univaikeudet nostavat päätään. Tosin nykyiset ja myös pitkäaikaiset univaikeuteni eivät johdu ainoastaan ruutuajasta, mutta sen huomioiminen  usein vaikuttaa asiaan. 

Lisäksi huomaan myös mielialassa muutoksia. Vaikka käytökseni ja olemukseni ei liioin muutu tylsän tasaisesta mihinkään, havaitsen joskus alakuloa ja hermostuneisuutta. Aasinsiltana edelliseen tekstiini: paras satunnainen lääke on sosiaalinen kanssakäyminen livenä, ei vain ruudun välityksellä. Puhelut ja videopuhelut antavat jo hieman enemmän, mutta chattailu tahtoo jopa pahentaa tilannetta. Jos osapuolia jokin painaa, asioiden sanominen ääneen sekä aito kuunteleminen ovat mielestäni edelleen se paras keino kommunikoida. Toki paras kommunikoinnin muoto riippuu aiheesta ja kontekstista. 

Mistä ruutuaika koostuu?

Omalla kohdallani, kuten monen muunkaan, ruutuaika itsessään ei ole yksiselitteinen asia. Merkittävin osa ajasta menee seuraaviin: musiikin kuunteleminen, äänikirjat sekä Duolingo. Näiden lisäksi luen ja kuuntelen uutisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sosiaalisessa mediassa menisi liikaa aikaa. Musiikkia kuuntelen usein ulkoillessa, mutta välillä pakotan itseni olemaan vailla ärsykkeitä joihin paeta. Äänikirjoja kuuntelen ihan omaksi ilokseni, sillä en ehdi lukea konkreettisia kirjoja niin paljon kuin haluaisin. Duolingo taas toimii apuvälineenä uuden vieraan kielen opiskelussa. Pääasiallisen materiaalini on oppikirja. Mutta Duolingon kanssa menee päivässä yhteensä n. 30 minuuttia. 

Mikä ruutuaika on sellaista, josta voisi karsia? No, olen karsinut julkaisujen määrää somessa, siis Instagramissa, mutta vilkaisuja on edelleen paljon. Viljaisut ovat jonkinlaista varmistamista tapaan "olisiko täällä sittenkin jotain...". Vaikka nämä vilkaisut ovat lyhyitä, kokonaisuudessaan niihin voi mennä yllättävän paljon aikaa. Mitä taas hieman kiroan, on viestittely yhteensä kolmessa paikassa. Tosin olen laittanut merkkiäänet pois jokaisesta sovelluksesta. 

Miten vähennän ruutuaikaa?

Kun työt enemmän lähityönä alkavat, ruutuajasta vähenee itsestään osa. Tosin osa työstäni vaatii myös ruutuaikaa, mutta esimerkiksi somessa roikkumista "selailua" ei tule. Vaadittu ruutuaikaa tulee olemaan keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan. Eli tässä mielessä muutoksen pitäisi tapahtua itsestään. Kun työpaikalla olemista on vähemmän, joudun turvautumaan enemmän tai vähemmän itsekuria vaativiin keinoihin. 

Tässä kohtaa viikottainen panostaminen sosiaaliseen elämään auttaa paljon. Kun vietän aikaa ihmisten kanssa, puhelin pysyy laukussa. Toki Juniorin kanssa tämä on myös helppoa. Tosin ajoittain kuvaan häntä jotta saisin muistoja. Mutta on myös aikojan kun Juniori nukkuu.. Äänikirjaa kuuntelen mielelläni ruokaa laittaessa. Puhelin laskee tämän ruutuajaksi, minä en. Tosin tällä hetkellä minulla on rajoitettu tuntimäärä kuukaudessa, joten aivan tuntitolkulla en kuuntele. Osasyynä on, että en ole hetkeen löytänyt kiinnostavaa kuunneltavaa. 

Lisäksi päivän aikana pidän pakollisen ruuduttoman ajan, mikä on pituudeltaan vähintään tunnin mittainen. Tosin puheluihin vastaan. Tuona aikana teen kaikkea muuta: Leikin Juniorin kanssa, kenties treenaan soittoa tai Juniorin nukkuessa saatan vaikkapa lukea kirjaa. Ulkoillessa joskus kuuntelen musiikkia, mutta säännöllisesti pakotan itseni irti ärsykkeistä. Nämä hetket ovat päivittäin hyvä muistutus siitä, miten hyvää ruuduton aika tekee, ja miten paljon sinä aikana saa tehtyä. 

Ilmeisesti ikuisuusprojekti

Olen hieman pessimisti, mutta luulen että kyseessä on nk. ikuisuusprojekti. Joudun jatkossakin itse säätelemään ruutuaikaani, sillä nähtävästi minulla on taipumus saada puhelin käteeni liian herkästi. Toisaalta olen havainnut eristäytymisen lisäävän ruutuaikaa. Ilmeisesti se on tapani hakeutua edes jollain tavalla sosiaalisten kontaktien ääreen ja täyttää tyhjiä hetkiä. 

Se että kyseessä tulee olemaan ikuisuusprojekti ei haittaa minua. Tiedostan asian, ja ennen kaikkea kontrolloin ruutuaikaani erityisesti henkistä hyvinvointia ylläpitääkseni. Toisaalta siten panostan myös siihen, että elämässäni on sisältöä. Ja sitten yksi olennainen asia: Aivoille tämä tekee todella hyvää. Uskon vakaasti siihen, että aivot nauttivat säännöllisestä virikeköyhyydestä. Vaikka aluksi tylsistyminen tuntuisi lähes ahdistavalta, aivot saavat sellaisina hetkinä levätä. Tämän seurauksena esimerkiksi keskittymiskyky paranee, samoin kognitiiviset taidot. 

Myönnän että joskus kaipaan aikaa ilman Internettiä, sosiaalista mediaa ja ylipäänsä aikaa mikä ei sitonut toimintaa ja sosiaalisia suhteita niin vahvasti älylaitteisiin. Valitettavasti yhteiskunta toimintoineen on mennyt siihen suuntaan, että sellaista aikaa saamme ilmeisesti vain pienissä erissä. Mutta onneksi on edes se pieni mahdollisuus.