Kuulumisia vauva-arjen keskeltä: kuuluisat mokani tähän asti..

Vauva-arki tuo itse kullekin mukanaan yllätyksen jos toisenkin. Suuri osa "odotas vaan" -asioista ei kuitenkaan ole tullut yllätyksenä tai ollut ongelma. Olen elänyt tätäkin ennen aikoja joina en esim. pääse vessaan milloin haluan, suihkuun milloin haluan, juoda rauhassa kahvia, lukea lehteä, kirjaa tai vaikkapa päässyt ulkoilemaan milloin haluan. Rajoittavat tekijät ovat vain olleet toisenlaisia. 

Ihan oppikirjamaisestikaan kaikki ei olen sujunut. Näin muutaman viikon vauva-arkeen tutustuneena uskaltaudun kertomaan muutamista asioista jotka eivät menneet ihan.. priimasuorituksella.. tai ainakaan ohjeiden tai suunnitelmien mukaan. 

"Nukuta vauva omaan sänkyyn"

Tällainen ohje tuli luettua. Onhan tätä yritetty pari kertaa mutta huonolla menestyksellä. Sen jälkeen ns. kompromissit ovat nukahtamisen suhteen onnistuneet, mutta eivät alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Lopputuloksia on kaksi: Tavoitteena on rauhoittaa Juniori ennen sänkyyn siirtämistä esim. ruuan ääreen. Yllättäen vauvansänky ei sovellu imetyspaikaksi. Vaihtoehto 1. Juniori ehtii nukahtaa syliin tai sängylle ennen kuin ehtii omaan sänkyyn. Vaihtoehto 2. Äitikin nukahtaa kun yrittää nukuttaa. Ja edelleen ollaan samassa sängyssä..

Onneksi etenkään kolmeviikkoisen vauvan kanssa tämä ei liene katastrofi. Tosin jos esim. 15-vuotiaana Juniori nukahtaisi omaan sänkyyn, en pahastuisi. 

"Opettele useita imetysasentoja"

Tämä tyssäsi kahteen vaihtoehtoon: kyljellään ja istualtaan, käytännössä katsoen synnytysasennossa. Mukaan piti ottaa sellainen asento mikä pelittää kodin ulkopuolella. Jotenkin se jäi.. No, ehkä skarppaan vielä.

"Älä palkitse tai lohduta ruualla" 

Tämä kannattaa tulkita huumorina, koska sitä se on. Siinä olen tosissani että haluan osaltani ennaltaehkäistä taipumusta tunnesyömiseen. Joo, tiedän kyllä että kolmeviikkoisen tulee syödä silloin kun kysyntää on. Siitä huolimatta olen huumorilla heittänyt: "Hienoa, mitä olen tehnyt aina kun lapsi on tyytymätön.. ruokkinut." 

Tosin Juniori antaa aika selkeät nälkämerkit ja huomaa hyvin milloin yrittää ruualla kuitata jonkin muun ongelman. Toisaalta hän myös lopettaa syömisen heti kun nälkä on ohi. Yleensä tätä seuraa nukahtaminen. Mutta no, olen siis sortunut palkitsemaan ja lohduttamaan lastani ruualla jo elämän alkumetreillä. 

Puklurätti valmiina

Tässäkin tilanne on usein 1-0 Juniorin hyväksi. Otan puklurätin valmiiksi ja yritän pitää sitä kaulalla tms. -Yleensä turhaan. Mutta kas kummaa... juuri kun erehdyn syystä tai toisesta ottamaan rätin pois n. sekunniksi, kuinkas käykään.. Juuri silloin se puklu tulee. Luonnollisesti vaatteille, lakanoille yms. mihin sen ei alkujaan pitänyt joutua. 

Olen erittäin varma että kyseessä on jonkinlainen kamppailu minun ja Juniorin välillä. Luulen usein osaavani tulkita hyvin ilmeitä, ääniä ja eleitä. Valitettavasti tulkintakykyni pettää lähes aina silloin, kun luvassa on sotkua. Kiitos tästä. No, ainakin olen oppinut hyväksymään etten ihan hetkeen tule pitämään puhtaita vaatteita. -En ainakaan siitä lähtien kun puhdas vaate on saatu päälle. Toisaalta kai kyse on tasapuolisuudesta: Juniorin ei tarvitse olla ainoa jonka vaatteille menee millloin mitäkin jännää. 

Rätti väärällä puolella äidillä tukka sekaisin.. :D 

Ensin body, sitten housut..

Tämä kuuluu yön tuntien haasteisiin. Okei, myös päiväsaikaan. Unimäärä kun ei taida olla aina riittävä. Mutta klo 02-03 tämä moka hieman ärsyttää. Juniori on nälkäinen eikä aivan tyytyväinen koska pukeminen on hänestä turha toimenpide. Vaipanvaihdon hyödyt hän osittain käsittää. Tosin kyse voi olla siitä, että luvassa on ruokaa toimenpiteen jälkeen.. 

Mutta miten usein olen alkanut pukea ensin housuja ja tajunnut että bodyn alaosa pitäisi saada kiinni.. erittäin usein. Juniori ei tietenkään voi minua asiasta muistuttaa hyvissä ajoin, vaan osoittaa mieltään kun pukeminen pitkittyy.

Vahinkoja sattuu ja pikkuvauva voi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla hyvinkin nokkela. Toisaalta hyvä näin, vaikkei tuosta nokkeluudesta osaa aina iloita. Ainakaan ei samat asiat eivät toistu samanlaisina. 

Äitiys on siinä mielessä lajina armollinen, että ei ole olemassa ns. parasta suoritusta. Vahinkoja sattuu väkisinkin, mutta mikäli asia ei ole katastrofaalinen, moni moka antaa oikean asenteen kanssa hyvät naurut. -Ei tosin vauvalle ainakaan joka kerta. No, sekin päivä tulee kun Juniorikin oppii nauramaan äidilleen.. hyvä kysymys onkin, tuoko se vaihe enemmän naurua vai itkua myötähäpeästä.. 

Se alkaakin olla viikonlopun aika. Harvinaista et muistin! Oikein mukavaa viikonlopun alkupuolta, hyödyntäkäämme ulkoilukelejä!