Kesäkelit! Niitä on kaivattu! Itse kuulun siihen erikoiseen joukkoon joka nauttii lämmöstä. Toki helteelläkin on rajansa. Mutta jos vain yöt saa nukuttua, esimerkiksi päälle 30 astetta päivälämpötilana ei ole mikään ongelma. Onhan sillä toki jokunen sivuvaikutus, mutta suurimmaksi osaksi pidän lämmöstä. -Siis kunnon lämmöstä. Kuvitus jääköön tällä kertaa pois, sillä juuri nyt mitään sopivaa ei ole käytettävissä.
Edellisestä kirjoituskerrasta on vierähtänyt tovi. Osa asioista on mennyt parempaan suuntaan, osa on hieman vaiheessa, osaan on löytynyt jotain vastaukseen viittaavaa, mutta ainakaan huonompaan suuntaan ei olla menty. Kokonaisuus vaikuttaa siis olevan positiivisen puolella. Asiaa helpotti myös pieni irtiotto ja siirtyminen lapsuuden ympäristöön. Tässä jokunen toteamus nykytilanteesta:
Some -toiminnan rajoittaminen
Vaikka täällä aiheesta jonkin verran avaudun, pieni hiljeneminen somessa on ollut hyvä ratkaisu. Alkuvaiheessa minun oli todella vaikea pukea edes sanoiksi sen hetkistä tilannetta ja suurta määrää ongelmia joiden ratkaisut ovat ties missä. Somessa on paljon hyvää, mutta ympäristönä sieltä loppuu herkästi ns. oma rauha. Tai eihän se lopu, vaan on erittäin riippuvainen omasta toiminnasta.
Vaihdettuani julkaisuni liikuntapainotteiseksi ("lajitovereille" kuulumisia ja vinkkejä) ja poistettuani kaiken vähänkin omaan elämääni viittavan sisällön mieli on rauhoittunut. Asian oivaltaminen nolottaa: Mikä pakko somessa on kertoa seikkaperäisesti omasta elämästä?
Kieltämättä tämän tekstin sisältö on pienoisessa ristiriidassa tuon kysymyksen kanssa. Luulen että kirjoitan tästä aiheesta siksi, että tuon mielelläni esille pienen tosiasian: Saatan tykätä liikkumisesta ja tuon siihen liittyvää sisältöä esille siinä toivossa, että sisältö antaisi lukijoille jotain. Toisaalta olen ihminen siinä missä muutkin, ja myös minun elämäni heittää välillä kuperkeikkaa suuntaan josta on haasteellista kömpiä ylös ensimmäisellä yrityksellä.
Asia kerrallaan..
Niinhän se on. Minulla on taipumus käydä usean haasteen kimppuun samanaikaisesti vaikka aika riittäisi asioiden priorisointiin. Nyt olen taas kerran yrittänyt ja jossain määrin onnistunut. Myönnettäköön että tarvitsen tällaisen toiminnan ylläpitämiseen jatkuvasti muistuttamista.
Nyt kun asiat ovat pikku hiljaa menneet eteenpäin, jo kyseisen suunnan havaitseminen keventää oloa. Koko matkalla en ole vielä saavuttanut edes puolta väliä, mutta onneksi suunta on oikea. Matkaan haastetta lisää se, että edessäni on asioita joiden ratkaiseminen/läpikäyminen on minulle täysin uutta. Niiden kohtaaminen vaatii keskimääräistä enemmän rohkeutta ja itsenäistä otetta.
Korvaamaton tukiverkko
Olen pitänyt itseäni hieman erakkona. Nyt joudun kuitenkin myöntämään, että saamani tuki ja kannustus ovat olleet korvaamaton voimavara. Tulen olemaan ikuisesti kiitollinen ihmisille jotka ovat jaksaneet tukea minua sekä kertoa oman näkemyksensä eteeni tulleista asioista. En tiedä pystynkö ikinä korvaamaan tai auttamaan itse samalla tavalla. Toivon että onnistun tavalla tai toisella ilmaisemaan kiitollisuuteni.
Luonnollisesti kyllä toivon ettei kenelläkään tulisi vaikeita tilanteita vastaan. Mutta jos tulisi (elämällä on tapana heittää eteen vastoinkäymisiä), toivon kykeneväni osalta tukemaan näitä ihmisiä niin suuremmista kuin pienemmissä asioissa.
Mieluummin valoa kohti
No, ei aina kirjaimellisesti, mutta kuvainnollisesti. Ties mihin sitä törmäilisi, minulla kun on muutekin taipumus hajamielisyyteen liikkuessani. Mutta jatkoa ajatellen yritän pitää pään kylmänä mutta mielen positiivisena. No, kenties välillä saa olla ärtynyt, harmistunut ja mitä kaikkea adjektiiveja perisuomalaisista sadattelukäsitteistä voikaan kehittää.
Onneksi paljon on myös tehty. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni uskaltanut ottaa askeleita, jotka aiemmin eivät tulleet kysymykseenkään. Kerran jos toisenkin olen väsähtänyt "takkki tyhjänä", mutta jälkeenpäin todennut sanottujen sanojen ja tehtyjen tekojen kannattaneen. Loppuun sopii tuttu paljon käytetty lause: Kyllä tämä tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti