torstai 1. maaliskuuta 2018

Parhaat treenivaatteet jäälle!

Treenivaatteet lisäävät kummasti motivaatiota, ja muutenkin piristävät tasapaksuksi muuttuneita rutiineja. Salille vaatetusta markkinoidaan oikein mukavasti, mutta mitä jääharjoitteluun voikaan pukea päälleen? Jäällä tarvittavan vaatetuksen ei tarvitse tarkoittaa kulahtaneita 15 vuotta vanhoja Adidas -verkkareita ja hupparia, vaikkei nämä toki ole kiellettykään vaihtoehto. Taitoluistelun treenivaatteiden valikoima on mukavan laaja, jolloin varmasti jokainen löytää itselleen jotain mukavaa! Eli mitähän kaikkea sitä voikaan ylleen pukea?

Paidat ja takit
Itse suosin huputtomia takkeja, mutta huppu ei kielletty. Osaa huppu voi häiritä erityisesti kovassa vauhdissa, mutta tämä lienee tottumuskysymys. Takin paksuus kannattaa miettiä harjoittelun intensiivisyyden mukaan, ja toisaalta myös jäähallin (tai ulkojään) lämpötilan. Jäähallien lämpötila nimittäin vaihtelee todella paljon. Kylmissä halleissa kannattaa siis suosia esimerkiksi paksumpaa materiaalia. Vaikka fleece ei uusien tietojen mukaan ole luontoystävällinen materiaali, harjoitellessa se on valitettavasti käytännöllinen. Lämpimissä halleissa (ja kropan lämmettyä) kietaisujakut ja kevyemmät takit ovat käteviä.

Intermezzo Kietaisutakki 6540 Minna Balance Harjoitustakki nukka swarovski
(Kuvat Skateshopin sivuilta)

Mekot ja helmat
Eivät nämä ole pelkästään lapsille! Mekkojen ohella on mahdollista valita myös ns. harkkahelma, jolloin aluspuvun kanssa ei tarvitse tuskailla. Tai ei se mitään tuskaa ole, mutta erityisesti hihaton mekko vaatii kaverikseen (yleensä) ihonvärisen aluspuvun. Takkina voi käyttää lämmittelyn aikana paksumpaa takkia, ja kovemman treenin aikana esimerkiksi kietaisujakkua.

           (Skatewear)

Shortshit
Shortsit ovat uudempi tulokas. Ne ovat sähäkämpi vaihtoehto jos naisellinen helma kyllästyttää. Shortsit ovat myös vaatteena mukavan sporttiset! Shortsien kanssa pidetään yleensä ihonvärisiä sukkahousuja tai trikoita, joita saa luistintarvikeliikkeistä sekä verkkokaupoista. Materiaali ei ole erityisen hemaiseva, sillä kangas on paksua, eikä mitenkään sileää. Lohdutuksena voin kuitenkin luvata, ettei materiaali näy kauas.

NY2 STRASSISHORTSIT CRYSTAL                                       IM STRASSI SHORTSIT (Luckyskate)

Housut
Housuina voi käyttää tavallisia treenitrikoita, mikä yleensä vaatii kerrospukeutumista hallin lämpötilasta riippuen. Toinen erittäin kätevä vaihtoehto ovat fleecatut, luisteluun tarkoitetut housut. Erona esimerkiksi talvella käytettäviin juoksutrikoisiin on joustavuus ja keveys. Toisin sanoen luisteluhousujen/trikoiden kanssa liikkuminen on selkeästi helpompaa. Näitä onkin markkinoilla oikein reippaasti, ja valikoimaa löytyy perus mustista strasseihin ja farkkuprinttiin!


  
 
Alimmat spiraalihousut ovat todella suosittuja, ja niitä on saatavilla myös aikuisten koossa. Kannattaa kuitenkin hieman kysellä mitä kokoa ne vastaavat, sillä usein luisteluvaatteet saattavat olla hieman pienempää kokoa. 

Tällaista kaikkea löytyy siis, ja tässä oli vasta pieni osa valikoimasta! Tässä muutamien liikkeiden sivustoja:

http://www.luckyskate.fi/
https://kauppa.skatewear.fi/
https://kauppa.skatewear.fi/
https://www.goldenskate.fi/
https://www.piruetti.fi/




3 kommenttia:

  1. Ooh kelpais tuommoset treenivaatteet mullekin jos luisteluu harrastaisin! Esim. noi siniset housut on ihanat.

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa nämä toimivat hyvin myös jään ulkopuolella! Luistelun "huonoja" vaikutuksia onkin ollut se, että en osaa pitää farkkuja enkä muitkaan vastaavia :D Monissa luisteluhousuissa on myös fleecattu sisäpinta, minkä takia niillä tarkenee myös pienessä pakkasessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa enpä tullutkaan tuota ajatelleeksi että voishan noita muutenkin pitää! Hmm pitäsköhän mennä shoppaileen.. :D

      Poista