torstai 8. maaliskuuta 2018

Miksi poistin fitness -lajeja kritisoivan tekstini?


Parin vuoden takainen tekstini ”Ihmisruumiin rajallisuus” oli ilmeisesti herättänyt kiinnostusta. Luin tekstin nyt ns. uusin silmin. Sisältöä katsoessani päädyin poistamaan tekstin. Ehkä ratkaisuni oli raukkamainen, mutta näkemyksissäni on tapahtunut parin vuoden sisällä siinä määrin muutoksia, että katsoin parhaaksi hieman pohtia mikä on muuttunut. Kirjoitustyylini on jossain määrin muuttunut. Vaikka kirjoitankin mielipidetekstejä, pyrin kirjoittamaan vähemmän mustavalkoisesta perspektiivistä. Teräväsanaisuus on siis tylsynyt, tai ainakin saanut ”toisaalta” -huomautuksia. Tai tähän ainakin pyrin..

Tekstissä kritisoin erityisesti fitness -lajeja, sekä ulkoista olemusta jota lajeissa tavoitellaan. Lisäksi kritisoin mm. erilaisten lisäravinteiden käyttöä ns. oikotienä onneen ja totesin kehon olevan urheilussa työkalu, ei itse tavoite. Olen monessa asiassa jokseenkin samalla kannalla, mutta uusien näkökulmien kera.

Fitness -lajit ja keho
En edelleenkään pidä fitness -lajien kisakuntoa terveenä tilana. Toisaalta eivät monet lajin harjoittajatkaan. Olen edelleenkin huolestunut miten useat kisadieetit vaikuttavat erityisesti naisilla hormonaaliseen toimintaan, etenkin jos haaveena on jonain päivänä lisääntyminen. Toisaalta huoleeni vaikuttaa se, että olen itse käynyt samassa tilassa, vaikkakin eri syistä. Kuukautiseni olivat poissa kolme vuotta, mikä on myös luuston kannalta huono asia. Toisaalta fitness -lajeissa kisakausi on väliaikainen tila. Vaikka väliaikaisuuskaan liian matalalla rasvaprosentilla ei ole terveydelle hyväksi, paluu ns. normaaliin on ennalta suunniteltua. Tosin mahdollisia nesteenpoistoja pidän edelleenkin todella suurena riskinä, sillä pieni rasvaprosentti yhdistettynä kuivumiseen voi johtaa vaaratilanteisiin. Minulla sellainen tila johti miltei poikkeuksetta epilepsiakohtaukseen.

Kuvahaun tulos haulle marge simpson fitness

Loppujen lopuksi minulla ei pitäisi olla varaa kritisoida, tai edes analysoida. Tiedän kyseisestä lajista vain sen, mitä blogien perusteella voin lukea. Myönnän kuitenkin muuttuneeni hieman myönteisemmälle kannalle. En myöskään usko minkään lajin itsessään aiheuttavan syömishäiriötä, laukaisevan sen sijaan kyllä. Taipumus on ihmisessä valmiina, ja asiasta tietoisten tulee luonnollisesti olla keskimääräistä varovaisempia, tai mieluummin välttää ns. riskilajeja.

Lisäravinteet (proteiini)
Kun katsoin miten kärkkäästi oli kritisoinut erityisesti proteiinituotteita, teki mieli mennä pöydän alle häpeämään! No, proteiinituotteet eivät tee ihmeitä yksinään, ja olen edelleenkin sitä mieltä, että myös ilman pärjää. Mutta myönnän olevani näille markkinoinnin tuloksena syntyneille pirulaisille anteeksipyynnön velkaa. Onneksi proteiinituotteilla ei (tietääkseni?) ole tunteita tai itsenäistä ajatusmaailmaa, jolloin voin hyvin jättää turhat nöyristelyt sikseen.

Mutta mikä siis muuttui ja miten paljon? No, kun aloitin energianlisäyksen, proteiinivälipalat osoittautuivat tärkeäksi ”ensiavuksi” täydentämään pienissä määrin kehon kaipaamaa proteiinimäärää erityisesti henkinä, joina maitorahka ei enää uponnut. Tietenkin proteiinimäärissä on eroja, mikä on hyvä huomioida tuotetta valitessa. Vaikka nykyään proteiinipatukat eivät ole yhtä ahkessa kulutuksessa (vaikkakin taas nousussa), ne osoittautuivat helpoksi välipalaksi. Syöminen oli helppoa ja tarpeen vaatiessa nopeaa. Myös maku oli hyvä, tai ainakin kohtuullinen. Soijaproteiinijauhe puolestaan osoittautui todella toimivaksi treenijuoman osaksi maidon ja banaanin kera.

Kuvahaun tulos haulle lidl proteiinipatukka

Lisäravinteista erityisesti proteiinituotteet auttoivat siis paikkaamaan kehon energiavajetta. En ole tarkkaan viitsinyt laskea proteiinin osuutta muussa ruokavaliossani, mutta näin pääasiassa kasviruokaa harrastavana pieni lisä tuskin on pahitteeksi. Palkokasveja tulee toki lisättyä ruokiin. Kananmunan ja juuston käyttöä olen sen sijaan joutunut rajoittamaan. Mitään ongelmaahan ei ollut ennen verikokeiden tulosten saamista.. Tosin ruokavaliokin voi muuttua, ja kenties proteiinilisät jäävät vähitellen pois. Mutta juuri nyt ja kuluneen vuoden aikana ne ovat olleet suuri apu.

Keho: työkalu vai itse kohde?
Tässä olen lähestulkoon pysynyt kannassani. Minulle keho on työväline. Jotta tietyt suoritukset onnistuisivat, on eri treenimuotojen, levon sekä ravinnon oltava balanssissa. Koolla ja muodolla ei ole väliä, kunhan itse käyttötarkoitus onnistuu. Vaikka kilpaluistelu peittääkin taitoluistelussa näkyvien kehojen moninaisuuden, tämä todellakin kuuluu lajin upeisiin puoliin. Ja jos siirrytään hieman pinnallisuuden puolelle: Jotenkin jokainen kroppa näyttää yksinkertaisesti niin upealta kisapuvussa! Ainakin omasta mielestäni.

Kuvahaun tulos haulle body building cartoon

Alkaako nyt siis fitness -lajien tavoitteen armoton ruoskinta? Vielä vuosi sitten olisi alkanutkin. Toisaalta, mikä minä olen arvostelemaan ihmisiä, jotka ovat löytäneet oman lajinsa? Vaikka itse pidänkin kehoa ainoastaan työvälineenä, minulla ei loppujen lopuksi ole varaa arvostella heitä, joilla ulkoinen olemus on merkki tehdystä työstä. Kun tarkkoja ollaan, itsekin kekkuloin jäällä sen 2 min. 50 sekuntia enemmän tai vähemmän onnistuneesti, mikä myös on osoitus tehdystä työstä. Pidän edelleenkin äärimmäisen kisakunnon takana olevia toimenpiteitä epäterveinä ja suorastaan käsittämöminä. Mutta toisaalta.. onko sen terveempää vapaaehtoisesti mäiskiä polvia ja peräsintään kovalle jäälle häntäluun murtamisenkin uhalla? Jonkun ei lajia harrastavan näkökulmasta tämä on täydellistä idiotismia. Ja mahdolliset rasitusvammat päälle.. Rakkaus lajiin taitaa siis ajaa itse kunkin päättömyyksiin.

Kuvahaun tulos haulle figure skating fails

Voisinko itse harkita lajin aloittamista?
Tavallaan ehkä, mutta ehkä en. Voisin kiinnostua esimerkiksi vapaaohjelman harjoittelusta, mutta näin ilman voimistelutaustaa suoritukseni jäisi aika laimeaksi. Tuon ravinnonlisäys -projektin aikana myönnän löytäneeni itsestäni pienen ”tutkijan”, joka härskisti käyttää ihmiskehoa koekaniininaan. Minusta oikeasti on ollut mielenkiintoista seurata myös kehon reaktioita ruokavaliomuutosten myötä! Mutta kun aletaan oikeasti tavoitella jotain tiettyä mallia, luulen että sellaiseen motivaationi ei riittäisi. Olen loppujen lopuksi aika laiska treenaaja: tarvitsen kunnon kipinän tehdäkseni jotain. Tosin sellaisen löydettyäni sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä löytyy hulluuteen asti. Minusta tuskin olisi tavoittelemaan tietynlaisia hartioita, vatsaa tai saati sitten pakaroita. Salilla motivaationi laitteissa riittää ns. minimimäärään.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson boring

Entä tarkka ruokavalio? Siihen puuhaan en usko olevani valmis nyt, enkä ehkä koskaan. Omalla kohdallani voin jo puhua alttiudesta sairastua syömishäiriöön uudelleen. Tämä lienee painavin syy jättää fitness -lajit väliin. Tässä kohden ei muuta perusteluja kaivata, ja tulevaisuutta ajatellen olen iloinen että tiedostan asian.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson diet

Eli mieli muuttuu ja näkemykset saavat lisäperspektiiviä. Oli kieltämättä kiusallista katsoa omaa kahden vuoden takaista tekstiä, mutta toisaalta mielenkiintoista. En ole kääntänyt kelkkaani täydellisesti, mutta tajunnut ettei oma lajinikaan ole aina järkevimmästä päästä. Ehkä joku miettii eikö taitoluistelu ole todella suuri riski lajina entiselle anorektikolle. Osalle voikin olla, mutta minua laji on motivoinut syömään paremmin. Tämä oivallus tuli ensimmäisenä vuotena tajuttuani, että en kehity entisillä elämäntavoilla. Loppuun voisi todeta: Kukin tyylillään, ja omat vahvuutensa, mutta myös rajoituksensa tunnistaen.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa! Hyvin osaat katsella omaa tekstiä uudelleen arvioiden ja perustellen. Jotenkin tykkään tyylistäsi kirjoittaa :-)

    Mainitsit kuukautisten aiemman puuttumisen ja luuston. Miten koet liikunnan vaikuttaneen luustokuntoon? Onko sulla ollut ns. tuuria matkassa että luut eivät ole kärsineet?

    Milloin kilpailet? Mitä kisojen jälkeen? Oletko miettinyt treenaamista sitten kun tavoitteena ei ole jokin selkeä ohjelma / kisat? Vai onko jo seuraavat tähtäimessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon kommentistasi <3 Tässä tosiaan yritän kehittyä niin tekstin kuin ajatusten suhteen. Jos en muuten, niin kauemmaksi liiallisesta mustavalkoisuudesta :D Hmm, haasteellinen kysymys! Kun ravitsemus ja myös kalsiumin saanti ovat parantuneet, uskon liikunnan olevan luustolle hyväksi (sopivasti kuormitusta). Tavallaan minulla oli myös onnea matkassa, jos niin voi sanoa. Ennen hoitojakson aloittamista (2010) lannerangan alueella todettiin luuntiheyden heikentymistä. Osteopatiaa ei ollut, mutta en millään muista puhuivatko osteopeniasta. No, silloin liikunta oli vain kaloreiden kulutusta varten, ja lajivalikoima oli niinkin monipuolinen, että se kattoi lenkkeilyn. Koska tavoitteena oli pudottaa painoa, ilmiöt kuten "liikkumisen ilo" sekä "laji josta tykkään" olivat täysin vieraita käsitteitä. Lenkkeily ei pahemmin luustoa kuormittanut, mutta silloin taitoluistelu olisi voinut olla huono valinta.
      Elikkäs viikon päästä lauantaina olisi kisat. Nyt on sellainen fiilis että valmistautuminen on tehty vähän "juosten kusten", kiitos opintojen :D Tällä kaudella ei kilpailuja Suomessa enää ole, mutta syksyllä ajattelin mennä samalla ohjelmalla kisaamaan. Kisojen jälkeen kertailen ohjelmaa välillä, ja kenties kehittelen jotain uutta valmentajan avituksella. Ensisijaisesti haluan kuitenkin palata ns. perusasioiden paranteluun, eli askeltekniikkaan ja ns. teränkäyttöön. Hienosäätöä siis.

      Edelleenkin houkuttelisi kokeilla jotain toista rinnakkaislajiksi sopivaa (tanssi, voimistelu, akrobatia), mutta aloittamisen vaikeus hieman jarruttaa :D

      Poista
  2. Tää oli mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Tavallaan tätä oli hauska kirjoittaa, mutta aina sellainen "aika katsoa peiliin" -tilanne kirpaisee :D

      Poista