keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Dieettikuulumisia: 2000 kcal:n raja saavutettu ja rikottu!!!!


Se niin kutsuttu dieetti on jatkunut, mutta miten se onkaan sujunut? Motivaatio on ollut kohtuullinen, mutta myönnän että yksittäisiä lipsumisia on sattunut, mutta niiden määrä on onneksi vähäinen. Eniten vaikeuksia tuottavat viikonloput, sillä jostain syystä silloin vaikeampi syödä riittävästi. Tämä johtuu todennäköisesti ns. poikkeavasta rytmistä. Toisaalta kulutus on onneksi pienempi, sillä lauantaisin on yleensä lepopäivä, ja sunnuntain jääharjoitus on aika kevyt ja kestoltaan lyhyt (45 min.) Välipalata tuovat onneksi mukavasti lisäyksiä, mutta kahteen lämpimään ateriaan panostaminen on vaikeampaa aikataulujen ja toisaalta myös saamattomuuden vuoksi. Viikolla sen sijaan olen saanut skarpattua todella hyvin! Tässä muutamia ”saavutuksia”:

Kuvahaun tulos haulle homer simpson diet


Lisää hiilihydraatteja
Päätin tosiaan lisätä hiilihydraatteja, mutta koska en omista keittiövaakaa, olen tehnyt lisäyksiä silmämääräisesti. Iltaisin olen vaihtanut riisikakut ruisleipään, mutta riisikakkuja tulee napattua päivän aikana 2-3. Lämpimän ruuan yritän suunnitella niin, että mukana olisi perunaa, pastaa, bataattia tai riisiä tms. Pavut ovat käteviä myös, sillä niistä löytyy sekä hiilihydraatteja että proteiinia. Viime viikolla tuli pongattua kikherheille kilpailija: Suuret valkoiset pavut!

Kuvahaun tulos haulle butter beans

Banaani kuuluu myös päivittäiseen ”ruokalistaan” joko treenijuoman seassa tai eväänä. Omena ei jostain syystä ole maistunut aikoihin, mutta ehkä siitäkin taas innostun. Kasvisten suhteen olen kuitenkin suurkuluttaja, sillä lisään niitä ruokiin aika ronskilla kädellä. Myös kukkakaalismoothie ja marjat takaavat kattavan kasvisannoksen. Lisäksi tykkään napostella pitkin päivää leivänpäällisiksi tarkoitettuja kasviksia. No, nyt olen viimeinkin saanut laitettua niitä kasviksia myös alkuperäiselle paikalle, eli leivän päälle. 

Hieman suuremmat annoskoot
Annoskoot ovat tosiaan kasvaneet pienissä määrin. Unicafessa yritän tosiaan laittaa yhden ylimääräisen lusikallisen riisiä lautaselle totuttuun nähden. Kotipuolessa ajattelen kanssa tuota ”ylimääräistä lusikallista/kauhallista”, mikä on toiminut hienosti! Myös puuron kohdalla olen lisännyt määrää. Nykyään puurohiutaleita sujahtaa joukkoon vajaa 2 dl aiemman 1,5 dl:n sijaan. Hyvinhän tuo suurempikin määrä menee! Lisäksi olen tykännyt terästää puuroa pähkinöillä tai soijaproteiinilla. Niin oudolta kuin kuulostaakin, light-feta toimii loistavasti!

Tähän voisi siis todeta: nyt mennään viimeinkin aikuisten annoksilla!

Kuvahaun tulos haulle big portion Tavoite??


Lämmintä ruokaa joka päivä
Tästä on tullut sääntö. Pyrin varmistamaan vaikka väkisin, että kotona on lämmintä ruokaa. Leipäpäiviä yritän välttää, vaikka muutaman kerran kuussa sorrun sellaisiin. Vika on luonnollisesti leivässä, joka vain on joskus niin pirullisen hyvää että menee vaikka ateriana. No, ehkä tämä ei ole niin hirveä rike, jos määrä ei tosiaan ole kuin muutaman kerran kuukaudessa.

Kuvahaun tulos haulle warm meal cartoon

Koska aikaa on rajatusti, pidän ruuan helposti ja nopeasti valmistettavina: laatikoita, sosekeittoja ja kastikkeita lisukkeen kera. Tyypillisiä aineksia ovat soijarouhe- ja suikaleet, tofu, nyhtökaura sekä kala (yleensä tonnikala). Sosekeittoihin lisään yleensä papuja lisäproteiinia ja täyteläisyyttä tuomaan. Rasvaa käytän ruuanlaitossa aika niukasti, mutta esimerkiksi pähkinöitä ja siemeniä tulee naposteltua. Koviakin rasvoja tulee paheellisesti nautittua. Kolesteroliarvojen vuoksi vaihdoin kovat juustot kevytversioihin, mutta eivät rasvaisetkaan juustot kiellettyjen listaan kuulu.

Lopputulos:
Lopputulos on varsn palkitseva: Erityisesti viikolla olen viimeinkin saanut ylitettyä 2000 kcal:n rajan, ja hyvinä päivinä menee ylikin!! Kokeilin laskemista Finelin sivuilla (vai mikä olikaan?), ja pääsin parhaimmillaan jopa 2300 kcal:iin! Tosin arvioin määrät hieman yläkanttiin, eli luulen että sellainen 2100-2200 on realistisempi ns. hyvinä päivinä. Mutta ei huono ainakaan omasta mielestäni!


Kuvahaun tulos haulle homer simpson woohoo


Miten tästä eteenpäin? Yritän yleistää noiden parempien päivien tulosta ja katsoa miten kroppa ottaa ravintoa vastaan. Toistaiseksi vastaanotto on ollut suopea, mikä on ilmennyt yleisolotilassa. Painossa muutoksia sen sijaan ei näy, mikä on selkeä merkki aineenvaihdunnan nopeutumisesta. Pitäydyn tuossa hiilihydraattien lisäämisessä asteittain. Lähteet pysyvät samana: viljatuotteet, peruna, kokojyväpasta- ja riisi yms. Sokeria ei ole kiellettyä, mutta ei vaan houkuttele. Kulutus todennäköisesti on tosiaan sen verran korkea, että lisäyksiä kannattaa vielä kokeilla. Jossain vaiheessa projekti luonnollisesti on päätepisteessä ainakin energiamäärän vuoksi, ja nyt lähes maalissa. Se miten paljon korotusta tulee, riippuu ihan siitä, mitä kroppani haluaa. Tällä kertaa ”historia” tulee viimeisenä: Lähtökohtana oli tosiaan alle 1400 kcal ihanan säästöliekin kera.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille! P.S Syökää riittävästi ;D

2 kommenttia:

  1. Minulla on ollut sama projekti meneillään tässä pari kuukautta, erona se etten tällä hetkellä harrasta liikuntaa, kävelyä ja kevyttä pilatestä tms. lukuun ottamatta. Taustalla pitkään kateissa ollut ruokahalu, miinuskalorit ja sen seurauksena liian alhainen paino ja lopulta en jaksanut enää mitään. Aloin romahduksesta hätääntyneenä asteittain nostaa ruokamäärää ja nyt yltänyt jonkin aikaa jo noihin samoihin lukemaiin. Niin paljon parempi olo nyt, vaikka kroppa on vielä vähän sekaisin ja edelleen on vaihtelevasti tai samaan aikaan tuskainen ähky ja jatkuva nälkä! Korjaan vielä vähän painoani ja sitten aloittelen raskaampaa liikuntaa.

    VastaaPoista
  2. Kummasti sitä tosiaan jaksaa paremmin kun kroppa saa vähän polttoainetta! Kuulostaa todella fiksulta odottaa raskaamman liikunnan kanssa, sillä liian vähäisellä energiamäärällä lopputuloksena tuppaa olemaan alamäki (testattu). Vie tosiaan aikaa ennen kuin kroppa alkaa päästä jyvälle missä mennään! Silloin kun mainitsemasi tuskainen ähky on jatkuvasti seurana, ei riittävän ravinnon saaminen ole maailman helpoin projekti.. Kovasti tsemppiä lisäysten kanssa!!! :)

    VastaaPoista