lauantai 29. heinäkuuta 2017

Vähän lisää luistinkengistä..

Nytpä lienee kenkätekstin jatko-osan aika. Sain tosiaan hieman lisää kokemustekstiä, mistä olen todella kiitollinen! Jotta en kehuisi ainoastaan Risportia, otetaan vähän muitakin merkkejä mukaan. Jälleen on hyvä muistuttaa, että me ihmisotukset olemme yksilöitä, samoin jalkamme. Jos kapeajalkainen tuttavani kehuu minulle käyttämäänsä kenkää, minun, leveäjalkaisemman ei kannata rynnätä hankkimaan samanlaisia. Ei ainakaan samalla lestillä.

Tähän liittyen tulkoon hieman lisää nippelitietoa: Luistimien lestit merkitään tavallisesti kirjaimilla. Yleensä kokoja on kolme. Risporteissa ainakin lestikoko merkitään kirjaimilla A, B, ja C. Järjestys on pienimmästä suurimpaan, eli A-lesti on kapein ja C-lesti levein. Yllättäen minulla on C-lesti. Toinen merkintätyyli menee kirjaimin N, M ja W. Nämä tulevan suoraan lyhennyksistä: N= narrow, M= medium ja W= wide. Toisin sanoen kapea (N), keskikokoinen/medium (M) ja leveä (W). Lestikoon määrittäminen lienee helpointa liikkeessä, mutta myös kotona mittanauhan kanssa pääsee pitkälle.

Jackson -merkistä olen kuullut paljon positiivisia kokemuksia niin aloittelijan luistimen kuin pidemmälle ehtineiden kannalta. Näin ystävälläni kyseisen merkin kengät, ja leveys näytti sellaiselta että itsekin voisin harkita. Aloittelijan luistimina Jackson Artiste on saanut kehuja. Tosin taitorullaluistelun kannalta nämä ovat haasteelliset, sillä terä on kiinnitetty kenkään valmiiksi. Toisaalta jos käytettyinä voi olla mahdollista saada myös pelkät kengät? Tämä selviää helpoiten laittamalla ilmoitusta nettikirppareille. Artistessa ei kuulemani mukaan ole sitä paljon moitittua toppausta. Mahdollisesti sellainen löytyy Riedelleistä, mutta tämä on vasta pelkkää kuulopuhetta. Alla oleva kuva on kopioitu Lucky Skate -liikkeen sivuilta. Kuvassa ovat siis Jackson Artistet. Ainakin omasta mielestäni kenkä on myös ulkonäöllisesti tyylikäs ja Edeoihin verrattuna korko näyttää perinteisemmältä. Mutta ulkonäkö on tietenkin paremmin jättää toissijaiseksi kriteeriksi.. Mutta aloittelijoiden kengistä tämä malli on saanut positiivista palautetta.



Jacksonin muut kengät ovat saaneet tosiaan positiivista palautetta, mutta myös jokunen negatiivisempi kokemus löytyi. "Jackson -kengät ovat minusta hyvin istuvia. Edullisissakin Jacksoneissa on ihan kohtuullinen hinta-laatu suhde." Se tosiaan että moni kehuu tätä merkkiä ei tarkoita että olisi jokaiselle paras mahdollinen vaihtoehto. "Kokeilin itse viime viikolla luistimia ostaessa risportin lisäksi jacksonin kenkää. Oli joku 309e maksava lucky skatessa.. mallia en muista. Sama koko kummassakin luistin merkissä. Risport tuntui heti miellyttävältä jalassa, jackson painoi varpaita eikä muutenkaan istunut mitenkään." Jälkimmäisessä kommentissa on havaittavissa jälleen se järkevä teko, että sovittaminen tehdään huolella. Tärkeää tosiaan on, että kengän tulee tuntua mahdollisimman mukavalta jo alussa. Mikään terveyskenkähän taitoluistin ei ole, mutta liian toiveikas ei kannata olla kengän muokkautumisen kannalta. Tilaa tulee harvemmin lisää, mutta liikkuminen kengän kanssa helpottuu kun varsi pehmenee. 

Sitten vuoroon pääsee minulle tuntematon ja sekavia tunteita sekä unettomia öitä aiheuttanut Wifa -merkki. Alkuun kuulin lähinnä negatiivista palautetta, mutta sitten myös positiivista. Mitä tästä opimme? Jalat ovat tosiaan erilaisia, eli kannattaa varmuuden vuoksi testata kaikkea paitsi.. no, moni varmasti osaa tuon viisauden loppuosan. "Mun ekat oli Jacksonit ja ne oli hyvät aloittelijan luistimet, se oli sellanen paketti, artistic?, monella aloittelevalla aikuisella on niitä nähny, seuraavat oli wifat ja ne oli hirveet". Toisaalta tässä olisi toisenlainen kokemus: "Minulla on ollut risport, jacson, edea kaikki hajosivat alle parin vuoden. Wifat ovat ainoana kestäneet kun ottaa pykälän kovemmat kuin taidot edellyttävät. Alussa aika kovat mutta nahkaisena muokkautuu koko ajan jalassa. Minulla on kapea jalka ja erityisesti kantapää. Olen aika pitkä joten kenkä joutuu tosi koville." Eli jos pituutta on reilummin, kannattaa Wifaa ainakin testata. Vaikka tuossa alkuun tuli painotettua vain jalkoja, koko fysiikka vaikuttaa paljon. Minunkaltaiselleni anti-hongankolistajalle eivät varmaan soveltuisi niin hyvin, mutta siinä vaiheessa kun pituutta on enemmän, on riittävä tuki varressa tärkeä. Wifat mitä ilmeisimmin toimivat myös jos jalka on kapoisempaa mallia. Yksi tuttava totesi että Wifan kenkä sai vaivaisenluut oireilemaan. Jos siis lestikoko on pieni, kenties Wifa voi olla hyväkin kenkä? Alla olevasta kuvasta näkyy jossain määri erityisesti kapeneva kärki. 

Kuvahaun tulos haulle wifa skate



Risporteihin palatakseni Risport Laser on myös saanut aloittelijoiden puolelta positiivisia kommentteja. Kyseistä mallia ei tosin enää valmisteta, mutta jos oikein muistan, vastaava versio olisi RF4. Itsekin luistelin niillä todella monta vuotta, kunnes varsi pehmeni vähän turhan paljon.  "Minua palvelivat Risport Laser luistimet melkein kymmenen vuotta. Sääli ettei niitä enää tehdä. Minulla on lyhyet sääret. Pohkeet siis alhaalla. Luistinkenkä ei saa olla korkea." Vaikka jotain malleja ei enää valmisteta, niillä on yleensä ns. uudistettu versio. 

Riedell merkkinä on vielä selvittämättä, haasteena on monelle hinta. Toisaalta myös yksi kokemus löytyi:  "Meillä ollut käytännössä aina Riedell kenkiä. Lämpömuokattavat kengät. Ovat sopineet hyvin jalkaan. Ei paina, purista eikä hierrä. Ja lapsen helpompi kiristää ne itse koska jalkaterän kohdalta pehmeät ja joustavat." Nämä tulivat tosiaan lapselle, mutta toisaalta saman ominaisuudet ovat varmasti aikuisellekin ihan mukava juttu. 

Valmiita taitorullaluistinpaketteja eri malleista löytyy Nice-Skaten sivuilta. 

Tässä jälleen vähän kenkäkokemuksia, toivottavasti tekstistä oli aiheesta kiinnostuneille apua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti