torstai 30. kesäkuuta 2016

Neuroottisen oikeassa olemisen ihanuus ja kurjuus

Uskonto ja politiikka: siinä lienevät ne arkaluontoisimman ja samalla räjähdysaltteimmat aiheet, joita tietyissä tilanteissa on hyvä välttää. Kenties syy arkaluontoisuuteen on jokaiselle itsestäänselvyys, mutta minä en kuulu kyseiseen enemmistöön. Olen parin viime vuoden aikana oppinut kantapään kautta, että ajoittain on hyvä olla paljastamatta sitä, että opiskelen teologiaa ja aion jopa jonain päivänä valmistua. En häpeä valintojani, mutta harmillisen usein joudun todella rasittavien aiheiden keskelle, joihin minulla pitäisi olla valmis, ennalta oletettu mielipide. Tavallisesti pommitettavat kysymykset koskevat seksuaalivähemmistöjen avioliitto -ja adoptio-oikeutta, aborttia ja evoluutioteoriaa. Jos totta puhutaan, vatsani kääntyy nurinpäin näistä aiheista, ellei keskustelu pidä sisällään jotain muuta, kuin ehdottomia kyllä/ei -vaihtoehtoja. Sama pätee politiikkaan ja poliittisiin ideologioihin. Keskustelen politiikasta mielelläni, mutta tietotasoni siitä aiheesta on varsin heikko, minkä vuoksi kuulen mielelläni taustatietoja ennen varsinaisen mielipiteen muodostamista. No, myönnän sortuvani myös oikotien kautta siirryttyyn ehdottomuuteen, mistä posket häpeästä helottavina saan kunnian astua syrjään.

Uskonto ja politiikka voisivat olla mitä parhaimpia aiheita, jos niistä keskustellessa jokainen osapuoli ei haluaisi olla ainoastaan oikeassa. Kenties olen tässä(kin) väärässä. Kokemuksieni ja kuulemani perusteella hedelmällisetkin keskustelut tahtovat kaatua siihen, kun osapuolet eivät ole lainkaan valmiita kuulemaan vastapuolen perusteluja ja näkemyksiä. Tässä kohden mieleen nousee jostain kuultu lause: "Jos et ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa". Teorianahan tämä olisi miellyttävän yksinkertainen ja houkutteleva seurata. Jossain määri uskontotieteeseen perehtyneenä voisin olla valmis rinnastamaan politiikan uskontoon näiden samankaltaisuuksien vuoksi. Politiikkaan liittyy harvemmin jumala-hahmo, mutta uskonnon tavoin pyrkimyksenä on tavoitella tiettyjä arvoja, elää tiettyjen sääntöjen alaisena ja löytää ratkaisut ongelmiin arvojen ja sääntöjen kautta. Aivan kuten erilaisia uskontojakin, erilaisia poliittisia ideologioita on runsaasti, eivätkä kaikkien säännöt ja näkemykset aina vastaa toisiaan. Yhdistävänä tekijänä kuitenkin lienee se, että jokainen haluaa olla ainoastaan oikeassa.

Tuo lähes neuroottinen halu olla oikeassa lienee yksi merkittävä tekijä näiden aiheiden arkaluontoisuuden kannalta. Koomista on kuitenkin se, että eri uskontojen tai poliittisten ideologioiden välisistä yhtäläisyyksistä näytetään mieluummin vaikenevan korostamisen sijaan. Tavoitteena lienee näin ollen olla yksinkertaisesti eri mieltä vastapuolen kanssa, oli hän sitten samaa tai eri mieltä aiheesta X. Olen viime vuosina pyrkinyt ottamaan sellaisen lähestymistavan, että otan mieluusti vastaan hyvin perustellun mielipiteen tai ajatuksen sysäämättä sitä syrjään, vaikka olisinkin eri mieltä. Tosin tässä kohden on vaikea olla miettimättä, voiko ajatusta pitää järkevänä ja mielenkiintoisena olematta samaa mieltä? Itse uskaltaudun vastaamaan myönteisesti. Se ajatus -ja arvomaailma missä elän (tai se hyvin suppea kaikesta eristetty kupla?), pitää tuskin sisällään yhtäkään absoluuttista totuutta, sillä loppujen lopuksi kaikki jää uskon varaan. -Myös asiat, jotka eivät liity uskontoon. Avatakseni tätä hivenen korkealentoista ajatusta otan esimerkeiksi evoluutioteorian ja Jeesuksen ylösnousemuksen. Mielestäni evoluutioteoria on hyvin perusteltu (vaikka puutteelliseksi todettu) teoria, joka voisi hyvinkin pitää paikkaansa. Toisaalta ihminen ei ole konkreettisesti nähnyt kehityskulkua, vaan hän joutuu muodostamaan näkemyksen yksittäisten todisteiden varaan. Näin ollen on uskottava. Sama pätee Jeesuksen ylösnousemukseen. Toki ilmiöön liittyy kohdallani syvällisempiä merkityksiä, mutta tarkastellessa itse tapahtumaa, kukaan ei voi suoraan kertoa mitä todella tapahtui. Lukuisten selitysten joukosta on vain valittava se, mikä tuntuu luontevimmalta. Kas kummaa, jälleen voidaan vain uskoa.

Onnistuneissa keskusteluissa ehkä parasta on, jos osapuolet kykenevät hetkeksi astumaann omien mielipiteiden ulkopuolelle, ja ottamaan vastaan erilaisia näkemyksiä objektiivisesti tarkastellen. Oikeassa on mukava olla, sen voin myöntää. Itse asiassa olisin mielelläni aina oikeassa, mutta koska ikävä realismi tahtoo tätä ylellisyyttä rajoittaa, voin luopua tuosta tarpeesta. Mielipiteet ovat tärkeitä, ja jokaisella on sellaisiin oikeus. Toisaalta edes hetkellinen kyky kuunnella ja ottaa vastaan muitakin näkemyksiä voi antaa paljon, ja muokata mielipiteitä hieman moniulotteisempaan suuntaan. Tällaisella asenteella varusten joukon kanssa keskustelen mielelläni kaikesta, mutta tiukan kyllä/ei -asenteen kera keskustelen mieluummin säästä. Itse asiassa en siitäkään, sillä pian kiisteltäisiin siitä, onko talvi kesää mukavampi aika, ja pian syksy ja kevät aiheuttava lopullisia välirikkoja keskustelijoiden välillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti