keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Vinkkejä opinnoissa etenemiseen X4


Syksyllä 2013 sain suureksi ilokseni sen odotetun paksun kirjekuoren, jossa onniteltiin saadusta opiskelupaikasta. Jes!!! Iloa kuitenkin hieman kompensoi se tosiasia, että opinnot tulisi myös suorittaa jossain vaiheessa loppuun. Minua ei houkutellut ajatus yli kymmenen vuotta kestävistä opinnoista, joten työtä oli tehtävä. Pidän tuota 5,5 vuotta ihan kohtuullisena aikana, vaikka nopeampikin tahti olisi ollut mahdollinen. No, sitä on turha surra tässä vaiheessa. Mutta miten tuo 5,5 vuotta onnistui harrastekilpaurheilun ohella?

Alkuvaihe: Pysyttele perusopinnoissa ryhmäläisten parissa
Tämä tosiaan auttoi ainakin meikäläisen kohdalla paljon. Oletan että varsin monissa opiskelupaikoissa on se nk. tutor-porukka, jonka kanssa perehdytään opiskelun ihmeelliseen maailmaan. Jos vain mahdollista, esimerkiksi juuri tuon pienen ryhmän kanssa voi ilmoittautua samoille perusopintojen kursseille, jolloin alkuvaihe pääsee hyvään vauhtiin.

Opintojen alkuvaiheessa porukka on myös varsin motivoinutta, ja innostunutta opiskelemaan myös yhdessä. Muistaakseni meillä osa opiskelijoista kokosi eri kursseille lukupiirejä. Lukupiiritoiminta on oikeasti todella hyvä ratkaisu siinä vaiheessa, kun alkuinnostus alkaa heikentyä. Teologisessa erityisesti klassiset kielet kokosivat useitakin lukupiirejä, jotka auttoivat erityisesti opiskelijoita, joille kielet ylipäänsä olivat vaikeita.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson college


Eli perusopintojen aikana kannattaa pysytellä yhteydessä muuhun porukkaan. Jos välimatkat ovat ongelma, verkostoituminen käy onneksi varsin helposti. Tämä osoittautui tehokkaaksi ratkaisuksi itselleni erityisesti silloin, kun ”koulumatka” venähti tunnin junamatkaksi. Vielä kauempana asuville verkkokeskustelut olivat todella arvokas apu. Mutta mitä perusopintoihin tulee, ne kannattaa hoitaa hyvissä ajoin alta pois, ettei mitään jää ns. roikkumaan. Esimerkiksi kandivaiheessa voi olla aika rasittavaa jos perusopintoja puuttuu. Vinkki: hoitakaa se ATK -ajokortti (tai millä nimikkeellä onkaan) mahdollisimman nopeasti alta pois.

Voitko hyödyntää kesäopintoja?
Olen opintojen aikana käyttänyt kaksi kesää opintojen vauhdittamiseen. Ensimmäinen oli ekan opiskeluvuoden kesänä. Ratkaisu oli oikeastaan puolipakollinen, sillä en saanut kesätöitä. Tästä syystä suoritin pakollisen heprean kurssin ns. intensiivikurssina. Totta puhuen kielissä tuollainen intensiivikurssi oli ratkaisuna paras, sillä tuntuma säilyi, ja saatoin keskittyä ainoastaan hepreaan. Kun moni syksyllä joutui käymään samaan aikaan latinan ja heprean kurssit, saatoin vain huokaista helpotuksesta. Latina nimittäin teetti aika tavalla työtä minulle, joka en todellakaan ole kielissä lahjakas.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson college


Viime kesän ja syksyn aikana ehdin saada sivuaineen pakettiin, mikä vauhditti opintojen etenemistä tehokkaasti. Näin jälkikäteen en suosittele aivan samaa taktiikkaa. 25 opintopistettä on todella kova rutistus, ja itselläni oli voimat loppua. Suosittelen siis mieluummin suorittamaan kurssit esimerkiksi 2-5 erässä. Toissa kesänä suoritin yhden 5 op:n laajuisen tentin, mikä taas vauhditti pääaineen sisällön kokoamista. Eli kesäaikaa kannattaa hyödyntää jos se vain onnistuu.

Etäopintojen hyödyntäminen
Tämä tulikin jossain määrin esille. Verkkokurssit ovat todella käteviä erityisesti silloin, jos ”koulumatkat” ovat pitkiä tai lähiopetuksen aikataulut menevät hankaliksi. Kaikkea ei toki voi korvata verkkokursseilla, mutta esimerkiksi sivuaine ja opintokokonaisuuksien täydentäminen voi onnistua. Tämä riippuu toki paljon oppilaitoksesta ja siitä, mitä opiskelee. Esimerkiksi terveydenhuoltoalalla ja lääketieteen puolella on oltava suurimmaksi osaksi läsnä. -Tosin syystäkin..


Kuvahaun tulos haulle homer simpson computer


Ihan pikku varoitus: verkkokurssit ovat usein työläitä, eli mitään oikoreittejä ne eivät välttämättä ole. Luennolla istumisen sijaan tehtäviä on runsaasti, ja lopputehtävät tai/ja mahdolliset verkkotentit työllistävät kyllä tehokkaasti. Toisaalta nopeat lukijat ja kirjoittajat voivat säästää verkkokurssien avulla runsaasti aikaa. Lisäksi tehtävät yleensä saa palauttaa reippaasti aikaisemmin ennen deadlinea. Eli jos alkuvaiheessa rutistaa suurimman osan tehtävistä kuntoon, kurssin loppuvaiheessa voi olla rennompaa.

Matkojen hyödyntäminen
Tätä olen toistellut kerran jos toisenkin: tenttikirjoja kannattaa lukea bussissa, junassa tai metrossa istuskellessa. Siis jos sellaisilla tulee reissattua. Keskittyminen ei välttämättä ole yhtä tehokasta erityisesti ruuhka-aikaan, vieressä istuvan rouvashenkilön pitkän ja äänekkään puhelunn aikana, humalaisen vuodattaessa elämäntarinaansa, metrin päässä olevan kaksivuotiaan uhmakohtauksen aikana tai teinien kovaäänisen kikatuksen aikana..

Mihin jäinkään? Niin, kulkuvälineissä kannattaa lukea! Osa tekstistä voi mennä hieman ohi, mutta esimerkiksi kotosalla tai kirjastossa kerratessa samaisten sivujen sisältä aukesi ainakin minulle nopeammin, kun olin silmäillyt niitä etukäteen. Lisäksi matkakin taittuu nopeammin. Viimeisen neljän vuoden aikana erityisesti jäähallilta kotiin reissatessani varmaan 90% reissuista meni nenä kiinni kirjassa.

Tällaista tällä kertaa. Opiskeluaiheesta huolimatta: Leppoisaa joulun odotusta!


Kuvahaun tulos haulle homer simpson christmas

lauantai 15. joulukuuta 2018

Viime aikojen noloimmat!


Sitä sattuu ja tapahtuu. Minkäs siis teet, jos säännöllisin väliajoin tulee itsensä nolattua. Vaikka osaan nauraa itselleni suhteellisen usein, jotkut asiat ovat edelleenkin sellaisia, jotka saavat pärstän korvia myöten hehkumaan punaisena. Tietenkään maan alle kaivautuminen ei tule kysymykseenkään, sillä sopiva maaperä ja lapio ovat teillä tuntemattomilla. Kuten arvata saattaa, luvassa on pieni kokoelma kämmeistä, jotka ovat joko vain naurattaneet, tai vaihtoehtoisesti herättäneet toiveita henkilöllisyyden muuttumisesta edes hetkeksi.

Salilla: treenitoppi väärinpäin
No voi helvetetin kuustoista! Tässä vaiheessa on ehditty lämmitellä, tehdä lihastreeniä ja ties mitä. Todennäköisesti aikaa on mennyt reippaasti ja monessa paikassa on näyttäydytty, kunnes jossain vaiheessa sitä huomaa treenitopin kuosin olevan jotenkin oudon näköinen, ja saumoissakin on jotain erikoista... ei saakelis!!!!!!! Viimeiset vähintään 30 minuuttia kanssakuntoilijat ovat saaneet mahdollisuuden nähdä treenitopin kääntöpuolen!!

Tässä kohtaa katse hamuilee lähintä vessaa jotta asian voisi korjata mahdollisimman pian.. yleensä tarina etenee odotuste mukaisesti, eli lähimmät vessat ovat varattuja tai pois käytöstä.

Kuvahaun tulos haulle oops

Mauttomuuden puolelle menevät kirjoitusvirheet
Okei, olen mestari tekemään kirjoitusvirheitä, ja osa tosiaankin on todella hupaisia. Osa taas menee hieman mauttomuuden puolelle. Viime päivinä sana ”pikkujoulut” on erityisesti puhelimella naputellessa aiheuttanut päänvaivaa. Tämä johtuu ihan vaan siitä, että näppis iskee k-kirjainten paikalle L-kirjaimen. Päätelkää itse millaisista pippaloista olen melkein onnistunut kysymään..

Oikea viesti, väärä vastaanottaja
Niin, kun kirjoittaa viestiä, kannattaisi aina tarkastaa onko vastaanottaja se jolle viestin haluaisi menevän. Ja sitten ovat ne hauskat hetket, kun ikkunoita on auki vähän useampi, ja kätöset toimivat pikkuisen nopeammin kuin aivot. Kas kummaa, pyydät lenkkiseurauksi toisella puolella Suomea asuvaa tuttavaasi ja kummastelet miksi hän kysyy oletko hänen tietämättään lomareissulla. Ja sitten tulee se maaginen hetki kun huomaat henkilön nimen..


Kuvahaun tulos haulle homer simpson doh


Meikäläiselle tätä ei onneksi tapahdu usein (kop kop...), mutta ne 1-2 kertaa vuodessa tuntuvat niiiiiiiiin äärimmäisen noloilta, että todellakin tekisi mieli vaihtaa henkilöllisyyttä edes pariksi sekunniksi! No, muu ei auta kuin totuuden kertominen. Onneksi viestiketjun voi edes poistaa muistuttamasta mokomasta..

Väärällä kortilla bonuksia
Hah! Väsyttää, kotiin pitäisi päästä, on nälkä, ketuttaa ja ties mitä. Ja tietenkin juuri tuollaisena hetkenä pitää seisoskella kassajonossa. Viimeinkin tulee oma vuoro! Hinta on lyöty kassaan, sitten bonukset. Mikä helkkari tuota rakkinetta vaivaa? No, yritetään uudelleen. Jaaha, uudelleen vielä. Myyjä yrittää sanoa jotain. Yritetään vielä. No himskatti!!!! Tässä vaiheessa myyjän sanat alkavat tuntua relevanteilta, etenkin kun katse suuntautuu korttiin. Kas, sehän oli väärän kaupan kortti.

Koska takana olevat ihmiset ovat saaneet aikamoisen elimen otsaansa viivyttelyn seurauksena, oikea kortti osuu käsiin alta aikayksikön, samoin ostosten pakkaaminen. Jostain syystä seuraavat kymmenen metriä kaupasta poispäin sujuvat harvinaisen vauhdilla.

Että näin..
Shit happens, mutta eihän se kivaa ole. Toki viimeistään jonkin ajan kuluttua itselleen nauraminen onnistuu, mutta hetki siihen voi mennä. Oliko ennen kaikki helpompaa? Ei chattailtu, ei tarvinnut miettiä bonuskortteja eikä naputella tekstiä muiden nähtäväksi. No, eiköhän itsensä nolaaminen ole ollut ominainen ilmiö ihmisolennoille kautta aikojen. Toisaalta asioita oli tehtävä enemmän manuaalisesti, mikä johti myös herkästi kiusallisiin tilanteisiin. Mitä tästä opimme? Nolot tilanteet eivät poistu vaikka miten kävisi.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson disappointed

Kuulostavatko tilanteet tutuilta? :D

tiistai 11. joulukuuta 2018

Nyt mä olen maisteri!


Ohi on, ohi on ohi on! Mieli ei ehkä ole noin riemua täynnä, mutta kyseinen marssikappale on jostain syystä soinut päässä ja siksi pääsi tänne asti. Tänään ihanaiseen Weboodiin tuli merkintä ”teologian maisteri”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meikäläinen valmistui. Viiden ja puolen vuoden mittainen puurtaminen päättyi tähän, mikä meininki ja mitä seuraavaksi?

Olotila: oikea sekametelisoppa!
Kivaahan tämä on, ei siinä mitään. Samaan aikaan takki on tyhjä, ja mieli hieman kaihoisakin. Vaikka opiskelijaelämä oli haasteellista monella taholla, eikä työtä ja vapaa-aikaa pahemmin saanut erotettua, siihenkin elämään tottui. Toisaalta esimerkiksi tenttiluvun ja esseiden kirjoittamisen aiheuttamaan stressiä ei tule ikävä. Myöskään tappelua yliopiston kirjaston kirjoista ei tule ikävä.

Toisaalta vähän karmiikin. Olen viettänyt elämästäni suurimman osan opiskelun ääressä, kun taas työelämälle aikaa on ollut paljon vähemmän. Nyt tietenkin jännittää kovasti saanko töitä. Ja jos saan, missä työpaikkani on, ja miten opin tulevat työtehtäväni. Ja se perinteinen: tykätäänköhän minusta yhtään.. Kyllä, tämä kuuluu 33-vuotiaan aikuisihimisen huoliin.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson end is near



Väsyttää mutta..
Kyllä houkuttelisi vain olla ja tehdä edes hetki mitä haluaa! Valitettavasti työhakemukset ja muut käytännön asiat kutsuvat. Toisaalta tekemällä nekin tulevat valmiiksi. Jos aivan rehellisiä ollaan, kuukausi pari lepuuttelua ei kuitenkaan haittaisi. Tässä on kuitenkin jäänyt useampi loma pitämättä useamman vuoden ajalta.

Työnhaku käyntiin
Kuten edellisessä kävi ilmi, tämä olisi tuleva projekti. Tietenkin huolestuttaa aika tavalla miten työnhaussa käy, sillä omalla alallani hakijoita on enemmän kuin paikkoja. Toisaalta hakemalla mahdollisuudet saada työtä paranevat kummasta vertaamalla siihen, että odottaisi työnantajan soittavan ovikelloa jonain kauniina päivänä.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson finding job


Työnhakuprosessin aikana ei kuitenkaan parane passivoitua ihan tuntumankin vuoksi. Tästä syystä pyrin parhaani mukaan tekemään aktiivisesti vapaaehtoistöitä mm. messuavustajana ja mahdollisesti myös kerhoissa. Tammikuussa olisi ihan mielenkiintoinen projekti tiedossa, sillä tarkoitus olisi testata miten musiikkipuoli toimii tauon jälkeen. Ainakaan soitto-ja laulutaito eivät ole kadonneet..

Varasuunnitelmia?
Niin, entä jos työtä ei millään irtoa. Mitä silloin? Ideologinen työttömyys? Hamstraanko lemmikkejä? Kirjoitanko muistelmani? Kaikkiin mainittuihin taidan vastata kieltävästi. Periaatteessa voisin täydentää tutkintoani opettajan pätevyydellä, mutta en tiedä on lisäopiskelu mahdollista enää. Opettajan sijaisuuksia voisin yrittää tehdä ainakin. Jos mikään ei onnistu, joudun kenties ottamaan lusikan kauniiseen käteen labrahommien suhteen. Valitettavasti taitoni ovat ruostuneet niin pahasti, että tarvitsisin erityisesti näytteenotossa kunnon perehdytyksen.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson looking for job

Pohdintaa
Varasuunnitelmien suhteen on kieltämättä hieman heikko tilanne. Toisaalta ennen 24/7 huolestumista lienee hyvä lähettää niitä työhakemuksia ja pysyä aktiivisena. Oli ajatus miten riskaabeli tahansa, juuri tällä hetkellä haluaisin edes vähän höllätä ja esimerkiksi nauttia lähestyvästä joulusta pikkuisen pienemmällä stressimäärällä.

Kenties tässä voisi siis uskaltautua edes hetkoiseksi olemaan tyytyväinen 5,5 vuoden puurtamisen päättymisestä ja saavutetusta tutkinnosta. -Ja valmistautua uusiin haasteisiin, joiden joukkoon voi hyvällä onnella mahtua jotain antoisaakin.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson wait a minute