perjantai 22. kesäkuuta 2018

Kesäkuun treenikuulumiset: Teränkäyttöä ja core -treeniä


Helteet katosivat hetkellisesti ja opinnot teettävät mukavasti töitä. Liikuntaa nämä eivät kuitenkaan ole onnistuneet estämään, mikä on ollut varsin virkistävää. Viime aikoina kelien muututtua vähemmän kesäisiksi treeni on tapahtunut pääasiassa jäällä ja salilla. Jäälle pääsen tosin vain 1-3 kertaa viikossa, ja kolme on todella harvinaista. Toisaalta tällainen on ihan leppoisaa vaihtelua! Taitorullaluistelu on kelien vuoksi jäänyt hieman unohduksiin, mutta yritän terästäytyä jälleen. Todennäköisesti heinäkuun puolella tulee harjoiteltua hieman enemmän niilläkin. Pidän edelleenkin kiinni hieman kevennetystä harjoittelusta, mutta treenikertoja olen uskaltanut hieman nostaa lepoa unohtamatta.

Salilla
Salilla pidän painot vielä kevyinä, mutta toistojen määrää olen nostanut hieman. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi neljää kahdeksan toiston sarjaa kolmen sijaan. Mitään radikaaleja nostoja en virheestä oppineena halua tehdä. Aivan kommelluksitta ei olla vältytty. Maanantaina onnistuin saamaan toisen olkapääni tehokkaasti jumiin, joten sitä nyt lepuutellaan. Keppijumppa kylläkin osoittautui avittavaksi puuhaksi!

Tällä viikolla panostin hieman enemmän keskivartalotreeniin, ts. vatsa- ja selkälihakset olivat kohteena. Ylätalja ”hellii” yleensä yläselän lihaksia. Tosin minulla on ollut pieniä teknisiä vaikeuksia, sillä en meinannut millään saada kontaktia oikeaan osoitteeseen. No, tähän auttoi mm. vastuksen keventäminen ja keskittyminen kyseisiin lihaksiin. Liian raskailla painoilla jäkitän herkästi niskaa, jolloin liike kohdistuu täysin väärään paikkaan.

Kuvahaun tulos haulle marge simpson gym

Piristävää vaihtelua salitreenissä on ollut ”samanhenkinen” treeniseura, eli toinen luistelija. Nyt mm. hyppytekniikkaa off-ice -tyyliin on hiottu ja pari uutta, erittäin hyvää harjoitetta on löytynyt! Edellisellä kerralla tuli lihaskunnon puolelta keskityttyä mm. coreen, ja olin revetä naurusta yrittäessäni tehdä core -treeniä kepin kanssa. Sanoisinkos että piti käydä hieman solmussa ennen kuin navigointi onnistui..

Sykettä reippaasti nostavan harjoittelun olen jättänyt vielä vähemmälle, mutta salin ulkopuolella mäkitreeniä on tullut testailtua pienissä määrin. Toki salin puolella olen tehnyt ”pätkäistyä” versiota plyometrisestä harjoittelusta, mikä käytännössä tarkoittaa esimerkiksi boksille hyppäämistä tietyllä toistomäärällä ja perään vaikkapa X-hyppy -punnerruksia, ja sitten taas homma alusta. Ensi viikolla voisi kokeilla kolmannen liikkeen kanssa..

Jäällä
Ihan mielenkiinnosta testasin yhden seuran aikuisille tarkoitetua kesäkurssia. Kurssiin sisältyi viisi jääharjoitusta, jotka oli jaettuu maanantaille ja perjantaille. Mitään ihmeitä kurssilla ei tapahtunut, mutta todella hyviä harjoitteita jäi ”käteen”, ja tulen todellakin niitä hyödyntämään. Samalla mieleen nousi muutamia tavoitteita tulevalle kaudelle: eteen ulos twizzle (eteen sisään menee tällä hetkellä), walley myös ”huonommalla puolella” sekä käänteen kaarenvaihtoista. Jälkimmäinen sujuu jossain määrin, joten siitä tulkoon osa alkuverryttelyä. Lisäksi haluaisin kovasti oppia taakse ulos käänteen! Tällä hetkellä kärsivällisyys tosin on pettää parin yrityksen jälkeen..

Jääaikaa oli sen verran vähän, että hypyissä ei tapahtunut mitään suuria mullistuksia. Kaksoissalchow menee parhaiten eli vartin vajauksella, samoin axel n. 50%:ssa yrityksistä. Kumpikin hyppy vaatii vielä paljon siistimistä. Erityisesti kisoissa olisi mukavaa, ettei hyppyjen epäpuhtaus rokottaisi hirveää määrää pisteistä. Eli näiden siistiminen olkoon tulevan kauden tavoite. Kaksoisritti taas.. no, maanantain jäävuoro määrittelee tavoitteet. Ongelmani on siis rotaatioasennon avaaminen liian aikaisin, ja olen yrittänyt tällä viikolla tukea harjoittelu muutamilla maalla tehtävistä hyppyharjoitteista. Maanantaina olisi tarkoitus siirtää opittua jäälle. Eli katsotaan miten sujuu!


















Polvivaakaa kaukaisuudessa..

Palautuen
Viimeisin vaan ei vähäisin! Jonkin aikaa sitten tuli kirjoitettua rentoutusharjoitteista, joita olen tehnyt päivittäin. Teksti löytyy täältä. Homma on tosiaan jatkunut, ja tulokset ovat olleet toivottuja. Lihasten jumiutuminen on ollut vähäisempää, samoin turvotus. Eli samaan malliin tulen jatkamaan. Käytännössä harjoite tapahtuu makaamalla sopivalla alustalla (sänky, jumppamatto, paksumpi matto yms.) ja rentouttamalla lihaksia uloshengityksen mukaan. Yleensä keskityn lihaksiin osissa, eli esimerkiksi pohkeet, reidet, keskivartalo, käsivarret ja ylävartalo. Mutta luulen että tässä tyyli on vapaa sen mukaan, mikä kullekin sopii.


Kuvahaun tulos haulle relax Se olennainen. 


Toistan ehkä itseäni, mutta rentousharjoitteet päivittäisinäkään eivät korvaa lepopäivää, tai esimerkiksi paria selkeästi kevennettyä päivää. Itse harrastan harvoin ns. totaalilepoa. Sen sijaan lepopäivinä voi tehdä pieniä ja leppoisia kävelyreissuja, mutta ei todellakaan mitään parin tunnin mittaisia. Tai voi, jos osa ajasta menee vaikkapa rannalla istuskeluun tai kahvin nauttimiseen. Järjenkäyttö on sallittua, samoin kehon kuunteleminen. Pääasia olisi, että lepopäivänä ei tehdä mitään, mikä väsyttää fyysisesti. Koska raskaamman sarjan lepopäiviä ei tosiaan tule harrastettua, vietän tällaisia kevennettyjä päiviä viikon aikana pariinkin otteeseen.

Miten teidän kesätreeninne on sujunut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti